Ajatuksia säästämisestä ja kalliimmista hankinnoista

Heissan,

aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, mutta lämpötila tippui mystisesti - 8 pakkasasteeseen. Että se sitten siitä keväästä noin niin kuin ilmastollisesti. Oli kai se liikaa toivottukin, että kevät olisi jo koittanut. Työkaveri sanoi, että täällä lumet sulaa yleensä huhtikuun loppuun mennessä. Sitä odotellessa. Mielialani on kuitenkin jo kovasti kääntynyt kevääseen ja nautin valoisista aamuista. Kotianikin tuunasin hieman keväisempään kuosiin:

Ruokapöydälle tuli keväisempi liina, pupu ja viime vuonna maalaamiani kananmunia. Pupu on ollut minulla jostain lapsuudestani asti, sen nimi on Kuu :D

Ikkunalaudalle puolestaan tuli kaksi uudempaa puista pupua. Näitä olisi saanut keltaisenakin, mutta koska kodissani ei ole keltaista ollenkaan, otin vihreät. Ainakin rahi, matot ja nyt ruokapöydän liina ovat myös vihreät, joten sinänsä säilyypi vielä harmonia. Ilahdutin itseäni myös keväisellä kukkakimpulla.

Aika on jälleen kiitänyt tosi nopeasti ja hurja ajatellakin, että tätä nykyistä työtäni on jäljellä enää vähän yli 5 kuukautta. Sitten pitäisi jostain löytää taas paikka. Nyt tällä kertaa olen kuitenkin paljon paremmin varautunut kuin kertaakaan aiemmin. Olen laittanut jokaisesta palkasta säästöön siten, että tällä säästämisvauhdilla pärjäisin oikeastaan vuoden työttömänä samalla elintasolla kuin nyt. Jos ja toivottavasti kun, työllistyminen tapahtuu sitä nopeammin, on sitten myös varaa muuttamiseen. Lisäksi työttömyyteen varautumisen ohella olen pistänyt rahaa säästöön myös lomamatkaan. Varmaankin pääsiäisen aikana ostan lennot ja hotellin. Syyskuussa odottaa kuvankaunis Kroatian Dubrovnik. Tuskin maltan odottaa! 

Siitä on oikeasti ihan törkeän monta vuotta, kun olen viimeksi ollut lomalla lämpimässä kohteessa. Edelliset ulkomaanmatkani ovat suuntautuneet kesällä 2015 Tukholmaan (säät oli kuin Suomen kesä), syksyllä 2010 Lontooseen ja olikohan se keväällä 2008 Brysseliin/ Luxemburgiin. Sitä ennen oli loma Egyptissä, mutta sitä en edes muista milloin se oli. Ennen vuotta 2005 joka tapauksessa. Lapsena/teininä olen käynyt muutaman kerran Kanarian saarilla. Nyt aikuisena haave onkin käydä mahdollisimman monessa eri paikassa. Dubrovnikin jälkeen listalla on ainakin Islanti, Rooma, Berliini, Sveitsi (jos kaverini muuttaa takaisin sinne, silloin voisi olla hyvä ajankohta), Kööpenhamina ja Norja. Kreikkakin oli joskus listallani, mutta nyt epäilyttää, että kuinka epävakaat olot siellä on ja onko se ihan tuhannen täynnä pakolaisia.

Nyt kun olen säästänyt lomamatkaan ja "turvatumpaan työttömyyteen", tulin ajatelleeksi, etten loppuunsa ole kovin montaa kertaa elämässäni säästänyt mihinkään tiettyyn nimettyyn asiaan. Silloin kun rahaa on ollut säästöön asti, sitä on vain laittanut tilillensä ilman mitään erityistä kohdetta ja sitten ne rahat on yleensä menneet ympäri Suomea muuttamiseen tai työhaastatteluissa ravaamiseen. Nyt kun tuloista jopa jää vähän tassuun, eikä tilin saldo ole ennen palkkapäivää 5 euroa, olen havahtunut ajatukseen, että sitähän voi toteuttaa muitakin haaveita, kunhan vain tarpeeksi kauan säästää. 

Luulenpa, että matkan jälkeen seuraava säästökohde on jokin kiva laukku. Olen jo vuosia miettinyt, että haluaisin edes yhden kunnon laukun. Tällä hetkellä olen kallistumassa Pradan Toten puoleen. Jos siihen keräisi rahoja samaa tahtia kuin olen matkaan säästänyt, rahat olisivat kasassa 10 kuukaudessa. Tietysti on huomioitava, että työttömänä tuskin pystyy hirveästi säästämään, vaan sen sijaan on yritettävä pitää huoli, että olemassa olevat säästöt riittävät mahdollisimman kauan. Mutta sitten kun jostain urkenee uusi työpaikka, niin laukku taitaa olla seuraava säästökohteeni. 

Joku voi ihmetellä, miksi ostaa laukku, johon pitää säästää 10 kuukautta. Kai ne on niitä jokaisen arvovalintoja. Joku laittaa rahaa autoon, toinen haluaa asua leveästi, kolmas haluaa kalliin kellon ja neljäs haluaa matkustella useamman kerran vuodessa. Itse olen tehnyt muutamia sellaisia hankintoja, jotka ovat tavaraluokassaan olleet kalliimmasta päästä ja olen ollut jokaisesta sellaisesta hankinnasta tosi tyytyväinen. Ovat olleet hintansa väärtejä. Esimerkiksi:

Acnen Canada-huivi. Hankintani tämän vuoden tammikuun alussa. Tätäkin olin miettinyt jo varmaan vuoden tai jotain. Ja voin kertoa, että on ollut täysin hintansa väärti. Ensinnäkin ajoitus oli mitä mainioin, koska huivin saatuani oli 3 viikkoa -30 asteen pakkaset. Tuo huivi on uskomattoman lämmin ja miellyttävä pitää. Se on pehmeä ja ei kutita yhtään sekä on niin iso, että se käy kaulahuivin ohella myös shaalista. En tämän hankinnan jälkeen ole käyttänyt kylmillä säillä mitään muuta kaulahuivia. En yhtään ihmettele, että eräällä muotibloggaajalla on näitä 7 värissä :D

iPodit. Varmaankin kalleimmat mahdolliset mp3-soittimet. Olivat varmaan kolmansia hankkimiani mp3-soittimia ja hurmasivat käyttöliittymällään, ulkoasullaan sekä sillä miten paljon niihin mahtuu tavaraa. Ei ole noiden jälkeen tarvinnut harkitakaan mitään muita soittimia. Ostin ensin tuon pienemmän, johon mahtuu 8 Gt musiikkia. Koska myöhemmin halusin sellaisen iPodin, mihin mahtuu kaikki omistamani musiikki, ostin tuon isomman. Siihen mahtuu 160 Gt musiikkia. Nyt olen käyttänyt 27 Gt, mikä tarkoittaa, että siinä on tallennettuna noin 4700 kappaletta. Käyttämättä on noin 120 Gt eli vielä mahtuisi lähes 20900 kappaletta. Miettikää mikä kasa cd-levyjä se olisi, jos keskimääriin yhdellä cd:llä on 10-20 kappaletta. Ja nyt se kaikki mahtuu taskuun. Akku kestää tunteja, joten se riittää pitkille juna- ja bussimatkoille, partioleirille, lennoille jne. Spotify-aikana joku voi ihmetellä, miksi enää tarvitsee omistaa musiikkia? No niitä hetkiä varten, kun ei ole sitä nettiyhteyttä saatavilla, juurikin edellä mainitsemani tilanteet. Siinä missä iso iPod lähtee nykyään mukaan reissuun ja josta kuuntelen kotona musiikkia iskemällä sen kuvassa näkyvään kaiuttimeen, pieni iPod kulkee mukana treeneissä.

Bosen Soundlink Mini II -bluetoothkaiutin. Tämäkin kokoluokassaan suhteellisen kallis. Tuon kokoisen bluetooth-kaiuttimen saisi noin 10 kertaa halvemmallakin. Niitä en ole kokeillut, joten en tiedä millaisia ne on laadultaan. Koska eräällä tuttavallani oli tämä mukana eräissä aiemman työpaikkani pikkujouluissa, tiesin entuudestaan, että tämä tuottaa pieneksi vekottimeksi uskomattoman äänenlaadun ja volyymiä löytyy tarvittaessa. Tämä on niin hyvä, etten tarvitse muuta kaiutinta kotiini tai työpaikalleni. 

Kaikki nykyiset laukkuni ovat suhteellisen edullisia. Työkäyttöön tarkoitettua salkkua (noin 300 euroa) lukuunottamatta kaikki laukkuni ovat maksaneet alle 50 euroa. Ja sen kyllä huomaa, kun tekonahka sitten kuluu ja rapisee pois. Yhdessä laukussa, mitä käytin yhdessä välissä myös työlaukkuna, kahvat ovat kuluneet miltei poikki.

Joten kun ottaa huomioon, mitkä ovat kokemukseni laadukkaista tuotteista ja ei laadukkaista tuotteista, onko se nyt sitten ihmekään, että olen valmis panostamaan laukkuun, joka ehkä maksaa enemmän, mutta joka kestänee kymmeniä vuosia? Joten hankintalistalla on ainakin yksi laadukas keskikoinen käsilaukku (se Pradan tote) ja yksi sopivan kokoinen crossbody-laukku. Ja ehkä sitten myös joku pieni iltalaukku.

Noh, ajatus on vielä kaukainen, koska edes säästäminen ei ala ennen uutta työpaikkaa. Mutta onneksi sillä välin voi nauttia myös sellaisista asioista, jotka eivät ole niin kalliita. Kuten hyvästä teestä (Nordqvistin Vita Nuova -niminen valkoinen tee, jossa makuna jääviini, valkoinen kirsikka ja ruusunterälehdet) ja kauniista astioista.

Siis katsokaa nyt tuota purkkia! Ei ole kauniinpaa teerasiaa. Teepannusta nousee höyryä, joka muuttuu revontuliksi, joita söpö kuutti katselee. Alalaidassa on myös pieni linna, jota tuosta kuvasta ei niin hyvin tosin havaitse.

Aurinkoista kevään odotusta kaikille :)

Mutta mitä tapahtui liikunnalle?

Hei,

voisi melkein kysyä myös mitä tapahtui tälle blogille? Parhaimmillaan päivitystahti oli parin päivän välein silloin, kun käytin tätä itselleni tukena laihdutusprojektissa vuonna 2012. Sittemmin olen keskimäärin pyrkinyt päivittämään tätä kerran viikossa. Kunnes joskus viime syksynä tuli olo, että ei oikeastaan ole enää hirveästi kirjoitettavaa ja toisaalta tämä jossain vaiheessa tuntui myös taakalta. Sitten kun tämähän ei ole pakollista, kirjoittamisen helposti jätti väliin, jos yhtään siltä tuntui. Mutta nyt ajattelin taas pitkästä aikaa kirjoittaa, sillä keksin tuossa venytellessäni aiheenkin. Mitä tapahtui liikunnalle?

Taustoitetaanpas vähäsen. Olen ollut suhteellisen aktiivinen ihminen lapsuudestani suunnilleen vuoteen 2013 saakka. Lapsena olen partion ohella harrastanut jalkapalloa ja voimistelua. Tai mitä se nyt on kun lapset pyrkii tanssimaan koreografian mukaan ryhmänä :D Yläasteikäisenä löysin ohjatut liikuntatunnit ja minulla oli yläasteen ja lukion aikaan jäsenyys paikalliselle kuntosalille, jossa kävin noin 5 kertaa viikossa "varjonyrkkeilyssä", stepissä jne. Ilmeisesti jossain jalkapallon ja ryhmäliikunnan välissä oli myös han moo do-niminen taistelulaji. Niin ja tietysti pari kertaa viikossa partio ja myös suurin osa viikonlopuista joko partioretkellä, -leirillä, -kisoissa tai -kurssilla. Aikuinen minäni oikein ihmettelee, mistä energia siihen kaikkeen löytyi. Varmaan siitä, että olen aina pärjännyt koulussa ja saanut hyviä arvosanoja ilman minkäänlaista työtä niiden eteen. Tai siis tämä oli akselilla peruskoulu-lukio-kauppaopisto. 

Yliopisto-aikanani minulla oli yhdessä vaiheessa jäsenyys rovaniemeläiselle kuntosalille, jossa oli vain kuntosali- ja uintimahdollisuus. Myöhemmin oli myös jäsenyys sellaiselle salille, jossa oli ryhmäliikuntaa. Siellä tutuksi tuli myös kuntonyrkkeily. Rovaniemellä ollessani aloitin myös juoksemisen. Oikeastaan täysin tyhjästä, mutta sellaisella 3-4 kertaa viikossa tahdilla juoksuaika piteni 5 minuutista vähitellen puoleentoista tuntiin. Pisimmilläni olen juossut yhteen mittaan 15 kilometriä. Se taisi olla vuonna 2011 tai 2012. Niitä aikoja, kun kirjoitin gradua Kokkolassa. Sitten muutin työn perässä Ouluun ja liikunta hieman harveni, mutta jatkui edelleen. Veljeni asui silloin siellä ja kävimme viikoittain yhdessä uimassa ja kävelyillä. Harvemmin juoksemassa, koska minun vauhtini on hankala veljelleni. Se on nopeampi kuin hänen kävelynsä, mutta hiljaisempi kuin hänen juoksunsa :D Ja sitten minä jouduin muuttamaan työn perässä Helsinkiin. Me molemmat surtiin siinä kohtaa liikuntakaverin menetystä. 

Helsinkiin muutosta alkoi sitten minun lihominen takaisin entisiin mittoihini ja niiden ylikin ja valitettavasti myös totaalilopetus liikunnalle. Jälkikäteen ajateltuna se oli oikeastaan aika paha terveyden kannalta, vaikka olikin loistava juttu urani kannalta. Miten siis voi käydä niin, että 27 vuotta aktiivisesti liikuntaa harrastanut ihminen yhtäkkiä lopettaa sen täysin ilman, että suunnittelee sitä? Miten niin voi huomaamatta vain käydä? Siten, että se ihminen aloittaa työn, joka on ihan hirveän vaikea ja kaiken lisäksi rupeaa siinä ohessa tekemään turkasen vaikeaa ja työlästä tutkintoa työn ohella.

Aloitin siis asianajotyöt ja iltaisin kaikki aika meni asianajajatutkinnon tekemiseen. Ensin piti lukea useita kuukausia kirjalliseen kokeeseen, joka on oikeustieteellisen pääsykokeen jälkeen vaikein koe, minkä olen eläessäni tehnyt. Ja minä tein sen kokeen ollessani valmis juristi. Sitten seuraa työläs oikeudenkäyntiosa, johon teet niitä etätehtäviä normaalitöidesi päälle. Lopputulos on, että käytät noin 10 kuukauden ajan lähes kaiken hereilläoloaikasi työhön. Ja siinä ajassa valitettavasti voi kadota kokonaan päästä ajatus, että liikunta on itsestäänselvä osa arkea, jolle raivataan tilaa 3-5 kertaa viikossa. Liikunnasta tulee sellainen pakkopulla, jota mietit kuoliaaksi asti töistä stressaantuneena iltaisin, että pitäiskö tehdä jotain ja valitset sitten kuitenkin sen nojatuolin ja kirjan, koska se on palauttaa parhaiten pääkoppaa. Ja tämä on hirveän surullista.

Kyllä mä sen asianajohomman lopulta opin niin, ettei siitä tarttenut enää niin hirveästi stressata. Siihen meni noin vuosi. Mutta sen jälkeenkin on ollut ongelmia saattaa liikunta takaisin osaksi arkea. Ja juuri kun löysin Lappeenrannasta itselleni lenkkikaverin, itse asiassa aivan loppuaikoina kaksikin sellaista, mä jouduin muuttamaan Kajaaniin. Täällä hommasin heti alusta lähtien salijäsenyyden. Ja sitten paljastui, että meidän työpaikalla on hometta. Ihan homekoiran merkkaamaa hometta. Jotenkin tuntuu siltä, että se laskee kynnystä sairastaa. Suurin piirtein kaikki sairastaa vähän väliä. Minulla tuli ensin myyräkuume, sitten ongelmia poskionteloiden kanssa ja korvatulehdus. Lisäksi mua on jatkuvasti yskityttänyt, nokka vuotaa ja silmiä kirvelee. Tämän yhtälön kanssa olen yrittänyt käydä salilla edes välillä, koska maksan kuitenkin joka kuukausi sen maksun. 

On rehellisesti sanottava, että olisi siellä salilla voinut käydä useamminkin. Tänään oli itse asiassa eka kerta sen poskiontelo/korvatulehdushärdellin jälkeen. En tajua mikä siinä on niin vaikeaa rakentaa uudestaan sitä aktiivista elämäntapaa, jonka kuitenkin on omannut suurimman osan elämästään. Tällä hetkellä kuitenkin lajikin on sellainen, josta minä pidän. Se oli paha se vuosi 2013, mutta tietyllä tapaa paha oli myös yliopistovuodet vapauksineen. Opiskelunihan oli melkein pelkästään kirjan lukemista kotona. Se tarkoitti, että saattoi aamulla herätä mihin aikaan halusi, käydä juoksemassa/harrastamassa liikuntaa ja sen jälkeen aloittaa lukemaan. Nyt oikeasti on opeteltava siihen, että olet töissä sen noin 8-16.15 arkipäivisin ja liikunta on mahdutettava siihen. Ehkä se on osittain tuo täyden työviikon tekeminen ja siihen liikunnan yhdistäminen, mikä tässä on nyt mulla opeteltavana. 2005 vuonna päättyneen lukion jälkeenhän olen elänyt sellaista "ole jossain arkisin 8/9 - 16/17 -elämää" oikeastaan vasta noin 3 vuotta. Enkä ole tuona aikana onnistunut yhdistämään säännöllistä liikuntaa osaksi arkeani.

Nyt kun on sellainen työ, jota ei tarvitse stressata lähes ollenkaan, on oikein hyvä aika opetella ottamaan liikuntaa takaisin osaksi arkea. Ja koska aamuliikunta ei enää onnistu (en todellakaan rupea heräämään vartin yli viisi, että ehtisin liikkua aamulla ennen töihin menoa), olen onneksi löytänyt niin sanotut pöllövuorot. Eli että menee salille suunnilleen puoli kasin aikaan illalla. Silloin ei ole kovin montaa kanssatreenaajaa, joten laitteisiin ja haluamilleen tangoille ja painoille pääsee ilman isompaa jonotusta, mutta kuitenkin kerkeää vielä käymään saunassa, ennen kuin se sulkeutuu. Ja liikunnan jälkeen on sentäs itseensä tyytyväinen olo. Onneksi menin. Peilikuvakin näyttää kivemmalta treenin jälkeen, vaikka eihän siinä tietysti mitään muutoksia tapahdukaan. Ainakaan viikkotasolla. Mutta ehkä vuositasolla jotain alkaa tapahtua.

Tällaisia ajatuksia tänään. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :)

Taas sairaana

Heipä hei,

terveisiä täältä sohvan pohjalta, jossa lojun jo kolmatta päivää. Olen nähkääs taas sairaana. Tällä kertaa kyse on korvatulehduksesta ja akuutista määrittelemättömästä ylähengitystieinfektiosta, johon liittyy myös poskionteloiden limakalvojen tulehdus/turvotus. Itse asiassa se limakalvojen tulehdus sitten aiheutti jonkin nenä-korva-putken tukkeutumisen, mistä puolestaan johtui korvatulehdus. Minä tavalleni tyypillisesti koin tietysti taas aivan taudinkuvaan sopimattomia oireita. Hirveä poskikipu ja sitten diagnoosi on korvatulehdus? Makes sense? Ei. Mutta nyt elämä virtaa kuitenkin sen verran, että ajattelin päivitellä tänne kuulumisiani. 

Troppeja on. Näiden lisäksi menee sinkkiä, hunajaa ja finrexiniä.

Käytiin silloin taannoin tosiaan poliisien matkassa yhden heidän yövuoronsa ajan. Hurjan mielenkiintoista, ihan kuin olisi ollut "sisällä poliisit -tv-sarjassa". Mielenkiintoisimmat jutskat oli hieman yllättäen oikeastaan alkuyöstä ja eniten jänskätti silloin, kun kiiruhdettiin 80-alueella 140:tä ja keli ei ehkä olisi ollut ihan otollisin sille. Ei siinä muuten, mutta kun tuli mieleen, että mitä jos ne nopeusrajoitukset on osittain laitettu myös turvallisuussyistä? Mutta kuten kaverini huomautti, niin jos joku osaa pitää auton tiellä, niin varmasti ne poliisit. Eipä siitä yöstä varmaan sitten enemmän voikaan lausua. Hieno kokemus ja varmasti once in a lifetime-kamaa.

Sohvanpohjalla voi myös lueskella ammattikirjallisuutta, niin olo ei tunnu niin lusmulta. Plus on tuo myös aika hyvä unilääke. Vuorotellen lukee tuota ja nukkuu.

Olen kokeillut tässä myös muutamia muita uusia juttuja työhöni liittyen. Olen ensinnäkin ollut jäsenenä kolmen tuomarin kokoonpanossa. Onneksi se tuli niin lyhyellä varoitusajalla, etten ehtinyt murehtia sitä etukäteen yhtään. Oli ihan mielenkiintoista havaita, miten eri asioihin eri ihmiset kiinnittää huomiota ja miten eri tavalla esitettyjä juttuja tulee arvioitua, vaikka oltaisiin kaikki samassa asemassa. 

Tuli tuossa noin viikko sitten myös vihkittyä kaksi ihmistä avioliittoon. Sitä mä vasta jännitinkin! Sekä itse suoriutumista siitä kunnialla että sitä, että mitä ihmettä sitä pukisi päällensä? Mähän olen töissä yleensä hyvin rennoissa vaatteissa. Joko pitkässä neuletakissa ja t-paidassa tai sitten ihan vaan neuleessa. Istuntoihin laitan aina jakun ja jakku on myös aina työhuoneen kaapissa siltä varalta, että sinne istuntoon pitää syystä X lähteä ex tempore. Joten normaalityövaatteeni eivät missään nimessä olisi tulleet kuuloonkaan silloin, kun mun pitää vihkiä joku. Loppujen lopuksi päädyin kombinaatioon ylioppilasmekkoni + jakku. Hiukset, meikki ja korut vähän juhlavammat kuin normaalisti. Panikoinnistani huolimatta ilmeisesti sain hoidettua homman jotenkin siedettävästi, koska maistraatin ihmiset sanoivat, ettei olisi uskonut, että se oli eka kertani. Pakko kuitenkin todeta, että se vihkikaava on hirveen lyhyt. En ole itse ikinä siviilivihkimistä todistanut. Tai siis edes ollut aiemmin paikalla sellaisessa. Kirkkovihkimisiä olen ehkä kymmenkunta elämäni aikana nähnyt ja niissä seremoniaan menee yleensä tunti. Mulla meni oikeasti vain pari minuuttia lukea se kaava läpi ja kysyä kysymykset. Jotenkin absurdia ajatella, että nyt heillä on vihkitodistus, joka on minun allekirjoittamani. Ja vaikka olen jo avioeroja myöntänyt, vahvistanut ja poistanut lasten huoltajuuksia ja vahvistanut adoptioita, jotenkin tuo avioliittoon vihkiminen tuntui teoriatasolla isolta jutulta.

Tässä vielä lähempää tämä uusi tauluni. Pidän tästä itse tosi paljon. Kuva on Kuusamosta, ei kuitenkaan itse ottamani.

Viime maanantai-aamuna minä sitten aloitin tämän sairastamiseni. Koska siinä oli erinäisiä työjuttuja, muun muassa keskiviikkoaamuna rikosoikeudenkäynti, jossa olin puheenjohtajana, olin töissä kuitenkin maanantaina ja tiistaina täydet päivät ja keskiviikostakin puolet. Sihteerinikin oli töissä vaikka hänellä ei edes ollut ääntä. Miksi? Siksi että meidän työn ikävä puoli on se, että kukaan ei tee töitäsi, kun olet poissa. Siinä suhteessa olisi varmaan helpompaa olla monessa muussa ammatissa, jossa töissä olevat hoitaa tehtävät tehdyiksi. Meillä pinot vaan kasvaa ja jos sulla on oikeudenkäynti, niin sä raahustaudut sinne vaikka pääkainalossa. Oli se sitten sairasloma tai normaaliloma, pino on tosiasia kun palaat takaisin. Saapa nähdä mitä nyt odottaa maanantaina, ku on takana 2 päivän poissaolo. Joulun aikaan olin poissa 4 päivää ja sain sinä aikana 40 uuden jutun kasan. Kun meni takaisin töihin sitä kasaa vain katsoi, että ei voi olla totta :D 

Tällaiset kauniit talvipäivät ovat muistoja vain....

Täällä on ollut jo monta päivää harmaata ja vettäkin satoi monta päivää putkeen. Lumista jäi jäljelle 11 senttimetriä. En olisi ikinä uskonut, että täällä voisi olla tähän aikaan vuodesta vain 11 senttiä lunta. Pääkallokelistä huolimatta toistaiseksi ollaan pysytty pystyssä. Mutta nyt on vaan akuutti ongelma! Pääkallokelistä (ja sairaana olemisesta) johtuen ei viitsi pyöräillä Prismaan. Ja multa on tuikkukynttilät loppu ja niitä kelpuuttamiani saa vain Prismasta. On tämäkin nyt.... 

Harmaata vain... parhaimmillaankin huurteista ja harmaata.

Ensi viikolla tarkoitus olisi suunnata Kokkolaan. Pitää nyt vähän katsoa riippuen tilanteista työpaikalla ja toisaalta myös siitä kauanko olen vielä sairaana, että pääseekö sinne lähtemään jos keskiviikkona töiden jälkeen vai vasta perjantaina töiden jälkeen. Sinänsä vähän harmi, että tämä sairastaminen tuli tähän, koska tämä on ainut sopiva kohta lähteä käymään Kokkolassa noin 1,5 kuukauteen ja jos olen sairas, niin enhän mä hirveästi viitsi ihmisiä tavata, etten tartuta tätä heihin. Mutta pitää nyt vetää sinkkiä norsukuurina ja yrittää levätä. Ehkä tämä tästä.

PS. Tämä sohva on kyllä aika kiva olla olemassa, kun sairastaa :D

Valloittava valkoinen - ei suklaa vaan koti

Hei,

blogihiljaisuuteen on syynsä. Aiemmin puhuin sitä, että pitäisi vielä saada muutettua nuo huonekalut valkoisiksi ja ryhdyin tässä tuumasta toimeen. Kolme viikkoa siinä sitten menikin, kun maalasi kaiken kolmeen kertaan. Tykkään tosi paljon lopputuloksesta. "Koko omaisuus kirpputorilta"-meininki katosi melkein kokonaan. Vaikka onkin myönnettävä, että kukkapöytä oikeasti on kirpputorilta ja yöpöydän löysin itseasiassa Rovaniemellä asuessani taloyhtiön roskiksesta :D Tein sellaiset vertaa-kuvat facebookiin, mutta tähän blogiin ne eivät näemmä sitten sovikaan järkevästi, joten laitetaan sitten kaksi kuvaa alekkain. 

Ennen....

Jälkeen...

Mun mielestä varsinkin tästä kirjahylly-kuvaparista huomaa sen muutoksen kokonaisilmeessä. Äiti aina kritisoi valkoista, katsoppa nyt äiti näitä kuvia, kumpi näyttää kivemmalta? :D

Ennen... 

Jälkeen...

En tajua, miksi olen joskus ollut niin tampio, että olen ottanut tuon lipaston lasiovilla? Nyt korjasin virheeni ja maalasin samalla ovet "läpinäkemättömiksi", kun oli sellaista tartuntapintamaalia, mitä pystyi laittamaan myös lasiin. Paljon siistimmän näköinen. Luovuin myös noista kahdesta pienestä hyllystä, mitkä olivat lipaston vieressä. Dvd:t menivät kaappiin, sinne missä muutkin dvd:t ovat ja cd:t vein alakerran varastoon siltä varalta, että joskus omistaisin vielä auton ja autossa olisi cd-soitin, mutta ei ipod tai spotify-toistomahdollisuutta. Arjessanihan mä kuuntelen musiikkia lähes pelkästään ipodin tai spotifyn kautta. Hyllyt annoin niitä tarvitsevaan perheeseen facebookin roskalava-ryhmän kautta. Menivät minuutissa ja hakukin oli tunnin sisällä ilmoituksen laittamisesta. Kätevää. 

Ennen...

Jälkeen...

Myös vaarin tekemä puuarkku sai maalikerroksen ja hankin myös tuolle sohvan takana olevalle seinälle tuollaisen uuden taulun. Se seinä näytti niin autiolta ilman mitään ja siinä oli tuossa kohtaa valmiiksi jo koukkukin seinässä. Ruokaryhmä muuten suorastaan uudistui tällä maalaamisella. Ikää sillä on noin 20 vuotta ja se näkyi jo istuinosissa, jotka olivat paikoin halkeilleet. Maali peitti näppärästi kaiken ja nyt ne ovat kuin uudet!

Ennen...

Jälkeen...

Laitoin vielä tämän sohva-kuvaparinkin tähän, koska vaikka sohva ei varsinaisesti liittynyt maalaamiseen, on sekin kuitenkin kuitenkin vielä uutta asunnossani ja sopii siksi tähän "asuntoni uusi ilme"-postaukseen. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy myös tuo kukkapöytä alkuperäisvärissään.

Ennen...

Jälkeen...

Yöpöytäkin siis vaihtoi väriä ja lisäksi otin ikkunalaudalta pois joulujutut ja laitoin sinne nuo Ruotsista ostetut Taalainmaan hevoset. Nykyisellään ne sopivat paremmin makuuhuoneeseen kuin olohuoneeseen, sillä olohuoneessa on enemmän valko-harmaa "värimaailma". Makuuhuoneessa sen sijaan on nyt vaaleanpunainen kivi-tuikkukin ja pinkkiä/vaaleanpunaista löytyy myös kahdesta tyynystä. 

Olohuoneen ikkunalaudan poro saikin ylennyksen joulukoristeesta ympärivuotiseksi sisustusesineeksi. Voihan sen kesäaikaan ajatella vaikka peuraksi? 

Eteisessä oleva kenkähylly muuttui sekin siten, että maalasin "oranssihtavan punaisen" takaseinän valkoiseksi. Paljon parempi. Tosin totesin, että pitää vielä varmaan kesämmällä maalata nuo hyllyt myös muilta pinnoiltaan. Ne ovat kyllä jo valmiiksi valkoiset, mutta niissä näkyy ikävästi se, että ne ovat 30 vuotta vanhoja ja muuttaneet tasan yhtä monta kertaa kuin minäkin. 

Bose-kaiutinkin muuten sointuu nyt huomattavasti paremmin sisustukseen, kun kirjahyllyt ovat valkoiset. Silloin kun kuuntelen kotona musiikkia spotifyn kautta, bose sijaitsee tuossa kirjahyllyn päällä. Lataustelakka on keittiössä ja työpäivien ajaksi se lähtee aina mukaan töihin.

Tästä kuvasta voi vielä havaita tämän, että nyt kalusteeni sopivat paremmin myös tämän asunnon "kiinteisiin väreihin" eli lattiaan ja kaappeihin. Makuuhuoneesta yksi seinä on kokonaan tuon väristä kaappia ja lattiakin on tuollainen tumma. Aiemmin kalusteet eivät oikein sopineet niihin, kuten voi havaita noista ennen-kuvista. Valkoisessa sen sijaan on se hyvä puoli, että se sopii hyvin yhteen kaikkien värien kanssa. Eli vaikka tästä todennäköisesti joudunkin muuttamaan jossakin vaiheessa, niin kalusteeni sopinevat hyvin myös tulevaan asuntooni. 

Mutta nyt kun tämä asunto on saatu näin kivaksi, suoraan sanottuna hirvittää ajatellakin, että joskus pitää taas muuttaa. Onneksi tässä saa olla vielä varmuudella ainakin 7 kuukautta. 

Kaiken kaikkiaan olen lopputulokseen tosi tyytyväinen ja ihmetyttää ainoastaan se, että miksi en tehnyt tätä aiemmin? 

Nyt sitten seuraavaksi kohti nykyisen työni jännintä jutskaa, lähdetään nimittäin poliisipartion matkaan tutustumaan poliisin työhön. Eli vähän erilainen lauantai-ilta luvassa. Jännää! Etenkin minulle joka pitää rikosoikeudesta niin paljon, että olen vapaa-ajallakin katsonut aika paljon poliisit-tositv-sarjaa :D Vaikka olisin päivät pitkät pyöritellyt rikosjuttuja töissäkin rikosjuristin ominaisuudessa.

ps. Ymmärrän nyt viimeinkin mitä ne tarkoittavat sillä, että "ei pysty tekemään mitään ennen työvuoroa jos pitää töihin esim. kahdeksi" :D Nyt mennään vasta seitsemäksi, mutta silti on koko päivän tullut katsottua kelloon ajatuksella "mitähän tässä nyt sitten kerkeää tehdä". No tuli ainakin otettua nuo kuvat ja kirjoitettua tämä postaus.

Materialismionnellisuutta: ensimmäinen oma sohva!

Hei,

ihan pakko kertoa nyt tästä! Mulla on sohva! Ikioma sohva, ihan itse valitsin ja maksoin. Oma sohva! Aika kauan olenkin ollut ilman, sohva kun on sellainen varuste, joka löytyy lähes joka kodista, vaan ei aiemmin minulta. En oikeastaan tarkalleen tiedä miksi. Olisihan siihen säästämällä saanut rahat kasaan aikaisemminkin. Ei vaan ole tullut hankittua.

Olikin muuten yllättävän iso. Minä voin aivan helposti maata siinä ilman, että pää tai jalat osuu toiseen päähän. Nukkumispituus lieneekin lähellä sitä 200 cm.

Sain tuossa joulukuussa viimeiset provisiot entisestä työpaikastani ja kun säästöön laittamisenkin jälkeen oli hieman "irtorahaa", meinasin ensin ostaa järjestelmäkameran. Sitten löysin Pinterestin ja tulin siinä unelmakotia suunnitellessani ajatelleeksi, että hei, miten olisi sittenkin sohva? Kameraa tarvitsisin ehkä viikottain tai kuukausittain. Sohvaa varmasti käyttäisin päivittäin. Sohva on järkevä paikka kavereille istua. Ruokapöydän tuolit on kovia ja ihmiset ei yleensä hirveen vapaaehtoisesti mene sängylle istumaan. Vuodesohvasta saa 2 ihmistä järkevän yösijan. (Kerran mulla oli kerralla 4 kaveria yökylässä ja voin kertoa, että silloin piti olla hieman luova, että kaikki pystyi nukkumaan jotenkin!) Puhumattakaan sitten siitä, että hyvin valittu sohva, on täydellinen paikka löhöämiseen. 

Käsinojat ovat pyöristetyt, joten löhöäminen on mukavaa myös sivusuunnassa.

Suunnilleen näillä argumenteilla vakuutin itseni sijoituksen järkevyydestä. Koska olin liikkeellä alennusmyyntien aikaan, löysin sopivan sohvan -43% alennuksessa. Sain siis 1200 euron sohvan vähän alle 700 eurolla. Mielestäni ihan kohtuullista. Sohva tuli eilen ja sain jopa koottua sen niin, että pystyin löhöämään siinä, kun katsoin pikkuleijonien MM-finaalin. Mutta oli se sellainen urakka, että haluan kertoa siitäkin. Ei nimittäin ollut ihan helppo rasti.

Periaatteessa se olisi voinut olla helpompi rasti, mutta ehkä  suunnittelijat ei huomioi, että joskus joku yrittää kasata sohvaa yksin. Tai että vaikka melkein koko suku olisi insinöörejä täynnä (kuten omani on), ei kokoajalla välttämättä ole hirveästi kokemusta huonekalujen kokoamisesta tai tarpeeksi "rakennusteknistälogiikkaa", että pystyisi päättelemään asioita oikein. Niin kuin nyt tilanne sattui minun kohdallani olemaan.

Marsutyynyn sain joululahjaksi äitipuoleltani.

Sain ähellettyä osat haluamaani kohtaan ja jopa laitettua ne selälleen. Ongelmat alkoivat, kun piti kiinnittää käsinojat ja aloitin vasemmasta käsinojasta. 4 reikää ja 4 ruuvia. Kuin vaikeaa voi olla? Hyvin vaikeaa, jos systeemi on sellainen, että vastakappale on pultattu kiinni lastulevyyn, etkä a) tiedä että se on vastakappale ja b) että syöttämällä ruuvin väärältä puolelta sisään se saamarin vastakappale lähtee irti siitä lastulevystä. Ja tähän vielä päälle se, että ku sohva oli "selällään" vasten seinää, edessäni oli ontto käsinoja ja divaaniosan umpinainen pohja. Totta kai minä ajattelin, että se ruuvi pitää laittaa kiinni käsinojan sisältä, kun sieltä sen mahtui niin helposti tekemään. Lisäksi siinä oli heti ne metalliset kierteet. Yllätys oli melkoinen, kun "ei millään voimalla" se metalliosa yhtäkkiä olikin kädessä ja sitten sulla on vaan kaksi lastulevyssä olevaa reikää eikä toivoakaan, että siihen laitettu ruuvi pysyy kiinni. 

Tässä kohtaa ihmetystä, säikähdystä ja pelkoa siitä, että voiko tilanteen enää korjata?

Vähän aikaa ihmettelin asiaa ja sitten X-määrän yrityksiä ja pelkkiä erehdyksiä jälkeen enemmän tai vähemmän (oikeasti ihan todella) turhautuneena soitin Askoon, että mitä hemmettiä, eihän tää näin voi mennä. Joko multa puuttuu osia (muttereita oli toimitettu vain 2, ruuveja 10) tai sitten tässä on joku vika nyt. Onneksi se myyjä keksi, että otappa kuva niistä irronneista osista ja lähetä se hänen omaan henkilökohtaiseen kännykkäänsä. Kuvista ne osasivat sitten sanoa, että ongelmani oli, että olin yrittänyt laittaa ruuvit väärästä päästä ja siksi se irrottaa ne metalliosat. Toisinpäin pyörittämällä ne metalliosat olisivat kiristyneet ja systeemi olisi ollut pitävä. No, vaikka tunsin tässä kohtaa oloni tosi typeräksi, olin kuitenkin helpottunut, koska se tarkoitti, että sohvassa ei ollut vikaa ja sen kyllä saisi kasaan. Tosin minun puolustuksekseni on sanottava, että ohjeista ei käy ilmi, mistä suunnasta ne ruuvit on laitettava sisään ja jos satut aloittamaan siitä divaaniosasta, ei mieleesi todennäköisesti tule mennä sinne laatikon sisälle sitä tekemään. Etenkään kun se on aika hankalaa.

Jos et oo ikinä nähnyt tuollaista, miten siitä pitäisi tajuta, että se on vastakappale? Ja että se lähtee irti jos pyörittää väärään suuntaan? Kuka ylipäänsä työntää ruuvin tyhjään reikään, jos toisessa päässä on metalliosa, johon sitä voi alkaa ruuvaamaankin?

Noh. Vasaralla yksi irronnut metallikappale kiinni lastulevyyn ja sitten oikealta puolelta ruuvit kiinni ja homma toimi. Kahden metallikappaleen kohdalla se metalli juuttui ruuviin ja ratkaisin ongelman siten, että hain Prismasta eurolla kaksi mutteria ja metallilevyt ja tuikkasin ne toiselle puolelle, joten ei sinänsä ollut väliä vaikka se metalliosa toisella puolella olikin irti. 

Sen jälkeen kun oikea tekniikka selvisi, vaikeutta tuottikin enää oikeastaan kohdistaminen (miten saada kaikki 4 reikää kohdilleen) ja se että kokosin sohvaa yksin. Käsinojien kanssa oli ihan infernaalisia ongelmia siinä kohdistamisessa, mutta ruuveja pääsi vääntämään helposti, kunhan ne olivat paikallaan. Divaaniosan ja istuinosan yhteenlaittaminen oli puolestaan helppo kohdistamisen osalta, mutta kamalan vaikea kiristämisen osalta. Piti käytännössä olla siten sohvan takana, että jalat melkein roikkui ilmassa, pidit oikealla kädellä pihdeillä mutteria paikallaan ja vasemmalla kädellä sokkona väänsit sellaista koloavainta. Ja toivoit että se ei vahingossakaan tipu! Kaiken huipuksi sitä pystyi kääntämään kerrallaan puoli kierrosta ja sitten piti aina irrottaa se pihtikäsien ote, nousta laittamaan se koloavain uuteen asentoon ja sitten taas roikkua jalat ilmassa sinne boxin sisään. Ihan hirveen vaikeaa. Mulla onkin tänään vasen käsi ihan infernaalisen kipeä tästä oudosta operaatiosta. 

Sohva olikin niin iso, että kukkapöytä piti siirtää parvekkeen oven viereen.

Divaaniosan käsinojan kahden ruuvin kiristämiseen ei fysiikka yksinkertaisesti riittänyt silloin ku sohva oli selällään ja divaaniosa kohti taivasta. Yritin roikottautua sinne boxin sisälle, mutta en yltänyt lähellekään pohjaa. Siellä oli tilaa niin rajallisesti, ettei sinne voinut mennä seisomaankaan, kun ei siellä olisi voinut kumartua. Joten käsinojan kaksi ruuvia mä laitoin kiinni, kun olin kaatanut sohvan oikeaan asentoonsa ja sitten sen vaakatasossa ollessa ryömin sisään sinne divaanilaatikkoon :D Vain koska joku pälli ei voinut laittaa niitä ruuvipaikkoja kiinni niin päin, että ne kiristettäisiin sieltä onton käsinojan kautta! 

Vaarin tekemä arkku puolestaan siirtyi sohvan päätyyn.

No tästä oppineena a) en enää ikinä yritä koota huonekalua ilman, että kaupassa katson ensin, miltä se näyttää oikein koottuna. Muutama hermojen menetys olisi vältetty, jos en olisi laittanut niitä ruuveja väärinpäin. b) jos vain pystyn tekemään muutot ilman, että käsinojia tarvitsee irrottaa, en tasan irrota niitä enää ikinä. Eilen oli oikeasti turhautuminen sitä luokkaa, että ajattelin jopa, että ihan sama vaikka olisin työtön loppuikäni, en ikinä enää muuta :D Siis minä joka oon muuttanut kaupungista toiseen kerran opiskelujen perässä ja 5 kertaa työn takia. On kai tämä muutossa sohvaksi suhteellisen helppo. Lastulevyä sisältä niin suhteellisen kevyt. Mutta purkaminen ja kasaaminen on ikävää, jos pitää irrottaa enemmän kuin ne 2 ruuvia, jotka yhdistävät divaaniosan ja istuinosan.

Myös siilityyny on joululahja äitipuolelta. Tämä on kyllä tosi söpö!

Mutta nyt on sohva. Tässä divaaniosalla on tosi mukava istua läppäri sylissä ja testasin myös tänään, että sohvalla voi loikoilla myös toisessa suunnassa ja se sopii myös päivätorkkujen paikaksi. Vuodesohvan levitystä en ole vielä yrittänyt. Jotenkin ei eilisen jäljiltä riitä hermot siihen mahdollisuuteen, että siinä tulisi jokin ongelma :D Jännää on, että miten paljon aikuisemmalta tämä mun koko asunto näyttää tämän uuden sohvan myötä. Ei ole enää läheskään yhtä paljon sellainen "opiskelija tässä on kerännyt kamaa koko elämänsä ajan sieltä täältä, enimmäkseen ilmaiseksi"-fiilis. Tykkään. Tosi paljon. 

Sohvan nurkassa on kiva köllöttää ja katsella maisemia

Enää tartteekin sitten miettiä, että laittaako tuolle sohvan takana olevalle seinälle jotain. Se on aika tyhjä. Toisaalta harvoin katselen sitä. Sohvalla ollessa se on selän takana ja ruokapöydässäkin istun selkä siihen seinään päin. Yksi vaihtoehto voisi tietysti olla, että teettäisi jostain itse ottamastaan valokuvasta canvas-taulun.

Tämä oravajuttu puolestaan joululahja äidiltä. Se majailee eteisessä, kun siinä oli valmiiksi naula seinässä. En kyllä tiedä mitä edelliset vuokralaiset on aatelleet, täällä on suht paljon nauloja seinissä.

Loppukaneetiksi sanottakoon, että ehkä kevyesti voittajafiilis. Kokosin huonekalun. Yksin. Ilman miehiä. Olen vahva, itsenäinen sinkkunainen :D

Ihana vuosi 2015

Hei,

näin uuden vuoden aluksi on hyvä tehdä katsaus viime vuoteen. Vuosi 2014 oli jotenkin niin mitään sanomaton, että päätin vuoden 2015 alussa, että siitä tulisi parempi vuosi. Ja siitä tuli! Haa, ehkä ensimmäinen uudenvuodenlupaus koskaan, joka on pitänyt. Mitkäs sitten olivat vuoteni 2015 kohokohtia?

Tammikuu

Asianajajapäivät aloittivat vuoden. Ah, mikäs siinä, ku saat hotelliyöpymiset, 5 tähden illallisen ja juomingit täysin ilmaiseksi. Mieleen jäi myös mielenkiintoinen luento, joka koski muistisairaiden asiakkaiden kohtaamista ja ylipäätäänkin muistisairaita ihmisiä juristin toimintakentällä. 

Tammikuussa nautin myös kauniista pakkaspäivistä ja keksin, että itselleni mieleisen salaatin saa, kun miettii mitä laittaisi tortillan sisään ja jättää sitten vain sen tortillan pois. Näin päästiin kana-feta-jäävuorisalaatti-punasipuli-paprika-salaattiin, joka on edelleen lempparini.

Helmikuu

Helmikuu oli pitkälti tavallista arkea ja kipuilin jonkin muotoisen "kolmenkympin-kriisin" parissa, vaikka vasta 28 olinkin. Itsellä oli vain ura ja muilla parisuhteet, lapsia ja talot. Sittemmin pääsin yli tästä kriisistäni. On ihan jees, että on vain ura. Lapsia ei tartte tulla, asunto tulee sitten kun työkuviot sen sallii ja parisuhde vain siinä tapauksessa että uskomattoman hieno tyyppi tulee vastaan. Yksinkin voi olla täysin onnellinen, onhan minulla perheeni ja ystävät.

Maaliskuu

Maaliskuussa oli ensimmäinen vuoden 2015 huippujutuista, laskettelureissu Vuokattiin veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Oli ihana reissu.

Maaliskuusta positiivisena jäi myös mieleen, että sain työpaikalle oman oikkarin. Se oli huippua, hän oli mukava ihminen ja minun ei tarvinnut enää olla aina yksin. Eikä tehdä mitään, minkä saattoi antaa oikkarin tehtäväksi :D

Huhtikuu

Huhtikuu oli materialismionnellisuutta. Sain vanhan hyvän pelin (Heroes of the Might and Magic III) toimimaan uudella läppärilläni ja sain hankittua pitkästä aikaa suosikkituoksuani.

Toukokuu

Toukokuussa aloin käymään ystäväni kanssa yhdessä lenkeillä. Kerran kastuttiin aivan läpimäriksi, kun oltiin kaukana kotoa, kun alkoi satamaan kaatamalla. Mutta ei se haitannut. Oli tosi upeaa saada pitkästä aikaa lenkkikaveri!

Kesäkuu

Kesäkuussa tapahtui paljon. 

 

Virkistyspäivä Helsingissä tarkoitti taas ilmaista hotelliyöpymistä, ruokia ja juomia. Seurakin oli loistava.

Sitten oli juhannusreissu Tampereelle yhdessä äidin ja tätini kanssa. Käytiin muun muassa kokkailemassa ruokaa nuotiolla tosi kauniissa ympäristössä.

Välittömästi juhannuksen jälkeen hyppäsin pohjoisen junaan ja sain jo työhaastattelussa kuulla vuoden parhaan uutisen. Pääsin auskultoimaan eli tekemään tuomioistuinharjoittelua. Minusta tulisi varatuomari! Se on suurin saavutukseni oikeustieteelliseen pääsemisen jälkeen. Auskultointipaikkoja on nykyään niin harvassa, että yhtä paikkaa kohti on 50 - satoja hakijoita. Olin ihan onnesta soikeana tämän jutun suhteen monta päivää.

Loppukuusta toimistomme vielä muutti ja minä sain oman työhuoneen Saimaa-näköalalla ja parvekkeella. Tietysti tästä työhuoneesta nauttiminen jäi lyhytaikaiseksi, sillä olin heinä-elokuussa 7 viikkoa lomalla ennen kuin vaihdoin työpaikkaa. Mutta ilo se on lyhytkin ilo. 

Heinäkuu

Heinäkuukin oli tosi hyvä kuukausi. No mites muuten, ku suurimman osan siitä olin lomalla. 

Ensin oli taas materialismionnellisuutta uuden bose-kaiuttimeni kanssa. Kuuntelin sen kautta musiikkia niin kotona kuin työpaikallakin. Se keräsi paljon kehuja myös työkavereiltani. (myös uudessa työpaikassani syyskuusta lähtien)

Kesäloma sai lentävän lähdön, kun yövyimme äidin, veljen ja hänen tyttöystävänsä kanssa puumajoissa (Emmes Retreat, googlettakaa), paistoimme makkaraa kodassa ja meloimme järvellä kanooteilla. Äidille se taisi olla ensimmäinen kerta kanootissa. Itse kokeilin kajakkiakin, mutta se oli niin hutera, etten uskaltanut lähteä sillä edes irti laiturista.

Puumajailun jälkeen käytiin äidin kanssa katsomassa minulle asunto Kajaanista ja sitten lennettiinkin Ruotsiin. 

Kuvassa myös materialismionnellisuutta, nuo mintunvihreät Vansin tennarit on parhaat kesäkenkäni pitkään aikaan. 

Ruotsin reissu oli kyllä tosi kiva. Se oli eka kerta pitkään aikaan, kun kävin ulkomailla. Edellinen reissu oli 2010 Englantiin. 

Huippuhomma oli myös viimein päästä värianaalyysiin. Olen haaveillut siitä lapsesta asti. Olen lisäksi yhtä kauan pelännyt olevani syksy ja toivonut olevani talvi. Onneksi olin talvi :D 

Elokuu

Elokuusta mieleen jäi kaupungin vaihtamisen ohella omat läksiäiseni. Oli tosi kivaa, että läksiäisiini tulivat oikeastaan kaikki, joiden kanssa olin ammatillisessa mielessä tehnyt yhteistyötä tai muuten työskennellyt samojen juttujen kanssa, vaikka oltiin usein vastapuoliakin, tai siis päämiehemme olivat. Läksiäisiini tuli myös paljon ystäviäni. Tätä kirjoittaessa herää kyllä pieni haikeus, kaipaan niitä ihmisiä ja olen kiitollinen, että he olivat tekemässä niin hyvää työilmapiiriä. Olen kiitollinen, että he tekivät Lappeenrannan vuosistani niin mukavat.

Elokuussa oli ihan pähkinöinä siitä, miten kauniit ja luonnonläheiset maisemat uudesta kodistani on. Ja tietysti siitä, miten kiva uusi kotini on. Se on ensimmäinen kaksio, missä asun yksin. Minulla on makuuhuone, jeij!

Materialismionnellisuutta uusista parvekekalusteista! Ai että, minä lämpimämmillä säillä (ulkona on muuten nyt -19 astetta) söin parvekkeella, piirsin parvekkeella, luin kirjaa parvekkeella, tuijotin maisemia parvekkeella... 

Aivan elokuun lopussa oli myös paras partiotapahtuma vuosiin. Johtajatulet Hämeenlinnan Evolla. Tapahtuma pelkästään aikuisille! Oli mielenkiintoisia workshoppeja (valitsin sellaisia, jotka hyödyttävät minua myös työelämässä), kävin yösuunnistamassa, osallistuin rumpumeditaatioon, bongailin lepakoita, meloin kanootilla peilityynellä järvellä aamuauringossa ja tapasin ekaa kertaa vuosiin vanhoja partiokavereitani. Kaikki tämä ilman lapsia ja että olisi ollut koko tapahtuman kestävää nakkia eli työtehtävää.

Syyskuu

Syyskuussa olin aivan pähkinöinä siitä, miten huippu uusi työni on ja miten huippuja työkavereita minulla on. Lisäksi nautiskelin uuden kaupungin luonnonläheisyydestä ja metsistä. Lappeenrannassa ei ollut metsiä.

Lokakuu

Lokakuun alussa kävin syntymäpäiväni aikoihin Kokkolassa ja fiilistelin loppukuusta halloweenia ja kävin katsomassa miten täällä poltettiin kekripukki. 

 

Jätin muuten tämän halloween-kuvan facebookiin profiilikuvaksi, kun huomasin, että se torjuu hienosti kaikki muslimien lähestymisyritykset. Olinkin jo korviani myöten täynnä niitä. Ei minulla muuten ole muslimeita vastaan mitään, mutta elämänkatsomuksellisista syistä en voisi koskaan kuvitella seurustelevani muslimin kanssa. Eroaapi sen verran ajatusmaailmat.

Marraskuu

Marraskuussa oli jälleen reissu Kokkolaan isänpäivän merkeissä. Lisäksi nautiskelin talven ensimerkeistä, aloin ruokkimaan oravaa ja istuin ensimmäisen oikeudenkäyntini oikeudenpuheenjohtajana. 

Marraskuussa viritin myös asuntoni joulumoodiin, koska tiesin olevani joulun Kokkolassa. Näin ehtisin nauttia joulufiiliksestä omassa asunnossanikin.

Tähden sain äidiltä. Poro oli uusi hankinta.

Joulukuu

Joulukuussa oli kohokohtana tietysti joululoma Kokkolassa. Oli vipinää ja huisketta siihen malliin, että nyt tuntuu ihan hyvältä ratkaisulta, että tulin takaisin Kajaaniin jo perjantai-iltana, niin että saan kaksi päivää olla ihan rauhassa, ennen kuin työt jatkuu. Perheen, sukulaisten ja ystävien tapaamisen lisäksi kävin hetken mielijohteesta yksityisellä hammaslääkärissä ja nyt on sitten hammasasiat taas kunnossa. Oli elämäni eka kerta, kun multa porattiin reikä siten, ettei se sattunut yhtään. Että iso kiitos vain hammaslääkärille, joka suostui odottamaan 15 minuuttia, että puudutus alkaa vaikuttamaan. Yksikään hammaslääkäri ei ole siihen aiemmin suostunut. Myös viisaudenhammas lähti ilman mitään ongelmia. Voin siis lämpimästi suositella Hammaspeikko-nimistä yksityistä hammaslääkäriasemaa Kokkolassa asuville. 

Summa summarum 

 

Näin kun tätä katselee, ei ihmekään, että vuosi tuntui erityisen hyvältä. Sehän on ollut silkkaa riemua ja positiivista positiivisen perään kesäkuusta alkaen. Viimeksi näin hyvä vuosi oli 2007. Silloin mm. olin alkuvuoden opiskelemassa Rovala-opistossa huippujen ihmisten kanssa, menin loppukeväästä kihloihin (vaikka se suhde myöhemmin päättyikin, oli se tuolloin kuitenkin onnellista aikaa), pääsin oikeustieteelliseen ja muutimme ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme. 

Toivon kovasti, että onnistun tekemään myös vuodesta 2016 näin onnellisen. Ainakin olen vielä 8 kuukautta huipussa työpaikassa, tulen todennäköisesti saamaan varatuomarin arvonimen ja toivottavasti saan viettää kivan reissun kolmikymppisten kunniaksi jossakin ulkomailla, mielellään mukavassa seurassa. Kaikki muu onkin sitten vielä auki. Saapa nähdä mistä sitä itsensä taas löytääkään.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!