Dropbox, pelastajani!

Hei,

miten tää aika menee näin nopeasti. Mitään kerkeä ja niinpä edellisestä postauksesta vierähti taas kaksi viikkoa. Viikko sitten perjantaina oli viimeinkin se asianajajatutkinnon kirjallinen koe ja elämä meni heti kertaheitolla paljon mukavammaksi. Hatunnostoni vaan kaikille, jotka noin 40 tunnin työviikon ohessa opiskelevat. Minusta se oli aivan hirveää ja hyvin pitkälti kävi niin, että arkisin en pysynyt lukutavoitteissani ja viikonloppuna jouduin lukemaan sitten senkin edestä. 

Tosin, kuten oikiksessakin, silloinkin, kun ei lue, sitä kuitenkin stressaa siitä, että ei lue. Lopputuloksena siis se, että ikinä ei ole stressivapaata vapaa-aikaa. Vaan nyt se on ohi! Menee läpi tai ei, niin joka tapauksessa mun ei tartte opiskella useampaan kuukauteen, vaan työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin saan tehdä mitä haluan. Ah autuutta. 

Lumet lähti rytinällä, metsäpohjista tuli lammikoita

Viime lauantai meni lähinnä nukkuessa univelkoja pois ja sunnuntaina käytiin ystävän kanssa Ateneumissa katsastamassa Linnan aarteita-näyttely, jossa siis taidetta presidentin linnasta ja lisäksi siellä oli myös Eero Järnefjeltin näyttely. Lähes kolme tuntia me niitä ihmeteltiin ja ihasteltiin. Oli hassua nähdä livenä maalauksia, joita muistan nähneeni ainakin äidinkielen ja historian oppikirjoissa koulussa. Samalla tuli vähän kipinää myös itsekin taiteilla taas.

Aktiivisimmin minä olen taiteillut yläasteikäisenä, mutta sitten elämä on ollut niin kiireistä, ettei ole oikein jäänyt sille aikaa. Aikuisena vapaa-aika on mennyt lähinnä kirjojen, liikunnan ja netin parissa niinä hetkinä, kun olen yksin. Nyt kuitenkin ystäväni kanssa suunniteltiin, että lähdetään joku kaunis kesäpäivä (toivottavasti sellaisia osuu viikonlopuille!) Suomenlinnaan ja otetaan mukaan taiteilutarvikkeet ja sitten vaan maalataan yhdessä ja nautitaan. Oi että, eikö kuulostakin hyvältä? 

Läheinen metsä on yllättäen täynnä alppiruusuja, joku kasvitieteellinen kokeilu. Suomalaiseksi metsäksi näyttää oudolta.

Viime viikko meni tietysti töitä tehdessä, pitkiä päiviä oli ainakin maanantai ja torstai. Sain taas hyvän muistutuksen siitä, miten hankala ammatti mulla on vapaa-ajan suhteen. Vaikka lähes 95% ajasta olen töissä arkipäivisin 9-17, joskus tulee yllättäviä tilanteita. Mulla oli torstaiksi sovittuna autonrenkaiden vaihto täällä Helsingissä. Olin oikein kantanut keskiviikkona renkaatkin autoon, että voisin suoraan töistä surffata renkaiden vaihtoon. Vaan miten kävi? Poliisi soitti aamulla, että olisi vangitsemisoikeudenkäynti toisessa kaupungissa ja tarvitaan avustajaa. Työnantaja koulutuksessa, päätös asiasta jäi meikälle ja mahdollinen lähteminen myös minulle. Päätin sitten lähteä, kun ajattelin, että vangitsemisoikeudenkäynnit kestää normaalisti 15 min, niin mulle jää 1,5 tuntia aikaa ehtiä junaan, jolla kerkeän takaisin Helsinkiin siten, että ehdin vaihtamaan auton renkaat. No eipä mennyt niin kuin Strömsössä. Oikeudenkäynti kesti 2 tuntia ja minä olin Helsingissä iltakahdeksalta. Arvaatte varmaan, että jouduin jo oikeuden päätöstä odottaessani soittamaan Euromasterille ja siirtämään aikaa. Ja jos olisin ottanut puolustajan määräyksen itselleni, enkä työnantajalleni (tämäkin päätös jäi minulle), olisin nyt, lauantaina, vankilassa keskustelemassa päämiehen kanssa jatkosta. 

Tämä on nyt siinä mielessä surullista, etten voi harrastaa mitään, mikä vaatii tiettyyn aikaan viikossa jossakin paikassa olemista. Ja minä kun niin kaipaan mukaan takaisin aktiiviseen partiotoimintaan! Kaipaan eniten nimenomaan ryhmän vetämistä ja se olisi sellaista hommaa, että tarttis olla joka viikko tiettyyn aikaan vetämässä sitä ryhmää. Haluaisin myös jatkaa kuntonyrkkeilyn harrastamista ja se myös on sellainen, että tunnit olisivat varmasti kiinteinä aikoina. Kaikkein rasittavinta tässä on se, että kuitenkin 95% ajasta mulla on kuitenkin suhteellisen säännölliset työajat. Tai ainakin vielä on. Saa nyt sitten nähdä, että jos noita oikeudenkäyntejä alkaa tippumaan enemmän, ku ne on just niitä, joista ei ikinä tiedä miten käy. 

Pinkki on edelleen in. Jännä miten tää pinkki-turkoosi-smaragdinvihreä-innostus on kestänyt jo yli vuoden. Oon kyllä heti niin viehättävä tässä kuvassa, mutta asu siinä nyt onkin pääasia eikä meikäläinen.

Noh, vapaa-ajan käyttöä koskevat murheet eivät suinkaan ole olleet mun ainoita murheita viime aikoina. Mullehan on elämäni aikana käynyt 3 kertaa niin, että tietokoneen kovalevy on mennyt rikki ja olen menettänyt kaikki siihen astiset tiedostoni. Hommasin sitten tuossa noin 8 vuotta (8 VUOTTA! Miettikää miten pitkä aika) sitten ulkoisen kovalevyn, jonne aloin suhteellisen neuroottisesti panemaan talteen tiedostojani. Ja kun kyseinen tsydeemi vetää sisäänsä muistaakseni 360 Gt ja mun läppärin asemat (jotka on muuten tällä hetkellä täynnä...) 55 Gt, niin nyt on tilanne, että iso osa tiedoista oli vain ulkoisella kovalevyllä. Joka päätti viime sunnuntaina, että hän EI KÄYNNISTY! Olin niin paniikissa. Niin paniikissa, 8 vuotta mun elämästä, mm. kaikki oikeustieteellisen muistiinpanot ja valokuvat 8 vuoden ajalta, menetetty. Taas. Ei hemmetti. 

Voitte kuvitella, että 8 vuodesta oot jo valmis maksamaan ja niin jouduin lisäämään tietojen palautus 1000 euroa, hankintalistalleni ja soimaamaan itseäni siitä, että olin niin tyhmä, että kyseiset tiedostot olivat vain ja ainoastaan ulkoisella kovalevyllä. Yhdellä sellaisella. Yksi tekninen vempele, joka voi hajota, joka voidaan varastaa tai joka voi vaan muuten lakata toimimasta. Yhdellä sellaisella koko elämä.

Ja ihana turkoosi trenssi taas kaivettu kaapeista, jei. Heti niin paljon pirteämpi meininki kuin mustan villakangastakin kanssa.

Vaan sitten tapahtui ihme! En tajua, mutta maanantaina illalla päätin vielä yrittää ja se vaan käynnistyi. Alkoi jumalaton copy-pastettaminen. Minkä seurauksena mun läppärin kiintolevyt on nyt täynnä. Ja tein nyt sen, minkä mun setä mulle vinkkasi. Hommasin paikan, jonne laittaa tiedostot talteen. Dropboxin. Ja nyt mun tiedostot on tallessa netissä, mun ikiomalla Dropbox-tilillä. Aion hommata vielä kasan muistitikkuja ja laittaa niillekin asioita, sillä niiden ei pitäis mennä niin helposti rikki, kuin ulkoinen kovalevy voi mennä rikki. 

Mutta tää Dropbox. Ai että miten fiksu systeemi. Asiasta voi katsoa valaisevan videon täältä : https://www.dropbox.com/ Se on englanninkielinen, mutta kuvitus on niin tikku-ukko mallia, että englantia ymmärtämättömätkin (tai englantia jonkin verran osaavat kuten äitini) voivat ymmärtää mistä on kyse. Ilmaiseksi tuonne saa tehtyä 2 Gt:n tilin, itse maksan 9,90 dollaria (vähän päälle 7 euroa/kk), siitä että mulla on käytössäni 100 Gt. Tosin, just nyt en pääse täysin hyödyntämään tuota kapasiteettia, koska se dropbox-kansio vie tietysti tilaa myös mun omalta koneelta, jonka kapasiteetti rajoittuu D-aseman osalta 26 gigatavuun. Mutta se 2 Gt olisi ollut riittämätön mulle ja 7 euroa kuussa on mun mielestä pieni "vakuutusmaksu" siitä, että mä voin olla varma, että tiedostoni (ja siten tavallaan muistiinpanoni elämästäni ja tehdyistä töistä yms. vaiheistani) ovat turvassa. 

Dropbox on siitä kätevä, että kun on asennettuna se ohjelma koneelle ja tietokone on nettiyhteydessä, niin kaikki mitä mä dropbox-kansioon tallennan, päivittyy myös sinne verkkoasemalle ja edelleen kaikkiin muihin koneisiin. Eli jos mulla olisi läppärin lisäksi esimerkiksi älykännykkä ja pöytäkone, niin mä pääsisin myös niistä käsiksi tiedostoihin, joita mulla on läppärin dropbox-kansiossa. Nyt voin myös mennä esimerkiksi äitini tai veljeni koneella nettiin ja päästä dropboxin kautta käsiksi omiin tiedostoihini, jos tällainen tarve joskus tulisi. 

 

Lähikuva nassusta. Eikös vaan pinkki olekin mun väri? Passaa mun omiin värityksiin :)

Ainut haitta tässä on se, että Dropbox-kansio tietenkin vie tilaa myös koneen kiintolevyltä. Eli mä en voi heittää sinne 10 gigatavun edestä valokuvia ja olettaa, että en tarttis siihen 10 gigatavua vapaata tilaa myös koneeltani. Joten, kun mulla nyt on vaan tää läppäri, niin mä en voi dropboxiini laittaa sen enempää tiedostoja, kuin mitä mun läppärin kapasiteetti on. Eli se alle 55 Gt (koska c-asemalla on kaikkea muutakin hässäkkää, kuin mun tiedostoja). Että nyt tajuu varmaan äitikin, miksi mä tartten uuden läppärin. Ekassa gigantin sivuilta tsekkaamassani läppärissä on 750 Gt:n kovalevy. Se on yli 10 kertaa enemmän tallennustilaa, kuin tässä mun nykyisessä...

No mutta, ei kai mulla kummempia. Nautin vapaa-ajasta ja kirjoittelen ensi kerralla mun toisesta uudesta rakkaudesta, Keskuspuistosta! Se on mun uusi "Santahaka". Santahaan ollessa siis paras lenkkeilypaikka kotikaupungissani Kokkolassa. 

Ottakaahan oppia mun virheistä ja varmistakaa, että tärkeät tiedostonne ovat tallella useammassa paikassa kerrallaan :) 

Helsingin sumuinen puoli

Hei, 

tässä yksi aamu huomasin, että ulkona oli sumu, joten päätin hieman valokuvailla työmatkallani. Oli tosi leppoisa fiilis kuunnella iPodista musiikkia ja valokuvata. Se ei olisi edes tuntunut töihin menemiseltä, ellei olalla olisi heilunut miljoona kiloa painava salkku. Oikeasti jos mä ikinä joudun työkyvyttömyyseläkkeelle se johtuu siitä, että hartiat meni salkun kantamisesta niin jumiin, etteivät ne ikinä auenneet ja käsivarret lakkasivat toimimasta, kun niihin ei mennyt enää verta... 

Siihen nähden, että aurinko oli paistanut aika pitkälti 6 viikkoa, oli yllättävän virkistävää, kun oli välillä toisenlainen sää. Itse asiassa tämä lauantainen vesisadekin oli oikein jees. Tästä kuvasta tulikin mieleen, että jännää, että tällaisella pikku asemallakin kuin Huopalahti on 4 raidetta aktiivisesti käytössä ja siitä suhaa junia koko ajan edestakaisin. Ja päärautatieasemalla vilskettä vasta riittääkin, siellä on 19 raidetta, joilla menee koko ajan junia. Tää menee kai sarjaan maalaistollo ihmettelee kaupungin menoa :D

Mä olin silloin liikkeellä sellaiseen aikaan (noin 8.15) että oli asemalla todella hiljaista. Se siitä suunnitelmasta havainnollistaa äidille, että aamulla on sikana ihmisiä asemalla. Ois pitänyt olla kamera mukana sinä päivänä, kun en meinannut päästä junaan edes sisään, kun se oli niin täynnä, että piti väkisin tukkia itsensä käytävällä seisovien ihmisten sekana. Silloin junan kuljettajakin kuulutti, että koittakaapa nyt tukkia itsenne, että päästään eteenpäin :D Noista kuvissa näkyvistä junista sanottakoon, että mä tykkään eniten noista Flirt-junista. Ne on niin uusia ja kivoja. Sen sijaan nuo vanhat punaiset on sellaisia rupukasoja, että niillä liikun yleensä vain Helsinkiin päin, eli kun sellainen ilmestyy mutkan takaa Huopalahden asemalle. Helsingin päässä hyppään aina Flirt-junaan, kun junia lähtee aina niin monta, että pystyy valitsemaan.

Huomaan kotiutuneeni Helsinkiin yllättävän hyvin. Näyttää siltä, että hyvän asuinalueen valinta oli kaiken a ja o viihtyisyyden kannalta. Ystäväni muutti Kallioon, niin hänellä kesti aikoinaan 2 vuotta tottua pääkaupungin menoon. Sittemmin hän siirtyi Viikkiin ja on viihtynyt siellä paljon paremmin. Jos nyt itse tänne jään pidemmäksi aikaa (eli jos on yrityksellä taloudellisia edellytyksiä ja mun työsopimusta jatketaan elokuun jälkeenkin), aattelin kyllä jäädä tänne Haagaan. Tää on tarpeeksi luonnonläheinen mulle, mutta kulman takaa löytyy Siwa ja Suomen toisiksi suurin Prismakin on tuossa 2 km päässä. Ja keskustaan pääsee halutessaan 9 minuutissa. Sen sijaan esimerkiksi mun ystävällä kestää puoli tuntia tulla keskustaan sieltä Viikistä, vaikka se on yhtä kaukana kuin Haaga, mutta hän tulee bussilla, eikä bussit voi ajaa 120 km/h niin kuin nuo junat millä minä suhailen

.

Oikeastaan hieman otsikkoa mukaillen, ei tää Helsinki kuitenkaan pelkkää riemua ole. On täällä ikäviäkin puolia. Mä esimerkiksi kävelen töihin aina rautatieaseman ali kulkevaa tunnelia pitkin. Jostain syystä jotkut älypäät kuseskelee sinne ja siinä alkupäässä haisee tympäisevästi virtsa. Yksi päivä näin, kun joku siivooja oli levitellyt sinne sahanpuruja nappaamaan hajua ja imeyttämään virtsaa itseensä. Sitten toinen ärsyttävä asia on kerjäläiset. Niitä on etenkin siinä rautatieaseman ympäristössä varmaan 30. Osa soittaa jotain instrumenttia, yleensä haitaria, osa istuu kipponsa kanssa, osa leikkii patsasta ja osa myy jotain lehteä. Mua harmittaa niiden kohtalot, tulee ikävä olo kun koko ajan pitää sanoa ei ihmiselle, jolla selvästikin menee huonosti ja sitten mua myös ärsyttää, että mikä oikeus niillä on siellä kulkea mua häiritsemässä. Eniten ärsyttää se, että mulle tulee niistä kohtaamisista joka tapauksessa aina huono mieli. Ei tuollaista oo tarttenut missään muussa Suomen kaupungissa sietää. Eri asia on sitten esimerkiksi ne pari tyyppiä, jotka soittivat klassisen musiikin klassikoita pianolla ja viululla Stockmannin edessä. Siis eivät häirinneet ketään, soittivat vaan uskomattoman kaunista musiikkia, josta tunnistin muutamia omia lemppareitakin. Jos olisi ollut käteistä, heille olisin varmaan pari euroa antanutkin. 

Onhan täällä sitten toki todella paljon maahanmuuttajiakin. Aivan älyttömän paljon enemmän kuin missään muussa Suomen kaupungissa. Mutta heidän kanssaan minulla ei ole ollut ongelmia. Päinvastoin, oikein kohteliaita tuntuvat olevan ja esimerkiksi auttavan lastenvaunujen kanssa kulkevia naisia julkisissa kulkuvälineissä. Ja jollain tavalla on oikeastaan kivaa, kun ihmiset eivät ole niin homogeenisiä kuin Pohjanmaalla ja Lapissa, jotka molemmat ovat omalla tavallaan raivostettavuuteen asti sellaisia Suomen "raamattuvyöhykkeitä", joissa hyväksytään vain hyvin tiukkoihin normeihin mahtuva käytös. Oikeastaan kummassakin hyväksytään vain se käytös, minkä mä vedän päälle lähtiessäni töihin lakimiehenä. Kaikkea erilaista katsotaan oudoksuen ja lehtien mielipidepalstat ovat täynnä vääntöä raamatusta. Siellä on ainoastaan ok olla valkoinen, hetero, kristitty ja äänestää keskustaa. Tai ehkä perussuomalaisia, paitsi että näiden maine on kyllä sellainen, että en ole tavannut ketään, joka kehtaisi myöntää äänestävänsä perussuomalaisia :D Helsinki liberaaleine viherhippeineen passaapi mulle paljon paremmin. 

Tälle viikolle osui tärkeä tapahtuma. Stockmannin Hullut Päivät! Sieltä voi löytää vaikka mitä jännää. Tänä vuonna minä jätin hankintani tähän herkkuun. Aaverahka! Nam. En tiedä tuleeko tämän houkutus siitä, että sitä saa vain 2 kertaa vuodessa vai että sen nimi on noin hauska, mutta tätä on nyt tullut vedettyä pari rasiaa. Onneksi se asianajajatutkinnon koe on jo ensi viikolla, niin pääsee sitten taas harrastamaan liikuntaa, niin voipi kulutella aaverahkaherkutteluita pois...

Viime kerralla oli puhetta hiuksista ja valittelin niiden kurittomuutta. Siitä tuli mieleen, että kovin moni ei olekaan nähnyt mun hiuksia luonnontilassa, kun ne on aina joko kiinni tai suoristettu. Siksi tämä kuva. Tuollaiset. Katsokaa nyt, oikeasti korkkiruuvit.

Siis mitä mä oon tehnyt väärin? Ei ne aina oo tällaiset olleet, vaan aloittivat tän touhun vasta joku 3-4 vuotta sitten. Haluisin pitemmät hiukset, mutta kun ei nää kasva ja ne vähätkin mitä mulla on, niin ne menee rullalle... 

No joo, eipä mulla varmaan ihmeempiä kuulumisia ole kerrottavaksi, suuntailen seuraavaksi saunaan ja sitten yhdeksältä tuleekin Amazing Race, jonka katselen läppäriltä, koska en edelleenkään omista tv:tä. Joskus aattelin, että ostan sellaisen, kun alan kunnon palkkoja saamaan, mutta nyt kun katsoo tätä järjestystä, niin mä en tiedä mihin mä sen laittaisin. Keskellä tätä huonetta on kyllä 4 neliötä tyhjää tilaa, mutta kun ei tv:tä oikein viitsis keskelle huonetta laittaa :D Toisaalta, ehkä on vaan parempi jos ei omista tv:tä, en kyllä netin lisäksi tarvitse enää mitään passivoivaa juttua elämääni, kun aikaa pitäis töiden jälkeen jäädä liikunnalle, ystäville, kirjoille, valokuvaukselle yms. aktiiviselle puuhastelulle. 

Okei nyt sinne saunaan, toivottavasti tänne palailee ensi viikolla helpottunut bloggailija, jolla olisi takana hyvin mennyt koe...

Tukan- ja painonhallinnasta

Hei, 

taas yksi viikko arkea takana. Hirveällä vauhdilla menee nämä viikot. Ajatella, että olen majaillut Helsingissä jo 6 viikkoa. Töissäkin olen ollut 5 viikkoa, yli kuukauden jo. Elo on tällä hetkellä vain töiden tekoa ja painon kanssa tasapainoilua. Joku nyt saattaa ihmetellä, että mitä se tasapainoilee, kun sen pitäis tiputtaa vielä 20 kiloa. Mutta mun näkemys asiaan on, että aina ei ihan aikuisten oikeasti ole rahkeita opetella muutoksia arkeensa ja silloin kantsii keskittyä varmistamaan, ettei tilanne huonone.

 

Itse en kotiini pääsiäistä laittanut, mutta äidillä pääsi tunnelmaan

Aivoillani on nyt täysi työ yrittää selvitä haastavasta työstä, jossa työpöydälle voi räpsähtää ihan mitä vaan. Rikosjutut mä hallitsen parhaiten, ku niitä olen tehnyt ja teen eniten, mutta kyllä siellä työpöydällä pyörii esim. perunkirjoituksia, perinnönjakoja ja velkajärjestelyäkin. Kaikki nämä mainitut on sellaisia, että niistä aiheista oon kerran tehnyt oikiksessa tentin. Joten, kun tällaisia tulee tehtäväksi, meikäläinen tarttuu oikeuskirjallisuuteen ja selaa lisäksi finlexistä lakeja, hallituksen esityksiä ja oikeuskäytäntöä ja yrittää palauttaa mieleensä mikä kyseisissä asioissa on relevanttia ja mitä niissä pitäis tehdä. Ja varsinaisen substanssin päälle sitten se, kun yritän opetella tekemään kaiken täsmälleen niin kuin työnantajani haluaa minun ne tekevän alkaen ihan asiakirjojen muotoiluista ja erilaisista toimintatavoista. En tiedä olenko oikeasti ikinä joutunut omaksumaan näin paljon kerralla. En voi nyt sanoa, että kaikki olisi uutta, kun osa asioista on toki vilkaistu läpi oikiksessa, mutta sitten kun niitä ei oo tarvinnut, niin perintöoikeudestakin muistaa ulkoa lähinnä perimysjärjestyksen ja testamentin muotomääräykset. On sitten vähän mietittävää, että mitä konkreettisesti pitää tehdä, kun joku on kuollut.

Sain mummoltani hienon pöytäliinan joka sopii ihan täydellisesti kotini muihin tekstiileihin :)

Kun tilanne on tämä, on mielestäni ihan järkevää laittaa kaikki "paukkunsa" sinne, mistä toimeentulo tulee. Mutta painonhallintaa ei voi kuitenkaan kokonaan unohtaa ja siksi vaa'alla on rampattava ja seurattava, että paino ei lähde nousemaan. Monesti sanotaan, että painonhallintaan verrattuna laihduttaminen on helppoa. Omat metodini (maltillinen pudotusvauhti ja pudotuksen perustuminen pysyviin muutoksiin väliaikaisen hirmurääkin sijasta) huomioiden tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa. Painon ylläpitoon riittää, että ei palaa vanhoihin tottumuksiinsa (joilla ne kilot kertyivät) ja että käy säännöllisesti vaa'alla tsekkaamassa tilannetta, että tietää elää muutamia päiviä vähän tiukemmin, jos se olisi nousemaan pyrkimässä. 

Mä niin rakastan näitä mun Vanamo-koruja. Huomasin, että on kiva räpeltää tätä kaulakorua töissä samalla kun miettii ankarasti, miten joku asia pitäis hoitaa :D

Mielestäni pahin virhe, minkä ihminen voi tehdä painonsa suhteen, on se, että ei käy siellä vaa'alla. Silloin sitä mahdollistaa itselleen kaikenlaisen turmiollisen käyttäytymisen ja harhaluulossa elämisen. Ajattelee, että okei, en mä nyt aktiivisesti laihduta ja paino oli viimeksi X kiloa ja sitten sitä kuvittelee, että vaikkapa 2 viikon tai kuukauden huolettomasti elämisen jälkeen paino olisi edelleen X kiloa. No ei varmaan ole. Minäkin testasin sitä tuossa yhdessä välissä. Olin viikon käymättä vaa'alla ja voi kuinka paljon helpompaa oli napsia mukaansa töistä lähtiessä rautatieasemalta 5 palan suklaapatukka useampana päivänä viikossa ja sitten vielä viikonloppuna "ohjelman mukaan sallitusti vetää jotain herkkua". No kilohan sitä tuli lisää viikossa. 

 

Silmät näytti varsin vihreiltä tässä yksi päivä. Joskus tuntuu, ettei ne oo minkään väriset, niin kiva, että ovat välillä kerrankin selkeästi jonkin väriset

Siispä käyn jälleen kiltisti vaa'alla joka päivä, vaikka en juuri nyt aktiivisesti laihduta. Tämän vuoksi kuitenkin tiedän koko ajan missä se paino menee ja teen sen mukaisia valintoja. Jos se pomppasi ylös, niin sitten ollaan niin kauan ilman herkkuja, että se menee takaisin alas. Ja sitten taas voi sallia vähän, katsoa seuraukset ja elää niiden mukaan. Siten tämä painonhallinta tuntuu toimivan. Se ei ole sinänsä aktiivista laihduttamista, mutta se on kyllä aktiivista ja useamman kerran viikossa tapahtuvaa kieltäytymistä/pidättäytymistä herkuista.

 

On itse asiassa ihan jees, että ikkunat on länteen. Näkee auringonlaskuja.

Ja ennen kaikkea se on sitä, että syön edelleenkin niitä karppiruokia, esim. lassaka, kaalipaistos, karpin kinkkukiusaus, salaatit yms. mitä opettelin syömään aktiivisen laihdutusvaiheen aikana. Se on sitä, ettei teetä makeuteta ja leipä, riisi, pasta, viljat ja peruna eivät palaa arkiruokavalioon. Ne on kaikki herkuiksi luokiteltavia asioita ja niitä voi syödä yhtä usein/harvoin kuin syön vaikkapa suklaata. Ja jos ostan sitä suklaata, ostan sitä kerrallaan 5 palaa enkä 100 tai 200 grammaa. Tätä kokonaisuutta kun katsoo, niin en ihmettele yhtään, että painonhallinnassa ruokavaliolla on liikuntaa isompi merkitys. Ruokavaliota kun voi kontrolloida myös silloin, kun arki on yksinkertaisesti niin kiireistä, ettei tule liikuttua erityisen aktiivisesti.

 

Havis Amanda, pitää suunnata tuonne Vappuna

Tulipa taas pitkästi turistua painonhallinnasta, oli mulla arkisempiakin aiheita, joita halusin nostaa esiin. Ensinnä tärkein: hiusdonitsi! Mullahan on todella typerät hiukset. Jos ne kastuu, eikä niille tee mitään, ne on korkkiruuvit. Ja sitten ne on myös ohuet, sellainen hiiren häntä ja sähköistyvät helposti. Typeriä hiuksia suurempi ongelma on kuitenkin mun huonot hiustenlaitamistaidot. Viime maanantaina, kun oli mun kummisedän 50-vuotisjuhlat, mä meinasin aamulla repiä hiukset päästä, kun ne ei suostuneet menemään millään kauniisti nutturalle. Lopulta kiukuissani vedin ne tiukasti päätä myöten, tein letin ja kiersin sen vielä pienelle rullalle sivulle :D Just tyypillinen "jos ette suostu olemaan kuten haluan, vedän teidät niin tiukalle, että ootte kuin ette olisikaan"-ratkaisu. 

Ystäväni asuu yhdessä näistä hauskannäköisistä kerrostaloista. Sieltä on näkymä pellolle, jossa on lehmiä kesällä. Voitteko kuvitella. Helsingissä lehmiä!

Vaan hahaa, ei enää! Tästä edespäin mä saan aina täydellisen nutturakampauksen, enkä varmaan enää hiuksiani mitenkään muuten pidäkään, kun tää on niin helppoa. Ensin vain vetää hiukset poninhännälle, johon pystyy minun kaltainen tumpelokin. Sitten pujottaa sen latvan pään hiusdonitsista läpi ja alkaa pyörittämään donitsia kohti juurta, jolloin hiukset rullaantuu sen donitsin ympärille. Ja tadaa! Valmis siisti nuttura, joka kaiken lisäksi näyttää paljon kuohkeammalta, kuin mitä pelkästään mun hiirenhännästä kieputtamalla saa. Voi kuinka tää pelastaa mun arkiaamuja. Munhan pitää nimittäin lähtökohtaisesti näyttää töissä ihan naurettavan huolitellulta ja siksi hiusten kanssa on ollut tähän asti sota joka aamu. 

Takaa. Toivottavasti erotatte jotain, kun mustien hiusten ja valkoisen seinän yhdistelmä oli vähän vaikea.

 Sivusta. Tää on niin helppo ratkaisu! Paras hankinta pitkään aikaan.

 Etuhiukset vaan suoristusraudalla kuosiin ja sivulle ja homma on valmis. 

Toinen mitä piti näyttää oli mun jääkaappi ja kuiva-ainekaappi. Oikeastaan tämä vitsi menee nyt kaikilta muilta ohi, paitsi veljeltäni ja äidiltäni, mutta kyse siis siitä, että joillakin jääkaapit (ja muut mahdolliset ruokaa sisältävät kaapit) näyttävät aina olevan hirveän täynnä. Kaupassakäymispäivän aamuna minun syötäviä/juotavia asioita sisältävät kaapit näyttävät tältä:

Kinkkukiusauskin aika poikkeuksellinen. Normaalisti siellä on kaupassakäymispäivänä vain voita ja vettä. Ja karpin kuiva-ainekaapista nyt ei koskaan mitään muuta löydykään kuin vitamiineja ja teetä. (Mulla tosin ylähyllyllä jämäsokeri, itse en käytä, mutta en oo vielä poiskaan heittänyt. Ehkä joku vieras joskus haluaa sokeria teehensä tms. Ja samasta syystä on tuo pieni hunajapurkki, pääsääntöisesti en itse käytä sitä)

Teestä puheenollen, tää oli aika hyvä idea: kiinnittää hiuspinneillä irtoteepakkaukset. 

 

Ja sitten tämän nykyisen asunnon järjestyksen hyvä puoli: 

 Läppäriltä leffoja katsoessa voi kääntää nojatuolin ja köllöttää siinä sen puutuolin sijaan :)

Tällaisia arjen jorinoita tällä kertaa, palaillaanpa taas viikon päästä.

Loma

Hei,

elo jatkuu kiireisenä, mutta nyt on 4 päivän loma, jippii! Töissä on ollut kiire ja hirveästi on tullut kaikkea uutta eteen ja välillä on tuntunut jopa liian vaikealta, mutta kaikesta oon ainakin tähän asti selvinnyt peloistani huolimatta. Iltoja ja/tai viikonloppuja mä oon sitten käyttänyt siihen asianajajatutkintoon lukien. Oikeasti mun elämä on aika tylsää tällä hetkellä. Tai no ei työn osalta, mutta enhän mä siitä voi tänne mitään kertoa. Ja elämää työn ulkopuolella ei juuri ole. 

 Kaivopuistossa oli kevään ensimmäisiä merkkejä, aurinko paistoi ja lumikinokset hupenivat

On suoraan sanottuna alkanut jo hajottamaan se, että Helsingissä on paistanut aurinko melkein tauotta jo 4 viikkoa, enkä mä ole päässyt liikkumaan. Liikunnan vaikutuksen arkeen huomaa oikeastaan parhaiten näin, kun on niin kiire, ettei sitä ehdi harrastamaan. Tähän yhteyteen todettakoon, kun siellä nyt kuitenkin joku jeesustelee, että aina on aikaa liikunnalle, että ei paljon naurata, kun tulee töistä kotiin siinä 18.00-22.30 välillä ja pitäis vielä lukea lakia vähintään 50 sivua, johon menee siis noin 3 tuntia. Herääminen tapahtuu siinä kuuden jälkeen, joten nukkumaan olen tilanteesta ja väsymyksen asteesta riippuen mennyt 21-24.00 aikaan, yleisimmin siinä 22.00 tienoilla. 

 

Kaivopuiston leikkipaikalla oli tolppien päässä erilaisia lintuja. Tää on kai kuningaskalastaja.

Jos sitten työviikko on ollut raskas ja oon viikolla jäänyt jälkeen lukemisista, ne on otettava kiinni viikonloppuna. Tällä hetkellä mä oon lukemisista jäljessä 7 päivää, eli tietää, että ensi viikonloppuna luetaan taas aamusta iltaan. Viikonlopuille kun ajoittuu myös ruokakaupassa käynnit, viikon lounaiden valmistaminen, vaatteiden pesua, kauluspaitojen silitystä ja mahdollisesti univelkojen paikkailua, niin siinä nekin menee yhdessä hujauksessa. Odotan niin, että saan tästä yhtälöstä pois tuon kokeeseen lukemisen! Moni mun kaveri joutuu työtaakkansa takia myös tämän pääsiäisen kirjoittamaan graduaan tai lukemaan siihen AA-tutkintoon. Itse totesin, että mun pää vaan hajoais, jos pitäis painaa juhannukseen asti ilman tällaista taukoa. 

 

Uudessa työssä aloittaminen on ollut henkisesti yllättävän rankkaa. En mä näin vaativassa työpaikassa/ tehtävässä aiemmin ole ollutkaan. Töissä kyllä jaksaa ja on kivaa, mutta sitten jotenkin maagisesti ankara väsymys iskee välittömästi, kun istahtaa työpäivän jälkeen junaan.

Mutta nyt on loma ja oon ensimmäistä kertaa joulun jälkeen täällä Pohjanmaalla. Ohjelmassa on rennosti ottamista ja ystävien sekä sukulaisten tapaamista. Maanantaina on kummisedän 50-vuotisjuhlat, mistä mä jatkan sitten suoraan takaisin Helsinkiin. Ja koska mulle selvisi niin myöhään, että teinkö tämän reissun junalla vai autolla, takaisin tullessa jouduin loppuunmyytyjen junien takia ottamaan pendolinoon paikan ykkösluokasta. Onpa mulla raskasta :D Okei maksoi se 13 euroa enemmän, kuin mun tänne tulolippu, mutta noh, tuleepa kokeiltua tuokin. 

Tulee kyllä niin tarpeeseen tämä rentoilu. Rentouttavaa pääsiäistä muillekin arjen harmaan raatajille :) 

Tähän loppuun vielä kuvia pitkänperjantain aamun kävelyretkeltä Kokkolan golf-kentälle. Voimauttava reissu!

Lumet sulaa! Jee!

Luontoa betonihelvetin jälkeen! Jee! 

Sorsa! 

Nättiä!

Metsä!

Muurahaisille voi tulla kylmä, lumiseinän suoja pettää!

Only know you've been high when you're feeling low

Hei,

otsikko on pätkä yhdestä kappaleesta, minkä oon kuullut muutamia kertoja radiosta. Mun mielestä tuon kappaleen sanat on tosi osuvat. 

"Well you only need the light when it's burning low
Only miss the sun when it starts to snow
Only know you love her when you let her go
Only know you've been high when you're feeling low
Only hate the road when you're missing home
Only know you love her when you let her go."

- Passenger, Let Her Go 

Pimeässä ei oo tarvinnut kökkiä, aurinkoa kaipailin useastikin Oulussa, etenkin kun kerran se ei edes pilkahtanut pilven raosta 23 päivään! Ja valitettavasti rakkauden syvyyden tajusi parhaiten siinä kohtaa, kun lähdettiin eri teille. Ja sen, kuinka hyvin mun elämä oli mennyt, mä tajusin viime syksynä, kun olin tilanteessa, jossa laskin aamukasista alkaen tunteja, milloin pääsen pois ja päiviä siihen milloin on viikonloppu. Perjantaisin ei ollut riemulla rajoja eikä vastaavasti sunnuntaisin ahdistuksella. Silloin mä ekaa kertaa ymmärsin, miltä on täytynyt tuntua niistä, jotka on kokeneet esimerkiksi koulun täydellisen ahdistavana paikkana. 

Työmatkan varrella on puisto, varmaan tosi kiva kävellä läpi keväällä, kesällä ja syksyllä

 Oli toki minullakin koulukiusattuna omat ikävyyteni, mutta koska pärjäsin koulussa erinomaisen hyvin ja nautin opetuksesta, lukuunottamatta ruotsin tunteja, mulla oli ihan mukavaa aina kun opettaja oli läsnä. Myös työharjoittelut ja kesätyöt oli jees ja niihinkin menin mielelläni. Ja nyt mä oon taas niin onnellinen, että onnellisuudella ei ole rajoja. Olen toki aina osannut arvostaa pieniäkin asioita, joten sinänsä tällainenkaan lause "Only know you've been low when you're feeling high" ei pitäisi mun kohdallaan paikkaansa. Mutta sen voin ihan vilpittömästi sanoa, että osaan arvostaa nykytilannetta aivan eri tavalla, kun historia on tämä. 

Työmatkan varrelta löytyy myös Makuuni, tää voi olla turmiollista!

 Mulla on niin hyvä olla nyt. On minulla toki hirmuisen kiire, mikä on näkynyt esimerkiksi tämän blogin päivitystahdissa, mutta minulla on mukavaa. Mulla on nyt ihan kaikki hyvin, mikä mulla on aiemmin ollut huonosti. Ja voin kertoa, että älkää koskaan uskoko, jos joku perustelee teille huonoja oloja syyllä "pienissä firmoissa on tällaista". Aiemmin yrittäessäni pitää kiinni oikeuksistani (työaikoihin, työterveyshuoltoon yms. lakisääteiseen) vastaus oli aina "Sä oot ollut aiemmin töissä vain isoissa yrityksissä ja valtion virastoissa, pienen firman todellisuus on tämä". Ja paskat! Nyt oon töissä pienessä 2 hengen firmassa ja mulla on ihan kaikki kunnossa. Aivan kaikki, mistä mä jouduin nipisemään entisessä paikassa, on nyt kunnossa. Työaika on 38,5 tuntia viikossa, ylitöitä en saa tehdä (mutta ne korvattaisiin, jos pakottava tilanne niiden tekemiseen syntyisi), palkka on liiton suositusten mukainen, on työterveyshuolto ja tarttee tehdä pelkästään lakimiehen töitä. 

Työjunamatkan keskustan päätä, betonihelvetti alkaa...

 Ja ennen kaikkea, oon ollut 2 viikkoa töissä ilman, että mun on tarttenut olla kertaakaan eri mieltä työnantajani kanssa. Aivan kuten mun ei koskaan ole tarttenut olla työnantajien/esimiesten/työkavereiden kanssa eri mieltä missään muussakaan järkevässä paikassa. Silloin kun asiat hoidetaan hyvin, järkeville ihmisille ei yleensä synny tarvetta olla eri mieltä asioiden hoitamistavasta. Kaikki on kiinni halusta. Pienessä firmassa voi olla paskamaista, isossa firmassa/kaupungilla/valtiolla voi olla paskamaista. Mutta kaikissa näissä voi olla myös asiat hyvin, jos vain halua löytyy. Asiat voi saada toimimaan lakia noudattaen ja repimättä tulosta irti työntekijöiden selkänahasta. Mä ihmettelin yksi päivä, miten hyvin kaikki onkaan, niin nykyinen työnantajani vain totesi, "no sähän lähtisit kävelemään, jos sulla ei ois mukavaa". Siinä ollaan kyllä työhyvinvoinnin ytimessä.

Työjunamatkan kodin päätä, metsää <3 Pakko selvittää miten tuonne voi kävellä kotoa.

 Elämä Helsingissä on tuntunut aika erilaiselta verrattuna elämään muissa kaupungeissa. Ensinnäkin on hassua istua joka päivä (lähi)junassa. On hassua miten hyvin täällä toimii joukkoliikenne, kun on ikänsä asunut kaupungeissa, joissa joukkoliikenne on olematon. On hassua, miten puut ja metsä ovat yhtäkkiä vielä tavallistakin kivempia, kun niitä on nyt harvemmassa. En mä Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla ikinä ajatellut kävelyllä ollessani että "voi kun kiva, että tuossakin on metsä". On hassua miten päivät täyttyy täällä ohjelmasta. Toistaiseksi oon pysynyt asialinjalla (Lakimiesliiton ja Hesan oikiksen järjestämä auskultoimaan?-seminaari oli tiistaina ja Lapin oikiksen alumniyhdistyksen Kaamoksen vuosikokous torstaina), mutta iltansa saisi täyttymään täällä myös muunlaisella ohjelmalla. 

Kotiasemalta, noilla mä suhailen ympyrää

 Täällä on noi isot areenat, joissa maailmantähdillä on keikkoja. On messuja jos jonkin moisia ja koko ajan jotain tapahtumaa. Vantaalla on Heureka, Hesasta löytyy esim. Linnanmäki (ei just nyt ajankohtainen, mutta kesämmällä) ja Korkeasaari. Itäkeskus on kuulemma Pohjoismaiden suurin kauppakeskus (tiedän minne äiti pitää viedä, jos hän joskus tulee tänne kylään). Ateneumissa on Eero Järnefeltin näyttely, jonka aion tsekata jossain vaiheessa. Sitten on erilaisten yhdistysten yms. hässäköitä. On jokin PartioPop-tapahtuma ja montakin erilaista Lakimiesliiton tapahtumaa. Ajattelin ainakin käydä Lain Huudon-konsertissa ja osallistua ilmaiseen koulutukseen aiheesta oikeussalietiketti.

Kakkugalleriassa kakkupaloja sai valita tällaisesta vitriinistä :)

Ja ystäviä on kiitettävästi. Laskin, että mulla asuu täällä noin 8 ystävää ja siihen päälle on vielä tutut. Hassua on myös ollut se, että ilmeisesti aika moni käy silloin tällöin Helsingissä, joten oon tänä lyhyenä aikana, minkä oon täällä asunut, nähnyt jo myös kahta mun muualla Suomessa asuvaa ystävää. Ainut harmi onkin, että tekemistä on niin kauheasti, että aikaa ei tahdo riittää kahdelle asialle 1) kodin ja lähiympäristön fiilistelylle, kummatkin on tosi kivat 2) asianajajatutkintoon lukemiselle. 

Kakkupalojen lisäksi hintaan kuului puolen litran mukillinen teetä, kahvia tai kaakaota. Oli muuten sikahyvää toi marenkikakku!

 Ensimmäiselle on aikaa sitten, kun asianajajatutkinnon koe on ohi, mutta tälle jälkimmäiselle on joutunut raivaamaan sitä aikaa. Mun alkuperäinen ajatus oli, että oisin lukenut aina työpäivien jälkeen ja pitänyt viikonloput vapaina, mutta enhän mä mitään kerkeä lukemaan jos tulen "töistä" (siis normityöpäivä ja suoraan sieltä johonkin) kotiin 20.30 tai pahimmillaan jopa 22.30. Niinpä olen sitten viikonloppuisin yrittänyt kiriä ja siksi tämä blogikin on ollut päivittämättä. Nytkin oikeastaan mun to do-listalla on vielä tälle illalle 200 sivua lakia ja kauluspaitojen silitys. Enää 2 viikkoa niin sitten on pääsiäinen (=lomaa lukemisesta) ja sen jälkeen 3 viikkoa, niin sitten se on ohi ja tarttee enää käydä vain töissä! Jippii!

Kotikatuni, oikein kiva sellainen, selän takana junarata ja kotitalo tuossa oikealla

Nyt on niin hässäkkää, etten kerkeä painooni keskittymään. Mutta paradoksaalista kyllä, se on hilautunut alaspäin itsestään! Enää vähän yli kilo ja sitten aletaan taas tehtailla uusia ennätyksiä. Vakavasti ottaen, kyllä mä ymmärrän miksi paino tulee alas. Työpäivinä mä kävelen vähintään 3 km (koti-rautatieasema-työpaikka-rautatieasema-koti) ja lisäksi mulla on niin kiire, että herkkuja ei ehdi ajatellakaan. Autolla olen käynyt kerran viikossa kaupassa, mutta muuten siinä ei ole tullut istuttua. Itse asiassa tämän takia olenkin päättänyt myydä Kirpun. Snif, mun 4 km kauppareissulle tulee laskennallisesti jo pelkästään vakuutusmaksuista hintaa n.20 euroa per reissu. Eikä siinä edes ole ajoneuvoveroa ja bensoja. Ei tässä tilanteessa autoa kannata pitää. Toivottavasti Kirpulle löytyy pian ostaja jostain. 

Joku ruokkii lintuja ja oravia tuossa juna-asemalle johtavalla pyörätiellä. Täällä majailee todistetusti ainakin yksi kurre! Kuinka söpö se onkaan!

Katselin tässä muuten kalenteristani, että tämä viikko on 52. viikko mun elämäntapamuutos-projektissani. Se tarkoittaa, että vuosi on kasassa ja tähän kohtaan sopii pieni katsaus menneeseen ja nykyiseen. Rehellisesti sanottuna, en uskonut tähän projektiin ryhtyessäni, että vuoden päästä mittarissa olisi "ainoastaan" - 15 kg. Ja historia onkin nyt niin, että pudotin kyseisen määrän suunnilleen puolessa vuodessa ja sen jälkeen olen jämähtänyt paikoilleni. Positiivista on kuitenkin se, että se on pysynyt täällä alhaalla, eikä lähtenyt takaisin ylös. Se tarkoittaa, että olen tehnyt asiat oikein. Ja minusta on tärkeämpää, että olen saanut pois 15 kiloa "pysyvästi" (lainausmerkit, koska puoli vuotta on kuitenkin aika lyhyt aika käyttää termiä pysyvästi), kuin että olisin "sankarilaihduttanut" suuren määrän kiloja vain saadakseni ne tuplana takaisin, kun kuuri olisi loppunut. 

Aika normaali kadunvarsi näkymä, kadut on nyt tosi kapeita, kun molemmin puolin tällaisia viritelmiä

Minusta on hienoa, että olen oppinut syömään kasviksia, jättämään leivät pois ja kohtuullistamaan herkkujen määrää. Ei tarvitse vedellä mitään 200 g suklaalevyjä, kun se 5 palan patukkakin riittää. Sipsien puolella olen siirtynyt 300g/200grammasta 150 g annoskokoon ja toivottavasti se vielä aikanaan puolittuu siitä 75 grammaan. Liikunnassa ei suuria muutoksia ole tapahtunut, mutta liikunta onkin mulla ollut enemmän tai vähemmän aina kohdillaan, joten siinä ei mitään erityisiä muutostarpeita ole missään vaiheessa ollutkaan. Just nyt on toki liikunnallisesti hiljaisempi kausi sikäli, että lenkillä tms. "liikunnan vuoksi liikuntaa" en ole ehtinyt harrastaa, mutta se korjaantuu heti, kun ei tarvitse töiden ohella opiskella. Ajatus kuntosalijäsenyyden hommaamisesta elää edelleen ja on mun listalla heti, kun raha- ja aikatilanne sen sallii eli siinä 19.4. jälkeen tai viimeistään kesäkuussa, kun mun palkan provisiot alkaa tulla. (mulla on siis nykyisin tietty takuupalkka ja sitten saan provision kaikesta mitä mä laskutan. Provisiot maksetaan 3 kk jälkikäteen, joten kissanpäivät alkaa vasta kesäkuusta, siihen asti pitää tarkasti katsoa miten elelee)

Iltaisin on kiva fiilistellä tunnelmavalaistuksessa, vielä kun voisi lukea muitakin kirjoja kuin lakiin liittyviä...

 Ylipainoa on vielä sen verran, että tekemistä piisaa, mutta viime aikojen kehitys näyttäisi siltä, että laskusuunnassa kuitenkin ollaan. Huomasin itse tuossa muistiinpanoja katsellessani, että painoni aloitti paikallaan junnaamisen välittömästi, kun jäin pois edellisestä työpaikasta, nousi hetkeksi kun oli joulu ja laski sitten hitaasti jälleen alemmas ja nyt laskemistahti on siis kiihtymään päin aloitettuani uudessa työssä. Ehkä se tästä. Eikä mua haittaa ollenkaan vaikka menis jotain 10 kilon vuositahtia, koska kaikki mikä lähtee pois eikä tule takaisin, on eteenpäin.  

Nyt varmaan ihan oikeasti pitäisi alkaa katsomaan sitä lakia... siis muutenkin kuin vain vilkaisemalla kirjahyllyyn ja toteamalla, että siellä ne lakikirjat on.

Ihanaa alkukevättä kaikille!

Helsingin kuvioita

Hei,

no niin, nyt on näköjään sellainen elämä, ettei passaa luvata yhtään mitään, ku mitään ei osaa ennakoida. Mun piti kirjoittaa tää sunnuntaina, mutta sitten muhun ottikin yhteyttä mun Pohjanmaalla asuva ystävä, joka oli käymässä Helsingissä, niin sunnuntai meni sitten siinä. Enkä arvannut tullessani kotiin sunnuntai-iltana 22.30 aikaan, että maanantaina olisi 12 tunnin työpäivä, koska tiistai-aamulle tuli yhtäkkiä oikeudenkäynti. No tässä ollaan. Reilu työantajani pitää kiinni siitä, että ylitöitä ei tehdä, tänään hän hääti mut pois töistä siinä 5 tunnin jälkeen ja huomenna ei missään nimessä saa mennä ennen ysiä ja ohje on "ilmesty nyt joskus ennen puoltapäivää", joten nyt on jopa aikaa päivittää näitä Helsingin ympyröitä. 

Hieman vielä omasta kodista, siitä kun jäi parveke puuttumaan edellisestä postauksesta.

Tyhjää täynnä tuo mun parveke toistaiseksi. Tuohon seinällä olevaan pidikkeeseen hommaan kesällä varmaankin jonkin kasvin.

Mummun tekemä pitkä matto on aika ideaali myös tähän parvekkeeseen. Kulmassa näkyy parvekkeen tän hetkinen ainoa asukas.

Hylkeet on mun lemppariotuksia ja tämä söpöläinen näkyy keittiön ikkunasta. Huomasin muuttoa tehdessä, että ressukka on vähän kärsinyt. Tässä yhteydessä vielä alla näkymää parvekkeelta sinne lähimetsään. 

Tää mun lähialue on aika täyteen ahdettu tällaisia 3 ja 4 kerroksisia kerrostaloja, mutta seassa on myös kiitettävästi puita. Yllättäen tosiaan löytyy myös metsää.

Tää on nyt hiihtolatuna, mutta kesällä varmaan ihan kävelykäytössä. Niin ja mä näin 3 oravaa! Tässä niistä yksi.

Täällä Helsingissä tulee paljon enemmän arkiliikuntaa kuin mitä mulla on ollut sen jälkeen, kun mä auton hommasin. Keskustaan ei ole asiaa autolla, vaan liikkuminen tapahtuu julkisilla, niin minä sitten tassuttelen pysäkiltä toiselle. Tämä hauskannäköinen kortti (jossa on ihanat pinkit kuoret! Pinkki-innostus edelleen päällä...) onkin ollut tarpeen, kun oon hyppinyt lähijunissa, raitiovaunuissa, busseissa ja metrossa. Mulla on siinä ladattuna "kautta" (eli siinä on tietty määrä päiviä maksettuna), joten mä saan suhailla Helsingin sisällä niin paljon kuin haluan ja se käy kaikissa edellä mainituissa vempeleissä ja Suomenlinnan lautassa.

Eikö oo hauskannäköinen? :) Musta tää on jotenkin tosi sympaattinen. Ja se taitaa olla tuossa kuvassa nyt ylösalaisin päätellen noista valkoisista pisteistä, jotka oon tulkinnut valoiksi. Hups. No menköön. Mun "kotipysäkki" on Huopalahden asema, jolla pysähtyy 6 eri lähijunaa (S-, U-, L-, E-, M- ja A-junat). Käytännössä siitä siis lähtee koko ajan joku juna Helsinkiin. Esim. mun ystävä yöpyi sellaisessa paikassa, minkä asemalla pysähtyi vain 2 eri junaa, niin heti sai odottaa 20 minuuttia junaa. Mun ei päiväsaikaan tarvitse koskaan odottaa yli 5 minuuttia. 

Ja matkaa junaan on tasan tämän verran:

 Tämä kuva on otettu tuosta tieltä, suoraan mun parvekkeen kohdalta. Tuolla suoraan edessä näkyy tuo jalankulku-liikennemerkki, siitä alkaa alamäki tuonne raiteiden alle ja sieltä pääsee laiturille, jota pitkin mun pitää kävellä tämän verran:

Tää kuva on otettu heti niiden portaiden yläpäästä ja tuolla näkyykin, mihin junat pysähtyy, kun siinä on juna. Käytännössä siis kotiovelta matkaa ehkä joku 400 metriä. Ei paha. Junien liikkumistiheys on tätä luokkaa:

Eikä junassakaan tarvitse istua kuin 9 minuuttia, sillä mun kotipysäkki on 3. asema Helsingistä.

Kun julkinen liikenne on näin kätevää, niin Kirppu-parka on jäänyt kirjaimellisesti kauppakassin virkaan ja seisoo nytkin lumen keskellä. Pitäis löytää jostain lumikola tai lapio.

Mutta ei keskustassa oikeasti tee mitään autolla. Ensinnäkään siellä ei saa sitä mihinkään parkkiin ja toisekseen keskusta on muutenkin ihan tukossa, joten siellä ajaminen autolla olisi varmaan ihan hirveää. Ei siellä loppujen lopuksi hirveän montaa henkilöautoa olekaan näkynyt. Esimerkiksi Oulussa ja Kokkolassa on mun mielestä paljon enemmän. Mutta julkisissa kulkupeleissä sitä populaa sitten piisaakin. Varsinkin aamulla. Päärautatieasemalle tulee parin minuutin välein lähijunia ja jokaisesta purkautuu varmaan 200 ihmistä.

Tuosta mä olenkin kulkenut läpi tähän asti joka päivä. Tai no en just tuosta ovesta, mutta päärautatieaseman läpi mä kävelen kuitenkin aina, kun menen kaupunkiin tai töihin. Siinä missä tämä mun asuinpaikka on yllättävän "pikkukaupungin" näköinen, niin keskusta on ihan eri juttu. 

Ns. betonihelvetti. Korkeita taloja, normaalisti sikana ihmisiä, tää oli joku arkiaamu, kaikki varmaan töissä, joten siksi kuvassa on näin vähän ihmisiä. Raitiovaunut suhaa edestakaisin ja katusoittajia vähän joka paikassa. 

Tämä kuva kertookin, miksi autolla ei halua edes ajatella lähtevänsä seikkailemaan. Mutta arkkitehtuurisesti Helsingin rakennukset ovat jänniä. Eikä tämäkään katu minusta tunnu yhtään suomalaiselta kadulta. Tyypillinen hesalainen katu se kuitenkin on ja mä kuljen tästä töihin. Täällä on rakennuksissa mielenkiintoisia yksityiskohtia. Esimerkiksi tällainen pöllö:

Keskustassa on myös jostain syystä joka kadun kulmassa joku eläinkyltti. En oikein ymmärrä niiden tarkoitusta, mutta tällaisia siellä nyt kuitenkin on. 

Mä en ole hirveästi kerennyt vielä keskustassa pyörimään sen kummempaa kuin, että mennyt töihin. Viime viikko meni kodin kuntoon laittamiseen, viikonloppu kavereiden kanssa ja sitten olenkin ollut töissä. Ehkä ensi viikonloppuna voisi lähteä pyörimään ympyrää ja katsomaan mitä mistäkin löytyy. 

Tällä hetkellä mulla on siis niin paljon tehtävää työelämän puolella (varsinainen työ ja lukeminen asianajaja-tutkinnon kirjalliseen kokeeseen), että se laihdutusjuttu on tauolla. En laita tänne enää täydellisiä ruokapäiväkirjoja enkä "laske päiviä", kuten oon tähän asti tehnyt. Laitan kuitenkin tuonne edistymissivulle jatkossakin maanantaipainot. Viime viikolta tuli kaikesta hässäkästä huolimatta vain 0,3 kg pudotusta, koska siellä oli tiistaina hampurilaisateria ja viikonloppuna pari kahvittelua kavereiden kanssa. Kaikissa näissä tuli siis syötyä jonkin verran viljaa, joka mulla kerää nestettä ja muutenkin tukkii järjestelmää. 

Mutta eiköhän se tästä. Loppuunsa aika vähän vapaa-aikaa (toistaiseksi ei oikeastaan ollenkaan) mulla on arkipäivisin. Lisäksi mulla on nyt sellainen työmatka, että yhdensuuntaista kävelyä tulee joka päivä vähintään noin 1,2 km. Jos kävelen rautatieasemalta työpaikalle ja takaisin, niin sitten 3 km. Mutta esimerkiksi tänään kiinnosti enemmän tulla sekin väli julkisilla, kun kotiin suuntasin.

No niin, kello on nyt 20.23 arki-iltana ja kun tämä blogikirjoitus on tehty, seuraava to do-listan kohta onkin tehdä seuraavan 4 päivän ruoka ja sitten siihen nähden, että mä olen 200 sivua lain lukemisesta jäljessä, olisi suotavaa lukea vähintään 50 sivua, mutta saapa nähdä...

Mukavaa viikon jatkoa kaikille :)