And that's who I am

Moi,

varsinainen meikäläisen elämää koskeva postaus tulee näillä näppylöillä lauantaina, kun mulla on välipäivä kokeeseen lukemisesta, mutta innostuin nyt tekemään tällaisen kollaasin, ku oon törmännyt tällaiseen muissa blogeissa. 

Tällä kertaa ei siis kyse siitä, mitä mun elämässä on tapahtunut, vaan siitä, kuka/mitä/minkälainen minä olen. Tässä kohtaa myös järkyttymisvaroitus, täällä on joitakin asioita, joista mä en varsinaisesti oo koskaan puhunut mun perheen kanssa.

Musiikki on mulle eräänlainen henkireikä. Tykkään fiilistellä klassisen musiikin äärellä, puran vihaani kuuntelemalla aggressiivista metallia ja nostatan mielialaani iloisella popilla. Lukiessani kirjaa, oli se sitten opiskelutarkoituksessa tai viihdetarkoituksessa, mulla soi aina taustalla rauhallinen musiikki. Kiinnitän aina paljon huomiota sanoituksiin ja melodioihin, enkä ymmärrä ihmisiä, joille musiikki on vain taustahälyä.

Tekee muuten elämästä paljon onnellisempaa, kun osaa arvostaa pieniä arjen asioita. Pieniä asioita, joista iloitsen yleensä eniten ovat kaunis koti, nätit astiat, luonto ja söpöt eläimet.

Haluan olla tulla tunnetuksi jostain ammatillisesta ansiosta. Haluan olla todella hyvä siinä mitä teen. Toistaiseksi oon onnistunut elämänvaiheeseeni nähden hyvin. Jos mun nimen googlettaa, hakutuloksina on lähes pelkästään ammatillisia ansioitani. 

Tämä johtuu siitä, että olen hyvä kirjoittamaan. Kirjoittaessa on aikaa miettiä mitä sanoo ja miten sanoo. Kasvokkain en ole läheskään yhtä sujuva sanaseppo kuin mitä tekstini antavat ymmärtää. Oon pikemminkin niitä ihmisiä, jotka keksivät keskellä yötä nasevan vastauksen johonkin päivällä olleeseen keskusteluun.

Yritän lähes aina tehdä niin kuin on oikein ja se menee sen edelle mikä olisi helpointa/mukavinta/minun omien etujeni mukaista. Tämä on itseasiassa hyvä ominaisuus, kun ottaa huomioon, että olen juristi.

En ole koskaan pitänyt lapsista. Nuoret on ihan ok, mutta lapsista en pidä. En halua koskaan saada lapsia, koska pidän ihan liikaa tästä "jatketusta nuoruudesta" ja vapaasta elämästä. Pidän myös siitä, että kaikki rahat, mitkä tienaan, ovat vain itseni käytössä. Kait mä sitten olen aika itsekäs ihminen. Mutta parempi se on lastenkin kannalta jättää heidät sellaisille, jotka ovat aidosti "lapsi-ihmisiä".

Totta kai minunkin elämässäni on kääntöpuolensa, mutta sillä, että aina on riittänyt ystäviä, terveyttä, rahaa ja oon menestynyt koulussa tosi hyvin, pärjää todella pitkälle. Oon saanut paljon paremmat lähtökohdat elämälle, kuin moni mun tietämä ihminen ja oon vasta aikuisena ymmärtänyt miten suurista eroista on kyse. Lähtökohdistani oli helppo varmistaa, että tilanteeni ei muutu myöskään aikuisena. 

 Mulla on itsetunto niin kohdillaan, että kukaan ei voi minua nujertaa omilla mielipiteillään. Tiedän oman elämäni kulusta, mitkä asiat on kohdallaan, joten muiden sanomisilla ei ole väliä. Maailmaan mahtuu mielipiteitä ja minun ei tarvitse ottaa itseeni muiden sellaisista. Oon saavuttanut tähän asti kaiken sillä, että oon uskonut itseeni. Jos lakkaisin uskomasta itseeni, lakkaisin saavuttamasta asioita.

Vein tässä asiassa haluamisen tekojen tasalle ja tein asiasta tieteellisen tutkimuksen ja autoin kansanedustajaa tekemään lakialoitetta asiasta. Lakialoitteessa on minun muotoilema pykälä rikoslakiin lisättäväksi ja asia on parhaillaan lakivaliokunnassa. 

Maailmankatsomukseni kanssa tiedän olevani erittäin marginaalissa. Mutta mitäpä tuo haittaa, eihän minun näkemykseni maailmasta muille kuulu. Harmi, että judeo-kristillisten uskontojen edustajilla ei ole samaa näkökantaa asiaan. Inhoan, kun ovelleni tulee milloin mitäkin käännyttäjiä. Olen heille aina kohtelias, mutta mieleni tekisi silti laukoa suoria sanoja uskonnonrauhan rikkomisesta ja käännyttämisen moraalisesta vääryydestä.

Eikä se ole sairaus. Se on vaan minä. Sitä ei tarvitse korjata tai yrittää parantaa. Se on mulle yhtä luonnollista, kuin jollekin muulle on olla vaikkapa hetero. Oon itseni kanssa sinut, mutta sosiaalisesti tää on hankalaa, koska jotkut ihmiset eivät ymmärrä millään, että on olemassa ihmisiä, joita ei kiinnosta seksuaalinen kanssa käyminen kenenkään kanssa. Ja toisaalta, minäkin jollain tasolla haluaisin jakaa elämääni jonkun kanssa, mutta en ole valmis maksamaan tätä hintaa parisuhteesta. Onneksi on ystäviä. Jollain tasolla oon tietänyt aina olevani tässä asiassa erilainen, mutta ymmärsin asian syvällisesti vasta nyt aikuisena.

Vaihtoon en koskaan halunnut lähteä, mutta tykkään matkustella. Nähdä ja kokea. Sitten kun mulla on vakituinen työsuhde, mä lähden aina lomillani jonnekin päin maapalloa katselemaan ja ihmettelemään.

Vihaan ennakkoluuloja. Jos joku esim. ilmaisee halveksuntansa seksuaalivähemmistöjä tai jotakin muuta vähemmistöryhmää kohtaan, mä todennäköisesti annan täyslaidallisen. Ellen sitten jostain syystä halua pitää kyseiseen ihmiseen "välejä", jolloin olen hiljaa. Mutta sisäisesti mä halveksin heitä heidän mielipiteidensä takia ihan yhtä paljon kuin kaikkia muitakin. Onkin surullista, miten näin aikuisena on rapissut arvostus suhteessa muutamiin sellaisiin ihmisiin, joita mä ennen arvostin. Ehkä se on sitä aikuiseksi kasvamista. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja joidenkin kohdalla vika on niissä ennakkoluuloissa.

Olen introvertti. Pidän kyllä ihmisten kanssa olemisestakin, mutta kun mä haluan rentoutua ja ladata akkujani, mä teen sen olemalla yksikseni ja vaikka lukemalla kirjaa. Tykkään asua yksin ja musta onkin uuvuttavaa olla lomilla pitkiä aikoja äidilläni, niin ihana kuin hän onkin, koska mä vain tarvitsen yksin olemista.

En tiedä tuleeko tämä siitä, että mä oon pärjännyt elämässäni kohtuu hyvin vai mistä. Joskus tää on rasittavaa. Ja rasittavammaksi menee, ku oon ammatissa, jossa pitäis olla suunnilleen joku yli-ihminen, koska yhteiskunnallinen asema on mikä on. On paljon asioita, joita mä en voi tehdä enkä sanoa, koska mun on edistettävä ammattikuntani yleistä arvostusta.

Uskon karmaan ja se tekee monella tapaa elämästäni helpompaa. Vastoinkäymisille on aina jokin syy. Ne on joko itse ansaittu tai sitten niistä on tarkoitus oppia.

Tää on yksi niistä asioista, mitkä mun elämässä ei ole kohdallaan. Mä oon niin väsynyt olemaan "avioerolapsi". Oon väsynyt toisen vanhemman katkeruuksiin ja toisen vanhemman koti ei uusperheen myötä koskaan oo täysin tuntunut kodilta. Mä en vaan koskaan sopinut siihen kokonaisuuteen, mikä sinne muodostui. Inhoan, kun perhejuhlien (esim. joulu) aikaan pitää aina sumplia ja jos oot jossakin, niin koko ajan koet laiminlyöväsi sitä osapuolta, jonka luona et ole. Mutta no, eipä kenenkään elämä täydellistä ole ja toisaalta ymmärrän, etteivät vanhempani olleet onnellisia yhdessä eikä heitä voinut edellyttää olemaan yhdessä. Kumpikin on käsittääkseni onnellisempi nykyisin. Minä ja veljeni yritetään parhaamme mukaan pärjätä tän härdellin keskellä. Onneksi meillä on edes toisemme.

Ja tää on sitten se toinen epäkohta mun elämässä. En ole tyytyväinen kehooni, mutta en myöskään vielä täysin valmis muuttamaan elintapojani niin paljon, että pääsisin ongelmasta välittömästi eroon. Pikkuhiljaa yritän löytää jotain kompromissia herkkuhimojeni ja haluamani vartalon edellyttämien elintapojen välillä. Mutta pienet on murheet, kun niitä on vain nämä kaksi.

Oon seksuaalisestasuuntautumisestani huolimatta ollut kerran parisuhteessa ja tuo ihminen oli ja on edelleen minulle hyvin tärkeä. Olen kuitenkin lopultakin päässyt yli. Kauan se kesti, varmaan lähemmäs 2,5 vuotta. Aika todellakin parantaa haavat, vaikka kerran luulin, etten koskaan toivu.

 Jep. Ei siitä pääse mihinkään. Jos kyse ei ole tekstiviestistä tai blogitekstistä, jossa hyväksyn tietyssä määrin puhekielen ilmauksia, mä oon aika mahdoton. Ja kyllä, ihminen antaa itsestään tyhmemmän vaikutelman, jos sortuu jatkuvasti runsaisiin kielioppivirheisiin.

Silloin kun on kyse tästä maailmasta, mä oon syvällisellä linjalla. Keskustelen mielelläni politiikasta, filosofiasta ja tieteestä. Mutta kun mä rentoudun, mä haluan joko hömppälinjaa tai sitten ihan puhdasta fantasiaa. Arjen vastapainoksi tuo ylläoleva sarja on ihanan turhamainen ja pinnallinen. 

Oon ollut pitkässä parisuhteessa ja avoliitossa, joten katson olevani pätevä tekemään arvion, että mä todellakin olen mieluummin yksin. En halua tehdä kompromisseja, kun kyse on mun kodista ja elämästä. Yritin tässä vähän aikaa sitten kepillä jäätä, että olisinko valmis kokeilemaan deittailua, mutta totesin, että ajatus ahdisti minua todella todella paljon. Ei minusta enää ikinä ole siihen. Olen onnellisin näin. 

Minussa on vikani (esim. ylimielisyys, kärsimättömyys ja se etten aina pysy päätöksissäni), mutta kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen itseeni. En oikeastaan haluaisi olla mitään muuta kuin olen. Erityisen tyytyväinen mä olen siihen, että mä olen vahva ihminen. Elämä voi tarjota kovia tilanteita ja tarvitaan vahvuutta, että voi kääntää vaikeudet voitoksi. Ja elämä optimistina on niin paljon helpompaa, kuin pessimistinä, joka aina näkee asioista huonot puolet. Kenenkään elämä ei oo niin surkeaa kuin pessimistin eikä kenenkään niin mahtavaa kuin optimistin.

Päivät 318-325, Tv:n "läskiohjelmista"

Heissan, 

venyipä taas tämän postauksen kirjoittaminen. Syy on tässä: 

Mä luen parhaillaan asianajajatutkinnon kirjalliseen kokeeseen, joka on 19.4. ja mulla on luettavanani noin 1150 sivua, jonka aion lukea kahdesti läpi ennen koetta. Koemateriaalia on kuvassa näkyvän täyden mapin (asianajotoimintaa koskevat säädökset ja ohjeet) ja kirjojen (näkökulmia asianajo-oikeuteen ja asianajajan käsikirja) lisäksi pdf-tiedostoja ja noin 90 sivua säädöstekstiä. Tää viimeinen hajottaa vähäistä enemmän. On ihan eri juttu lukea lakitekstiä kuin lukea lakitekstiä tulkitsevaa oikeuskirjallisuutta. Mun ei oo tarttenut lukea tenttiin tasan kahteen vuoteen ja ei voi muuta sanoa kuin että olinkin jo unohtanut kuinka rankkaa se on opetella ulkoa tällaisia määriä tekstiä. (Mutta oon niin onnellinen, että oikis on tehty ja jos mä tän pääsen läpi, tän pitäis olla viimeinen tentti ikinä. Ainakin jos ei tuu mitään lakimuutosta...)

Tänään on marssijärjestys, että ensin blogi ja sitten kokeeseen lukeminen, koska muuten mä en saisi tätä postausta ikinä tehtyä. Oon tuossa jo ainakin 2-3 postauksen verran vihjaillut, että kirjoitan siitä Jutta ja superdieetit-aiheesta ja nyt aion tehdä sen, niin saan sen pois roikkumasta. Eilisiltaisen erään toisen ohjelman katsomisen jälkeen laajennan kuitenkin käsittelyä yleisesti "tv:n läskiohjelmiin". Tiedättehän, niihin joissa joko yritetään pudottaa painoa tai joissa dokkarinomaisesti taivastellaan mitä hurjimpiin mittasuhteisiin paisuneita ihmisiä. 

Ostin uudet lenkkarit, taas kelpaa köpötellä

Tällaisia löytyy ainakin Suurin pudottaja (Suomeen on muuten taas tulossa uusi kausi, casting on ilmeisesti meneillään), Jutta ja puolen vuoden superdieetit, olet mitä syöt ja sitten on eri otsakkeiden alta löytyviä dokumentteja. Yle Areenassa on tällä hetkellä ainakin tiededokumentti ylipainoinen USA 4/4. Tosi harmi, että sieltä poistui se minkä eilen katsoin. Palataanpa siihen myöhemmin.

Aihetta liippaavat realityt (kuten Jutta ja puolen vuoden superdieetit) ovat useimmin kaavalla, että sairaalloisen ylipainoiset ihmiset yrittävät ohjelmassa pudottaa mahdollisimman paljon painoa tiukan ruokavalion ja ankaran liikuntaohjelman avulla. Jotkut onnistuvat paremmin, jotkut huonommin. Parhaimpia tietämiäni tarinoita on USA:n suurimman pudottajan Danielin, joka osallistui kahdelle tuotantokaudelle. Hänen lähtöpainonsa oli muistaakseni yli 200 kiloa ja hän laihtui noin 80 kiloiseksi ja juoksi toisen tuotantokauden viimeisimmissä jaksoissa maratonin (n. 42 km) aikaan 4 tuntia. 

Miettikää mikä saavutus! Esimerkiksi minun juoksuvauhtini on niin hidas, että mulla menis maratoniin yli 5 tuntia. Ja tietenkään mun kunto ei ole lähimainkaan niin hyvä, että jaksaisin yli 5 tuntia putkeen juosta. 

Viime viikkoina oon rentoutunut näiden parissa

Juuri tällaisten saavutusten takia mä tykkään noita ohjelmia katsoa. On hienoa nähdä, että toivottomimmastakin tilanteesta voi parantua, kun on tarpeeksi sitkeä ja saa oikeaa tietoa ja apua urakkaansa. On hienoa nähdä näiden ihmisten voittavan elämänsä takaisin. Jeesustelkaa mitä haluatte sen suhteen, että "olen ihan onnellinen sairaalloisen pallona", mutta en usko teitä. Terveimmätkin ylipainoiset kohtaavat seuraavat ongelmat: 1) vaatteiden löytyminen 2) yleinen jaksamattomuus/uupumus/laiskuus niin ettei mitään tunnu jaksavan tehdä 3) erilaisiin paikkoihin mahtuminen. Tiedän varmaksi, ettette mahdu huvipuistolaitteisiin ja lentokoneissa muut ovat kauhuissaan jos joutuvat lähellenne istumaan. Ja sitten olen miettinyt huoltoasemien vessoja, jos joskus minullakin on ärsyttävän ahdasta niissä, niin joillekin nekin ovat varmaan liian pieniä. 4) seurustelukumppanin löytäminen voi olla huomattavan vaikeaa, jos sellaista ylipäätään haluaa. 5) yleiset ennakkoluulot. Lihavaa pidetään tyhmänä ja laiskana, epäpätevänä tekemään erilaisia töitä. Oletetaan, että lihava on kuitenkin koko ajan sairaslomalla ties minkä syyn takia. 

Tiedän toki tapauksia, jotka ovatkin koko ajan painonsa (ja rapakuntonsa) takia sairaslomalla töistä ja tiedän ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia ja mielestäni laiskoja. Sen sijaan en ole huomannut, että lihavat olisivat mitenkään tyhmempiä kuin hoikat. Ja ainakin itse olen lihavuudestani huolimatta aina ollut koulussa/töissä. Olen elämäni aikana ollut sairauden takia poissa töistä 2 päivää, ja sekin johtui siitä, että nyrjäytin nilkkani ja olin lähetti. Laiskuuttani olen varmasti jäävi arvioimaan, mutta en todennäköisesti kuitenkaan ole sieltä laiskimmasta päästä ihmisiä. Joten on niin hemmetin ärsyttävää kohdata näitä ennakkoluuloja, jotka eivät päde minun kohdallani. Ihmettelen, jos muita ei vaivaa näiden ennakkoluulojen kohtaaminen.

Ostin tulppaaneita piristykseksi

Kaipaisin tv.seen näiden "onnellisten realityjen" ohelle kuitenkin myös enemmän sitä materiaalia, mitä eilen katselin. Onnellisissa realityissa pallo-ihmisten ongelmat tuntuvat rajoittuvan tarinoihin siitä, miten ei löydä vaatteita, ikää alkaa olla 30 ja ei olla koskaan seurusteltu ja liikunta on totta kai raskasta. Näistä ei näy tarpeeksi hyvin tien pää. 

Toki eilen Jutan ohjelmassa liipattiin aihetta, kun Bull piirsi 160 cm pitkän ja 135 kiloa painavan ihmisen tietojen viereen ristin. Merkitsemään, että jos ei äkkiä suunta muutu, niin kuolema korjaa. Mutta ei siinäkään sitä tarpeeksi konkretisoitu. Sen sijaan se ohjelma minkä eilen katsoin, se näytti tien pään. 

Siellä oli 200 kiloinen ihminen, jota tämän vaimo (Kuwait, siellä varmaan avioero ei ole mahdollinen) joutui paasaamaan. Mies ei voinut käydä itse esimerkiksi suihkussa ja vessassa. Siellä oli ihmisiä, joille elintavat olivat aiheuttaneet diabeteksen (huom. lihavuuteen johtavat elintavat johtavat usein myös II-tyypin diabetekseen, koska haima vaan ei pysty tuottamaan sitä määrää insuliinia, minkä jatkuva syöpöttely vaatii). Ja diabeteksesta oli sitten seurannut jalkoihin ties mitä mätiviä haavoja ja kuolioita. Diabetes voi tehdä sokeaksikin. Itseasiassa eräs tarhakaverini/luokkakaverini on parhaillaan sokeutumassa diabeteksen takia.

niitä riitti myös työpöydälle :)

Mielenkiintoisen siitä eilisestä ohjelmasta tekee se, että siinä oli kaksi brittiä, 135 kiloinen poika ja 140 kiloinen tyttö. Kumpikin olivat omien sanojensa mukaan tyytyväisiä tilanteeseensa ja halusivat viettää nautiskelevaa elämää herkkujen ja liikkumattomuuden keskellä. Tyttö kertoi, että hän ei välitä muiden laihdutuskehoituksista ja että "dieetin voi kuulemma aloittaa aina seuraavalla viikolla". Just sellainen lihavien vakiolause. Vielä nämä/tänään ja huomenna/joskus tulevaisuudessa sitten. Ongelma vaan on, että aina on "tänään" ja sitä tulevaa ei koskaan tule. 

No nämä kaksi kuitenkin raahattiin sinne Kuwaitiin katsomaan tiensä pää. Ja sen jälkeen he kyllä olivat halukkaita tarttumaan toimeen. Eivät he halunneet kuolla. Eivät he halunneet että heiltä amputoidaan jalka. Eivät he halunneet, että joku joutuu passaamaan heitä, koska he eivät itse pysty muuhun kuin lojumaan sohvalla ja syömään. 

Tää oli varsin jees aamupala

Tiedän, että on niin helppoa ajatella, että ei tässä mitään, ihan jees elämää tämä on, ei minun tarvitse tehdä mitään ollakseni pienempi. Minä olen merkittävän ylipainoinen, bmi on yli 30. Mutta minä pystyn juoksemaan 12 km ja muutenkin suoriutumaan kaikesta itse. Eihän tässä mitään hätää ole. Tässä logiikassa on vaan se virhe, että ei jatkamalla syöpöttelijä-nautiskelijan elämäntapaa pysy tässä. Jos lopettaa yrittämisen, pian paino on 100 kiloa. Sitten se on 110 kg, 120 kg, 130 kg... Jossain kohtaa loppuu vaa'an lukemat (normaalit henkilövaa'at kun riittävät vain sinne 120 kiloon asti) ja sitten eletään onnellisessa tietämättömyydessä. Ainut mistä painon nousun huomaa, on se, että koko ajan saa olla ostamassa uusia vaatteita, koska vanhat eivät enää mahdu päälle. 

Ja vähä vähältä, paljon huomaamattomammin, laiskuus lisääntyy ja mitään ei enää viitsitä/jakseta. Työpäivän jälkeen ei mitenkään jaksa tehdä mitään muuta kuin lojua sohvalla. Asunto alkaa olla yhä törkyisemmässä kunnossa, kun ei jakseta siivota. Jos on piha, niin lumityöt jää tekemättä ja nurmikko leikkaamatta. Sitten jossain kohtaa terveys alkaa pettämään. Sekin voi tapahtua hyvin huomaamattomasti. Esim. diabetes voi olla alkuun täysin oireetonkin. Hiukset alkavat ohenemaan ja menevät muutenkin todella surkeaan kuntoon. 30-vuotiaan pää voi näyttää aivan 60-vuotiaan päältä. Ja kauan ennen näitä menee kyky saada lapsia, sekä miehiltä että naisilta. Too bad, jos haaveissa oli oma perhe.

Yritin keventää annosta salaatilla

Olen toki sitä mieltä, että päätös on edelleen jokaisen oma. Jokainen saa tappaa itsensä aivan vapaasti. Jokainen saa elää surkeaa elämää. Mutta mielestäni jokaisen pitäisi tietää mitä tekee ja mitä seurauksia valinnoilla on. Vasta sitten voi tehdä perusteltuja päätöksiä. Mielestäni yhteiskunta on tällä hetkellä liian täynnä sellaista "Kurvit ovat ihania ja hyväksy itsesi sen kokoisena kuin olet"-höttöä. Jostain syystä äärimmäisen lihavuuden seurauksista vaietaan liiaksi. Ja jostain syystä ei kerrota tarpeeksi selvästi, että pienikin ylipaino muuttuu vuosien saatossa äärimmäiseksi ylipainoksi, jos asialle ei tee jotain. Jostain syystä ei kerrota, että ei, et voi syödä koko ajan yli kulutuksesi ja olettaa pysyväsi EDES tuon kokoisena. Jos syöt yli kulutuksesi, tilanteesi pahenee.

Tupakkaa vetävä tietää tappavansa itseään hitaasti ja varmasti reitillä kohti keuhkosyöpää. Jotkut lihavat ajattelevat, että he voivat elää onnellisina palloina elämänsä loppuun asti. Eivät he voi. Onnellisuus rapisee kyllä aika äkkiä, kun terveysongelmat ja muut rajoitteet alkavat. Eikä se elinikäkään kovin paljon yli kuudenkymmenen mene. 

Toi salaatti oli toimiva kombinaatio (paprika, sipuli, jäävuorisalaatti, feta)

En tiedä mistä ihmiset motivoituvat. Minä motivoidun siitä, että näen sen pahemman pään. Katselen tv:n läskiohjelmia ja tunnen välitöntä halua lähteä lenkille. Joskus jos on vaikeaa pysyä oikeissa valinnoissa, yritän ajatella, miten tilanteessa toimii läski-ihminen. Yritän välttää tekemästä valintoja, joita tiedän sellaisten ihmisten tekevän, joiden asemassa en halua olla. 

Ja ankarasta yrittämisestäkin huolimatta olen kiikkunut 3 kuukautta samoissa lukemissa ja joulusta tuli takapakkia, jotka ovat vieläkin vyötäröllä. On ollut tosi vaikeaa, mutta ei auta kuin jatkaa yrittämistä. Ensi kerralla enemmän omista tunnelmista.

Syömisiä:

Keskiviikko:

- aamupala: luonnonjugurttia ja mansikoita

- lounas: lassakaa

- iltapala: 2 munan munakas ja koskenlaskijajuustoa 250 g (piti laittaa vain munakkaan väliin, mutta vedinkin koko paketin :(  )

Torstai:

- aamupala: luonnonjugurttia ja mansikoita

- lounas: lassakaa

- iltapala: luonnonjugurttia ja mansikoita

Perjantai:

- aamupala: 2 munan munakas, välissä koskenlaskijajuustoa

- lounas: lassakaa ja salaattia

- illalla: 150 g sipsiä, dippiä ja 5 palaa suklaata

Lauantai:

- aamupala: 2 munan munakas, välissä koskenlaskijajuustoa

- lounas: lassakaa ja salaattia

- iltapala: luonnonjugurttia ja mansikoita, proteiinivanukas

Maanantai:

- aamupala: luonnonjugurttia ja mansikoita

- lounas: fajita-kanaa ja fetasalaattia

- iltapala: 2 munan munakas, taas paketti koskenlaskijajuustoa

Tiistai:

- aamupala: luonnonjugurttia ja vadelmia

- lounas: fajita-kanaa ja fetasalaattia

- iltapala: 2 munan munakas

Keskiviikko:

- aamupala: luonnonjugurttia ja vadelmia

- lounas: fajita-kanaa ja fetasalaattia

- iltapala: 2 munan munakas ja fetasalaattia

Päivät 311-317, Pitkin ja poikin Suomea

Hei,

eilen illalla pääsin vihdoin takaisin kotiin Ouluun! Minun piti alunperin lähteä vain pariksi yöksi pois kotoa allekirjoittamaan työsopimusta Etelä-Suomeen, mutta jäinkin samalla reissulla hoitamaan myös asuntoasioita kuntoon ja reissu venyi 5 yön mittaiseksi. Mikä oli ihan mielenkiintoinen tilanne siihen nähden, että olin pakannut tavaroita mukaan 2 yön reissun mukaan.

Olen taitava suunnistaja, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, että aivot meinasivat suorastaan ylikuormittua kaiken tuon suunnistamisen keskellä. En ollut ikinä ennen ajanut Oulusta Tampereelle, joten se oli ensimmäinen suoritus. Sitten piti taikoa itsensä Tampereelta Lappeenrantaan (jossa en kai edes ole koskaan käynytkään) ja takaisin. Mutta kaikkein pahinta oli, kun menin Helsinkiin katsomaan asuntoja. Mulla oli 14 A4:sta täynnä ohjeita, miten pääsen julkisilla kulkuvälineillä paikasta toiseen. 14! Teki mieli ruveta itkemään, kun ohjeita tulostelin. 

Muuten selvisin Hesassa eksymättä, mutta kerran oli 5 min aikaa vaihtaa bussia kampissa ja mulla ei ollut mitään hajua mistä se toinen bussi lähtee. Kysyin sitä sitten yhdeltä tytöltä ja hän neuvoi reitin. Juoksin paikkaan mistä lähti kyseinen bussi ja nousin siihen. Vain huomatakseni ehkä 3 pysäkin jälkeen, että olen menossa väärään suuntaan! Sitten äkkiä pois, soitto vuokranantajalle, että nyt myöhästyn väkisinkin ja raitiovaunulla seikkailu lähemmäs sitä minne alunperin yritin. Mutta oli se hommaa. Luoja, ku ei oo mitään käsitystä Hesan kartasta eikä myöskään sitä karttaa, niin oli vähän vaikeaa. 

Oulussa ihan totta paistoi aurinko yksi päivä!

Loppujen lopuksi tästä kaikesta sekoilusta väsyneet aivoni saivat minut nousemaan väärällä pysäkillä pois, kun palasin Tampereelle tätini luo hakemaan autoani. Siinä kohtaa oli ajatuksena vaan, että äkkiä takaisin kotiin, nyt ei enää pysty :D Maanantaina tuli siis liikuttua Hesassa ympyrää ja sen jälkeen sieltä junalla Tampereelle ja Tampereelta oikein mukava 6 tunnin ajo Ouluun. Mikä oli sekin ehkä hirvein ajo ikinä. Satoi muun muassa alijäähtynyttä vettä, että mun oli pysähdyttävä välillä skrapaamaan tuulilasia ja sitten kerran mulla meni ohituksessa auto "lumiliiroon". Vähän niinku vesiliiroon, mutta lumen kanssa. Ei mukava tilanne, ku mittarissa on 110 km/h ja toisella puolella on kaide ja toisella rekka. (Äiti siinä oli 100 km/h nopeusrajoitus, ihan normaali hetkellinen "ohitusylinopeus" oli kyseessä ja piti mennä nopeasti ohi, ku se ohituskaista oli rajallisen pituinen.) Mutta siitä selviäminen oli kyllä mun elämän paras ajosuoritus! Uusiksi en halua ottaa.

Kaiken tämän ähkinnän seurauksena mulla on nyt kuitenkin asunto hommattuna ja työsoppari allekirjoitettuna. Ja ihan liian iso nippu papereita ja kirjoja luettavana asianajajatutkinnon kirjallista koetta varten. Eli periaatteessa, vaikka mä oon työtön vielä 1 kuukauden, niin se aika menee opiskellen, ku on se kirjallinen koe 19.4. Kuulemma se on kuin "keskivaikea oikeustieteellisen tentti", joten tulee tarpeeseen, että on kuukausi aikaa lukea, ennen kuin työt alkaa ja sen jälkeen mun on sitten luettava työpäivien päälle.

Asunnosta muutama sananen. Ulkoa näyttää tältä, nuolella osoitettu mun parveke. Se on lasitettu <3

Kuva siis googlesta, ku en huomannut valokuvata itse. Uskoisin, että tuossa on parveke länteen, mikä on ihan mukavaa vaihtelua tän nykyisen pohjoisen jälkeen. (haa, mutta tuossa onkin tuo googlen kompassi kulmassa, jep, eli about länteen)

Pohjapiirrustus näyttää tältä.

Eli hesalaisasunnoksi ihan kunnon kokoinen. Keittiö on niin iso, että sinne mahtuu mun ruokapöytä ja sieltä löytyy täysimittainen jääkaappi-pakastin, liesi ja paikka olisi astianpesukoneelle, mutta en mä sellaista tarvitse. Nykyisessä asunnossani on astianpesukone, mutta en oo käyttänyt sitä kertaakaan, ku tykkään tiskata itse. Keittiössä on about saman verran kaappeja kuin tässä nykyisessä asunnossanikin eli todella paljon. 

Muuten asunnossa ei kaappeja olekaan kuin yksi eteisessä, mutta eipä tällä väliä, koska on kokonainen vaatehuone! Siis näin paljon säilytystilaa mulla ei ole ollut käytössäni ikinä! Kellarista löytyy häkkivarasto (mm. autonrenkaille ja lumilaudalle). Kylppäriin mahtuu pesukone ja pihassa on mulle autopaikka. 

Tän asunnon ainut miinus on, että suihkukaappi on sen kokoinen, että kantsii kyllä laihtua ja äkkiä :D Se on ehkä puolet mun nykyisestä suihkutilasta. Tarkkoja mittoja en tiedä, mutta tarpeeksi kertonee, että en usko, että olisin mahtunut sinne talvivaatteet päällä. Toi ylläoleva kaaviokuva antaa vähän harhaanjohtavan vaikutelman kyseisen suihkukaapin koosta, mutta arvioisin, että ei kyllä paljon yli 60 cm suuntaansa ja sitten se on vähän kolmiomainen. Eli 60 cm x 60 cm ja siitä sitten puolet pois, ku se on kolmio eikä neliö. 

Tuollaisessa suihkussa tuskin tulen "nauttimaan veden virtaavasta vaikutuksesta", mikä onkin ironista, että nyt kun ei oo erillistä vesimaksua, niin todennäköisesti oon paljon vähemmän suihkussa jo ihan siitä syystä, että mun pitää tukkia itseni suihkuun, eikä siellä varmaan mahdu juuri muuta tekemään kuin pesemään hiuksensa. Minkäänlaisesta kurottelusta esim. varpaita kohti on turha haaveillakaan. Mun pitää vähän miettiä tätä ongelmaa sitten ku muutan sinne, koska pitäähän sitä jotenkin pystyä myös kroppa pesemään. On tuolla saatavissa saunavuorokin ilmaiseksi, mutta se nyt varmaan on kerran viikossa?

 

Koko asunto on erinomaisessa kunnossa. Se näyttää juuri remontoidulta ja siinä on jonkin sortin pähkinänvärinen laminaattilattia. Sijainti (Haaga) on sikäli ok, että tuosta on noin 300 m juna-asemalle, josta pääsee alle 10 minuutissa Helsingin päärautatieasemalle (ja niitä junia meni n. 10 min välein, kaikki lähijunat pysähtyy tuossa asemalla) ja mun työmatka onkin kävelyt mukaan lukien noin 30 min per suunta. Sitten toisessa suunnassa on Prisma 2 km päässä, eli siitä tulee mun vakioruokakauppa. Myös kehä 1 ja valtatie 3 (mitä pitkin lähtisin kotiin Pohjanmaalle, jos sinne menisin) ovat ihan parin kilsan sisällä.

Mitä nyt sitten painonpudotukseen tulee, niin reissusta huolimatta olen syönyt "ohjelman mukaan". Tampereella oli pieniä poikkeuksia, ku söin pitkästä aikaa riisiä ja sitten meni irtokarkkeja ja valkoista suklaata, mutta lähes kilo tuli pudotusta tälle viikolle, joten kokonaisuus on kunnossa. Pitää jatkaa hyvällä linjalla, että mahtuu omaan suihkuunsa! 

Syömiset:

Keskiviikko:

- aamupala: luonnonjugurttia ja mansikoita

- lounas: kerroshamppariateria jossain Keski-Suomessa (ajomatkalla Oulu-Tampere)

- illallinen: viinirypäleitä ja juustoa, n. 100 g valkoista suklaata

Torstai:

- aamupala: partista ja mansikoita

- lounas: kanaa ja riisiä, currykastikkeella ja mustaherukkahyytelöllä (mun entinen lempiruoka! Oli ihan pakko! :D En kuitenkaan ole vuoteen tuota syönyt)

- iltapala: kanasalaattia

Perjantai:

- aamupala: partista ja mansikoita

- lounas: salaattia, parsakaalia, kukkakaalia ja jotain palapaistia/hirvikäristystä/what ever (työnantaja tarjosi lounaan)

- iltapala: kanasalaattia

Lauantai:

- aamupala: 2 munan munakas

- lounas: kanasalaattia

- illalla irtokarkkeja

Sunnuntai:

- aamupala: 2 munan munakas koskenlaskija-juustolla (oli hyvää, pitää kokeilla kotonakin!)

- lounas: possun pihvi ja lohkoperunoita (hesan rautatieasemalla ystävän kanssa, kysyin salaattia perunoiden tilalle, mutta ei onnistunut ja mulla oli vain alle tunti aikaa, ennen kuin piti lähteä seuraavaan näyttöön, ni mieluummin toi kun mäkkäri)

- iltapala: viili

Maanantai:

- aamupala: viili 

- lounas: kanasalaatti

- iltapala: 2 munan munakas (luojan kiitos olin jättänyt munia jääkaappiin)

Tiistai:

- aamupala: mansikoita ja luonnonjugurttia

- lounas: subwayn salaatti 

- iltapala: proteiinivanukas

Päivät 303-310, Mä meen koska mun mentävä on

Hei,

huh huh. Täällä ollaan eletty viime torstaista asti ihmeellisessä olotilassa. Kävin tuossa tammikuun 4. päivä Helsingissä työhaastattelussa. Puolitoista viikkoa pelolla odottamani "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun"-mailin/puhelun sijaan mä sain torstaina "olemme valinneet sinut"-puhelun. Jee, nyyh ja apua! 

Jee mahtavalle työpaikalle, nyyh ku joutuu jättämään Oulun ja apua, ku joutuu muuttamaan hesaan. Ja suorastaan panic, kun pitäis löytää sieltä kelvollinen vuokra-asunto kohtuulliseen hintaan. On ollut tässä torstaista asti ihan epätodellinen olo. Mulla on nyt iso elämänmuutos edessä. En oo koskaan asunut Kokkolaa etelämpänä, enkä Oulua isommassa kaupungissa. Mä saan nyt ensimmäisen kunnollisen valmistumisen jälkeisen työpaikan, jännityksellä ja mielenkiinnolla odotan, miten se lähtee sujumaan. Ja mun pitäis jotenkin taikoa itselleni asunto paikasta, josta oon koko ikäni kuunnellut juttua, että sieltä on todella vaikeaa saada asuntoa ja että ne on hirveitä koirankoppeja mahdottomilla hinnoilla jne. Ja mulla on vielä Kirppukin! Eli mun auto. No niin, muututaanpa sitten autopaikalliseksi hyvätasoiseksi kohtuuhintaiseksi asunnoksi Helsingissä. Ai että avaruusolioihinkin yhteydenottaminen on helpompaa. Jep, jep.

Ihmelintu, enpä oo ennen tuollaista nähnyt

Oon nyt suoraan sanottuna ollut niin shokissa tän asian kanssa, että en edes muista mitä mä oon tällä viikolla puuhannut ennen torstaita. Torstain jälkeen oon sitten kaihomielin pyörinyt kotonani ja hieman myös Oulussa sekä laittanut verkot vesille asunnon löytämiseksi. Tää nykyisen kämpän ja Oulun jättäminen tulee olemaan ihan tuskaa. Mä todella todella rakastin asuntoani ja tätä asuinaluetta ja oon just oppinut kulkemaan sujuvasti Oulussa autollakin. Mulla asuu täällä hyviä ystäviä ja mun veli, joka on ollut mulle ainut lenkkikaveri mitä mulla on koskaan ollut. Nyt mun sitten taas pitää jatkossa kulkea lenkkini yksin. Huono säkä, ku ei oo urheilullisia kavereita. Mua harmittaa, jos joudun myymään Kirpun, ku ei sille välttämättä oo mitään käyttöä Hesassa. Jotenkin, kun mä annoin sille nimen, niin mä kiinnyin siihen. Kuulostaa varmaan hullulta. 

Tällaisia ikkunanäkymiä mä jään kaipaamaan

Tirpaisee muuttaa Hesaan, tirpaisee ihan kunnolla, mutta mä meen koska mun mentävä on. Tässä kohtaa elämää työpaikka menee ihan kaiken edelle ja sen perässä muutetaan, kun tarve on. Tiedän, että jos tässä kohtaa tekee vääriä valintoja uran suhteen, niitä ei pysty välttämättä koskaan korjaamaan. 

Mutta näitä Pohjois-Suomen pakkasia en!

Painonpudotuksellisesti mulla on mennyt surkeasti kuluneella viikolla. Oon shokin lisäksi ollut osittain juhlafiiliksissä torstaista asti ja käyttänyt sitä osittain tekosyynä herkkujen sallimiselle. Tiedän, not good. Ei voi muuta sanoa, ku että tekee kyllä niin hyvää, että tulee taas arkeen täytettä, niin ei tartte täällä kotona kököttää ja miettiä herkkuja. Ja nyt kun mä varmaan jään Hesaan X vuodeksi, niin voi samantien etsiä itselleen kuntosalin ja alkaa taas käymään myös kuntosalilla ja muutenkin elää sellaista terveelliset elämäntavat omaavan city-juristin arkea. Mun juristikaverit nimittäin painelee aina työpaikalta suoraan salille. 

Näyttää hyvältä vai mitä? Nam nam.

Tää oli nyt tällainen lyhyempi päivitys, koska tää oli pakko tehdä ennen kuin unohdan kaiken ja mä lähden keskiviikkoaamuna taas reissuun. Oon pari yötä tädilläni ja sitten jatkan siitä allekirjoittamaan työsopimusta ja sitten tuun takaisin Ouluun. Noin 1300 km tulee trippimittariin matkaa. Kenties Kirpun ja mun viimeinen pidempi roadtrip. Mutta sen näkee sitten, sormet ristissä varpaita myöten, että löytyis kiva autopaikallinen asunto jostain etelästä.

(ja nyt ku mä tää postaus oli jo valmis, mä muistin, että mun piti kirjoittaa enemmän siitä jutta ja superdieetit-aiheesta. Noh, ensi kerralla sitten.)

Syömisiä:

Proteiinivanukas oli hyvä löytö!

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanasalaattia, nougatpatukka, 5 palan suklaapatukka

- iltapala: 2 munan munakas

Keskiviikko:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanasalaattia, proteiinivanukas

- iltapala: partista ja heraproteiinijauhetta

Torstai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 2 munan munakas, 2 siideriä

Perjantai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kotipizzan pizza

 - ei iltapalaa

Ei tällaista taida Etelä-Suomesta löytää...

Lauantai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- illalla irtokarkkeja (olin veljellä katsomassa tv:tä)

Sunnuntai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta, proteiinivanukasta

- iltapala: 2 munan munakas

Maanantai:

- aamupala: mansikoita, luonnonjugurttia (jostain syystä teki mieli tätä enemmän kuin partista)

- lounas: kinkkukiusausta, proteiinivanukas

- iltapala: 2 munan munakas

Tiistai:

- aamupala: mansikoita, luonnonjugurttia

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 2 munan munakas, proteiinivanukas

Sisustushaaveita

Hei,

välillä jotain muutakin mutinaa kuin ikuista vatsan murinaa ja muuta painonhallintaan liittyvää tuskastelua. Tänään paistoi aurinko ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan ja heti tuli kevät-fiilis, vaikka tukevasti talven puolella vielä ollaankin. Kevät-fiiliksen myötä eksyin jostain syystä sisustusblogeihin ja siinä ihastellessani muiden ratkaisuja, aloin haaveilla omankin kotini tuunaamisesta. Paitsi, että ei mulla ole rahaa mihinkään hankintoihin, ainakaan mihinkään kukkaruukkua isompaan :D Mutta ainahan sitä haaveilla saa ja ehkä mulla joku päivä on rahaa myös sisustukseen asti. Sitten vuonna ufo (luu ois viitannut menneeseen, ufo saa nyt viitata tulevaisuuteen), ku opintolainat ja autolaina on maksettu. Mutta asiaan.

 Mun koti on suht' näennäisen siisti ja kyllä minä tästä nykyiselläänkin paljon pidän. Niin paljon, että joskus vaan tykkään tuijotella ympärilleni ja ajatella "onpas minulla ihana koti". Mutta, kun arvostaa harmoniaa ja selkeyttä, niin on täällä paljon työmaata jäljellä. Ylläoleva kuva näyttää keskeisimmän ongelman: koska mun huonekalut on kaikki elämänvarrella kertyneitä (tuo nojatuoli on lapsuudenkodistani ja tuo kasvipöytä myöhempi kirpparihankinta, maksoi 10 €), ne ei muodosta yhtenäistä kokonaisuutta. We have a sillisalaatti! 

On tummaa puuta, mäntyä, koivua, pyökkiä ja sitten valkoisia jutskia. Ja valkoinen on se, mihin mä oon tätä kehittämässä sitä mukaa, kun mahdollisuuksia on. Oon jo tehnyt melkein kaiken, mitä pikkurahalla voi harmonisoimiseksi tehdä: kattolamput on valkoiset pallot, kukkaruukut on yhtä lukuunottamatta yhteneväiset, taulun ja valokuvien kehykset ovat samaa sarjaa ja myös verhot on järkevät. Ennen mun koti oli niiltäkin osin vielä sillisalaatimpi, kun oli eri värejä verhoissa, matoissa, tyynyissä, kehyksissä ja kukkaruukutkin jokainen erilainen.

Yllä olevaan kuvaan liittyviä haaveita: 1) maalata tuo kasvipöytä valkoiseksi tai hankkia aikanaan valkoinen tv-taso jolle mahtui tv:n lisäksi myös nuo kaksi ruukkua 2) koska tuo nojatuoli on mukava istua, niin se pitää muokata sisustukseen sopivaksi ja aattelin, että puuosat vois maalata sellaisella valkoisella maalilla, mistä puunsyyt vielä kuultais läpi ja nahka ja kangasosat saa myös vaihtaa valkoisiin.

 Myös makuuhuoneessa vallitsee huonekalumateriaalien sillisalaatti. Sinänsä tuo sängyn vieressä oleva lipasto ja kirjahyllyt sopivat kyllä keskenään, mutta kun huoneessa on tosiaan valkoista ja koivuakin... Tän osalta haaveena on siis vaihtaa nuo kirjahyllyt valkoisiin ja myös tuo lipasto (joka näkyy peilin heijastuksen kautta) valkoiseksi ja sellasilla ovilla, joista ei näe läpi. Mä en näin jälkikäteen ymmärrä, miksi tuohon lipastoon aikoinaan tuli valittua läpinäkyvät ovet? Ois ollut paljon tyylikkäämpi ratkaisu, jos ois ihan normaalit ovet. 

Minimalisti minussa on vieläkin sitä mieltä, että lipaston päällä on liikaa tavaraa, mutta eipä tuosta enää paljon voi karsia, kun ottaa huomioon, että pidän noista aalto-astiassa olevista pikkukivistä, kulloinkin kesken olevaa kirjaa on kätevintä säilyttää tuossa ja noi loput on enemmän tai vähemmän välttämättömyyksiä. Mutta heti kun tulee se aika vuodesta, että voi vaihtaa kukkiin mullat, niin mä vaihdan tuon kukkaruukun valkoiseksi. Ja sitten mä mietin, että oliskohan jossain myynnissä tuollaista kivilamppua niin, että siinä olis valkoinen jalka ja se kivi olis ihan vaan valkoista kvartsia? Pidän siitä, kun tuo kivi on tuollainen luonnonmukainen sisustuselementti, mutta ihan pikkuisen se riitelee mun suunnitelmien kanssa. Tiesti yksivaihtoehto olisi maalata tuo jalka valkoiseksi... 

Tuo työpöytä on ollut mulla varmaan jostain 5 - 6-vuotiaasta saakka ja se on muuten oikein passeli, mutta haluaisin sen tietysti valkoisena. Voikohan sitä maalata? :D Samaten ruokapöytä ja kaikki kuvassa näkyvät tuolit pitäis maalata, jos se nyt vaan olis mahdollista. Mutta lopputulos taitaa kuitenkin olla, että mä maalaan ainoastaan tuon vaarini tekemän puisen arkun valkoiseksi ja uusin nuo pöydät ja tuolit kokonaan. Eipä tarvi sitten ainakaan miettiä maalin irtoamista tms. Jos mä hommaan sen tv-tason, niin ehkä sinne sais laitettua kaikki dvd:t ja voisin laittaa tuonne arkkuun vaan päiväpeitot ja sitten sen kansi menisi jopa kiinni :D 

Tv- ja tv-taso on kyllä muuten ekoja asioita, mitä mä hommaan ku rahaa on tarpeeksi, sillä tänä vuonna tuli voimaan se yle-vero ja ei kiinnosta maksaa sitä, jos ei omista tv:tä. 

Kuvassa muuten näkyy myös nuo "tornit", joiden päällä iPod-telakka on. Se on viime kesäisiä hankintoja ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka edelleen riitelee muun sisustuksen kanssa, niin silti on miljoona kertaa tyylikkäämpi ratkaisu, kuin mikä mulla aiemmin oli (sellaiset hopeanväriset ihmeellisen muotoiset).

Ystävältäni saamani timanttiananas sai tuollaisen pyöreämuotoisen valkoisen ruukun. Tää kuvassa näkyvä (liina, otukset, kynttilät ja kasvi) oli oikeastaan mun jouluasetelma, mutta kun kukka nyt on pysyvä asukki (ainakin niin kauan kuin se onnistuu säilymään hengissä) ja noi muut sopii siihen niin hyvin, niin en oo sitten vielä muuttanut tätä mitenkään. Sitä vaan mietin, että mihin mä tuon kukan tungen, jos haluan keväämmällä laittaa pöydälle tulppaaneja aaltomaljakossa? Ku jouluinen kukka ja tulppaanit ei oikein käy vierekkäin :D 

Sellaisia haaveiluja. Ainakin on helpompaa, kun tietää mihin suuntaan kehittää asioita. Yksi kerrallaan, kyllä tästä vielä joku päivä tyylikäs koti tulee :)

Päivät 296-302, Lumilautailua

Rakas päiväkirja (sillä sitähän tämä blogi käytännössä on),

miksi minulla pitää olla niin isoja ongelmia viljojen kanssa? Ja miksi joku vaa'an lukema merkitsee niin paljon? Asetin viime viikolla itselleni tavoitteeksi, että tammikuussa poistan joulukilot ja sen lisäksi yritän päästä alempaan lukemaan, kuin missä olin ennen joulua. Lähdin sitten toteuttamaan tätä ja se etenikin hyvin lauantaihin asti. 

Olin lauantai-aamuna puolen kilon päässä tavoitteestani (joka olisi ollut - 1,6 kg) ja sitten laskettelureissupäivän valinnat tukkivat minun järjestelmäni niin totaalisesti, että tänään oli marssittava apteekkiin. Ja sitten seuraa tämä ikuisen laihduttajan pään sisäinen ongelma: miksi ihmeessä murehtia vaa'an lukemia, jos tietää tehneensä melkein kaiken oikein ja että jos ei ole 4 päivään ollut isommalla asialla, niin toki se vaikuttaa?

Mä niin inhoan sitä, ku oon epäyhteensopiva viljojen kanssa. Inhoan! Mä haluisin silloin tällöin herkutella subeilla, jotka ei muuten ois millään tavalla rikos, mutta se leipä. Ja mä aattelin, että jos mä 4 tuntia taiteilen lumilaudalla (siinä tulee hiki ja lihakset kipeeksi, joten hissistä ja painovoimasta huolimatta, sekin on omalla tavallaan treeniä), mä voin syödä 1 pullan (okei no se oli kyllä tosi iso pulla) ja hampparin. Mutta ei. Ei kun vatsa päättää, että tätä me ei sulatetakaan. Me tehdään lakko. Ei sulateta sitten yhtään mitään. Tukitaan koko järjestelmä. Prkl!

Huoh, no ei kai tässä auta valittaa. Kärsitään valintojen seuraukset ja yritetään taas vähän aikaa muistaa, että viljaan ei kosketa, vaikka maailmanloppu tulis. Silloin, ku herkuttelua tapahtuu, se on rajattava sokeriin ja perunaan. Ei subeja, hamppareita, leipää tai minkään maailman leivoksia meikäläiselle.

 

Ruuansulatuksellisesta katastrofista huolimatta lauantai oli oikein jees päivä. Paitsi, että sää ois voinut olla parempi, meinaan haittasi vähän, ku näkyvyys oli varmaan joku 30-40 metriä. Nii ja sitten pikkulapset pois rinteestä! Että menee hermot ja tulee sydäri, ku sellainen kaatuu ankkurihississä nokan eteen ja jää siihen paikalleen itkemään, eikä edes yritystä mennä pois edestä. Siinä sitten epätoivoisena huudat sille lapselle, että helvettiin ja vähän äkkiä, ku tätä lautaa ei voi ohjata, ku ohjaava jalka on irti. Loppujen lopuksi kolari jäi 10 cm päähän ja välttyi ainoastaan sillä, että sen lapsen isä tiputtautui kans hissistä ja veti sen lapsen pois alta just ennen kuin olisin törmännyt siihen. Mä itse yritin siinä parin sekunnin ajan, mikä mulla oli käytössä, ohjata itseäni sivuun, mutta se ei tosiaan onnistunut, ei sitten millään. 

Ai niin, pikkulasten lisäksi mä inhoan ankkurihissiä lumilaudalla! Kuinka perseestä on, että joutuu pitäämään ohjaavaa jalkaa irti?! Mun veli on kerran juurikin tästä syystä ajautunut tolppaan ankkurihississä. Mä en halua ajautua mihinkään. En edes rasittavan itkevän 4-vuotiaan penskan päälle.

Näkyvyys oli ajoittain erittäin jännä...

Ajoittaisia lapsi-, hissi- ja sääongelmia lukuunottamatta lumilautailu on kyllä muuten kaikin puolin mahtava laji. Se on (ainakin mulla) todella kovaa jalkalihastreeniä ja parantaa maagisesti tasapainoa. Mulla on nyt ollut pari päivää pohkeet ihan tappokipeät. Rinteessä oli reidetkin, mutta ne tokenivat nopeammin. Mä en ymmärrä, miksi mulle tulee aina lumilautailusta jalat niin kipeiksi. Mun lihaskestävyys on ihan surkea. 4 tuntia ja oon kuollut. Mutta sitten mä mietin, että harvoin mä kävelenkään/juoksenkaan/ teen yhtään mitään muutakaan liikuntaa 4 tunnin ajan, että kai tää sitten on vaan harjoituksen vähäisyydestä johtuvaa. Mulla on nyt mennyt tosi monta vuotta, että oon ollut rinteessä vain kerran talvessa.

Takaisin painonpudotukseen: jos muuten olette missanneet tv:stä sellaisen ohjelman ku Jutta ja puolen vuoden superdieetit, niin suosittelen lämpimästi katsomaan jaksot nelosen nettipalvelusta ruutu.fi:stä. Ihan mielettömästi motivaatiota ainakin mulle. Siellä ne tyypit pystyy "ihmeisiin" puolessa vuodessa, ne muutokset on ihan mielettömiä. Palailen tähän aiheeseen ensi viikolla sitten.

Ankkurihissit, not made for snowboarders..

Ruokailut:

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kaalipaistosta, 5 palaa suklaata ja 1 nougat patukka

- iltapala: maksamakkaraa ja omena

Keskiviikko:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: maksamakkaraa ja omena

Torstai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: mustapippurijuustoa ja sulatejuustoa

Perjantai:

- aamupala: heraproteiinijauhetta, partista, kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: mustapippurijuustoa ja sulatejuustoa

Lauantai:

- aamupala: heraproteiinijauhetta, partista, kermaa

- välipala: 1 iso pulla ja tazza-kaakaota (laskettelu taolla)

- lounas: kebabhampurilainen ja 5 sipulirengasta

- iltapala: rasiallinen vadelmia

Sunnuntai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: heraproteiinijauhetta, partista, kermaa

Maanantai:

- aamupala: 2 munan munakas

- lounas: kaalipaistosta (siis kuinka paljon siitä yhdestä kaalikerästä riittääkään...), proteiinivanukas

- iltapala: porkkanoita ja dippiä

Päivät 289-295, etelän kautta pohjoiseen

Hei,

viimeinkin kotona! Arki ja jouluvahinkojen korjaus voi alkaa. Mulla siirtyi tämä kotikonnuille palaaminen tammikuun 5. päivään, ku piti neljäntenä päivänä käydä Helsingissä enkä viitsinyt ensin tulla Ouluun vain mennäkseni seuraavana päivänä Hesaan, joten loppuunsa reissussa tuli oltua kaksi viikkoa. Tuon ajan olin myös teoriassa ilman puntaria. Tai oli äitillä puntari, mutta kun en tiedä sen suhdetta omaan puntariini, niin en sitten painojakaan ole ylös kirjaillut, en omaan vihkooni, enkä tänne.

Nyt kuitenkin tänä maanantaina se näytti, jotta jouluvahinkoja on noin 3 kiloa. Onneksi se mikä tulee nopeasti, myös lähtee nopeasti, joten uskon, että tilanne korjaantuu parissa viikossa, kunhan vain pitää tarpeeksi tiukkaa linjaa. Yritys ainakin on armoton, tässä mä tätä jo toista päivää nälkäisenä kirjoitan. 

Miksi nälkäisenä? Siksi että yritän pienentää annoskokojani ja vatsani on näköjään eri mieltä asiasta. 

Ajattelin nyt taas ihan tosissani jatkaa tätä painontiputusoperaatiota ja saavuttaa tänä vuonna normaalipainon. Normaalipaino on jotain, missä en ole koskaan ollut, mutta jonne olen koko ikäni halajannut. Tunne voimistuu etenkin silloin, kun mä lueskelen hoikkien ihmisten blogeja ja näen miten upeilta he näyttävät (esim. Xenia tai Mungolifen Anna) ja tietenkin myös silloin, kun olen hoikkien ystävieni seurassa. Niin kuin nyt esim. siellä Hesassa. 

Ja on siinä sitäkin, että kun vertaa tätä nykyistä oloa ja vaatteiden istuvuutta siihen, missä se oli vuosi sitten maaliskuussa, niin ero on valtava. Joten en osaa edes kuvitellakaan, miten hyvältä minusta tuntuu, kun saavutan normaalipainon, eikä itseään tarvitse enää hävetä, eikä esim. työhaastatteluissa miettiä "tuomitseekohan tuo minua ulkonäön perusteella kuinka paljon?".

Muutan nyt tuon motivaatio-välisivun tavoite-välisivuksi ja kirjaan sinne tavoitteeni. Jotka ovat:

tammikuun aikana -5 kg (tässä on suurin osa joulun aikana tullutta, joten pitäis olla mahdollista)

helmikuun aikana - 3 kg (mikä tarkoittaa, että helmikuussa saisin bmi:n alle 30 eli lievän ylipainon puolelle)

maaliskuun aikana - 3 kg

huhtikuun aikana - 2 kg (tässä kohtaa pitäisi olla uutta kuvaa tarjolla tuonne edistymis-välisivulle, kun projektista olisi 2/3 suoritettu)

toukokuun aikana - 2 kg 

kesäkuun aikana - 2 kg

heinäkuun aikana - 2 kg (saavuttaisin yläasteen aikaisen painoni)

elokuun aikana - 2 kg

syyskuun aikana - 2 kg (saavuttaisin normaalipainon)

Onnistuessaan tämä tarkoittaisi, että olisin normaalipainossa 27. syntymäpäivääni mennessä. Kirjaan nämä tavoitteet tänne tällä tasolla ja sitten minulla on omassa kalenterissani tarkat määrät, mihin painoon pitäisi milläkin viikolla päästä. Tammikuu on aika tiukka ja helmi- ja maaliskuukin vähän kovemmat, mutta muuten tuo olisi sellainen leppoinen puoli kiloa viikossa tahti, sama tahti, millä mä pudotin ensimmäiset 16 kiloakin.

Yritän varmaan vähän enemmän harrastaa myös lihaskuntoa ja sitten kiinnitän huomiota annoskokoihin. Herkkujen kanssa pyrin menemään linjalla muutaman kerran viikossa vähäsen, ku se tuntui olevan paras tapa minulle.

 

Syömisiä kotona olo ajalta:

Lauantai:

- aamupala: hedelmämannapuuroa (ostin kaupasta rasian, hiilareita reilusti, kaloreita ei)

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: omena ja maksamakkaraa

Sunnuntai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: maksamakkaraa ja omena

Maanantai

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- välipala: 75 g lohta

- iltapala: iso omena