Elämäntapamuutoksen / laihdutuksen henkinen puoli

Hei,

viimeinkin takaisin normaalissa arjessa! Lomautus on päättynyt ja töihin suorastaan hukkuu. Loppujen lopuksi töiden selkeä lisääntyminen alkoi jo toukokuussa ja koko kuukauden tein 3 työpäivää viikossa, vaikka lähtökohtaisesti lomautusilmoituksessa oli, että työpäiviä olisi vain 1 per viikko. Töitä oli kuitenkin niin paljon, ettei niitä saanut tehtyä yhdessä päivässä. Laskin tuossa, että kaiken siirtyminen ja lomautus tekivät loppujen lopuksi sen, että keskimäärin bruttotuloni tippuivat tämän vuoden ensimmäisen 5 kuukauden aikana 800 eurolla per kk, netossa ero ei ole niin iso. Oikeudenkäynnit on kuitenkin melkein yhtä kuin palkkapäivä ja kun ne siirrettiin syksylle, voi olla, että koko vuoden miinus ei jää ihan noin isoksi. 

Kuluneella viikolla olin ensimmäistä kertaa 12 viikkoon Sh´bam-tunnilla. Mainitussa 12 viikossa onnistuin laihtumaan 3 kiloa. Minulle ei siis tullut koronakiloja, mutta en tiedä paljonko laihtumista hidasti se, että jumpat, vesijuoksu ja kuntosali vaihtuivat pelkkiin kävelyihin ja juoksulenkkeihin. Oli kuitenkin aivan mahtavaa olla taas pitkästä aikaa jumpassa. Tänä iltana puolestaan olisi tarkoitus raahata itsensä pitkästä aikaa kuntosalille. 

 Adidaksen takki kokoa 46, mahtuu taas päälle ekaa kertaa 8 vuoteen

Tällä viikolla minulla oli myös ensimmäistä kertaa elämässäni Korkeimman oikeuden suullinen pääkäsittely.  Koronatilanteen vuoksi osallistuimme siihen päämieheni kanssa videoyhteydellä ja se ehkä teki tilanteesta vähemmän jännittävän, kuin mitä se olisi ollut, jos olisi ihan Helsinkiin pitänyt fyysisesti lähteä. Oli se silti jännittävin tilanne sen jälkeen, kun minulla oli 8 vuotta sitten ensimmäinen oikeudenkäyntini avustajana. Toivottavasti tästä jotenkin kunnialla selvittiin. Samalla tavalla sitä yritti käydä kaiken läpi kuin alemmissakin oikeusasteissa, joissa normaalitilanteessa ramppaan keskimäärin pari kertaa viikossa. Tuossa kohtaa tiesi, että tulee sieltä mitä vaan, niin siihen se jää. Lisäksi sitä tiesi, että oikeusneuvoksilla on valtava määrä kokemusta, tietoa ja taitoa pohjalla. Vaikka kuinka itse olisi erikoistunut juuri siihen käsiteltävään aihepiiriin, oma kokemus on vain se surkea 8 vuotta. Mene siinä sitten perustelemaan näkemyksiäsi alan parhaille asiantuntijoille koko maassa.

 Vanhat jakut ei enää istu, KKO:n istunto oli hyvä syy hommata uusi!

Siinäpä viime aikojen tärkeimmät kuulumiset, sitten itse asiaan. Monet, jotka ovat onnistuneet pysyvästi pudottamaan painoaan, sanovat, että suurin muutos tapahtuu pään sisällä. Näin se varmasti on, koska oman kokemukseni perusteella se prosessin henkinen puoli on myös vaikein. On toki yhden luokan rasti onnistua löytämään se tapa, joka on itselleen helpoin tapa ylläpitää kalorivajetta riittävän pitkän ajan tavoitteeseen pääsemiseksi. Joillakin voi toimia pätkäpaasto, jotkut syövät viikolla selkeästi niukemmin ja viikonloppuna enemmän, jotkut menevät vähärasvaisella, jotkut vähähiilarisella. Ruokavalion puolella oma tapani on yhdistelmä kalorien laskemista ja "vähempihiilarisuutta". Syön toki niin paljon (keskimäärin 150 g) hiilihydraatteja vuorokaudessa, etten oikeastaan voi sanoa syöväni vähähiilihydraattisesti, mutta yhtä kaikki, teen kaloreissa tilaa itselleni tärkeille asioille (kastikkeille), jättämällä suurimman osan ajasta pääruuista pois kokonaan perunan, riisin, viljat ja pastan. Kaloreiden laskeminen puolestaan mahdollistaa sen, että voin silloin tällöin "turvallisesti ja koko prosessia pilaamatta" syödä myös herkkuja.

Tällaiset tuotteet tekee elämästä helpompaa, Ben&Jerry purkki 1300 kcal, tämä alle 250 kcal (yritän pitää päivittäiset kalorit suunnilleen 1800:ssa)

Mutta vaikka on löytänyt tavan, joka on itselleen helpoin, ei helpoinkaan ole aina helppoa! On ollut valtava työ opetella itseään ulos seuraavista tavoista ja ajattelumalleista:
- viikonloppu (pe-su) = juhlista herkuilla että selvisit viikosta
- juhlat ja juhlapyhät = juhlista herkuilla
- tylsää = syö herkkuja
- netflixin / tv:n/ elokuvan katsominen = syö herkkuja
- työstä johtuva epäsäännöllinen syöminen = syö ihan liikaa, kun ylipäätään saat taas ruokaa
- aika perheen kanssa = syö herkkuja
- vihainen = syö herkkuja
- stressaantunut = syö herkkuja
- onnistuminen = syö herkkuja

Ja niin edelleen.

On ollut aivan valtava työ opetella, että käytännössä joka ikiseen mahdolliseen elämän eri puoleen ei liity herkut. Suoraan sanottuna on ollut aivan valtava työ opetella pois siitä, että elää syödäkseen ja herkut on tärkein asia maailmassa. Ettei päivät kuluisi siihen, että miettii vain herkkuja tai milloin niitä saa seuraavan kerran. Se ei ole helppoa edes siinä tilanteessa, että itsekin tietää, että se ajattelumalli ei johda kuin kasvavaan henkiseen ja fyysiseen huonoon oloon joko lisääntyvän tai ylläpysyvän lihavuuden muodossa. On ollut yllättävän vaikeaa, että kun on vihainen, niin vain velloo siinä vihassaan menemään eikä syö sitä pois. Suru on helpompi. Jossain määrin itkeminen tai asiasta puhuminen helpottaa.

Riippumatossa järveä tuijottaen loikoileminen tekee henkisesti hyvää

Itse olen aika hyvin saanut taklattua noista kaikki muut, mutta tuon stressin ja perheen kanssa vietetyn ajan kanssa on vielä kompurointia. Kummankin kanssa on totta kai parempia hetkiä ja huonompia hetkiä, mutta ne ylipäätään ainoat, joiden kanssa vielä taistelen. Stressin kanssa on ongelmana, että en ole vieläkään keksinyt, miten siitä pääsisi terveellä tavalla parhaiten eroon. Perheen kanssa oleviin tilanteisiin liittyy tietysti se, että siinä yhtälössä on ne muutkin ihmiset, eikä meillä ole edes samat tavoitteet, enkä tietenkään voi olettaa, että kukaan muu muuttaa omia toimintatapojaan. On silti vaikeaa ikään kuin olla se "alkoholisti, jolle sanotaan, että no niin, ainoa paikka maailmassa missä saat tavata perhettäsi, on baari ja joudut katsomaan vierestä kun muut siinä juo". Ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi asun 450 km päässä perheestäni ja näitä tilanteita on vain muutamia vuodessa. Pääsääntöisesti pystyn korjaamaan vahinkoja kotona ollessani. 

 Myös aika ystävien kanssa tekee hyvää, parvekkeelle mahtui mukavasti turisemaan

Vaikka omia ajattelu- ja toimintatapojaan saa korjattuaan, ei se mene kuitenkaan suoraviivaisesti niin, että ensin on ongelma ja yhtäkkiä sitä ei ole. Siinä on välissä aika pitkään tietoisten valintojen tekemistä, ennen kuin niistä valinnoista tulee automaattisia tapoja. Välillä tulee takapakkia ja pitää vaan jaksaa jatkaa yrittämistä ja luottaa siihen, että kyllä se siitä helpottaa. Ja aika pitkään vaikuttaa kestävän myös se vaihe, jossa ympäristö ja muiden toiminta pääsee liikaa pään sisälle. 

 Onneksi myös liikunnasta tulee ajoittain tosi hyvä olo

Tällä hetkellä koen itse ajoittain raivoa sitä kohtaan, että mainoksissa, lehdissä, sosiaalisessa mediassa, jopa radiossa, puhutaan niin paljon herkuista tai tuodaan herkkuja jollakin tavalla esiin. Suomipopin aamussa on "herra napostelija" ja keskipäivässä tyyppi, joka juhlistaa viikonloppuja syömällä herkkuja. Korona-aikaan monet antoi itselleen liekaa ja söi enemmän herkkuja ja tuli maininneeksi siitä myös somessa ja minä täällä pääni sisällä kiljuin, että voitteko lopettaa, tajuatteko miten vaikeaa on kieltäytyä tuosta kaikesta, mitä te koko ajan markkinoitte :D Aina silloin tällöin mietin, että onkohan helpompaa lopettaa tupakointi, kuin päästä herkkujen liikakäyttäjästä normaalikäyttäjäksi? Tupakat ja tupakointi nimittäin ovat nykyään aika hyvin poissa silmistä ja tupakointi tavallaan tehdään koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi kieltämällä se laajenevassa määrin paikkoja. Herkkuja tavallaan tyrkytetään jatkuvasti joka tuutista, vaikka se ei edes ole niiden radiojuontajien tai sosiaalisen median kontaktien tarkoitus. 

Asiat tärkeysjärjestyksessä, 3. tärkein asia ollut itsellä korona-aikaan retuperällä

En tiedä miltä tämä kaikki näyttää sellaisen ihmisen silmin, jolla ei koskaan ole ollut ylipainoa. Jos ei koskaan ole ollut mitään riippuvuutta tai epäterveitä toimintatapoja, ei varmaankaan voi ymmärtää, miten vaikeaa niistä on päästä irti. Ja ne ovat nimenomaan nämä ajattelu- ja toimintatavat, miksi laihtuminen on niin vaikeaa. Itse olen ollut lihava suunnilleen 10-vuotiaasta asti ja minun on vaikea kuvitella, miten joku voisi olla tyytyväinen elämäänsä lihavana. Joten kyse ei ole siitä, etteivätkö lihavat saattaisi olla tyytymättömiä omaan tilanteeseensa tai tietäisi, että se on terveydelle haitallinen. Kyse on siitä, että prosessi joka tarvitaan muutokseen, voi olla tuskallisempi, kuin se nykytilanne lihavana. Se on niin järkyttävän vaikea prosessi, että siihen pystyy vasta, kun se nykytilanne menee täysin kestämättömäksi ja about kaikki muut asiat koko elämässä ovat hyvin. Tai niin se ainakin minulla meni.

Uusi normaali? Afterit kavereiden kanssa ja yksi osallistui videon välityksellä :D

Jostain luin, että jos paino ei lähde 6 kuukauden jälkeen nousemaan, olisi toivoa siitä, että ihminen on onnistunut tekemään pysyviä muutoksia. Itselläni on nyt takana elämäntapamuutosta 17 kuukautta, joten toivon todella, että tuo pitäisi paikkansa. Prosessi on ollut henkisellä puolella aika vaikea, mutta olen kyllä sitä mieltä, että se on ollut sen arvoinen, vaikka olen vasta vähän yli puolessa välissä menossa. Vaikka en edes laihtuisi tästä enempää, on tämä nykytilannekin parempi kuin lähtötilanne. Olen pikkuhiljaa alkanut kokea kasvavaa tyytyväisyyttä peilikuvaa kohtaan ja myös vaatekoon tippuminen jostain 52/54 -> 44/46 on tehnyt elämästä vaikka kuinka paljon parempaa. Sen lisäksi että vaatteita ylipäätään löytyy nykyään ihan eri tavalla kuin ennen, on myös ihmisten käytös minua kohtaan muuttunut paremmaksi. Hiljaisuus on vaihtunut positiivisiin kommentteihin, neutraali kohtelu positiiviseen kohteluun. Hyvää palvelua saadakseen ei tarvitse pukeutua enää jakkupukuun, helmiin ja laittaa hiuksiaan nutturalle. Minulla on enemmän energiaa, enkä ole työpäivän jälkeen niin kuollut, kuin joskus aiemmin. Refluksi on kadonnut kokonaan, hengästymistä, hikoilua ja selkäkipuja on merkittävästi vähemmän. Sellainen yleinen tyytyväisyys on lisääntynyt. 

 Muutos on mahdollinen, mutta mitä pidempi matka, sitä enemmän aikaa menee

Tämä suunnilleen onkin se lista, jota nykyään yleensä käyn pääni sisällä läpi, kun mietin, että lähteäkö liikkumaan tai mitä söisi tai jättäisi syömättä. Oikeat valinnat ylläpitävät noita saavutettuja asioita ja takaavat sen, että saavutettujen etujen lista pitenee entisestään tulevaisuudessa :)

Valoa tunnelin päässä

Hei,

johan tässä taas näitä viikkoja vierähteli. Itselläni muuttui tilannearvio suhteessa koronavirukseen radikaalisti siinä vaiheessa, kun alkoi tulla tietoa, että se mokoma hyydyttää verta ja voi johtaa jopa tilanteeseen, että jos muut osat kehosta kestävät virusta hyvin, niin veren hyytymisestä johtuva aivoinfarkti saattaa olla ensimmäinen oire, joka johtuu koronasta. Minulla on jo vanhastaan perinnöllisistä tekijöistä johtuen veri normaalitilanteessakin liian hyytyväistä, niin tilannekuva alkoi näyttää ikävältä ja sairaanhoitajaystäväni kehottikin keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa. Työterveyslääkäri päätti, että minulla aloitettiin veren hyytymistä ehkäisevä lääkitys, että tuo tilanne vältetään. Jos oikein muistan, hän sanoi puhelussamme, että koronapotilaista 70%:lla on todettu veritulppa. Aika hurja luku.

Kotipihan näkymät pistävät taas parastaan

Kyseisen lääkityksen aloittaminen hieman huojensi mielialaa, mutta päätin silti käydä vappuviikolla Kokkolassa, kun suoraan sanottuna tässä vaiheessa kaikki, itseni mukaan lukien, ovat vielä hengissä. Arvelin että riski on aika pieni, kun Lappeenrannassa ei ollut ollut kolmeen viikkoon uusia tartuntoja ja ylipäätään tartuntoja oli täällä siinä vaiheessa vain 11 ja Kokkolassa oli 5. Siinä välissä Keski-Suomessa toki oli paljon enemmän tartuntoja, mutta pystyin ajamaan pysähtymättä kertaakaan välillä. Kyselin toki etukäteen, ketkä haluavat nähdä ja sitten tapaamiset hoidettiin pääasiassa kavereiden kanssa kävelylenkkien muodossa ja isovanhempien kanssa turvavälit pitäen. Ainoastaan vanhempieni kanssa oltiin tiivimmin, yövyin äidin luona ja isän kanssa käytiin muun muassa ajelemassa uudella autollani. 

 Kotisaaren lenkkimaisemat, näitä kelpaa juosta ympäri

Teki kyllä mielialalle tosi hyvää nähdä pitkästä aikaa tärkeitä ihmisiä. Olin toki tajunnut, että mieliala ei ollut paras mahdollinen kaiken kivan peruunnuttua, yhteiskunnan mentyä täysin sekaisin ja jouduttuani vielä lomautetuksikin, mutta en ollut tajunnut miten huonoksi mieliala oli päässyt, ennen kuin se taas kohosi normaaliksi. Jännä miten paljon enemmän kasvokkain olevat tapaamiset antavat kuin pelkät puhelut ja viestit. Voin kuvitella, että tämä päivitetty suositus, että yli 70-vuotiaita voi tavata ulkona turvaetäisyyden päästä, tekee paljon hyvää vanhusten henkiseen hyvinvointiin. En voi edes kuvitella miltä heistä tuntuu, kun fyysinen etäisyys on tehnyt näin pahaa jälkeä tällaiselle diginaativillekin kaiken sosiaalisen median ja teams-palavereiden sun muun keskellä. Miltä eristyksen täytyykään tuntua heistä, jotka eivät käytä sosiaalista mediaa? 

 Kokkolassa nähtiin ystävän kanssa kävelylenkillä kuutti! Silloin tosin uimassa, mutta myöhemmin hän lähetti siitä tämän kuvan, jossa se oli ollut lepäämässä rannalla.

Mutta alkaa tässä olla pikkuhiljaa valoa tunnelin päässä. Tällä viikolla tavattiin pienellä kaveriporukalla pihalla ja myös se teki pitkästä aikaa niin hyvää, että saatiin porukalla turista. Perjantaina kokeiltiin myös ekaa kertaa työpaikan etäkaljoja teams-palaverina. On meillä ollut maanantaisin videopalaverit ihan työasioissa, mutta nyt siis oli ensimmäistä kertaa tällainen rento illanvietto. Oli kyllä kiva uusi kokemus. Työrintamallakin on ollut vilkastumaan päin ja toukokuussa on pakko pitää jo useampia työpäiviä, että saa tehtyä kaiken tähän osuneen ja tällä hetkellä vaikuttaa myös siltä, että lomautus tulee päättymään toukokuun loppuun. Jippii, enää 3 viikkoa tätä hullunmyllyä jäljellä ja sitten saa palata normaaliin systeemin. Kun ne kokoontumisrajoitukset nostetaan 50 ihmiseen, niin käsittääkseni se mahdollistaa ihan eri tavalla oikeudenkäyntien pitämisen, kuin tämä nykyinen 10 henkeä, josta puolet saa kasaan pelkästään tuomioistuimen jäsenillä ja syyttäjällä. Kuntosalikin avataan taas alkavalla viikolla ja ryhmäliikunta kesäkuun alusta. Olen kaivannut niin paljon Sh´bam tunteja ja toisaalta ollut kevyesti huolissani lihasten säilyvyydestä. On niin paljon vaikeampi motivoida itsensä jumppaamaan kotona kuin lähtemään kuntosalille. 

 Etäkaljoille piti kyhätä oleskelupiste sohvalle ja yrittää saada webkamera järkevälle korkeudelle

Korona-aikana liikuntani onkin ollut tosi paljon kävely- ja juoksupainotteista. Lenkit Saimaan rannoilla ovat olleet itselleni myös tietynlainen henkireikä. Olen tietysti tiennyt alusta asti, että en voi alkaa käyttää koronaa tekosyynä syödä herkkuja, joten lenkeistä on tullut se asia, joka parantaa mielialaa edes hetkellisesti. Siinä kun aurinko paistaa ja saa katsella sinisenä hohtavaa järveä sekä iloita parantuneesta kunnostaan, elämässä on hetken ajan kaikki hyvin. Sekin on aiheuttanut aika paljon iloa ja hyvää oloa, että painon tippumisen myötä on taas uskaltanut alkaa juoksemaan. En useaan vuoteen edes yrittänyt, koska tiesin, että niin kova ylipaino rasittaa juostessa niveliä ihan liikaa. Nyt kun ylipainoa on saanut vähennettyä, voi taas juosta ilman, että pitää pelätä polvien puolesta. 

 Iltalenkiltä

Toivotaan, että aurinkoiset ja kaikin puolin mahtavat kevätsäät jatkuvat vielä pitkään!

Poikatytöstä joksikin muuksi

Hellou,

hetkisen taas vierähti blogin päivittäminen. Olen tässä tasapainoillut töiden järjestelyn, liikunnan harrastamisen ja siivousurakoiden kanssa. Nyt takana 2,5 viikkoa lomautettuna ja voin kertoa, että ei ole helppoa yrittää tukkia kaikkia töitä yhteen työpäivään viikossa. On ihan reippaasti stressaavaa esimerkiksi huomata eri tahojen lähettämiä yhteydenottoja, joissa tiedustellaan jotakin ja sitten vain joutua "istumaan vastaamisen päällä" useamman päivän. Oikein rattoisaa on myös se, jos on pyydetty jokin kirjelmä ja annettu sille 2 viikon määräaika. Normaalitilanteessa se antaisi 10 työpäivää aikaa tehdä se. Tässä tilanteessa aikaa on maksimissaan 2 työpäivää. 

 Korona pisti työpäivien ruokakuviotkin uusiksi. Salaatit jatkossa toimistolla.

Tästä johtuen tällä hetkellä arki on sitä, että lomautuspäivinä olen lähinnä siivoillut (pessyt saunan, keittiönkaapit, imuroinut jääkaapin takaa, puhdistanut liesituulettimen rasvasuojan, pessyt uunin yms.) ja työpäivät ovat olleet todella pitkiä, että olen ehtinyt tehdä kaiken tarvittavan. Myös se on vaihdellut, että mihin se työpäivä sijoittuu. On saattanut alustavasti olla jokin ajatus, että milloin seuraava työpäivä on, mutta sitten suunnitelmaa onkin joutunut useampaan otteeseen muuttamaan. Toivon ihan todella paljon, että tämä jää kahteen kuukauteen. En pidä siitä, että ei saa tavata ketään, ei saa matkustaa Kokkolaan (koska siinä ei ole järkeä, jos ei kuitenkaan saisi tavata ketään) ja että elämästä on kadonnut kaikki ennustettavuus. 

Picnicin uuniperuna-annos take awayna oli kans hauska

Lisäksi tässä välissä kävi myös niin, että vanha autoni ei mennyt katsastuksesta läpi ja aktualisoitui kysymys siitä, että pistääkö siihen vielä x määrän euroja korjaamisen muodossa vai hankkiiko jo uuden. Vanha auto oli 16 vuotta vanha ja sillä oli ajettu noin 212000 kilometriä, joten päädyin vaihtoon. Sain kaveriltani apua asiassa, mutta silti se oli 3 päivän härdelli etsiä uusi kulkupeli ja sen jälkeen vielä piti äheltää vanhat talvirenkaat rengashotellista ja viedä uudet sinne. Mutta nyt on auto päivitetty 12 vuotta uudempaan ja melkein 200000 kilometriä vähemmän ajettuun. Toivottavasti tällä pärjätään useampi vuosi. Tällä hetkellä olen eniten pähkinöinä bluetoothista ja mäkilähtöavustajasta. Hallelujah, nyt voi rauhassa siirtää jalan jarrulta kaasulle ilman, että auto valahtaa senttiäkään taaksepäin. Ja kun kännykän voi yhdistää autoon, voi halutessaan kuunnella vaikka omia spotify-listojaan. Jippii, ei enää paskaa musiikkia Jyväskylä-Kokkola välillä, jolla vanhalla autolla ei voinut kuunnella radio suomipoppia. 

 Uutena menopelinä Seat Ibiza vm. 2016

Tuossa tiivistettynä viimeisimmät korona-ajan kuulumiset. Sitten otsikon mukaiseen asiaan. Jostain luin, että kun laihtuu merkittävästi, sitä voi rakastua itseensä uudelleen. No minullahan on se tilanne, että itseäni en ole koskaan rakastanut. Olen aina pitänyt itseäni ympäristöstä saadun palautteen perusteella epäviehättävänä ja siihen päälle olen vielä ollut niin vahvasti poikatyttö, että olen kokenut itseni henkisesti enemmän miespuoliseksi kuin naispuoliseksi. Henkisellä puolella tässä suhteessa ei ole tapahtunut muutosta, mutta yhtäkkiä huomaan että ulkomuodolle tapahtui jotakin. Aiemmin ulkoinen olemus vastasi sisäistä. En juurikaan välittänyt siitä mitä päälleni puin ja vanhojen kuvien perusteella minulla ei myöskään ollut mitään tyylitajua. Lenkkarit, verkkarit ja collegepaita. Ei ikinä hametta tai mekkoa. En nyppinyt kulmiani, enkä meikannut. Hiukset olivat pitkät, mutta laittamattomat. 

 Tyypillinen esimerkki aiemmasta olemuksestani....

Kaikki muutokset eivät tapahtuneet kerralla, mutta tässä hiljattain tajusin, miten radikaali ero nykyisellä ulkoisella olemuksella on aiempaan. Nykyisin meikkaan, nypin kulmat ja hiuksiakin olen oppinut hoitamaan. Housujen käyttämisen olen käytännössä lopettanut kokonaan ja päälläni on aina mekko. Kädestä saattaa löytyä laukku. Toisin sanottuna olen alkanut näyttämään naiselta. Useamman kymmenen kilon pudottamisen jälkeen ilmeisesti myös viehättävyys on lisääntynyt, koska muiden toiminta on muuttunut. 

 ...nykyään kuljen useimmiten tämän näköisenä.

Aiemmin joko ei kommentoitu ollenkaan tai kommentit olivat ikäviä. "Joku läski", exäni kaverin ihmettelevä kommentti siihen, että seurustelimme. Monessa suhteessa olin näkymätön. Nyt yhtäkkiä tulee kehuja ulkomuodosta ja tiedusteluja mahdanko olla vapaa.  Aiempien sanallisten kiitosten sijaan asiakkaat ovat alkaneet halaamaan, jopa pussaamaan poskelle. Henkirikosoikeudenkäynnin jälkeen päämies kiitteli asian hoitamisesta ja sanoi minun olleen herttainen. Herttainen! Kaverilleni tätä viimeistä päivittelin ja hän totesi että mikäs hätä siinä on, häntä sanotaan kusipääksi :D

Minulla ei riitä sanat siihen, miten hämmentävältä tämä tuntuu. Olen ollut yli 30 vuotta se näkymätön, ruma ankanpoikanen, jonka on pitänyt yrittää pärjätä lähinnä olemalla ystävällinen ja tekemällä kovasti töitä. Olen tottunut siihen, että minua ei romanttisessa mielessä huomata eikä huomioida. Olen tottunut siihen, että jos jostain kiitellään tai kehutaan, se on yleensä saatu apu tai ammattitaito. Poikatyttöidentiteetti ei ole poistunut mihinkään. 

Jokin siinä rupesi näyttämään naiselta

Nyt en oikein tiedä miten pitäisi suhtautua tai mitä pitäisi ajatella ympäristön muuttuneesta toiminnasta. Olen yrittänyt vain kiittää kehuista, sillä tiedän, että hyvää tarkoittaenhan ne on sanottu. Sisäisesti hieman häiritsee, että yhtäkkiä ulkonäkö olisi muuttumassa siksi asiaksi, minkä perusteella arvioidaan. Asiantuntijatyötä tekevä ei välttämättä halua kuulla olleensa herttainen tai tulla halatuksi. Kun on tottunut pärjäämään itse, on kummallista kuulla kommentti, että toivottavasti miehesi arvostaa ja huolehtii sinusta. Samassa lauseessa siis sekä oletus sen miehen olemassa olosta että siitä, että ylipäätään tarvitsisin ketään huolehtimaan minusta. 

Aiemmin tilanne oli se, että koin itseni henkisesti miespuoliseksi, ulkomuodossani oli tiettyjä androgyyneja piirteitä ja minua loppujen lopuksi kohdeltiin aika "sukupuolettomasti". Nyt tilanne on se, että henkiset ominaisuudet ovat edelleen maskuliiniset, ulkomuoto on naisellinen ja minua myös kohdellaan naisena. Laihtumisen myötä en siis rakastanut itseeni uudelleen, vaan löydän itseni keskeltä kertakaikkiaan kummallista identiteettikriisiä, jossa yritän tottua siihen, että olen nainen ja minua kohdellaan sen mukaisesti.

Bujo - onneksi aikanaan törmäsin siihen!

Hei,

tällä kertaa kiinni aiheeseen, joka on roikkunut minulla "postaus-aihe"-listalla 1,5 vuotta. Itse asiassa tämän viiveen vuoksi asiasta onkin varmaan enemmän kirjoitettavaa kuin puolitoista vuotta siten. 

Aihe on myös tavallaan yllättävän ajankohtainen kaiken tämän korona-hässäkän keskellä. Terveysasioissa eteenpäin pääseminen on ollut monen asian summa, mutta mitä tulee taloudelliseen tilanteeseen, kunnia kuuluu melkein yksin bujolle. 

 Vanha, nykyinen ja vielä aloittamaton bujo

Bujo tulee sanoista bullet journal. Idean kehitti alunperin Ryder Carrol ja kyse on eräänlaisesta kalenterin, päiväkirjan ja listojen yhdistelmästä, joka itse laaditaan tyhjään vihkoon. Se on arjenhallintaväline, josta jokainen muokkaa itselleen sopivan ja ottaa käyttöön sellaisia osia, mitkä omaan arkeen ja tavoitteisiin sopii. Googlaamalla bullet journal, löytää aihepiiristä paljon kirjoituksia. Minä keskityn nyt vain siihen, mitä se on itselleni antanut. 

Esimerkki kuukauden aloittavasta sivusta

Minä olen pitänyt bujoa joulukuusta 2017 lähtien. Takana on 2 täyttä kalenterivuotta ja kolmas on nyt menossa. Joulukuu 2017 ja vuosi 2018 on yksissä kansissa ja nyt on menossa toinen vihko, joka tulee varmaankin kattamaan aikavälin 1.1.2019 - 30.6.2020. Uusi vihko on jo odottamassa ja voi olla, että teen siihen vain puoli vuotta ja jatkossa noudatan vihko per kalenterivuosi-logiikkaa. Jokaisen vihkon alussa minulla on sellaisia sivuja, jotka siirrän (tai käytännössä kirjoitan/piirrän uudelleen) edellisestä bujosta. Ensimmäisen sivun varaan sisällysluettelolle, joka siis täydentyy sitä mukaa, kun bujo "etenee". Seuraavalla parilla aukeamalla on vuosilogi, johon kirjaan kullekin kuukaudelle etukäteen tiedossa olevia juttuja, esimerkiksi vaikka sen, että kesällä 2020 pitäisi käydä hammastarkastuksessa. Asia, jonka olen tiennyt jo yli puolen vuoden ajan. Bujon alusta löytyy myös sivut kunkin vuoden tavoitteille, taloussuunnitelmalle, "säästöseurannalle", "painonpudotusseurannalle", treenipäiväkirja, keskeisimmän painonpudotus vinkit ja pakkausohjeet matkoille. Myös kuntosaliohjelmat, venyttelyohjeet ja kotijumpan ohjeet löytyvät bujosta.

Paljon matkustavalle erittäin hyödyllinen listaus.

Näitä seuraa ja viikkoaukeamat, jotka koristelen aina jonkin teeman mukaan kuukausittain. Laadin aina kuukauden viikkoaukeamat kerrallaan ja kuukausien väliin tulee vähintään yhden ja joskus usemmankin sivun edestä jotain kulloinkin tarpeellista asiaa. Esimerkiksi vuoden 2019 huhtikuun perässä on useita sivuja laskelmia arkiruokieni kaloreista. Ne on niitä peruja, kun minulla ei vielä ollut käytössäni yaziota ja PT pyysi pitämään ruokapäiväkirjaa. Vuodelta 2019 löytyy muutenkin paljon asiaa liittyen PT:n minulle antamiin pohdiskelutehtäviin ja muutenkin painonpudotukseen. 

Tällainenkin listaus on mielenkiintoinen

Viikkoaukeamille kirjaan sellaisia työjuttuja, joissa tapaan muita ihmisiä ja merkitsen niiden osalta mistä oli kyse (palaveri, kuulustelut, oikeudenkäynti) ja millä paikkakunnalla se oli. Kirjaan myös milloin ja mitä liikuntaa harrastin, vaikka treenipäiväkirja on myös erikseen, jotta voi yhdellä vilkaisulla nähdä koko vuoden tilanteen. Samoin kirjaan myös joka aamun painon ja lasken viikon lopuksi aamupainojen keskiarvon. Siinä missä aamupainot itsessään menee jatkuvasti ylös ja alas useista tekijöistä johtuen, keskiarvot pääsääntöisesti pysyvät joko samana tai laskevat hivenen. Se on se on luotettavin luku edistymisen seuraamiseen ja niin kauan, kun keskiarvot ovat laskusuunnassa, tiedän, että painonpudotus etenee. Erityisen hyödyllistä nyt, kun viimeisen puolen vuoden aikana pudotustahti on ollut hyvinkin maltillinen 1 kilo per kuukausi. 

Esimerkki viikkoaukeamasta, tuolloin vielä puuttui painojen kirjaukset

Viikkoaukeamille kirjaan myös ne hetket, kun vapaa-ajalla tapasin ihmisiä tai oli jokin tapahtuma. Myös to do-listat kirjaan viikkoaukeamille. Se onkin itselläni pääsääntöinen tapa pysyä kärryillä, milloin olen viimeksi siivonnut! Minulla on aina tavarat paikallaan ja kun huonekalut ovat valkoiset ja lattiakin vaaleaa tammea, pöly ei näy, joten ennen ja jälkeen siivouksen harvoin näyttää mitenkään erilaiselta. Oikeastaan vain yhteen kohtaan ruokapöydän alle ja sängyn alle kerääntyy villakoiria ja ne ovat ainoa merkki siitä, että siivouksesta alkaa olla kulunut 2 viikkoa ja taas olisi suotavaa tehdä se.

Välissä myös muualta saksittuja hyödylliseksi koettuja asioita

Itselleni bujon isoimpia hyötyjä on ollut pitkän aikavälin tavoitteiden seuranta ja saavuttaminen. Painonseurantasivulta saa värittää aina uuden ilmapallon, kun paino ensimmäisen kerran alittaa kyseisen ilmapalloon merkityn kilolukeman. Kun matkaa on kymmeniä kiloja, on ollut rauhoittavaa keskittyä saavuttamaan aina kilon kerrallaan. Toisaalta talouspuolella yksinkertaisen purkin piirtäminen ja sen värittäminen sitä mukaa, kun säästötavoite etenee, on yllättävästi auttanut hahmottamaan kokonaisuutta ja sitä, missä pitäisi olla milloinkin menossa. Se on toimivaa, koska tuloni vaihtelevat paljon, joskus voi mennä pitkäänkin että säästöön ei voi laittaa yhtään ja sitten on tullut taas lihavampia kuukausia ja säästöön on voinut laittaa enemmän. Purkista tiedän, mihin pitää pyrkiä. 

Todettakoon, että saapa nähdä miten käy tämän vuoden purkille. Voi olla, että hyvä saavutus on, että säästöjä olisi vuoden lopussa yhtä paljon, kuin niitä oli vuoden alussa. Kiitos 2 vuoden purkkien piirtämisen, minulla kuitenkin on 4 kuukauden menoja vastaavat rahat tilillä. Se hieman rauhoitaa mieltä, kun tässä on ainakin tällä hetkellä tiedossa 2 kuukauden lomautus ja muutenkin saa varautua siihen, että tulot ylipäätään tippuvat tänä vuonna useammalla kymmenellä tuhannella eurolla verrattuna tavalliseen vuoteen. Ellei sitten loppuvuodeksi tule niin pahaa ruuhkaa, että silloin tulisi tuloja tämän korona-ajankin edestä.

Vuoden 2019 kesälomabingo

Tämä ei varsinaisesti ollut se tilanne, mikä on ollut mielessäni, kun olen päättänyt saada säästötilille lepäämään noin 7,5 kuukauden menoja vastaavan summan. Sinänsä harmi, etten ollut ehtinyt pidemmälle, mutta onneksi olin ehtinyt edes näin pitkälle. Laskelmieni mukaan minun pitäisi selvitä suhteellisen kohtuudella jopa puoli vuottakin, ilman että edes älyttömästi tarvitsee kiristellä. Kunhan pitää huolen, ettei pääsääntöisesti osta mitään muuta kuin ruokaa ja päivittäistavaroita. Vaatteiden ostosta pidättäytyminen voi kyllä pidemmän päälle osoittautua pahaksi rastiksi, mutta onneksi mekkoja voi pitää päällä, vaikka ne hieman isoja olisivatkin.

Välillä myös tulostelen valokuvia ja liimailen niitä bujon väliin

Tavoitteiden saavuttamisen lisäksi bujosta on muodostunut päiväkirja, jota on myöhemmin mukava selailla ja katsoa mitä milloinkin elämään kuului. Se, että bujot olivat olemassa, helpotti myös aika paljon, kun tein tuossa nuo yhteenvedot vuosista 2018 ja 2018. Monta asiaa olisi varmaankin unohtunut ilman niitä. Nyt tässä vallitsevassa tilanteessa varmaankin pitäisi tehdä listaus asioista, jotka olisi hyvä tehdä, kun kerrankin on reippaasti aikaa, kun töitä on vain yhtenä päivänä viikossa. Saunan pesu, kylpyhuoneen seinien pesu, keittiönkaappien pyyhkiminen, jääkaapin takaa imurointi, uuninpesu, kuvien ja tiedostojen järjestäminen läppärillä... En kyllä riemusta hyppien odota mitään noista. Ehkä sen seuraksi pitää tehdä listausasioista, jotka teen sitten kun tämä härdelli on ohi. Se on varmaan mukavampi lista!

Elämäntapamuutos

Hei,

tällä kertaa aiheena elämäntapamuutos. Ensin lyhyesti kertaus historiastani Olen aina ainakin kokenut itseni isoksi, mutta varsinaisesti alkanut lihomaan 10-vuotiaana. 13-vuotiaana olin jo 73 kiloinen, mutta vain vähän yli 160 cm pitkä. Silloin tapahtui kaikenlaista ja 14-vuotiaana paukkui jo 80 kiloa. Suunnilleen niitä aikoja olen ensimmäisen kerran laihduttanut ja siitä asti sitten jojoillut. Lukion ja yliopiston ajan jojoilin menemään samaa kymmentä kiloa edes taas. Vuonna 2012 paino oli päässyt jo kuutisen kiloa yli sen pitkäaikaisen vaihteluvälin ja sitten karppaamalla laihdutin sen takaisin sen vaihteluvälin alaosaan. Sen jälkeen kuitenkin pikkuhiljaa lipsuin takaisin vanhoihin tapoihini ja vuoden 2018 jouluun mennessä olin lihonut 6 vuodessa noin 30 kiloa. Se on muuten alle puoli kiloa per kuukausi, joten se pääsi tulemaan yllättävän "varkain". 

 Vasemmalla tilanne pahimmillaan, oikealla takana vuosi elämäntapamuutosta

Vasta tuossa painavimmillani koin ensimmäisen kerran elämässäni painon aiheuttavan minkäänlaista terveyshaittaa tai rajoitetta tekemiseen. Oli refluksia, selkäkipuja ja esimerkiksi kirkkovenettä soutaessa maha oli tiellä ja kanootilla meloessa vesiraja pelottavan lähellä kanootin yläreunaa. Loppuvuonna 2018 olin tilanteessa, jossa olin jo pidempään miettinyt, että asialle pitää alkaa tekemään jotain, koska en halua tilanteen pahenevan. Viimeinen niitti oli, että alkuvuonna 2019 napsahti selkä ja lääkäri totesi, että jos asiat eivät muutu (ylipaino pois ja lihaskunto kohdilleen), selkä kestää alle 5 vuotta. No sehän ei käy. Jos menee selkä, menee työkyky. Jos menee työkyky, menee työpaikka. Jos menee työpaikka, menee asunto ja sitten menee kaikki muukin päin helvettiä.

 Tässä mennään tällä hetkellä. Vyötärön ja polvien välissä suurin osa jäljellä olevasta ylimääräisestä.

Joten ei muuta kuin härkää kiinni sarvista. Tiesin että tällä kertaa on pakko onnistua. Tausta kuitenkin oli, että olin jo monesti epäonnistunut, kun aina olin lihonnut takaisin laihduttamani kilot ja yleensä myös saanut takaisin enemmän, kuin mitä alun perin olin tiputtanut. Siksi käännyin personal trainerin puoleen. Ajattelin, että jos hänellä olisi jokin viisasten kivi, mitä minulla ei ole ja toisaalta, hänen avullaan voisin varmistaa, että pääsen maaliin asti ja myös pysyn siellä. Kyllä hänellä minusta viisasten kivi olikin, sillä nyt elämäntapamuutosta on takana lähemmäs 15 kuukautta, enkä silti odota päivää, jolloin jotain pitäisi tehdä toisin. Olen siten ensimmäistä kertaa muuttanut oikeasti elämäntapojani. En tehnyt lyhyellä aikavälillä jotain älytöntä riuhtomista syömisten tai liikkumisten suhteen, vaan olen koko ajan tehnyt sellaisia asioita, joita jaksan tehdä koko loppuelämäni ajan. Ja silti paino on tullut alas tähän mennessä 26 kiloa. Tavallaan olen "kääntänyt kelloa takaisin kesään 2013 saakka". 

Oman silmään erottuu parhaiten kasvojen kaventuminen

Ilmeisesti noin ison määrän laihduttaminen on jotenkin poikkeuksellista. Kyllä tuollaisista ja paljon isommistakin pudotuksista usein saa lukea lehdestä, mutta koska lääkärit, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti ovat niin kertakaikkisen ällistyneitä tilanteestani, niin olen miettinyt, että ehkä se sitten ei ole kovin yleistä onnistua tällaisessa. Entä miten olen tämän tehnyt? Sanoisin, että avainsanat ovat kohtuullisuus ja itselle sopivuus.

Ruoka

Kun aloitimme PT:n kanssa, hän laittoi minut pitämään viikon ajan ruokapäiväkirjaa ja sitten analysoitiin, miten sitä olisi muokattava. Muutoksia piti lopulta tehdä paljon vähemmän, kuin mihin olin henkisesti varautunut. Sen jälkeen aloitin kirjaamaan syömisiäni Yazio-nimiseen sovellukseen ja yritin pysytellä aluksi 1800 kalorissa. Yazio olikin itselleni yksi viisasten kivistä. Olen nyt nimittäin kirjannut sinne kaiken syömäni kalorit lähes vuoden ajan, enkä ole kokenut sitä edes vaivalloiseksi. Ensiajatuksenahan se nimittäin oli aivan hirveä, että edes vähän aikaa pitäisi kirjata ylös kaiken syömänsä kalorit. Mutta ei se ole ollenkaan vaikeaa tai vaivalloista, kun alussa näki sen vaivan, että syötti kaikki säännöllisesti syömänsä asiat yazioon valmiiksi aterioiksi, jolloin ei tarvitse joka ikistä ruoka-ainetta lisätä joka kerta erikseen. Minulla esimerkiksi on arkisin aina tietty aamupala ja viikonloppuina spesiaaliaamupala. Arkilounaat koostuvat pääsääntöisesti 3 eri vaihtoehdosta ja viikonlopun lounaat 2 eri vaihtoehdosta. Iltapalavaihtoehtoja on ollut pääsääntöisesti 2. Eli 9 ateriavaihtoehtoa syöttämällä on katettu suurin osa arjessa syömistäni asioista. Näistä poikkeavia syömisiä pitää kirjata niin harvoin, että en koe sitä ongelmalliseksi.

 Jääkaapissa nykyään vakiona hevi-osastoa, mantelimaitoa, tuorejuustoa, rahkaa ja kalaa

Kaloreiden tarkka seuraaminen avasi silmiäni sille, miten paljon enemmän kaloreita olin aiemmin tullut syöneeksi verrattuna siihen mitä olin luullut syöväni. Jos syö herkkuja, on hyvin helppo saada päivittäiset kalorit 4000:een. Minulla kulutus oli jossain 2500 kalorin tienoilla, joten syömällä yli sen lihoo, syömällä alle sen laihtuu. Tämä silmien avautuminen oli yksi merkittävä syy sille, että olen onnistunut laihtumaan ja toisaalta perustelemaan itselleni toistuvasti arjessa, että yritä nyt ihan oikeasti viimeiseen asti olla syömättä liikaa niitä herkkuja. Itselleen ei voi aina sanoa "kyllä", kun tekee mieli herkkuja.

Kuiva-aine puolelta löytyy kahvin ja teen lisäksi vain nämä :D

Ruuan suhteen kohtuus olikin ja on itselleni sitä, että kaikkea voi syödä, myös herkkuja, mutta siihen on kiinnitettävä huomiota, että varsinkin herkkujen kohdalla katsoo kuinka usein ja kuinka paljon kerrallaan niitä syö. Toisaalta itselleni kohtuus on ollut myös sitä, etten ole missään vaiheessa punninut ruokiani. Arvioin ja lasken niitä lähinnä pakkausten perusteella (esim. kuinka monta annosta tulee 240 g kalapaketista) ja jos arvio on tehtävä silmämääräisesti,  yritän yleensä pikemminkin yliarvioida, kuin aliarvioida kuinka monta grammaa mitäkin menee. Punnitsemalla olisin varmasti laihtunut nopeammin, sillä olisin ollut vielä paremmin kartalla syömieni kaloreiden määrästä. Olen kuitenkin realisti, syön 5 päivänä viikossa ulkona eli silloin en edes voi punnita ruokiani, enkä muutenkaan jaksaisi koko loppuelämääni punnita ruokia. Siksi en punnitse.

 Viikonloppuaamuisin nautiskelua lohivoicroisantin ja mehulasillisen muodossa

Itselleni sopivuus on ruuan suhteen tarkoittanut sitä, että en pääsääntöisesti syö perunaa, riisiä tai pastaa, joista mitään en edes saisi alas uittamatta niitä johonkin kastikkeeseen. Mainituilta hiilareilta säästyneet kalorit olen käyttänyt kastikkeisiin, jotta olen saanut kasviksista suosiolla alasmeneviä. Oletteko koskaan nähneet niitä kuvia, joissa joku syö kuivaa perunaa, riisiä tai pastaa, sen ohessa kuivaa lihaa, kalaa tai kanaa ja sitten kasviksia? Minä en koskaan voisi perustaa painonhallintaa sellaiseen ruokaan, koska minulle se on niin kuvottavaa. 

 Tämmöinen kanasalaatti on yksi vakiolounaistani

Minulla lounaat ovat usein joko kanasalaatti majoneesilla tai sitten broileria, paistettuja kasviksia ja kastiketta. Arkiaamuisin menee 2 ruisleipää tuorejuustolla, jääsalaatilla ja lohella sekä proteiinirahka. Välipalaa en useimpina päivinä syö, mutta jos syön, se on hedelmä tai pieni proteiinijuoma. Iltapalaksi olen viime aikoina tehnyt smoothieita. Niihin saa marjojen, hedelmien ja vihannesten lisäksi laitettua kätevästi myös heraproteiinia ja psylliumkuitua, joten ne ovat varsin käteviä. Lisäksi ne maistuvat niin hyviltä, että rinnastuvat melkein jäätelöön ja olen saanut itseäni pidättäytymään makeista herkuista lähinnä muistuttamalla itseäni sillä, että saan illalla sen smoothien :D 

Kanaa, vuohenjuustoa, kasviksia ja kastike. Myöskin yksi vakkareista.

Läpilinjan olen myös viikoittain syönyt herkkuja. Olen vain yrittänyt katsoa määrien perään. Esimerkiksi yhden hampurilaisen olen saanut syödä per viikko. Sen lisäksi on saattanut mennä pieni määrä karkkia, suklaata tai jäätelöä. Ehkä keskimäärin 2-3 kertaa viikossa olen syönyt jotakin herkkua. On toki matkan varrelle isompiakin herkkuahmimisia mahtunut, mutta olen vain aina palannut niiden jälkeen "ruotuun" ja homma on jatkunut. En ole missään vaiheessa edes kuvitellut, että pystyisin elämänmittaisesti olemaan erossa herkuista, joten en ole sitä nytkään tehnyt. Olennaista on ollut, että opin syömään niitä samalla tavalla kuin normaalipainossa pysyttelevät ihmiset syö. Kohtuullisesti. 

 Silloin tällöin myös poikkeus perunan suhteen :D

Liikunta

Liikunnan kanssa lähdin alkuvuodesta 2019 siitä, että tavoitteeni oli 3 liikunta kertaa viikossa. 1 jumppa, 1 aerobinen (kävely tai vesijuoksu) ja 1 kuntosali. Kesästä 2019 lähtien määrä nostettiin neljään kertaan viikossa, siten että se koostuu 1 jumpasta, 1 aerobisesta ja 2 kuntosali kerrasta. Olen itse ajatellut, että 4 kertaa viikossa on realistinen ja kohtuullinen määrä loppuelämää ajatellen. Tarvittaessa 2 niistä kerroista voi jättää viikonloppuun, joten työpäivien jälkeen tarvitsee vaivautua vain 2 iltana. Totta kai joskus liikuntaa kertyy enemmänkin, varsinkin loma-aikoina. 

Muutamia kertoja on kipitetty kuntoportaitakin

Vuoden 2019 liikunnat. 1 ruutu on vähintään 1 tunnin liikuntasuoritus

Liikunnan suhteen itselleni on aina ollut selvä se, että liikkumalla ei voi kompensoida syömisiä. Tunti liikkumista kuluttaa lajista riippuen noin 300-400 kaloria ja sen määrän voi syödä 5 minuutissa. Yhtä selvää on ollut, että mihinkään aamuaerobisiin tai siihen, että olisi 3 kertaa salia ja useita kertoja aerobisia viikossa, en lähde. Ei sellaista jaksa örkkikään ylläpitää vaativan asiantuntija-ammatin ohella. Tai ei ainakaan tämä örkki. 4 kertaa viikossa on ihan riittävä. Toki myös välttelen hissiä ja kävelen aina portaat. Niitähän riittää kun itse asun 4. kerroksessa ja työpaikkani on 3. kerroksessa. Talot ovat tietysti erit. Keskustan parkkihallikin on maan alla, eli yhdet portaat kipitettävänä sielläkin. Nykyään myös kävelen ympyrää kotonani silloin, kun soittelen perheenjäsenieni kanssa. Äidin kanssa puhuessa se saattaa tarkoittaa joskus pariakin tuntia. 

Kesälomalla oli 20 km kävelykin

Isossa mittakaavassa siis tällaisilla toimenpiteillä saavutettu tuloksia. Ruuan puolella kaloreita seuraamalla pyritty yllä pitämään kalorivajetta ja liikuntaa kohtuudella tukemaan yleistä hyvinvointia. Vain sellaisia ratkaisuja, mitä jaksaa tehdä koko loppuelämän, koska minkään muun tekemisellä ei saavuta pysyviä tuloksia. Totta kai paljon on pitänyt tehdä töitä myös pään sisällä eikä matka ole ollut pelkkää voitosta voittoon kulkemista, mutta näihin voisin palata joskus myöhemmin.

2020 alkuvuosi

Hei,

tätä kirjoittaessa vaikuttaa siltä, että vuosi 2020 tulee jäämään historiaan korona-viruksen vuoksi. Nyt eletään viikon 11 sunnuntaina ja kuluneella viikolla on muun muassa suositeltu lopettamaan kokonaan ulkomaanmatkailu ja Aluehallintoviraston toimesta kielletty kaikki yli 500 hengen tilaisuudet. Sen johdosta monet pienemmätkin tapahtumat on peruttu. Itseäni kirpaisi paikallisen lakimiesyhdistyksen vuosijuhlien ja niitä seuranneen Maija Vilkkumaan keikan peruminen. Hysteriahamsterit olivat liikenteessä tyhjentäen kaupat säilykkeistä ja vessapaperista. Minäkin ostin pakkaseen pakastevihanneksia, marjoja, broileria ja ruisleipää. Näiden lisäksi ostin hieman kuivassa kaapissa säilyviä asioita, mutta ainoastaan sen verran, että pärjään kotona vähän yli viikon. Siltä varalta tulee jokin yleinen ulkonaliikkumiskielto, mitä on ollut tähän mennessä muissa Euroopan maissa. Muuten kuljen vastavirtaan, kirjoittamalla tätäkin postausta lähikahvilassani.

Kahvilassa kirjoittaminen, mukava uusi kokemus!

Ai miksi? No ensinnäkin jostain syystä blogin tai yhtään minkään kirjoitushomman tekeminen kahvilassa on asia, joka on ainakin elokuvissa ja sarjoissa saatu vaikuttamaan erittäin mukavalta hommalta. Minä olen usein miettinyt, että pitäisi itsekin tehdä joskus niin, mutta vaikka olen kirjoittanut erinäisiä asioita yli 10 vuoden ajan, tämä on ensimmäinen kerta, kun ryhdyin tuumasta toimeen. Toisekseen, jos nyt kaikki vetäytyy koteihinsa pelkäämään koronaa ja lopettaa kuluttamisen, niin edessä on sellainen konkurssiaalto, että oksat pois. Konkurssien myötä useat menettävät työpaikat ja siirtyvät verojen maksajista verotulojen saajiksi. Siitä lähteekin sitten liikkeelle sellainen lumipallo, johon ei ole varaa. Joten tässä ollaan, tukemassa lähikahvilaani. Ja ensi viikolla lounasravintoloita.

Mutta se tässä vaiheessa koronasta, henkilökohtaiselta aikajanalta kirittävänä on vielä alkuvuosi 2020, ennen kuin ollaan ajan tasalla ja pääsee ihmettelemään asioita ajankohtaisemmin.

Tammikuu

Tämä vuosi lähti liikkeelle selkähelvetillä. Selkä oli oireillut jo joulua edeltäneestä viikosta alkaen, mutta loppiaisena se meni aivan järkyttäväksi ja taas aivan naurettavasta syystä. Sohvalla selällä maatessani ajattelin suoristaa mekkoani ja siinä tarkoituksessa nostin alavartaloani ilmaan jalkojen varassa. Ja naps. Sillä sekunnilla päälle jalkoihin säteilevä kipu. Jälleen sama virsi, ei pysty istua ei pysty seisomaan. Yhden viikon olin kokonaan pois töistä. Seuraavalla viikolla tein kivun rajoissa sen verran töitä, kun pystyin. Muun muassa kaksi oikeudenkäyntiä siten, että otin kotoani muovilaatikon, jonka laitoin pöydälle ja sen päälle läppärin ja niin sitten seisoin koko oikeudenkäyntien ajan. Ensimmäinen oikeudenkäynti oli noin 3 tuntia kestävä ja koko ajan sattui niin paljon, ettei edes oikeudenkäynti itsessään harhauttanut ajatuksia pois kivusta. Toinen oikeudenkäynti oli paljon pidempi, mutta silloin onneksi seisominen ei sattunut ollenkaan.

 Muun muassa yhteisen aloituksen seisoin salin reunalla

Tämän jälkimmäisen viikon perjantaina oli Asianajajapäivä ja sen osalta arvoin viimeiseen asti, pystynkö sinne edes lähtemään. Menin kuitenkin. Junassa istumiseen meinasi kuolla. Asianajajapäivillä välillä pystyi istumaan tai seisomaan kivutta, välillä istuminen tai seisominen sattuivat. Kummallista kyllä tanssiminen ei sattunut ollenkaan. Asianajajapäivää seuranneena lauantaina junassa istuminen sattui niin hirveästi, että jo ennen Kouvolaa piti nousta seisomaan.

 Asianajajapäivillä esiintyi Anna Puu

Siitä sitten alkoi useamman viikon pätkä, jona välttelin kokonaan istumista. Töissä seisoin koko päivät ja kotona makasin sohvalla. Liikunnat oli 3,5 viikkoa pelkästään kävelyä ja vesijuoksua, jotka eivät rasita selkää. Lopulta vasta tässä maaliskuussa selkä tuntuu taas täysin normaalilta. Viikot ennen tilanteen normalisoitumista olivat kuitenkin pelottavia. Kaikkea yritti varoa ja koko ajan piti pelätä, että meneekö selkä taas jostain minimaalisesta asiasta paskaksi. Mielessä pyöri kaikenlaisia ajatuksia siitä, että onko siellä nyt jotain peruuttamatonta vahinkoa tapahtunut tai jotain sellaista mikä edellyttäisi toimenpiteitä. Onneksi se kuitenkin on taas tällä erää ohi.

Helmikuu

Helmikuussa huomasin kylpyhuoneeni seinässä jonkin kummallisen täplän. Tarkempi tarkastelu osoitti, että useat alimmat seinälaatat olivat haljenneet ja täplä oli tällaisen halkeaman yhteydessä. Tästäkös vasta saatiin viikon kestänyt stressi aikaiseksi. Tein ilmoituksen taloyhtiölle ja lopulta isännöitsijä ja rakennusurakoitsija tulivat tarkastamaan tilannetta. He onneksi totesivat, että halkeamat eivät aiheuta vaaraa rakenteille, eivätkä edellytä toimenpiteitä. Ilmeisesti vettä kulkeutuu laattojen taakse muutenkin ja liikkuu siellä takana. Aine joka tunkeutuu nyt halkeamasta läpi, voi olla esimerkiksi laattojen kiinnitysainetta. Sen jälkeen olen sitten pyyhkinyt täplää pois sitä mukaa, kun sitä muodostuu. Sitä ei kyllä ihminen usko, minkälaisen turvallisuuden tunteen menetyksen aiheuttaa se, että edes hetkellisesti elää siinä pelossa, että kotona olisi kosteusvaurio.

 Mysteeritäplä, joka ei kuulemma anna aihetta huoleen tai toimenpiteisiin

Muita helmikuusta mieleen jääneitä asioita olivat asianajajaliiton paikallisosaston kokous sitä seuranneine illallisineen ja ulkomaankomennukselle lähtevän kaverin läksiäiset. Helmikuussa pidin myös pienen hiihtoloman pidennetyn viikonlopun muodossa. Tällä kertaa en kuitenkaan tavallisesta poiketen suunnannut Pohjanmaalle, vaikka olikin pidempi vapaa. Se oli ihan hyvä ratkaisu, sillä sille torstaille sattui aivan unelmasää ulkoiluun ja muutenkin sain hoidettua roikkumaan jääneitä asioita. Mukaan lukien uuden läppärin hankkiminen. Lisäksi aikaa ja energiaa ei kulunut matkustamiseen.

 Helmikuussa palasin pitkästä aikaa smoothieiden pariin, aika dramaattisella alkoituksella

Maaliskuu

Maaliskuussa oli hassu sattuma, kun luulin 3 päivää, että minulle on tulossa flunssa. Kun kurkkukipu kuitenkin vain jatkui ja jatkui, eikä edennytkään tavanomaisen kaavan mukaisesti nuhaksi, aloin ihmettelemään tilannetta. Kipu oli muutenkin kummallinen ja toispuoleinen. Duodecim oli sitä mieltä, että lääkäriin pitäisi mennä, jos kipu on toispuoleinen. Inhoan mennä lääkäriin turhaan, joten päätin katsoa taskulampun kanssa kurkkuun. No siellähän näkyikin sitten herneenkokoinen proppu ja sen kun otti pois, kipu loppui siihen. Tulipa sitten sekin opittua, että kurkku voi olla kipeä muustakin syystä kuin sairaudesta.

 Laskiaissunnuntain herkkuja tässä samassa kahvilassa

Muuten maaliskuussa ei olekaan ollut sitten toistaiseksi muuta ihmeellistä, kuin tämän koronatilanteen eskaloituminen. Saapa nähdä mitä tässä vielä on edessä. Itsellänikin pitäisi olla viikon päästä toiselle paikkakunnalle suuntautuva 4 päivän työmatka, mutta saapa nähdä.

Kas, nyt on sitten kiritty kiinni tapahtumat noin 1,5 vuoden ajalta. Ensi viikolla voisin kirjoitella viimeinkin elämäntapamuutoksesta :)

2019 - voi mikä vuosi

Hei,

tällä kertaa luvassa katselmus vuoteen 2019. Alkuun todettakoon, että vuodessa oli paljon sellaista perusarkea ja taustalla pyörivät pitkän aikavälin tavoitteet onnistuivat hyvin. 2019 oli toinen vuosi, jona pysyin säästämissuunnitelmassani ja lisäksi aloitin elämäntapamuutoksen, joka on ainakin tähän asti (noin 14 kuukautta takana) sujunut hyvin. Oli hyviäkin hetkiä, mutta oli myös vastoinkäymisiä, vaaratilanteita ja huonoja uutisia, jotka veivät jalat alta. 

Tammikuu

Vuosi alkoi kummallisella tapauksella. Heräsin aamulla nähtyäni painajaisen, jonka tiesin "tarkoittavan" omaa kuolemaani. En isommin usko uniin, vaan suhtaudun niihin kuten tiedekin, aivot järjestelee itseään ja toisaalta "luovat harjoituksia" elämän vaaratilanteiden varalle. Jostain syystä tuona aamuna ahdisti niin paljon, että soitin äidillekin. Jouduin lähtemään ajamaan surkeassa ajokelissä toiseen kaupunkiin ja ajoin sen matkan tosi paljon varovaisemmin, kuin mitä yleensä autoa ajan. Perille päästyäni olo helpotti. Iltapäivällä Lappeenrantaan palatessa ajelin kuitenkin vielä varovaisemmin kuin yleensä ja tyydyin ajamaan motarilla rekan perässä. Sitten kun se rekka ehkä noin 15 kilometriä ennen Lappeenrantaa yhtäkkiä rupesi heilumaan, kaatui, törmäsi keskikaiteeseen ja aika lailla tukki molemmat kaistat, ensimmäinen ja ainoa ajatukseni oli yöllä nähdyn unen takia, että voi helvetti, nyt se tapahtuu, nyt minä kuolen. 

En ajatellut sekuntiakaan, että asialla olisi mitään muuta lopputulosta. Aika hidastui, mutta se ei oikein auttanut, koska kaikki vaihtoehdot vaikuttivat huonoilta. Sisemmällä kaistalla törmäisin rekan etuosaan, ulommaisella kaistalla rekan takaosaan. Jos olisi ajanut oikealle ulos tieltä, olisi tippunut sillalta noin 15 metriä ja jos olisi ajannut keskikaiteesta läpi, niin olisi tietysti törmännyt sen kaiteen jälkeen vastaantulijoihin. Päätin pysyä kaistalla ja törmätä sen rekan peräosaan. Onneksi kuitenkin minun autoni oli niin paljon kevyempi, kuin se täysiperävaunu rekka, että sain sen pysähtymään ennen osumista. Oli kuitenkin niin järkyttävä tilanne, että jonkin sortin shokki seurasi ja puheluni hätäkeskukseen ei kyllä ollut mikään mallisuoritus. Rekat aiheuttavat vieläkin minussa ahdistusta liikenteessä. Pystyn totta kai ajamaan ja ajankin niistä huolimatta, mutta niistä tulee samanlainen tunne kuin hämähäkeistä (kammoan hämähäkkejä). 

 (kuva setäni ottama)

Rekkainsidenssi oli keskiviikkona ja sen viikon perjantaina oli oltava taas Kokkolassa serkkuni hautajaisissa. Järkytyksestä suureen suruun oli sen viikon tunneskaala. Viikko tästä vastoinkäymiset saivat jatkoa, kun kahvakuulatreenin yhteydessä meni selkä. Onneksi soitin silloin illalla äidilleni ja keskustelin aiheesta, joten kun seuraavana yönä heräsin järkyttävään kipuun, oli se asia, josta äiti oli varoittanut. Vastoin järkyttävän kovaa kipua pakotin itseni ylös sängystä, kuljin kohti vessaa ja aloitin soittamaan äidille. Seuraavaksi löysin kuitenkin itseni vessan lattialta pyörryttyäni kivusta. Siitä alkoivat ongelmat selän kanssa. Mitään muuta ei voinut tehdä kuin maata tai kävellä. Ei voinut istua eikä voinut seistä paikallaan. Oli pakko olla viikko sairaslomalla ja sössiä muidenkin aikataulut siirtämällä yksi oikeudenkäynti. Selkäkivut on sellainen asia, että niitä ei ymmärrä yksikään, joka ei sitä ole itse kokenut. Minä olen pysynyt tajuissani, kun minulta on murskaantunut polvi (lihas repeytyi, luu meni pois paikaltaan, kaikki nivelsiteet poikki, hermo venyi). Selkäkivun aiheuttama kipu oli niin paljon polven murskaantumista kovempi kipu, että pyörryin. Tuolloin kuitenkin oletettiin, että kyseessä olisi joku lihasjännitys-tilanne, joten asiaa ei tarkemmin tutkittu.

Tammikuuhun mahtui myös perinteisesti asianajajapäivä.

Helmikuu

Helmikuussa aloitin säästämisen ohella sijoittamisen perustamalla tilin Nordnettiin ja sijoittamalla indeksirahastoon. Tarkoitus on, että siinä vaiheessa, kun säästötilillä lepää sopivaksi katsomani summa, sijoitukseen menisi se 10% nettotuloista. Siihen asti teen säästämistä ja sijoittamista rinnakkain eli osa tilille ja osa sijoitukseen. Indeksirahasto oli tuonut sijoitetulle pääomalle noin 6 % vuosikoron ennen kuin Koronavirushässäkkä iski. Mutta eipä tässä hätää, niitä rahoja on muutenki tarkoitus pitää siellä vuosikymmeniä, joten mitään tappio ei realisoidu ennen kuin myy. 

Helmikuussa löysin itseni ensimmäistä kertaa Sh´bam -nimiseltä tanssilliselta aerobictunnilta. En edes muista milloin viimeksi olen ollut niin innoissani jostakin liikuntalajista. Ehkä noin 20 vuotta sitten, kun yläasteikäisenä menin Thaiboxing eli "varjonyrkkeily" tunnille. Olen ehkä nopea ja ketterä kuin kolmijalkainen sarvikuono, mutta tykkään tanssia, joten tuo tunti on aivan täydellinen minulle. Lisäksi se irrottaa täydellisesti työstä, kun ei työasioita voi ajatella, kun on liian kiire keskityä, miten käsiä ja jalkoja pitää liikuttaa ja yrittää samalla oppia koreokrafiaa.

Helmikuussa oli myös asianajajaliiton Kymen osaston vuosikokous ja sitä seuraava juhlaillallinen Kouvolassa Upseerikerholla. Se oli tosi kiva ilta ja paikalla oli myös muita oikeusalan tahoja, koska oli Asianajajaliiton 100-vuotisjuhlavuosi. Harmikseni jouduin kuitenkin lähtemään sieltä kesken kaiken pois, koska seuraavana aamuna piti viikonlopusta huolimatta lähteä ajamaan Savonlinnaan kuulusteluihin. Se oli aivan karmea reissu. Huonossa säässä piti ajaa 2 tuntia suuntaansa, kuulusteluiden jälkeen onnistuin kaatumaan poliisilaitoksen pihalla ja saamaan polveeni verta vuotavan ison haavan. Kirsikka kakun päälle oli, kun päätin käydä ottamassa kuvan Olavin linnasta ja onnistuin linnan läheltä pois lähtiessäni peruuttamaan autoni sellaiseen tolppaan. Auton korjaaminen maksoi 400 euroa, kiva hinta tuli sille kuvalle.

Helmikuussa piti käydä jälleen Kokkolassa, sillä laadin serkkuni perukirjan. Sillä reissulla heräsin myös äidillä sohvalla nukkuessani siihen, että sohvapöydällä oli leimahtanut tuikkukynttilä ja se paloi puolen metrin liekillä, joka oli yhtä leveä kuin se tuikkukynttilä itsessään. Astia, jossa tuikku oli ollut, halkesi tämän seurauksena ja siinä kohdassa kun oli järkyttävällä liekillä palava neste pöytäliinalla, tilanne alkoi tuntua tarpeettoman uhkaavalta. Saatiin kuitenkin se sammutettua, mutta pelkäsin tulta varmaan 10 kuukautta tämän jälkeen.

Tästä seuraavalla viikolla isä soitti ja kertoi eräällä läheiselläni diagnosoidun syövän. Vaikka elinajanodote kuulemma onkin suhteellisen pitkä, kyseinen syöpä ei ole parannettavissa ja uutinen satutti siinä hetkessä kovasti. Tämä oli varmaankin se vaihe, kun muistan itkeneeni ja sanoneeni isälleni, että en kestä enää yhtään huonoa uutista. Tuntui siltä, että oli kolmessa kuukaudessa tapahtunut enemmän pahoja asioita kuin edelliseen 10 vuoteen yhteensä. Kuolemaa, onnettomuuksia ja sairautta, niin itsellänäni kuin minulle tärkeällä ihmiselläkin. 

Maaliskuu

Alkukuusta oli vaihteeksi jotain positiivisia muistojakin synnyttävää paikallisen lakimiesyhdistyksen vuosijuhlan ja kaverin tupareiden merkeissä. Puolessa välissä maaliskuuta selkä kuitenkin taas kipuili ja jouduin taas olemaan pois töistä. Tällä kertaa selästä otettiin röntgenkuva ja siinäpä näkyikin sitten, että siellä on nikamaväli L4-L5 melkein kiinni toisissaan. Että jos siinä välissä on välilevy, niin sillä ei ole ollenkaan hyvät oltavat. Lääkäri ystävällisesti kertoi, että jos asioihin ei tule muutosta, niin selkä kestää alle 5 vuotta. Funtsin, että jos menee selkä, menee työkyky ja jos menee työkyky, menee työpaikka. Jos menee työpaikka, niin seuraavaksi menee asunto ja muutenkin koko elämä aivan erilaiseksi kuin olen suunnitellut.

 Tää oli kyllä sellainen kuva, mitä tuli katsottua, että näyttääpä kummalta ´:D

Otin pari päivää röntgenin ja lääkärin tuomion jälkeen yhteyttä personal traineriin. Olin siihen mennessä itsekseni pudottanut painoani 4,5 kiloa vuoden 2019 joulusta, mutta nyt piti varmistaa, että saan tiputettua painoa useita kymmeniä kiloja ja myös sen jälkeen pidettyä ne poissa. Panoksena oli käytännössä koko elämäni ja nyt kun yhteistä taivalta hänen kanssaan on takana vuosi, voin sanoa, että se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä kääntyä hänen puoleensa avun saamiseksi. Samassa sarjassa päätöksiä, kuin partioon ja oikikseen meneminen sekä tämän asunnon ostaminen. 

Huhtikuu

Huhtikuussa ei onneksi tapahtunut mitään dramaattista. Aloitin PT:n suosituksesta Yazio-sovelluksen käytön ja olen siitä lähtien kirjannut siihen suunnilleen kaikkien syömieni ruokien kalorit. Voi kuulostaa ajatuksena vaivalloiselta, mutta minä syön arjessa pitkälti samoja ruokia, joten kun kerran on syöttänyt ne kaikki valmiiksi aterioiksi Yazioon, niin sen jälkeen homma on helppoa. Ei tarvitse syöttää jokaista ruoka-ainetta erikseen, vaan pystyn esimerkiksi valitsemaan "lohileipä + rahka-aamupalan" tai "Aleksanterin Broiler-Ceasar-salaatti". Yazion käyttö on lisännyt hurjasti tietoisuutta siitä, miten paljon kaloreita missäkin asiassa on ja toisaalta auttanut seuraamaan, että pysyn suurimman osan ajasta kalorivajeessa. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin tarkemmin. 

Huhtikuussa vietin pääsiäisloman Kokkolassa ja heti sen jälkeen oli taloyhtiöni yhtiökokous ja menin ensimmäistä kertaa elämässäni taloyhtiön hallitukseen. Tämän osalta on pakko todeta, että kuinkakohan moni juristi onnistuu kyseisen nakin välttämään? :D Itse olen kuitenkin kokenut hallituksessa olemisen mielenkiintoiseksi tehtäväksi. 

Toukokuu

Toukokuulle osui yksi parhaita muistoja koko vuodelta 2019. Järjestin nimittäin ystävälleni polttarit ja se oli kaikin puolin onnistunut päivä. Aloitettiin pakohuonepelillä, jonka jälkeen oli pieniä tehtäviä kaupungilla ja totta kai mentiin ravintolaan syömään. Syömisen jälkeen suunnattiin erään seurueeseen kuuluvan mökille, jossa oli rentoa yhdessä oloa muun muassa täysikuun valossa paljussa loikoilun muodossa. Sää oli aivan täydellinen, aurinko paistoi ja oli noin +23 astetta. Ei liian kylmää, ei liian kuumaa, täydellistä. 

Seuraavana viikonloppuna oli puolestaan työpaikkani virkistyspäivät ja tällä kertaa suuntasimme Nuuksioon. Siellä oli kans ohjelmassa pakohuonetyyppinen aktiviteetti, joka oli aivan mahtava. Lisäksi saunottiin, uitiin järvessä (niin aikaisin ei ole ikinä lentänyt talviturkki!), tehtiin muutaman tunnin kävelyreissu Nuuksion metsissä ja totta kai syötiin (ja juotiin) hyvin. 

Kesäkuu

Kesäkuu oli kokonaan perusarkea, eikä siinä tapahtunut mitään kummempaa. Juhannuksenkin olin varmaan ensimmäistä kertaa yksin. Alkuvuonna oli ollut niin monta reissua Kokkolaan, etten viitsinyt lähteä sinne taas.

 Juhannussää oli paras moneen vuoteen, hellettä pukkasi

Heinäkuu

Heinäkuun alussa selkä kipuili taas, mutta ei niin massiivisen pahasti, kuin alkuvuodesta ja keväällä. Heinäkuussa pidin vähän yli 3 viikon kesäloman ja suurimman osan siitä olin Kokkolassa. 5 päivää ennen töihin paluuta kuitenkin suuntasin takaisin Lappeenrantaan ja hyvä ystäväni tuli mukanani. Olen käytännössä Kokkolasta pois muuttamisen jälkeen tavannut lapsuuden ja nuoruuden kavereitani lähinnä vain Kokkolassa ja oli mukava päästä näyttämään näitä ympyröitä, missä nykyään asun. Käytiin myös yhdessä Kouvolassa asuntomessuilla. Se olikin erityisen kiva tehdä toisen sellaisen kanssa, jota ylipäätään kiinnostaa sisustaminen. Yleisesti ottaen kuitenkin vähän jäi harmittamaan, ettei sille kesälomalle tullut mitään ulkomaanreissua ja minulla oli täysi tarkoitus korjata tilanne vuonna 2020. Saa nyt kuitenkin nähdä, miten tämä koronavirusasia etenee, että uskaltaako sitä tehdä ulkomaanreissua. 

Elokuu

Elokuussa oli paljon kivoja viikonloppuja. Ensin oli paikallisen lakimiesyhdistyksen purjehdus, joka oli tietysti mukava kokemus kavereiden kanssa. Sinä viikonloppuna myös grillailtiin kavereiden kanssa. Seuraavalle viikolle osui Lakimiesliiton lakimiesilta (ilmainen 3 lajin ravintola-illallinen kavereiden kanssa kiinnostaa aina) ja viikonloppuna isäni ja äitipuoleni tulivat käymään Lappeenrannassa. Oli mukava näyttää heillekin tämä nykyinen kotini, jossa he eivät olleetkaan käyneet aiemmin. 

Viikko isän vierailun jälkeen myös äitini tuli Lappeenrantaan. Äiti on ollut täällä muutaman kerran aiemminkin, joten tällä kertaa oli perinteisestä "näytä turisteille"-kohteista poikkeava ohjelma. Käytiin Vaalimaalla Zsar-outlet kylässä, Pulsan asemalla, nautittiin Sataman Valojen (paikallinen venetsialaisia vastaava juhla) tunnelmasta ja tehtiin 30 km pyöräretki Taipalsaarelle. 

Syyskuu

Tapahtumarikkaan elokuun jälkeen syyskuu oli lähinnä perusarkea ja kohokohtana oli Art@Bars-tapahtuma, jossa kierrettiin paikallisia baareja kavereiden kanssa ja olipa yksi ohjelmanumero myös Kotiteollisuuden keikka, joka oli täysin ilmainen. 

Syyskuun lopussa joutui taas järkyttymään, kun taas tuli tieto, että eräs henkilö on sairastanut kuolemaan johtavalla, parantamattomalla tavalla. Siinä kohdassa ajatteli vaan, että ei tämä ole enää tottakaan. Ei voi osua näin paljon pahaa yhdelle vuodelle. Ja jälleen kerran koin suunnatonta surua tämän ihmisen ja hänen läheistensä puolesta.

Lokakuu

Lokakuussa suuntasin vähän ex tempore viettämään syntymäpäiviäni Helsinkiin. Olen syntynyt samana päivänä toimistopäällikkömme kanssa ja hänellä oli ollut pidempään suunnitelmat synttäreiden viettoon ja hän kutsui minutkin mukaan, joten totta kai! Saunottiin ja syötiin Löylyssä ja yövyin hotelli Tornissa. Aamulla vielä ehdin shoppailemaan itselleni noidan hatun tiedossaolevia halloween bileitä varten. 

Lokakuussa pidin myös pienen syysloman ja suuntasin Kokkolaan. Yksi työtehtävä piti kuitenkin hoitaa, mutta onneksi tekniikka pelastaa ja osallistuin Kokkolasta videon välityksellä Lappeenrannassa olleeseen vangitsemisoikeudenkäyntiin. Kätevää, ei tarvinnut syyslomareissua polttaa 1,5 tunnin takia. 

 Roskarukan portaissa kipitettiin syyslomallakin

Marraskuu

Marraskuu alkoi kaveriporukan Halloweenbileillä. Jälkeen kerran erityisen mukava ilta. Edellisenä vuonna olin panostanut asuun enemmän olemalla Hermione, joten tällä kerralla menin pienemmällä panostuksella. Pelkän hatun hankkimalla pystyi olemaan helposti noita ja ystäväni puolestaan lainasi minulta tällä kertaa kamppeet Hermioneksi pukeutumista varten. 

Marraskuulle osui jälleen myös sekä paikallisten asianajajien pikkujoulut että työpaikan pikkujoulut. Yritän muuten joka vuosi vaikuttaa asiaan, etteivät ne osuisi samalle viikonlopulle ja toistaiseksi olen siinä onnistunut. Työpaikan pikkujouluja vietimme tällä kertaa Vantaalla kylpylä Flamingossa. Päivä alkoi hotelliaamiaisella ja sitä seuranneella kylpylässä ja hieronnassa olemisella. Flamingossa tuli pitkästä aikaa laskettua vesiliukumäkeä ja siellä oli myös suolavesiallas, jossa kuului pinnan alla musiikkia. Se oli rentouttava kokemus kellua ja kuunnella sitä musiikkia. Illalla suunnattiin vielä syömään Strindbergille ja siitä edelleen yökerho Teatteriin. 

Joulukuu

Joulukuu oli muuten perusarkea, mutta selkä taas kipuili ennen joululomaa ja joululomalla. Joululoma perinteiseen tapaan Kokkolassa ja kun ohjelmassa oli joka paikassa vierailuja, niin oli kyllä vähän hankalan puoleista, kun selkä kipeytyi istumisesta. Tämä oli ensimmäinen joulu, jona tarkkailin syömisiäni ja siinä missä joulukarkit ilmestyvät kauppoihin pääsääntöisesti jo loka-marraskuussa ja jotkut saattavat siitä asti syödä enemmän, minä rajoitin joulusyömiset 3 päivään eli 24.-26.12. Kyllä sitä kuitenkin siinäkin ajassa puoli kiloa ehtii lihomaan, kun kalorit huiteli varmaan joka päivä jossain 3000:ssa, vaikka minun pitäisi pitää ne 1750:ssa. Joulukilot kuitenkin sai äkkiä pois palaamalla ruotuun. 

 Talvi 19-20, elämäni ensimmäinen lähes kokonaan lumeton talvi

Sellainen vuosi. Olihan siellä hyviäkin asioita seassa, mutta jotenkin ne epätoivotut elämänkokemukset etenkin surun osalta tuntuivat jääneen eniten mieleen.  Ei myöskään naurata, että tämä selkä on nyt tällainen itseään ajoittain uusiva ongelma. Oikean jalan pysyvässä vammassakin olisi ollut riittävästi. Mutta noh, meillä on jokaisella omat ongelmamme ja niiden kanssa, joita ei voi korjata, on vain opittava elämään. 

Se toisaalta on sanottava, että miettikää, olen tämän kaiken keskellä onnistunut tiputtamaan puolet ylipainostani pois. Sellainen projekti on siis mahdollinen, vaikka elämä heittelee sitruunoita. Ei vain pidä puolustautua niiltä sitruunoilta syömällä.