Elämän varjoja: Päivät 161-166, itsevarmuudesta

lauantai 1. syyskuuta 2012

Päivät 161-166, itsevarmuudesta

Heissan,

taas on viikonloppu. Jee! :D Jotenkin tästä elämästä on tullut vaan yhtä viikonlopun odotusta. Niin ja arkisin odottelen sitä hetkeä, kun pääsen lähtemään töistä kotiin. Viikonloput on ihania, kun pääsee tekemään mitä haluaa. Rentoutumaan ja keräämään akkuja, että jaksaa taas seuraavan työviikon.

Painonpudotuksessa näyttää tällä hetkellä siltä, että olen ehkä päässyt yli siitä jumista ja taas alkaa tippumaan nopeammalla tahdilla. Sain pääsin viimeinkin tuonne -14 kilon kohdalle oltuani kauan siinä - 13 kilossa. Itse asiassa painoni käväisi tällä viikolla jopa -15 kilossa, mutta en siirtänyt kanitickeriä, koska arvasin, että se on vain lyhytaikainen notkahdus. Jos parissa päivässä humahtaa 1,5 kiloa, niin ei se ikinä sinne jää. Joka tapauksessa aivan mahtavaa, että taas etenee. Oon nyt noin puolentoista kilon päässä siitä, että vaihtuu taas ensimmäinen numero. Vaikka eihän siinä, että painatko esim. 79 kiloa vai 80 kiloa ole suurta todellista eroa, niin psykologinen merkitys tuntuu olevan huima.

Mielenkiintoista on myös se, että kun laihtuu, niin itsevarmuus kasvaa samassa suhteessa. Näin siis ainakin mulla. Vaikka olen edelleen todella iso, kuljen pää pystyssä ja tyytyväisenä itseeni, koska tämä nykytilanne on niin paljon parempi kuin siinä 14-15 kiloa sitten. Mä muistan kun olin painavimmillani ja totesin kaverilleni, että jos pääsisin edes 80 kiloon voisin elää elämäni onnellisena loppuun asti. Hän sitten vähän ihmetellen, että hänellä se oli lähtöpaino mistä hän lähti. Tässä tulee tämä hassuus. Minä voisin olla 80 kiloinen ja täysin tyytyväinen itseeni, mutta jollekin toiselle se on surkeuden huippu. Se on tämä, kun ylipainoa on ollut pahimmillaan lähes 40 kiloa, niin sitten sitä ajattelee, että olisi elämäänsä tyytyväinen, jos sitä olisi vaan 8 kiloa.

Ja hei, melkein unohdin kertoa. Tiistai-ilta oli ihana. Ystäväni soitti ex tempore, että lähdenkö kahville illalla. Tuli siis tavattua kaksi hyvää opiskelijakaveriani, joita en ollut nähnyt ainakaan vuoteen. Ja ensimmäinen mitä sieltä tuli, kun rotuaarilla tavattiin, oli "herran jestas sä oot laihtunut ihan hirveästi". Ah, kuinka lämmitti. Ne ihmiset, jotka on nähneet mua vähän väliä, on niin tottuneet näkemäänsä, ettei ne huomaa mitään. Mutta sitten kun joku ei ole nähnyt vuoteen ja näkee kerralla sen -14 kilon tippumisen, niin sen huomaa. Itsekin huomasin tässä eilen kauluspaitojen kanssa, että ovatpa mystisesti venyneet kaapissa ollessaan...

Ja sitten ihan pakko mainita, että vaikka minä haluan olla normaalipainoinen ja hyväkuntoinen, niin ihailen syvästi sitä, että jotkut pystyvät olemaan itsevarmoja, vaikkeivat vastaakaan enemmistön vaatimuksia. Eilen olin katselemassa Zeppeliinissä, kun eräs tuttuni, jonka olen tuntenut tarhasta asti, oli muotinäytöksessä plussakoon mallina. Itsevarmasti hän siitä selvisi ja ei hämmentynyt vaikka housuista kuulemma irtosi nappi kesken kaiken ja ne meinasivat tippua nilkkoihin. Katsojalle tuo tilanne näytti siltä, että hän yhtäkkiä rupesi vetämään paidan helmaansa. Hyvin peitelty! Mun itsevarmuus ei ois koskaan riittänyt tuohon! Laitankin tähän muutaman kuvan sieltä muotinäytöksestä.

Musta on ihan mahtavaa, että kauneusnormit alkavat olla löystymään päin. Naistenlehdissäkin näkee yhä enemmän normaalipainoisia ihmisiä alipainoisten sijaan ja sitten tietysti kaupoista löytyy enemmän vaatteita myös isoille, kuten olen aiemmin maininnutkin.

Jos takaisin meikäläisen elämään, niin liikunnat... joopa joo. Tässä ois kootut selitykset osa x: maanantaina lähdin töihin aamulla 7 ja tulin illalla kotiin 8:lta, joten priorisoin nukkumisen. Tiistaina olin juuri lähdössä lenkille, kun tuli se ex tempore kutsu tapaamaan kavereita ja kaverit menee aina liikunnan edelle. Keskiviikolle ja torstaille ei oikeaa syytä. Perjantaina nukuin 17-20, että se meni sitten siinä. Mulla on tällä hetkellä monella tapaa hyvin kuluttava työ, joten on vähän käynyt niin, että iltaisin

kiinnostaa enemmän katsoa vaikka jotain leffaa tai ihan vain nukkua, kuin lähteä liikkumaan. Tiedän, että tästä on pitkällä aikavälillä päästävä eroon ja liikuntaa on pystyttävä tunkemaan myös arkipäiville, mutta jotenkin nyt ei ole vaan ollut voimia stressata liikunnoista. Olen korjaillut tilannetta sitten parhaani mukaan viikonloppuisin ja tänä aamunakin olin jo kahdeksalta uima-altaassa. Tarkoitus on käydä vielä illalla lenkillä, samaten huomen aamulla ennen kuin äiti ja veli tulee veljen muuttokuorman kanssa Ouluun ja sitten menee taas päivä heidän kanssaan.