In love with my new Lumia

Tervehdys pitkästä aikaan!

Edellisestä postauksesta onkin jo hurjan kauan ja mulla olisi jopa kolme postauksen aihetta. Loma (oli ihanat 3 viikkoa, elämäni pidempi palkallinen loma), sen jälkeinen töihin tulo (eka kerta sekin pidemmän loman jäljiltä, oli hirveää!) ja sitten on tämä, että olen siirtynyt kivikaudelta nykyaikaan mitä tulee puhelimeen. Kronologisesti mun olisi pitänyt kirjoittaa nämä järjestyksessä 1) loma 2) työhön paluu ja 3) uusi luuri. Mutta kun mulla on nyt suurin innostus tähän viimeiseen ja palan halusta kirjoittaa siitä, niin kirjoitetaan sitten. (isovanhemmille täsmennyksenä, että otsikko on suomeksi "rakastunut uuteen Lumiaansa")

 

 Se on valkoinen. Keltaista, punaista tai mustaa en olis halunnutkaan ja työpuhelin on turkoosi, niin ne pitää erottaa toisistaan. Sitä paitsi mä oon viime aikona ihastunut valkoiseen väriin muutenkin.

Minä en aina ole teknisesti niin hirveän lahjakas ja olen mielelläni pidättäytynyt aina vanhassa niin kauan kuin se toimii, joten tämä on 15 vuoden aikana vasta kolmas puhelimeni. Ensin minulla oli vanha kunnon nokia 3310 suunnilleen 13-vuotiaasta 19-vuotiaaseen. Silloin 19-vuotiaana mä olin menossa kotoa pyörällä kaupunkiin jumppaan ja tuli yhtäkkiä elämäni rajuin sade. Kastuin litimäräksi ja niin kastui se repussa ollut kännykkäkin. Hän sanoi itsensä irti. 

 

 Se on just sen kokoinen, että asioiden selaus onnistuu yhdellä kädelläkin. Pidän muutenkin tästä muotoilusta.

En muista oliko älykännyköitä keksitty jo 9 vuotta sitten, mutta joka tapauksessa ostin silloin 70 euroa maksaneen simpukka-mallisen kännykän, joka oli mallia soita, tekstaa ja ota huonolaatuisia kuvia, joita et saa kännykästä mihinkään. Bluetooth (langaton tapa siirtää tietoja laitteesta toiseen, vähän niin kuin lähiverkko) siinä kuitenkin yllättäen oli. Muistan, että oli ihan tuskaa opetella kirjoittamaan sillä tekstiviestejä ja alussa kirosin, kun vanhan tutun ja hyvän puhelimen oli pitänyt mennä rikki. 

 

 Se mahtuu myös mun "kännykkäsuojiin". Tähän ja identtiseen pinkkiin. (äiti sulla on muuten identtinen vihreä) Mahtuvuus oli toki testattava työpuhelimella, ennen kuin tein päätöksen henkilökohtaisenkin puhelimen vaihtamisesta :D

No sillä mentiin. Jossain kohtaa älypuhelimet tulivat ja yleistyivät. Aloin pikku hiljaa todeta, että äitiäni ja isovanhempiani lukuunottamatta en tunne ketään, jolla ei olisi älypuhelinta. Jopa 7-vuotiailla sudenpennuillani on älypuhelimet! En kuitenkaan siirtynyt älykännykkään kolmesta pääasiallisesta syystä 1) muistan miten tuskaa oli vaihtaa puhelinta. Miten minä "ei-todellakaan-tekniikan-ihmelapsi" oppisin käyttämään sitä? Miten näillä nakeilla (jotka muistuttavat etäisesti sormia, mutta ovat epätarkat ja kömpelöt) voisi näppäillä sellaista lasia? Kun eihän älypuhelimissa oo nappeja. Ainakaan siinä kohtaa mistä näppäillään numerot ja kirjaimet. 2) Käytön hinta epäilytti. Tulisiko siitä datasiirrosta ikäviä yllätyksiä lompakolle? Joutuisin varmasti vaihtamaan liittymää ja nykyinen on ylikätevä, kun se maksaa vain alle 10 euroa kuussa ja voin puhua saunalahden, elisan ja kolumbuksen liittymiin ihan niin paljon kuin haluan ilmaiseksi. 3) Itsensä puhelimen hinta. Nehän maksaa keskimäärin 500 - 700 euroa. Herran jestas, en ole iPodin ostamisen lisäksi ikinä sijoittanut tekniikkaan yli 400 euroa. 

Mahtuu myös mun käsilaukkuihin (joita on tuollaisia 3 eri väristä) just siihen taskuun, missä mä aina pidän puhelintani. Tämäkin piti testata työpuhelimella etukäteen :D

Ja sitten oli ajatuksia siitä, että mitenköhän se älyluuri pärjää partiolaisen matkassa? Kun pitää 4 tuntia olla paikallaan -30 asteen pakkasessa rastipäällikkönä? Tai sitten 15 päivää metsässä 30 asteen helteessä? Entä miten se pärjää kömpelön käsissä. Mun molemmat vanhat nokialaiset ovat lennelleet tosi paljon. Eivät veteen kertaakaan, mutta kaikkialle muualle kyllä. 

 

 Mukava lisäbonus. Lukitusnäytön kuva oli oletusarvoisesti aivan ihana. Tuo on aina näkymä, ku otan näppäinlukon (vai olisko oikea termi "kosketuslukituksen") pois päältä. Tuon vois vaihtaa johonkin kuvaan mitä oli kännykässä tai johonkin itse otettuun kuvaan tms. Minä kuitenkin pidän tuosta.

Tänään tilanne on se, että mulla on hallinnassani kaksi identtistä älypuhelinta. Lumia 520-merkkistä. Yllä oleva lista on ihan validi, mutta elämä on opettanut ja loppujen lopuksi sattuma tökkäsi eteenpäin. Tullessani lomalta työnantajani nimittäin iski minulle sellaisen turkoosin värisen Lumia 520-puhelimen kouraan ja sanoi, että vaihdat nyt tähän. Hetken oli paniikki, mutta ei siinä mitään, pakko mikä pakko. 

 
 Lukitusnäytön kun pyyhkäisee ylös, paljastuu tällainen aloitusnäkymä. Henkilökohtaisesti pidän tästä. Noita laatikoita sormella klikkaamalla aukeaa erilaisia juttuja. Saa itse päättää minkä kokoisia laatikoita on ja missä. Saa myös päättää mitä laatikoita tuossa ylipäätään on. Mulla siinä on tällä hetkellä muun muassa nämä: pankki, asetukset, muistiinpanot, akun tilanne, puhelin, liikuntasovellus heiaheia, tekstarit, sovellusten lataamispaikka, sää, hesari, internet, facebook, instagram, kamera ja niin edelleen

Joten kohdasta 1 päästiin yli pakolla. Kyllä kaiken oppii, kun on pakko. Yllättäen opin käyttämään uutta puhelintani alle tunnissa ja totesin että sehän on tosi hyvä, looginen ja toimiva. Kohdasta 2 ja 3 päästiin yli tutkimustyöllä. Itse puhelimen sai 95 eurolla (ei paha, senhän maksaa tän kuun kokouspalkkiolla!) ja löytyi myös liittymä, jolla saisi yli 8 tuntia ilmaista puhetta mihin tahansa liittymään ja 21 Mb/s nopeuden siten, että kännykkä lasku ei nousisi kuin noin 4-10 eurolla kuussa. Nythän mun yhteinen puhelin+tietokoneen netti-lasku oli vaihdellut 20 euron ja 26 euron välillä. Jatkossa tietokoneen netti ja puhelin on noin 30 euroa/kk. Kyllä sen mun palkalla maksaa. Sitä paitsi lakimiehen palkkaodote on hirveen nousukäyräinen, kunhan vaan pysyy työelämässä kiinni. 

 
 Myös tiettyjen laatikoiden värin saa itse päättää. Mä olen mieltynyt tuohon sinivihreään, mutta tuossa on nyt esimerkiksi harmaa, punainen, pinkki ja indigonsininen.

No entäs se partiolaisuus ja kömpelyys? Empiirinen tutkimus viime talven partioleirillä osoitti, että olin ainut, joka ei räpeltänyt koko ajan älypuhelinta. Eli ne kaikki muut räpelsivät, joten kai älypuhelinkin on sitten partioleirin kestävä, kunhan vähän katsoo miten sitä käsittelee. Kömpelyydestä puolestaan tajusin, että enhän mä ole monta muutakaan asiaa tiputtanut, jos ne vaan on sellaisia, että niitä ei saa tiputtaa. Ei oo tippunut astiat, ei iPodit. Eikä aiempi työkännykkäkään, joka oli E7-mallinen puhelin. Kai älypuhelin sekin, mutta siinä oli myös näppäimistö tekstiviestien kirjoittamista varten. Joten jos mä otan asenteen, että tämä ei saa tippua, ei se tipu. 

Ja nyt kun oon siirtynyt tähän uuteen älypuhelimeeni, olen alkanut ymmärtää miksi muut räpeltää niitä koko ajan. Tekstiviestien lähettäminen ja varsinaiset puhelut ovat melkein ihan sivutoimintoja! Tämä seuraava voi turhauttaa nuoria/muuten aikaansa seuraavia lukijoita, mutta haluan lähinnä äidilleni ja isovanhemmilleni kertoa, miten ylikätevä tämä on. 

Jos puhelimen soittamis- ja tekstiviestien lähettämisominaisuus jää sivuseikaksi, niin mitä sillä sitten voi tehdä?

Se riippuu siitä, minkälaisia sovelluksia siihen asentaa. Hirmuhyviä sovelluksia saa ilmaiseksi. Esimerkiksi minun sovelluksistani yksikään ei ole maksanut mitään. Esittelen nyt tässä muutamia kätevimpiä ja kivoimpia. 

Kuvassa on auki instagram. Se on sovellus, jolla voi ottaa valokuvia, muokata valokuvia ja jakaa ne kavereille. Tietenkin myös muiden kuvia voi seurata. Kuvia voi jakaa pelkästään instagrammissa tai halutessaan muissakin sosiaalisissa medioissa. Minä olen nyt pari kertaa jakanut kuvan myös facebookissa. Tämä mahdollistaa arjen pienten hetkien ikuistamisen ja jakamisen ystäville. Kuvassa on minun tämän päiväinen lounas. Ystävät ovat julkaisseet esimerkiksi mökki- ja järvimaisemia, nättejä sisustuksiaan, kuvia lemmikeistään ja muista arjen hetkistään. Myös julkkiksia on mahdollista seurata instagrammissa. Minäkin seuraan paria suomen tunnetuinta bloggaajaa ja näen heidän kuvansa.

 Sitten tietysti saatavilla on kaikkien mediatalojen sovellukset. Minun puhelimessani oli esiasennettuna Helsingin sanomat ja Iltasanomat. Tähän asti ne on riittäneetkin. Uutiset on ihan käteviä silloin kun pitää olla yksin julkisella paikalla eikä ole muutakaan järkevää tekemistä. Jos esimerkiksi odottaa junaa, bussia, ruokaa ravintolassa tai hieman myöhässä olevaa ystävää tapaamiseen. Julkisella paikalla yksin kököttäminen on heti helpompaa kun voi näpertää kännykkäänsä. Niin ja tietenkin, älypuhelimessa uutiset saa näkyville noin 2-3 sekunnissa. Tv:stä tulee uutiset vain tiettyinä aikoina, teksti-tv on kömpelö ja tietokoneen ja netin päälle laittamiseen menee kauemmin. Älykännykässä on uutiset aina 2-3 sekunnin ja 2 näppäyksen päässä.

Sitten on tietysti sää! Minä asensin ilmaisen ilmatieteenlaitoksen sää-sovelluksen. Se näyttää aina sataako, paistaako, tuuleeko, onko varoituksia. Näyttää 12 tunnin osalta tunnin tarkkuudella ja sitten vähän vähäisemmällä tarkkuudella 10 päivän ajalta. Tuo on sään aloitusnäkymä, mutta sitä näppäilemällä ja liu'uttamalla näkee paljon muutakin. En ole vielä testannut, että vaihtuuko tuo paikka samalla vauhdilla ku itse  liikkuu. No mulla on joka tapauksessa tässä myös asennettuna lämpömittari, joka näyttää oleskelupaikkani ulkolämpötilan perustuen satelliittipaikannukseen. 

Sitten on liikuntasovellus heiaheia! Se on sovellus, joka toimii myös tietokoneella netissä. Olenkin kirjannut siihen jo 4 vuoden ajan joka ikisen liikuntasuoritukseni. Että mikä laji, kuinka kauan ja mikä matka. Puhelinsovellus on siitä kätevä, että uuden merkinnän tekeminen on taas vain parin sekunnin päässä. Tietokoneella pitää ensin käynnistää kone, käynnistää netti, käynnistää facebook ja sitten vasta mennä tuonne nettisivulle. Ajansäästö on ihan uskomaton. Lisäksi tuossa on gps. Eli jos klikkaa tuota aloita kohtaa, niin se rupeaa piirtämään kulkemaasi reittiä karttaan ja kertoo kuinka nopeasti liikut ja kuinka pitkästi. Itselläni etenemisnopeus helpossa maastossa/tiellä on 5 km/h kävellen, mutta onhan tuo mielenkiintoinen haasteellisiin maastoihin tai jos jostain syystä haluat tietää täsmälleen kuinka pitkästi etenit. Tai jos olet eksyksissä, niin tuo näyttää kartalta että missä olet. 

Lompakko/pankkisovellus Pivosta puolestaan näkee tiliensä ja luottokorttiensa saldot. Ekalla kerralla kirjautumiseen tarvitsi verkkopankkitunnuksia ja avainlukua, mutta sen jälkeen on riittänyt, että syöttää itse määrittelemänsä 4-numeroisen koodin. Ja taas on tiedot parin sekunnin päässä. Pivon voi ohjelmoida ilmoittamaan aina kun tiliä käytetään. Sen voi myös ohjelmoida moittimaan, jos käyttää liikaa rahaa. Oikein kätevä sovellus, jos sattuu olemaan pienet tulot ja ennen seuraavaa tilipäivää pitää vähän väliä tarkistella, että kuinka paljon siellä tilillä on sitä rahaa. 

Junat kartalla! Paljon junalla liikkuvan ihmisen (esimerkiksi minun) pakollinen sovellus! Kuten kuvasta näkyy, se näyttää kaikkien suomen junien sijainnin. Karttaa pystyy tietysti zoomaamaan, saa esimerkiksi niin tarkaksi, että jopa junarata Kokkolan keskustasta Ykspihlajan teollisuusalueelle näkyy. Tämä on kätevä. Ei tartte mennä rautatieasemalle katsomaan "ai juna on myöhässä 5 min, eiku nyt se onkin jo 15 min" ja kohta tulee "juna myöhässä 30 min"... Voi katsoa kartasta missä se juna on. Kokkolassa ei esimerkiksi rautatieasemalle tarvitse lähteä etelään mennessä ennen kuin juna on Kannuksessa. Lisäksi tuota oikeanmaisinta painiketta painamalla voi valita minkä tahansa Suomen rautatieasemista ja katsoa miten siitä lähiaikoina menee junia. Toista painiketta oikealta kun painaa, selviää kaikki pääkaupunkiseudun lähijunat. Pakko todeta, että tämä sovellus olisi ollut eri kätevä viimeisellä Kokkolan reissullani, kun jouduin odottelemaan junaa laiturilla puoli tuntia. Silloin ei voinut tarkistaa junien sijaintia mistään, kun tietokone oli pakattuna alimmaksi kassiin. Jos olisi ollut älykännykkä, tämäkin tieto olisi ollut noin 3 sekunnin päässä.

Here transit-sovellus oli asennettuna valmiiksi. Tätä varmaan veljeni käytti, kun seikkailtiin yhdessä helsingissä. Lähtöpisteenä on aina automaattisesti sen hetkinen sijaintisi ja sitten ei tartte kuin syöttää määränpää, niin puhelin kertoo miten julkisella liikenteellä pääsee haluttuun pisteeseen. Helsingissä sovellus kertoi meille, että mihin bussiin pitää nousta ja missä pitää vaihtaa. En tiedä missä kaikissa kaupungeissa tämä toimii. Ainakin Helsingissä. Lisäksi sovellusten lataamispaikassa oli esimerkiksi Tampereelle oma sovelluksensa. Oli tässä puhelimessa joku auton ajosovelluskin, mutta sitä en oo testannut, kun en tällä hetkellä omista autoa. Älypuhelimeen muuten voi asentaa sovelluksen, joka varoittaa kaikista "peltipoliiseista". En sitäkään ole tarvinnut, niin en tiedä miten se toimii. Mutta oletettavasti puhelin rupeaa aina jotenkin huutamaan, kun lähestyy autolla peltipoliisia :D Tunnen yhden henkilön, joka tarvitsi kännykkäänsä tällaisen ominaisuuden. 

Minä latasin tähän myös nettiradiot-sovelluksen. Eli nyt pystyn kuuntelemaan about kaikkia Suomen radioasemia tällä. NRJ:stä ja Radio Rockista vaikkapa Yle Klassiseen. Asensin tähän myös spotifyn, joka on pääsylippu kaikkeen maailman musiikkiin, mutta en vielä ole käyttänyt sitä, joten en sitä tällä kertaa enempää käsittele. Oon myös musiikin kuuntelussa vähän urautunut tyyppi :D Kuuntelen sitä pääsääntöisesti iPodeiltani. IPodien akku kyllä kestää pidempään kuin älypuhelimen. Jos aktiivisesti näpertelee tällä, niin melkein joka päivä saa ladata. Jos ei näpertele ihan koko ajan, niin sitten kestää pari päivää. Siinä missä se entinen puhelimeni mallia kivikausi kesti yhdellä lautauksella noin 1,5 viikkoa. 

Puhelimessa valmiiksi jo ollut OneNote on muistilappu-sovellus. Sillä voisi tehdä esimerkin mukaisen ostoslistan kauppaan. Veljeni oli tehnyt Helsingin vierailuaan varten listan suunnitelmastamme ja rastitteli sitä sitä mukaa kun edettiin. Siinä missä tuossa ylhäällä on maitoa ja leipää ynnä muuta, veljeni listassa oli Korkeasaarta, kiertelyä kaupungilla, Hietaniemi, Hard Rock Cafe ja mitä muuta me nyt tehtiinkään. Itselleni, jonka elämä on yhtä to do-listaa, tää on täydellinen sovellus. Silloin kun mulla on oikein paljon tekemistä, saatan tehdä itselleni listan, jossa on esim. kohtia "tee (ansio)töitä, kirjoita blogia, skypepalaveri, käy kaupassa, valmista viikon ruuat, siivoa, pese pyykkiä, käy lenkillä". Jos ne saa puhelimeen, niin eipä tartte enää ostella niin paljon muistilappuja :D

Ja kyllä. Tietenkin älypuhelimella pääsee myös facebookiin. Jos facebook on käsitteenä vieras, niin vertaa sitä vaikka lehtien nettisivuihin, joissa on juttuja julkaisujärjestyksessä. Facebook on oman elämäsi uutisvirtaa täynnä. Sinne sinä, kaverisi, perheenjäsenesi ja sukulaisesi julkaisevat erilaisia asioita. Joku laittaa kuvan lemmikistään tai lapsestaan. Yksi päivitti tosi ajankohtaisesti oman raskautensa, useat ovat jakaneet kuvia häistä ja polttareista. Jotkut laittavat kuvia piirrustuksistaan tai ottamistaan valokuvista. Osa kommentoi linkkien kanssa uutisia tai muuten kertoo mielenkiintoisista nettisivuista. Lähes kaikki kirjoittavat silloin tällöin jotain lyhyesti elämästään. Jotkut yksityiskohtaisesti, jotkut vähän yleisemmällä tasolla. Jotkut kirjoittavat politiikkaa (esimerkiksi facebook-kaverinani oleva kansanedustaja), toiset pidättäytyvät arjen pienissä pinnallisissa asioissa, joista kukaan ei voi vetää hernettä nenään. Lyhyesti sanottuna facebook on keino tietää koko ajan mitä kaikki kaverisi, perheenjäsenesi ja sukulaisesi kaikkialla maailmassa tekevät. Tietenkin jokainen päättää itse siitä mitä jakaa, mutta jollain tasolla siis pysyy kärryillä missä ihmiset menee. Saavatko he opiskelupaikkoja, työpaikkoja, lapsia tai menevätkö naimisiin, rakentavatko talon ja kaikkea paljon pienempiä arjen hetkiä. Joten on todella kätevää, että myös kaikki tämä tieto on saatavilla älypuhelimesta parissa sekunnissa. 

Älypuhelimeen voi myös ladata whatsappin, jolla voi lähettää ilmaiseksi viestejä muille joilla on sama sovellus. Siihen voi myös ladata skypen ja silloin tulee puheluistakin ilmaisia niiden välillä, joilla on molemmilla asennettuna skypet. Skypepuhelut ovat ainakin tietokoneella ilmaisia, vaikka toinen olisi ulkomaillakin. En ole ihan varma, että onko näin myös älypuhelimen skype-sovelluksen kohdalla. 

Kaikki tässä esitetty on siis löydetty vain viikon älypuhelimen käytämisellä. Bittiavaruudessa on varmasti vielä vaikka mitä kätevää. Löytyy kompassia, taskulamppusovellusta, erilaisia kuvankäsittelysovelluksia ja vaikka mitä, mitä en osaa kuvitellakaan. Niin ja tietysti pelejä. Angry birdsiä ja muita. Googlea, Wikipediaa... Kaikki tämä taskussasi. Vaikuttaa kovastikin hintansa väärtiltä ja elämää helpottavalta. 

Ai niin joo, loppuun vielä yksi jalkakuva. Äiti ei olekaan tätä nähnyt, kun ei ole facebookissa. 

Tuli siis maanantaina aamulenkillä. Tuon ison "raastinraudalla vedetty" alueen mitat on 10 cm x 10 cm. Kevyesti tuntui pari päivää.. Annetaan hermovaurioinen jalka, josta aiheutuu kaatumisia. Mutta urheilija, eikä näemmä hermovaurioinen normiliikkujakaan, ei tervettä päivää näe. 

Tällaista tällä kertaa, kirjoittelen tässä joku viikonloppu lomastani ja töihin palaamisen karmeudesta :)

Vaihtelu virkistää

Hei,

tällä viikolla ajattelin mutustella aihetta "vaihtelu virkistää". Muistelen epämääräisesti, että joku on joskus sanonut, että vapaa-ajalla pitäisi tehdä päinvastaisia asioita kuin työssä pitää tehdä. Postinjakajan mieltä tuskin virkistää lähteä lenkille työpäivän jälkeen eikä tällainen konttorirotta mielellään järjestä mitään tai laadi minkäänlaista ajattelutyötä vaativaa asiakirjaa. Vaihtelu siis virkistää ja tasapainottaa kokonaisuutta kummasti. 

Olen tässä lähiaikoina saanut runsaasti mielenrauhaa nimenomaan kaikenlaisesta puuhastelusta, joka on hyvin kaukana ammatistani. Huomasin ajattelevani, että tällä hetkellä kyllästyttää jopa muut juristit. Eivät tietenkään ystäväni (minulla on monia juristiystäviä), mutta jotenkin juuri tällä hetkellä nautin suunnattomasti muiden ammattikuntien edustajien seurasta. Heitä kun kiinnostaa ja he puhuvat aivan eri asioista. He myös ovat jonkin verran maanläheisempiä kuin juristit. Olen niin kyllästynyt edustamiseen ja sellaiseen "tietynlaiseen olemiseen". Ehkä se on sitä tasapainon hakemista tämäkin. 

 

Minä olen aina ollut sellainen, että aivot toimivat paremmin kuin kädet. Koulussa mulla oli käsitöistä joku sääliseiska ja muutenkin mikään mun konkreettisesti tekemä juttu ei koskaan ole ollut kovin kaksinen. Mun veli on uskomattoman taitava kädentaidoissa ja samaten mulla on pari ystävää, jotka vaan osaavat. Huomasin jo kovin nuorena, että asetelma on tämä, joten mä en ikinä edes ajatellut vaihtoehtona, että rupeaisin ammatikseni tekemään mitään muuta kuin jotain ajattelutyö-hommaa. Mutta nyt sitä tuossa eilen pohdiskelin, että millaistahan se olisi tehdä työkseen jotain konkreettista. Sellaista, joka perustuisi enemmänkin taitoon kuin tietoon. Mutta, elämän ollessa jo näin pitkällä ja  kun ei tässä mitään varsinaista vahvaa vaihtoehtoakaan ole, niin syytä lienee kuopata moiset haaveet ja jatkaa tällä linjalla. Ainakin toistaiseksi.

Aiemmin mä olen tasapainottanut kokonaisuutta käyttämällä vapaa-aikaani lähinnä sellaiseen "ei vaadi ajattelua"-toimintaan. Fantasiakirjojen (kai niitäkin vois sanoa hömppäkirjoiksi?) lukeminen, sarjojen ja elokuvien katselu, valokuvaus ja liikunta ovat olleet vakiopuuhaani. Nyt oon tässä parin viikon aikana yllättänyt niin itseni kuin muutkin puuhastelemalla jotain jota voitais jopa mieltää "käsityöläismäiseksi". 

Ensimmäinen aktiviteettini oli kerätä vadelmanlehtiä, kuivattaa ne ja sitten värkätä niistä teetä. Silloin oli ollut aika stressaava työpäivä ja jollain tasolla olisin vain halunnut mennä nukkumaan töistä tultuani. Mutta kun silloin paistoi aurinko ja seuraaviksi päiviksi oli luvattu sadetta, niin niitä vadelmanlehtiä piti lähteä hakemaan. Ja kummasti ne murheet jäi sinne lehtimetsään. Linnut liversivät ja oli kaikin puolin aivan ihanaa. Oli jotenkin hirveen levollista keräillä niitä lehtiä. Kuivaaminen ja teen valmistaminen eivät sitten olleet enää homma eikä mikään, mutta se vadelmien etsiminen ja poimittavien lehtien valikoiminen siellä aurinkoisessa metsässä. Siellä taas sielu lepäsi. Ihan eri tavalla kuin toimistossa istuessa. 

Tällä viikolla tein jotain vielä hurjempaa. Mä valmistin kuusenkerkkäsiirappia. Siihen meni suurin osa mun lauantaista. Suurin homma oli etsiä ne kerkät, kun en viitsinyt kovin paljoa yhdestä puusta ottaa, ettei kasvu häiriintyisi. Joten tällä metodilla niitä kuusia piti löytää aika monta. Joku voisi nyt sieltä Pohjanmaalta ajatella, että mikäs homma kuusen löytäminen on. No tulkaa kokeilemaan tänne lehtipuuvyöhykkeelle. Siinä missä Pohjanmaalla on mäntyjä ja kuusia, niin täällä on vaahteroita, saarnia, lehmuksia, tammia. Ihan mitä tahansa lehtipuita mutta kuusia (tai muitakaan havupuita) hyvin harvassa. 3 tunnin ympäriinsä vaeltamisen jälkeen mulla oli kuitenkin kasassa 5 dl kuusenkerkiä ja aika monta hyttysenpistoa.

Sitten vaan kotiin, huudella kerkät ja pistää keittymään. Keittämisvaiheessa tulikin sitten melkoiset haihtumistuoksut. Käytännössä niin kuin olisi kuusimetsässä kököttänyt. Käytännön ongelmiakin tuli. Huomasin, etten omista siivilää. Selvisin kuitenkin tästä kaatamalla 2,5 tunnin keittämisen jälkeen keitokseni teepannuun jossa oli pieni siivilä. Sitten teepannusta keitos uuteen kattilaan, sokeria perään ja taas liedelle pariksi tunniksi. Nyt sitten vaihtui hajut, koko kämppä tuoksui tästä eteenpäin vaniljalta. Tänä aamuna tullessani aamulenkiltä, huomasin että tuoksuu vieläkin vaniljalta. 

Esteettisesti ah niin hienot. Joo ehkä sille on syy, ettei käsityö ole 10.

Nyt mulla sitten on 2 pilttipurkillista ihan itse tehtyä kuusenkerkkäsiirappia. Periaatteessa tarvitsen itselleni vain yhden purkin, joten pitäis keksiä mitä tuolle toiselle tekee. Mietin, että antaisinko sen jollekin, mutta sitten rupesin miettimään, että näinköhän sillä kukaan muukaan mitään tekee :D Sen pitäis käydä yskänlääkkeestä, mutta ihmiset on niin kovin harvoin sairaita (ja hyvä niin!). Sitä ilmeisesti vois käyttää myös mausteena tai kastikkeena, mutta tää mun tuotos on kyllä niin ärtsyn makuista, että ei sitä kyllä pysty syömään 1 teelusikkaa enempää kerralla. En ole vielä kokeillut miltä se maistuu teen kanssa. Mutta kun ei mun läheiset kyllä teetäkään juo. Lähes kaikki juo kahvia. No, saapa nähdä. Tulipahan tehtyä. 

 Reippaanlaisesti vaniljasokeria tuli laitettua. Mustat täplät vaniljaa.

Oli kyllä omalla tavallaan hauskaa puuhastella tän parissa. Mitähän sitä sitten seuraavaksi keksii?

Taaksepäin tarkastelua

Hei,

tämä viikonloppu ei jotenkin tunnu yhtään niin rentouttavalta, kuin viime viikonloppu tuntui. Syynä on nuo itse asettamani to do-listat. Hassua, että kun mä olen koko elämäni elänyt to do-listojen kanssa, niin nyt ne on jostain syystä alkaneet ahdistaa. Esimerkiksi tämä blogin kirjoittaminen on yksi to do-listan kohta ja jotenkin tuntuu, että inspiraatiota tähän ei ole nyt yhtään. Let's face it, tämän kirjoittaminen on nyt pakkopullaa. En oikeastaan koe, että minulla olisi mitään sellaista asiaa, joka pitäisi saada kerrottua eikä arkeni nyt niin ihmeellsistä ole, että siitäkään mitään uutta kerrottavaa joka viikko olisi. Mutta jostain syystä sitä silti pyrkii kirjoittamaan tänne tekstin joka viikonloppu. En tiedä, ei tässä taida olla mitään järkeä. Ehkä jatkossa kirjoitan silloin kun on jotain asiaa, enkä aikataulun sanelemana joka viikko. 

 

No, tällä kerralla mulla kuitenkin oli jopa pointti. Sikäli että se vielä oli jollekin epäselvä, niin minullahan on tausta maailman suurimpana jojona. Oon sellainen tapaus joka on ollut lihava koko ikänsä. En edes ymmärrä miksi ollessani lapsi kukaan yritti huijata että se on vaan lapsen pyöreyttä. Pah, suunnilleen samat ruumiin mittasuhteet ollut koko ikäni. No joka tapauksessa, oon tähän ollut säännöllisin väliajoin tyytymätön ja sitten aina laihdutellut ja lihoillut takaisin. Teinivuosina niin, että laihtumisen jälkeen lihoin aina paljon isommaksi, viimeiset 10 vuotta niin, että olen seilaillut noin 10 kilon painonvaihteluväliä edestakaisin. Vuonna 2012 huomasin olevani kuitenkin isompi kuin koskaan aiemmin ja sitten karppauksen löydettyäni pudotin painoa hurjat 16 kiloa. Jotka pysyivät noin puoli vuotta ja luulin jo päässeeni jojoilusta.

 

Mutta sitten, nyt kun tuosta hetkestä, jolloin olin pitänyt painon aisoissa puoli vuotta, on kulunut suunnilleen vuosi ja 2 kuukautta, on tilanne se, että pudotetusta painosta on tullut takaisin 13 kiloa. Suuren huokaisun paikka. En siis sittenkään onnistunut tuollakaan kertaa pysyvästi, vaikka olin niin innoissani silloisesta edistymisestä ja sen jälkeen siitä, kuinka paino pysyi alhaalla. 

 

Näppituntumalta syyksi tähän kaikkeen sanoisin, että mulla on vaan ollut ihan hirveän rankkaa työelämän puolesta siitä asti, kun aloitin nykyisessä työssäni. Vaikean ammatin aloittamisen lisäksi tein vielä asianajajatutkinnon työn ohella ja olin kertakaikkiaan niin piipussa, että ei ois voinut vähempi kiinnostaa mitä sanoo puntari. Sitä vaan yritti selviytyä arjestaan ja tuli palkinneeksi itseään herkuilla. 

 

Mutta nyt kun mä katson tilastojani (olen siis kirjannut yhteen vihkoon näitä päivittäisiä puntarilukemia), niin ei se välttämättä ihan noin mennytkään. Joulukuu 2012 otti takapakkia 3 kiloa. Ja niissä lukemissa mä keikuin vuoden 2013 kesälomaan saakka suunnilleen samoissa lukemissa. Sitten mä lihoin sen yhden ainoan kesälomaviikkoni aikana käsittämättömät 4 kiloa, jotka jäivät. Rankka syksy 2013, kun tein töiden ohella asianajajatutkinnon käytännön osaa, toi vielä 4 kilona siihen päälle. Eli ne tulivat akselilla syyskuu-joulukuu 2013. Asianajajatutkinnon valmistuttua noin vuoden kestänyt stressikin loppui ja viime joulukuusta tähän päivään, näiden 5 kuukauden aikana, en ole lihonnut kuin 2 kiloa.

 

Joten saldo on: joulukuu 2012 + 3 kiloa, kesäloma 2013 + 4 kiloa, syksy 2013 + 4 kiloa ja kevät 2014 + 2 kiloa. Mitä tästä voi päätellä? Lukuunottamatta viime syksyä (jolloin stressin itseäni hengiltä), mä näköjään osaan kerryttää paljon painoa lyhyessä ajassa enkä sitten pääse siitä eroon. Laskennallisesti tuntuu uskomattomalta, että voisi lihoa viikossa 4 kiloa, niin että ne jäävät. Sehän tarkoittais teoriassa laskennallisesti 30 800 ylimääräistä kaloria, jos oletamme, että kilorasvaa on 7700 kaloria. No tämä minun mielestäni vain vahvistaa sen, että kaloriteorialla saa heittää vesilintua. Vaikka miten oisin syönyt, en tasan varmasti oo viikossa ysönyt 30 800 ylimääräistä kaloria normaalikulutukseni päälle. Mutta niin vain kuitenkin pitämäni kirjanpidon mukaan 4 kiloa tuli viikossa ja ne jäivät. 

Tää on ihan hyvä mietiskellä läpi nyt, koska mulla on 2,5 viikon päästä edessä 3 viikon mittainen kesäloma. Ja ottaen huomioon missä kohtaa tätä painovaihteluväliäni nyt olen, en tasan varmasti halua lihoa kesälomallani tuollaisia lukuja, kuin olen viime lomillani lihonut. Pitää siis ottaa tavoitteeksi, että paino pysyisi edes samassa, kuin missä se nyt on. 

 

Jos tästä nyt jotain positiivista pitää hakea, niin mun arki ei oo ihan hirveen paljon pielessä. Se ei kenties ole laihduttavaa, mutta ei se ole erityisen lihottavaakaan. Tuo tämän kevään + 2 johtuu omasta mielestäni pelkästään siitä, että mua ei ois voinut laihduttaminen vähempää kiinnostaa. Jos olisin hypännyt puntarilla joka päivä ja se olisi vaikuttanut syömisiini, en ehkä olis lihonnut sitä kahta kiloa. Mutta oon jotenkin jo niin kyllästynyt koko touhuun. Jos oikein muistan, niin se mun laihduttelu alkoi 13-vuotiaana, joten oonhan mä sitä tässä ehtinyt jo kohta 15 vuotta tehdäkin, että onkos kummakaan, kun ei tahdo enää kiinnostaa. Paha vaan, että teoriassa sen pitäis kiinnostaa, sillä se jatkuva laihduttelu lienee ollut ainut syy sille, että paino on pysynyt tietyllä heilahteluvälillä. Eikä esim. käynyt niin kuin eräälle ystävälleni, joka seurustelun aloitettuaan lihosi parissa vuodessa 40 kiloa.

 

Tämä on kyllä taas niitä hetkiä, kun sitä itsekseen kiroaa, että miksi minulla pitää olla juuri tämä heikkous/ongelma. Mutta toisaalta, jos tätäkin yrittää ajatella positiivisesti, niin monet muut ongelmat voisivat olla vielä pahempia. Jos minulla olisi alkoholiongelma, niin sillä tuhoaisi kyllä äkkiä koko elämänsä. Samoin olisi tilanne peli-addiktion ja huumeiden kanssa. Jos minulla olisi asenneongelma (jota yleensä havaitsen suurissa määrin nuorilla rikoksentekijöillä), niin senkin kanssa olisi kyllä vaikeaa löytää paikkaansa yhteiskunnasta. Jos olisin yksinäinen, niin se varmaan olisi henkisesti äärimmäisen raskasta ja masentavaa. Että loppujen lopuksi, onko se ylipaino nyt niin paha ongelma ollenkaan, kun vertaa muihin ongelmiin? Ehkä sitä pitäis olla onnellinen, että ei oo mitään tämän pahempaa. Tämän kanssa nyt sentään pystyy elämään, kunhan vain jättää huomiotta ympäristön mielipiteet. 

Joillakin tuntuu olevaan kehoonsa sellainen asenne, että he haluavat kohdella sitä hyvin. Ravita sitä oikeilla ruoka-aineilla ja harrastaa liikuntaa pitääkseen sen myös voimakkaana ja toimintakykyisenä. Suotavaa lienee olisi, että minäkin joskus oppisin ajattelemaan niin. Nyt se keho on vaan tällainen maallinen tomumaja ja mun mielenkiinnon kohteet kulkee paljon enemmän henkisillä tasoilla ja henkisessä kehittymisessä. Ehkä vähän malliin, että kehitetään sitä mikä on jo valmiiksi hyvällä mallilla eikä haluta paneutua ongelmakohtiin. Joku toinen voi vastaavasti kehittää hirmuisesti kehoaan, mutta sitten henkinen kypsyys on jäänyt jonnekin 15-vuotiaan tasolle. Ja sitten on ne miljoonat, joilla on kummatkin osa-alueet tasapainossa. 

No, siinäpä tavoitetta kyllikseen, että oppisi muuttamaan omia ajattelutapojaan myös kehon osalta.

Minä olin se tyttö, jolla oli voikukkaseppele

Hei,

täällä on vietetty oikein ihanaa viikonloppua. Tällainen olikin tarpeen, koska arkena tuntui töissä että seinät kaatuu päälle, kun on niin vaikeita keissejä. Ensiapuna on siis ollut Saimaan rannassa lehmuksen varjossa istuskelemista, lenkillä käymistä, valokuvausta ja tänään oli oikein ihana kesäinen hetki.

 

Ajattelin ensin vain valokuvailla, kun luonto oli niin ihanan vehreä ja kukkaisa, mutta sitten kun voikukkia oli tuhansia, niin aattelin, että johan tuosta riittää muutama minullekin asti. Tein voikukkaseppeleen! Ensimmäistä kertaa 10 tai 15 vuoteen? Vai 20 vuoteen? No ihan hirveen pitkään aikaan kuitenkin. Oli jotenkin tosi idyllistä. Olin sellaisessa kohdassa, että siihen ei tulleet kaupungin äänet, ympärillä oli vain kivimuureja, puita ja tuhansia voikukkia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli noin 27 astetta. Se pieni hetki oli kuin olisi irtaantunut ajasta ja palannut johonkin lapsuuden huolettomaan kesään. Kun ei ollut muuta väliä, kuin että seppeleeseen tulevassa voikukassa ei ole hämähäkkiä. Se oli jotenkin ihanan kesäinen, suorastaan "lomaisa" tunne.

 

Ja sitten kun se seppele päässä tassutteli loppumatkan, sai osakseen yllättävän paljon huomiota. Ihmiset supattivat "voi kuinka ihana voikukkaseppele", "oikein voikukkaseppele"...  Iloa riitti siis sekä minulle, että muille. Nyt minulla on ihana pieni arjen muisto lisää muistojen arkussani ja siitä tulikin mieleen, että miksei muut tule tehneeksi helteellä voikukkaseppeleitä? Ne on nyt "muodissakin" ja kesäinen, pirteä fiilis on taattu. 

 

Minua on tuossa aiemmin jotenkin ahdistanut olla näin kauan ja näin kaukana Pohjanmaalta, mutta tänä viikonloppuna olen nähnyt, että Lappeenrannallakin on puolensa ja kun tästä joku päivä matka jatkuu, jään kaipaamaan täältä asioita. Tämä on kesällä ihan uskomattoman vehreä kaupunki. On vaikeuksia päättää, että meneekö hellepäivänä lepäilemään puun varjoon keskuspuistoon, vanhaanpuistoon vai rantapuistoon. Vai istuisiko sittenkin Saimaan rannalla vai menisikö uimalan lähellä olevalle nurmikkorinteelle vai siihen kalliolle. Tai ottaisiko alleen pyörän ja lähtisi polkemaan kohti Saimaan kanavaa? 

 

Ja onhan täällä nyt aurinkoista ja lämmintä. Nytkin ollut lähes 2 viikkoa sellaiset 25-30 astetta lämmintä. Paitsi nyt ne lupaa jotain ihme muutosta säähän, että jo keskiviikon vastaisena yönä olis + 1 ja satais räntää. Kieltämättä näiden helteiden jälkeen viilempikin kelpaa, mutta  tuo on jo aika hurja ennuste. 

 Suomen pelejä olen käynyt seuraamassa paikallisessa urheilubaarissa. Mertarannan selostuksilla.

Mä viime viikolla uhosin, että nyt riitti lorvailu ja että liikunnat käyntiin. Jeah right, menipä taas vahvasti. Oon nyt kolmena aamuna käynyt aamukävelyllä, ku toisen jälkeen tuntui että kuolen siitepölyyn ja sitten oli useamman päivän tauko. Nyt kun on helteestä huolimatta pari kertaa satanutkin ihan reippaasti, niin tämän aamun lenkki onnistui taas vallan mainiosti. Kahvakuula ei ole valitettavasti liikahtanutkaan. On se jännää, miten aloittaminen on aina vaikeinta. Minä olen sitä tyyppiä, että yleensä saan valmiiksi, kunhan vain aloitan, mutta se aloittaminen yleensä venyy ja vanuu. 

 Tuomet tuoksuu kilpaa syreenien kanssa. Voisipa vaan koko ajan hengittää sisään...

Ravitsemuspuolella ravinteikkaiden juttujen lisäämien ruokavalioon on alkanut tomaateilla. Olen tökännyt niitä kanamuna-kötösten (keitetty kananmuna, paistettu kananmuna, munakas) yhteyteen. Marjojahan mä syön joka päivä, eikä mitään hiilarihöttöä puuron tai leivän muodossa mene ollenkaan, joten ainut tuunaamisalue on oikeastaan arkiruokien osalta tuossa kasvispuolella. Toki mun kaikki arkiruuat on kasvisvoittoisia (kaalipaistos, kesäkurpitsa-kinkkukiusaus, jne.) mutta monipuolistaa pitäisi kovastikin. Hedelmiä syön aika vähän (ehkä pari viikossa), mutta nekin on aina omena tai päärynä. Ja herkut... no mitä vähemmän niitä niin sitä parempi. Ei tää viikko niiden osalta varsinaisesti mikään lottovoitto ollut, joskaan ei nyt katastrofikaan. Noh, jatkamme kypsyttelyä aiheeseen.

 Mukavimmat kengät mitä on keksitty. Ihanaa kun saa taas käyttää näitä.

Hyvä juttu kuitenkin on ollut, että olen löytänyt elämässäni arki-iltoihin ja viikonloppuihin muutakin sisältöä kuin syöminen. En sitä tänne lähde sen enemmälti avaamaan (paitsi pakko mainita, että kyse ei ole mistään ihmissuhteesta, ettei äiti kuvittele harhoja), mutta joka tapauksessa hyvä, että elämässä on muutakin kuin työ. Tässä on vaan se huono puoli, että kun haluaisi puuhastella sen vapaa-ajan mielenkiinnon kohteensa parissa, ei haluaisi millään olla töissä :D Mutta minkäs teet, pakko on, että rahaa tulee jatkossakin. Sinänsä joskus kahdehdin niitä, joilla on tosi iso intohimo omaa ammattiaan kohtaan. Mun työnantaja esimerkiksi mielellään lukee oikeuskirjallisuutta ihan huvikseenkin. Mun täytyy valitettavasti todeta, että vaikka lakijutut ovatkin varmaan "työvaihtoehdoista" sieltä mielenkiintoisimmasta päästä, niin ne on silti työjuttuja. Ei kiinnosta vapaa-ajalla tarttua oikeuskirjallisuuteen. Ei ainakaan vielä, kun näin vähän aikaa on kulunut yliopistosta pääsemisestä. Jos se musta on kiinni, mä tartun nykyisin oikeuskirjallisuuteen vain, kun mun jonkin keissin hoitaminen/ ongelman ratkaiseminen sitä edellyttää. 

 

 Aamulenkillä (ei enää kuvan ottamishetkellä) Saimaa oli aivan peilityyni ja upean näköinen.

Ehkä mä en vaan sittenkään ole se lukutoukkanörtti vaan tällainen luontohaihattelija. Voisin vaan kulkea luonnossa, havannoida eläimiä, valokuvailla, nuuskia sadetta ja nauttia tuulen tuiverruksesta hiuksissani. Ja söpöttää söpöjä eläimiä päivät pääksytysten. Nyt kun vielä löysin facebookista sellaisen sivun kuin "Happy Animals" joka on täynnä söpöjä eläimiä. Ah, ne oli niin ihania! Mä en oo koskaan ymmärtänyt että miksi, mutta mua ei ole vauvat/pikkulapset/lapset koskaan kiinnostaneet vähääkään. En pidä niitä suloisina enkä pidä niistä muutenkaan. Nuorten kanssa pärjään (olenhan esim. partiossa enimmäkseen ollut tekemisissä nuorten kanssa), mutta lapset ei nappaa (tuun hulluksi niiden mun sudenpentujen kanssa). Sen sijaan eläimille mulla on aina ollut herkkäkohta sydämessäni. Rakkaus niitä kohtaan on rajaton. Tai ainakin lähes rajaton. Kissoista ja ötököistä en oikein välitä. Koiran haluaisin edelleen omistaa. Mutta mistäpäs sille aikaa sais tarpeeksi. Eikä tämä kerrostalo varmaan ole koiran paikka. Eikä mun palkalla mitään koiraa kustannettaisi muutenkaan. Ehkä sitten joskus jossain toisessa elämäntilanteessa. 

Eipä tänne tämän ihmeempää, elämä jatkuu omilla urillaan. Kesälomaan enää kolme ja puoli viikkoa! Jeij! On sitä odotettukin koko pitkä kevät.

Melkein terveenä viimeinkin ja kesäkin tulee! Onnellinen!

Rakas päiväkirja,

nyt on onnellinen ja toiveikas olo! Syitä on ihan useitakin. 1) Mun kesäloman alkamiseen on enää 4,5 viikkoa. Juhannusviikon keskiviikko on viimeinen lomaa edeltävä työpäivä sen jälkeen suuntana Pohjanmaa. 2) Kuten aiemmin totesin fb:ssä että jos selviän hengissä 16.5. asti niin oon onnellinen. Takana on! Siis hirveä työrumba ja painavat to do:t. 3) Olen melkein terve. Ainakin mielestäni tarpeeksi terve aloittamaan liikunnan. 4) Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lupailevat täksi päiväksi + 19 ja maanantaiksi jopa +26, eli se on melkein kesä. Koivuissa on lehdet ja muihinkin puihin alkaa tulla. Kesä on siis ihan nurkan takana. 5) nyt on viikonloppu. Kun ottaa huomioon mikä pätkä takana, mä oon niin onnellinen että on 2 päivää aikaa tehdä ihan mitä itse haluaa. 

 

Tässä välissä siis kävi niin, että lompsin viimeinkin lääkärille ja koska CRP oli koholla ja keuhkoissa kuulemma ropisi, niin mä sain 10 päivän antibioottikuurin ja 3 päivän sairasloman. No se 3 päivää poissa töistä tarkoitti sitten tietenkin pommia sairasloman jälkeisille työpäiville. Jollain muulla alalla kai voi olla pois töistä, mutta asianajoalalla ei oikein voi ja jos mulla esim. ois ollut oikeudenkäynti, niin sinne ois pitänyt mennä tarvittaessa vaikka oksennussangon kanssa. Noh, antibioottikuuri on nyt syöty ja oon mielestäni lähes terve. Siinä on sana "lähes", koska mulle tulee edelleen silloin tällöin ihme yskäkohtaus, vaikka ehkä noin 23,5 tuntia vuorokaudesta oon täysin oireeton. Oon alkanut tämän takia epäillä, että onko tässä nyt oikeasti syynä se epäilty työpaikan home tai siitepöly. Paikallisen lehden mukaan tää meidän kaupungin tilanne on ollut niin hirveä, että sellaisetkin, joilla ei koskaan aikaisemmin ole ollut oireita, on niitä saaneet. Mutta katsellaan, liikunta jatkuu joka tapauksessa nyt. 

Aamulenkit jatkuvat ja lisäksi aattelin, että pakko kai tuohon kahvakuulaan on kajota. Mun tän hetkinen rahatilanne ei salli kuntosalijäsenyyttä, mutta omistan kahvakuulan ja sillä yksistäänkin pystyy harjoittamaan aika montaa lihasryhmää. Nyt oon siis siinä pisteessä, että en koe oloani hirveen mukavaksi, koska vaatteet. 

Lisäksi lisämotivaatiota antaa tämä pieni teksti, jonka leikkasin talteen yhdestä Trendi-lehdestä.

"Mitä kropassasi tapahtuu, kun alat treenata salilla 2-3 kertaa viikossa?

Viikon jälkeen: Kroppasi alkaa tuottaa mielialaa kohottavia hormoneita. Lisäksi ryhti oikenee ja jokainen harjoitus parantaa rasva-aineenvaihduntaa. 1 kuukauden jälkeen: Käsivartesi ovat asteen lähempänä Michelle Obamaa. Se johtuu siitä, että treenaaminen lisää lihasjännitystä. Myös rasvaa on saattnut kaikota. Selkeimmin huomaat hermostosi kehittymissen: jaksat nostaa isompia painoja. 3 kuukauden jälkeen: lihaskuntosi on kohonnut: lihaksissasi on enemmän pieniä verisuonia ja jaksat liikkua pidempään väsymättä. Lisäksi aineenvaihduntasi on tehostonut, verenpaineesi on laskenut ja kolesteroliarvosi ovat parantuneet. Huomaat, että olet töissä energisempi. Vuoden jälkeen: lihasmassaa on kertynyt 1-2 kiloa ja rasvaa on kadonnut. Et liho enää yhtä helposti, sillä kehosi polttaa helpommin rasvaa. Lisäksi diabeteksen riski on pienentynyt. Lihaskuntosi ja hapenottokykysi (sekä itsetuntosi) ovat kivunneet useita kuntoluokkia."

 Kuluneella viikolla oli työmatka. Yleensä Kouvolassa joutuu odottamaan seuraavaa junaa. Otan aina kahviosta teen ja istahdan tekemään töitä tähän pöytään, missä kukaan ei voi olla selän takana, ku siinä on useamman metrin pudotus.

Kas, siinä vasta monta syytä muistaa pitää aina arjessa mukana lihaskuntotreeni, jota oon oikeasti laiminlyönyt tässä jo monta vuotta. Osittain siksi, että innostuin juoksemisesta ja kehitin itseäni sillä saralla. Osittain siksi, että ei vaan ole ollut rahaa salijäsenyyksiin/ei sopivaa salia. Asuessani vuoden Kokkolassa, kävin kyllä salilla, mutta Oulussa ja Helsingissä en ollenkaan ja Lappeenrannassakin oikeastaan vain ennen asianajajatutkinnon käytännönosan aloittamista muutaman kerran. Lihaskunnon kannalta elämäni parhaat kaudet ovat kai olleet jalkapallon pelaaminen ala-asteella, aktiivinen salilla käynti ylä-asteella ja sitten ne vuodet, mitä asuin Rovaniemellä. Siellä oli hyvät salit sekä Nautilus että Arctic Palestra.

 

 Työmatkoissa pidän eniten hotelliyöpymisistä. Vaikka monesti joudunkin tekemään iltaan asti töitä hotellihuoneessa, niin silti koen tämän vielä luksuksena. Ja hotelliaamiainen...

Tajusin tuossa viime yönä (älkää kysykö miksi mä yöllä oon herännyt pohtimaan syntyjä syviä), että vaikka mun ihanteena ei olekaan olla kaunis, niin mun ihanteena on kuitenkin olla voimakas ja pystyvä. Sellainen tyyppi, joka vetää voimissa vertoja miehille ja joka pystyy kiipeämään tunturin laelle, jos siltä tuntuu. Kun nyt vaikean ja haastavan työelämän aloituksesta on kulunut sen verran aikaa, että riittää ajatuksia jo muullekin kuin pelkälle työlle, huomaan, että minusta on tässä vähän yli vuoden aikana tullut ankara konttorirotta ja istun vaan suurimman osan ajasta. Rehellisesti ajateltuna todennäköisesti siis heikko ja pystymätön.

 

 Palmuvehka oli sitten järjestänyt yksi päivä hienon yllätyksen...

Kuitenkin, kuten aamukävely-kokeiluni ennen tätä sairastamistani osoitti, aikaa on mahdollista repiä liikunnalle etenkin, jos sen tekee ennen työpäivän alkua. Klo. 07.00-08.00. Kas siinä tunti, jolloin kukaan ei kaipaa minua. Tunti tassuttelua päivässä korvaa vähän sitä puuttuvaa arkiliikuntaa, joka katosi lyhyiden välimatkojen takia. Ja vaikka näin tekisi, silti voi mennä nukkumaan vasta 23.00 maissa, joten illallekin jää rutkasti aikaa puuhata. 

 

 Kun se sitä niin epätoivoisesti pyysi, annoin sille uuden isomman ruukun ja mullat

Nyt aattelin, että liikunnan puolelta aamulenkit takaisin ohjelmaan ja aluksi vaikka 2 kertaa viikossa kahvakuulatreeni illalla suoritettuna. Edelleen, liikunta on tosi paska keino laihtumiseen, mutta sellaiseen yleiseen hyvään oloon ja terveyteen se kyllä johtaa. En muista oonko maininnut tästä aiemmin, mutta mulla on aina ollut tosi alhaiset verenpaineet, jotain laatua 110/60. Ja nyt, kun sitä on mitattu niin sen sähköiskun jälkeen kuin nyt pari viikkoa sitten lääkärikäynnin yhteydessä, se on ollut 130/80! Paino on mitä on, mutta tässä painossa mulla oli vuosia tuo verenpaine 110/60. Ainut ero on liikunnan määrän radikaali laskeminen tämän yli vuosi sitten alkaneen työsuhteen myötä. Joten summa summarum, painosta viis, mutta liikunnan harrastaminen on tärkeää! En ookaan tajunnut koskaan aiemmin, että hyvät verenpainearvoni johtuivat liikunnasta. 

 Jottei elämä olis liian helppoa, pakastin meni rikki. Se ei pysy ollenkaan kylmänä. Tai pysyy jos sitä pitää koko ajan tilassa "pakastus", jolloin se on sitten yli -18 astetta. Pitäis tehdä asialle jotain. Nyt vaan laitan välillä pakastuksen, sitten annan lämmetä hieman, taas pakastus... tuloksena on, että tuota lunta saa kaapia sieltä pois vähän väliä

Ja ennen kuin kukaan vikisee karppauksesta, niin kerrottakoon, että syy tän hetkiseen painoon on nimenomaan siinä, että viimeisen vuoden ajan karppaus on ollut tosi heikoilla kantimilla ja enpä tiedä, voiko edes sanoa että oon karpannut, ku hiilaria kuitenkin mennyt pari-kolme kertaa viikossa sellaiset määrät että oksat pois. Lisäksi, verenpaine on mitattu joka vuosi minipilleri-reseptin uusimisen yhteydessä ja se on karppauksen aikanakin pysynyt lukemissa 110/60 ennen tätä vuotta.

Yritän nyt vähän ryhdistäytyä tuon syömispuolenkin suhteen. Jotenkin näin pitkän sairastamisen jälkeen on sellainen olo, että pitää pitää huoli, että keho saa kaikkia vitamiineja, hivenaineita ja muita ravinteita. Värikästä lautaselle siis! Tyylipuhtaassa karppauksessahan syödään hirmumäärä vihanneksia.

 

 Sitä lunta oli siis melkoinen kasa. Kädet jäätyi, kun lappasin sen tuosta lattialta tiskialtaaseen

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Joskus tuntuu, ettei varsinaisesta arkielämän tapahtumista ole juuri mitään kerrottavaa, ku ne menee aina kaavalla töitä -> puuhastele jotain illalla kotona ja viikonloppuisin puuhastele jossain. Ei mitään ihmeellistä :D Joskus kaavaa rikkoo työmatkat tai partiohässäkät, mutta ei siitä mihinkään pääse, mun elämä ei oo varmaankaan ulkopuolisesta mitenkään mielenkiintoista. Itse olen itsestäni kotihiirtä löytänyt, vaikka seikkailut silloin tällöin edelleen maistuvatkin, niin olen nykytilanteeseen ihan tyytyväinen. Mutta hyvä niin, onnellinen on se, joka onnistuu onnensa arjen rutiineista repimään. Arjen rutiineista poikkeavaa kun tapahtuu loppuunsa vain ehkä 10-20 kertaa vuodessa. 

Ihanaa kesän odotusta kaikille! Toivottavasti saatte nauttia lämpimistä päivistä :)

...ja sairaana edelleen

Hei,

täällä yksi sairastamiseen turhautunut bloggaaja. Kohta lähtee käyntiin 7. viikko tätä touhua ja huumorintaju oikeasti loppumaisillaan. Välillä on tuntunut että helpottais, mutta sitten tämän viikon maanantaina ja loppuviikosta paheni ihan todella paljon olo. Kyllä se nyt vaan on se tilanne, että alkavalla viikolla on vääntäydyttävä Helsinkiin työterveyteen selvittämään mikä tää nyt oikein on. 

 

 Silloin kun olo oli vähän parempi, kävin parina iltana kuvailemassa auringonlaskuja Saimaan rannalla

Mulla on melkein koko elämäni ajan ollut sairastaminen sitä, että kerran vuodessa tai harvemmin on sellainen 1-2 viikkoa kestävä flunssa, joka alkaa aina kurkkukivulla, sitten vaihtuu nuhaksi ja lopulta yskäksi ja loppuu sitten. Nyt mulla on päällä tällainen 6 viikkoa kestänyt outo tila, joka alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta kurkkukivulla, oksentelulla ja kuumeella. Tein silloin kuolemaa sängyssä 3 päivää. Sitten raahauduin töihin ja alkoi sellainen tosi pitkä pätkä, että ei ollut muuta oiretta, ku satunnaiset hillittömät yskäkohtaukset. Eli että voi esim. 45 min olla ihan rauhassa ja sitten yskit sen 15 min kykenemättä lopettamaan sitä. Sitten oli taas yksi päivä kuumetta, minkä jälkeen tilanne palautui siihen satunnaiseen yskään. 

 

 Auringonlasku heijastui jännästi talojen ikkunoista. Yksi noista taloista on oma asuintaloni.

Ja tän viikon perjantaina homma otti taas ikävän suunnan. Oksentelu palasi kuvioihin, töissä tunnin palaverista puolet meni yskien. Lauantaina meinasin kuolla muun ohella korvakipuun. Mulla ei oo ikinä eläessäni ollut korva kipeenä, joten yllätyin, että korvassa voi tuntua ihan samalta, mitä kurkussa tuntuu, kun kurkku on pahasti kipeä. Lisäksi tää yskä on ihan hillitön ja sattuu jo jotenkin tosi alhaalta kurkkua. Kurkussakin on finnejä. Ja ettei tässä olis kaikki riemu, niin jopa mun vasen silmä muuttui illalla punaiseksi. Näin aamulla tätä kirjoittaessa, se on punainen edelleen ja rähmii jotain keltaista. Ou jee. Tällaistakaan mulla ei oo ollut koskaan ennen. Onneksi tää silmä ei satu, vaikka näyttääkin typerältä. Mutta silti. Tekis mieli vaan huutaa ja itkeä, että mä en jaksa tätä enää. 

 

 Tein facebookissa arkihaastetta. Tässä kuvia johtajahuollosta. Toi peli! Paras ikinä. Jos sen sais juhannukseksi saareen...

Tympäisee, kun ei uskalla harrastaa liikuntaa. Tuo 100 metrin matkan käveleminen töihinkin aiheuttaa kuoleman seuraavaksi puoleksi tunniksi. Tympäisee, että kolmena viime yönä oon nukkunut yhteensä varmaan 14 tuntia, koska on pitänyt yskiä ja oksentaa. Tympäisee, että taas on yksi viikonloppu menossa kovaa vauhtia ihan hukkaan. Tympäisee, että oon niin sairas, että osasta työtehtäviä (palaverit ja puhelut) ei meinaa tulla yhtään mitään, mutta en kuitenkaan niin sairas, että voisin olla poissa töistä. Tympäisee, että jatkuvasti on ihan hirveä olo, vaikka vaihteleekin, että onko pahin syy milloin kurkkukivussa, milloin yskimisessä ja milloin korvassa. (tällä hetkellä korvaan ei luojan kiitos satu. Se kipu oli eilen ihan epätodellista.)

 

 Facebookin arkihaasteesta, nämä kuvat partioparaatiin liittyen.

Tajusin eilen, että kivun ohella mua rasittaa nyt aika paljon tämä epätietoisuus. Mikä mulla on, milloin tää menee ohi, tuleeko vielä jotain ihmeoiretta? Kun on koko ikänsä sairastellut sillä tavalla ennustettavasti, että kaava on ollut aina sama, on tiennyt että kuin kauan se sairastaminen vielä suunnilleen kestää ja mitä lääkkeitä missäkin vaiheessa pitää ottaa. Nyt ei tiedä. En tiedä, onko mulla jotain, mikä ei mee pois ilman antibiootteja (joita en tietääkseni muuten oo syönyt kuin kerran elämässäni lapsena, ku oli viimeksi keuhkoputken tulehdus). En tiedä kestääkö tää vielä pari päivää vai kuukauden. Etelä-Saimaassa luki, että täällä on järkyttävän korkea siitepölytaso. Niin kova, että jopa sellaiset kuten minä, jotka ei oo millekään allergisia, on alkaneet oireilla. Toisaalta epäilen, että johtuuko tää siitä että työpaikallani olis hometta. Siellä haisee aivan homeelta (oon haistellut hometaloja, tiedän miltä ne haisee), mutta mitään tieteellisiä testejä ei oo vielä tehty. Toivon tosi kovasti, että syy ei ole kumpikaan jälkimmäisistä, sillä ne ois hankalampia ongelmia.

 Arkihaaste maanantailta. Sähläystä puhelimien kanssa, skypepalaveri teen voimalla ja partiossa mölkkyä

Eli siis, tässä kuluneen parin viikon aikana homman nimi on ollut lähinnä töissäkäynti, itse asiassa aika suuressa määrin eli runsaasti ylitöitä tehden, ja kotona möllöttäminen, ku sairastamiseltaan ei ole muuta voinut tehdä. Viime viikonloppu tosin oli poikkeus. Silloin oli partioleiri, tai oikeastaan johtajahuolto ja me oltiin johtajaporukalla tuolla jonkun järven rannalla mukavassa mökissä. Ohjelmana lähinnä syöminen ja pelaaminen, sekä ihan vähän virallisia asioita. Oli tosi rentouttavaa ja se paikka oli uskomattoman kaunis. Musta on aina ihanaa olla keskellä luontoa. Nautin kauniista järvimaisemasta ja auringonlaskusta sekä -noususta. Nautin ikivanhasta aarniometsästä, joka oli täynnä kaikenlaista vipeltäjää. Sitten siellä oli myös metsot soitimella. Näin kaksi urosta ja kaksi naarasta, mutta ne eivät suostuneet jäämään valokuvattaviksi. Metsojen soidinäänet kuitenkin kaikuivat siellä metsässä ja vesiä pitkin erityisen kuuluvasti etenkin aamulla ja illalla. 

 Arkihaaste tiistailta. Teen avulla eteenpäin töissäkin, illalla rentoutumista fantasiakirjan parissa ja yleistä olon parantelua saunassa.

Johtajahuollosta suunnattiin sitten viime viikon sunnuntaina suoraan partioparaatiin. Itse en ollutkaan sitten vuoden 2007 jälkeen osallistunut marssille ja nyt oli vähän haastava tilanne, ku oli uusi lippukunta ja uusi piiri, niin mullahan oli kaikki huudot ihan hakusessa. Lyhyemmät opin, mutta pidempien kohdalla piti vaan yrittää aukoa suuta ja näyttää siltä kuin osaisi rimpsun. Koko tuona partioviikonloppuna sää oli hieno. Se oli sellainen +17 ja aurinko paistoi. Ei ois voinut olla parempi. Etenkin kun vertaa tähän tän hetkiseen "muutama aste plussalla"-touhuun. Eilen näytti melkein siltä kuin olis satanut räntää, mutta ei mitään maahan onneksi jäänyt. 

Tässäpä nämä tärkeimmät kuulumiset tällä erää. Katsotaan onnistuisko ensi viikonloppuna kirjoittelemaan taas.