Suorasti seksuaalirikoksista

Luin viime viikonloppuna projektitenttiini liittyen väitöskirjan aiheesta tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta. Kyseinen väitöskirja paneutui seksuaalirikosprosessissa ilmeneviin keskusteluihin. Suosittelen kirjan lukemista kaikille juristeille, jotka todennäköisesti urallaan joutuvat ottamaan osaa seksuaalirikosoikeudenkäyntiin. Mutta sisältää se paljon sellaistakin, mitä myös maallikoiden kannattaa tietää. Siksi tämä kirjoitus.

Väitöskirjan mukaan viktoriaanisella ajalla syntyneet käsitykset naiseudesta ohjaavat yhä edelleen nykypäivän Suomessa tapahtuvia seksuaalirikosprosesseja. Vaikka tuomioistuimet omissa tuomioissaan pysyttelevätkin enimmäkseen asiallisessa argumentaatiossa, osapuolten välillä ennen varsinaista käsittelyä vaihdettavissa kirjelmissä rehottaa muinaiset käsitykset asioista. Tässäpä esimerkki, tunnistatko itsesi: ajattelet, että miehet ja naiset ovat täysin tasa-arvoisia ja kummallakin on samat oikeudet. Silti jos puhutaan raiskauksesta, ensimmäinen mielikuvasi on, että joku on käynyt jossain ulkona, mahdollisesti syrjäisellä tiellä tai puistossa naisen kimppuun ja onnistunut raiskaamaan tämän vaikka nainen on kaikin voimin tapellut vastaan. Sen sijaan, jos puhutaan raiskauksesta, jossa raiskaaja ja uhri tunsivat toisensa tai jopa olivat olleet (tai ovat edelleen) parisuhteessa keskenään, sinulla herää kysymys, että puhuukohan nyt se nainen totta? Tarvitaan merkkejä jonkin sortin pakottamisesta ja todistelua siitä millaiset vammat naiselle syntyi, kun hän vastusti miehen tekoa. 

Silloin sinä olet sortunut samaan muinaiseen ajattelutapaan. Niin olin muuten sortunut minäkin, ennen kuin väitöskirja avasi silmiäni omia asenteitani kohtaan.

Seksuaalirikoksissa on kyse siitä, että toisen tahdonvastaisesti ollaan tehty toiselle seksuaalinen teko. Tosin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja paritus on kriminalisoitu riippumatta suostumuksesta tai sen puutteesta. Mutta jos nyt keskitytään niihin rikoksiin, jotka tapahtuvat niin, että osapuolena ei ole lasta eikä asiaan liity paritusta tai ihmiskauppaa. 

Rikoslain 20 luvun alkupykälät (1 § raiskaus, 2 § törkeä raiskaus, 3 § pakottaminen sukupuoliyhteyteen, 4 § pakottaminen seksuaaliseen tekoon 5 § seksuaalinen hyväksikäyttö) sisältävät kaikki muodossa tai toisessa pakottamista. 1-4 pykälät edellyttävät väkivallan käyttämistä tai sillä uhkaamista. 5 pykäläkin edellyttää asemaansa hyväksikäyttäen tehtyä taivuttamista tai alistamista. No, syytetythän pääsääntöisesti kiistävät syytteet. Jos kuitenkin kiistattomat todisteet osoittavat teon tapahtuneen, niin arvaattekin varmaan epäillyn/syytetyn seuraavan väitteen... Kyllä, sieltä tulee kuin tykinsuusta, että teko tapahtui täydessä yhteisymmärryksessä molempien tahdosta. Oikeastaan nainen oikein kerjäsi sitä.

Sitten alkaa vääntö. Mitkä todisteet puhuvat sen puolesta, että teko oli vastentahtoinen ja mitkä sen puolesta, että teko tapahtui molempien suostumuksella. Ja nyt tulee olennaisin pointti. Onkohan ihmisillä käsitystäkään, miten heidän käyttäytymistään tulkitaan todistusoikeudellisesti? Ei todennäköisesti ja pulassa olet sitten, jos luontaiset tapasi toimia sattuvat olemaan sellaisia, että ne tukevat enemmän väitettä, että teko tapahtui yhteisymmärryksessä.

Liian hysteerinen ei saa olla, ei myöskään liian rauhallinen. Niin. Olepa jotain siltä väliltä, etenkin välittömästi teon tapahduttua. Älä vaan haudo itsesi kanssa liian kauan, että teetkö ilmoituksen vai et. Sen puolesta, että tekoa pidetään vasten tahtoasi tapahtuneena nimittäin osoittaa se, kuinka nopeasti teet rikosilmoituksen. Suurimmassa osassa tuomituista jutuista ilmoitus oltiin tehty vuorokauden kuluessa teon tapahtumisesta. Menethän välittömästi teon tapahduttua myöskin ilmoittamaan siitä ensimmäiselle näkemällesi ihmiselle, muutoin saa taas tuomioistuin syytä epäillä motiivejasi. Niin tosiaan, pidäthän huolen, ettei kukaan voi epäillä sinulla olevan jotakin motiivia valehdella asiasta. 

Ja mikä todistaa kaikkein parhaiten sitä, että teko tapahtui vastentahtoasi? No tietenkin se käyttämäsi väkivallan määrä tilanteessa. Ai, et käytä väkivaltaa, yrität ratkaista asiat puhumalla (ja olet siis stereotyyppinen nainen)? Too bad, so sad. Ei muuten paljon vakuuta tuomioistuinta. Arkikokemus, kun tuntuu näin patriarkaalisessa kulttuurissa olevan, että väkivaltaan vastataan väkivallalla. Ja ai niin, muista huutaa! Aivan täysiä!

Huoh. Siinäpä asian juridista ja todistusoikeudellista puolta. Eihän tämä nyt ollenkaan ota huomioon, miten vaikea ja tuskallinen prosessi seksuaalirikoksen selvittäminen on. Ei tämä ota huomioon, että et välttämättä halua kertoa ensin jollekin tuntemattomalle ihmiselle (sille joka tuli siis ensimmäisenä vastaan), sitten poliisille, syyttäjälle, tuomarille, lautamiehille ja vaikka kenelle mitä sinulle tarkalleen tehtiin. Niin, katsos kun onhan se toki niin helppoa kertoa, että juu, ensin hän tönäisi minut maahan, sitten tuli päälleni ja teki sitä ja tätä... Yhtään ei hävetä oma kykenemättömyys estää tilannetta.

Ja se klassinen "puskaraiskaaja". Suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisasunnoissa toistensa entuudestaan tuntevien osapuolten välillä. Ja tätä pidetään arkiajattelussa lieventävänä seikkana! Ei onneksi tuomioistuimessa, mutta silti tämä herättää kysymyksen, että oliko sitä tahtoa vai ei. Ei taaskaan oteta huomioon, että paljon vaikeampaahan se on tulla tutun raiskaamaksi. Miten sitä enää koskaan uskaltaa luottaa enää kehenkään? Entä jos raiskaaja on työkaverisi työpaikan pikkujoulujen jatkoilla? Hip hei, mukava maanantaiaamu ja silleen.

Palataanpa siihen uhrin käyttäytymiseen. Kun se nyt kuitenkin näyttää olevan kaiken a ja o. Hysteerinen vai rauhallinen? Väkivaltaa vai ei väkivaltaa? Tuntuisiko järkevältä, että totta kai hysteerinen ja totta kai tappeli vastaan minkä jaksoi? Minulle on tullut tällainen tilanne elämässäni vastaan kahdesti. Toisella kerralla olin 13-vuotias ja toisella kerralla noin 17-vuotias. Ja käyttäydyin aivan eri tavalla noissa kahdessa. 13-vuotiaana turvauduin väkivaltaan ja pääsin pakoon. Miksi turvauduin väkivaltaan? Tekijöitä (tai oikeastaan teon yrittäjiä) oli vain yksi, hänkin vahvasti humalassa ja oli tilaa juosta. Eli pakomahdollisuus. Kun pääsin kotiin, olin hetken aikaa hieman ihmefiiliksissä, mutta myöhemmin hyvinkin rauhallinen. Minähän selviydyin tilanteesta voittajana, minulle ei loppuunsa pientä rystysten "tärähtämistä" lukuunottamatta käynyt mitenkään. En olisi edes halunnut kertoa asiaa poliisille, mutta kun isä hemmetti meni kysymään miksi käteni on paketissa ja vahingossa kerroin mistä se tuli. Isä teki rikosilmoituksen. Tekijä ei koskaan jäänyt kiinni. Ihan sama minulle.

Toisella kerralla minä yritin selvitä tilanteesta puhumalla. Miksi, kun olin jo kerran aiemminkin selvinnyt väkivallalla? No siksi, että nyt tekijöitä oli kolme, he olivat paljon selvempiä ja tilaa nopeaan pakenemiseen ei ollut. Menin tilanteessa aivan lukkoon ja mietin mahdollisuuksiani samalla, kun yritin puhua heille järkeä. Itsemääräämisoikeudensuojeluvaisto voi olla kova. Mutta henkiinjäämisenvaisto on kovempi. Lopulta tuli tilanne, että pääsin livahtamaan ja selvisin tästäkin ilman fyysisiä vammoja. Tämän tapauksen jälkeen olin kuitenkin varmaan tunnin tai pari shokissa. Toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Ja toisin kuin tuosta ensimmäisestä jutusta, tästä toisesta ei tiedä melkein kukaan. No nyt tietää, mutta tämän tarkemmin en tästä kerro, koska helvetti soikoon minua hävettää, etten sitten hengenlähdön uhallakin vain tapellut vastaan kaikilla voimillani.

Väitöskirjassa olleissa tapauksissa oli paljon "sankariuhreja", niitä jotka tappelivat viimeiseen asti. Mutta myös niitä, jotka lopettivat jossakin välissä tappelun, koska halusivat jäädä henkiin. Ei kerrottu miksi jotkut olivat yrittäneet puhumista, tiedän vain miksi itse yritin puhumista. Ja tiedän, että monet naiset yrittävät ratkoa tilanteita puhumalla. Jopa kaikkein absurdeimpiakin tilanteita. En tiedä miksi väkivallattomuuden pitäisi todistaa mitään? En tiedä miksi se, että tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan, on mitenkään merkityksellinen seikka? Onko todellisuudessa olemassa niitä "vihaisia kostajanaisia", jotka esittävät raskaita syytöksiä täysin ilman todellisuuspohjaa? Onko niitä niin paljon, että sitä pitää epäillä joka jutun yhteydessä? Onko miehen suojaamisessa näiltä syöjättäriltä menty jo liian pitkälle?

Jos haluaa välttää nämä tilanteet, ei pelkästään pidä vältellä öisiä katuja (joilla minä itse edelleen paljon kuljen) vaan myös kaiken maailman jatkoja ja joissakin tapauksissa jopa niitä firman pikkujouluja. Pelossa elämisen sijaan kehottaisin valmistautumaan kohtaamaan nämä tilanteet. Työpaikalla on aivan perusteltua pitää yllä "ammatillista kuorta". Jos on etäinen ja jonkin verran tiukkapipoinenkin, välttänee suuremmalla todennäköisyydellä seksuaalisen häirinnän. Ainakin itselläni on toiminut hyvin sellaisen "etäisen kuoren" luominen. Joskus saan sen vaikutelman, ettei minua edes ajatella naisena ja näitä taustojani vastaan, se on minulle enimmäkseen positiivinen asia. Kannattaa siis miettiä huolella, mitä seurauksia itselleen aiheuttaa, jos keimailee ja flirttailee kaikkien kanssa. Hyvällä säkällä koskaan ei tapahdu mitään. Huonolla säkällä joku päivä joku tekee sinulle jotain väkisin, koska hei, sinähän yllytit häntä ja suorastaan kerjäsit sitä. (ja ennen kuin kukaan valittaa, että olen sovinisti, opetelkaa huomaamaan sarkasmi myös kirjoitetusta tekstistä)

Mitä jos se tilanne kuitenkin tulee? No tappele vastaan, jos vaan yhtään on mahdollisuuksia päästä pakoon. Suosittelen nopeaa ja hyvin kivuliasta tekniikkaa, jota seuraa elämäsi nopein juoksu. Potkua haaroväliin yleensä osataan odottaa. Mutta ei välttämättä sitä, että koko ruumiinvoimiasi (siis myös jalkojen ja keskivartalon lihaksia) käyttäen täräytät kyynärpäällä päähän. Tai että otat hiuksista/päästä kiinni, jotta voit paremmin repäistä nopeasti toisen silmän irti. Eikä sitäkään, että näyttelet hetken alistuvaista ja puraiset sitten rikoksentekovälineen kokonaan irti. Ei kuule lähde äijä ihan heti juoksemaan perään, kun sukukalleus on maassa. Takaapäin tulevaan hyökkäykseen voi kokeilla sitä, että astuu ensin täysillä varpaille, sujahtaa sitten samalla sekunnilla hyökkääjän kainalon alta hänen taakseen ja potkaisee jalat alta. Sitten voi pistää juoksuksi. Tai potkaista vielä täysiä päähän ja juosta sitten. Niin lujaa kuin ikinä pääset. On tietenkin eduksi, ettet ole niin rapakunnossa, ettetkö jaksaisi juosta noin kilometriä, kun henkesi on siitä kiinni. Ja että kehostasi löytyisi lihaksia, joilla toteuttaa nämä toimenpiteet. Veljeni sanavalintoja käyttäen, tuulenraiskaamat vinkuheinät tuskin pystyvät kovin massiiviseen vastarintaan. 

Kyllähän näillä minun ohjeillani melko varmasti rapsahtaa syyte voimakeinojen liiallisesta käytöstä. Jos nimittäin tekijä vaivautuu poliisilaitokselle. Itselleni toisaalta olisi ihan se ja sama, vaikka tulisi millainen syyte, kunhan selviytyisin tilanteesta voittajana. Ja joskus se vaatii äärimmäisen väkivallan käyttämistä. Karatefilosofiaa soveltaen, tee toki hyökkääjälle sellainen olo, ettei hän uudestaan halua päällesi käydä.

Suosittelen lämpimästi, että mielessäsi mietit valmiiksi muutamia kikkoja miten toimit, jos tällainen tilanne yllättää, sillä siinä itse tilanteessa ei paljoa ehdi pohtia. Hyvä, jos pystyt kauhultasi toimimaan ollenkaan. Ja on ihan ok toimia tavalla, joka säilyttää henkesi. Mitä ikinä tapahtuukaan, muista kuitenkin, että teet selväksi, että tapahtuma on vastoin tahtoasi. Tee se niin selvästi, ettei mies voi sitä mitenkään väittää esileikiksi. Tällaisiakin väitteitä on esitetty. Ja muista, sinä et ole syypää. Vaikka olisit pukeutunut tai käyttäytynyt miten tahansa.

(ja miksi tekijänä oli koko ajan mies, no hemmetti, kun ne ovat aina (en ole ikinä kohdannut tapausta, jossa asia olisi toisin) miehiä)