Sääbingon voittoja: vappu ja tyky-päivä

Hei,

en olekaan ehkä hetkeen avautunut aiheesta "sää". Mullehan oli viime talvi jotenkin rankka ja odotin oikeastaan koko talven vain että talvi loppuu. En tiedä miksi näin oli, yleensä olen jokaisen vuodenajan osalta pystynyt ainakin ensimmäiset 2 kuukautta nauttimaan kyseisestä ajasta. No tätä taustaa vasten nyt tympii erityisen paljon, kun tänäänkin satoi taas räntää ja pari viime päivää on ollut ylipäätään tosi kylmä pyöräillä töihin. Viime vuonna ilmeisesti tähän aikaan oli lähempänä +20 astetta. Toki sääliksi käy muualla Suomessa asuvia, teillä on varmaan vielä surkeampi sää kuin täällä Kaakon kulmalla, jonne kesän pitäisi yleensä kai tulla kohtuullisessa ajassa. Ja hei, lähtihän meiltä lumet jo maaliskuun alussa. Homma vain pysähtyi sitten siihen.

Mutta oli tässä otsikon mukaisesti pari hetkeä ihan oikeasti tosi huippua säätä. Ensimmäinen oli vappu. Meillä oli ohjelmaa suunniteltuna ainoastaan vappupäiväksi ja silloin sattuikin olemaan aurinkoista ja +13. Käytiin ensin kavereiden kanssa istumassa linnoituksen valleilla kuoharin, mansikoiden sekä hyvän musiikin ja juttujen parissa. Paikka oli aivan täydellinen. Sijaintinsa puolesta tuulensuojassa, vieressä oli jyrkkä rinne, joten ihan viereen ei muita vapunviettäjiä tullut ja Saimaalle ja kaupunginlahdelle oli tietysti esteettömät näkymät. 

Vapuksi oli hauska laittaa värikäs meikki

Muutama tunti valleilla oltuamme suunnattiin uuteen ravintolaan The Kitcheniin brunssille, joka oli ihan mielettömän hyvä. Ja sieti ollakin kun hinta oli 30 e per henkilö. Hintaan kuului siis syö niin paljon kuin haluat buffet ja jälkiruokabuffet. Pääruuan puolelta erityisesti liha ja lohi olivat tosi onnistuneita. Jälkiruuan puolelta pehmiskone ja suklaasuihkulähde ja dippailuun tarkoitut marjat, hedelmät ja vaahtokarkit ovat mainitsemisen arvoisia. Brunssin jälkeen mentiin vielä istumaan Saimaan rannalla, tai oikeastaan Saimaan päällä, olevalle terassille, missä viihdyttiin iltaan asti. Pientä punoitusta oli havaittavissa nenässä auringosta johtuen seuraavana päivänä. Täytyy kyllä sanoa, että oli paras vappu ehkä ikinä tai ainakin todella pitkään aikaan. Aikaisempina vappuina on tosi usein ollut tosi paska sää, mikä on lannistanut tunnelmaa vaikka olisikin ollut hyvää seuraa tarjolla. Tietysti asiaan vaikutti varmasti tänä vuonna se, että kun sää oli ollut niin pitkään huono, niin vappupäivään osunut hyvä sää tuntui erityisen hyvältä ja sitä oli tosi onnellinen ihan vaan siksi, että aurinko paistoi ja oli lämmintä.

Toinen täysosuma sään suhteen oli vappuviikon perjantai, johon osui työpaikkamme tykypäivä. Lähdettiin aamulla junalla kohti Helsinkiä ja Helsingin keskustasta lentokentän kautta Tuusulaan, jossa meille oli varattuna kaksi paritaloa. Paritalo on ehkä tosin hieman harhaanjohtava nimike, kun puhutaan 3 kerroksisista lukaaleista, joiden hinnat olivat varmaan useita miljoonia euroja. Siis aivan mieletön paikka Tuusulanjärven rannalla oli kyseessä. Pohjakerroksissa oli oleskelutilan lisäksi saunaosastot poreammeineen, keskikerroksessa oli "pääolohuoneet" 5 metrisine ikkunaseinineen sekä keittiöineen ja kolmannessa kerroksessa makuuhuoneita ja päämakuuhuoneen yhteydessä vielä walk-in vaatehuone, suihku ja sauna. Minulle riitti oma makuuhuone, mikä oli tosi kivaa, kun se mahdollisti nukkumaanmenon siihen aikaan kun itseä huvitti. 

Ohjelma alkoi brunssilla ja muutamilla tietoiskuilla ja sitten siirryttiin pihalle pilateksen pariin. Se oli yllättävän rankkaa hommaa, vaikka oli tarkoitettu enemmänkin palauttavaksi ja kehoa verryttäväksi aktiviteetiksi. Mutta oli kyllä ihan täydellisyyttä olla siinä nurmikolla auringonpaisteessa, katsella sinistä taivasta liikkeiden aikana ja kuunnella lintujen laulua. Totesin myös että pakko hommata sellainen about jalkapallon kokoinen "fysiopallo" vai mikä lie. Sillä sai tehtyä tosi hyviä liikkeitä rintarangalle, mikä on näin päätetyöläisenä aina ongelmakohta. 

Pilateksen jälkeen oli lounas, jonka jälkeen suunnattiin järvelle kirkkovenesoudun merkeissä. Senkin ohjelman kannalta oli tosi hyvä, että oli aurinkoa ja +18 astetta. En muista soutaneeni kirkkoveneellä aiemmin ja pakko sanoa, että itselleni se ei nyt niin pelkästään positiivinen aktiviteetti ollut, koska huomasin, että olen mahasta ja reisistäni aivan liian lihava siihen hommaan. Toisin sanottuna en pystynyt vetämään tarpeeksi pitkiä vetoja, koska vatsa tuli väliin eikä vatsan takia voinut vetää airoa yhtään taaemmaksi. Ja myös reidet olivat niin paksut, että sen takia airoa oli tosi vaikea saada kunnolla ylös vedestä ja kuljetettua ylhäällä takaisin siihen vetoasentoon. Mulle kävikin useamman kerran niin, että airo jäi veteen, jolloin toinen pää tietysti otti tosi hankalasti vatsaan kiinni ja melkein paiskasi minut taaksepäin penkiltäni ja sitten en meinannut saada sitä airoa millään ylös sieltä vedestä. Mikä tietysti oli äärimmäisen noloa ja mikäs järki muilla on yrittää soutaa, kun yhden airo siellä jarruttelee... 

Kuvasta ei varsinaisesti näy, mutta tuossa oli tosi hieno kallio. Kuunneltiin tässä Finlandia-hymni kuoron laulamana. Hieno hetki.

Tuo homma oli kyllä eka kerta pitkään aikaan, kun paino/ oma koko on ollut esteenä tai rajoitteena jonkin homman tekemiselle. Ei se pilateskaan helppoa ollut, mutta ainakin jotain pystyi ähkimään sinne päin nolaamatta itseään. Oli kyllä tuon jälkeen taas kovilla se päätös, että en laihduta enää ikinä. Tuollaisen jälkeen tekisi nimittäin mieli aloittaa joku hillitön kuuri. No koska tiedän, että hillittömistä kuureista ei seuraa pitkällä aikavälillä mitään muuta kuin lihominen entistä isoimpiin lukemiin, olen hillinnyt itseäni. Mutta olen kyllä syönyt tosi terveelliset lounaat joka päivä tällä viikolla :D 

Mutta takaisin siihen tykypäivään. Kirkkovenesoudun jälkeen täytettiin poreammeet ja laitettiin saunat lämpiämään ja sitten kun ne oli valmiit, niin tietysti luvassa oli poreammeessa lillumista ja saunomista. Osa kävi ihan järvessäkin asti, mutta minä en siihen olisi ikimaailmassa pystynyt. Keskellä kesääkin mulle on homma uida luonnonjärvessä, koska en pidä niin kylmästä vedestä. Tän saunomishomman osalta oli kyllä tosi kätevää, että oli miehille ja naisille omat talonsa, niin sai olla ihan rauhassa :D

Saunomisen jälkeen ohjelmassa oli olut-tasting. Vaikka juotavana oli vaan 3 olutlajia ja kutakin tuli joku 2 desilitraa, niin se oli taas itselleni aika kova koitos, koska en ole oluenjuoja. En ole montaa kertaa elämässäni edes olutta maistanut ja makuaistini on täysin tottumaton humalanmakuun. Enkä siitä pidä. Sen verran olen kuitenkin viineillä harjoitellut, että osaan erottaa eri makuja. Olikin jännää, että eka olutlajike oli silleen aika perus, keskimmäinen hajultaan ja juomishetkeltään ok, mutta jälkimaku aivan hirveä ja sitten viimeisessä haju tosi vahva, mutta maku ja jälkimaku ok. Viimeisin oli savu-porterina kuulemma kaikkein vahvin ja oli kuulemma outoa, että ihminen joka ei juo yleensä olutta, piti sitä parhaimpana niistä kolmesta. 

Omahuone on porukkareissuilla aina luksusta sekin

Olut-tastingin jälkeen oli vielä illallinen ja illallisen jälkeen karaokea. Itse en osallistunut kuin yhden laulun mukana rääkkymiseen, mutta pari työkaveriani oli tosi hyviä laulamaan, niin heitä oli ihan mukava kuunnella. Koska päivä oli ollut pitkä ja omalta osaltani alkanut jo 6.30, hipsin jo ennen yhtä omaan huoneeseeni nukkumaan. Se olikin hyvä veto, sillä aamulla olin ihan virkeänä ja ehdin siivota muiden jäljet ennen kuin catering toi aamupalan. Ruokienkin puolesta täytyy sanoa, että todella loistavat olivat. Melkoinen hemmottelureissu tuo kyllä oli ja oli hienoa päästä kokemaan se. Yksityisellä puolella työskentelyn ehdoton plussa on kyllä kaikki nämä palkan lisäksi tulevat "luontaishyödyt" tykypäivien, pikkujoulujen yms. muodossa. 

Tämmöisessä talossa on eri jännä käydä, mutta en silti haluaisi asua tällaisessa. Tai siivota tällaista.

Tällaista tänne tällä erää. Ulkona on ollut sittemmin koko kevään syyssää siihen malliin, että kesä on varmaan tältä vuodelta peruutettu... Lauantaina on tosiaan ne kaveripariskunnan tuparit, joita siirrettiin kuukaudella aikataulujen ja huonon sään vuoksi. Aikataulut varmaan passaavat paremmin, mutta pakko todeta sään olevan täsmälleen sama kuin kuukausi sitten. Että sillä mennään...

Ehkä maailman söpöin ovistoppari.

Kevään touhuja

Hei,

kevät on täällä Etelä-Suomessa nyt vähän jumittanut. Lumet lähti jo viikkoja sitten nopeasti ja mukaan mahtui lämpimiä päiviä, mutta sitten ollaankin oltu jo useampi viikko sangen viileässä säässä eikä kevät tunnu etenevän. Paitsi tällä viikolla lähti Saimaasta jäät tuosta kotini edustalta. Mutta enää viikko ja alkaa mun vuoden ehdoton lempparikuukausi, toukokuu! Kevät on muutenkin mun lempivuodenaikani. Kesää kohti mennään, talvi on takana ja päivät pitenevät. Mulla on keväällä aina eniten virtaa ja niinpä olen saanut nytkin tehtyä asioita, jotka olivat jo pidempään roikkuneet. 

Operaatio 1:

Tilasin itselleni uuden uimapuvun. Vanha oli pepusta häiritsevän puhki kulunut. No koska vaatevalmistajat olettavat, että lihavilla on aina isot rinnat, jouduin sitten pieniin muokkaus hommiin, kun piti pienentää joku E (?) kuppi omaan vartalooni sopivaksi. Yllättävän kätevästi se onnistui, vaikka yleensä olen ihan surkea käsitöissä. Saksilla vaan liika osa pois ja sitten ompelin osat yhteen sellaisella ompeleella, millä yleensä paikataan teltan seinä. Ja millä muuten kirurgikin oli ommellut mun jalan kasaan 12 vuotta sitten. Lopputulos:

Aivan hyvä. Koska ulkopuolella on sellaista rypytystä, ei edes huomaa, että olen joutunut hieman säätämään. Tästä kuvasta muuten näkee hyvin, että vaikka olen näin lihava, niin silti oudosti mun kapein kohta on vyötärö. Vyötäröä ei ollut ollenkaan ennen karppausta ja vaikka karppaaminen jäikin isossa mittakaavassa taakse jo 4 vuotta sitten, vyötärölinja pysyi. Ehkä se johtuu siitä, että kuitenkin yritän syödä hiilaritietoisesti siinä määrin kuin se tällä 5-6 kertaa viikossa ulkonasyömishärdellillä onnistuu. Ja kun uimapukuasia oli viimeinkin kunnossa, olen viimeiset 3 viikkoa käynyt uimahallilla vesijuoksemassa kahdesti viikossa. Maksuksi on jäänyt 1 euro per kerta, kun olen käyttänyt niitä liikuntaseteleitä siihen. Yritän nyt pitää kiinni tästä tavasta :)

Liikuntapuolella on muutakin uutta, operaatio 2:

Ostin uuden pyörän. Oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä, koska vanhan pyörän oli mulle ostanut joko mun vanhemmat tai mummo kun olin 10-vuotias. 20 vuotta se kestikin ja viimeiset 5 vuotta se oli aika surkeassa kunnossa, mutta en vain saanut aikaiseksi sen uusimista. Kun vuosi sitten vein sitä korjattavaksi, liikkeessä vain sanottiin, että nyt on niin pahasti rikki, että uusi tulee halvemmaksi. No Kajaanissa asuessa oli niin lyhyet välimatkat, että sinnittelin sitten sillä vanhalla pyörällä. Lappeenrannassa välimatkat sen sijaan ovat pidemmät, koska keskustaan ja töihin on se 2 kilometriä matkaa suuntaansa. Kauppaan on 1 kilometri. Lyhyethän nämä matkat ovat, mutta kuitenkin yllättävän nihkeitä lähteä kävelemään. Jostain syystä en ole ikinä tykännyt kävellä paikasta toiseen, kun olen "asioilla". Kävelen oikeastaan vain sen mitä lähden erikseen kävelylle, muuten menen pyörällä.

joku ihanan rauhallinen viikonloppuaamu...

Nyt vanha pyörä oli kuitenkin niin surkeassa kunnossa, että kauppaan lähteminen sai irvistämään ja muutenkin minusta tuli aikamoinen kotihiiri. No töissä oli tietysti käytävä, mutta eipä juuri yhtään missään muualla. Uusi pyörä vapautti minut taas liikkumaan paikasta toiseen, kun ensimmäinen ajatus pyöräilystä ei ole "onko pakko". Tällä on niin kevyt polkea, että se on ihan uskomatonta. Töihinkin pääsen 5 minuuttia nopeammin kuin vanhalla pyörällä. Pyöräily on nautinto. Oi että odotan, että Saimaasta lähtee muualtakin jäät ja on työmatkapyöräilyn maisemat taas kohdillaan. Uuden pyörän myötä veikkaan myös, että tänäkin kesänä tulee ainakin kerran poljettua se mukava 40 kilometrin lenkki Saimaan saaristossa, minkä löysin 2-3 kesää sitten. 

 

Tulppaanit kulki kätevästi repussa

 

Rakastan näitä! Huomatkaa puput ikkunalaudalla :)

Kevään touhuja oli otsikko, no muita kevään touhuja on tietysti ollut tulppaanit. Rakastan tulppaaneita ja ne näyttävät niin mukavilta Aalto-maljakossa. Muuten kasvipuolella ei ole tapahtunut kehitystä. Olen jo pitkään miettinyt, että hankkisin kotiini uusia kukkia ja laittaisin vanhat kärsineet lohikäärmepuut pois. Asia on kuitenkin junnannut auton puutteessa talven yli. Ehkä joku viikonloppu poljen Plantageniin hakemaan niitä kasveja ja multaa. Samaten kun päivät tästä lämpenevät, pitää myös päivittää parvekkeen kukat. Nyt siellä on vielä talven jäljiltä kanervat. Tai kanervamaiset kasvit, mitä lie callunoita. Vielä ei varsinaisesti ole ideaa, että mitä parvekkeelle voisi laittaa kesäkukiksi. Minusta olisi ihana jos voisi laittaa kattoamppelin ja siihen mansikan (lapsuuden kodissani oli parvekkeella amppelissa mansikka!), mutta veikkaan, että mansikka ei arvostaisi sitä, että parvekkeeni ilmansuunta on luode. Aurinko paistaa parvekkeelleni kesällä ihan vain myöhään illalla, juuri ennen auringonlaskua. Se plantageniin polkeminen voikin olla hyvä idea. Pitää kysyä myyjiltä, että mikä menestyy, kun suoraa auringonvaloa ei ole käytännössä lähes ollenkaan.

Yhdellä työreissulla tuli vastaan tällainen vanhemman puoleinen juna

Sitä olen myös miettinyt, että kun parvekkeella on katossa koukku, niin olisikohan joku kynttiläkruunu siihen kiva? Täällä etelässä on kesälläkin yöt niin pimeitä, niin se voisi olla itse asiassa aika kiva. Viihdyn kesäaikaan parvekkeella mielelläni, niin sitten siellä voisi istuskella kynttilänvalossa ja katsella metsää tai Saimaalle...

Jäät lähtee

 

 

Muuten elo on ollut sitä perusarkea. Töihin, kotiin, töihin, kotiin... Pääsiäisenä toki tuli käytyä Pohjanmaalla, mutta muuta kummempaa ei ole tapahtunut. Toukokuussa on sitten vilskettä vähän enemmän. Vappuna mennään ehkä kaveriporukan kanssa piknikille, vapun jälkeen on tyky-päivät Tuusulassa, sitten on kaveripariskunnan (voiko sanoa kaveripariskunta, jos on itse sinkku?) tuparit ja helatorstaina lähdetään kaverin kanssa Kööpenhaminaan. Eli kaikkea kivaa! Huhtikuukin meni niin nopeasti, ettei meinannut tajuta ja toukokuu tulee suorastaan vilahtamaan ohi. 

Pääsiäiskokko Pohjanmaalla.

Pastellinvärinen paratiisini

Heissan,

on ihmisiä, jotka ihastuvat ja inspiroituvat pastelliväreistä aina keväisin. Ja sitten on minä. Ympärivuotinen pastellifani. Jos minä saan päättää, kaikki on pastellin väristä. Pastellivärit tuottavat itselleni suurta mielihyvää ja siksi viljelenkin niitä jokapaikkaan. 

Astiat on tietysti yksi juttu. Rakastan pastellinvärisiä Arabia KoKo-astioitani! 

 Kodin tekstiileistä löytyy pastelleja ruokapöydältä...

sohvatyynyistä ja torkkupeitosta... 

pyyhkeistä...

... ja lakanoista. Verhot ovat valkoiset, koska joku päivä on tarkoitus vetää olohuoneen seinät mintun värisiksi ja makuuhuoneen seinät vaaleansinisiksi. Sitten on tietysti kovapintaisia pastellijuttuja...

olohuoneen ikkunalaudalla... (huom! talven poro on vaihtunut kevään pupuiksi)

makuuhuoneen ikkunalaudalla... (taalainmaan hevoset matkamuistoja Ruotsista)

parvekkeella... (rakastan tuota vaaleanpunaista kastelukannua!)

... ja keittiössä. Mulla ei ole ollenkaan mikroa, enkä koe sellaista tarvitsevanikaan, kun mulla on nopeasti lämpenevä kiertoilmauuni, niin pidän sitten mikron paikalla tällaista tarjotinta.

Vaatteissa mulla on mustan, tummansinisen ja valkoisen lisäksi oikeastaan pelkkiä pastellivärejä. Sama koskee myös takkeja ja kenkiä. Koruja on muutamia pastellisia, kuvassa näkyvät Kalevala Korun vuoden 2016 Roosa nauhakorut, joiden lisäksi löytyy Kalevala Korun Vanamo-sarja ja Pandoran rannekoru.

Pastellinvärisiä laukkuja on toistaiseksi vain tämä kuvassa näkyvä pikkulaukku ja sitten yksi isompi vaaleanpunainen kassi. Kuvan laukku Furlan Metropolis mini sävyssä Moonstone. Se on myös mun ensimmäinen merkkilaukku, joskaan ei kovin kallis ollakseen merkkilaukku. Italialaisen Furlan olen lukenut olevan hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ja siksi tämän päädyinkin hankkimaan. En malta odottaa että kevät ja kesä kunnolla koittaa, jotta pääsen ulkoiluttamaan tätä enemmänkin. Laukkupuolella vähän polttelisi jokin pastellinen tote-mallinen laukku, jota voisi käyttää esimerkiksi töissä kesällä. Nythän mulla on sellainen musta reppu ja joskus kaipaisin vähän vaihtelua ja koska mun nykyinen työläppäri on niin kevyt, voisi silloin tällöin laukku olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi oikeudenkäyntipäivinä, koska olisihan joku siisti laukku nyt parempi jakkupuvun kanssa kuin reppu :D Jännä nähdä miten kuvan laukku kestää aikaa. Salkkuni taitaa olla aitoa nahkaa, mutta muuten en edes muista omistaneeni mitään aitonahkaista laukkua aiemmin. Kuvan laukku siis tietenkin on aitoa nahkaa. Tämän saapuessa roskiin lähti kaksi puhkikulunutta vastaavan kokoista tekonahkalaukkua. Olis melkein pitänyt muistaa ottaa niistä kuvat, että olisi voinut havainnollistaa, miten surkeaa laatua ne olivat. Samaten jo vuosi sitten talvella lähti roskiin mun aiemmin työlaukkuna käyttämäni tekonahkainen tote-mallin laukku. Se oli ihan tuhannen puhkikulunut kans. 

Made in Italy, lukee pikkuprintillä lukossa

Mulla onkin missiona, että saisin jollakin aikavälillä vaihdettua kaikki laukkuni laadukkaisiin. Tämä pikkulaukku oli helppo aloituskohde, koska suurimman osan ajasta kannan mukanani vain avaimia, lompakkoa, kännykkää ja ehkä jotain pientä sälää (burana, huulipuna, pikkupeili jne.) ja ne kaikki mahtuvat tuonne. Oon myös miettinyt, että tämä sama laukku jossain tummassa värissä vois olla aika jees talven juhliin eli pikkujoulukaudesta asianajajapäiviin. Sitten tietysti olisi hyvä olla ehkä vaaleassa värissä joku keskikokoinen crossbody, jolloin mukaan mahtuisi lisäksi esimerkiksi kalenteri ja juomapullo. Mustanahan mulla on tällä hetkellä ihan asiallinen keskikokoinen laukku. Ja pari työlaukuksi käyvää totea siis puuttuu. Mä oon siis selvästi enemmän "laukkutyttö", mutta tuon enempää en pysty itselleni laukkuja perustelemaan ja se on varmaan ihan hyvä vaan :D 

Olisi jännä tietää, että millähän logiikalla ihmiset viehättyy väreistä. Esimerkiksi kodinsisustuksen suhteen olen oman pastellityyppini lisäksi kohdannut mustavalkoisesta pitäviä, maanläheisistä (keltainen, oranssi, ruskea, murretut värit) väreistä pitäviä, kirkkaista voimakkaista väreistä (peruspunainen, perussininen, peruskeltainen jne.) pitäviä ja neutraaleista (harmaat, beiget, valkoiset) sävyistä pitäviä. Harvan koti on sekoitus näitä kaikkea vaan yleensä ihminen kuuluu johonkin näistä kategorioista. 

Olisi jännä tietää myös miksi viehtymys väreihin muuttuu iän myötä. Minun värini olivat lapsena vihreä ja sininen. Teininä ne olivat enimmäkseen musta ja vihreä. Nyt aikuisena vihreä on minttua lukuunottamatta tippunut kokonaan pois ja laivastonsininen on tullut takaisin mukaan. Aikuisena on myös pinkki ja vaaleanpunainen tulleet mukaan, vaikka en olisi nuorempana ikinä kuvitellutkaan, että voisin pitää niistä. Ehkä mä silloin mielsin ne liian sellaisiksi "prinsessaväreiksi" ja minä itse tietysti olin aivan jotain muuta kuin tyttömäinen prinsessatyyppi. 

Noh, nykyään olen sitten se pastellityyppi! Ja paratiisini on kotini, joka on täynnä pastellinvärisiä asioita <3

Älä herätä mua unesta

Hei,

 

"... älä herätä mua unesta. Hee-e-ei tai mä en pääse sinne uudestaan." Otsikon niminen Mikael Gabrielin kappale iski muhun kovaa joskus viime Vain Elämää -kauden jälkeen, kun bongasin kyseisen räppärin ohjelmasta ja aloin kuunnella hänen musiikkiaan. Jos mä nyt oikein ymmärsin, tuossa biisissä MG tavallaan ilmaisee sitä onnellisuuttaan, minkä hän kokee nykyisestä tilanteestaan. Hänellähän on vähän rankempi tausta nuorisorikollisena ja hän on ollut huostaanotettunakin. Nyt menee sitten kivasti ja hän saa tehdä sitä mistä tykkää eniten ja kun on rahaa, niin sitten on myös kaikkea, mitä sillä rahalla saa. Ja toisaalta kappaleen riimi "Mä en haluu pahaa kellekkään vaan elää maailmaani, kourallinen ihmisii ympäril on mun taivaani", kertoo kaiken olennaisen. 

Uudet lasit tuli. Skarppina töissä!

Ja tämä biisi pyöri mun päässä, kun kävelin torstain ja perjantain välisenä yönä kotiin kuunvalossa. Oli täydellinen tähtikirkas yö, lämmintä eikä tuullut yhtään ja takana oli ihana ilta kavereiden kanssa ja mä olin vaan niin onnellinen. Onnellinen kaikesta, mitä mun elämässä on. Oon saanut yli 90 prosenttisesti tehdä viimeisen 6 kuukauden ajan tehdä sellaisia työtehtäviä, mitkä on mulle kaikista mieluisimpia. Eli töissä on kivaa. Työpöytä, jonka ääressä voi seistä, on alkanut näkyä pienenevinä vaa'an lukemina. Olen edelleen ihan pähkinöinä kauniista kodistani. Materialismionnellisuutta on piisannut muutenkin kylliksi, mutta mikä parasta, meillä on vaan niin mahtava kaveriporukka täällä. Osan kanssa nähdään vaan vapaa-ajalla, osan kanssa meillä sivuaa välillä työtkin. Todellakin on nyt niin, että tämä kourallinen ihmisiä ympärilläni on taivaani. On ihan mahtavaa, että vielä näin aikuisenakin on mahdollista löytää tällainen porukka, jonka kanssa voidaan tehdä yhdessä kaikkea, puhua aivan kaikesta ja pitää hauskaa yhdessä. Etenkin näin sinkulla, jonka perhe asuu toisella puolella Suomea, kaverit nousee arvoon arvaamattomaan.

Ja ei sitten kai niin skarppina lauantai-iltana :D Okei ylemmässä kuvassa on meikkiä, alemmassa ei.

Ja mistä otsikko "älä herätä mua unesta"? No just tästä, nyt on niin hyvin kaikki, että sitä oikein miettii, että onko tämä mahdollistakaan. Heräänkö mä kohta? Ihan nuorisorikollinen en ole koskaan ollut, mutta oikeastaan mun onnellinen aika elämässä alkoi vasta jotakuinkin 16-vuotiaana. Menemättä tarkemmin siihen mikä sitä ennen oli huonosti, niin sen voin mainita, että sitä ennen hyvin oli lähinnä partio, partion kautta saadut ystävät ja paras kaverini. Muilta osin piti ottaa tosi paljon paskaa vastaan ja elämä oli eri rintamilla sellaista jatkuvaa taistelua milloin minkäkin asian kanssa. Tai no lähinnä ei niinkään asioiden vaan ihmisten kanssa. Lukioon päästyäni helpotti. Monta minulle inhottavaa ihmistä ei seurannut sinne. 

+4, ei tuulta. Kelpasi testailla uusia aurinkolaseja. Ekat aurinkolasit 10 vuoteen!

Mutta vaikka 16-vuotiaana siis helpotti, sen jälkeenkin ilmeni pitkään jonkinlaisia yksittäisiä ongelmia. 18-vuotiaana jalasta meni hermo. Se paranee 1 cm vuodessa ja sillä on noin 50 cm matkaa kasvettavana, joten se toimii sitten kunnolla taas 68-vuotiaana, mutta on siis ajan kanssa helpottanut koko ajan. Ensin piti pitää aika kauan jalassa sellaista lastaa. Sitten piti pitää monta vuotta jalassa ainoastaan maastokenkiä. Jossain kohtaa sain lenkkarit takaisin valikoimiin ja viime syksynä (eli lähes 12 vuotta tapaturman jälkeen) huomasin, että voin pitää korollisia kenkiä, kunhan korko on tarpeeksi leveä. Eli jalkakin on nyt ihan oikeasti helpottamassa niin ettei se haittaa arkea kohtuuttomasti. 

Ikävuodet 18-22 mä seurustelin ja niistä se viimeinen seurusteluvuosi oli kyllä aika hankala, koska siinä tehtiin jo oikeasti eroa. Eron jälkeen tietysti olin ihan palasina muutaman kuukauden ja ylipäätään aika surullinen pari vuotta. Ja sitten kun siitä selvittiin, niin sitten oli muutaman vuoden pätkä taloudellista niukkuutta ja erilaisia haasteellisuuksia töiden suhteen. Joten elettyäni 28 vuotta niin että aina jokin oli pielessä ja 2 vuotta niin, että kaikki on kunnossa, niin onko se nyt sitten ihmekään, että vieläkin pyörii päässä, että voiko tää olla tottakaan? Mikään ei ole huonosti. 

Olo on just sellainen "älkää herättäkö mua unesta tai en pääse sinne uudestaan". Olo on ehkä myös vähän sellainen, että en uskalla myöskään muuttaa vallitsevaa status quota. Tehdä mitään sellaista, että "herättäisin" itse itseni. Ei puhettakaan, että edes harkitsisin mitään parisuhdetta. Mitä mä sitten tekisin tämän kämpän kanssa? Mitä jos se olisi samanlaista emotionaalista vuoristorataa kuin edellinen suhteeni? Mitä jos ihan tosissani rakastuisin ja sitten se taas päättyisi? Taas mä olisin ihan raunioina. Suruhan on hinta rakastamisesta ja se maksetaan yleensä eron tai kuoleman yhteydessä. Mitä isompi rakkaus, sitä isompi suru. Oli kyseessä sitten ihminen tai rakas lemmikki. Viimeksi hinta oli niin kova, että en ole vieläkään valmis "maksamaan" sitä uudestaan, vaikka erosta on jo kulunut 8 vuotta.

Viikonlopun lemppariruoka, uunilohi tekeillä.

Sen sijaan elän mielelläni tätä aikuisen sinkkunaisen vapaata arkea. Nautin siitä vapaudesta, että voin istua iltaa kavereideni kanssa ja ainoa rajoitus on, että seuraavana päivänä pitää jaksaa mennä töihin. Nautin siitä että kotona kaikki on tasan just niin kuin mä haluan. Nautin siitä että sohvan paras kohta on aina mun. Nautin siitä, että kotini täyttää aina itse valitsemani musiikki. Ja jos haluan, voin herätä viikonloppuna aamuseiskalta. Tai nukkua iltapäivään asti. Käyttää sunnuntain kaikenlaiseen puuhailuun tai sitten ihan vaan siihen, että luen kirjaa, katson Netflixistä sarjoja tai uppoudun lukemaan blogeja erilaisista aiheista. Ruuaksi on aina sitä mitä haluan. Kämppä tulee siivottua just silloin, kun itseä huvittaa. Ette varmaan tämän listan jälkeen ihmettele, että yksi syy siihen, että rakastan työtäni ja viihdyn siinä nykyisin niin hyvin on se, että sielläkin mä saan tehdä täsmälleen mitä mä haluan, silloin kun haluan ja sillä tavalla kuin haluan. Tietysti hommien pitää tulla hoidetuiksi, mutta en olisi enää sielläkään valmis siihen, että mulle sanottaisiin jonkun toisen toimesta mitä tehdä, milloin tehdä tai miten tehdä. 

Ah vapaus ja tärkeät ihmiset. Eipä ole mitään parempaa.

Älkää herättäkö mua unesta. 

Do today what others won't, so tomorrow you can do what others can't

Heissan,

otsikon lausahdus (suomeksi jotakuinkin: tee tänään sitä mitä muut eivät tee, jotta voit huomenna tehdä sitä, mitä muut eivät voi) on paras mietelause, minkä olen kohdannut pitkään aikaan. Tietyllä tavalla se on myös hirveän motivoiva. Sain raahattua itseni sen avulla tänään ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan lenkille ennen aamupalaa :D Ja keksin muuten tosi passelin kävellen noin tunnin kestävän lenkin uudeksi vakiolenkkireitikseni. Lenkki on sellainen kahdeksikko, kerran linnoituksen ympäri myötäpäivään, jolloin saapi nauttia Saimaa-näkymistä ja myös kaupungin kivoimmasta puistosta ja sitten kerran oma saari ympäri vastapäivään, jolloin on tarjolla saaristoa ja metsää.

Aamulenkiltä, kiva kun aurinko nousee jo seiskan maissa niin valoisaa piisaa

Törmäsin tuohon otsikon lausahdukseen, kun katselin youtubesta yhden about 20 luksuslaukkua omistavan lontoolaisen naisen videota. Hän kertoi siinä, että häneltä kysytään paljon, miten hänen on ollut mahdollista hankkia ne laukut. Hän totesi sen olleen noin 10 vuoden projekti ja että hän tekee töitä suunnilleen kaiken hereilläoloaikansa, arkisin ja viikonloppuisin. Hän sanoi, että pitää niistä luksuslaukuista ja sitten sanoi tuon lauseen. Eli hänelle se lause on käytännössä, että kun tekee kellon ympäri töitä joka ikinen päivä, voi ostaa itselleen mieluisia kalliita tuotteita, joihin vähemmän töitä tekevillä ei ole varaa. 

Näissä maisemissa kelpaa lenkkeillä, tämä viime viikonlopulta

Vaikka harvat nyt niin kiihkeästi mitään haluavat, että ovat sen vuoksi valmiita tekemään koko valveillaoloaikansa töitä, on tuo minusta silti hyvä sanonta soveltuen myös tosi moneen muuhun juttuun. Itse en ole valmis tekemään nykyistä (noin 40 tuntia viikossa) enemmän töitä ainakaan pitkällä tähtäimellä. Välillä on tietysti pakko joustaa, kun oikeudenkäynnit kasautuu lyhyelle ajalle. Mutta se missä minä voisin petrata tuon sanonnan suhteen olisi esimerkiksi juurikin terveysasiat. 

En vain voi liikaa ylistää tätä saareni metsää! Se on ihana!

Jos tänään jättää herkut syömättä tai syö terveellisesti, ehkä koittaa joskus se huomen, kun mahtuu johonkin kivaan vaatteeseen. Jos tänään lähtee lenkille tai salille, ehkä koittaa joskus se huomen, kun onkin parempi kunto ja pystyy kirjaimellisesti tekemään asioita, joita tänään ei voi. Tietysti lihottavalla tai lihavana pitävällä tavalla syöminen johtaa siihen, että kivat vaatteet ovat aika vähissä. Esimerkiksi mulla on ihan todellisia ongelmia työasujen kanssa, koska näin isoille ihmisille ei valmisteta jakkupukuja ja jakkupuku nyt olisi sellainen juristin normaali työasu. Zizzi-niminen vaateketju on ollut mulle pelastus vaatteiden suhteen about kaikessa muussa, mutta jakkupukuja ja suoria housuja heiltä ei valitettavasti saa. Sillä liikuntapuolella asioita joihin ei pysty, on paljon vähemmän, mutta mainitaan nyt että mun ei ehkä nykyisellään hirveästi kannata kokeilla seinäkiipeilyä ja kajakki pyörähtäisi about heti ympäri (sitä kokeilin tuossa yksi kesä).

Tietysti tuo otsikon lausahdus on myös aivan täydellinen säästämiseen liittyen. Jos laittaa rahaa säästöön, voi tulevaisuudessa tehdä paljon asioita jos niin haluaa tai on tarve. Jos tilinsaldo on aina 0 ennen seuraavaa palkkapäivää, eikä mitään jää säästöön, niin se rajaa tulevaisuuden liikkumavaraa. Tästä saakin aika hyvän aasinsillan mun menneeseen viikkoon ja siihen, että olipa hirmuhyvä, että mulla on rahaa säästössä.

Viikko sitten perjantaina, multa lähti yhtäkkiä kesken työnteon näkö. En vain nähnyt ollenkaan siihen, mihin katseeni kohdistin, koska siihen tuli sellainen sahalaitainen välkkyvä viiva. Sitten seuraavaksi näkö sumentui katseen "äärirajoilta". Eikä ollut mitään muuta oiretta. Mulle ei ollut ikinä ennen käynyt noin, joten soitin työterveyteen, että onkohan tämä nyt normaalia. Sain lähetteen optikolle näöntarkastukseen ja silmänpaineen mittaukseen. No siellä optikolla sitten selvisi, että se oli mahdollisesti migreeni, koska silmät oli normaalit ja mulle iski siellä jäätävä päänsärky, oksettaminen, pahoinvointi ja hikoilukohtaus. Se mitä siellä myös paljastui, oli että mulla on 0,5 verran liian vahvat lasit ja se aiheuttaa kans päänsärkyjä. Säästöjä tarvittiin siinä vaiheessa, kun koko hemmetin kaupungin ainoat mun mielestä vähänkään siedettävän näköiset silmälasit maksoivat 450 euroa ja ne sanoivat, ettei mun nykyisiin kehyksiin kannata vaihtaa linssejä, ku sitten ne löystyisivät jotenkin ja tippuilisivat. Kalliista mausta kärsii koko lompakko. Lohtuna sain sitten aurinkolasit vahvuuksilla kaupan päälle. Niitä mä kyllä odotan! Mulla ei ole ollut aurinkolaseja 10 vuoteen!

Tällaiset on tulossa. Enpä olisi arvannut että mulla on ikinä mitään Gucci-merkkistä :D

Eikä tässä vielä kaikki! Huomasin tuossa ehkä noin kuukausi sitten, että mun talvikengät vetelee viimeisiä. Molempien kenkien sivusaumoista saa melkein sormen läpi. Olin silti ajatellut sinnitellä ensi syksyyn ennen kuin hankkisin uudet talvikengät, sillä talvea on niin vähän enää jäljellä. Keskiviikkona sitten jalat olivat märät 2 metriä sen jälkeen kun olin poistunut kotoa. Työpaikalla asiaa lähemmin tarkastellessa huomasin, että toisen kengän pohjassa on reikä, josta suunnilleen näkyy läpi. Eipä siinä, oli luvattu loskapaskaa ja vesikelejä seuraavat 3 päivää ja lätäköt olivat valtavat. Joten ostin uudet talvikengät. 100 euroa meni sitten siihen. Onneksi oli säästöjä, joten noi ei keikauttanut mun taloutta, mitä nyt vähän hidastivat sitä suunnitelmaa 6 kuukauden nettotulojen keräämisestä tilille puskuriksi. 

Vedenpitävät Gore-Tex kengät, yllättävän asiallisen näköiset vedenpitäviksi kengiksi!

No ehkä jostain marketista olisi voinut saada uudet talvikengät halvemmalla ja samaten halvempia kehyksiä olisi ollut tarjolla. Homma on vaan se, että sitten olisi joutunut tinkimään siitä, miltä ne näyttävät. Niin kengät kuin kehyksetkin. Ja mä valitettavasti olen hirveän tarkka siitä, miltä mun silmälasit ja kengät (ja vaatteet, korut, laukut, kaikki) näyttää. Mä oon just se tyyppi, joka viis veisaa hinnasta, kunhan tuote vaan miellyttää silmää.

Jännä miten paljon harvemmalta tuo metsä näyttää talvella kuin kesällä

Toivotaanpa että nyt olis vähäksi aikaa kaikki yllätykset tässä, niin pääsee taas etenemään säästösuunnitelmassaan :) Rentouttavaa viikonloppua kaikille!