Onko se nyt karppi vai ei?

Kiitos kaikille kannustuksista! :)

Nyt hieman pohdintaa ruuan laadusta ja määrästä. Minulla on siis historia se, että karppaamisen (merkityksessä vähän hiilihydraatteja, kohtuullisesti proteiinia ja paljon rasvaa) löysin viime syksyn alussa, mutta siihen asti olin yrittänyt parhaani mukaan elellä "virallisterveellisen" ruokavalion (= paljon hiilihydraatteja, kohtuullisesti proteiineja, vähän rasvaa) mukaan. Karppaaminen oli todellakin uutta ja huomaatte varmaan noista makroravinteiden (eli hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen) välisestä suhteesta, miten paljon ne eroavat toisistaan. Ainoastaan proteiinista ne ovat keskenään samaa mieltä, mutta sitten sitäkin soppaa hämmentää esimerkiksi veljeni käsitys, että proteiinia ei voi olla koskaan liikaa ja hän varmaan koostaisi ruokansa pelkästään proteiinista jos pystyisi :D

Karppaaminen näytti olevan minulle sopiva tapa pysyvään painonhallintaan, sillä tiputin sen avulla syksyllä 8 kiloa (jotka lihoin takaisin joulusta alkaneesta retkestä hiilarimaahan) vaivatta. Miksi sitten lihoin takaisin? Siksi, että söin herkkuja ja söin niitä ihan liikaa. Ja ne herkut olivat hiilihydraattipitoisia. Joulu tai oikeastaan joulu ja joulunalusaika on ihan tuska hankalaa tällaiselle ihmiselle, jolle syntyy äkkiä riippuvuus herkkuihin. Kyseiseen aikaan, joka nykyään pahimmillaan alkaa jo marraskuun alussa, liittyy vahvasti kaikenlainen suklaalla, pipareilla ja glögillä herkuttelu. Sosiaalinen paine noihin on aivan valtava. Siinä missä normaali ihmiset pystyvät nauttimaan niitä kohtuudella, herkkuholistille (joksi itseni tunnustan) se on sama, kuin ensimmäinen viinaryyppy alkoholistille. Siitä alkaa putki, josta on todella vaikea kivuta ylös. Ja mitä pitempään putki kestää, sitä vaikeampaa ylös kapuaminen on. Minulla putki kesti tänä vuonna noin 20. joulukuuta - 18. maaliskuuta. Ei ihmekään, että tuli takaisin se 8 kiloa. Veljen kanssa vitsailtiin, että joulu pitäisi kieltää lailla, kun se joka vuosi tuhoaa kaiken.

Mutta takaisin siihen karppaamiseen. Se ei siis ole sitä mediassa peloiteltua pelkkää pekonia ja kananmunaa, vaan ideana on, että syödään paljon kasviksia, hieman marjoja ja sitten lihat, kalat, kanat, maitotuotteet ja juustot täysrasvaisina. Riippuen karppauksen "ankaruudesta" eli siitä, onko hiilihydraattirajana 20 g/vuorokausi, 60 g/vuorokausi vai 100g/vuorokausi, mukaan mahtuu tai ei mahdu hedelmiä tai kokojyväleipää. Itse pyrin syksyllä tuohon 20 g/vuorokausi ja siksi minä söin syksyllä hyvin vähän leipää (oikeastaan ainut leipä mitä olen yli puoleen vuoteen syönyt, on subwayn kokojyväpatongit ja Saijan luona työhaastattelun yhteydessä vieraillessani söin yhden ruispalan) ja hedelmäosastoa edusti vesimeloni tai ananas salaateissa.

Nyt taas haen vähän sitä oikeaa linjaa. En tiedä vielä, menenkö takaisin ketokarppaukseen eli tuohon, että hiilihydraatit jäisivät alle 20 g päivässä ja keho menisi ketoosiin vai olisinko vähän sovelletummalla linjalla. Tarkoittaen siis, että jos olen sovelletummalla linjalla, voisin syödä vähän enemmän hedelmiä. Toinen mitä olen tässä nyt kokeillut, on ollut rasvan määrän tiputtaminen. Melkein jo parin päivän perusteella voisi kuitenkin sanoa, että se ei ole oikea linja, nälkä nimittäin lisääntyy olennaisesti. Ja mietinkin, että kumpi loppupeleissä tuottaa vähäkalorisemman lopputuloksen? Se että söisin kolme kertaa päivässä, niin että ruokien kaloripitoisuudet olisivat hieman enemmän vai se, että syön neljä kertaa päivässä, jolloin aterioiden kaloripitoisuudet ovat pienemmät, mutta määrä suurempi?

Tämä kai selviää vain kokeilemalla. En nimittäin jaksa millään laskea kaloreita. Siinä menee ikä ja terveys ja tiedän, että en jaksa sitä kovin kauaa. Ja kun jotain ei jaksa kovin kauaa, tietää, ettei se onnistu. Onnistumiseen johtavat sellaiset asiat, joita jaksaa tehdä loppuelämänsä ajan.

Mutta se on kuitenkin varmaa, etten ota takaisin ruokavaliooni perunaa, pastaa, riisiä enkä sokeria. Ne ovat ihan turhia aineita, enkä minä edes kolmesta ensin mainitusta pidä. Sokerittomuuteenkin tottuu aika hyvin ja enää esimerkiksi luonnonjugurtti ja maustamaton rahka eivät maistu niin pahalta, kuin ne joskus maistuivat. Myös tee menee jo mustana, vaikka ennen käytin aina joko 1 palan sokeria tai teelusikallisen hunajaa.

Lisäaineiden ja teollisuuden suhteen olen sillä linjalla, että mitä vähemmän niitä, sitä parempi. Lisäaineista ei tiedä mikä niiden kohdalla on totta ja mikä ei. Esimerkiksi aspartamiini, makeutusaine, jota löytyy lähes jokaisesta "ei sisällä sokeria/sokeriton"-tuotteesta, on aine jonka maahantuonti oli kielletty kokonaan (muistaakseni) esimerkiksi Uudessa-Seelannissa. Sen on myös väitetty lisäävän ruokahalua. Totta tai ei, tuossa oli jo tarpeeksi syytä olla käyttämättä sitä. Myöskään keinotekoisiin makeuttajiin en koske. Makuaisti oppii kyllä pois "vaatimasta makeaa", joten aivan hyvin pärjää ilmankin.

Sitten niistä määristä. Kysymyksen siitä, että syönkö liian vähän, olen kyllä kohdannut ennenkin :D Mutta tässä kohtaa on kysyttävä, että jos ihmiset laihtuvat (ainakin väliaikaisesti) sellaisilla very low calorie diet-pussiruuilla, jolloin heidän vuorokautinen energiansaantinsa jää jonnekin 700-800 kalorin tienoille, niin miksi minä olisin laihtumatta vaikka olisikin suuret miinuskalorit? Jotenkin tuntuu luonnottomalta ajatella, että yli 30 kilon ylipainoni kanssa kyse olisi siitä, että söisin liian vähän.

Ja mitä tulee energiankulutukseeni, niin koomakulutukseni (eli jos makaisin päivät pitkät sängyssä tekemättä mitään) on noin 1800 kcal luokkaa vuorokaudessa. Siihen päälle tulee sitten ne liikkumiset mitä minä oikeasti teen. Mutta vaikka varsinainen "liikunta-liikuntani" eli lenkit ja muut treenit ovat hyvinä kausina varsin ok-lukemissa, on arkiliikkumiseni tällä hetkellä huomattavan vähäistä. Kun nyt ei siis vielä ole pitänyt olla aktiivisesti missään, joten hirveän ison osan päivästä istun. Joko lukemassa kirjaa tai tässä koneen ääressä. Siksi kokonaiskulutukseni ei noista "liikunta-liikunnoista" huolimatta ole kummoinen.

Jonkinlaista tasapainoa yritän saavuttaa syömisteni kanssa, mutta en tiedä kyllä yhtään, että mistä se löytyy. Eri ihmisten kehot toimivat eri tavalla. Jotkut, joilla on pienet vatsalaukut, voivat syödä kerralla vähän, mutta useasti päivässä. Kuten todennäköisesti Mia tekee. Sitten on minä ja Mika, jotka pystyy syödä kerralla paljon, mutta olemaan yli 6 tuntiakin syömättä ilman ongelmaa. Ja sitten on virallisterveellinen teoria ja karppiteoria siitä, kumpi homma kannattaa. Virallisterveellisen mukaan pitäisi syödä useasti ja vähän kerrallaan. Karppien mukaan ruokien välillä pitäisi olla mahdollisimman pitkät tauot, jotta elimistö on mahdollisimman ison osan ajasta rasvanpolttotilassa. Ja se rasvanpoltto katkeaa aina, kun poltettavaksi tuleekin ruokaa.

Kirjailen nyt syömisiäni tänne ja seuraan tuloksia. Muutan sitten jos tarvetta on ja nälkää en tosiaan aio kärsiä, joten yritän löytää tavat, jolla syödä laihduttavalla tavalla näkemättä nälkää. Viime syksyn perusteella paras resepti siihen olisi karppaaminen, joten voi olla, että ensi viikolla ostankin taas rahkan sijasta turkkilaista jugurttia. Nyt nimittäin nälkä tulee nopeammin kuin verrattuna tilanteeseen, että aamupala olisi marjoja, turkkilaista jugurttia + kermaa.

***

Muokkaus vielä tänne loppuun: näemmä nyt ois tutkimustietoakin siitä, miten ihan tosissaan osalle väestöstä sopii paremmin hiilareiden vähentäminen ja osalle rasvan. Eli tavallaan vahvistetaan se jo tiedetty seikka, että kaikki eivät ole samanlaisia. Ja jos esimerkiksi hiilaripitoisen ruuan jälkeen yleensä nukuttaa, vhh saattaisi sopia paremmin. Tarkemmin aiheeseen voi perehtyä täällä:  http://www.pronutritionist.net/hiilarin-vai-rasvan-valttelya-diabeteksen-ehkaisyyn-geeneista-uutta-tietoa/

Päivä 2

Tää nyt lähtee tosi loogisesti liikkeelle päivästä kaksi, koska päivitin tämän blogin uuteen uskoon vasta tänään, mutta varsinaisesti päätös: "nyt riittää, homma uusiksi" syntyi eilen.

Eilisestä mainittakoon, että eilen meni syömiset ok, mutta liikunta jäi sitten välistä, kun päivällä oli niin paljon hommaa ja illalla vierailin ystävälläni.

Eilisen sapuskat olivat:

-aamupala: mustikoita noin 1 dl, maitorahkaa 250 g

- lounas: annos kaalipaistosta (annoksessa jauhelihaa noin 130 g, ankarasti kaalta ja sipulia, sekä majoneesia ruokalusikallinen)

- päivällinen: sama kuin aamupala, eli mustikoita noin 1 dl, maitorahkaa 250 g

- välipala: kaverilla yksi siivu pullaa, yksi pala suklaata, kuppi teetä "mustana". (sinänsä kaksi ensin mainittua kiellettyjä aineita, mutta oon niin harvoin kenenkään kahvipöydässä ja että olen ajatellut sallia itselleni tämän, kunhan pysyn kohtuudessa. Eikä tämä näyttänyt mitään kaatavan, koska tiistaina aamupaino oli 1,2 kiloa vähemmän kuin maanantaina.)

- iltapala: leipäjuustoa 230 g (piti syödä vain pieni palanen, mutta kun oli nälkä ja oon päättänyt, että nälkää en kärsi)

Tänään puolestaan meni kurkusta alas:

- aamupala: mustikoita noin 1 dl, maitorahkaa 250 g

- lounas: puolilautasta salaattia (jäävuorisalaatti, kirsikkatomaatteja, keltaista paprikaa ja punasipulia) sekä fajitakanaa 200 g (= maustamattomia kanasuikaleita, joiden joukkoon on pannulla paistamisen yhteydessä lisätty hieman ruokakermaa (15%) ja fajita-maustepussi).

- päivällinen: mustikoita noin 1 dl, maitorahkaa 250 g, 1 omena kuorineen

- iltapala: proteiinijuoma (1 dl proteiinijauhetta, 2 dl kevytmaitoa ja 1 dl vettä)

Tälle päivälle tuli myös liikuntaa, sillä käytiin äidin kanssa nyt illalla 1 h 20 min pituisella kävelyllä. Ajattelin liikuntojen suhteen, että voisin aina sunnuntaisin laittaa tänne sellaisen kuvakaappauksen heiaheia-sivustani, niin tulee koko viikon liikunnat sopivasti niputettua. Liikuntojen suhteen tavoitteenani olisi 3 x viikossa kahvakuulatreeni ja siihen päälle 2-3 x viikossa juoksua/kävelyä. Varmaankin juoksupainotteisesti, sillä se on enemmän mun juttu kuin kävely.

Suihkun ja venyttelyiden jälkeen nappasin vielä iltapalaksi tosiaan proteiinijuoman, kun arvelin, että näillä syömisillä kuitenkin tulisi nälkä ennen nukkumaanmenoa (joka minulla on tällä hetkellä hyvin usein väliltä 24-2). Proteiinijuoma on siitä kätevä, että se maistuu tarpeeksi hyvältä, on nopea valmistaa, pitää nälkää pitkään ja on loppuunsa aika kevyt.

Tuommoinen noin 20 euroa maksava pussi kestää minulla lähes kuukauden. Valmistus on tosiaan niinkin yksinkertaista, että jauhot tuonne purkkiin, perään maitoa tai vettä tai molempia haluttu määrä, kansi kiinni ja heiluttaa menemään. Peseminen tapahtuu myös helposti, kunhan huuhtelee vedellä. Tämä olikin viime kesänä mulla monesti työpaikalla niinä päivinä, kun etukäteen tiedettiin, että oikeudenkäynti tulee venymään iltaseitsemään. Kotona vaan jauhot törppöön ja työpaikalla lisäsin veden.

Näiden proteiinijuomien käyttämisen kekkasin veljeltäni, joka harrastaa kehonrakennusta. Hän on käyttänyt näitä useita vuosia lisäravinteena, eikä hänelle ainakaan vielä ole kasvanut toista päätä tai muita mutaatioita. Eli lienevät ihan turvallisia käyttää. Ei käy muun ravinnon korvikkeena, eli pitää pitää huoli, että syö tarpeeksi monipuolisesti, mutta käy justiin tällaiseen "olen jo syönyt tänään monipuolisesti, enkä haluaisi syödä enää paljon lisää, mutta nälkä pitää saada pois".

Kaksi päivää takana, toistaiseksi kaikki ok.

Uusi alku ja avautuminen

Hei,

tästä se sitten alkaa. Blogin kannalta ensimmäistä kertaa, minun kannaltani; ties kuinka monetta kertaa. Mutta vakaasti haluan, että tämä on se viimeinen kerta. Blogi muuttuu ainakin toistaiseksi lifestyle-blogiksi ja kirjoitukset alkavat seuraamaan edistymistäni kyseisessä urakassa. Olen niin narsisti, että teen tätä itseni takia ja itselleni. Tämän olisi tarkoitus olla avautumispaikka, jonne voin purkaa pääni sisältöä ja toisaalta kirittäjä, joka kannustaa minua eteenpäin ja muistuttaa mitä tavoittelen ja miksi. Olla se ystävä, jota minulla ei juuri tähän tarkoitukseen ole. 

Onhan minulla ihania ystäviä montakin, mutta kukaan heistä ei ole tässä samassa tilanteessa ja suuri osa ei koskaan ole ollutkaan. Olen ihmis- ja ystäväpiirini ainoa ihminen mallia pallo, jota pallous häiritsee niin paljon, että asialle on tehtävä jotain. Ja lähes kaikki muut ihmiset ympärilläni ovat mallia normaali. Olen siis jokseenkin yksin asiani kanssa, eikä ikänsä normaalipainossa pysynyt ihminen voi koskaan täysin ymmärtää, minkälaista on elämä, kun kehonrakenne on solakan sijaan pallo.

Ja sitten toisaalta ne ihmiset, jotka ovat itsekin mallia pallo, mutta eivät aktiivisesti yritä tai halua muuttaa omia tottumuksiaan, eivät sellaisetkaan ymmärrä. En tiedä onko joku ihan aidosti onnellinen ollessaan mallia pallo. Minä nimittäin en ole. 

Ärsyttää tarpeeksi, kun tulee ulkomuotonsa perusteella tuomituksi laiskaksi ja tyhmäksi, mitä en kumpaakaan ole. Ärsyttää, kun pallouden takia joutuu olemaan niin paljon enemmän kuin muut, että pärjäisi. Ärsyttää, kun ei mahdu mihinkään ihaniin vaatteisiin ja ne vaatteet johon mahtuu, ne ovat usein hyvin epätyylikkäitä. Ärsyttää, kun minä olen vielä pallouden sisälläkin poikkeava tapaus pienine rintoineni. Tämä tekee vaatteiden löytämisestä vieläkin mahdottomampaa, sillä joku ihmeoletus on, että jos ihminen on mallia pallo, täytyy hänellä olla vähintään D-kupin rinnat. Useilla kai onkin, minulla ei. Ärsyttää, kun en pysty pitkällä matkalla juoksemaan kovempaa. Ärsyttää, kun valokuvista katsoo takaisin usein eri ihminen, kuin peilistä. Puhumme kai läskisokeudesta.

Ärsyttää myös ihmiset, jotka sanovat "Ethän sinä ole läski. Eihän sulla niin paljoa ole. Toisilla on paljon enemmän. Ainakin sun kasvot on nätit.." Okei, osaan pukea itseltäni pois noin 10 kiloa ja toinen 10 kiloa ulkonäköharhaa johtuu siitä, että olen harrastanut ahkerasti liikuntaa ja mulla on sopivat geenit vaikka kehonrakentajaksi. Lihakseni ovat isot ja kasvavat helposti. Lihas tunnetusti painaa enemmän kuin läski. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kehoni on mallia pallo. Ja isompia ihmisiä löytyy aina, mutta jokaisen pitäisi verrata kuitenkin siihen omaan ihannepainoonsa. Ihannepainon ollessa siis nyt se, missä ihminen on onnellisimmillaan. Minä en ole onnellinen tässä koossa ja se on riittävä syy pyrkiä muuttamaan elämäänsä. Ja se "ainakin sun kasvot on nätit"... olis kovin mukavaa, että se loppuosakin olisi, ettei koituisi yllä mainittuja haittoja.

Ihminen on juuri sen kokoinen, mitä hänen elintapansa ovat. Niinpä jos haluaa päästä palloudesta eroon, pitää elintapojen muuttua pallon ihmisen elintavoista solakan ihmisen elintavoiksi. Tämä tarkoittaa kahta asiaa, ns. pahoista tavoista eroon pääsemistä ja toisaalta uusien tapojen omaksumista. 

Minun kohdallani vaikeinta tulee olemaan syömisten muuttaminen ja se, ettei äitini seurassa tulisi syötyä liikaa. Äitini on vähän mallia läpipasko ja syö siis kahden rekkamiehen kokoisia annoksia. Äidin elämän suurin nautinto on ruoka. Äidille tämä ei ole kohtalokasta, koska äidin keho ei todistetusti (verestä tehty mittaus), juuri varastoi rasvaa. Minulle tämä on kohtalokasta, sillä minun keho on mallia "lihon ruuan ajattelemisestakin". 

Siksi minä olen tilanteessa, jossa joudun omien tapojeni lisäksi muuttamaan niitä, jo yli 10 vuotta käytännössä sovellettuja, tapoja, joita noudatamme viettäessämme aikaa yhdessä perheenä. Ja tämä on se, mihin se on aina kaatunut. Joka ikinen kerta. 

Joten jos tämän nyt lukee joku sukulainen tai äitini, niin: älkää tuputtako minulle! Älkää sanoko, "eikö nyt kuitenkin otettais jotain?", "Etkö ihan tosiaan ota mitään?", "Otatko lisää?", "Ota lisää, eihän tuollaisella kukaan elä?". Se on moraalitonta. Se on sama, kuin tuputtaisitte alkoholistille, joka yrittää vierottautua alkoholista, viinaa. Se on touhua, jossa tuputatte ruokaa/herkkuja herkkuholistille. Ihmiselle, joka kärsii siitä, että tulee syöneeksi liikaa. Ja kun te tuota teette, tämä ihminen joutuu tappelemaan itsensä lisäksi myös teitä vastaan. Mitä toivoa hänellä voi silloin olla voittaa tuota taistelua? Etenkään pitkässä juoksussa?

Lisätäänpä sille ärsytyslistalle se, kuinka vähän ihmiset tietävät (tai ainakin tiesivät) siitä, miten ihmiset ovat erilaisia. Äiti on kertonut, että miten jo neuvolassa ihmeteltiin meidän ylipainoja, mutta se terveydenhoitaja sitten totesi, että koska äiti on hoikka, ei se varmaan kotona tarjottavan ruuan laadusta ja määrästä johdu. Tarvitseeko kertoa, että myös isäni on ylipainoinen? Ei sitten tullut tyypille mieleen, että ehkä meillä on isän geenit tässä asiassa vallitsevina? Että ehkä se ruuan laatu ja määrä, joka ei lihottanut äitiäni, lihotti meitä kaikkia muita.

Nyt se johon kalikka kalahtaa, kysyy, että miksi nostat nämä esiin, kun kuitenkin olet omillasi asuva aikuinen? Ollut jo 6 vuotta. Kyllähän se näin on. Ja kehitys onkin ollut sellaista, että opiskelupaikkakunnallani olen aina laihtunut, vain lihoakseni uudestaan, kun olen käynyt kerran kuussa viikonloppuna kotipaikkakunnallani. Sitten taas kuukauden sulattelen pois lihottuja ja tulen taas lihoamaan... Ikävä yhtälö nimittäin on, että lihoa voi kovin nopeasti, mutta laihtuminen vaatii aikaa. Tällä hetkellä asuessani taas kotipaikkakunnallani, laihdun 5 päivää viikosta ja lihon ne takaisin viikonlopun kahtena päivänä. Eli tasan niinä päivinä, jolloin vietän aikaa äitini kanssa. Ja veljenikin lihoi hiihtolomaviikkonsa aikana 4 kiloa. Ja meni sitten takaisin opiskelupaikkakunnalleen tiputtelemaan niitä uudestaan.

Eihän tässä ole mitään järkeä! Mutta voi örkki, kun on vaikeaa muuttaa asiaa, johon tarvitsisi oikeastaan sitoumuksen myös sellaiselta henkilöltä, jonka elämän tarkoitus ja ainut nautinto on asia, joka pitäisi oikeastaan kokonaan kieltää. Kieltää nimittäin pitäisi syöminen mistään muusta syystä johtuen, kuin nälästä. Ruoka ei ole stressinpoistaja, se ei ole palkinto, se ei ole lohdutus, se ei ole tekemistä jos on tylsää, ruoka ei ole asia, jota tarvitsee mussuttaa koko ajan sosiaalisessa tilanteessa, ruoka ei ole juhlistaja. Ruoka on vain polttoainetta.

Lievää avautumista tuli tehtyä. Mutta tuo kaikki piti sanoa. Niin muistutukseksi itselle kuin myös toisille. Loppujen lopuksi minä olen itse se, joka tekee muutoksen. Mutta onnistuakseni muutoksessa, tarvitsen tähän myös lähipiirini tukea. En perhettä tai ystäviä, jotka tuputtavat minulle syömistä niissä tilanteissa, joissa minulla ei ole nälkä. Tarvitsen perhettä ja ystäviä, jotka ymmärtävät, että on ok, etten minä syö. Ja jos joku haluaa lähteä minun kanssani harrastamaan liikuntaa, se on jees. Mutta olen kyllä tähän mennessä jo oppinut, että yksin sitä pitää tehdä, koska se ei ikinä onnistu, jos odottaa muiden lähtevän seuraksi.