tiistai 5. kesäkuuta 2012

Päivät 78 ja 79, haaste

Eilen oltiin sitten käytännössä koko päivä ilman nettiä, kun saunalahden 3G-verkko kaatui ja ne sai sen korjattua vasta keskiyöllä. Huomasi kyllä päivän aikana, miten täällä kaupunkiyksiössä on yksinäistä ilman nettiä. Sinänsä en pidä itseäni nettiriippuvaisena, koska voin olla vaikka pari viikkoa partioleirillä metsässä ilman nettiä, eikä siinä ole mitään ongelmaa. Mutta jos kököttää yksin kotona, niin onhan se ihan kiva, että se toimisi. Samaten mä tarvin nettiä mun työasioiden hoitamiseen. Suurin osa tarvittavasta tiedosta on näet netissä ja esimerkiksi lait ovat ajantasaisina vain netissä, kun nuo mun lakikirjat ovat vuodelta 2009. 

No, siinä siis syy, miksi vasta tänään tulee tänne raporttia edistymisestä. Nythän kävi niin, että pudotukseksi tuli lopulta vain 400 g. Paino on tässä jotenkin alkanut heilumaan taas edes takaisin (sehän teki sitä myös siellä noin 4-5 kiloa sitten). Ja kun kerran tuossa tuli puhetta isän kanssa painosta ja kävi ilmi, että hän on minua 3 kiloa kevyempi, niin ajattelin, että minäpäs voisin yrittää hurahtaa ohi. Niinpä siis päätin haastaa itseni yrittämään karistaa nuo 3 kiloa ja päästä juhannukseen mennessä -12 kiloon, viime viikolla siis keikuin parhaimmillani siinä -9,2 tienoilla, joten homman ei pitäisi olla mahdotonta.

Pääkeinona tämän haasteen toteuttamiseen on se, että yritän pysyä kokonaan erossa herkuista tämän ajan. (Pois lukien kuitenkin se 10 g tummaa suklaata per vuorokausi.) Täytyy katsoa, jos saisin myös lisättyä hieman liikunnan määrää, mutta se on kuitenkin toissijaista. Varsinaisten ruokien osalta katson tämän viikon, että miten homma edistyy, jos jatkaa näin, mutta jos herkuttomuudesta huolimatta ei edisty tarpeeksi, niin sitten rukkaan syömisiäni ensi viikolla. Aamupalani on niin pieni, että siihen ei oikein voi puuttua, mutta lounaiden annoskoot ja sisällöt sekä iltapalojen sisällöt ovat muokattavissa, jos se on tarpeen.

Tässä on nyt kuvituksena kuvia siltä sunnuntain retkeltä lähikaupunkiin, mihin me äidin kanssa menimme kahdestaan. Kyseinen kaupunki on pienempi kuin tämä omamme, mutta me molemmat pidämme kyseisen kaupungin puistomaisuudesta. Käymmekin yleensä yhdessä puistossa katselemassa kasveja (siis puita, kukkia jne.) ja sen jälkeen kahvilla. Aika monesti myös käymme myös kyseisen kaupungin subwayssa. Varsinkin, jos olemme pyöräilleet tuonne. Matkaa kun on yhteensuuntaan noin 35 kilometriä.

Sunnuntaina satoi osan ajasta, mutta ei se haitannut, kun oli sateenvarjot mukana ja lisäksi luonto oli vain entistä vihreämpi. Tuossa ensimmäisessä kuvassa muuten sataa ihan täysillä, mutta en tiedä kuinka hyvin se näkyy, kun kuva on tuossa noin pieni. Toisessa kuvassa oleva tuomi on hienoin yksilö, minkä olen sitä lajia kohdannut. Tää kuva ei nyt tee tuolle oikeutta ollenkaan. Se on tosi pallomainen, tosi tuuhea ja siinä on sikana kukkia. Koosta kerrottakoon sen verran, että minä 171 cm pituuteni kanssa mahdun seisomaan tuohon alle ilman, että tarvitsee kumartua. Se on siis isompi, kuin mitä kuvasta voi päätellä. 

  Siellä puistossa on tuollainen tosi nätti lampi. Ja siinä lammessa on karppeja! Siis niitä kalaversioita :D Tuolla on tosi rentouttavaa istuskella varsinkin aurinkoisina päivinä.

Mä pidän kyllä tosi paljon noista retkistä tuonne, harmi että veljeni ei koskaan halua tulla mukaan. Syy on niinkin mahtava, että hän ei pidä ruotsinkielestä ja kyseisen kaupungin enemmistökieli on ruotsi. Minä en ymmärrä. Se pyöräilyreitti tuonne ja takas on tosi kiva ja tuonne on kiva mennä autollakin ja kuljeskella sitten ympäriinsä. Näemmä jopa sateella. 

Sitten niihin ruokatouhuihin.

Maanantaina:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos kaalipaistosta
- välipala: kuppi teetä mustana ja 10 g tummaa suklaata
- iltapala: proteiinijuoma veteen ja omena kuorineen

Tiistaina:
- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: grillikylkeä ja bearnisekastiketta
- iltapala: ei iltapalaa 

Syy tämän päivän ruokavalinnoille oli se, että perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina meni jokaisena päivänä jotakin hiilaripitoista herkuksi laskettavaa jutskaa alas kurkusta. Hiilarit ovat riippuvuutta aiheuttavaa ja siksi niistä nyt piti riuhtoa itsensä irti, niin sujuu helpommin tämä herkuttomuus.

Ja paras keino riuhtaista itsensä irti hiilareista, on syödä jotakin oikein kunnolla rasvaista ja sen jälkeen olla pitkään syömättä. Myös liikunta edistää hiilareiden hävittämistä. Niinpä minä siis tänään söin yhden aikaan iltapäivällä sellaisen ruuan, jolla tiesin pärjääväni ainakin huomisaamuun asti. Lisäksi kävin taas tekemässä 12 kilometrin kävelylenkin ja toivon senkin ohessa hiilareiden palaneen. 


Karppifilosofia muutenkin on, että mitä harvemmin voit syödä, sitä parempi. Minä noudatan pääsääntöisesti kolmea kertaa päivässä ja eräs myöskin karppaava ystäväni kahta kertaa päivässä. Syy harvoin syömiselle on siinä, että aina kun syö, erittyy ensinnäkin insuliinia ja toisekseen, syömisen jälkeen keho käyttää energiana ensin syödyt ruuat. Niinpä laihduttajalle on edullisempaa syödä mahdollisimman harvoin, jolloin keho käyttää mahdollisimman suuren osan ajasta energianlähteenä kehon omia energiavarastoja eli juurikin sitä läskiä, josta tässä halutaan eroon.


Minä uskon, että karppikin joutuu pitämään huolen, ettei syö enempää kaloreita kuin kuluttaa, mutta karppaaminen on siitä kiitollista puuhaa, että karppaamisessa nälkä parhaimmillaan katoaa kokonaan ja siksi karppi voi syödä jatkuvasti vähemmän kuin kuluttaa ilman ainakaan nälästä johtuvia repsahteluja. Toisin on niillä, jotka yrittävät syödä virallisterveellisesti, siinä kun yrittää pitää rasvat minimissä ja kalorit minimissä, huomaa, että joutuu elämään jatkuvassa nälässä ja kaiken lisäksi ne rasvattomat ja sokerittomat ruuat maistuvat aivan puulta. Jokainen saa tehdä just niin kuin itse parhaaksi katsoo, mutta henkilökohtaisesti en enää koskaan aio harrastaa sitä kituuttamista. Yritin epäonnistuen laihduttaa virallisterveellisellä noin 9 vuoden ajan. Riitti mulle. Sinä aikana mitä oon karpannut (viimeiset 10 kk), oon onnistunut painonhallinnassa paremmin kuin koskaan aiemmin.

(jää näemmä osa noista sunnuntain kuvista vielä seuraavaan postaukseen, ku niitä oli niin paljon)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Päivät 76 ja 77 + tyylijutskia

Se olis sitten yhdestoista viikko takana. Nyt kun tähän sattui nuo serkun ylioppilasjuhlat, niin ajattelin niiden tiimoilta puhua tyylistä. Kas kun asia on niin, että tyylikkyydellä voi myös ihminen mallia pallo näyttää kivalta (ja sitten myös käänteisesti, tää mitä mä aina surkuttelen, miksi jotkut ihmiset, jotka ovat tosi kauniita, tekevät joskus ihan käsittämättömiä tyyliratkaisuja eivätkä siten näytä niin hyviltä kuin voisivat?). 

Kuva on taas himputin laadukas. Sori, valitettavasti nää kaikki "ota itse peilin kautta hämärässä olosuhteessa"-kuvat ovat. Mutta koska puhun nyt suurista linjoista ja ne näkyvät tuosta kuvasta, niin menkööt. Mun ajatus oli tän kanssa "helinäkeijumainen", vaikka mun kohdalla olis varmaan parempi puhua tonnikeijusta kuin Helinä-keijusta :D 

Tyyliopastusta ihmisille mallia pallo: ne kohdat, mitkä teissä on pientä, jättäkää ne näkyviin. Mun tapauksessa, tiukka ja paljastava yläosa, käsivarret ja jalat voi olla paljaat ja väljyyttä sen pahimman pömpön kohdalle. 

Väreistä: musta hoikentaa aina, mutta loppuunsa tärkeintä on, että väri sopii juuri sinulle. Minä nyt satun olemaan niitä onnellisia ihmisiä, joille musta oikeasti sopii, koska ihonvärini on niin tumma. Mun mielipide väreistä on, että tummille ihmisille käy mustan ja valkoisen lisäksi kaikki tosi värikkäät jutut. Sitten keskitummille (onko tää sana? No kuitenkin ne joilla on ruskeat hiukset ja ihonväri asteikon keskeltä) tummat ja neutraalit sävyt (esim. tumman sininen, tumman vihreä, punainen, beige ja harmaa) ja vaaleille (blondit hiukset ja vaalea iho) parhaiten oikeutta tekee pastellisävyt eli kaikkien värien vaaleat versiot. Niin ja sitten vielä ne punaiset tapaukset (punaiset hiukset ja vihreät silmät), niiden kannattaa verhoutua kaikkiin vihreän ja ruskean sävyihin, he näyttävät kerta kaikkiaan upeilta niissä. 

Minusta myöskään vaatteet mallia teltta, eivät sovi kenellekään. Sehän tekee ihmisestä vain isomman näköisen. Haaste on löytää istuvat, mutta ei liian tiukat vaatteet. Mut mun mielestä nykyään on isojenkin ihmisten vaatteet parempia kuin ennen. Niin ja ehdoton sääntö palloille: ei mitään mikä katkaisee kokonaisuuden. Ei siis vatsan kohdalle loppuvia paitoja tai mitään muutakaan. En itse henkilökohtaisesti ole myöskään boleroiden kannalla. Sellainen pieni yläosahan saa muun kropan vain näyttämään isommalta. Yhtenäinen linja mielellään about rinnoista polviin.

Sitten on vielä hyvä tietää mikä on oma tilanne pään kanssa. Mun tilanne on seuraava: kasvoni ovat pyöreät ja otsani ainakin omasta mielestäni tosi korkea. Lisäksi otsassani on tällä hetkellä vielä oikein ihania teinimäisiä finnejä, koska paikka missä käyn juoksemassa on niin pölyinen, että se tukkii ihohuokoset, vaikka kuinka yrittää scrubata kasvonsa joka päivä puhtaiksi. 

Mulle ei siis juurikaan sovi tuollainen kampaus, mikä tuossa on nyt "yllättävä lähtö, aikaa meikata ja laittaa hiukset 5 min"-tilanteessa tehty. 

Vaan mulle sopii tää. Hiukset ylös ja otsatukka alas. Otsatukka peittää korkean otsani ja kun malli on tällainen rikkonaisesti leikattu vino, niin se kaiken lisäksi rikkoo kasvojeni pyöreätä muotoa tehden kasvoistani enemmänkin pisaranmuotoiset. Nuttura on kyllä toimiva ratkaisu, sillä se käy töihin myös silloin, kun pukukoodi on jakkupuku ja se on myös tarpeeksi hieno juhliin. Mä oon niin onnellinen, että oon keksinyt nostaa hiukset korkealle ylös ponnarille, sen jälkeen tupeerata ne ja muotoilla niistä sopiva pallo. Toinen vaihtoehto on letittää se poninhäntä ja kiepauttaa se nätisti nutturaksi.

Mullahan on luonnostaan tosi kiharat hiukset, parhaimpina päivinä ihan korkkiruuvit, joten otsis vaatii aina alhaalla ollessaan suoristusrautaa ja kilon lakkaa. Mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen! 

Tää jälkimmäinen kuva on vanha kuin taivas, siis ainakin vuoden, mutta siitä käy vielä paremmin ilmi tuo pisara-juttu minkä mainitsin. Tässä muuten samalla huomaatte, miten paljon kuvakulmalla voi muokata lopputulosta. Kahdessa ylemmässä kuvassa painan noin 6 kiloa vähemmän kuin alimmaisessa kuvassa, mutta silti ylimmän ja alimman kuvan kasvot näyttävät suunnilleen saman kokoisilta. Keskimmäinen kuva puolestaan on otettu mulle kaikkein edullisimmasta kuvakulmasta ja siinä kasvoni näyttävät oikeastaan ihan kivalta jopa omaan silmään (siksi se pitikin laittaa fb:hen profiilikuvaksi :D ). Ylin kuva siis otettu tänään, keskimmäinen eilen ja alin vuosi sitten.

Siinä vähän tyylijuttuja, sitten ruokiin.

Lauantaina:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos kaalipaistosta
- välipala (yo-juhlissa): 1 lasi mehua ja 1 normaalikokoinen muffinssi/cupcake
- iltapala: proteiinijuoma maitoon ja omena

Sunnuntaina:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: subwayn salaatti (kanateriyakia, juustoa, jäävuorisalaattia, punasipulia, paprikaa, herkkukurkkua, oliiveja, jalapenoa ja southwest-kastiketta)
- välipala: kuppi teetä mustana ja macaronleivos
- iltapala: tomaattikeittoa ja aurajuustoa

Tänään siis tehtiin ex tempore retki äidin kanssa läheiseen kaupunkiin ja kiertelimme siellä kuvaamassa kukkivia tuomia sekä yhtä ihanaa puistoa. Lisäksi kävimme syömässä subissa ja sitten vielä kahvilla. Mä yritin sinänsä minimoida vahingon jälkimmäisessä ja päädyin ottamaan tuollaisen pienen macaron-leivoksen. Oon aina miettinyt miltä ne maistuu, ku ne näyttää noin hauskoilta. Maistui joltain keksin ja marsipaanin väliltä. Ihan hyvä se oli. Sinänsä kun tähän nyt tuli tää tän päiväinen retki, niin ois ollut parempi, jos ois jäänyt syömättä perjantaina ne kaksi suklaapatukkaa, mutta ei voi mitään. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Sitä paitsi tuo nyt ainakin oli painonhallitsijan ratkaisu, äiti otti sellaisen paljon isomman leivoksen :D Ai niin joo ja vastasin myös kieltävästi äidin ehdotukseen ottaa subissa ateria (ois sisältänyt limsan ja keksin) sekä ehdotuksen hakea jäätelöt vielä kahvittelun jälkeen. Ja mua syytetään herkkuaddiktiksi! Tietäisittepä mun äidin. (tai no kyllä te kai tätä blogia pidemmän päälle lukiessanne saatte käsityksen myös hänen ruokatavoistaan. Ja mikäs siinä, kyllä kai mäkin söisin enemmän herkkuja, jos voisin tehdä sen lihomatta.)

Sitten ku tänään on sunnuntai, niin tässä ois vielä nämä viikon liikunnat. Toivon, että tämän päiväinen pitkä kävely kompensoisi edes vähäsen näitä aikavälille pe-su sattuneita herkkuja, mutta tuomio tulee taas huomenna sitten. 

Siellä olis taas kahvakuulaakin seassa, mutta vieläkin teoriassa liian vähän. Mua ei vaan inspaa se yhtään. Joten ku mentaliteetti on ollut, että 5 treenikertaa per viikko, niin on sitten tullut lähdettyä paljon enemmän lenkille... Enhän mä sinänsä mitään kehonrakentajan kroppaa halua, vaan enemmänkin sellaisen pitkän matkan juoksijan, mutta silti. Oishan se nyt kiva, jos kaikki tiputettu paino ei olis lihaksia... 

Ja suoraan sanottuna, mua kyllä pelottaa mun lihasten puolesta tällä hetkellä tosi paljon, koska siihen nähden miten paljon painoa on tippunut, se näkyy mussa pelottavan vähän. Ainakin omaan silmään. En sitten tiedä muista. Mutta ainakaan kukaan ei ole huomannut muutosta, vaikka tosiaan aika lähellä -10 kiloa ollaan jo. Hitsi, kun ratkeis jo tää työtilanne ja tietäisin voivani asettua jollekin paikkakunnalle, niin voisin mennä kuntosalille. Se ylläpitää lihaksia ja pidän siitä tällä hetkellä paljon enemmän kuin kahvakuulailusta.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Päivät 74 ja 75, pohdintaa herkuista

Haa, paino tippunut jo 1,9 kiloa sen ummetuksen päättymisen jälkeen :) Me happy, taas uusi enkka saavutettu. Olen enää noin 5 kilon päässä siitä painosta, mikä on ollut aikuisikäni painonvaihteluvälin alapää. Ja koska kohta tulee kymppi täyteen, niin piti tutkailla noita bmi-juttujakin. Minähän lähdin niin kutsutusta "vaikeasta ylipainosta/vaikeasta lihavuudesta". Tällä hetkellä oon siinä "merkittävän ylipainon/lihavuuden" puolivälissä ja jos vielä tippuis 10 kiloa, niin mä pääsisin lievän ylipainon/lihavuuden puolelle. Niillä main mä kävin lyhyesti alkusyksystä 2007, mutta pääasiallisesti en sellaisissa lukemissa ole ollut sitten vuoden 2003. (noin suunnilleen, en muista tarkalleen milloin mä aloin sompailla edes takaisin sen aikuisiän painonvaihteluvälini sisällä, tiedän ainakin, että 2004 kesällä olin sen yläpäässä ja sitten sinä kesänä olin ensin 2 viikkoa armeijaleirillä ruotsissa ja siihen perään vielä viikon partioleirillä, niin kyseisenä aikana mun paino tippui 10 kiloa päätyen sen vaihteluvälini alaosaan.)

Suunnittelin myös, että laitan tuonne edistymissivulle sitten tilannepäivitystä myös kuvien muodossa, kun saavutan sen aikuisiän painonvaihteluvälini alapään. Silloin tiputusta olisi yhteensä 14 kiloa, eli siihen menee vielä varmaan noin kuukausi, jos ei tuu isompia jumituksia. Tällä hetkellä normaalipainon ylärajalle on matkaa aika tasan 25 kiloa, mutta aattelin yrittää tiputtaa tästä vielä 27-32 kiloa. Tuolla isommalla luvulla pääsisin sellaiseen nättiin tasalukuun ja silloin painoindeksi olis 22, eli just tasan siinä normaalipainoalueen keskellä. Se vois olla hyvä. Tosin loppupuolella varmaan alkaa sitten merkitsemään enemmän peili. Ja onhan tässä vielä matkaa. Mutta välillä on hyvä unelmoida. Tänäänkin mä aamulla näitä mietiskelin ja sitten sain tempaistua itseni juoksulenkille lähinnä ajatellen "no niin otetaas taas askel kohti tavoitetta".

Torstain ruuat olivat:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos bearnisekanaa
- iltapala: pala grillikylkeä (oli ollut pari kolme päivää niin kevyet ruuat, että teki mieli syödä enemmän kuin vaan proteiinijuoma ja hedelmä, joten siksi ostin tuon. Karpillehan tuo on ihan hyvää, koska siinä on lähinnä rasvaa ja proteiinia)

Perjantain ruuat:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos kaalipaistosta
- iltapala: proteiinijuoma maitoon, 1 dl savulohisalaattia (siis lähinnä savulohta ja majoneesia, semmoinen kaupan purkki), pieni daim-patukka (28g) ja milkyway-patukka (21,5g). 

Noi suklaapatukat olis niinku meikäläisen tämän viikon sallittu herkku. Tosin huomenna lauantaina on vielä mun serkun ylioppilasjuhlat, joten sieläkin kai otan palan jotain voileipäkakkua tms. mutta se on kuitenkin niin pientä, että siksi sallin itselleni nuo patukat sisältyviksi tämän viikon sallittuihin herkutteluihin.

Mullahan tosiaan oli sellainen tilanne, että ylipainoni loppujen lopuksi johtui seuraavista asioista: 1) tunnesyöminen 2) herkkuaddiktio ja 3) liiallinen leipien syönti ja liian paljon levitettä leivän päällä. Niinpä nää on ne asiat, joihin oon yrittänyt pureutua tässä elämäntapamuutoksessani. Siis sen lisäksi, että oon valinnut ruokavaliokseni karppauksen, joka mahdollistaa maukkaat ruuat ja sen, että pääsääntöisesti mulla ei koskaan ole nälkä, vaikka mitenkä vähän söisin. Nälkä on aina laihduttajan vihollinen, joten ruokavalio, joka poistaa nälän lähes kokonaan on todella avuksi.

Eli mun ongelma ei missään vaiheessa ollut, etten olis harrastanut liikuntaa, oisin napostellut tai että olisin syönyt liian isoja määriä normiruokaa. Ne oli herkut. Ykkösestä johtuva herkkujen syönti lähes joka tilanteessa ja jos tunteiden puolesta ei ollut tarvetta, niin sitten oli aina se kakkossyy, eli se, että mä pidin niistä vaan niin paljon, että halusin niitä. 

Nyt on menossa viikko 11, omasta mielestäni olen hoitanut kiitettävästi kohdan 1. En tietääkseni ole koko tänä aikana syönyt herkkua mihinkään tunteeseen tai tylsyyteen tms. Ja siitä oon aika ylpeä. En rehellisesti tiedä miksi se onnistui loppuunsa niin helposti. Vähän sama, kuin leipien jättäminen kokonaan pois oli loppuunsa helpompaa kuin olin sen arvellut olevan. (minähän siirsin karppaamisen aloittamista noin 2-3 vuodella koska en uskonut voivani elää ilman leipää, syötyäni sitä joka päivä aamupalaksi, välipalaksi ja iltapalaksi lähes koko elämäni ajan.)

Kakkossyyn kanssa ei sitten ollut ihan niin helppoa ja mulla meni tuossa alussa enemmän herkkuja, mutta sitten eräs ystäväni ehdotti, että mun varmaan kannattaisi pitää karkkipäivä. Niinpä mä olin sitten yhden viikon kokonaan herkutta ja viime viikko oli ensimmäinen, jolloin mulla oli sallittu herkkuhetki (lauantaina jäätelöannos). Tämä oli sitten toinen viikko, jolloin oli sallittu herkkuhetki. Lisäksi mä oon tässä matkan varrella sallinut itselleni 10 g tummaa suklaata päivässä, jos on siltä tuntunut. Suurimpana osana päivistä olen käyttänyt tuon optioni, mutta en kuitenkaan joka päivänä. 

Tällä hetkellä on kuitenkin sellainen olo, että homma on niin hyvin hallussa, kuin se tässä vaiheessa voi olla. Tällaisista isoista addiktioista pääsemiseenhän menee vuosia, kuten varmasti jokainen tupakanpolton lopettanut tietää, joten askelia on otettava vähitellen. Yksi askel on nää kerran viikossa toistuvat sallitut herkuttelut. (muille laihduttajille tiedoksi: viikoittain onnistuu vain siksi, että määrät ovat pienehköjä. Jos olisi kyse isommista mätöistä, niitä ei voisi tehdä viikoittain painonpudotuksen siitä kärsimättä.) Toivon voivani joku päivä todeta totuutta vastaavasti, että mun suhde herkkuihin on täysin neutraali. Nyt on kulunut niin vähän aikaa, etten vielä voi niin sanoa, sillä olen edelleen tilanteessa, jossa on alituinen sortumisvaara.

Täysin herkutonta elämää mä en kuitenkaan edes tavoittele. Monet normaalipainoiset syö vähän herkkuja ja se on munkin tavoite. Että saisi itsensä psyykattua siihen, että on oikeasti täysin tyytyväinen siihen 5 palaan suklaata tai kenties yhteen leivokseen kaverin kanssa kahvitellessa. Tai siihen 75 g sipsipussiin, joka on tietääkseni pienin markkinoilla oleva sipsipussi. Herkkujen kanssa siis sama linja kuin varsinaisten ruokienkin: teen vain valintoja, joita uskon pystyväni noudattamaan koko elämäni.


Kun tässä nyt on kyse herkuista, jotka ovat varmasti suurimmalla osalla pallo-ihmisistä se suurin ongelma, niin pitää mainita vielä yksi juttu. Mun mielestä on ehdottoman tärkeää, että itselleen on rehellinen herkkujen suhteen. Pitää myöntää itselleen mikä se oma suhde niihin on, jotta asiaa voi sitten halutessaan korjata. Ettei esimerkiksi sorru siihen, että huijaa itseäänkin tekosyillä kuten synttärit, äitienpäivä, ylioppilasjuhlat, häät, joulu, juhannus jne. Koska jos tietää oikean suhteensa herkkuihin, voi yrittää toimia oikein myös noissa tilanteissa. 

Sitä helposti ajattelee, että noi tilanteet on poikkeuksellisia, mutta onko ne? Ajatelkaapa perusvuotta, on: laskiainen (laskiaspullat), runeberginpäivä (siihenkin leivokset), pääsiäinen (suklaamunat ja muut herkut), vappu (sima ja munkit), äitienpäivä, juhannus, halloween (niillä ketkä sitä viettää), isänpäivä, joulu ja joulunalusaika (eli käytännössä koko marras-joulukuu jolloin tekis mieli vetää piparia, glögiä ja suklaata). Näihin päälle sitten vielä kaikki ne syntymäpäivät, häät, valmistujaiset jne. niin elämähän on yhtä juhlaa! Ei kenenkään painonhallinta kestä hillitöntä mässyttelyä jokaisena noista tilanteista. Puhumattakaan siitä, että niistä alkaisi joku putki, kuten minulla alkoi viime joulusta ja se putki kesti maaliskuulle saakka. 

Niinpä, onnistunut painonhallitsija ja painonpudottaja ei käytä noita tekosyinä, vaan yrittää selvitä jokaisesta niistä mahdollisimman vähillä "vahingoilla". Siksi minäkin yritän huomenna ottaa vain yhden palan jotain juttua, enkä maistaa kaikkea mahdollista varmasti taivaallisen makuista tarjottavaa, mitä siellä nyt ikinä onkaan. Toimin näin aiemmin myös esimerkiksi omissa valmistujaisissani ja ystäväni syntymäpäivillä, vaikka molemmissa olisi ollut ruhtinaallinen mahdollisuus mässäilyyn mitä ihanimpien herkkujen äärellä. Ja ehkä se on osasyynä, että 11 viikossa oon pudottanut painoa lähes 10 kiloa vaikka mukaan tosiaan on mahtunut omat valmistujaiset, isän 50-synttärit, kaverin synttärit, pääsiäinen, vappu, äitienpäivä ja ylioppilasjuhlat.

Kirjoitan tästä myös joskus pidemmästi, mutta yksi oivallus on jokaisen tehtävä, ennen kuin muutoksessa voi onnistua: vanhoista jutuista on oltava valmis luopumaan, jos mielii aikaansaada muutosta. Kaikenlaisissa muutoksissa epäonnistuvat ne, jotka eivät ole valmiita luopumaan vanhoista tavoistaan. Lihavan on hoikaksi päästäkseen luovuttava suurimmasta osasta nautintoja, jotka hän on saanut ruuasta ja opittava hakemaan nautintonsa muista asioista.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Päivät 72 ja 73

Huh hei, helpotus! Vatsa alkoi eilen toimia ja painokin tippui vuorokaudessa sen myötä yli kilolla. En tiedä auttoiko vesi vai rasvan lisääminen vai molemmat, pääasia että toimii. Mutta lääketieteellisesti mielenkiintoista: 7 päivää kestäneestä ummetuksesta päästiin ilman kuitujen lisäämistä. Karpeilla tää fysiologia tuntuu toimivan jotenkin eri tavalla. Normiruokavaliolla olevalla ummetukseen auttaa vesi ja kuidut, karpeilla näemmä vesi ja rasva. Karppifoorumillakin jokainen huutelee rasvan perään, kun joku mainitsee ummetuksen.

Kun kerran samaa ruokavaliota vuosia noudattaneiden ohje oli, että rasvaa lisää, niin väsäsin sitten ruokaa, jossa oli enemmän rasvaa. Syntyi uusi kokeilu nimeltä bearnisekana. Lopputulos on jotain keiton ja kastikkeen väliltä ja sisältää kanaa, kesäkurpitsaa, punasipulia ja neulapapuja. Ja nuo tietysti kirjaimellisesti ui bearnisekastikkeessa. Kupista lusikalla syötävä ruoka. Maku ei nyt ihan paras mahdollinen, ois varmaan pitänyt itkettää kesäkurpitsat erikseen jossain muualla ja jättää sörkkäämättä yhtä maustetta sekaan, mutta tämä kävi nyt "ummetuslääkkeestä" ja piti myös hyvin nälkää suuren rasvapitoisuutensa takia. 

Tiistain ruuat siis:
- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos bearnisekanaa
- iltapala: proteiinijuoma maitoon, omena kuorineen ja 10 g tummaa suklaata

Keskiviikon ruuat:
- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos bearnisekanaa
- iltapala: proteiinijuoma maitoon ja päärynä

Tänään tuli myös mukavaa välitietoa potentiaaliselta työnantajalta. Rekryprosessissa nyt kestää hieman, mutta mun tekemä tehtävä oli alustavasti parempi kuin muiden ja koska työhaastattelukin meni upeasti, niin mä oon vielä toistaiseksi tosi vahvoilla. Pitää toivoa, ettei ne muut pääse kirimään. 

Kun päivän hommat on olleet tehtyinä, oon viimeisen ehkä viikon ajan istahtanut iltaisin tämän ääreen. Tulen ja jään laulun viides kirja. Se on siis viimeinen kirja, mikä on kirjoitettu sarjasta, jonka pohjalta tv-sarja Game of Thrones on tehty. Kirjoja pitäis kaikkiaan tulla 7. 

Tää on tällainen lähes 1000 sivuinen järkäle ja sen läpi kahlaamisessa on mennyt hetki aikaa, koska kieli on tällä kertaa englanti. Luin aiemmat osat suomenkielisinä. Mutta ah, onko mitään parempaa, kuin istahtaa päivän työt tehneenä illalla hyvän kirjan ääreen? Ja voi, odotan tuskaisena että joku muukin lukis nämä, niin vois keskustella näistä. Uskomaton juoni! Siis se mitä siinä tv-sarjassa on tähän mennessä tapahtunut, se ei oo mitään niiden käänteiden rinnalla mitä siinä vielä tulee tapahtumaan. Mä niin haluaisin jutella tästä, mutta ei voi, ku niin moni katsoo sarjaa ja aikoo lukea kirjat, joten ei voi pilata heidän iloaan.

Sellaisia turinoita näistä parista päivästä. Eipä tämä työttömän elämä niin jännää oo, että hirveästi olisi raportoitavaa. Ja tällä hetkellä tähän elämäntapamuutokseenkaan ei liity ihmeempiä, kun kerran ummetuksesta päästiin ja homma etenee taas.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Päivät 70 ja 71, pöllö lapsuudesta

Niinhän siinä sitten kävi, että kymppiviikon saldoksi tuli + 1 kilo. Yleensä olen sitä mieltä, että on ihan turha selitellä tekemisiään, mutta nyt on jotenkin sellainen olo, että toi on musta riippumaton. Katson nimittäin, että asialla on olennaisesti tekemistä sen kanssa, että viikon verran vatsa ollut toimimatta ja sitten eilen yritin asiaa epätoivoissani ratkaista isän ohjeiden mukaan "juomalla ihan älyttömästi vettä". Pientä helpotusta lukuunottamatta asia ei juuri ole edennyt. 

Liikunnat olivat viime viikolla ihan normimääriä ja sitten söin sitä maanantain subia lukuunottamatta ihan normaalisti. Mutta pitkästä vuosien kokemuksesta tiedänkin, että painonpudotus on joskus tällaista. Vaikka teet kaiken "oikein", aina ei tuu lyhyellä aikavälillä tulosta vaan asiaa pitää tarkistella pidemmällä välillä. 

Olihan mulla siellä aiemminkin se yksi plussaviikko, mutta kuitenkin vielä viikko sitten kokonaissaldo oli lähes kilo pudotusta per viikko. Niinpä en nyt tästä hirveitä stressejä ota vaan yritän tehdä jatkossakin parhaani ja toivoa, että se vatsa alkaa jossain välissä toimimaan. 

Sunnuntain ruuat:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä ja 1tl kookosöljyä
- lounas: 200 g possunpihvi, maustevoita, jäävuorisalaattia ja vesimelonia
- iltapala: proteiinijuoma veteen, juustoa, suolakurkkua ja vähän macadamia-pähkinöitä

Maanantain ruuat:
- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, pellavansiemeniä ja 1 tl kookosöljyä
- lounas: 200 g possunpihvi, maustevoita, jäävuorisalaattia ja vesimelonia
- välipala: kuppi teetä mustana ja 10 g tummaa suklaata
- iltapala (vaarilla kuuden aikaan illalla): 2 karjalanpiirakkaa voilla, juustolla ja leikkeleellä, 2 fasupalaa, 3 pientä mukillista vaarin tekemää mehua

Tässä tämän päivän ruuissa oli nyt noi karjalanpiirakat, fasupalat ja mehu epäkarppia, mutta olimme käymässä veljeni kanssa vaarilla ja siellä ei viitsinyt sitten alkaa nipottamaan, ku kuitenkin se oli eka kerta ainakin kahteen tai kolmeen kuukauteen kun kävimme siellä kylässä. Päätin sitten, etten syö tänään muuta iltapalaa, niin se kompensoituu osittain sillä. 

Sitten pitää näyttää tällainen. En edes muistanut sen olemassaoloa, mutta äiti oli säilyttänyt sitä jostain syystä. Tein sen lapsena ja se on olevinaan pöllö. Äiti totesi, että mähän voisin laittaa sen sitten mun toimistooni, kun saan työpaikan, ku pöllö on kuitenkin viisauden symboli ja niin edelleen. 

Normaalisti mä en hirveästi välitä lapsuuden aikaisista tuotoksistani, mutta jostain syystä tän kohdalla teen nyt poikkeuksen. Se ois kieltämättä ihan hauska lisä muuten todennäköisesti umpitylsään tulevaisuuden toimistoon. Ja toimisihan se ainakin jäänmurtajana asiakkaiden kanssa :D Juristikin on varmasti helpommin lähestyttävä, jos sen työpöydällä on tällainen pöllö. Ainut miinus on vaan, että todennäköisesti saan olla koko ajan selittämässä, että se ei oo mun lapsen tekemä :D 

Koska työpaikkaa ja näin ollen toimistoa ei vielä ole, pöllö odottaa nyt sitten toistaiseksi mun ikkunalaudalla. Totesin, että se sopii siihen yllättävän hyvin. Normaalisti mä suosin sisustuksessa minimalismia (mahdollisimman vähän tavaroita ja vain muutamia esineitä tasoilla) yhdistettynä laadukkaisiin tarkoin valittuihin esineisiin, mutta jotenkin tuo pöllö täydensi tätä yhtälöä. Siinä se nätisti kököttää Iittalan kivi-tuikkujen vieressä. Eikä se näytä "epäarvokkaalta". 

Ehkä tässä on sama juttu kuin niiden astioidenkin kanssa. Jos kaikki muut on hillittyjä, hallittuja ja tyylikkäitä, mahtuu sinne sekaan yksi erikoisempi juttu. Niin myös mun kotiin mahtuu kivi-tuikkujen, mariskoolien ja aalto-maljakoiden rinnalle yksi pöllö lapsuudesta.


lauantai 26. toukokuuta 2012

Päivät 68 ja 69, mutaa ja satumetsää

Heissan, tällä kertaa vähän muutakin sisältöä kuin pelkästään ruokaa. Tässä on nimittäin takana yhden sortin pikkuseikkailu, pari uutta ihanaa kaunista esinettä (mähän rakastan kauniita esineitä, kuten tuossa sivussa mainitsinkin) ja sitten yksi terveysongelma.

Puran kuitenkin ensin tähän ruokapuolen.

 Perjantai:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä, 1 tl kookosöljyä
- lounas: savulohta, lämpimiä kasviksia, bearnise-kastiketta
- iltapala: graavilohta ja kylmäsavulohituorejuustoa

Lauantai:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä, 1 tl kookosöljyä
- välipäivä: viikon sallittu herkkuhetki: jätskiannos, NAM
- lounas: subwayn kanateriyakisalaatti (kanateriyakia, juustoa, jäävuorisalaattia, paprikaa, herkkukurkkua, oliiveja, punasipulia, jalapenoa ja southwest-kastiketta)
- iltapala: 2,5 dl tomaattikeittoa, vähän aurajuustoa ja valkohomejuustoa

Sitten mistä sitä aloittaisi. Seikkailusta kenties? Tässähän kävi nimittäin niin, että mulla meni kaksi hienoa, aurinkoista ja lämmintä päivää sisällä kannettavan ääressä, kun tein yhtä tehtävää yhdelle potentiaaliselle työnantajalle. Jutun juju siis, että ilmeisesti kaksi haastattelun ja tehtävän perusteella parasta pääsee persoonallisuus- ja luonnetesteihin ja sitten sen jälkeen tehdään päätös kuka pääsee allekirjoittamaan työsopimuksen vakituiseen työpaikkaan. (ja yrittämään selvitä 4 kk koeajasta)

No, sitten ku perjantaina oli vapaata, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpöä oli 21 astetta, niin minähän suuntasin valokuvaamaan. Ajattelin ensin, että pyöräilisin isokosken laavulle ja sen jälkeen vielä lippukuntamme kämpälle. Mutta kävikin sitten niin, että mulla meni tunti päästä laavun lähelle. Ja siitä alkoi ns. mutahelvetti. 700 metriä mutaa, josta oli tietenkin pakko raahautua läpi, koska jos on pyöräillyt tunnin yhteen suuntaan, ei halunnut kääntyä takaisin edes käymättä määränpäässä. Seuraus:


Tietenkin sinne mutaan piti tömähtää. Onneksi oli jalassa caprit ja crocsit. Caprit ei menneet likaiseksi, mutta crocsit sitten senkin edestä. Oli ihana raahata sitä pyörää loppumatka sen mudan läpi, kun sen lisäksi että se oli raskasta, niin jaloissa oli tietenkin ylihauska tunne, kun ne olivat täynnä mutaa.

 No ei muuta kuin sitten joen varteen kivelle istumaan ja operaatio jalkojen ja kenkien peseminen :D Sitten istuskelin siinä niin kauan, että jalat ja kengät kuivuivat ja tarkkailin, että säilyttääkö sellainen 3 cm pitkä koppakuoriainen tarpeellisen välimatkan suhteessa minuun.

Sinänsä oli kyllä tosi rentouttavaa istua siellä kosken äärellä auringonpaisteessa ja kuunnella veden ääntä. Sillä hetkellä maailmassa ei ollut mitään muuta. Kunnes yhtäkkiä keksin, ei saakeli, nyt ois puhtaat jalat ja puhtaat kengät, mutta mun ja tien välissä on edelleen se 700 metriä mutaa. Pääsin kuitenkin pelostani huolimatta sen toisella yrittämällä läpi plumpsahtamatta uudelleen. Pyörä pitäis kuitenkin tässä joku päivä vielä pestä, se tietenkin näyttää edelleen siltä, että sitä on raahattu noin 30 cm syvässä mudassa.


Oli kyllä tosi kaunista. Oikein sielu lepäsi :) Ja kolme kärpästä yhdellä iskulla. Luonnosta nauttimista, valokuvausta ja liikuntaakin siinä tuli, kun pyöräili sen 2 tuntia ja raahasi itseään mudassa yhteensä jonku puoli tuntia.

Sitten ois esiteltävänä tämän päiväinen hankinta:

 

Iittalan Satumetsä-sarjaa, 2 mukia ja 2 kulhoa. Ihanat! Oon edelleen aivan rakastunut myös mun KoKo-astioihin, mutta on kiva saada siihen rinnalle vähän tällaista jännempääkin. Ja nää sopii mulle tosi hyvin, koska lähes kaikki mun KoKo-astiat on joko sinisiä tai vihreitä, joten näitä voi yhdistellä myös niihin. Sitten on tietysti se, että tässä on kuvituksena eläimiä ja metsää. Pidän eläimistä ja metsästä! Värit käyvät myöskin hyvin. Sitten kun joskus pääsen sisustamaan oikein kunnolla (isommassa asunnossa ja enemmällä rahalla), päävärit tulevat olemaan valkoinen, vihreä ja turkoosi. Unelma olis sellaiset vaalean vihreät tapetit, kuin mulla oli kahdessa isäni talossa (siis lapsuuteni kodissa peiponkadulla, että isän nykyisessä talossa, jota sanomme tynnyriksi, koska se sijaitsee pikitynnyrintiellä). Sitten vähän turkoosia esim. tyynyjen muodossa ja verhot ja huonekalut valkoisina. Itsehän olen hyvin siisti ja lapsia ei ole tulossa, joten äiti, tasaa hengityksesi. Minulla valkoinen pysyy valkoisena. 

Sitten olis vielä se terveyspulma. Nimittäin. Taustaksi, että minähän epäilin keliakiaa. No kuinka järkevää on sellaisen ihmisen sitten syödä se hemmetin vaalea leipä, joka on ihan tasan varmasti vehnää?! Ja vehnä on pahinta mitä mä voin nielaista. Mitään muuta syytä mä en nyt keksi sille, että tässä on nyt ollut suoli tukossa ainakin maanantaista asti. Välillä alkaa tehdä jo oikeesti aika kipeää. Kuinkahan kauan odotan, että saisinko sen itse parannettua, ennen kuin kävelen kauppaan ostamaan jotain "ainakin 50% kuitua-leipää" tai sitten terveyskeskukseen valittamaan, että tää ei nyt toimi? Painosta ei nyt oo harmainta haisua, missä se oikeasti menee, koska tottahan siihen vaikuttaa, jos 6 päivää vedät ruokaa sisään, mutta mitään ei tule ulos. 

Jokainen "virallisterveellinen" siellä nyt varmaan kirkuu, että vettä ja kuitua. Vettä oon juonut ihan sikana. Se puoli aineenvaihdunnasta toimii. Ja mä tosiaan pärjäsin tähän asti lähes 10 kuukautta ilman niitä täysviljan kuituja, joten miksi tenkkapoo nyt? Toinen mitä ihmettelin, oli, että mulla on myös viimeisen noin 1,5 viikon ajan ollut huomattavasti enemmän nälkä kuin aiemmin. Liittyyköhän nämä nyt toisiinsa? Yhtään aiemmasta poikkeavalla tavalla en oo syönyt tai liikkunut muuten kuin, että se vehnäleipä Oulun subissa oli mun ensimmäinen isompi vehnäannos yli 10 kuukauteen.

Ei siellä sattuis olemaan ketään toista karppia, jolla ois jotain haisua mistä tässä on kyse? Koska multa loppuu kohta hermot, 6 päivää ulostamatta ja vatsakipu sen kuin pahenee. Ai niin joo ja laksatiivia (levolac) oon syönyt nyt kaksi päivää vailla vaikutusta.

torstai 24. toukokuuta 2012

Päivät 65 - 67

Huh, onpas nyt ollut hässäkkää, ku ei ole edes tätä kerennyt päivittää. Huomaan, että on vaikeahkoa muistaa ruokia ulkoa, kun kirjoitusväli menee kolmeen päivään. 

Taas ylilaadukas kuva, kun ei ole ketään muuta pitämässä kameraa eikä toisaalta mitään paikkaa mihin sen sai järkevästi laitettua. Toisaalta oon myös huomannut, että tarkennus menee päin mäntyä, jos siinä pisteessä mihin aiot mennä seisomaan, ei ole säätämishetkellä mitään mihin kamera tarkentaisi.

Mutta kuvasta kuitenkin välittynee pääasia. Mun uusi juoksutakki. Joka nyt taas sattuu olemaan pinkki :D Siis oikeasti, olisin varmaan ottanut minkä värisen vaan, kun sattui löytymään omaa kokoa adidaksen takki 30 eurolla. Tää on sopivan kevyt ja omaa kaksi vetoketjullista taskua, yksi avaimille ja yksi iPodille. Tuon näköisenä mä sitten kirmailen menemään milloin missäkin :) Jos tulee niin kuuma kesä kuin luvataan, pitäis ehkä vielä hommata jotkut juoksushortsit. Toistaiseksi nuo tuulipuvunhousut on kuitenkin olleet jees.

Sitten niitä ruokatouhuja.

Tiistaina:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä, 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos kinkkukiusausta
- iltapala: omena kuorineen

Keskiviikkona:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä, 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos kinkkukiusausta
- iltapala: omena kuorineen, proteiinijuoma veteen tehtynä, vähän aurajuustoa

 Sit ois niinku tää torstai. Päivä jolloin ruuat on niin "kermaperse"-laatua, että tässähän vallan unohtaa laihduttavansa :D (kuvassa on siis erinomainen syy laihduttaa karppaamalla! Toi on aivan ideaalinen ruoka karpille. Siinä on proteiinia, rasvaa ja vihanneksia)

Tänään siis:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, pellavansiemeniä, 1 tl kookosöljyä
- lounas: savustettua lohta, lämpimiä kasviksia ja bearnise-kastiketta
- iltapala: 75 g graavilohta ja noin 80 g kylmäsavulohituorejuustoa

Varsin kalapainotteista siis ja huomenna on identtiset ruuat. Syynä oli se, että käydessäni kaupassa, löysin sekä savulohta että graavilohta -50% hinnalla. Kalan ollessa terveellistä (mistä tulikin mieleen, damn, unohdin ostaa lisää omega-3 pillereitä) ja hyvänmakuista, ostan sitä aina kun sitä saa halvalla. 

Ja koska kala oli kylmää, niin oheen valmistin sitten pakastevihanneksista pannulla voissa paistamalla lämpimän lisukkeen ja kuorrutin ne bearnise-kastikkeella, että ne menisivät paremmin alas :D On vielä hieman totuttelemista lämpimien kasvisten makuun, mutta tää oli ihan jees sekoitus. Parsakaalia, porkkanaa, keltaista porkkanaa ja neulapapuja.

Tää oli nyt myös aika rasvapitoinen ateria, mutta sellaiselle lienee tarvetta, koska viimeisten ehkä 5 päivän ajan mulla on ollut paljon enemmän nälkä kuin aiemmin. Mietin, että olinkohan aiemmin ketoosissa ja liusuinko siitä pois jostain syystä vai mikä? Joka tapauksessa, nyt siis kunnolla enemmän rasvaa ja vähemmän hiilareita (eli illalta jätetty hedelmä pois), että korjaantuu tilanne. 

Niin joo ja sitten piti mainita se, että maanantain paino alitti nyt ensimmäistä kertaa sen lukeman, mihin mä pääsin ennen jouluna alkanutta retkeä hiilarimaahan. Eli tästä eteenpäin kaikki on sitten "uutta ennätystä". Tosin paino otti välittömästi lähes kilon takapakkia sen maanantaisen 30 cm parmesan-oregano-subin takia. Sehän oli vaaleaa leipää (joka oli pakko valita, koska kokojyvä oli loppu) ja turmiollisinta mahdollista mulle. Nyt sitten tässä saa taas pudotella niitä pois, täytyypi katsoa tuleeko tälle viikolle miten pudotusta. Toisaalta viime viikko oli niin huikea, ettei tälle viikolle edes tarttis tulla paljon. Puoli kiloakin riittää :)