Tykyilemässä

Hei,

perjantai on vihdoin täällä! Jee, on kyllä tällä viikolla jo odotettukin. Jostain minulle tuntemattomasta syystä olen ollut tällä viikolla todella väsynyt ja vaikka olen pitänyt tällä viikolla todella paljon ylityövapaita (maanantaina tosin tuli 10 tunnin työpäivä, mutta tiistaina ja keskiviikkona olin töissä vain 9-14 ja torstaina ja perjantainakin vain 9-16), niin silti illat ovat menneet lähinnä nukkumiseen. Tosi tympeää, haluaisin toki tehdä jotain muutakin kuin vain nukkua! En tiedä vaikuttiko asiaan sitten se, että viime viime viikko ja viikonloppu olivat melkoista rutistusta.

Hienot oli näköalat hotellihuoneeni parvekkeelta

Viime viikolla tein pitkiä päiviä, koska sattui sillä tavalla oikeudenkäyntejä ja niihin oli tietysti tehtävä ne valmistelevat toimenpiteet, jotka ottaa aikansa. Etenkin nyt kun "lautasella oli" asiakkaiden kannalta isot panokset. On yksi asia hoitaa pikkusakkojuttuja tai myönnettyjä juttuja ja kokonaan toinen hoitaa täysin kiistettyjä juttuja, joista uhkaa tulla vuosien ehdotonta vankeutta ja joissa päämies on omasta mielestään täysin syytön ja saanut vakuutettua puolustajansakin syyttömyydestään. No että siinä ei olisi tarpeeksi, niin kun torstaina tuli taas 10 tunnin työpäivä, niin perjantaina kello herätti siinä aamukuuden pintaan ja sitten kun selvisin aamun oikeudenkäynnistä, suuntasin pikavauhtia rautatieasemalle ja lähdin Helsinkiin Tykypäivään. Tarkoitus siis olla työkykyä edistävä virkistyspäivä. Oikkari tosin vitsaili lauantaina, että tosi hyvä tykypäivä joo, hänellä ei ainakaan jäänyt yhtään työkykyä jäljelle...

Yhdellä Helsingin kadulla oli tällainen hauska asetelma. 

Minua harmitti ihan sikana, että en oikeudenkäynnistäni johtuen päässyt vierailulle rikosmuseoon. Se kun on sellainen paikka, että sinne ei yksityiset ihmiset edes pääse vaan pitää olla sidosryhmän juttu. Mikä menetys, etenkin kun rikosoikeus on intohimoni. Siellä olis kuulemma ollut vaikka mitä mielenkiintoista, mm. se Turusen koppi, jossa se säilytti sitä Herlin-suvun perijätärtä. Kerkesin kuitenkin mukaan frisbeegolf-aktiviteettiin. Se olikin huippuhommaa!

Luojan kiitos mulla oli reppu! Ois ollut aika hommaa vetää jotain lentolaukkua perässä tuolla frisbeegolf-paikassa.

En ole koskaan ennen aikaisemmin sitä kokeillut, enkä oikeastaan ollut tullut edes ajatelleeksi mitä se tarkoittaa. Olin kai sekoittanut sen johonkin partionjuttuun, kun ajattelin, että sitä pelattaisiin joukkuessa vähän kuin jalkapalloa, mutta väline olisi vain frisbee. (En ole myöskään ikinä golfannut, joten suotakoon minulle tämä ajatushäiriö) Mutta sehän siis olikin niin, että oli 18 rataa ja oli aina tietty lähtöpaikka ja tietty maali ja sitten vain yritit heittää frisbeetä kohti sitä maalia. Eihän se sinne ykkösellä mene, joten sitten kävelet vain sinne mihin se tippui ja heität uudestaan. Tätä niin monta kertaa, että saat frisbeen koriin. 

Hotelliyöpymisissä arvostan aina eniten aamupalahetkeä. Tarjolla vaikka ja mitä.

No minähän olin tietysti aivan surkea. Siellä oli monella radalla "bar 3", eli ilmeisesti ois ollut tarkoitus saada se frisbee koriin kolmella heitolla. No mulla meni keskimäärin varmaan joka radalla 10 heittoa. Ensin yleensä sikana oikealle, sitten sieltä vasemmalle ja niin edelleen, että sen sijaan, että olisin edennyt suorinta tietä lähtöpaikalta kohti koria, mun reitti oli sellaista siksakkia. Sinänsä se kuitenkin sopi tilanteeseen, koska kaikki nauroi mulle ja mä osasin myös nauraa itselleni. Surkea suoritukseni oli siis oikein loistava tunnelman kohottaja! Surkeudestani huolimatta tekisin tuota kyllä mielellään uudestaan ja ehdotinkin Lappeenrannan kaveriporukalleni, että mennäänkö joskus pelaamaan täällä frisbeegolfia.

Frisbeegolfin jälkeen menimme saunomaan jonnekin urheilukeskuksessa olevaan tilaussaunaan. Itse jätin saunomiset väliin, kun hiukset olisi ollut liian vaikea tuhertaa takaisin edustuskelpoisiksi enkä osaa olla saunassa kuivilla hiuksilla. Myöhemmin suunnattiin sitten Helsingin keskustaan. Käytin oikkarin kanssa viemässä tavaroitamme hotellille ja sen jälkeen suunnattiin sinne minne ne muut väittivät menneensä. Ilta jatkui ihan mukavasti Svengi-nimisessä karaokebaarissa ja takaisin hotellille hipsittiin joskus puoli neljän maissa. Katselin vaan aamulla kuitteja, että miten ihmeessä selitän kirjanpitäjälle, kun yhteen yhteen kuittiin oli merkitty mustikkashotit nimikkeellä "mummon tossu".

Meikäläisen tamineet taas iloisen värikkäitä. Pöh aikuisten tylsille valkoisille, beigeille, ruskeille, harmaille ja mustille vaatteille ja asusteille :D Paljon kivempaa ku on pinkit tossut, violetti reppu ja vihreä käsilaukku (hihna näkyy kuvassa).

Lauantai-aamuna kuljeksittiin Helsingin keskustassa ennen junan lähtöä ja käytiin istumassa tuomiokirkon portaillakin. Se oli hyvällä säällä yllättävän kiva istumapaikka, tulin miettineeksi, miksen käynyt Helsingissä asuessani siellä istuskelemassa. Ja sitten kun selvittiin takaisin Lappeenrantaan, muutaman tunnin tauko ja sitten ystäväpariskunnan tupareihin. Sekin ilta oli tosi mukava ja hiipparoin kotiin siinä puoli kolmen maissa. Sinä yönä myös selvisi, etten sittenkään ole psykopaatti. Olen nimittäin sitä aina välillä miettinyt, kun vaikka olis kuinka hirveä juttu, niin mua ei oo pitkään aikaan mikään oikein liikauttanut. Kun mun kaveri oli parin sentin päässä kuolla auton alle, niin mä järkytyin tosi pahasti. Minulla siis on edelleen tunteita. En ole psykopaatti. Harmittaa vaan, että kaikki oltiin niin humalassa ja tilanne nopeasti ohi, ettei kukaan saanut sitä rekkaria ylös. Siinä oli nimittäin kymmenisen juristia sitä mieltä, että se oli törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Se ois vaan kyllä ollut melkoinen tilanne, jos asia olis saatu eteenpäin ja se yksi olisi ollut uhri ja muu meidän porukka todistajia. Siinä ois ollut koko paikallinen käräjäoikeus jäävi käsittelemään asiaa :D Uhri kun olisi ollut entinen työntekijä ja todistajista osa nykyisiä työntekijöitä ja loput sitten siellä vähän väliä pärstäänsä näyttäviä avustajia.

Täällä oli yksi päivä hirveä myrsky, mutta sitä ei oikein saanut kuvattua, puut heilui aina väärällä hetkellä. Mutta noh, tällä hetkellä on sangen vehreää.

Tuohon viime viikkoon verrattuna tällä viikolla ei sitten olekaan tapahtunut juuri mitään. Vain töitä ja vapaa-aika on mennyt nukkuessa. Toivotaan että tämä "sinänsä toiminnasta vapaa viikonloppu" vähän palauttaa voimia. Kuusenkerkkäsiirappia ajattelin keitellä ja jos vaikka tällä kertaa keittäisi sen purkinkin, niin tökötti ei homehtuisi parissa viikossa. Viime vuonna korpesi yli paljon, että kun olit käyttänyt valmistukseen tunteja ja lopputulos maistuikin hyvältä, niin sitten se mokoma meni homehtumaan.

Vaihteeksi aikaansaavana

Hei,

olen ollut tällä viikolla poikkeuksellisen tehokas ja yksi suoritettu tehtävä oli ulkoasun päivitys kesäisempään muotoon. Muita tällä viikolla aikaan saatuja juttuja on ollut muun muassa kodin perusteellinen siivous ja ikkunoiden pesu. Lenkilläkin olen käynyt kahtena päivänä. Tämä on paljon enemmän aikaansaatu kuin normaalisti. En tiedä onko se tämä toivo tulevasta kesästä vai mikä, mutta ihmeellinen virtapiikki ja "aikaansaavuustila" on nyt ollut päällä. Näiden lisäksi olen myös kokenut itseni onnelliseksi. Periaatteessa täysin ilman syytä.

Lähtötilanne oli aika karu. Hirveys paljastui kun aurinko paistoi siihen.

Tai no onhan siihen syy. Tajusin nimittäin, että loppujen lopuksi asiani ovat ihan hyvin. Ei minulla ole kuin kaksi murehtimisen aihetta. Pohjanmaa on kaukana ja palkka on pieni. Mutta siellä Pohjanmaallakin pääsee kyllä käymään taas vähän yli kuukauden päästä ja palkalla pystyy maksamaan laskunsa eikä loppuunsa tarvitse mitenkään hirveästi kituuttaa. Vaikka hesarin testi kertoikin, että 80% suomalaisista tienaa saman verran tai enemmän kuin minä, niin onhan siinä ne 20% jolla menee huonommin kuin minulla. Sitä paitsi raha ei ole ainoa arvo.

Urakassa meni lopulta vain 2 tuntia ja vaikeinta oli tuon sängyn pyöräyttäminen edestä pois. Yllättävän vaikea yksin siirtää 120 cm leveä sänkyä.

Pitäisi useammin muistaa antaa arvoa myös sille, ettei pääsääntöisesti tarvitse tehdä kuin sellaista noin 40 tunnin työviikkoa. Moni muu juristi joutuu tekemään älyttömän pitkiä päiviä, etenkin he, jotka ovat julkisella puolella ja juttuja vaan tulee sisään nopeampaa kuin ehdit valmiiksi saada. Tai sitten on isojen asianajotoimistonjen juristit, jotka käytännössä elää työpaikallaan. 8.00-22.00 päivät eivät ole siellä mitenkään ihmeellisiä. Pitää myös antaa arvo sille, että voi johonkin pisteeseen asti itse valita asiakkaansa. Se tarkoittaa, että pystyy valitsemaan toisaalta miellyttävät ihmiset ja järkevät jutut, mutta myös sitä, että jos on kiire, niin voi sanoa, että nyt on kiire, en pysty ottamaan vastaan. Näin työtaakka ei koskaan pääse kasvamaan älyttömiin mittasuhteisiin.

Työ tekijäänsä kiittää. Ero on melkoinen. Nyt näkee läpi! Jee!

Ja sitten kun on vielä se, että nyt on ollut ihan sikamielenkiintoisia työtehtäviä ja ihmiset, joiden kanssa teen töitä, ovat mukavia, tulin siihen tulokseen, että asiathan on ihan hyvin. Tulin myös miettineeksi, että vapaa-ajallakin mulla on nyt asiat aika kivasti ja sitten alkoikin se onnellisuuden tunne. Onnellisuuden tunne siitä, että elän loppujen lopuksi ihan mukavaa elämää. Tällä hetkellä oon jopa miettinyt sitä, että pitäiskö mun sittenkin jäädä tänne? Tai no olla kaipaamatta muualle. Elämä menee miten menee ja pitää nauttia tästä tilanteesta, jossa niin moni asia on hyvin. 

Oon ollut lähes 2 viikkoa reissussa harvasepäivä. Tulevallakin viikolla on yksi Helsingin reissu.

Koska sain itselleni tässä hiljattain liikuntakaverin, olen nyt alkanut myös uudelleen rakentaa takaisin juoksukuntoani, joka pääsi tuossa romahtamaan, sillä en ole oikeastaan nykyisen työsuhteeni aikana hirveästi juoksennellut mihinkään. Täytyy kyllä sanoa, että aika lailla nollasta lähdetään liikkeelle vaikka vielä 3 vuotta sitten pystyin juoksemaan 15 kilometriä putkeen. Nyt kevyesti meni just joku 100 metriä ja sen jälkeen alkoi sitten jo se puuskutus. No puuskuttaen jaksoin sitten juosta suunnilleen kilometrin. Kilometrin! No mutta ei auta, pitää vaan tehdä samalla lailla kuin viimeksikin, eli käydä lenkillä suunnilleen 3 kertaa viikossa ja juosta jokaisella kerralla vähintään yhtä pitkälle kuin edellisellä kerralla ja mielellään vielä vähän pidemmällekin. Kyllä se siitä lähtee lutviutumaan. 

Perjantaina oli + 18, kesäistä ja toimistopäivä (ilman asiakaspalavereita), joten päätin pukeutua näinkin pirteästi. Oikkari naureskeli mun asulle. Ei voi moittia, kukapa uskoisi tuon näköistä lakimieheksi :D

Tietenkin tätä painoakin pitäisi saada alemmas ja kyllä se pienessä laskusuunnassa onkin. Mutta ei mulla kyllä ole pienintäkään kiinnostusta ruveta sellaiseen "täysimittaiseen laihduttamiseen". Oon tehnyt sitä enemmän ja vähemmän 15 vuotta ja oon korviani myöten täynnä sitä. Ihan sama. Pitäkää tunkkinne :D Mutta katson nyt vähän herkkujen määrää, niin jos se siitä pikkuhiljaa tippuis. Olen myös päättänyt aloittaa syksyllä taas kuntonyrkkeilyn. Ilmoitin jo partiossa, että päivän on vaihduttava tai minä lopetan ryhmän vetämisen, sillä nyrkkeilytreenit menee päällekäin nykyisen partioajan kanssa. Ihan huippua saada sellainen liikuntaharrastus, josta oikeasti pitää! Nyrkkeilysali on kaiken lisäksi tuossa mun kodin viereisessä rakennuksessa, joten alakerran ulko-ovelta on matkaa se 50 metriä. Äärimmäisen helppo lähteä treeneihin. 

Vihertää jo nätisti. Harmi vaan, että ku tuo talo tuosta nousee, niin menetän puistonäkymän.

Eipä tänne tämän kummempaa. Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

Hyvää äitienpäivää äidille ja mummolle!

minä olen nyt täällä jumissa ja te olette siellä Pohjanmaalla, joten ajattelin sitten tätä kautta laittaa teille edes kuvia kukista, kun en pysty itse mitään kukkaa tuomaan. 

Mutta jos oltaisiin Helsingissä, veisin teidät tällaiseen paikkaan:

Kyseessä on keskuspuisto, joka oli lähellä Helsingin asuntoani. Nimestään huolimatta se on sellainen tosi iso (ollakseen keskellä Helsinkiä) metsä. Siellä oli äitienpäivän aikoihin maa ihan valkoisenaan valkovuokoista, joten se oli oikein ihastuttava lenkkipaikka. Tänä aamuna kävin täällä Lappeenrannassa sauvakävelylenkillä ja kevätbongaus tuotti nokkosperhosen, voikukan ja tulppaaneja. Peilityyni saimaakin oli kaunis. Mietiskelin siinä, että siitä on kyllä vuosisata, kun mummon kanssa oltiin sauvakävelyllä siellä Patamäen metsässä. Ja että olisipa hienoa, jos äiti olisi voinut jakaa kanssani tämän hienon aamulenkin. No kesälomallani sitten toivottavasti :) 

Äitienpäivän kunniaksi kynsissäkin valkovuokkoteemaa

Ihanaa äitienpäivää!

Vappufiiliksiä

Hei,

täällä on vietetty ihan mukava vappu ja nyt voisi pitkästä aikaa tännekin kirjoitella. Menneet viikot ovat olleet enimmäkseen ihan arkista aherrusta, mutta mahtui tuohon mukaan vähän matkusteluakin. Kävin Keski-Suomessa työhaastattelussa ja sitten kun sieltä kotiuduin, nukuin muutaman tunnin kotona ja suuntasin Helsinkiin koulutukseen. Uusi työpaikka jäi jälleen kerran saamatta (oli neljäs työhaastattelu sitten viime syksyn), mutta nyt olin kyllä päässyt jatkoon parhailla luvuilla ikinä. 120 hakijaa ja minä olin 8 haastatellun joukossa. Viidelle jäi luu käteen ja minä sitten olin valitettavasti yksi niistä. Mutta ei muuta kuin uutta matoa koukkuun, pakko sen on joskus tärpätä. Eikä sillä, nykyinen työni on vakituinen, niin ei tässä mitään varsinaista hätää tai pakkotilannetta ole. 

Koulutuksen yhteydessä oli (minulle) ilmainen aamupala. Nam!

Helsingissä oleva koulutus oli tosi mielenkiintoinen, se koski laajojen rikosjuttujen hoitamista ja aiheesta oli kertomassa Riitta Leppiniemi, joka on esimerkiksi Jari Aarnion asianajaja. Oli hauskaa huomata, että kun olin itse jo ennen tuota koulutusta joutunut hoitamaan yhden isomman "pommin" (niin kuin minä sitä kutsun), niin olin osannut hoitaa sen sellaisella tavalla, että tuon koulutuksenkin jälkeen hoitaisin sen samalla tavalla. Onneksi maalaisjärkeä ja logiikkaa voi hyödyntää edes jossain, kun monesti tuntuu, ettei niille paljon sijaa ole lainkäytössä :D 

Vappupäivän kukkalöytöjä.

Koulutuksen jälkeen tein jonkin aikaa töitä Helsingin toimistolla ja suuntasin sitten vähän liian myöhässä juna-asemalle. Seurauksella, että kun kaivoin siinä juostessani työpuhelintani esiin katsoakseni istumapaikkani, niin onnistuin tietenkin tiputtamaan sen puhelimen maahan. Ja se tippui väärässä kulmassa -> näyttö säröiksi. Kivat siinä sitten heti soittaa omalla puhelimella työnantajalle, että katopa sähköpostista missä mun istumapaikka on, ku mä rikoin työpuhelimen. Hävetti ihan sikana. En oo moneen vuoteen rikkonut yhtään mitään, en edes astioita muutoissa, niin tympäisi, että sen piti sitten olla vielä firman omaisuutta. Onneksi sen puhelimen arvo oli uutenakin ollut vain jotain 70 euron luokkaa, niin ei se nyt enää hirmuisen arvokas ollut. Toki sitä joutui sitten hankkimaan uuden, eikä työnantaja suostunut ottamaan sitä mun palkasta, vaan vaati, että se ostetaan firman kortilla, että sen verran tappiota sitten. On tuokin kamalaa, mä olisin päässyt syyllisyydestäni, jos olisin itse ostanut uuden. Nyt on sitten edelleen syyllinen olo. Kiva.

Tämä. Tämä tuntui niin hyvältä ku oli niin pitkään jännännyt pelejä.

Viime viikkoina aikaa kului myös jonkin verran jännätessä, että mitenkä käy Kärppien. Oli suhteellisen tasainen välieräsarja Jyppiä vastaan ja sitten vielä finaalisarja Tapparan kanssa sellainen, että nitroja olisi tarvittu monta kertaa. Lopulta kuitenkin äärimmäisen jännä 7. peli päättyi toisella jatkoajalla Kärppien voittoon ja riemu oli irti. Minä täällä yksin kotonani kiljahtelin siihen malliin, että naapurit varmaan ajattelivat, että mitä se hullu akka nyt elämöi :D

Vappuaattona istuttiin tänä vuonna iltaa kaverin kotona jonne meitä kokoontui muutama meidän paikallisesta kaveriporukasta. Musta on jännä sattuma, että sama minne menen, niin mulle aina muodostuu sellainen alta kymmenen hengen kaveriporukka. Näin oli kaikissa kouluissa missä olen ollut ja yliopistoporukoilla on jatkettu myös Oulu ja Helsinki akseleilla. Lappeenrannassa ei ole kyse enää yliopistoporukasta, mutta yhdistävä tekijä on nyt työ. Toki suurin osa on nytkin juristeja, mutta siinä on ihmisiä eri yliopistoista ja mukana on myös oikeustradenomeja. Mut ihan huippua, että voi vielä näinkin vanhana löytää uusia ihmisiä, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa mukavissa merkeissä. 

No pitihän sitä nyt vappukynnet värkertää :)

Vappupäivänä sitten kävelin ympyrää. Sää oli mitä mainioin, joskin vähempikin tuuli olisi riittänyt. Mutta aurinko paistoi, löysin kukkia ja havannoin yleistä meininkiä. Ihmisiä oli kertynyt Linnoituksen valleille vappupiknikille. Voisi ehkä ensi vuonna itsekin ehdottaa porukalle, että miten ois piknik, jos sää sallii. 

Puhelin tuossa äidin kanssa eilen illalla ja samalla tulin todenneeksi, että kappas, mullahan on toukokuussa vain yksi täysi normaali työviikko. Sitten on helatorstaita, koulutuspäivää hesassa, tykypäivää hesassa ja sitten onkin jo kesäkuu. Ja näillä näkymin oon lähdössä äidin kanssa (tai no äiti suoraan pohjanmaalta ja minä täältä kaakkois-suomesta) Tampereelle juhannukseksi. Suunnitelmissa olisi mennä luontoon samoilemaan. Ihan huippua! Asun niin tässä keskellä betonihelvettiä, että kaipaan luontoa. Pitää toivoa, että tulee kivat säät, niin voi samalla valokuvailla. 

Se on kuulkaas yksi hups vain, niin kohta on jo kesä! Uskomattoman nopeasti mennyt nämä 4 kuukautta. Aurinkoista toukokuun alkua kaikille!

Pirteällä mielellä

Hei,

aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja tuolla on jotakuinkin + 10 astetta lämmintä. Saimaakin vapautunee piakkoin jääpeitteestään. Näytti olevan enää muutaman sentin paksuista. Ja minä olen onnellinen! En yleensä tunnista minkään kaamos- tai talvimasennuksen alkamista tai olemista, mutta selkeästi kuitenkin keväällä on parempi mieli. Niin nytkin. Lempparikuukauteni, toukokuu, on tuossa jo kohtuullisen nurkan takana ja tämä on jotenkin niin toiveikasta aikaa. 

Luovuus irti pääsiäisenä ja väriä muniin

Kesälomasta on sovittu ja odottelen tässä kuin kuuta nousevaa, että pääsee jälleen Pohjanmaalle. Tänä vuonna on ikävää, että joudun olemaan juhannuksen täällä Etelä-Karjalassa, enkä siis pääse viettämään juhannusta sukulaisten kesken mikä on ollut useampana vuonna traditio. Positiivista kuitenkin on, että saatiin äidin kanssa 2 yhteistä kesälomaviikkoa. Eli kolmesta kesälomaviikostani 2 suhteen ei tartte könöttää päiviä yksin. Viime kesänä oli hieman haastavaa, kun kaikki muut olivat töissä arkisin ja sitten kaikkia olisi pitänyt nähdä samaan aikaan. Vielä jos veljenikin saisi edes vähän yhteistä lomaa tuohon, niin se olisi mahtavaa. Nyt pitää vielä keksiä, että mitähän sitä haluaisi tehdä. Tai mihin resurssit riittävät.

Lopputuloksena tällainen pääsiäisasetelma

Pääsiäinen tuli kökittyä viime vuoden tapaan ihan itsekseni. Tosin tulin ajatelleeksi, että ehkä ensi vuonna voisin säästää siihen rahaa, että pääsisi käymään kotikonnuilla. Olisihan se kuitenkin 4 päivän loma. Kai se on riittävä siihen, että on valmis matkustamaan junassa sen 14 tuntia. Yllättävän kivuttomasti meni kuitenkin 4 päivää täysin yksin. Rentoilin ja täydensin univarastojani. Katsoin kaiken kaikkiaan 5 leffaa, kävin lenkillä ja sain viimeinkin toimimaan Heroes of Might and Magic III-pelin tällä uudella tietokoneellani. Sitä tietenkin piti sitten pelata :D Kyse on vuonna 1999 julkaistusta pelistä, jota me ollaan veljeni kanssa pelattu suunnilleen siitä asti, eli 16 vuotta. Me sanotaan sitä "iloiseksi tavaroiden keruu"-peliksi, koska se on tosi leppoisa, jos laittaa helpot asetukset. Mun murheenkryyninä on viime syksystä asti ollut, että tämä peli pyöri vain mun vanhalla läppärillä, jossa oli XP. On sanoinkuvaamattoman hienoa, että nyt se pyörii myös tällä mun uudella läppärillä, jossa on windows 8.1. 

Toinen äärimmäisen upea juttu oli, että tänään hain postista paketin, joka sisälsi lempihajuvettäni. Kyseessä on Nina Riccin Premier Jour -niminen ihanuus. Jos oikein muistan, niin isä toi mulle joskus vuonna luu sitä tuliaiseksi ulkomailta ja olen siitä asti ollut vannoutunut käyttäjä. Kuvailisin sitä hienostuneeksi kukkaistuoksuksi. Se on sellainen "pientä arjen luksusta"-elementti. Ja mä olin aivan murheen murtama, kun edellinen puteli loppui ja Stockmannilla sanottiin, että se on poistunut valikoimista. Luulin hetken, että sen valmistus on lopetettu, ku sitä ei löytynyt mistään. Sitten kävi ilmi, ettei ollutkaan lopetettu ja netistä olisi löytynyt, jos olisi tilannut Amerikasta. Tai osannut Ranskaa ja tilannut suoraan sieltä. Mutta kun en osaa. Oon kuitenkin googletellut sitä aina silloin tällöin ja pääsiäisenä löysin sen! Eräällä ruotsalaisella firmalla oli suomenkieliset sivut ja Ruotsista oon ennenkin tilannut tavaraa, joten sieltä se sitten saapui. Ja mun arjessa on taas luksusta!

Sinänsä olen hassu otus, että välitän noin niinku ylipäätään omastani (tai kenenkään muunkaan) ulkonäöstä varsin vähän ja arvostan pikemminkin pään sisäisiä asioita. Oon se tyyppi, jolla ei oo mitään ongelmaa liikkua täysin ilman meikkiä, hiukset miten sattuu ja mennä vaikka partio-iltaan jumpinissa. Minkä olenkin tehnyt useamman kerran. Mutta sitten joissain asioissa mä olen tällainen hienostelija. Siinä on vaan jotain, ku arkipäivinä pynttäytyy työjakkuun, laittaa hiukset asiallisesti, meikkaa hillitysti ja suihkauttaa tuota hajuvettä. Ehkä tämä on tyttöjuttu, en oleta miespuolisten lukijoiden ymmärtävän. 

Viime viikkoina myös työpäivistä on löytynyt enemmän iloa kuin aikaisemmin. Meillä aloitti uusi oikkari ja hän työskentelee täällä samassa kaupungissa kuin minä. Hän on tosi mukava ja tosi innoissaan hommasta. Vitsailinkin hänen kanssaan, että piristyy tämä vanha koirakin (= minä), kun hän on niin innoissaan. On ollut myös yllättävän mukavaa ohjata ja opastaa häntä. Jostain syystä mua ei yhtään haittaa minkäänlaiset kysymykset tai keskeytykset. On vaan niin kerta kaikkiaan piristävää, että on olemassa joku joka osaa asiat vielä huonommin kuin sinä itse :D Tulee päiviin paljon enemmän sellaisia hetkiä, että kokee osaavansa ja oppineensa. Rehellisesti sanottunahan mulla oli varmaan ainakin vuoden sellainen kriisi että "minä en osaa mitään". On myös aivan mahtavaa, että nyt mä oon saanut laitettua oikkarille kaikki "sihteerin tehtävät" ja saanut keskittyä itse pelkästään juridiikkaan. 

Pääsiäisaamupala, johonkinhan ne munat oli käytettävä. Kinkku-viherpippurijuusto-munakas. Ja vielä teetä ja mango+muita hedelmiä-mehua. Suorastaan luksus-aamupala verrattuna arkien "vettä ja maitorahkaa"-aamupaloihin.

Tässä tämän arkiviikon lopulla oli yksi erityisen hyvä hetki, kun sain tehtyä valmiiksi yhden ison jutun, jota tein aivot aivan solmussa 4 kokonaista työpäivää. En olekaan ajatellut, että työelämässä voi tulla tuollainen tunne jonkin valmiiksi saamiseksi. Leijuin varmaan metrin verran ilmassa, kun se oli tehty. Viimeksi sama fiilis oli juuri valmistuneen gradun kanssa. 

Kevätmielellä oli myös tämä kukkapuskan yksi oksa. Nyttemmin siinä on jo isoja lehtiä, näyttää olevan koivunoksa.

Tällaisia pieniä arjen asioita tällä kertaa. Toivottavasti kaikilla muillakin on mielialat piristymässä kevään ja lisääntyvän valon myötä :)

Uusia onnellisia muistoja hankkimassa

Heipä hei,

blogihiljaisuuteen on ollut kerrankin mukava syy! Minulla oli tuossa noin pari viikkoa sitten talviloma! Eikä mikä tahansa talviloma, vaan palkallinen sellainen ja vieläpä täältä Etelä-Suomesta katsottuna pohjoiseen (Kainuu ja Vuokatti) suuntautuva lasketteluloma! Minähän olen tässä jo pitkään ollut vakituisessa työsuhteessa, mutta kun käytin ekana vuonna seuraavan vuoden lomia, niin viime vuodelle ei jäänyt sitten ollenkaan talvilomaa. Tämä oli siis elämäni ensimmäinen palkallinen talviloma. Taisi myös olla elämäni ensimmäinen kunnon lasketteluloma, jos jättää laskuista pois kaamosluennot Leville, joissa mökkielämän ja laskettelun päälle sai "oikeudenkäynnin leikkimisen", luentoja ja porukan, jota ei päässyt itse valitsemaan. Kaamosluentoja lukuunottamatta olen aikaisemmin tehnyt vain päiväreissuja laskettelemaan. 

Mikä ihana kevättalvi!

Voin sanoa että kannatti! Onnellisuuden määrä oli ihan valtava jo siinä vaiheessa, kun poistuin lumilautani kanssa junasta Kajaanissa ja veljeni tyttöystävineen oli vastassa ja suuntasimme kauppaan ostamaan ruokaa ja herkkuja. Onnellisuuden määrä vain lisääntyi kun näin siistin mökin, ihanat talvimaisemat ja bonuksena, että hissiliput oli jo maksettu veljeni työpaikan toimesta. Siinä säästi ainakin 70 euroa. 

... ja siisti mökki

Siellä oli takkakin, johon me tehtiin tulet joka ilta. Tosin se oli haasteellinen tehtävä ilman puukkoa. Kokonaisia klapeja on partiolaistenkin vaikea saada syttymään. Ja sitten siellä oli ihana sohva jossa oli mukava köllöttää valkkarilasillisen kanssa, kun oli joka paikka ihan mahdottoman maitohapoilla lumilautailusta. 

Olemus oli edelleen pallo, mutta onneksi mahduin toppavaatteisiini :D

Lumilautailu oli ihanaa, mutta oli se myös varsin rankkaa. Tai siis minun lihaskunnolleni (tai sen puutteelle). Ahkerasti salilla käyvällä veljelläni ei ollut mitään ongelmia. Minä en ole koskaan ymmärtänyt, mikä lumilautailussa syö niin paljon lihaksia. Tai no okei, silloin kun olet etukantilla, pohkeet on käytössä, silloin kun takakantilla, etureidet kärsii. Ja koska toisen jalan on aina oltava tuolihississä irti, niin joka kerta kun menet ylös, on perillä istuttava maahan laittamaan toinen jalka kiinni (seisoa ei voi, koska ei se lauta pysy paikallaan niin kauan). Sitten kun siitä äheltää itsensä ylös, pitää punnertaa itsensä maasta ylös. Mikä tietenkin ottaa olkapäihin, hauiksiin ja ojentajiin. Ja sitten vain toistoa useita tunteja kerrallaan, muutamana peräkkäisenä päivänä. Kun et ole tehnyt lihaskuntoharjoitteita viimeisen kolmen vuoden aikana kuin satunnaisesti. Hyvä ajatus! En olekaan varmaan ikinä ollut niin joka paikasta kipeä, kuin olin reissun viimeisenä iltana.

Vaikka painoa olikin nyt reippaasti enemmän kuin edellisellä laskettelukerralla, ainut vaikeus oli jalkojen kiinni laittamisessa lautaan. Minulla kun valitettavasti kaikki kilot kertyy tuohon vatsaan ja vielä niin että ovat edessä eivätkä juurikaan sivuilla, niin lopputulos on suunnilleen se kuin olisi yhdeksännellä kuulla raskaana. Yritä siinä sitten istua jalat suorina edessäsi ja sitoa jalkoja kiinni (tarttee yltää varpaisiin asti), kun koko läskikasa on siinä välissä. Jos blogia lukee isompia ihmisiä, jotka eivät normaalisti venyttele, niin kokeilkaapa. Istukaa lattialle jalat suoriksi eteenne niin että jalat ovat nilkoista sellaisen puolen metrin päässä toisistaan. No niin ja yrittäkääpä sitten pitää kiinni varpaista minuutin ajan. Jep. Just niin helppoa. Asiaa ei varsinaisesti helpota vaikka yrittäis laittaa polvia koukkuun, koska sitten se läskikasa vasta edessä onkin, eikä toivoakaan, että ylettyisi jalkateriin. Siinä missä se mäen alas tuleminen on jälkikäteisestä lihaskivusta huolimatta ihan mukavaa, niin tuota lumilaudan kiinnittämissäheltämistä mä inhoan. Siinä maassa istuessani ajattelin, että jos koskaan voitan lotossa, niin ekana kirurginveitsen alle ja saa tuo pallo luvan lähteä kerta heitolla. Arvista viis. Arpia on jo muutenkin niin paljon, ettei mitään väliä enää :D 

Oli siinä kuulkaa kurkotteleminen. Huijasin aina tempaisemalla eteenpäin ja tarttumalla toisella kädellä tuohon lautaan ja siten pitelemällä itseäni tarpeeksi mutkalla saadakseni jalat kiinni :D

Sää oli reissullamme mitä mainioin, aurinko paistoi koko reissun ajan kirkkaalta taivaalta, päivisin oli plus-asteita ja siellä oli ihanan talvista. Oikein kunnon hanget. Sain siis reissusta irti sen aidon kevättalvi-fiiliksen, mitä rakastan ja mitä ei ole ollut tarjolla täällä Etelä-Suomessa. Nyt kun täällä rupesi aurinko paistamaan, niin lumet aika pitkälti suli kertaheitolla. Eikä täällä missään vaiheessa kovin paljon ollutkaan lunta. Muutenkin täytyy sanoa, että näinä vuosina, mitä olen Etelä-Suomessa asunut, niin talvet ovat olleet ihan surkeita. 2014 talvena lunta oli vain pari viikkoa! Nyt oli vähän enemmän lunta, mutta eipä tämä ole hääviä verrattuna talviin, joihin olin tottunut Pohjanmaalla. Toivottavasti pääsisin jatkossakin kerran talvessa laskettelulomalle pohjoiseen. On sen arvoista! 

Yksi ilta käytiin myös kylpylässä ja sen jälkeen pitsoilla paikassa, jota oli kehuttu. Ja ne kaksi muuta sankaria ottivat pitsat omavalintaisilla täytteillä. Niiden pitsojen nimet oli kuvaavasti "idiootto" :´D

Täällä etelässäkin näyttää tällä hetkellä siltä, että asiat ovat paranemaan päin. Töihin tulee uusi mukava tyyppi. Meillä ei hirveen hyvin toimi henkilökemiat yhteen esimieheni kanssa, kun ollaan ihmisinä ihan erilaisia, niin mukava saada samanhenkinen ihminen piristämään työpäiviä. Ei tartte olla enää niin paljon yksin ja tietysti on se bonus, että saan iskettyä "ei-juristihommat" hänelle. Pitkällä aikavälillä se voi näkyä positiivisesti palkassani, koska silloin minulle pitäisi jäädä enemmän aikaa keskittyä hommiin, joista voin laskuttaa.

Toinen mukava juttu on, että eräs kaverini muuttaa keskustaan ja olen saamasta hänestä liikuntakaverin! Tämä on ehkä paras uutinen tosi pitkään aikaan. Siitä lähtien kun muutin pois Oulusta, olen kaivannut itselleni liikuntakaveria. Oulussa lenkkeilimme ja uimme aktiivisesti veljeni kanssa ja sitten kun muutin etelään nykyisen työni perässä, liikunta jäi lähes kokonaan. Jos on liikuntakaveri, sitä tulee lähdettyä yhteisesti sovittuihin juttuihin, koska eihän sitä kehtaa sanoa, ettei jaksa. Kyllä minä aina partioonkin vaivaudun, vaikka 90% ajasta en lähde sinne mielelläni. Kuitenkin aika harvoin harmittaa, että joutui pitämään partiota. 

Liikunnassa on sama. Lähteminen on vaikeinta, mutta kun on saanut lähdetyksi, harvoin kaduttaa. Muistan koko elämäni ajalta, että liikkumaan lähteminen on kaduttanut suunnilleen alle kymmenisen kertaa ja nekin ovat yleensä johtuneet loukkaantumisista. Tietenkin minua ottaa aina päästä, jos lähdin liikkumaan ja sitten kompastun ja loukkaannun. Kuvaavaa on tässä suhteessa, että tuossa yksi päivä mietin, että hei, mähän en olekaan loukkaantunut viime marraskuun jälkeen. Ja tajusin, että viime marraskuun jälkeen mä olen käynyt tasan kaksi kertaa lenkillä, että onko se nyt ihmekään, jos ei ole loukkaantumisia tullut.

Täällä etelässä on jo kovasti kevät

Mutta kun nuo tiet alkaa taas olla asfaltilla, niin eiköhän se ole kohta taas ihan turvallista lenkkeillä. Muutenkin lisääntyvä auringonvalo (verrattuna esim. joulukuuhun, jolloin koko kuukauden aikana paistoi aurinko 5 tuntia) on saanut mielialani paranemaan ja elämä näyttää vähän positiivisemmalta. Myös se että tapahtuu näitä positiivisia muutoksia ihmispiireissäni (uusi työkaveri ja liikuntakaveri), lisää arjessa jaksamista. 

Aurinkoista viikon jatkoa! 

Elämäni läskinä

Hei,

täällä on taas tehty töitä oikein urakalla ja blogia ei ole tullut kirjoiteltua, kun ei ole ollut oikein mitään sanottavaa. No nyt on. Meillä oli torstaina sellainen oikeudenkäynti, että tulkki oli videoyhteyden kautta. No hänen työtään helpottaakseen myös oikeussalissa oli kamera joka kuvasi ja se kuva näkyi sitten siitä toisesta ruudusta. Yritä nyt sitten siinä keskittyä vakuuttamaan tuomaria tietystä kannasta, kun siinä on sellainen iso tv-ruutu, jossa näytät 20 kiloa peilikuvaa painavammalta norsulta :D Herran jestas! Pahempi kuin valokuvatkaan (jotka nekin voi olla tosi raadollisia välillä). Siis oikeasti, mä olin vaan yksi iso pallo. 

Sinänsä toi oli kyllä hyvää herättelyä, mä nimittäin olen "läskisokea" myös tähän suuntaan. Eli vaikka tiedän olevani läski, kuvittelen olevani "tietyn kokoinen" läski. Kuvittelen itseni oikeastaan vastaamaan ulkomuodolta sitä, mitä todennäköisesti olisin jos olisin 20-30 kiloa kevyempi. Pakko ryhdistäytyä. Tulin tällä viikolla selanneeksi myös vanhoja valokuvia ja totesin, että oon ollut läskisokea myös toiseen suuntaan. Eli pitänyt itseäni läskinä silloinkin, kun se ei ole ollut fakta. Oma kokemukseni on, että olen koko elämän ollut suhteessa pituuteeni suunnilleen samanlainen. 

Tässä ikävuosia suunnilleen 1. Aikuisen itseni mielestä suhteellisen normaalin näköinen lapsi.

Siis nyt tehdään pieni valokuvatrippi ja aloitetaan 27 vuoden takaisella kuvalla. Pikkulasten osalta olen vähän huono arvioimaan, miltä niiden pitäisi näyttää, muttta ei tuo nyt ihan mahdottoman läskiltä ainakaan näytä. 

Tästä kuvasta en ole aivan varma iästä. Arvioisin, että siinä 7 vuoden tienoilla. Hiukset ovat samanlaiset kuin ensimmäisenä koulupäivänä otetussa kuvassa. Tässä en mielestäni näytä ollenkaan läskiltä.

Mutta suunnilleen tästä se pyöristyminen sitten alkaa. Kuvan asento ei paljasta mahaa, mutta kasvoissa on jo enemmän pyöreyttä. Ikää noin 9 vuotta. Tästä lähtien alkaa mennä päin helvettiä. En muista kumpi tapahtui ensin, jalkapallon pelaamisen lopettaminen vai se että paras ystäväni muutti toiselle puolelle kaupunkia, mutta suunnilleen tuon ikäisenä liikunta ja metsissä juokseminen vaihtuivat fantasiakirjojen lukemiseen. 

Tässä ikää ehkä 10 tai 11 vuotta. Jalat ja kädet on vielä sidettävät, mutta keskivartalo on selvästi alkanut pyöristymään. Joitain noita aikoja muistan, että muutamien kavereiden syntymäpäivillä oli aina sipsiä ja dippiä. Meillä ei koskaan kotona ollut dippiä, sipsejä joskus. Mutta yhdistelmästä sipsi ja dippi tuli noita aikoja mun salainen pahe. Mä ostin viikkorahoilla dippiä ja sipsiä ja söin ne huoneessani salaa vanhemmilta. Yhdistettynä siis siihen, että liikunta jäi ja partion lisäksi mä en oikeastaan enää harrastanut muuta kuin lukemista.

Arvioisin, että oon tässä jotakuinkin 13-vuotias. Selkeä keskivartalo lihavuus on jo ja vartalo muotoutunut sellaiseksi, minkälaiseksi se sitten jäi. Puheet vatsan venymisestä varreksi tai rintojen kasvamisesta eivät pitäneet minun kohdalla paikkansa. Suunnilleen tuollaisena mä oon itseni kokenut tuosta 13-vuotiaasta lähtien. Mutta eihän se mielikuva vastaa totuutta, koska tuon jälkeen alkoi karmea 20 kilon lihominen, kun vanhemmat erosivat. En koskaan onnistunut vakuuttamaan nyt jo edesmennyttä mummoani siitä, että en tullut raskaaksi. En ole varma, uskooko edes äitini, että en ole ollut raskaana koskaan. Mutta 20 kiloa tosi nopeasti vatsaan ja pam, raskausarpia kymmenittäin.

Siinä yläasteiässä alkoi myös jojolaihduttelu. Joten aina välillä olin vähän paremmassa kunnossa ja välillä pulleammassa. Tässä kuvassa olen 15-vuotias. Huppari on lötkö joten se vääristää hieman, mutta tuo oli niitä parempia aikoja. Muistaakseni kasin ja ysin välisenä keväänä-kesänä laihdutin onnistuneesti paljon.

18-vuotiaana olen kuitenkin taas tällainen pullamössö. Ja sitten mä oon siitä asti jojoillut edes takaisin sellaista noin 10 kilon väliä. Oikiksen lopulla oli ja nyt on sellaiset tuosta skaalasta poikkeavat huiput. Kuitenkin niin, että tämän vuoden tammikuussa olleilla asianajajapäivillä pidin tuota ylioppilasmekkoani ja jakun takkia. Ihan hyvin mahtui. Viimeiset 10 vuotta olen siis ollut sen kokoinen, että olen voinut käyttää koko ajan samoja vaatteita. Riippumatta siitä, missä olen mennyt jojoilussani.

Se, että mä oon viimeksi ollut (oletettavasti) normaalipainoinen 7-vuotiaana, tekee tätä ikuista laihdutus-urakkaa vaikeammaksi. Pitäisi pystyä luopumaan siitä suurimmasta mielihyvän tuojasta (herkuista) ja vaihtaa se johonkin sellaiseen (hoikempaan kehoon), mistä mulla ei edes ole muistikuvaa, että miltä se tuntuu. Oon ollut niin kauan tälläinen, että mua on aina kohdeltu sinä näkymättömänä läskinä (toki erotuksella, että mulle ei olla ikinä oltu ilkeitä, toisin kuin joillekin isokokoisille ystävilleni, mutta oon ollut aina näkymätön) ja vaatteiden löytäminen on kokemukseni mukaan ollut aina yhtä vaikeaa. Ja koska mun vaatteet on mitä on, niin se on ihan sama vaikka painoa tippui se 16 kiloa, niin vaatteet oli edelleen samat. Edelleen olin niin iso, että oli vaikeuksia löytää vaatteita. Ja sitten kun sen lihoi takaisin, niin silläkään ei ollut mitään väliä, koska kohtelu on pysynyt samana ja samat vaatteet mahtuu edelleen. 

Viime viikonloppuna yritin piristää mielialaani ruuan sijasta kukilla

Oon kyllä kuullut, että elo on ihan erilaista normaalipainoisena ja tiedän sen siitäkin, että havannoin kyllä millaista normaalipainoisten ystävieni elämä on. Mutta ei se ole silti sama kuin oma kokemus. Sitähän voi kysyä itseltään, että kuinka valmis olisit luopumaan jostain sinulle tärkeästä jutusta saavuttaaksesi vuoden tai kahden päästä jotain sellaista, mikä kuulemma on hyvää, mutta jota et tarkalleen voi ymmärtää tässä vaiheessa? 

Silloin joulukuussa olin yltiöpositiivisena ja aattelin, että saisin ruoskittua itseni pudottamaan painoa laskettelureissuun mennessä. No nyt se 10 viikkoa on mennyt ja lopputulos tulee olemaan 4-5 kiloa pudotusta. Että se siitä sitten. Ei sen paremmin mennyt. On vaan niin helppo upota noihin työelämän haasteisiin. Ja kun yrittää epätoivoisesti pitää sitä palettia kasassa, ei siinä sivussa juuri mikään muu onnistukaan.

Mutta kulunut viikko meni taas vaihteeksi paremmin ja ehkä saan kokonaistiputukseksi sen -5 kiloa ennen torstaina alkavaa lomaa. Parempi kai sekin on kuin ei mitään ja reissun jälkeen vaan pakko jatkaa.