Lappeenrannan joutsenlaulu

Hei,

nyt on tullut rentouduttua sen verran, että löytyy puhtia kirjoittaa ihan normaali postauskin. Nyt on Kajaanin kotikolo pystyssä makuuhuoneen verhoja lukuunottamatta. Ne valmistuu vasta 3.9. joten itse en sitä asiaa voisikaan edistää. Parvekkeen kalusteet tuli tänään, samaten sähkömies kävi laittamassa olohuoneen valaisinpistokkeen kattoon, joten nyt on kaikki lamputkin katossa. Teen kuitenkin kunnon "kodin esittely"-postauksen vasta sitten, kun kaikki on paikallaan. Nyt on aika katsoa vielä taaksepäin, antaa Lappeenrannalle joutsenlaulu.

Saimaassa tuli uitua. Tuo oli uskomattoman hyvä paikka siihen.

Eloa Lappeenrannassa kertyi minulle lähes tarkalleen 2 vuotta. Se on Kokkolan (20 vuotta) ja Rovaniemen (5 vuotta) jälkeen pisin aika, minkä olen viettänyt yhdessä kaupungissa. Lappeenrantaan lähdin siten, että en tuntenut sieltä kuin yhden ihmisen ja jo silloin sinne lähtiessä tiesin, että se on ainakin sillä erää vain väliaikainen ratkaisu. 

Lappeenranta kuitenkin yllätti kauneudellaan ja sillä, miten helposti sai luotua tuttavuuksia. Liityin paikalliseen partiolippukuntaan ja rupesin vetämään sudenpentuja ja lisäksi sain työpiirien kautta äkkiä itselleni hyvän ystäväporukan, jonka kanssa tapasimme noin kerran viikossa. Lisäksi itse työpiirit olivat mukavat. Lähes kaikki henkilöt joiden kanssa tein töitä, oli se sitten muut asianajajat, poliisit, syyttäjät tai tuomioistuimen henkilökunta, olivat todella mukavia ja heidän kanssaan oli hyvä tehdä töitä ja asiat hoituivat. Pohjalaisuudestani huolimatta koin sopivani kaupungin työyhteisöön.

Kaksi vuotta meni maanantait sudenpentujen kanssa tässä kolossa

Itse kaupunki oli kaunis lukuisine lehmuksineen ja Saimaan rantoineen. Hieman ennen pois muuttoani suhteellisen lähelle kotiani myös valmistui aivan uusi kauppakeskus, joka oli todella kiva. Keskustassa kaikki oli kävelyetäisyyden päässä ja harvoin tuli edes pyöräiltyä. Enimmäkseen kävelin joka paikkaan. Kesäöisin puissa sirittivät kaskaat ja sen pystyi kuulemaan ranskalaiselta parvekkeeltani. 

Puistot oli Lappeenrannassa nättejä

Lappeenrannassa ollessani tuli myös käytyä muutamia kertoja jääkiekko-otteluissa, ekaa kertaa sitten lapsuuden. Seurasinkin kahdella viimeksi kuluneella kaudella sm-liigaa ja Kärppien kannattajana se oli tietysti mukavaa seurattavaa. Lappeenrannassa asuessani tuli myös työn puolesta seilattua todella paljon akselilla Imatra-Helsinki ja vierailuja tuli myös Kotkaan, Mikkeliin, Kuopioon ja Joensuuhun. En ole koskaan matkustellut kotimaassa niin paljon kuin tuon työsuhteen aikana ja minusta se oli rikkaus. Voisi oikeastaan sanoa, että pääkaupunkiseutu ja Kaakkois-Suomi tulivat tutuiksi. 

Oli siellä huonojakin puolia. Kaikesta ei voi tänne kirjoittaa. Yksi huono puoli oli, että sekä työpaikkani että kotini vieressä oli oikeastaan koko ajan menossa joko jokin remontti tai kokonainen rakennustyömaa. Tai oikeastaan monta rakennustyömaata. Pahimmillaan katsoin kotini ikkunasta kolmea rakennustyömaata enkä nähnyt mitään muuta kuin betonia. Näky oli tietysti ruma ja häiritsevät äänet jokapäiväisiä. Varsinkin silloin kun työpaikalle rakennettiin hissi, oli melu aivan hirveä. Minulle teki myös tuskaa, että Lappeenrannan asuntoni oli kesäisin aivan uskomaton pätsi. Jo 20 asteen lämmössä aurinkoisella säällä, sisällä teki kuolemaa kuumuuden takia. Ja viime vuonna oli 4 viikkoa putkeen 30 asteen helteet. Lisäksi kärsin siitä, että Lappeenrannassa on tosi vähän metsää. Tai jos sitä on, sen löytääkseen pitää mennä ensin 10 kilometriä suuntaansa. Oikein kartasta katsoin, että eikö tosiaan missään ole metsää. Helsingissäkin on keskuspuisto. Mutta ei, eipä ollut. Saimaan rantakin on niin täyteen rakennettu, että siinä on vain se noin 1,5 km pätkä pyörätietä, jossa maisemia voi rauhassa ihailla. 

Minulla oli ajoittain hetkiä, että pois on päästävä äkkiä ja jotkut ystävänikin huomasivat miten pahoin voin. Poispääsy ei tuolloin kuitenkaan onnistunut yrityksistä huolimatta. Näin jälkeen päin en edes muista mitä ne ongelmat olivat. Ehkä ne vain jostain syystä tuntuivat siinä hetkessä niin isoilta. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa siinä kohtaa kun lähtö lopulta yhtäkkiä tulikin, olin jo ajatellut, että ei siellä sittenkään ole paha ja että asiat on ihan hyvin. Että sinne voisi jäädä. Olin tehnyt päätöksen, etten enää etsisi auskultointipaikkaa muualta kuin Lappeenrannasta. Hakisin niin monta kertaa, että lopulta pääsisin. Mutta sitten yhtäkkiä pääsinkin Kajaaniin ja jos auskultointipaikan saa, on se otettava vastaan. Tilaisuutta ei välttämättä tule enää koskaan toiste.

Lomalta paluun jälkeiset 3 viikkoa Lappeenrannassa menivät kuin siivillä. Töissä oli melkoinen härdelli ja se mitä vapaa-aikaa oli, yritin parhaani mukaan nauttia viimeisistä hetkistäni Lappeenrannassa. Ihanaa oli, että toiseksi viimeisellä viikolla olleisiin läksiäisiini tulivat suunnilleen kaikki henkilöt, joiden kanssa olin tehnyt töitä 2 vuoden ajan. Ja samalla viikolla oli kaverini tuparit, joihin sitten tulivat kahta lukuunottamatta kaikki kaverini. Viimeisellä viikolla treffasin vielä niitä ystäviä, joita en ollut nähnyt edellisellä viikolla. Näin ollen sain tavattua kaikki ihmiset ja oli mukavampi lähteä, kun olin saanut hyvästeltyä kaikki. 

Marjuskassa piti käydä vielä viimeisen kerran teellä.

Nyt on pakko myöntää, että sinne jäi niin monta hyvää ihmistä, että joudun varmaan jossain kohtaa vakavasti miettimään, että palaanko joskus Lappeenrantaan. Lisäksi se ilmasto oli Keski- ja Pohjois-Suomeen tottuneelle jotain uskomatonta. Aina oli lämmintä ja useimmiten aurinkoistakin. Paitsi talvi oli surkea. Koska silloinkin oli lämmintä. Tässä ympäri Suomea muuttelussa on se ongelma, että väkisinkin joutuu kahden tai useamman tuulen väliin. Pohjanmaa on aina Pohjanmaa. Se on koti, siellä on perhe, sukulaiset ja 4 hyvää ystävää, joiden kanssa on kuljettu hyvin pitkä matka yhdessä. Mutta Pohjanmaalla minulla ei ole yhtään ainutta juristiystävää enkä tunne paikallisia alan ihmisiä. Pohjanmaalla ei nykyisellään ole mitään muita uravaihtoehtoja kuin oma toimisto, koska ruotsin kieleni ei ole sillä tasolla, että pystyisin sujuvasti vetämään oikeudenkäyntejä. Tällä hetkellä näyttää siltä, etten pysty koskaan palaamaan Pohjanmaalle.

joku päivä nautiskelin puistossa vihersmoothien

Lappeenrantaan jää nyt noin 10 ystävää alani piireistä ja lisäksi voin sanoa, että tunnen suurimman osan alan ihmisistä koko kaupungissa. He kertoivat kaikki, että toivovat minun palaavan vielä Etelä-Karjalaan. Mutta Lappeenrannasta on armottoman pitkä matka Pohjanmaalle ja on ikävää kun perhettään ja sukuaan näkee niin harvoin.  Helsingissä puolestaan on hyviä kavereita ja mielenkiintoinen, osittain edelleen tutkimatta oleva asuinympäristö. Helsingissä vapaa-ajan mahdollisuudet ovat ihan rajattomat. Ja sitten on pari hyvää ystävää Kuopiossa ja yksi Oulussa. 

Löysin ihanan aikuisten värityskirjan. Enchanted Forest.

On tämäkin. Jollakin tavalla olisi helpompaa, jos olisi aina pysynyt samassa kaupungissa eikä tehnyt tätä ympäri Suomen kiertoajelua. Mutta silloin en olisi voinut valmistua haluamalleni alalle ja olisin kyllä montaa kokemusta köyhempi. Ympäri Suomen asuminen avartaa. Samalla tavalla kuin matkailukin. Olen oppinut kaikkein eniten itsestäni ja pohjalaisuudesta vasta, kun olin muualla. Herran jestas, olen tajunnut puhuvani pohjanmaan murretta vasta, kun poistuin muualle. Aiemmin luulin, ettei minulla ole murretta ja puhun yleiskieltä. Ja kun on yksin ja auttavat ihmiset on satojen kilometrien päässä, on pärjättävä yksin. On itse kiinnitettävä se pyykinpesukone seinään. On itse koottava huonekalut. On itse keksittävä ratkaisut ongelmiin. On opittava rohkeasti hankkimaan itselleen uusia ystäviä. Koska muuten on todellakin ihan yksin. Mutta jos tähän kaikkeen pystyy, on kasvanut vahvemmaksi ihmiseksi. Ja silloin matka kannatti. 

Mukavia läksiäislahjoja. Shamppanja odottaa nyt tuolla sopivaa poksautushetkeä. Ehkä säästän sen siihen, kun saan varatuomarin arvonimen. Rannekoru on ihana kestävä muisto Lappeenrannan ihmisistä

Siitä sekunnista asti, kun sain tietää, että muutto on edessä, ovat ajatukseni olleet kahtia jakautuneet. Ilo uudesta ja haikeus taas yhden vaiheen taakse jättämisestä. Ne ovat tällaiset edelleen. Haikeus vain voimistui, kun kuuli ihmisiltä miten he tykkäsivät työskennellä kanssani ja miten he jäävät kaipaamaan. Lappeenranta kyllä jätti minuun lähtemättömän jäljen ja kokonaisuutena tuo 2 vuoden pätkä jää mieleeni positiivisena, onnellisena aikana. Rovaniemellä oli onnellinen pikku kupla. Kupla oli hyvää vauhtia kehittymässä Lappeenrantaakin. Mutta jälleen kerran oli lähdettävä. Sillä Herman Hesseä lainatakseni:

Jokainen kukka kuihtuu,

vanhuudeksi lakastuu nuoruus.

Tuokion vain kukkii 

elämän joka vaihe, hyve, totuus,

vain aikaansa, ei ikuisuutta varten.

Kun kutsuu elämä, siis, sydän, valmis

taas ole jäähyväisiin, uuteen alkuun.

Iloiten lähde, nurkumatta katko

siteesi entiseen, päin uutta riennä.

On lumousta joka matkaan lähtö,

se auttaa elämään, se meitä suojaa.

Lävitse ohi eteenpäin. Ei mikään

saa sydämelle tulla kotimaaksi.

Maailmanhenki meidät siivittävä,

ei siedä kahleita, se avartaa ja kantaa

asteittain ylemmäs - ja pois, kun uhkaa

tutuksi käynyt piiri turtumuksin.

Vain sillä ken on vapaa, valmis lähtöön,

on voimaa murtaa tottumuksen kahleet,

ja kuolinhetkelläänkin vielä kerran

tajuta nuorin silmin uudet etäisyydet.

Elämän kutsu loputon on meissä...

Siis tyynny, sydän, hyvästele, lähde!

Katselin läksiäisissäni auringonlaskua silloisen työhuoneeni parvekkeelta. Tähän kuvaan on hyvä lopettaa tämä joutsenlaulu.

Vilaus Kajaanin kotikolosta

Hei,

tässä pieni vilaus meikäläisen uudesta kotikolosta parin lyhyen videon muodossa. Kunnon postauksen kirjoittamiselle ei vielä oikein ole aikaa.

Sellainen. Hitsi, että oma ääni kuulostaa oudolta näin videolla :D Jos nyt sitten yrittäis saada ne verhot olohuoneeseen... Makuuhuoneen verhot ylipäätään tulevat vasta 3.9. joten ne on sitten sen ajan murhe.

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille :)

Välitilassa ja värianalyysistä

Hei,

täällä on palattu jo arkeen ja töitä on takana viikko ja pari päivää. Mutta samalla töitä on jäljellä 7 päivää ja sitten on taas parin viikon loma. On jotenkin äärimmäisen hassua tehdä tässä tilassa töitä. Potkit niitä parhaasi mukaan eteenpäin niin nopeasti kuin kerkeät, mutta samalla tiedät, että ihan pian hyppäät pois kelkasta ja jutut jatkaa elämistään muiden ihmisten panoksella. Joissain jutuissa olen melkein helpottunut, että pääsen pois, toisissa taas jää harmittamaan, etten voi viedä niitä itse loppuun enkä saa koskaan tietää lopputulosta. Siellä on vain muutamia sellaisia, joiden lopputulokset, voin aikanaan lukea iltapäivälehdistöstä. 

Suotta valittavat säistä. Ihan mukavat nämä on olleet. Kyllä mulle riittää se 20 asteen tienookin. Kuva Pietarsaaren koulupuistosta.

Noh, aikansa kutakin. Minä olen tällainen kauhea fiilistelijä. Nyt kun viikkoja tässä kaupungissa on jäljellä tämä viikko mukaan lukien kolme, niin olen jo aloittanut perinteisen "menen nyt tästä viimeisiä kertoja", "teen nyt tämän viimeisiä kertoja täällä", "onpas täällä kaunista, harmi etten ole enemmän arvostanut", "miten mä pärjään ilman näitä ystäviä arjessani" ja vastaavissa ajatuksissa vellomisen. Kaikki tosiaan vaikuttaa niin kauniilta, kun jotain on päättymässä. Vaikka on aina jännittävää muuttaa uuteen asuntoon ja uuteen kaupunkiin, niin mulla kuluu kyllä paljon aikaa myös menneen miettimiseen. Mietin varmaan jälkeenpäin Lappeenrannan pätkääni yhtä paljon kuin olen miettinyt Oulun ja Helsingin pätkiä. Aikoinaan oli tietyllä tapaa kivuliasta myös lähteä Kokkolasta. Itse asiassa Kokkolasta on ollut kivuliasta lähteä kahdesti. Ainoastaan Rovaniemi on jäänyt taakse ilman sen kummempia haikailuja takaisin. Mutta olinhan minä siellä 5 vuotta yhteenmenoon ja kun muutin pois, monet ystäväni olivat jo muuttaneet pois tai pian minun jälkeeni muuttivat pois.

Seljes, Alaveteli

Mutta onneksi ajatus uudesta seikkailusta auttaa kantamaan näissä muutostilanteissa. Rovaniemellä oli hyvä, Oulussa oli hyvä (siis vapaa-ajan osalta) ja Helsingissä oli hyvä. Oli Lappeenrannassakin enimmäkseen hyvä ja aika tulee kultaamaan niitä jutskia, joiden osalta ei aina niin naurattanut. Ehkä siellä Kajaanissakin on hyvä. Ehkä sielläkin odottaa mukavat työkaverit ja uusia ystäviä. Ehkä sielläkin on kauniita paikkoja, joissa voi käyskennellä. Ehkä sinnekin pystyy luomaan itselleen mukavan arjen. Ehkä sitä tulee taas bondattua vanhojen ystävien kanssa paremmin, Oulu ja Kuopio kun eivät ole kovin kaukana Kajaanista. Niin ja mikä mahtavinta, Kokkolaan on vain 4 tunnin matka.

Kokkolan Laajalahdesta löysin yllättäen itselleni aiemmin tuntemattoman lintutornin. Miten en ole tiennyt tätä aiemmin?

Nyt kuluneena viikkona ei ole tapahtunut mitään sen ihmeellisempää, kuin että työtilanne oli tietenkin pommi ja oli melkoinen homma selvitä siitä. Mutta kyllä asiat sitten järjestyi, kun vähän teki pitkää päivää. 

Sieltä tornista oli hyvä näköalat

Katselin, että lomalla ei tullut hirveästi aikaa tuhlattua tämän kirjoittamiseen ja viimeksi olen höpötellyt Tukholman reissusta. Sen jälkeen lomaa kesti vielä 2 viikkoa. Aika meni lähinnä perheen, sukulaisten ja ystävien näkemiseen. Lisäksi kävimme pari kertaa vesijuoksemassa maauimalassa, perinteisesti Pietarsaaressa ja mukaan mahtui myös reissu Kajaaniin (uuden kämpän metsästysreissu) ja Ylivieskaan. 

Voin kuvitella, että aamu-usvan tai ukkosmyrksyn kuvaaminen olisi huippua tuolla

Ylivieskassa minulle tehtiin värianalyysi. Olinkin halunnut tehdä sen jo jotain 20 vuotta... Silloin kun olin lapsi, äitini kävi värianalyysissä ja siitä asti olen halunnut tietää mikä minä olen ja mitkä värit minulle sopii. Värianalyysissa on lyhykäisyydessään kyse siitä, että selvitetään kangaspalojen avulla kokeilemalla, mitkä värit sopivat ihmisen omiin väreihin (iho, hiukset ja silmät). Tyyppejä on neljä. Kevät (kirkkaat lämpimät värit), kesä (murretut kylmät värit), syksy (murretut lämpimät värit) ja talvi (kirkkaat kylmät värit).  Värianalyysi saattaa kuulostaa akkojen kotkotuksilta, mutta ei minun mielestäni ole sitä. Fakta vaan on, että kaikki värit (tai oikeastaan niiden sävyt) ei sovi kaikille. Muistan esimerkiksi jostain Taru sormusten herrasta-leffan lisämateriaaleista, että puvustajat tuskailivat, kun Arwenia näyttelevälle Liv Tylerille ei kertakaikkiaan sopinut mitkään "perinteiset haltioiden värit". No ei tietenkään sovi murretut lämpimät, kun Liv on aivan selvä talvi-tyyppi, jolle sopii kirkkaat ja kylmät. 

Tornista oli näin lyhyt matka parkkipaikalle (joka on ihan heti tuossa taustalla näkyvässä mäntymetsässä). Parkkipaikalla jos on niin, että kasvot mereen päin, niin torni löytyy kello kymmeneen kulkemalla.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että on helpompaa erottaa milloin jokin väri sopii tosi hyvin jollekin, kuin tehdä eroa että mikä ei sovi. Omalla kohdallani olin aikaisemmin osannut varmasti blokata pois vain oranssin ja ruskean. Ne on ihan katastrofeja mun ihonvärin kanssa ja saa mut näyttämään siltä, kuin en olisi käynyt ikinä suihkussa. Olikin tosi jännää, että mikä on värianalyysin tulos ja että mitkä värit oikeasti on mulle parhaita. Arvaako joku lopputuloksen?

Kokkolan Ykspihlajassa sijaitseva Kahvila Saha oli myös uusi tuttavuus. Suosittelen, kiva tunnelma, kohtuulliset hinnat ja herkulliset leivonnaiset.

No minäkin olin talvi. Kuulemma monet etniset ihmiset on. Minä sain talvituomion, koska ihonvärini on niin tumma, silmäni kirkkaan vihreät ja hiukset tummat. Kai minä sitten näytän etniseltä. Tullessani takaisin Lappeenrantaan, junassa minulta kysyttiin puhunko suomea...

Kokkolassa ollessa laitettiin myös kuntoon lemmikini Vilin hauta. Pieni sai haudallensa kuunliljoja ja jonkin sinikukkaisen kasvin.

Ilmeisestti suurin osa maailman ihmisistä on talvi-tyyppejä, mutta Suomessa yleisin on kesä-tyyppi, sinisine silmineen, vaaleine ihoineen ja tuhkansävyisine hiuksineen. Talvi-tyyppinä minulle siis sopii kirkkaat ja kylmät värit. Ei mitään murrettua eikä lämmintä. Ei missään nimessä kultaa eikä oranssia. Värikartastani löytyy ihan järkyttävän kirkasta pinkkiä, smaragdinvihreää, sähkönsinistä ja muitakin kirkkaita voimakkaita sävyjä. Sitten löytyy myös vastapainoksi ne jäiset pastellit ja neutraalimmista väreistä esimerkiksi laivastonsininen. Talvi-ihmisenä olen myös siinä onnellisessa asemassa, että minulle sopii musta ja vitivalkoinen. Kellekään muulle ne eivät sovi. Kaverini (kesä-tyyppi) totesikin hauskasti, että onneksi hän ei ole mun ammatissa. Hänestä olisi karmaisevaa pukeutua joka päivä väriin, joka saa hänet näyttämään kuolleelta :D Paitsi ei meidän ammatissa oikeasti ole pakko pukeutua joka päivä mustaan. Tosin minkäs teet, kun vaatevalmistajat tuntuu tekevän lähes ainoastaan mustia jakkupukuja... Jos jossain on laivastonsinistä tai harmaata jakkupukua, mulle saa ilmiantaa! Nimimerkillä kaikki työvaatteeni ovat mustia. 

Tällainen on talvi-tyypin värikartta. Aika kiva. Olisin tosin voinut ottaa vielä enemmän sinistä ja omaan makuun tuossa on ehkä hitunen liikaa pinkin sävyjä ja violettia :D Mutta pastellit on kivoja!

Se että olen talvi-tyyppi, on minulle oikeastaan iso helpotus. Lähes kaikki koruni ovat hopeaa ja on mukavaa, että se on se metalli, mikä minulle sopiikin parhaiten. Lisäksi kun kotona menin sen värikartan kanssa läpi vaatteitani, huomasin, että ainoastaan 2 neulepaitaa (toinen lämpimän ruskea ja toinen lämpimän vihreä) ovat väärän värisiä. Kaikki muut vaatteeni, kenkäni, laukkuni yms. ovat minun omalta paletiltani. Eli aika hyvä värisilmä minulla on ollut sitten jo itsekin. 

Kun oli kolme viikkoa katsellut äidin ikkunoista metsää, niin tämä Lappeenrannan kodin ikkunanäkymät melkein veti jalat alta. Siis kuinka karua voi olla?

Samaa ei voi sanoa kaikista muista. Mediassa ja kadulla näkee milloin mitäkin kombinaatioita. Ja sitten on äiti. Joka on nyt antanut hiustensa olla rehellisesti harmaat. Eikä se oma hiusväri sitten toiminutkaan yhtään esimerkiksi oranssin kanssa. Oranssin kanssa ne hiukset oli aika katastrofin näköiset ja eka ajatus oli "voi ei, värjää äkkiä takaisin ruskeaksi". Mutta sitten kun jos ne yhdisti tietyn sävyiseen harmaaseen tai siniseen, niin sitten ne oli tosi tyylikkäät ja arvokkaan näköiset. Ja silmätkin korostui samalla tosi hienosti. Oikeissa väreissä äiti on edelleen kaunis. Mutta tartteeko kertoakaan, että äiti on 20 vuotta pitänyt sitä oranssia... :D Miksi näin? Koska äiti oli ilmeisesti käynyt kauan sitten värianalyysissä värjätyillä hiuksilla. Ja kesätyyppi onkin just se, joka värjättyjen hiusten kera tullaan helposti luokitelleeksi väärään kategoriaan. Jos värianalyysiin halajaa, onkin maltettava päästää sitä omaa hiusväriään näkyviin edes muutama sentti.

Onneksi täällä on kuitenkin about kaikkialla muulla tosi nättiä. Paitsi tässä mun korttelissa.

Tällaiset turinat tällä kertaa. 

200. postaus: Tukholmaa tassutellen

Hei,

kappas, tämä onkin tämän blogin kahdessadas kirjoitus. Alkuaikoina ajatus blogin sisällöstä oli erilainen. Sitten se oli yhdessä vaiheessa laihdutusblogi ja nyt se on ollut jo kolmisen vuotta vain tällainen "lifestyleblogi". Tai tarkasti ottaen päiväkirja siitä, mitä elämässäni on tapahtunut ja mitä päässäni on milloinkin liikkunut. Vaikka tähän kohtaan sopisi myös jonkinlainen yhteenveto, niin nyt näin lomalla on kehnosti aikaa sellaisen tekemiseen. Pitää ehtiä puuhailla muuta. Mutta tähän kohtaan haluan kertoa Tukholman reissustani.

Lennettiin viime lauantai-aamuna tällaisella pikkukirpulla Kokkolasta Tukholmaan. Minulla oli jostain syystä pahoinvointia jo aamusta ja lentosääkin oli sellainen, että jouduin toteamaan että, "kappas matkapahoinvointia voi olla lentokoneessakin". Siitä on varmaan pitkästi yli 10 vuotta, kun olen viimeksi lentänyt näin pienellä koneella ja olen tottunut paljon vakaampaan menoon. Tämä kallisteli ja välillä tärisi siihen malliin, että aattelin puklaavani justiinsa. Mutta onneksi lentoaika oli vain 1 tunti ja 20 minuuttia. 

Ilmeisesti Tuhkolman pääkirjasto tuo oranssi rakennus

Olimme varanneet ja maksaneet lentojen lisäksi etukäteen myös lentokenttäbussin ja hotellin, joten päästiin lentokentältä kätevästi keskustaan ja siellä kirjautumaan hotelliin. Äiti oli valinnut meille Scandic Grand hotellin Kungsgatanilta ja se oli nappivalinta. Lentokenttäbussilta piti kävellä vain korttelin verran sinne ja tärkeimmät turistikohteet olivat aivan kävelymatkan päässä hotellilta. Liikuimmekin lähinnä kävellen, paitsi kerran menimme metrolla ja kerran ratiovaunulla.

 Drottningsgatanin leijonan kanssa piti tietysti poseerata

Ruotsi oli perinteisesti taas Hannu Hanhi säiden suhteen ja tuolla olikin koko ajan aurinkoista ja sellaiset +20 astetta, mikä tuntui jostain syystä paljon lämpimämmältä. Mietittiinkin jo reissussa, että no tässä on nyt sitten nämä tämän kesän hyvät säät. Suomessa ei ole tarjolla vastaavia. Sen jälkeen kun oltiin otettu hotellihuone vastaan, käveltiin suunnilleen koko Norramalmin läpi tsekkaamaan yhtä kauppaa (kävelymatka per suunta lähemmäs 45 min). Ja sitten kävi ilmi, että se oli kiinni. No ei muuta kuin kävellä takaisin. Tulipa siinä sitten nähtyä Norramalm. 

Kun selvittiin Norramalmilta takaisin, suunnattiin vanhaan kaupunkiin. Että se oli ihastuttava kapeine kujineen ja vanhoine taloineen. Tosin pari muutakin turistia oli samaa mieltä. Välillä oli ruuhkaa niin, että hyvä kun sekaan mahtui. 

Vanhassa kaupungissa pyörimisen jälkeen suunnattiin Södramalmille. Siellä ei kuitenkaan loppuunsa jaksettu kauaa pyöriä, sillä takana oli jo siinä vaiheessa noin 5 tunnin käveleminen. Jalat tykkää vähän kyttyrää, kun yhtäkkiä kävelee niin paljon.

Todettiinkin tämän puiston jälkeen parhaaksi vaihtoehdoksi ottaa metro takaisin hotellille ja suunnata syömään. Syömisen jälkeen pyörittiin vielä vähän Norramalmilla, mutta pienen äkäisen sadekuuron saattelemana suunnattiin lopulta hotellille ja käytiin nukkumaan hyvissä ajoin. 

Seuraavana päivänä osallistuttiin 70 minuutin pituiselle panoramabussi-ajelulle ympäri Tukholmaa. Se olikin hyvä rasti, sillä kuulokkeilla sai kuunnella suomen kielellä selityksiä ja jalat saivat hieman lepoa. 

Bussiajelun jälkeen käveltiin Djurgårdenin vehreälle saarelle, jossa sijaitsevat muun muassa huvipuisto Gröna Lund ja "eläintarha/ulkoilmamuseo" Skanssen. 

Näkymä Djurgårdeniin vievältä sillalta Strandgatanille, kuulemma Tukholman hienoin katu

Djurgårdenissa käytiin syömässä ja pyörittiin vähän aikaa ympyrää ja suunnattiin sitten Skansseniin.

Skanssenilta on näköjään yllättävän vähän kuvia. Siellä olisi voinut kyllä kuvata paljon enemmänkin, etenkin niitä viikinkityyppisiä muinaisia rakennuksia. Skanssenilta otettiin sitten raitiovaunu keskustaan, koska jalat olivat jo todella finaalissa kahden päivän kävelyn jäljiltä. Käytiin vielä kahvilassa Sergein torilla ja suunnattiin sitten lentokentälle. 

Tukholmassa olisi kyllä riittänyt nähtävää vielä paljon enemmänkin, mutta yhdellä reissulla ei yksinkertaisesti jaksa kävellä niin paljon. Ainakaan tällainen istumatyöläinen. Seuraavaa reissua jäävätkin odottamaan ainakin perusteellisempi Södramalmin tutkiminen sekä Östermalm, Kungsholmen ja mitä muuta hienoa nyt nähtiinkään ainoastaan nopeasti bussista. Ehkä seuraavalla reissulla pitää käydä myös Gröna Lundissa ja kuninkaanlinnassa.

Takaisin lentäessä Ruotsin yllä näytti tältä. 

... ja Suomeen tulon kyllä huomasi. Pilviä silmän kantamattomiin. Maassa sitä ei tulekaan aina ajatelleeksi, mutta pilvien päällä paistaa aina aurinko. Huomatkaa mielenkiintoinen halo. Aurinko paistoi suoraan takaamme ja pilvissä on vettä. Tuloksena on ympyränmuotoinen sateenkaari.

Oli hyvä reissu. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta Tukholmassa siten, että sai vapaasti kulkea ympyrää, eikä tarvinnut mennä minkään joukon osana kuten vuonna 2001 (partioleiri) tai 2004 (Army Cadet Exchange). Oon aivan äimänä siitä hienojen talojen, puistojen ja vesistön määrästä, mikä Tukholmassa on. Se on uskomattoman hieno kaupunki. Ehkä joskus tulevaisuudessa siellä voisi myös pyöräillen perehtyä maisemiin ja nähtävyyksiin. Suosittelen kyllä lämpimästi! 

Lähimatkailua parhaimmillaan - Emmes Retreat ja puumajat!

Hei,

otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava siltä osin, että minun kohdallani ei nyt ole kyse lähimatkailusta. Kauan odottamani kesäloma nimittäin viimeinkin alkoi ja suuntasin Lappeenrannasta tänne Pohjanmaalle. Sinänsä viime ajat ovat olleet kyllä sellaista hulabaloota, että kesäloma pääsi yllättämään lähes puun takaa, vaikka sitä puoli vuotta olenkin odottanut. Se puoli vuotta meni vaan nopeammin kuin koskaan aiemmin. 

Kamala homma miettiä, mitä tarttee mukaan, kun matka-aika 3 viikkoa. Yksi laukku ja yksi reppu on hyvä suoritus!

Kunnon irtiotto arkeen koitti jo heti ensimmäisenä lomapäivänä, sillä suuntasimme Kokkolan lähellä sijaitsevaan Alaveteliin ja siellä tarkemmin Emmet-järven rannalla sijaitsevaan Emmer Retreat-paikkaan. Se olikin aivan mahtava paikka, etenkin tällaiselle, joka elää betonihelvetissä keskellä rakennustyömaata ja kaipaa luontoa.

Emmes Retreat on siis noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kokkolan keskustasta ja metsän keskellä järven rannalla. Mikä tekee tästä erityisen? Siellä on puumajoja! Sisäinen lapseni hyppii tässä kohtaa riemusta. Siis kuinka siistiä on, että pääsee yöpymään puumajaan. Puumajoja on 5 kappaletta ja lisäksi on sellainen keskusrakennus, jossa saa aamupalaa ja muut ruuat, jos ne on etukäteen tilannut. Löytyy lisäksi järven rannan tuntumassa oleva puusauna, jonka yhteydessä on mahdollisuus lämpimään suihkuun. Puusaunasta on upeat näkymät.

Me yövyttiin äidin kanssa tässä majassa. Siinä oli tällainen terassi 3 sivulla mökkiä ja sisällä kaasujääkaappi, lavuaari ja kaasuliesi. Mökissä oli myös kuivakäymälä. Ja tartteeko kertoakaan, että näkymät olivat upeat!

Sängyssä köllötellessä voi tuijottaa joko puita...

 ... tai järveä.

 

Upeat oli myös näköalat kuistilta järvelle. 

 Tuolla on myös asiakkaiden käytössä kajakkeja, kanootteja ja soutuvene ilman mitään lisämaksua. Käytiinkin heti jo tullessa melomassa kanootilla ympyrää järvellä. Itse yritin ensin kajakilla, mutta se tuntui niin huteralta ja keikahteli sivusuunnassa pienestäkin painopisteen siirtämisestä, joten arvioin, että olisin kaatunut sillä ympäri ihan 5 metrin sisällä. Siksi menin itsekin kanootilla. Melomisreissun jälkeen maistuivat tuossa kuistilla mansikat ja mustikat. 

 Myöhemmin mentiin vielä tällaiseen upeilla näköaloilla varustettuun grillikotaan grillailemaan makkaraa iltapalaksi ja sen jälkeen vielä saunomaan. Valitettavasti en huomannut ottaa siitä saunasta kuvaa. Se oli kuitenkin upea ja oli niin rentouttavaa istua saunomisen jälkeen hetki penkillä ja katsella auringonpaisteessa kimaltelevaa järveä. 

Veljeni nukkui tyttöystävänsä kanssa tässä yllä olevassa mökissä. Heillä ei ollut siellä keittomahdollisuutta, mutta heillä oli kamina. Tuolla voisi siis yöpyä talvellakin. Minusta nämä puumajat ovat ideana hirmukiva. Siinä unohtui työarki aivan heti, kun tähän ympäristöön pääsi fiilistelemään. Kun vielä illalla pelattiin meidän mökissä ristiseiskaa, niin autenttinen mökkifiilis oli saavutettu. Luontoa, järvi, metsää, melomista, makkaranpaistaminen, mansikoita terassilla, puusauna. Mitäpä sitä muuta voisi toivoa? Jos vaan yhtään pitää luonnon rauhasta ja ajatus puumajassa yöpymisestä kutkuttaa, niin suosittelen lämpimästi tätä paikkaa. Paikan pitäjät olivat oikein ystävällinen pariskunta ja he auttoivat meitä kanoottien kanssa ja lämmittivät meille saunan valmiiksi ja tekivät myös tulet grillikotaan. 

Minusta on hienoa, miten nämä puumajat on rakennettu siten, että puut ovat edelleen eläviä. Tällä puulla on oma rako terassissa ja se saa siinä rauhassa kasvaa. Itse mökit on kiinnitetty runkoihin sellaisella kiristys-systeemillä, jota voi löysätä sitä mukaa, kun puu kasvaa. Jos jota kuta muuta kiinnostaa vierailla tässä ihanassa paikassa, niin lisätietoja löytyy täältä http://emmesretreat.fi/.

Puumajaselfie. Missä kohtaa musta on taas tullut näin ruskea...

Puumajaviikonlopun jälkeen loma jatkui asunnon metsästyksellä, sillä minulla on elokuun loppupuolella edessäni muutto Kajaaniin. Keskiviikkona kävimmekin äidin kanssa päiväreissulla Kajaanissa ja tsekkaamassa vaihtoehdot. Valinta oli vaikea, joko hieno kaksio luonnon keskellä tai sitten pieni, mutta siisti kaksio aivan työpaikkani lähellä keskustassa. Muuten oikein mainio, mutta luontoa on yhden puun verran ja kylpyhuone on tosi pieni. Lopulta kuitenkin päädyin keskustan pikkukaksioon (38 neliömetriä), sillä ajattelin, että 2,7 km pyöräilymatka per suunta töihin on ikävä niin sateella, lumipyryllä, hirmupakkasilla kuin liukkailla/sohjokeleilläkin. Asiaan vaikutti myös se, että Kajaanissa voi henkisesti varautua siihen, että talvi kestää ainakin marraskuun alusta toukokuuhun saakka. Niin ja nyt kun on tiedossa varmuudella, minkä suuruiset tulot minulla tulee olemaan, aion laittaa pitkästä aikaa kuntosalijäsenyyden. Ne salitkin sijaitsee siinä keskustassa, tulee paremmin lähdettyä niihin, kun matka ei ole niin mahdoton. Ja toisin kuin Lappeenrannassa, Kajaanissa ei tarvitse kulkea älyttömän pitkälle, päästäkseen luontoon. 

Vanamoita. Eivät tuoksuneet miltään. Kun niitä yritti haistaa, koko kukka vaan meni nenän sisään :D

Nyt onkin hassu fiilis, kun toisaalta kyllä nauttii lomastaan, mutta kun uusi asunto on jo tiedossa, niin jotenkin olisi mukavaa päästä jo tekemään se muuttokin. Mutta pitää nyt nauttia ensin tästä Pohjanmaasta ja sen jälkeen vielä ottaa kaikki irti viimeisistä viikoista Lappeenrannassa ja fiilistellä sitäkin kaupunkia. Se on niin syrjässä, että sille käy varmaan samoin kuin Rovaniemelle, en ehkä palaa sinne enää ikinä tai jos palaankin, niin hyvin harvoin. Rovaniemellä en ole yhtä hammaslääkärireissua ja maturiteetin tekemistä lukuunottamatta käynyt kertaakaan sen jälkeen, kun muutin sieltä pois 2011.

Seuraavana onkin sitten lentokoneen nokka kohti Tukholmaa! Wuhuu, en ole ollut useaan vuoteen lentokoneessa.