Päivät 24 ja 25 + hormoneista + ahistaa

Tehoviikko jatkuu ja puolessa välissä ollaan. Sää on ollut oikein ystävällinen. Se on tarjoillut minulle kävely- ja juoksulenkeille seuraksi niin lunta, räntää kuin vettäkin. Nice. Kävelyt on mennyt ok, juostessa on tuntunut, että mä kuolen justiinsa. Eilenkin illalla alkoi puolivälissä juoksulenkkiä pistämään kyljestä niin maan penteleesti, mutta jollain sisulla jaksoin juosta kotiin. Siis juoksin 25 min niin, että kylkeen pisti. Se oli mun elämän ensimmäinen kerta, kun jatkoin juoksemista pistämisestä huolimatta. Oli jotenkin olo, että jos alan käveleen, en saa itseäni enää juoksemaan, joten en voinut pysähtyä. Aivan kuten Artiklan vaelluksella. Jalat oli niin kipeät, rakoilla ja varpaankynsi lähdössä irti, että viimeisellä 20 kilometrillä mä en suostunut pysähtymään kertaakaan, vaikka mun kaveri sitä välillä ehdottikin, koska tiesin, että jos pysähdyn, en pääse enää ylös.

Ruokailut on olleet aika identtiset näinä kahtena päivänä:

Keskiviikko:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa ja pellavansiemeniä

- lounas: lohirullia (75 g graavilohta + 100 g kylmäsavulohituorejuustoa), jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja ja paprikaa

- iltapala: noin 1 dl lassakaa (sitä oli tippa jäljellä jääkaapissa) + proteiinijuoma.

Tänään:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa ja pellavansiemeniä

- lounas: lohirullia (75 g graavilohta + 100g kylmäsavulohituorejuustoa), jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja ja paprikaa.

- iltapala: 1 omena kuorineen + proteiinijuoma

Lohi oli tällä kertaa ostettu eri kaupasta ja se oli eri laatuista, eli se hajosi ihan totaalisesti, joten mä sitten käärin sen jäävuorisalaattiin, joka pysyi paremmin kasassa.

Tehoviikko on kai ollut tehokas, kun maanantain painoon verrattuna tänään puntari näytti 1,2 kiloa vähemmän. Mutta silti mua pisti ahdistamaan se, että yhdessä päivässä tuli se 1,5 kiloa plussaa ja sitten tässä on saanut käyttää ainakin 4 päivää niiden sulattamiseen. Tuo kuvaa niin hyvin sitä surkeaa suhdetta, miten helppoa lihominen on ja kuinka vaikeeta laihtuminen on. Keho pitää kyllä kaikin voimin kiinni saavutetuista kiloista.

Pitäisi varmaan lukea taas jotain kannustavaa, koska tänään elin taas sellaisia epätoivon hetkiä. Äitini sanoi mulle maanantaina, että "sä varmaan lihoisit vaikka söisit vaan vettä ja leipää" ja sitä mä sitten pohdin, että niin, siltä tämä tosiaan tuntuu. Oon kohta ollut kuukauden ilman sipsejä ja suklaatakin on mennyt todella paljon vähemmän verrattuna aikaisempaan. Syömiset ootte nähneet tässä ja mitään en oo jättänyt pois. Liikunnat ei oo olleet ehkä niin mahtavia koko ajan, mutta niitä on kuitenkin ollut. Ja vain -4 kiloa. Joista suurin osa meni ekalla viikolla, sitten vähän toisella viikolla, kolmas viikko kiikun kaakun, kunnes kolmannen viikon viimeisenä päivän plussahumahdus, jota tässä sitten on neljännellä viikolla jälleen sulateltu. 

Muutamat hoikat ihmiset ovat kommentoineet näistä syömisistä, että hekin syövät enemmän. Ja sitten tulee mieleen se mitä kaverilleni sanoinkin "200 g suklaata ei ole sama meille kahdelle" ja kuten veljenikin totesi "jotkut ihmiset vaan ovat läpipaskoja (tarkoittaen siis, että voivat syödä kohtuu rauhassa aikalailla mitä tahansa lihomatta)". Ja kun nämä on totta, tarkoittaa se kääntäen sitä, että joillakin (= ainakin minulla) on pirskatin paljon vaikeampaa, koska lihomista tapahtuu melkein jo ruuan ajattelemisesta. Tai no ehkä ei ihan sentään, mutta ero siinä, että joku voi syödä sen pizzan kerran viikossa ja toinen ei pysty. Toinen voi syödä leipää ilman sen kummempia ongelmia ja toinen ei pysty. Joku kuolee pähkinään ja joku on varsinainen pähkinähakkeli.

Ihmisissä on siis eroja ja tänään tuskastelin sitä, että kun kalori ei ole kalori yksioikoisesti. Eikä yksioikoisesti kyse ole siitä, että vähemmän syöminen ja enemmän liikkuminen riittää. Niin ärsyttää suunnattomasti, kun ei tarkkaan tiedä, että mitkä ne muut osatekijät ovat ja voiko niihin vaikuttaa? Jos kalori olisi kalori, niin ei olisi eroa minulla ja sillä "läpipaskolla" ystävälläni, silloin kun söisimme molemmat 200 g suklaata. Jos ruuan määrästä ja liikunta merkkaavat, niin meidän olisi pitänyt exäni kanssa olla aikoinaan yhtä isot, koska söimme täsmälleen samoja ruokia, samoja määriä ja liikuimme yhtä paljon. Mutta olimme eri kokoisia.

Olen miettinyt, että pitäisi varmaan lukea se hormonidieetti-kirja. Siinä on kuulemma tietoa ihmisen fysiologiasta ja siinä selitetään miten hormonitoiminta vaikuttaa kokonaisuuteen. Näin sen kirjan sisällysluettelon kirjailijan nettisivuilla (http://hormonidieetti.fi/) ja äkkiseltään tuntuisi järkeenkäyvältä, että hormonitoiminta voisi olla syy sille, miksi jollakin läskit on tasaisesti joka paikassa, toisella ne painottuvat vatsalle ja kolmannella alavartaloon. Itse olen mallia omena. Olen suht' tyytyväinen kaikkeen muuhun kehossani paitsi siihen, mikä on polvien ja rintojen välissä. Tuolla oli, että kyseinen "napaläski", johtuisi kortisolista. Yksi + yksi. Kaikki jotka mut syvällisesti tuntevat, tietävät, että olen ollut naimisissa kalenterini kanssa about 12 vuotiaasta lähtien. Siitä oikikseen asti stressasin ihan koko ajan partiojuttuja ja oikiksessa mä stressasin ihan hirveästi opintojani. Ne kun olivat suurimman osan ajasta laatua "hengaile ja stressaa tekemättömistä töistä ja viimeiset 1-2 viikkoa stressaa ja tee töitä kellon ympäri". Siis mulle kerta kaikkiaan ei sopinut yhtään koulu, jossa piti kerran kuussa tehdä tentti, mutta muuten istua kotona kirjan ääressä.

Sitten on se insuliini, joka ilmeisesti aiheuttaisi jenkkakahvat ja selkämakkarat. Niitäkin löytyy. Ja kyllä, herkkujen takia, insuliini oli kauan tosi kovilla, joten kehitin varmaan itselleni insuliiniresistenssin. (se muuten pitkään jatkuessaan johtaa 2 tyypin diabetekseen, joten siksi karppaaminen on kirjaimellisesti elintärkeää, jos sattuu olemaan insuliiniresistenssi-ihminen) Eikä naurattanut äsken, kun luin wikipediasta, että kun stressaa (mitä mä oon tehnyt ja todella paljon viimeisten 12 vuoden ajan), niin kortisoli lisää glukoosin määrää veressä. Paha vaan, että insuliiniresistenssillä henkilöllä se glukoosi painuu välittömästi kehon rasvavarastoon. 

Luonto on ilmeisesti suunnitellut tämän niin, että jos ihmisellä tulee joku vaara, josta selviytymiseen hän tarvitsee energiaa, niin hänelle tulee stressi. Stressaaminen nostaa verensokeria siltä varalta, että lihakset tarvitsisivat sitä esimerkiksi pakoon juoksemiseen ja aivot pysyisivät virkeinä. Paitsi, että nyky-yhteiskunnassa ihminen todennäköisemmin stressaa töistään ja istuen perseellään. Jolloin ylimääräistä glukoosia erittyy, mutta kun sitä ei kuluta, niin se menee sitten varastorasvaksi. 

Tieteellisestihän se on todistettu, että stressaaminen lihottaa, mutta rehellisesti sanottuna mä en ole biologi sanomaan, että meneekö se tasan näin, niinku mä tässä kuvasin, mutta epäilen, etten ole kovin kaukana totuudesta.

Menipäs taas tieteelliseksi, joka tapauksessa, alkuperäinen pointti oli, että ahdistaa. Elän epätoivon hetkeä, jona koen, että syöminen ja liikunta eivät riitä. Toisaalta tiedän, että sillä sekunnilla, kun lopetan laihduttamisen yrittämisen, mä alan lihomaan. Laihduttamisen yrittäminen, ei ehkä laihduta mua, mutta ainakin se pitää mut tässä painossa. Pitää katsoa jos huomenna ois parempi mieli. Ja vois ehkä etsiä tuon kirjan käsiin ja lukea niistä muistakin hormoneista (karppikirjat keskittyvät lähes pelkästään insuliiniin).

Ja voisko joku sitten hypnotisoida mut, etten enää koskaan stressaisi mistään?

Päivä 23 + vähän tyyliasiaa

Tehoviikon toinen päivä oli oikein kunnon alakarppipäivä, että lähtis ne viimeisetkin ylimääräiset hiilihydraattien hippeet mäkeen.

Vähähiilarisen päivän syömiset:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa ja pellavansiemeniä

- lounas: n. 300 g grillikylkeä (tuo klöntti miinus luut ->)

- iltapala: proteiinijuoma + 3 palaa koskenlaskijajuustoa

Edellisestä kerrasta kun olen syönyt grillikylkeä olikin tosi kauan ja voi että, kun maistui hyvältä. Karppaamisen yksi parhaita puolia on, että tuo on sallittua, jopa suositeltavaa ruokaa, koska siinä on paljon rasvaa ja proteiinia. Eikä yhtään hiilareita. 

Tietenkään ihan näin vähähiilarisesti ei pitemmän päälle voi syödä, koska sitten jää saamatta ne terveelliset ravintoaineet, mitä on vihanneksissa, mutta yksittäisinä päivinä tällaiset menee. Ja korjausta sinne vihannespuolelle on tehty jo tänään. 

Kaupassa käydessäni tein myös iloisen löydön: uusi maku proteiinijauhetta! (miinuspuoli oli, että minttusuklaata ei löytynyt, liekö sen valmistaminen lopetettu?) Joka tapauksessa, banaani-suklaa oli oikein tervetullutta vaihtelua sille vadelmalle, jota mä oon litkinyt ties kuinka kauan ja joka alkoi olla loppumassa. Toi banaani-suklaa oli mun mielestä tosi hyvänmakuista. Niin hyvänmakuista, että teki mieli ottaa sitä tänään aamiaisella ja lounaallakin. Sain kuitenkin hillittyä itseni :D Pyrin olemaan tinkimättä perusaamiaisestani, koska siinä menee aina marjoja ja marjoissa on terveydelle edullisia ainesosia.

Mutta suosittelen kyllä tuota kaikille karpeille, jotka ovat joutuneet luopumaan karppaamisen takia lopullisesti banaaneista, mutta jotka silti pitävät banaanin mausta. 

Tehoviikon toisen päivän liikunnaksi jäi 80 minuutin kävelylenkki räntäsateessa. Täytyy kyllä myöntää, että kiinnosti niin maan valtavasti lähteä lenkille räntäsateeseen :D Tänäänkin tassuttelin tihkusateessa (ilmeisesti se oli vettä) ja mietinpä vain, mitä taivas tarjoilee juoksulenkille... Liikunnan suhteen ikävä juttu, mikä tässä jo kerkesi ilmetä, on mahtava rakko tuohon jalan takaosaan. Onneksi compeed-rakkolaastarit ovat oikeasti hirmupäteviä. Se vaan rakon päälle aamulla ja kivun määrä pysyi inhimillisenä. Täytyy katsoa kuinka hilpeältä juokseminen tuntuu... Mutta teki kyllä mieli sanoa sille jalalle wtf, ku ihan kiltisti ollut tulematta rakkoa vaikka se rakon aiheuttaja (eli kengän takaosassa olevan muovin vääntyminen sojottamaan kohti ihoa) on ollut siinä kyllä jo vuoden päivät. Outo juttu, kun ison osan ajasta siitä ei aiheudu rakkoa ja sitten joskus siitä aiheutuu.

Kengistä puheenollen: mun nelly.com-verkkokaupasta tilaamani kengät tuli tänään! Jee! Tulis vielä kesä... 

Kuten siis aiemmin kerroin, mulla oli kenkiä vain 1 pari per tarkoitus. Eli yhdet kumpparit, yhdet maastokengät, yhdet lenkkarit... Niinpä oikeutin itseni hommaamaan täydennystä, että on vähän valinnanvaraa kokonaisuuksien muodostamiseen. Noi ballerinat on kivat esimerkiksi mekon tai shortsien/caprien kanssa (ja sopinevat ihan älyttömän hyvin yhteen mustien caprien ja sen mun yhden nanson pinkin tunikan kanssa!) ja sitten noi kävelykengät toimii pitkien housujen kanssa. Kävelykengille hintaa tuli hurjat 14 euroa, ballerinat maksoivat vähän enemmän, ku ne on nahkaa. 

Olen lukenut jo varmaan parin vuoden ajan mungolifea, joka on lifestyleblogi, jossa on paljon myös vaatteisiin ja tyyliin liittyviä juttuja. Sitä kautta on tullut sitten itsellekin sellainen "okei, no mä ehkä voisin yrittää näyttää vähemmän metsänpeikolta"-ajattelu. Ja laihtumiselta odotan kaikkein eniten sitä, että mahtuisin kivoihin vaatteisiin. Sitä odotellessa yritän tuunata ulkonäköäni sinne huolitellumman suuntaan juurikin asusteilla (= korut, kengät ja laukut).

Tähän asti mun tyyli on ollut "aika musta", oonhan mä varmaan 12 vuotta yrittänyt päättää, että olenko gootti vai en. Yläasteella olin enemmän ja sen jälkeen vaihtelevasti kausittain. Nyt kun mä sitten oon törmännyt netissä goottien blogeihin ja tutustunut enemmän siihen ajatusmaailmaan, tuli lopullisesti varmistus, että okei, en ole tuota. Nyt mun ei tartte enää olla heiluri. Hiukset varmaankin pysyvät mustina, koska se väri nyt vaan sopii mulle parhaiten, kun ihoni on tällainen typerä ja näytän läpi vuoden ruskettuneelta riippumatta siitä, mitä mä teen. Paljon mystiikkaa ratkesi muuten tämän suhteen, kun selvisi, että äidinpuolen sukuni on ihan oikeasti italialaista alkuperää. Ihon värin tummuus kasvaa mitä kauemmaksi menee. Joten siinä selitys tälle suomalaisittain tosi oudolle väritykselleni.

Musta on myös vaatteissa väri, joka sopii mulle ja joka toisaalta on väri, jota mun ammattini puolesta pitää käyttää tosi paljon, jos satun saamaan töitä. Mietin, että olen ehkä yhden kerran nähnyt juristin oikeudenkäynnissä jossain muussa värissä kuin mustassa. Niinpä musta ei mene mihinkään jatkossakaan, mutta piristän sitä varmaan enenevässä määrin muilla väreillä. Ja siitä päästäänkin näiden kenkähankintojen värivalintaan.

Mun käyttämät värit ovat siis yleisyysjärjestyksessä musta, sininen, vihreä ja pinkki/fuksia. Muita värejä hyvin harvoin. Omistan esimerkiksi yhden violetin paidan ja yhden violetin huivin. Sininen toimii tosi hyvin yhteen mustien hiusten kanssa, vihreä puolestaan mun vihreiden silmien kanssa ja pinkki ihoni värin. Kun sitten tarkoituksena on piristää muuten tummaa kokonaisuutta, teen sen helpoiten pinkillä. Pinkki toimii hyvin yhteen niin mustan, tumman sinisen kuin tumman vihreänkin kanssa.

Tuo pinkki laukku oli ensimmäinen murtautuminen mun perinteisestä mustasta koodista. Tähän asti kaikki nahkaiset laukkuni ja kenkäni ovat olleet mustia. Tuo pinkki laukku oli vaan ihan täydellinen! (ja koska se on täydellinen, omistan sen myös mustana ja vihreänä.) Muotiblogeista oon oppinut tyylisäännön: "laukun ja kenkien tulisi olla samaa väriä", joten piti tietenkin hankkia sille kaveriksi oikean väriset kengät. Näin ollen voin jatkossa pitää esimerkiksi paitojen, housujen, hameiden ja mekkojen päävärinä mustan, tummanvihreän ja tummansinisen, mutta kokonaisuus ei ole niin synkkä, jos laitan seuraksi pinkit kengät ja pinkin laukun. 

Tähän väliin pitääkin tosiaan mainita tämä elämän varrella opittu läksy: jos jokin on täydellinen ja sitä saa useammassa värissä, joista kaikista pidät, niin hanki ihmeessä. Niin harvoin tulee ns. täydellisiä tuotteita vastaan. Siksi minäkin tilasin nyt nuo ballerinat mustina, koska ne olivat niin hyvät jalassa ja mustille tuollaisille on käyttöä esimerkiksi jakkupuvun kaverina.

Yleisesti ottaen oon erittäin tyytyväinen, kun kenkien kanssa on viimeinkin valinnanvaraa. Oli oikeasti tosi masentavaa pitää ensin vuoden pari sitä lastaa jalassa ja sitten noin 3 vuotta pelkästään maastokenkiä kesät talvet. 

Korkokengät on mulle edelleen kuolemaksi, mutta olen iloinen, että voin pitää edes jotain kevyempiä ja siistempiä kenkiä kuin maastokengät. Maastokengät eivät nimittäin naurattaneet 30 asteen helteillä.

***

ps. se rakkolaastari on kyllä oikeasti kuin toinen iho. Se rakko on vasemmassa jalassa about tuossa mistä tuo kengän reuna menee ja siitä rakkolaastarista pitäis näkyä kuvassa suunnilleen puolet, vaan eipä näy :D

Päivä 22 ja tehoviikosta

No nih, ruotuun palattu oikein kovemman kautta. Nyt nimittäin alkoi tehoviikko. Olin pyöritellyt ajatusta tuossa jo muutaman päivän ja päätin toteuttaa sen tasapainottaakseni noita viime viikkojen mässäilyjä. Tehoviikossa on kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse siitä, että syömiset pysyy samoina (koska ei niitä tästä hirveästi enää voi nipistääkään), mutta liikunnan määrä lisääntyy olennaisesti. Aiemman 4-5 tuntia viikossa tavoitteen sijaan tehoviikolla käyn joka aamu kävelyllä ja sitten siihen päälle iltaisin ne "tavanomaiset" liikunnat. Eli ma, ke ja pe ohjelmassa kävely + juoksu ja sitten pitää katsella vähän kehon kestävyyden mukaan, että onko joku päivä ohjelmassa kävely + kahvakuula.

Tehoviikon ensimmäisen päivän ruuat olivat:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa ja pellavansiemeniä

- lounas: n. 200 g possun ulkofilettä, maustevoita ja hillitön kasa jäävuorisalaattia ja vesimelonia (oli niin iso kasa, että piti syödä se pois tieltä, ennen kuin laitoin lautaselle ne pihvit)

- iltapala: 1 omena kuorineen + proteiinijuoma

Aamu alkoi siis 80 minuutin kävelyllä ja illalla kävin juoksemassa 50 minuutin verran. Jälkimmäisellä hieman lihakset ja nivelet valittelivat, joten yritin sitten oikein huolella venytellä ja otin kalsium-magnesium ravintolisän, että palautuminen maksimoituisi. Oli jotenkin positiivista kuitenkin huomata, että se on lihakset ja nivelet, jotka valittaa eikä keuhkot. Keskisyke olikin yllättävän matala juostessa, vain 169 kun viime viikolla se oli yli 180. Mutta lihaksissa ja nivelissähän se sitten tietenkin tuntuu, kun jo toista kertaa samalle päivälle niiden piti kannatella tätä ei niin pientä massaa.

Näillä aamukävelyillä yritän vähän korreloida arkiliikunnan puutetta, joka aiheutuu siitä, että suurimman osan ajasta mun ei tartte käydä missään, työpaikan etsiminen kun hoituu lähinnä läppärin ja puhelimen äärellä. Sinänsähän mun pitäisi ottaa tavaksi käydä aina aamulenkillä korreloimassa tilannetta, mutta päätin nyt aloittaa tällai vain viikon kestoisesti, että näkee miten keho reagoi.

Kävely itsessään ei ole ollenkaan raskasta, mutta kun pohjalla on jo kävely, niin se juoksu on kohtuu raskasta. Ja mä yritän olla vähän ekstra varovainen kehoni kanssa, koska se on kerran mennyt niin pahasti rikki. Yli-liikkuvat nivelet, pari kiristynyttä nivelsidettä (nilkassa), kolme venynyttä nivelsidettä (2 nilkassa ja 1 polvessa) ja edelleen vaiheessa oleva peroneushermon takaisin kasvu, josta aiheutuu osittaista kykenemättömyyttä käyttää tiettyjä jalan lihaksia, on sellainen kombinaatio, että tässä pitäisi jo normaalipainoisenkin ihmisen olla varovainen, saatikka sitten ylipainoisen, jolla niveliin kohdistuu suurempi kuormitus.

Ja toinen syy kehon kestävyyden ohella tämän kokeilun väliaikaisuuteen on yksinkertaisesti jaksaminen. En tiedä kuinka hyvin jaksaisin lähteä lenkille joka aamu, jos tietäisin, että sitä on tarkoitus tehdä esim. 30 päivää. 7 päivää sen sijaan menee vaikka päällä seisten ja siksi olen varma, että onnistun tässä, ellei tule loukkaantumista. Pysyvää elämänmuutostahan tässä haetaan, mutta ei kai mikään estä tekemästä välillä tällaisia "spurtteja". Käyvät piristysruiskeesta kunnolle.

Mitäs muuta mun piti tänne tilittää? Ai niin joo. Ärsyttää, kun tänään sai taas inttää, ettei ota mitään missä on hiilareita. Äidillä nimittäin oli jäljellä sitä täytekakkua ja niitä rullia. Sitten kun yritti selittää, että ihan oikeasti, mä kärsin ylipainostani, niin ei menny perille. Äiti vaan että eikös sen pitänyt mennä niin, ettei muiden mielipiteistä tarvitse välittää? No joo, onhan se niin. Ei muiden mielipiteillä ole mitään väliä. Paitsi siinä tilanteessa kun se joku muu on työhaastattelija/potentiaalinen työnantaja. Onko joku nähnyt lihavaa naisjuristia? Mä en ole. Oikiksessa meitä lihavia naispuolisia juristiopiskelijoita oli 4. Ja sisäänottomäärät meidänkin tiedekunnassa olivat 140 vuodessa. Laskekaa siitä kuinka hyväksyttyä on meidän maailmassa olla lihava?

Mua ärsyttää niin suunnattomasti, että ikänsä se "luokan kaunein" tyttö ja aikuisenakin sellainen hyvin säilynyt tapaus, jonka ympärillä miehet pörrää ja joka voi vaan valita mieleisensä vaatteen, koska mahtuu siihen kuitenkin, koska vaatekoko on 38 ja ties mitä muuta -ihminen ei vaan millään ymmärrä sitä syrjintää, mitä kohtaa kun sattuu olemaan se ylipainoinen (= ruma) nainen. 

Se nimittäin on niin, että hirveän iso osa ihmisistä tuomitsee ulkonäön perusteella. Kyllä se sisin ihan oikeasti ratkaisee loppupeleissä, mutta homma menee niin, että jotta sisintä edes arvioitaisiin, on ulkokuoren oltava jollakin tasolla. Jos oot ruma, on ihan sama kuinka älykäs tai mukava olet, et silti saa mahdollisuutta. Ja työkuvioissa, pitäisi olla jotenkin ekstrahyvä tullakseen valituksi, koska jos on kaksi tasavahvaa hakijaa, niistä valitaan varmasti se hoikka. Plus että jos olet lihava, voi olla kovin vaikeaa saada niitä hyviä puolia läpi niin, että toinen uskoo ne. 

Lihavia vaan pidetään tyhminä ja laiskoina. Kun eiväthän he muuten tietenkään olisi lihavia. Masennuslääkkeiden lihottavuus on vain 10 kiloa ja kilpirauhasen vajaatoiminnankin joku 5-10 kiloa. Sen verran voi sairaudella perustella, mutta jos ylipainoa on se 30 kiloa, niin kyllä siitä vähintään 20 kiloa on itseaiheutettua. Mun ammatilla en usko, että mua pidetään tyhmänä, mutta sitä laiskuus-olettamaa pelkään. On tivattu työhaastattelussa kuinka monta kertaa viikossa käyn harrastamassa liikuntaa, on tivattu että mitä kaikkea muuta mä teen (kuin opiskelen ja olen järjestötoiminnassa) jne. On tivattu kauheasti todistusaineistoa siitä, että olisin väitteeni mukaisesti ahkera. Ahkeruus kun on meidän alalla tärkeintä heti kyvyn itsenäiseen työskentelyyn jälkeen. 

Ja sitten sitä vain ajattelee "are you fucking kidding me? Kysyt onko ihminen, joka on ollut yhtä aikaa kahden yhdistyksen puheenjohtaja ja hoitanut siinä sivussa vielä opintonsa mallikkaasti, ahkera? Mitä muuta todistusaineistoa tarvit? Ois tässä nämä erinomaiset työtodistukset, joissa eritoten mainitaan ahkeruuteni. Olen myös vetänyt yliopistossa opintopiirejä, suunnitellen siis niiden ohjelman ja valmistellen niiden harjoitukset. Olen toiminut tuutorina. Ja saanut molemmista erinomaiset palautteet ihmisiltä, jotka ovat osallistuneet niihin. Kummatkin hommia, joita moni ei ota vastuulleen. Valmistuin yliopistosta 4,5 vuodessa vaikka olin 3 vuotta opiskelijajärjestön hallituksessa, kaksi opiskeluvuottani partiolippukunnan hallituksessa ja toimin tuutorina. Haluatko asentaa valvontakameran kotiini? Se on aina tiptop. Ei oo pyykkivuoria, tiskivuoria, roskis ei tursua, tavarat on aina paikallaan. En omista autoa, vaan pyöräilen joka paikkaan. Pidän myös tällaista blogia, auttaakseni niin itseäni kuin mahdollisesti muita samassa tilanteessa olevia. Olen ilmainen oikeusaputoimisto läheisilleni..." Niin, mulla on nää kilot. Sehän tarkoittaa, etten voi olla ahkera.

UGG. Ylipainoinen ja ennakkoluuloihin turhautunut nainen on puhunut.

Päivä 21

Nyt on kyllä todettava, että tämän elämäntapamuutoksen kannalta katsottuna ei päivä voi enää enempää pieleen mennä. Paitsi tietenkin jos olisin sortunut sipseihin ja suklaaseen. Tää valmistujaisten round 2 ei nimittäin mennyt ollenkaan niin hyvin kuin edeltävä päivä.

Syy: tarjoiluista vastasi äitini, jolla ei kerta kaikkiaan ole yhtään mitään käsitystä siitä minkä verran ihmiset syövät. Eikä myöskään käsitystä siitä, mitä karppi voi syödä. Sen verran hän oli minua huomioinut, että mun tarjottava oli sellaisen rullan (kuva alempana) osalta gluteeniton. Tosin en tiedä kuinka paljon on väliä rullan gluteenittomuudella, jos tuossa kakussa kuitenkin oli vehnää.

Sitten siihen kasaantui vielä omia mokia. Jälkeen päin ajateltuna pitäisi ravistaa itseä ja kysyä "mitä hemmettiä oikein ajattelit?". Tai oikeastaan, miksi et ajatellut? Päivä meni sekaisin jo heti alkuunsa, kun heräsin myöhään (oltuani yöllä baarissa) ja ensi piti siivota ankara kasa terävää lasinsirua eteisen lattialta. 

Kun syömään pääsi vasta siinä 12 maissa ja kahdelta oli jo tiedossa valmistujaiskahvittelu, niin skippasin aamupalan ja siirryin suoraan lounaaseen ja söin annoksen lassakaa. Aika ison annoksen, koska mulla oli siinä vaiheessa jo todella nälkä. Eli virhe numero 1: skippaa aamupala -> ateriaväli venyy -> tulee iso nälkä -> tulee ottaneeksi tosi paljon ruokaa.

Virhe numero 2: söin nuo rullat, mitkä äiti oli tehnyt mua varten ja otin myös täytekakkua. Ainut järkevä tekoni tuona päivänä oli varmaan olla ottamatta sitä hedelmäsalaattia vaniljakastikkeella, mikä oli ruokalaji nro 3 suolaisten jutskien ja kakun jälkeen. Rullat ehkä gluteenittomia, mutta hiilareita niissä taisi olla ainakin 20-30 g /100g. 

Sitten illalla. Virhe numero 3. Iltapalan laatu. Oi miksi, en syönyt esimerkiksi omenaa ja leipäjuustoa, vaan piti ottaa 2 tuollaista gluteenitonta juttua ja niiden välissä majoneesia, kipparijuustoa (= n.30% savukermajuusto) ja kurkkusalaattia? Ja miksi ihmeessä mä vielä sen päälle söin 1 sellaisen pienen ruudun (näkyy tuolla ensimmäisessä kuvassa täytekakun takana), jossa oli niin vehnää kuin varmasti sokeriakin.

Ja tietenkin, virhe numero 4: liikunta jäi väliin koko päivältä. 

Syömiset tiivistettynä:

- aamupala: jäi välistä

- lounas: iso annos lassakaa

- välipala: 2 rullaa (joku viljasta tehty lätty, savukermajuustoa, kurkkusalaattia, paprikaa, majoneesia), täytekakkua

- iltapala: "voileipä" (viljasta tehty lätty x 2, savukermajuustoa, kurkkusalaattia ja majoneesia) + leivos

Onko sitten tämän jälkeen ihmekään, että paino oli tänä aamuna 1,5 kiloa enemmän kuin eilen aamulla? Ärsyttää, kun kirjaan aina maanantaisin tulokseni tänne, ja nyt joutuu kirjaamaan tuon verran takapakkia. Kirjaan itselleni tosin vihkoon joka päivä painon. Veljeni kritisoi tätä tapaa hyödyttömänä. Sinänsä hänellä on pointti, pari sataa grammaa menee miten sattuu ihan nestetasapainon ja vatsantoiminnan mukaan. Siksi tarkkailu pidemmillä väleillä on tarpeen.

Mutta sitten toisaalta tällaisissa tilanteissa, kun paino yhtäkkiä humahtaakin puolellatoista kilolla ylöspäin, on aika kiitollinen siitä, että on kirjannut niitä välilukemiakin ylös. Jos olisin punninnut itseni vain viime maanantaina ja tänä maanantaina, luulisin nyt, että olen lihonut 1,5 kiloa. Minkä lihominen viikossa on ihan mahdollista. Sen sijaan sen lihominen (edes noilla ruuilla mitä söin eilen) yhdessä yössä ei ole mahdollista, joten nyt tiedän, että ainakin osa siitä on puhtaasti hiilihydraattien sitomaa nestettä ja osa vatsan toimimattomuutta. Että sinänsä aina pitkän välin lukemat eivät kerro koko totuutta. Ääripää esimerkkinä kulunut vuosi. Olen nyt samoissa lukemissa kuin vuosi sitten. Se tarkoittaisi, etten ole lihonut enkä laihtunut. Mutta se ei paljasta sitä, että lihoin aluksi 4 kiloa, kun muutin vuosi sitten toukokuussa takaisin kotipaikkakunnalleni. Ja että tiputin syksyllä 8 kiloa, jotka sitten lihoin takaisin jouluna. Ja joista olen taas onnistunut pudottamaan 3-4 kiloa. Jep, jojo tässä hei!

Niin ja jos kiloille panee piut paut, niin about saman kokoinen mä olen ollut jo ainakin vuodesta 2004. Mietin sitä nimittäin tänään käydessäni kävelyllä, samassa tuulipuvuntakissa, minkä olen ostanut vuonna 2004 ja jota olen käyttänyt tauotta (tai siis pois lukien talvet) siitä asti.

Nyt on onneksi ohi kaikki nämä hoikentumista haittaavat tilaisuudet, joten nyt voi rauhassa keskittyä pysymään ruodussa eikä tule mitään pakottavaa sosiaalista tilannetta, joka sotkisi kuvioita. Kun ottaa huomioon, miten huono viime viikko oli, ajattelin ottaa tähän väliin sellaisen tehoviikon. Kirjoitan siitä lisää illalla.

Tähän loppuun vielä kuitenkin tiivistelmä viime viikon liikunnoista. Ei taaskaan ihan tavoitteen mukaan, mutta paremmin kuin edeltävällä viikolla, jolloin liikuntojen määrä jäi kolmeen. Ja ajattelin, että koska kahvakuula on niin pakkopullaa ja juoksemista tekee mielellään, mä vaihdan tän niin päin, että otan juoksun päälajiksi, kun pienentyähän tässä on tarkoitus, eikä varsinaisesti kasvattaa lihaksia. Niinpä ajattelin, että juoksulenkkejä kolme per viikko ja jos siihen päälle jaksaa kuulaa, niin hyvä mutta ei pakollista. Mietin myös, että ehkä kiinteät päivät toimisivat paremmin kuin tällainen "no yritänpä tehdä jotain". 

Näin ollen siis jatkossa juoksupäivät olisivat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Siihen päälle sitten kävelyä (jonka teoriassa pitäisi kohottaa peruskuntoa) ja kahvakuulaa (se kuitenkin kiinteyttäisi ja toisaalta keskivartaloni lihakset todella tarvitsisivat treeniä).

Loppuun vielä totean, että kun näitä tämän postauksen kuviakin katsoo, niin ei voi ajatella kuin että hyi, mitä hiilarihöttöä!

Päivä 20 (valmistujaisjuhlapäivä)

Lankalauantaina ohjelmassa oli siis valmistujaiseni osa 1 eli isäni suku ja osa 2 eli illanvietto ystävän kanssa.

Koska tiedossa oli ainakin jossakin määrin runsasta syömistä, varauduin tilanteeseen käymällä aamulla juoksemassa. Tosin lihakset ja nivelet rupesivat huutamaan siinä määrin hoosiannaa, että kävelin viimeiset 20 minuuttia ja juoksun osuudeksi jäi näin ollen vain 30 minuuttia. Tämän jälkeen kevyt aamupala, eli vain proteiinijuoma ja olin valmis iltapäivän herkutteluihin. 

Isä oli varannut meille paikallisesta sokos hotellista kabinetin ja siellä meillä oli tarjolla texmex-tortilloita ja kakkukahvit. Muuten oikein kivat puitteet, mutta harmitti, kun itse istui tuolla keskellä päässä, niin ei oikein voinut sujuvasti jutella niiden ihmisten kanssa, jotka sattuivat olemaan toisessa päässä pöytää.

Ruoka oli buffet-tyyppinen, eli siellä oli jokainen aines eri astiassa ja niistä sai sitten koota itselleen haluamansa kombinaation. Karpillehan tämä sopi mainiosti, sillä tortillalätyssä on vehnää ja lohkoperunassa (ne olivat muuten valtavia!) luonnollisesti perunaa. Minun ruokani koostuikin siis lähinnä salaatista, jonkin tyyppisestä majoneesista ja kanakastikkeesta. Oli tosi hyvää ja suu olisi voinut syödä enemmänkin, mutta kyllä tuosta annoksesta kylläiseksi tuli.

Jälkiruuaksi oli sitten kakkukahvit ja minä jouduin vastoin aiempaa aikomustani ottamaan kakkua, koska isä halusi kuvan minusta leikkaamassa kakkua :D Yritin sitten ottaa niin pienen palan kuin vain sain. Tee meni tietenkin mustana. Siitä jos mistä olen onnellinen, että makuaistini on tottunut nyt teehen mustana. Aikaisemmin meni aina sokeria tai hunajaa. Nyt säästyy kaloreita siinäkin ja kun miettii, että työelämässä ollessani saatan juoda joka arkipäivä 2 kuppia teetä, niin onhan se niitä arjen pieniä asioita, joilla toistuessaan on merkitystä.

Illalla sitten söin äidin luona 1 omenan kuorineen ja noin 150 g palan leipäjuustoa. Ja katselin vierestä kun äiti ja veli vetelivät herkkuja menemään. Ei edes tehnyt tiukkaa! Jee! Noita kahta kun ei näemmä saa lopettamaan herkkujen syömistä, on ihan olennaista, että minä opin olemaan koskematta itse mihinkään, kun toiset vetää vieressä. Laskeskelin siinä vain mielessäni, että okei tuon verran minä nyt teoriassa säästän kaloreita... :D 

 Illalla sitten ystäväni tuli kylään ja siinä jutustellessamme joimme puoliksi chileläisen mansikkakuohuviini pullon (suosittelen muuten lämpimästi, tosi hyvää kuohuviiniä. Merkki on Fresita.) ja yhden siiderin, ennen kuin lähdimme ihmettelemään kaupunkimme yöelämää. Jonotustahan se oli. Ensin piti jonottaa sisään, sitten piti jonottaa narikkaan, kolmanneksi alakertaan (jossa siis varsinainen tanssilattia ja baaritiskit olivat) ja neljänneksi tietenkin baaritiskillä. Ajatuksemme oli enimmäkseen tanssia ja niinhän me teimmekin, vain ihan lopussa istuimme hetken paikoillamme, ennen kuin lähdimme pois. Tanssiminen käy muuten erittäin hyvästä hyötyliikunnasta. Tai ainakin minun tanssityylini on sellainen, että seuraavana päivänä on keskivartalon lihakset ja jalkojen lihakset hieman arkoina. Olen harrastanut lukioikäisenä itämaista tanssia, joten tanssityylini tulee pitkästi sieltä. Eli tosi paljon vatsalihasten käyttämistä, että saa keskivartalon kiemurtelemaan basson tahdissa ja jalkojen osalta vähän sellaista sivuttain hyppimistä ja koko ajan varpaillaan olemista. Miinuspuolena näinkin fyysisessä tanssimisessa on se, että hikoilen tanssimisen aikana lähes yhtä paljon kuin juoksulenkillä. Mikä on muuten sosiaalisesti tosi inhottavaa. Yksi asia mitä odotan laihtumiselta onkin, että hikoilukynnys nousisi niin, etten enää hikoilisi niin helposti.

Niin joo, se pitää vielä mainita, että mulle on tullut joku ihme "tunnevamma"-tila. Aina kun tapahtuu jotain tosi negatiivista, mä en vaan tunne mitään. Se on tosi ihmeellistä. Nytkin illalla kun lähdimme sinne baariin, niin vetäessäni välioven kiinni, kuulin välittömästi mielettömän kovan särkymisen äänen. Kokovartalopeilini tuli alas ja hajosi tuhansiksi sirpaleiksi. Ja mä en tuntenut mitään. Kirosin kerran ja that's it. Ystäväni totesi, että häntä olisi harmittanut enemmän. Kyllähän mua sinänsä harmitti, on se vaivaa (hiippailla sisällä kengät jalassa, siivota sotku aamulla ja hankkia uusi peili niihin kehyksiin) ja rahanmenoa, mutta jostain syystä mä olen vain kykenemätön tuntemaan mitään tuollaisessa tilanteessa. Silloinkin kun mä menetin sen 180 euroa liikkuvuusavustusta, koska mua oli neuvottu väärin, mä vaan olin, että no ei voi mitään. Ja äiti veti kauheen session. Olihan se mielettömän iso raha näin työttömyystilanteessa, mutta jotenkin mä en vaan osaa enää tuntea mitään. 

Oon miettinyt, että johtuuko tämä siitä, että tiedän, etteivät asiat tuntemalla korjaannu. Oisin voinut eilen yöllä (ja tänä aamuna) kirota ja mekastaa elämäni kyllyydestä eikä se peili olisi siitä ehjäksi muuttunut. Jotenkin mä vaan nykyään alistun, ajattelen että "voi käpy, tuleepa vaivaa" ja olen tuntematta mitään. Ja saan sitten sivullisilta ihmetteleviä katseita, että eikö sua tosiaan harmita tuon enempää? Onko tämä normaalia?

***

Tähän loppuun vielä tiivistelmä eilisistä syömisistä ja juomisista:
- aamupala: proteiinijuoma
- lounas: salaattia, majoneesia ja kanakastiketta. Jälkiruuaksi pala täytekakkua
- iltapala: 1 omena kuorineen ja 150 g leipäjuustoa
- illanvieton juomingit: puoli pulloa kuohuviiniä, puoli tölkkiä siideriä, 2 drinkkiä baarissa

Päivät 18 ja 19

Paino jatkaa edestakaisin keikkumista ja nyt alkaa jo olla aika toivoa, että toivottavasti tästä viikosta tulee EDES plusmiinusnolla-viikko eikä plussaviikko.

Torstaina ruuat olivat:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän vaniljakastiketta ja pellavansiemeniä

- lounas: annos lassakaa (kuvassa, eikö olekin ihanan näköistä? Maistui kuitenkin jostain syystä nyt paremmalta kuin sillä kertaa, kun sen tein), jälkiruuaksi kindermuna

- välipala: 100 g suklaakarkkeja (nää on mun pääsiäiskarkkeja)

- päivällinen: subwayn kanateriyakisalaatti (kanateriyakia, juustoa, jäävuorisalaattia, paprikaa, herkkukurkkua, oliiveja, jalapenoa ja southwest-kastiketta)

 Tänään puolestaan on mennyt:

-aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa ja pellavansiemeniä

- lounas: (kuvassa) 200 g porsaanleikettä, maustevoita 4 nappia, jäävuorisalaattia ja vesimelonia

- välipala: 50 g suklaamuna ja loput niistä karkeista (taas todistettiin, ettei mulla vaan mikään muu herkku säily kaapissa kuin se tumma suklaa)

- iltapala: 1 omena kuorineen ja n. 200 g mämmiä + vaniljakastiketta, 3 palaa kipparijuustoa

Lassakasta on todettava, että maustaminen on tosiaankin A ja O, koska karppihan ei voi käyttää ollenkaan ketsuppia, koska ketsupissa on sokeria. Sitten noista maustevoinapeista kerrottakoon, että ne ovat todennäköisesti tuon ruuan se osanen, joka pitää nälkää kurissa. Siksi ne ovat siinä, vaikka niissä itsessään onkin reippaanlaisesti kaloreita (ovathan ne oikeastaan pelkää rasvaa), mutta koska tuossa kokonaisuudessa muuten on kaloreita ehkä 400 (jos olettaisi, että 1 pihvi on n. 150 kcal), joten kokonaisuus on maustevoinapeista huolimatta aika kevyt.

Sitten niistä karkeista. Varmaan siellä nyt yksi jos toinenkin ihmettelee, että miksi ihmeessä "laihdutuskuurilla" oleva / muuten vaan itsensä pienentämistä yrittävä on ostanut karkkia, kun sillä on muutenkin ollut tässä niitä kissanristiäisiä herkkuineen? 

Vastaus on lyhykäisyydessään, että en ole laihdutuskuurilla, vaan etsin pysyvää kevyempää elämäntapaa. Ja en ajatellut elää loppuelämäni pääsiäisiä kokonaan ilman suklaamunia, joten siksi en niistä tinkinyt nytkään. Ostin pääsiäisnamuikseni kuvassa näkyvät jutut. 50 g suklaamuna, 20 g suklaamuna ja tuollainen 200 g karkkipussi. Olin ajatellut, että nuo kestäisivät koko pääsiäisen enkä muita herkkuja söisi (paitsi tietenkin jotain ruokaa huomenna valmistujaisissani ja sunnuntaina round 2:lla pitää katsoa voinko ottaa pelkästään kupin teetä vai otanko jotakin vähäsen. Niin ja tietysti huomenillalla menee vähän alkoholia). 

Noh, olisihan se pitänyt tietää, ettei tahdonvoima riittänyt kuin siihen, että nämä tuli syötyä kahdessa päivässä 5 päivän sijaan. "Pääsiäisherkuttelutarve" kuitenkin nyt tyydytetty, enkä koe, että menetän mitään, vaikken enempää suklaata syökään näinä jäljellä olevana 3 päivänä. Ajattelin myös, että voisin korjata tätä "damagea" vähän juoksentelemalla. Eli sen lisäksi, että juoksin tänään noin 50 minuuttia, ajattelin käydä juoksemassa myös huomenna aamulla ja sunnuntaina illalla. Kun noista herkuista tuli nyt hieman "plussakaloreita", niin yksi juoksulenkki kuluttaa aina sen noin 700-800 kaloria riippuen siitä, kuinka kova syke sattuu olemaan. Tänään meni vain 740 kaloria, mutta juoksu tuntuikin tosi kevyeltä ja oisin juossut normaalia pidemmästi ellei niin sanotusti luonto olisi kutsunut ja piti ottaa suorastaan spurtti kotiin.

***
Illalla tehty täydennys:

Juup, eli protskujuoma vaihtui mämmiin, tulipa nyt sitten sitäkin syötyä. Ei tartte toiste, oli se sen makuista :D

Ja hitsit, melkein unohdin kirjata ne 3 juustoviisua. Tässä kyllä huomaa, että vaikka ei edes yritä huijata, niin alitajunta yrittää :D Kun jokainen suupala pitää kirjata, ei se olekaan niin helppoa touhua vaikka minäkin syön vain 3 kertaa päivässä.

Päivät 16 ja 17

Ei mitään ihmeellistä tapahtunut, joten kirjoitan nyt taas kahdesta päivästä kerrallaan. Eilen ei tullut liikuntaa harrastettua, mutta tänään tein aamulla kahvakuulatreenin.

Eilisen murkinat olivat:

- aamupala: 1 dl mansikoita, partista ja vähän vaniljakastiketta

- lounas: n. 300 g loimulohta, jäävuorisalaattia ja fetaa

- iltapala: 1 omena, macadamia pähkinöitä, kupillinen teetä ja 10 g tummaa suklaata

Tänään puolestaan:

- aamupala: 1 dl mansikoita, partista, vähän vaniljakastiketta ja pellavansiemeniä

- lounas: lassakaa (eli käytännössä lasagnea, jossa oli pastan tilalla kesäkurpitsaa)

- välipala: kupillinen teetä ja 10 g tummaa suklaata

- iltapala: salaattia (jäävuorisalaatti, paprika, punasipuli ja kirsikkatomaatti) ja n. 100 g leipäjuustoa

Tein tosiaan tänään tuon lassakan ja se ei mennyt ihan niin kuin strömssössä. Harvoinpa alusta asti itse tehtävien ruokien kanssa ekalla kerralla meneekään. 

Maku ei hirveästi ollut mieleen, mutta on sanottava, että maku oli sellainen, kuin oli raaka-aineetkin ja kesäkurpitsasta on sanottava, ettei se maistunut taaskaan kerta kaikkiaan miltään, joten se kyllä käy pastan korvikkeeksi. 

No mikä tässä sitten meni pieleen? No pielessä se oli kahdesta syystä: 1) en pitänyt sen mausta 2) aivan liian vetistä. En tiedä välittyykö se tuosta kuvasta, mutta käytännössä nestemönjää, jossa lilluu kesäkurpitsaa, jauhelihaa ja sipuleita :D 

Nesteen osalta vaikuttavia syitä: maitoa oli liikaa (2 dl) ja käytin maustettua tomaattimurskaa, niin siinäkin oli nestettä. Korjaus ensi kerralle -> vähemmän maitoa ja tomaattimurskan sijasta tomaattipyrettä.

Maun osalta korjaus: vois ehkä ostaa siihen päälle jotain juustoraastetta + pitäisi oppia maustamaan. Mutta tässäkin mietin aidan alitusta. Olen koko elämäni syönyt knorrin lasagnea. Se oli sitä mitä äiti teki, se oli sitä mitä isä teki ja se oli sitä mitä itse tein aikuisena syödessäni vielä pastaa. Kun maustaminen meni noin pieleen, olisi kyllä houkutus ostaa se knorrin paketti, jossa on valmis maustepussi jauhelihalle. Käyttämättähän siitä jäisi ne pastalevyt, mutta muuten se voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu.

Sinänsä tää ei aivan mahdottoman pieleen mennyt, koska maistui tämä näinkin paremmalta kuin esim. koulun yms. yleisten ruokaloiden lasagnet. Ongelmakohta on vaan sen jauheliha-sipuliseoksen maustaminen ja se, että mä kertakaikkiaan olen tottunut todella mausteiseen ruokaan. Ois varmaan pitänyt heittää sekaan tabascoa ja ostaa muutenkin vahvempia mausteita. Mutta joka tapauksessa ruoka, jota pitää kehittää, koska uskon, että kun löydän oikean yhdistelmän mausteita, tää on tosi hyvää. Ja on tosi ihanaa välillä syödä sillai "oikeasti lämmintä ruokaa". 

Mun alkuperäinen ajatus oli, että puolilautasta salaattia ja puolilautasta lassakaa, mutta koska se oli lähes keittoa, jätin salaatit iltapalajuuston yhteyteen. 

Tänään taas sulkahattuun, että vakavamman puoleinen herkkuhimo torjuttu. Tein sen virheen, että rupesin miettimään pääsiäistä ja suklaamunia (oon luvannut itselleni pääsiäisen kunniaksi viikonloppuna vähän suklaamunia) ja siitä se ajatus sitten menikin sipseihin ja argh, mitä tuskia. Korjasin sitten tilannetta keittämällä kupin teetä ja syömällä palan suklaata. Ja soittamalla yhdelle ystävälleni pitkästä aikaa. Hänen kanssaan tulikin turistua sitten puhelimessa niin kauan, että oli aika laittaa iltapalaa, joten herkunhimo meni ohi. Jos oisin sortunut, niin se ois varmaan ollut tylsyyteen syömistä. Ja sitähän mä tässä itselleni yritän opettaa, että tylsyyteen ei syödä herkkuja.

Sitten tässä on saanut pari päivää kestää +merkkisiä lukemia vaa'alta. Kauan se menikin hyvin, että oli joka päivä tasaisesti miinusta (ja yhtenä päivänä pysyi samassa), mutta sitten lauantain (se muffinssi ja juustokakun palanen) jäljiltä oli + 200 g, mitkä tosin sain pois maanantaiksi. Mutta maanantaina söinkin sitten sen 30 cm subin (eli sen patongin verran hiilareita) ja tiistaina olikin riemukas palaute: + 0,5 kg! Eilen en mielestäni syönyt mitenkään kohtuuttomasti, mutta silti tänä aamuna oli taas + 0,1 kg. Raivostuttavaa. Tiedän, että nää on pieniä heittoja ja voi johtua nestetasapainosta ja suolen toiminnastakin, mutta kyllä nämä silti ärsyttävät. Ja aina tulee se epätoivo, että teenkö jotain väärin? 

Sitten sitä miettii, että syönkö mä liian vähän? Syönkö mä liikaa? Ja sitten jos syö liikaa ja entisestään lisää, niin sittenhän se vaan pahenee. Jos puolestaan syö liian vähän ja vähentää, niin sekin pahentaa. Vaikeaa!

Näissä tilanteissa tarttis vaan uskoa, että kyllä se siitä sitten. Mutta muistan kyllä viime syksyltä, että ensin meni 4 kiloa pois, sitten jumitti ehkä 3-4 viikkoa ja sitten hujahti toiset 4 parissa viikossa. Toivoisin niin, että nyt ei käy samalla lailla, mutta pelkään sen mahdolliseksi. Olen törmännyt sellaiseen väitteeseen, että keholla on joku muisti, että minkä kokoinen se on ollut ja se mielellään pysyy samassa painossa, missä se on kauan ollut. Niinpä minäkin pääsin äkkiä näihin lukemiin, missä hengasin koko viime vuoden. Olin siis koko viime vuoden tässä tai yhtä kiloa vähemmässä painossa. Ja tähän se jumitti syksylläkin. Kun tästä vaan pääsis yli, niin sitten sen pitäis taas mennä nopeampaa. 

Tää on taas näitä tilanteita, että järki tietää, mutta tunteet on silti epärationaaliset. Järki tietää, että näin käy aina välillä ja tunteet huutaa iik, mihin tää nyt kusee? Ja onnistuakseen, näistä on vaan päästävä yli, mutta sanottava on, että kyllä se sisua vaatii saada itsestään henkinen niskalenkki näissä tilanteissa. Puhumattakaan siitä, että jos tää pitkittyy. Helpot ajathan tässä ei oo tiedossa. Veli tulee huomenna pääsiäiseksi tänne (ja siis yhdistelmä minä, äiti ja veli on aina turmiollinen minun ja veljeni painoille), lauantaina on päivällä valmistujaisteni viettämistä isänpuolen suvun kanssa, lauantai-iltana lähdemme ystävien kanssa baariin (ja varmaan menee hieman alkoholia, joka on tietysti lihottavaa) ja sunnuntaina olisi luvassa sitten valmistujaiskahvit äidin puolen suvun kanssa (avioerolapsen ihanaa elämää tämäkin). Ja sitten on tosiaan se pääsiäinen. Ja mä haluan edes pari suklaamunaa.