Materialismionnellisuutta ja Linnavuoren-retki

Hei,

voisin tällä kertaa ihan lyhyesti sivuta lomalta töihin palaamisen hirveyttä ja sitten mennä onnellisempiin asioihin. Minullahan oli tänä vuonna ekaa kertaa se tilanne, että palasin töihin pidemmän loman jälkeen. Viime vuonna palasin ylipäätään ekaa kertaa loman jälkeen töihin, mutta se loma oli vain viikon mittainen ja kaiken lisäksi minä olin se, joka piti kesäloman viimeisenä, niin se ei ollut niin paha. 

 Kaiken muun hässäkän päälle vielä puhelimen vaihto... Onneksi edes veljeni oli etä-teknisenätukena, että miten ihmeessä tää tiedon siirto puhelinten välillä tapahtuu.

Tänä vuonna pidin kolme viikkoa lomaa ja kun palasin töihin, olimme työnantajani kanssa 2 päivää molemmat töissä ja sitten jäin hieman yli 4 viikoksi yksin. Nyt tuosta on kulunut 3 viikkoa ja täytyy sanoa, että ovat olleet tämän työsuhteen hirveimmät. Jo yksistään siinä oli paljon tekemistä, että pääsi kärryille, mitä on tapahtunut lomani aikana keisseille. Lukemattomia sähköposteja oli 400 ja uusia juttuja otettu sisään hirmuisen monta. Lähes kaikki niistä tuli saatesanoilla "tällainen tuli, en tehnyt mitään ku oon jäämässä lomalle, selvitä mistä kyse ja ala tekemään". Kaikki uusista jutuista olivat sellaisia, etten ollut niitä tehnyt joko ikinä tai ainakaan vuoteen. Sarjassa voi naamakala. Sitten kun alkoi vielä kummittelemaan omat vanhat jutut, joista ei ois pitänyt enää mitään kuulua tai joiden kohdalla olin olettanut, että käräjäoikeus istuu niiden päällä vähintään puoli vuotta, alkoi mennä jännäksi. 

 Mutta sitten kun sen oli tehnyt työpuhelimilla, sen osasi tehdä omillakin puhelimilla. Onnistuneesti siirtyivät yhteystiedot ja kuvat. Tekstiviestit ei siirtyneet, mutta eipä se haittaa. Mutta hei katsokaa mistä mä siirryin Lumiaan :D

Sietokyvyn rajoilla oltiin, kun myös toisen vanhat keissit alkoi kummittelemaan. Eli kun oltiin käyty pitkää listaa läpi "näille sun ei tartte tehdä mitään", niin sitten sieltäkin pulpahti esiin ihan kummallisia tilanteita. Ja lopullisesti hermot napsahti, kun tuli tilanteita, joissa toinen osapuoli ei ollut kaikissa hengen voimissa. Yhden sellaisen takia laitoin kaikki tietoni salaisiksi ja harkitsin turvakieltoa. Toisen sellaisen iskiessä mun ja oven väliin ampuma-aseen, sähkölamauttimen, puolen metrin mittaisen "puukon/veitsen" ja nyrkkiraudan, mä vaan mietin, että mites tässä nyt säilytään hengissä ja että mä en jaksa. En vaan jaksa. Jotenkin otti niin hermon päälle se, että kaikki oli joko törkeän vaikeaa tai sai ihan hulluja käänteitä. Lisäksi esim. radio ja työhuoneen oven lukko hajosivat ja työläppäriin tuli virus. Siinä ei pystynyt enää kuin ihmettelemään, että miten tää on mahdollista?

 Ostin kotiini kukkia, että olisi edes jotain iloa keskellä lomalta palaamisen ankeutta

No, jotenkin tästä kaikesta on selvitty. Loppua kohden on alkanut hieman helpottaa. Mutta pakko kyllä todeta, että tää on taas niitä tilanteita, että sä selviät ainoastaan siksi, että ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. On vaan yritettävä ottaa jostain kulmasta kiinni ja alettava purkaa tilannetta palikka kerrallaan. Yllättävän kova homma yrittää työntää mielestään se "tekemättömien asioiden vuori" ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, mutta se on ainut tapa päästä eteenpäin. Että tällainen ensikokemus lomalta töihin palaamisesta. Oli ihan samanlainen kuin tää mun valmistumisen jälkeinen ura muutenkin. Ei mitään kevyitä ja pehmeitä laskuja vaan saakeli heitetty suunnilleen 20 metristä syvään veteen ja katottu, että jääkö se henkiin.

 Lempparit valkoiset jutut: Tintti, Lumia ja äidin vanha rannerengas. Se onkin ollut ranteessa melkein 3 viikkoa. Sopii hyvin tintin kanssa ja on jotenkin kotoisa pitää. Yllättävää että äidiltä löytyi mitään, mikä menee mullekin, kun me tykätään yleensä ihan eri väreistä.

Mutta onneksi on olleet viikonloput! Ja materialismionnellisuus! Niillä tän kaiken jaksaa. Oon edelleen tosi onnellinen uudesta kännykästäni ja sen tuomista mahdollisuuksista. Tänä perjantaina oli käräjäreissu Helsingissä ja tuli testattua sen Here transit-sovelluksen toimivuus. Kätevää, kun lähtöpaikaksi pystyi määrittelemään sen hetkisen sijaintinsa ja kohteeksi kirjoittamaan "Helsingin käräjäoikeus" ja se näytti mistä lähtee bussi ja milloin ja missä pitää nousta pois. Muuten olisin pärjännyt varmaan ilmankin, mutta kiireisellä aikataululla oli kätevää nähdä, milloin tarkalleen niitä busseja menee ja missä on lähin pysäkki. Muistin nimittäin vain kolme pysäkkiä (toimistomme läheltä, toisesta päästä keskustaa ja poistumispysäkin). Yllättävää miten paljon juttuja sitä unohtaakaan vuodessa. Samaten Hesan käriksessä mä kuljin öönä "kyllä mun mielestä jossain tässä oli vessa..." :D 

Puhelimen päivittäminen auttoi myös ottamaan ulos tämän kuvan. Kuva on vanha kuin taivas, joltain kesältä Pietarsaaresta tuomi hienossa kukassa.

Instagramiin mä oon kans aivan rakastunut. Kiva seurata kaverien arkielämän kuvia ja toisaalta mielenkiintoista seurata esimerkiksi pääministerimme kuvia ja sitten sellaisen siilin kuvia. Joku tyyppi siis matkustelee siilinsä kanssa ja laittaa instagramiin paljon kuvia, missä on aina jokin kohde ja se siili. Niin söpöjä kuvia. Niitä näkee myös internetin kautta tätä linkkiä klikkaammalla. Lisäksi oon huomannut, että on yllättävän kivaa jakaa instagramiin pieniä arjen hetkiään. Se on niin helppoa. Paljon helpompaa, kuin ottaa kuva kameralla, ladata se koneelle ja siitä sitten esimerkiksi facebookiin tai tänne blogiin. Nyt ei tartte kuin ottaa kännykällä kuva, parilla klikkauksella se on instagrammissa ja halutessani myös facebookissa.

Iso tekijä arjen hullun myllyn jaksamisessa on siis olleet viikonloput ja erityisesti retket. Viime kerralla mä kerroinkin pyöräilyreissustani Saimaan saaristossa. Nyt retken kohde oli Taipalsaarella sijaitseva Linnavuori. Jostain katsoin, että se olisi 40 metriä korkea ja että sieltä olisi hienot näköalat, niin ei muuta kuin sinne! Tykkään luonnosta, tykkään hienoista maisemista ja tykkään seikkailla. Minun onnekseni seikkailu se on pienikin seikkailu eli tässä tapauksessa mennä paikkaan, jossa en ollut koskaan ennen ollut. 

Alhaalla olleen opastetaulun piirros antoi kyllä vähän harhaanjohtavan kuvan siitä, mitä tuleman pitäisi. 

Ylös oli ystävällisesti tällaiset loivat portaat. Olin oikeasti yllättynyt, että ei ollut homma eikä mikään kiivetä sinne ylös. Olin henkisesti varautunut kipuamaan 40 metriä eli noin 2 männyn korkeuden verran. Jos multa kysytään, kapuamista ei kuitenkaan ollut kuin noin 10-15 metriä ja sekin enimmäkseen portaita pitkin.  En tiedä mistä se 40 metrin korkeus on saatu. Onko se järvenpinnasta vai merenpinnasta vai mistä. Mä oon kiivennyt Lapissa tunturillekin jyrkästä kohdasta, niin jotenkin musta mikään alle 100 metrin kiipeäminen ei enää oo kummoinenkaan juttu. No mukavampihan se näin päin. 

Ylhäällä olin ihmeissäni. Täh? Täähän on vaan metsää. No pyörin siellä ympyrää ja söin mustikoita kunnes... 

 ...palasin taaksepäin ja HAA! Siellähän se näköalapaikka on. Sitä ei nähnyt ylösnoustessa ollenkaan enkä sitten tullut katsoneeksi taakseni. 

Tuollainen aidattu neliö jossa oli yhdellä sivulla penkki. Yllättävää kyllä, tuolla ei ollut yhtään hyttysiä eikä paarmoja. Ainoastaan kaksi ampiaista kävi tutkimassa, että kuka sinne oli tullut. Lisäksi siinä oli ihanan viileää. En tajua miten olikin niin mukavaa, vaikka lämpöasteita oli kännykän mukaan just tuossa +27.

Näköala oli tällainen. Kyllähän se Saimaa sieltä näkyi ja kelpasi eväät syödä. Istuskelin tuolla varmaankin tunnin ylhäisessä yksinäisyydessäni, ennen kuin sinne tuli joku pyöräilijäpariskunta ja lähdin antaakseni heille saman rauhan, mikä minulla oli ollut.

Jännä miten tällainen pienikin retki, 14 km pyöräilyä ja pieni kapuaminen ihailemaan Suomen luontoa, voi antaa niin paljon voimaa ja hyvää mieltä arkeen. Nyt vain pitäisi keksiä joku retkikohde ensi viikonlopulle...

Kesäloma 2014 ja pyöräseikkailua Saimaan saaristossa

Hei,

jos nyt sitten vaikka vilkaisisi taaksepäin tämän vuoden kesälomaan. Koska osan tämän vuoden lomista olin pitänyt jo viime vuonna ja osan lomista jätin joululle, oli kesälomani kesto lopulta 3 viikkoa. Lähes koko tuon ajan olin kotipaikkakunnallani Kokkolassa. Joskin reissuun sisältyi myös vuorokauden pysähdys matkan varrelle treffaamaan ystäviä, juhannus tuli vietettyä sukulaisten kanssa saaristossa ja perheen kanssa teimme myös pienen päiväreissun Ouluun. 

 

Tänä vuonna tilanne oli se, että minä olin ainut jolla oli loma. Tämä oli haastavaa aikataulujen kannalta. Pääsääntöisesti siis möllöttää yksin arkipäivät iltapäivä viiteen asti ja sitten arki-illat ja viikonloput tukittuina täyteen ohjelmaa, kun näin ihmisiä ja vietin aikaa perheeni kanssa. Arkipäivätkin tuli kyllä otettua sillä tavalla talteen, että kävin Santahaassa pitkillä kävelyillä, katsoin kolmen sarjan uusimmat tuotantokaudet ja luin myös kirjaa. Eli sellaista rentoa oleskelua vaan ilman pitkää to do-listaa ja aivojen äärirajoille rasittamista. Tuli kyllä tarpeeseen. Tähän lötköttämiseen nähden minua ei edes harmittanut, vaikka lämpötilat pysyivät sangen viileinä ihan lomani muutamaa viimeistä päivää lukuunottamatta. Jos olisi ollut +25 asteen helle, niin tuskinpa sitä olisi viitsinyt sisällä kökkiä katsomassa sarjoja. 

 

Oulun reissu oli omalla tavallaan nostalgiareissu, kun sekä minä että veljeni ollaan aiemmin asuttu Oulussa. Jokin siinä kaupungissa on aivan ihanaa ja siellä on kiva käydä. Tällä kertaa käytiin normaalin kaupungilla pyörimisen lisäksi tietomaassa ja todistettiin sattumalta vierestä sellaista Geopark Challenge -seikkailukisaa. Näytti huisin jännältä ja kivalta, mutta tietenkin myös hyvää kuntoa vaativalta. 

 

 Lomalla on sallittua syödä kreisejä juttuja. Tuo joku jäähilejuttu oli yksi niistä :D

Kun kotikaupungissa tulee nykyisin käytyä vain pari kertaa vuodessa, on kesän kohdalla olemassa lista asioista, joita haluan tehdä. Siihen sisältyy mahdollisimman monen ihmisen tapaamisen lisäksi uimahallin ulkoaltaassa uiminen, Pedrinaksessa syöminen ja Pietarsaaren reissu. Nämä tuli kaikki tehtyä tälläkin kertaa. Joskin ulkoaltaassa uimiset jäivät harmittavan vähäisiin kertoihin, juurikin johtuen koleista säistä. Tänä vuonna käytiin Pietarsaaressa perinteisen koulupuiston visiitin lisäksi myös toisessa puutarhassa. Se olikin ihan hyvä lisä. Se oli jo hellepäivä ja käyskentely siellä oli ihanan kesäistä. Lisäksi siellä oli hauskoja yksityiskohtia. Esimerkiksi Raamt-hahmo (aavemainen ja kamala metsän paha henki) ja pieni lampi jossa oli lumpeenkukkia. Totesin lumpeita kuvatessani, että se yksi "lumpeenkukka-kuva", oli todellakin uskomattoman säkän tulos. Ihan eri tasoa olivat nämä kuvat lumpeenkukista. 

 

Oikeastaan kesälomaa Pohjanmaalla ei tarvitse tämän enempää avata, sillä loppu koostuu ihanista hetkistä minulle tärkeiden ihmisten seurassa. Ottaen huomioon lomaa edeltäneet tilanteet, todellakin tarvitsin tuota, että pääsin olemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet elämäni tukipilareita useita vuosia. Oli ihanaa ja voimauttavaa olla rakastavassa ja ymmärtävässä ympäristössä. Sai ikään kuin ladattua taas panssarinsa pystyyn, että kestää sitten "ympäriltä tulevaa paskaa" täällä Lappeenrannan päässä. Ja voin kyllä sanoa, että on tullut tarpeeseen tämä. Niin outoja juttuja on nyt sattunut täällä. 

 

Mutta pysytään silti tässä postauksessa iloisempien asioiden parissa. Yksi on ehdottomasti se, että vaikka ponnisteluista huolimatta lihoin lomallani 4 kiloa, on niistä jäljellä enää yksi ja sekin varmasti kohta poistuu. Mielestäni tämä on hyvä juttu. Lomasta tuli kuitenkin nautittua tarpeellisessa määrin, eivätkä vahingot olleet pysyviä. Toinen ihana juttu oli tämän päiväinen "pyöräseikkailu Saimaan saaristoon". Sanon nyt että seikkailu, koska kaikessa yksinkertaisuudessa se oli minulle sitä. Lähdin kartan kanssa reitille, jolla en ollut koskaan aiemmin ollut. Oli jännää, kun ei tiennyt mitä edessä on ja oikeastaan myös se, että osaako suunnistaa siten, että osaa mennä haluamansa reitin. Olenhan minä tosi hyvä suunnistaja (en ole ikinä eksynyt missään muualla kuin Helsingissä autolla ajaessa ja sekin johtuu vain siitä, että auton ratissa on vaikea lukea karttaa kun syke on sitä, mitä se nyt Helsingin liikenteessä on), mutta siitä on aikaa, kun olen aktiivisesti joutunut käyttämän taitojani. Osa jännityksestä tuli ehdottomasti siitä, että kartta oli kertakaikkiaan väärän mittaluokan kartta. 

Reitin alku- ja loppupuolella olivat ehdottomasti parhaat maisemat. Ne koostuivat lähinnä korkeilta silloilta olevista järvinäkymistä. Mukana oli reppu, koska pitkällä reissulla haluaa painon jakautuvan tasaisesti. Repussa oli mukana vain välttämätön: vettä, kartta, kamera, puhelin ja lompakko. 

Välillä piti pysähtyä suunnistamaan eli vertaamaan karttaa ja omaa sijaintiaan kartalla. En usko, että tuolla kartalla olisi pystynyt suunnistamaan tätä reittiä, jos ei olisi voinut kännykästä tarkistaa sijaintiaan ja pienempiä teitä. Toisaalta pelkällä kännykän kartalla olisi ollut vaikea ennakoida mihin menee. En tiedä kuinka paljon te nyt tuosta kartasta ymmärrätte, mutta kerrottakoon, että oma lenkkini oli 40 kilometriä ja tuo kartta näyttää 120 km x 120 km alueen. Siinä ei näy pikkutiet.

Nähtyäni tuon kyltin ajattelin, että jes, jos se on kerta Suur-Saimaa, niin sitten siellä varmaan on hienoja näkymiä. Hassua, että tuon kyltin jälkeen oli sitten pitkät pätkät sellaista perus pelto- ja metsämaisemaa. Lisäksi tuossa sattui ikävä juttu, että ku lähdin tuosta kuvaamasta, tuonne ajoi "just married"-auto. Mikä tarkoitti, että tuonne syrjäiselle, mutkaiselle pikkutielle, jossa on mystisesti 80 km/t rajoitus ja jossa mä joudun ajamaan autotiellä, ajais ihan kohta mun perässä koko hemmetin hääseurue. Niin kuin tekikin. Raivostuttavaa. Joku kukkahattutäti kehtas vielä töötätä mulle, vaikka mä olin ihan tien reunassa ja siitä olis kyllä hyvin mahtunut ohittamaan minut. Jos tie on suunniteltu niin, että siitä mahtuu kaksi autoa ohittamaan toisensa, niin silloin kyllä voi yksi auto ohittaa pyöräilijän, ilman että sen pyöräilijän pitää pysähtyä tien varteen, jolloin se pyöräilijä kyllä edelleen vie yhtä paljon tilaa kuin liikkuessaan :D

No siinä sitten tuli sellainen laituri, niin menin hetkeksi siihen ihailemaan maisemia ja odottamaan, että loput häävieraat ajaa ohi, että saisin olla rauhassa. Näköjään tässä kuvassa on muuten jo vinkkiä tulevasta. Enpäs siinä laiturilla ollessani silloin huomannut.

Toi oli ensimmäinen tosi korkea silta. Tätä korkeanpaikankammoista jopa vähän pelotti mennä sen yli. En tajua miksei tuosta kuvasta voi käydä ilmi, kuin hirveen korkealla mä olin. Mutta naamapunaisena (mulla on aina naamapunainen, ku teen liikuntasuoritusta. Puhumattakaan, että räpellän itseni tuonne ylös) piti ottaa todistusaineisto, että mä uskalsin. Lippistä en muuten ollut pitänyt moneen vuoteen, mutta kun nyt lähdin pitkälle pyöräreissulle 30 asteen helteessä, niin ajattelin, ettei se haittaisi. Tuo lippa estäisi enimpiä häikäisyjä ja lätsä ylipäätään toivottavasti auringonpistosta. Jos joku ihmettelee logoa, niin se on Maanpuolustuskoulutus ry:n logo. Oon saanut tuon lippiksen jonkin sotilastaitokisojen yhteydessä. 

Sitten koitti pitkä tuskien taival hiekkatiellä ja ilman hienoja näkymiä. Lopulta alkoi kuitenkin asfaltti ja heti sen yhteydessä oli tuo kyltti. Ja mä ajattelin, että hei, enää 14 km, sehän on pikkumatka ja menee äkkiä, ku se on asfalttia. Ja join sitten loput vedenjämät pois, ku mulla oli kauhea jano. Virhe! Oli meinaan sitten sellaisia ylämäkiä jäljellä, että kyllähän mulle tuli uudestaan jano. Litra vettä oli ihan liian vähän tälle reissulle.

No sitten alkoikin ongelmat kasaantua. Yhtäkkiä tuli ukkonen! Olin silleen että jee, tämähän tähän tarvittiin. Kotiin vielä sellaiset + 10 kilometriä, ylitettävänä otaksuman mukaan korkeita siltoja (kaikki tähän asti ylitetyt olivat olleet tosi korkeita) ja tänä kesänä on jo osunut salamoita ihmisiin. Ainakin yksi kuoli sellaiseen. Niin ja tietenkin, mulla on mukana mun uus puhelin! Riittääkö reppu ja se kännykkäsuoja pitämään sen ehjänä, jos sataa ihan täysiä? No ukkosen osalta mä kuitenkin selvisin säikähdyksellä. Ei osunut muhun ja sadekin pysyi sen verran maltillisena, että mikään repun sisällä ei kastunut. +30 asteen säässä ja pyöräilyn aiheuttamassa ilmavirrassa minäkin olin äkkiä taas kuiva. Tuosta kuvasta muuten, ihmettelin ihan tosissaan noita punaisia pilviä. Mä en ole koskaan nähnyt keskellä päivää punaisia pilviä. Ainoastaan auringonlaskun yhteydessä.

Loppumatkasta mä jouduin etsimään lisää vettä ja onneksi lopulta löysinkin sellaisen jonku "lomapaikan" mistä sai ostaa vettä. Loppumatkasta oli myös kaksi älyttömän korkeata siltaa. Siis tajuan, että toisella puolella oli UPM:n Kaukaan tehdas, mutta kuin ihmeen iso laiva siitä muka tarttee alta mahtua. Taaskaan nämä kuvat ei mun mielestä oikein valota, miten korkea se silta oli. 

Ainakin sieltä näki kauas. Mä mietin, että näkikö tuolta jopa Imatralle asti. Jotain tornitaloja horisontissa oli ja Imatralla on sellaisia.

Tällaisen reitin gps sitten lopulta näytti mun menneen. Nuo lopun pikkuharhailut on sitä veden etsimistä. Eka oli golfkenttä, jossa piti olla ravintola, mutta en mä sieltä mitään ravintolaa löytänyt. Jälkimmäisessä oli tosiaan joku lomakohde saaressa ja sieltä sai. Kylläpä nekin vedet oli juotu, ennen kuin kotiin pääsin. Käsittämätöntä, miten jano voi olla. Join loppuunsa tuon 40 kilometrin aikana 1,5 litraa ja olisin varmaan juonut enemmänkin jos ois ollut mukana / saatavilla. 

Sellainen kesäreissu. Oli ihan hyvä kokemus, vaikka meinas mennä jännäksi välillä.

In love with my new Lumia

Tervehdys pitkästä aikaan!

Edellisestä postauksesta onkin jo hurjan kauan ja mulla olisi jopa kolme postauksen aihetta. Loma (oli ihanat 3 viikkoa, elämäni pidempi palkallinen loma), sen jälkeinen töihin tulo (eka kerta sekin pidemmän loman jäljiltä, oli hirveää!) ja sitten on tämä, että olen siirtynyt kivikaudelta nykyaikaan mitä tulee puhelimeen. Kronologisesti mun olisi pitänyt kirjoittaa nämä järjestyksessä 1) loma 2) työhön paluu ja 3) uusi luuri. Mutta kun mulla on nyt suurin innostus tähän viimeiseen ja palan halusta kirjoittaa siitä, niin kirjoitetaan sitten. (isovanhemmille täsmennyksenä, että otsikko on suomeksi "rakastunut uuteen Lumiaansa")

 

 Se on valkoinen. Keltaista, punaista tai mustaa en olis halunnutkaan ja työpuhelin on turkoosi, niin ne pitää erottaa toisistaan. Sitä paitsi mä oon viime aikona ihastunut valkoiseen väriin muutenkin.

Minä en aina ole teknisesti niin hirveän lahjakas ja olen mielelläni pidättäytynyt aina vanhassa niin kauan kuin se toimii, joten tämä on 15 vuoden aikana vasta kolmas puhelimeni. Ensin minulla oli vanha kunnon nokia 3310 suunnilleen 13-vuotiaasta 19-vuotiaaseen. Silloin 19-vuotiaana mä olin menossa kotoa pyörällä kaupunkiin jumppaan ja tuli yhtäkkiä elämäni rajuin sade. Kastuin litimäräksi ja niin kastui se repussa ollut kännykkäkin. Hän sanoi itsensä irti. 

 

 Se on just sen kokoinen, että asioiden selaus onnistuu yhdellä kädelläkin. Pidän muutenkin tästä muotoilusta.

En muista oliko älykännyköitä keksitty jo 9 vuotta sitten, mutta joka tapauksessa ostin silloin 70 euroa maksaneen simpukka-mallisen kännykän, joka oli mallia soita, tekstaa ja ota huonolaatuisia kuvia, joita et saa kännykästä mihinkään. Bluetooth (langaton tapa siirtää tietoja laitteesta toiseen, vähän niin kuin lähiverkko) siinä kuitenkin yllättäen oli. Muistan, että oli ihan tuskaa opetella kirjoittamaan sillä tekstiviestejä ja alussa kirosin, kun vanhan tutun ja hyvän puhelimen oli pitänyt mennä rikki. 

 

 Se mahtuu myös mun "kännykkäsuojiin". Tähän ja identtiseen pinkkiin. (äiti sulla on muuten identtinen vihreä) Mahtuvuus oli toki testattava työpuhelimella, ennen kuin tein päätöksen henkilökohtaisenkin puhelimen vaihtamisesta :D

No sillä mentiin. Jossain kohtaa älypuhelimet tulivat ja yleistyivät. Aloin pikku hiljaa todeta, että äitiäni ja isovanhempiani lukuunottamatta en tunne ketään, jolla ei olisi älypuhelinta. Jopa 7-vuotiailla sudenpennuillani on älypuhelimet! En kuitenkaan siirtynyt älykännykkään kolmesta pääasiallisesta syystä 1) muistan miten tuskaa oli vaihtaa puhelinta. Miten minä "ei-todellakaan-tekniikan-ihmelapsi" oppisin käyttämään sitä? Miten näillä nakeilla (jotka muistuttavat etäisesti sormia, mutta ovat epätarkat ja kömpelöt) voisi näppäillä sellaista lasia? Kun eihän älypuhelimissa oo nappeja. Ainakaan siinä kohtaa mistä näppäillään numerot ja kirjaimet. 2) Käytön hinta epäilytti. Tulisiko siitä datasiirrosta ikäviä yllätyksiä lompakolle? Joutuisin varmasti vaihtamaan liittymää ja nykyinen on ylikätevä, kun se maksaa vain alle 10 euroa kuussa ja voin puhua saunalahden, elisan ja kolumbuksen liittymiin ihan niin paljon kuin haluan ilmaiseksi. 3) Itsensä puhelimen hinta. Nehän maksaa keskimäärin 500 - 700 euroa. Herran jestas, en ole iPodin ostamisen lisäksi ikinä sijoittanut tekniikkaan yli 400 euroa. 

Mahtuu myös mun käsilaukkuihin (joita on tuollaisia 3 eri väristä) just siihen taskuun, missä mä aina pidän puhelintani. Tämäkin piti testata työpuhelimella etukäteen :D

Ja sitten oli ajatuksia siitä, että mitenköhän se älyluuri pärjää partiolaisen matkassa? Kun pitää 4 tuntia olla paikallaan -30 asteen pakkasessa rastipäällikkönä? Tai sitten 15 päivää metsässä 30 asteen helteessä? Entä miten se pärjää kömpelön käsissä. Mun molemmat vanhat nokialaiset ovat lennelleet tosi paljon. Eivät veteen kertaakaan, mutta kaikkialle muualle kyllä. 

 

 Mukava lisäbonus. Lukitusnäytön kuva oli oletusarvoisesti aivan ihana. Tuo on aina näkymä, ku otan näppäinlukon (vai olisko oikea termi "kosketuslukituksen") pois päältä. Tuon vois vaihtaa johonkin kuvaan mitä oli kännykässä tai johonkin itse otettuun kuvaan tms. Minä kuitenkin pidän tuosta.

Tänään tilanne on se, että mulla on hallinnassani kaksi identtistä älypuhelinta. Lumia 520-merkkistä. Yllä oleva lista on ihan validi, mutta elämä on opettanut ja loppujen lopuksi sattuma tökkäsi eteenpäin. Tullessani lomalta työnantajani nimittäin iski minulle sellaisen turkoosin värisen Lumia 520-puhelimen kouraan ja sanoi, että vaihdat nyt tähän. Hetken oli paniikki, mutta ei siinä mitään, pakko mikä pakko. 

 
 Lukitusnäytön kun pyyhkäisee ylös, paljastuu tällainen aloitusnäkymä. Henkilökohtaisesti pidän tästä. Noita laatikoita sormella klikkaamalla aukeaa erilaisia juttuja. Saa itse päättää minkä kokoisia laatikoita on ja missä. Saa myös päättää mitä laatikoita tuossa ylipäätään on. Mulla siinä on tällä hetkellä muun muassa nämä: pankki, asetukset, muistiinpanot, akun tilanne, puhelin, liikuntasovellus heiaheia, tekstarit, sovellusten lataamispaikka, sää, hesari, internet, facebook, instagram, kamera ja niin edelleen

Joten kohdasta 1 päästiin yli pakolla. Kyllä kaiken oppii, kun on pakko. Yllättäen opin käyttämään uutta puhelintani alle tunnissa ja totesin että sehän on tosi hyvä, looginen ja toimiva. Kohdasta 2 ja 3 päästiin yli tutkimustyöllä. Itse puhelimen sai 95 eurolla (ei paha, senhän maksaa tän kuun kokouspalkkiolla!) ja löytyi myös liittymä, jolla saisi yli 8 tuntia ilmaista puhetta mihin tahansa liittymään ja 21 Mb/s nopeuden siten, että kännykkä lasku ei nousisi kuin noin 4-10 eurolla kuussa. Nythän mun yhteinen puhelin+tietokoneen netti-lasku oli vaihdellut 20 euron ja 26 euron välillä. Jatkossa tietokoneen netti ja puhelin on noin 30 euroa/kk. Kyllä sen mun palkalla maksaa. Sitä paitsi lakimiehen palkkaodote on hirveen nousukäyräinen, kunhan vaan pysyy työelämässä kiinni. 

 
 Myös tiettyjen laatikoiden värin saa itse päättää. Mä olen mieltynyt tuohon sinivihreään, mutta tuossa on nyt esimerkiksi harmaa, punainen, pinkki ja indigonsininen.

No entäs se partiolaisuus ja kömpelyys? Empiirinen tutkimus viime talven partioleirillä osoitti, että olin ainut, joka ei räpeltänyt koko ajan älypuhelinta. Eli ne kaikki muut räpelsivät, joten kai älypuhelinkin on sitten partioleirin kestävä, kunhan vähän katsoo miten sitä käsittelee. Kömpelyydestä puolestaan tajusin, että enhän mä ole monta muutakaan asiaa tiputtanut, jos ne vaan on sellaisia, että niitä ei saa tiputtaa. Ei oo tippunut astiat, ei iPodit. Eikä aiempi työkännykkäkään, joka oli E7-mallinen puhelin. Kai älypuhelin sekin, mutta siinä oli myös näppäimistö tekstiviestien kirjoittamista varten. Joten jos mä otan asenteen, että tämä ei saa tippua, ei se tipu. 

Ja nyt kun oon siirtynyt tähän uuteen älypuhelimeeni, olen alkanut ymmärtää miksi muut räpeltää niitä koko ajan. Tekstiviestien lähettäminen ja varsinaiset puhelut ovat melkein ihan sivutoimintoja! Tämä seuraava voi turhauttaa nuoria/muuten aikaansa seuraavia lukijoita, mutta haluan lähinnä äidilleni ja isovanhemmilleni kertoa, miten ylikätevä tämä on. 

Jos puhelimen soittamis- ja tekstiviestien lähettämisominaisuus jää sivuseikaksi, niin mitä sillä sitten voi tehdä?

Se riippuu siitä, minkälaisia sovelluksia siihen asentaa. Hirmuhyviä sovelluksia saa ilmaiseksi. Esimerkiksi minun sovelluksistani yksikään ei ole maksanut mitään. Esittelen nyt tässä muutamia kätevimpiä ja kivoimpia. 

Kuvassa on auki instagram. Se on sovellus, jolla voi ottaa valokuvia, muokata valokuvia ja jakaa ne kavereille. Tietenkin myös muiden kuvia voi seurata. Kuvia voi jakaa pelkästään instagrammissa tai halutessaan muissakin sosiaalisissa medioissa. Minä olen nyt pari kertaa jakanut kuvan myös facebookissa. Tämä mahdollistaa arjen pienten hetkien ikuistamisen ja jakamisen ystäville. Kuvassa on minun tämän päiväinen lounas. Ystävät ovat julkaisseet esimerkiksi mökki- ja järvimaisemia, nättejä sisustuksiaan, kuvia lemmikeistään ja muista arjen hetkistään. Myös julkkiksia on mahdollista seurata instagrammissa. Minäkin seuraan paria suomen tunnetuinta bloggaajaa ja näen heidän kuvansa.

 Sitten tietysti saatavilla on kaikkien mediatalojen sovellukset. Minun puhelimessani oli esiasennettuna Helsingin sanomat ja Iltasanomat. Tähän asti ne on riittäneetkin. Uutiset on ihan käteviä silloin kun pitää olla yksin julkisella paikalla eikä ole muutakaan järkevää tekemistä. Jos esimerkiksi odottaa junaa, bussia, ruokaa ravintolassa tai hieman myöhässä olevaa ystävää tapaamiseen. Julkisella paikalla yksin kököttäminen on heti helpompaa kun voi näpertää kännykkäänsä. Niin ja tietenkin, älypuhelimessa uutiset saa näkyville noin 2-3 sekunnissa. Tv:stä tulee uutiset vain tiettyinä aikoina, teksti-tv on kömpelö ja tietokoneen ja netin päälle laittamiseen menee kauemmin. Älykännykässä on uutiset aina 2-3 sekunnin ja 2 näppäyksen päässä.

Sitten on tietysti sää! Minä asensin ilmaisen ilmatieteenlaitoksen sää-sovelluksen. Se näyttää aina sataako, paistaako, tuuleeko, onko varoituksia. Näyttää 12 tunnin osalta tunnin tarkkuudella ja sitten vähän vähäisemmällä tarkkuudella 10 päivän ajalta. Tuo on sään aloitusnäkymä, mutta sitä näppäilemällä ja liu'uttamalla näkee paljon muutakin. En ole vielä testannut, että vaihtuuko tuo paikka samalla vauhdilla ku itse  liikkuu. No mulla on joka tapauksessa tässä myös asennettuna lämpömittari, joka näyttää oleskelupaikkani ulkolämpötilan perustuen satelliittipaikannukseen. 

Sitten on liikuntasovellus heiaheia! Se on sovellus, joka toimii myös tietokoneella netissä. Olenkin kirjannut siihen jo 4 vuoden ajan joka ikisen liikuntasuoritukseni. Että mikä laji, kuinka kauan ja mikä matka. Puhelinsovellus on siitä kätevä, että uuden merkinnän tekeminen on taas vain parin sekunnin päässä. Tietokoneella pitää ensin käynnistää kone, käynnistää netti, käynnistää facebook ja sitten vasta mennä tuonne nettisivulle. Ajansäästö on ihan uskomaton. Lisäksi tuossa on gps. Eli jos klikkaa tuota aloita kohtaa, niin se rupeaa piirtämään kulkemaasi reittiä karttaan ja kertoo kuinka nopeasti liikut ja kuinka pitkästi. Itselläni etenemisnopeus helpossa maastossa/tiellä on 5 km/h kävellen, mutta onhan tuo mielenkiintoinen haasteellisiin maastoihin tai jos jostain syystä haluat tietää täsmälleen kuinka pitkästi etenit. Tai jos olet eksyksissä, niin tuo näyttää kartalta että missä olet. 

Lompakko/pankkisovellus Pivosta puolestaan näkee tiliensä ja luottokorttiensa saldot. Ekalla kerralla kirjautumiseen tarvitsi verkkopankkitunnuksia ja avainlukua, mutta sen jälkeen on riittänyt, että syöttää itse määrittelemänsä 4-numeroisen koodin. Ja taas on tiedot parin sekunnin päässä. Pivon voi ohjelmoida ilmoittamaan aina kun tiliä käytetään. Sen voi myös ohjelmoida moittimaan, jos käyttää liikaa rahaa. Oikein kätevä sovellus, jos sattuu olemaan pienet tulot ja ennen seuraavaa tilipäivää pitää vähän väliä tarkistella, että kuinka paljon siellä tilillä on sitä rahaa. 

Junat kartalla! Paljon junalla liikkuvan ihmisen (esimerkiksi minun) pakollinen sovellus! Kuten kuvasta näkyy, se näyttää kaikkien suomen junien sijainnin. Karttaa pystyy tietysti zoomaamaan, saa esimerkiksi niin tarkaksi, että jopa junarata Kokkolan keskustasta Ykspihlajan teollisuusalueelle näkyy. Tämä on kätevä. Ei tartte mennä rautatieasemalle katsomaan "ai juna on myöhässä 5 min, eiku nyt se onkin jo 15 min" ja kohta tulee "juna myöhässä 30 min"... Voi katsoa kartasta missä se juna on. Kokkolassa ei esimerkiksi rautatieasemalle tarvitse lähteä etelään mennessä ennen kuin juna on Kannuksessa. Lisäksi tuota oikeanmaisinta painiketta painamalla voi valita minkä tahansa Suomen rautatieasemista ja katsoa miten siitä lähiaikoina menee junia. Toista painiketta oikealta kun painaa, selviää kaikki pääkaupunkiseudun lähijunat. Pakko todeta, että tämä sovellus olisi ollut eri kätevä viimeisellä Kokkolan reissullani, kun jouduin odottelemaan junaa laiturilla puoli tuntia. Silloin ei voinut tarkistaa junien sijaintia mistään, kun tietokone oli pakattuna alimmaksi kassiin. Jos olisi ollut älykännykkä, tämäkin tieto olisi ollut noin 3 sekunnin päässä.

Here transit-sovellus oli asennettuna valmiiksi. Tätä varmaan veljeni käytti, kun seikkailtiin yhdessä helsingissä. Lähtöpisteenä on aina automaattisesti sen hetkinen sijaintisi ja sitten ei tartte kuin syöttää määränpää, niin puhelin kertoo miten julkisella liikenteellä pääsee haluttuun pisteeseen. Helsingissä sovellus kertoi meille, että mihin bussiin pitää nousta ja missä pitää vaihtaa. En tiedä missä kaikissa kaupungeissa tämä toimii. Ainakin Helsingissä. Lisäksi sovellusten lataamispaikassa oli esimerkiksi Tampereelle oma sovelluksensa. Oli tässä puhelimessa joku auton ajosovelluskin, mutta sitä en oo testannut, kun en tällä hetkellä omista autoa. Älypuhelimeen muuten voi asentaa sovelluksen, joka varoittaa kaikista "peltipoliiseista". En sitäkään ole tarvinnut, niin en tiedä miten se toimii. Mutta oletettavasti puhelin rupeaa aina jotenkin huutamaan, kun lähestyy autolla peltipoliisia :D Tunnen yhden henkilön, joka tarvitsi kännykkäänsä tällaisen ominaisuuden. 

Minä latasin tähän myös nettiradiot-sovelluksen. Eli nyt pystyn kuuntelemaan about kaikkia Suomen radioasemia tällä. NRJ:stä ja Radio Rockista vaikkapa Yle Klassiseen. Asensin tähän myös spotifyn, joka on pääsylippu kaikkeen maailman musiikkiin, mutta en vielä ole käyttänyt sitä, joten en sitä tällä kertaa enempää käsittele. Oon myös musiikin kuuntelussa vähän urautunut tyyppi :D Kuuntelen sitä pääsääntöisesti iPodeiltani. IPodien akku kyllä kestää pidempään kuin älypuhelimen. Jos aktiivisesti näpertelee tällä, niin melkein joka päivä saa ladata. Jos ei näpertele ihan koko ajan, niin sitten kestää pari päivää. Siinä missä se entinen puhelimeni mallia kivikausi kesti yhdellä lautauksella noin 1,5 viikkoa. 

Puhelimessa valmiiksi jo ollut OneNote on muistilappu-sovellus. Sillä voisi tehdä esimerkin mukaisen ostoslistan kauppaan. Veljeni oli tehnyt Helsingin vierailuaan varten listan suunnitelmastamme ja rastitteli sitä sitä mukaa kun edettiin. Siinä missä tuossa ylhäällä on maitoa ja leipää ynnä muuta, veljeni listassa oli Korkeasaarta, kiertelyä kaupungilla, Hietaniemi, Hard Rock Cafe ja mitä muuta me nyt tehtiinkään. Itselleni, jonka elämä on yhtä to do-listaa, tää on täydellinen sovellus. Silloin kun mulla on oikein paljon tekemistä, saatan tehdä itselleni listan, jossa on esim. kohtia "tee (ansio)töitä, kirjoita blogia, skypepalaveri, käy kaupassa, valmista viikon ruuat, siivoa, pese pyykkiä, käy lenkillä". Jos ne saa puhelimeen, niin eipä tartte enää ostella niin paljon muistilappuja :D

Ja kyllä. Tietenkin älypuhelimella pääsee myös facebookiin. Jos facebook on käsitteenä vieras, niin vertaa sitä vaikka lehtien nettisivuihin, joissa on juttuja julkaisujärjestyksessä. Facebook on oman elämäsi uutisvirtaa täynnä. Sinne sinä, kaverisi, perheenjäsenesi ja sukulaisesi julkaisevat erilaisia asioita. Joku laittaa kuvan lemmikistään tai lapsestaan. Yksi päivitti tosi ajankohtaisesti oman raskautensa, useat ovat jakaneet kuvia häistä ja polttareista. Jotkut laittavat kuvia piirrustuksistaan tai ottamistaan valokuvista. Osa kommentoi linkkien kanssa uutisia tai muuten kertoo mielenkiintoisista nettisivuista. Lähes kaikki kirjoittavat silloin tällöin jotain lyhyesti elämästään. Jotkut yksityiskohtaisesti, jotkut vähän yleisemmällä tasolla. Jotkut kirjoittavat politiikkaa (esimerkiksi facebook-kaverinani oleva kansanedustaja), toiset pidättäytyvät arjen pienissä pinnallisissa asioissa, joista kukaan ei voi vetää hernettä nenään. Lyhyesti sanottuna facebook on keino tietää koko ajan mitä kaikki kaverisi, perheenjäsenesi ja sukulaisesi kaikkialla maailmassa tekevät. Tietenkin jokainen päättää itse siitä mitä jakaa, mutta jollain tasolla siis pysyy kärryillä missä ihmiset menee. Saavatko he opiskelupaikkoja, työpaikkoja, lapsia tai menevätkö naimisiin, rakentavatko talon ja kaikkea paljon pienempiä arjen hetkiä. Joten on todella kätevää, että myös kaikki tämä tieto on saatavilla älypuhelimesta parissa sekunnissa. 

Älypuhelimeen voi myös ladata whatsappin, jolla voi lähettää ilmaiseksi viestejä muille joilla on sama sovellus. Siihen voi myös ladata skypen ja silloin tulee puheluistakin ilmaisia niiden välillä, joilla on molemmilla asennettuna skypet. Skypepuhelut ovat ainakin tietokoneella ilmaisia, vaikka toinen olisi ulkomaillakin. En ole ihan varma, että onko näin myös älypuhelimen skype-sovelluksen kohdalla. 

Kaikki tässä esitetty on siis löydetty vain viikon älypuhelimen käytämisellä. Bittiavaruudessa on varmasti vielä vaikka mitä kätevää. Löytyy kompassia, taskulamppusovellusta, erilaisia kuvankäsittelysovelluksia ja vaikka mitä, mitä en osaa kuvitellakaan. Niin ja tietysti pelejä. Angry birdsiä ja muita. Googlea, Wikipediaa... Kaikki tämä taskussasi. Vaikuttaa kovastikin hintansa väärtiltä ja elämää helpottavalta. 

Ai niin joo, loppuun vielä yksi jalkakuva. Äiti ei olekaan tätä nähnyt, kun ei ole facebookissa. 

Tuli siis maanantaina aamulenkillä. Tuon ison "raastinraudalla vedetty" alueen mitat on 10 cm x 10 cm. Kevyesti tuntui pari päivää.. Annetaan hermovaurioinen jalka, josta aiheutuu kaatumisia. Mutta urheilija, eikä näemmä hermovaurioinen normiliikkujakaan, ei tervettä päivää näe. 

Tällaista tällä kertaa, kirjoittelen tässä joku viikonloppu lomastani ja töihin palaamisen karmeudesta :)

Vaihtelu virkistää

Hei,

tällä viikolla ajattelin mutustella aihetta "vaihtelu virkistää". Muistelen epämääräisesti, että joku on joskus sanonut, että vapaa-ajalla pitäisi tehdä päinvastaisia asioita kuin työssä pitää tehdä. Postinjakajan mieltä tuskin virkistää lähteä lenkille työpäivän jälkeen eikä tällainen konttorirotta mielellään järjestä mitään tai laadi minkäänlaista ajattelutyötä vaativaa asiakirjaa. Vaihtelu siis virkistää ja tasapainottaa kokonaisuutta kummasti. 

Olen tässä lähiaikoina saanut runsaasti mielenrauhaa nimenomaan kaikenlaisesta puuhastelusta, joka on hyvin kaukana ammatistani. Huomasin ajattelevani, että tällä hetkellä kyllästyttää jopa muut juristit. Eivät tietenkään ystäväni (minulla on monia juristiystäviä), mutta jotenkin juuri tällä hetkellä nautin suunnattomasti muiden ammattikuntien edustajien seurasta. Heitä kun kiinnostaa ja he puhuvat aivan eri asioista. He myös ovat jonkin verran maanläheisempiä kuin juristit. Olen niin kyllästynyt edustamiseen ja sellaiseen "tietynlaiseen olemiseen". Ehkä se on sitä tasapainon hakemista tämäkin. 

 

Minä olen aina ollut sellainen, että aivot toimivat paremmin kuin kädet. Koulussa mulla oli käsitöistä joku sääliseiska ja muutenkin mikään mun konkreettisesti tekemä juttu ei koskaan ole ollut kovin kaksinen. Mun veli on uskomattoman taitava kädentaidoissa ja samaten mulla on pari ystävää, jotka vaan osaavat. Huomasin jo kovin nuorena, että asetelma on tämä, joten mä en ikinä edes ajatellut vaihtoehtona, että rupeaisin ammatikseni tekemään mitään muuta kuin jotain ajattelutyö-hommaa. Mutta nyt sitä tuossa eilen pohdiskelin, että millaistahan se olisi tehdä työkseen jotain konkreettista. Sellaista, joka perustuisi enemmänkin taitoon kuin tietoon. Mutta, elämän ollessa jo näin pitkällä ja  kun ei tässä mitään varsinaista vahvaa vaihtoehtoakaan ole, niin syytä lienee kuopata moiset haaveet ja jatkaa tällä linjalla. Ainakin toistaiseksi.

Aiemmin mä olen tasapainottanut kokonaisuutta käyttämällä vapaa-aikaani lähinnä sellaiseen "ei vaadi ajattelua"-toimintaan. Fantasiakirjojen (kai niitäkin vois sanoa hömppäkirjoiksi?) lukeminen, sarjojen ja elokuvien katselu, valokuvaus ja liikunta ovat olleet vakiopuuhaani. Nyt oon tässä parin viikon aikana yllättänyt niin itseni kuin muutkin puuhastelemalla jotain jota voitais jopa mieltää "käsityöläismäiseksi". 

Ensimmäinen aktiviteettini oli kerätä vadelmanlehtiä, kuivattaa ne ja sitten värkätä niistä teetä. Silloin oli ollut aika stressaava työpäivä ja jollain tasolla olisin vain halunnut mennä nukkumaan töistä tultuani. Mutta kun silloin paistoi aurinko ja seuraaviksi päiviksi oli luvattu sadetta, niin niitä vadelmanlehtiä piti lähteä hakemaan. Ja kummasti ne murheet jäi sinne lehtimetsään. Linnut liversivät ja oli kaikin puolin aivan ihanaa. Oli jotenkin hirveen levollista keräillä niitä lehtiä. Kuivaaminen ja teen valmistaminen eivät sitten olleet enää homma eikä mikään, mutta se vadelmien etsiminen ja poimittavien lehtien valikoiminen siellä aurinkoisessa metsässä. Siellä taas sielu lepäsi. Ihan eri tavalla kuin toimistossa istuessa. 

Tällä viikolla tein jotain vielä hurjempaa. Mä valmistin kuusenkerkkäsiirappia. Siihen meni suurin osa mun lauantaista. Suurin homma oli etsiä ne kerkät, kun en viitsinyt kovin paljoa yhdestä puusta ottaa, ettei kasvu häiriintyisi. Joten tällä metodilla niitä kuusia piti löytää aika monta. Joku voisi nyt sieltä Pohjanmaalta ajatella, että mikäs homma kuusen löytäminen on. No tulkaa kokeilemaan tänne lehtipuuvyöhykkeelle. Siinä missä Pohjanmaalla on mäntyjä ja kuusia, niin täällä on vaahteroita, saarnia, lehmuksia, tammia. Ihan mitä tahansa lehtipuita mutta kuusia (tai muitakaan havupuita) hyvin harvassa. 3 tunnin ympäriinsä vaeltamisen jälkeen mulla oli kuitenkin kasassa 5 dl kuusenkerkiä ja aika monta hyttysenpistoa.

Sitten vaan kotiin, huudella kerkät ja pistää keittymään. Keittämisvaiheessa tulikin sitten melkoiset haihtumistuoksut. Käytännössä niin kuin olisi kuusimetsässä kököttänyt. Käytännön ongelmiakin tuli. Huomasin, etten omista siivilää. Selvisin kuitenkin tästä kaatamalla 2,5 tunnin keittämisen jälkeen keitokseni teepannuun jossa oli pieni siivilä. Sitten teepannusta keitos uuteen kattilaan, sokeria perään ja taas liedelle pariksi tunniksi. Nyt sitten vaihtui hajut, koko kämppä tuoksui tästä eteenpäin vaniljalta. Tänä aamuna tullessani aamulenkiltä, huomasin että tuoksuu vieläkin vaniljalta. 

Esteettisesti ah niin hienot. Joo ehkä sille on syy, ettei käsityö ole 10.

Nyt mulla sitten on 2 pilttipurkillista ihan itse tehtyä kuusenkerkkäsiirappia. Periaatteessa tarvitsen itselleni vain yhden purkin, joten pitäis keksiä mitä tuolle toiselle tekee. Mietin, että antaisinko sen jollekin, mutta sitten rupesin miettimään, että näinköhän sillä kukaan muukaan mitään tekee :D Sen pitäis käydä yskänlääkkeestä, mutta ihmiset on niin kovin harvoin sairaita (ja hyvä niin!). Sitä ilmeisesti vois käyttää myös mausteena tai kastikkeena, mutta tää mun tuotos on kyllä niin ärtsyn makuista, että ei sitä kyllä pysty syömään 1 teelusikkaa enempää kerralla. En ole vielä kokeillut miltä se maistuu teen kanssa. Mutta kun ei mun läheiset kyllä teetäkään juo. Lähes kaikki juo kahvia. No, saapa nähdä. Tulipahan tehtyä. 

 Reippaanlaisesti vaniljasokeria tuli laitettua. Mustat täplät vaniljaa.

Oli kyllä omalla tavallaan hauskaa puuhastella tän parissa. Mitähän sitä sitten seuraavaksi keksii?

Taaksepäin tarkastelua

Hei,

tämä viikonloppu ei jotenkin tunnu yhtään niin rentouttavalta, kuin viime viikonloppu tuntui. Syynä on nuo itse asettamani to do-listat. Hassua, että kun mä olen koko elämäni elänyt to do-listojen kanssa, niin nyt ne on jostain syystä alkaneet ahdistaa. Esimerkiksi tämä blogin kirjoittaminen on yksi to do-listan kohta ja jotenkin tuntuu, että inspiraatiota tähän ei ole nyt yhtään. Let's face it, tämän kirjoittaminen on nyt pakkopullaa. En oikeastaan koe, että minulla olisi mitään sellaista asiaa, joka pitäisi saada kerrottua eikä arkeni nyt niin ihmeellsistä ole, että siitäkään mitään uutta kerrottavaa joka viikko olisi. Mutta jostain syystä sitä silti pyrkii kirjoittamaan tänne tekstin joka viikonloppu. En tiedä, ei tässä taida olla mitään järkeä. Ehkä jatkossa kirjoitan silloin kun on jotain asiaa, enkä aikataulun sanelemana joka viikko. 

 

No, tällä kerralla mulla kuitenkin oli jopa pointti. Sikäli että se vielä oli jollekin epäselvä, niin minullahan on tausta maailman suurimpana jojona. Oon sellainen tapaus joka on ollut lihava koko ikänsä. En edes ymmärrä miksi ollessani lapsi kukaan yritti huijata että se on vaan lapsen pyöreyttä. Pah, suunnilleen samat ruumiin mittasuhteet ollut koko ikäni. No joka tapauksessa, oon tähän ollut säännöllisin väliajoin tyytymätön ja sitten aina laihdutellut ja lihoillut takaisin. Teinivuosina niin, että laihtumisen jälkeen lihoin aina paljon isommaksi, viimeiset 10 vuotta niin, että olen seilaillut noin 10 kilon painonvaihteluväliä edestakaisin. Vuonna 2012 huomasin olevani kuitenkin isompi kuin koskaan aiemmin ja sitten karppauksen löydettyäni pudotin painoa hurjat 16 kiloa. Jotka pysyivät noin puoli vuotta ja luulin jo päässeeni jojoilusta.

 

Mutta sitten, nyt kun tuosta hetkestä, jolloin olin pitänyt painon aisoissa puoli vuotta, on kulunut suunnilleen vuosi ja 2 kuukautta, on tilanne se, että pudotetusta painosta on tullut takaisin 13 kiloa. Suuren huokaisun paikka. En siis sittenkään onnistunut tuollakaan kertaa pysyvästi, vaikka olin niin innoissani silloisesta edistymisestä ja sen jälkeen siitä, kuinka paino pysyi alhaalla. 

 

Näppituntumalta syyksi tähän kaikkeen sanoisin, että mulla on vaan ollut ihan hirveän rankkaa työelämän puolesta siitä asti, kun aloitin nykyisessä työssäni. Vaikean ammatin aloittamisen lisäksi tein vielä asianajajatutkinnon työn ohella ja olin kertakaikkiaan niin piipussa, että ei ois voinut vähempi kiinnostaa mitä sanoo puntari. Sitä vaan yritti selviytyä arjestaan ja tuli palkinneeksi itseään herkuilla. 

 

Mutta nyt kun mä katson tilastojani (olen siis kirjannut yhteen vihkoon näitä päivittäisiä puntarilukemia), niin ei se välttämättä ihan noin mennytkään. Joulukuu 2012 otti takapakkia 3 kiloa. Ja niissä lukemissa mä keikuin vuoden 2013 kesälomaan saakka suunnilleen samoissa lukemissa. Sitten mä lihoin sen yhden ainoan kesälomaviikkoni aikana käsittämättömät 4 kiloa, jotka jäivät. Rankka syksy 2013, kun tein töiden ohella asianajajatutkinnon käytännön osaa, toi vielä 4 kilona siihen päälle. Eli ne tulivat akselilla syyskuu-joulukuu 2013. Asianajajatutkinnon valmistuttua noin vuoden kestänyt stressikin loppui ja viime joulukuusta tähän päivään, näiden 5 kuukauden aikana, en ole lihonnut kuin 2 kiloa.

 

Joten saldo on: joulukuu 2012 + 3 kiloa, kesäloma 2013 + 4 kiloa, syksy 2013 + 4 kiloa ja kevät 2014 + 2 kiloa. Mitä tästä voi päätellä? Lukuunottamatta viime syksyä (jolloin stressin itseäni hengiltä), mä näköjään osaan kerryttää paljon painoa lyhyessä ajassa enkä sitten pääse siitä eroon. Laskennallisesti tuntuu uskomattomalta, että voisi lihoa viikossa 4 kiloa, niin että ne jäävät. Sehän tarkoittais teoriassa laskennallisesti 30 800 ylimääräistä kaloria, jos oletamme, että kilorasvaa on 7700 kaloria. No tämä minun mielestäni vain vahvistaa sen, että kaloriteorialla saa heittää vesilintua. Vaikka miten oisin syönyt, en tasan varmasti oo viikossa ysönyt 30 800 ylimääräistä kaloria normaalikulutukseni päälle. Mutta niin vain kuitenkin pitämäni kirjanpidon mukaan 4 kiloa tuli viikossa ja ne jäivät. 

Tää on ihan hyvä mietiskellä läpi nyt, koska mulla on 2,5 viikon päästä edessä 3 viikon mittainen kesäloma. Ja ottaen huomioon missä kohtaa tätä painovaihteluväliäni nyt olen, en tasan varmasti halua lihoa kesälomallani tuollaisia lukuja, kuin olen viime lomillani lihonut. Pitää siis ottaa tavoitteeksi, että paino pysyisi edes samassa, kuin missä se nyt on. 

 

Jos tästä nyt jotain positiivista pitää hakea, niin mun arki ei oo ihan hirveen paljon pielessä. Se ei kenties ole laihduttavaa, mutta ei se ole erityisen lihottavaakaan. Tuo tämän kevään + 2 johtuu omasta mielestäni pelkästään siitä, että mua ei ois voinut laihduttaminen vähempää kiinnostaa. Jos olisin hypännyt puntarilla joka päivä ja se olisi vaikuttanut syömisiini, en ehkä olis lihonnut sitä kahta kiloa. Mutta oon jotenkin jo niin kyllästynyt koko touhuun. Jos oikein muistan, niin se mun laihduttelu alkoi 13-vuotiaana, joten oonhan mä sitä tässä ehtinyt jo kohta 15 vuotta tehdäkin, että onkos kummakaan, kun ei tahdo enää kiinnostaa. Paha vaan, että teoriassa sen pitäis kiinnostaa, sillä se jatkuva laihduttelu lienee ollut ainut syy sille, että paino on pysynyt tietyllä heilahteluvälillä. Eikä esim. käynyt niin kuin eräälle ystävälleni, joka seurustelun aloitettuaan lihosi parissa vuodessa 40 kiloa.

 

Tämä on kyllä taas niitä hetkiä, kun sitä itsekseen kiroaa, että miksi minulla pitää olla juuri tämä heikkous/ongelma. Mutta toisaalta, jos tätäkin yrittää ajatella positiivisesti, niin monet muut ongelmat voisivat olla vielä pahempia. Jos minulla olisi alkoholiongelma, niin sillä tuhoaisi kyllä äkkiä koko elämänsä. Samoin olisi tilanne peli-addiktion ja huumeiden kanssa. Jos minulla olisi asenneongelma (jota yleensä havaitsen suurissa määrin nuorilla rikoksentekijöillä), niin senkin kanssa olisi kyllä vaikeaa löytää paikkaansa yhteiskunnasta. Jos olisin yksinäinen, niin se varmaan olisi henkisesti äärimmäisen raskasta ja masentavaa. Että loppujen lopuksi, onko se ylipaino nyt niin paha ongelma ollenkaan, kun vertaa muihin ongelmiin? Ehkä sitä pitäis olla onnellinen, että ei oo mitään tämän pahempaa. Tämän kanssa nyt sentään pystyy elämään, kunhan vain jättää huomiotta ympäristön mielipiteet. 

Joillakin tuntuu olevaan kehoonsa sellainen asenne, että he haluavat kohdella sitä hyvin. Ravita sitä oikeilla ruoka-aineilla ja harrastaa liikuntaa pitääkseen sen myös voimakkaana ja toimintakykyisenä. Suotavaa lienee olisi, että minäkin joskus oppisin ajattelemaan niin. Nyt se keho on vaan tällainen maallinen tomumaja ja mun mielenkiinnon kohteet kulkee paljon enemmän henkisillä tasoilla ja henkisessä kehittymisessä. Ehkä vähän malliin, että kehitetään sitä mikä on jo valmiiksi hyvällä mallilla eikä haluta paneutua ongelmakohtiin. Joku toinen voi vastaavasti kehittää hirmuisesti kehoaan, mutta sitten henkinen kypsyys on jäänyt jonnekin 15-vuotiaan tasolle. Ja sitten on ne miljoonat, joilla on kummatkin osa-alueet tasapainossa. 

No, siinäpä tavoitetta kyllikseen, että oppisi muuttamaan omia ajattelutapojaan myös kehon osalta.