Pelkäätkö varjoasi?

...enkä nyt puhu siitä varjosta, jonka aurinko kintereillesi liimaa. Puhun siitä varjosta, joka on osa sinua. Osa sitä mitä olet ihmisenä. Tarkalleen ottaen se osa, jonka olemassaoloa et haluaisi hyväksyä.

Alun perin käsitteen varjosta on luonut psykiatri C.G. Jung, joka oli analyyttisen psykologian perustaja. Varjo on yksi Jungin pääarkkityypeistä ja juuri ajatus näistä psykologisista arkkityypeistä on yksi hänen kuuluisimpia teorioitaan. Jungin määritelmä varjosta on, että se on minän vastakohta ja sisältää asioita, joita henkilö ei tunnista itseensä kuuluviksi, vaikka tosiasiassa ne ovatkin osa hänen persoonaansa.

Olen itse törmännyt käsitteeseen varjosta ensimmäisen kerran jo lukiossa, kun luin pitkän psykologian. Myöhemmin olen törmännyt käsitteeseen muissa yhteyksissä, mutta se on ollut minulle pelkkä teoria. Ennen kuin kohtasin sen itse. Ja tahtoisin käyttää siitä kohtaamisesta ilmaisua "scary as hell". Ei nimittäin ole ollenkaan helppo huomata, että ei kenties olekaan ihmisenä sitä, mitä on aina kuvitellut olevansa. Ei ole ollenkaan helppo myöntää itsestään löytyvän niitä ominaisuuksia mitä halveksii. Mutta oma varjo on kohdattava, mikäli mielii kehittyä ihmisenä ja mikäli haluaa, että varjo ei pääse pilaamaan elämää.

Jos olisi olemassa peili, joka voisi näyttää sinulle varjosi, osaisitko aavistaakaan mitä se sinulle näyttää? (onneksi muuten kamera osaa tarkentaa hyvin piirrustukseen ja mä oon niin hyvä piirtämään...)

Varjo ei ole meissä, kun synnymme. Se kasvaa etenkin lapsuutemme aikana, mutta myös sen jälkeen. Siihen sisältyvät kaikki ne ominaisuudet, joita meissä on, mutta joita opimme piilottelemaan, koska koemme, etteivät ne ole yleisesti hyväksyttyjä. Ja hyväksyntää ja sopeutumista yhteiskuntaanhan moni halajaa. Varjo saattaa saada alkunsa yhdestä tietystä hetkestä tai se voi kasvaa vuosia jatkuvan kieltämisen seurauksena. Pystytämme julkisen minän, jota esittelemme maailmalle ja teemme kaikkemme, ettei kukaan saisi tietää todellista sisintämme. Lopulta on mahdollista ettemme itsekään tiedä enää kuka olemme. Tai että koemme henkistä pahoinvointia, koska pitäisi esittää niin ahkerasti jotakin mitä ei ole.

Omalla kohdallani varjoni ovat jossain ihan muualla (ymmärtänette, että ovat aika henkilökohtaisia), mutta yksi mahdollisuus sellaisen kehittymiselle olisi ollut siinä, että olen luonteeltani kovin eläväinen, iloinen ja ns. helpostilähestyttävä, kun taas tähän astisen kokemukseni mukaan ammatissani pitäisi olla hillitty, hallittu ja ehkä hieman etäinenkin. Suorastaan huokua arvovaltaa. Olisi ollut täysin mahdollista, että olisin alkanut kätkeä ominaisuuksiani ja kadottaa ne lopulta kokonaan. Ehkä olisin alkanut jopa halveksimaan juristeja, jotka ilmentäisivät näitä ominaisuuksia. Julkisesti olisin voinut esittää mitä tahansa, mutta sisältä olisin ollut onneton.

Lähtölaukaisuna oman varjoni kohtaamiselle oli parisuhteeni ja eroni. Myöhemmin olen tiedostanut, miten hirveä ihminen olin parisuhteessani. Ja on kuulkaas vaikea kantaa niitä muistoja mukanaan. Jotenkin jonkin aikaa sitä ei aktiivisesti miettinyt, mutta palasin asian äärelle, kun huomasin, että olen ihan mielettömän paljon yksin. Ja jotenkin koin oloni onnettomaksi, vaikka mitään näkyvää syytä sille ei ollut. Sitten tajusin, että olen niin paljon yksin, koska koen olevani niin hirveä ihminen, että on helpompaa olla yksin, koska silloin en ainakaan pahoita kenenkään mieltä. Siitä puolestaan pystyi päättelemään, että jotakin on nyt pielessä, koska aikaisemmin olen ollut ihan suhteellisen tyytyväinen siihen, mitä olen ihmisenä. Aikaisemmin en vain ollut nähnyt varjoani. 

Pelkäsinkö varjoani? Kyllä. Tekikö varjo jotakin elämälleni? Kyllä. Kun en ollut tietoinen siitä, se pääsi mekastamaan rauhassa ja tekemään minut onnettomaksi. Ja minustahan näkee, miten pahaa fiilistä hoidan. Etenkin, kun eristäydyin, eikä vanha sääntö "hyvä ystävä pitää psykologin loitolla" enää päässyt pätemään. Eihän sitä nyt ystäviä halua vaivata ruikutuksella siitä, miten pahaksi itsensä kokee. Vaikka todennäköisesti olisivat varmasti kuunnelleet. Minäkin kuuntelisin ja auttaisin, jos joku minun ystävistäni kokisi samoin.

Sitten, kun tajusin, että minussa on näitä ominaisuuksia, joista en pidä ja yritin hyväksyä ne osaksi itseäni, sitten ei tarvinut enää tuntea oloaan pahaksi. En minä ole täydellinen. Ei kukaan ole. Ja se on ihan hyväksyttävää. On tärkeää tuntea oma varjonsa, jotta voi sitten kanavoida ne puolet itsestään jotenkin järkevästi tai yrittää päästä niiden yläpuolelle. Esimerkiksi jos oma varjo sattuu olemaan viha, voi sitä yrittää purkaa vaikkapa nyrkkeilysäkkiin. Kunhan antaa itselleen oikeuden olla vihainen. Joskus viha voi myös johtaa tekoihin, jotka ovat tarpeellisia. Vihainen ihminen voi alkaa etsiä keinoja poistaa vihansa kohde esimerkiksi yhdistysten tai politiikan kautta. Varjon yläpuolelle nousemisesta esimerkki on äiti, jonka lapsi kiukuttelee. Ei äiti vastaa kiukkuun kiukulla, vaan tajuaa, että lapsi on väsynyt ja tarvitsee unta. Äiti nousee ongelman yläpuolelle ja löytää sitä kautta ratkaisun. Ehkä ihminen, jonka varjo on suvaitsemattomuus, voisi ottaa selvää asiasta, jota ei suvaitse ja siten nousta suvaitsemattomuutensa yläpuolelle.

Varjo ei pääse terrorisoimaan, kun sen paljastaa. Peili, tarkemmin ottaen peilejä, jotka näyttävät sinulle varjosi, on olemassa. Ne ovat muita ihmisiä. Ne hyvät piirteet, jotka huomaat muissa ihmisissä, ovat omia hyviä piirteitäsi ja vastaavasti, ne piirteet, joita huomaat muissa ihmisissä ja joista et pidä, ne ovat osa varjoasi. Kuulostaako inhottavalta? Mietipä vain mitä eniten inhoat muissa ja yritä sitten myöntää, että ne kaikki löytyvät itsestäsi.

Kuulostaako ihan huuhaalta? Pohdi hetki, mitä arvostat eniten muissa ihmisissä? Ja mieti sitten, miten itse ilmennät noita ominaisuuksia. Itse esimerkiksi ihailen niitä ihmisiä, jotka pyrkivät elämään ekologisesti. Itse en pääse heidän tasolleen, mutta en minäkään ikinä roskaa. Minussa on siis osa, joka on ekologinen. Sitten voi vastaavasti miettiä, mitä eniten inhoaa muissa. Ja taaskin löytää samat puolet itsestään. Minussa esimerkiksi on pelkuruutta. En nimittäin varmasti tee aloitetta, vaikka olisin kuinka kiinnostunut jostakin ihmisestä. Koska pelkään torjutuksi tulemista. Muuten menen kyllä läpi vaikka harmaan kiven rohkeudellani, mutta ainakin tässä asiassa minussa on pelkuruutta.

Kerran partiossa kohtasin tytön, joka kiinnitti hirveästi huomiota siihen, kuinka isot jalat ihmisillä oli. Kävi ilmi, että hän piti omia jalkojaan liian suurina. Enkä minä ollut edes huomannut asiaa, koska ei minulla ole mitään ongelmia omien jalkojeni koon kanssa. Vastaavasti, en muista koskaan tavanneeni kateellista ihmistä, koska en itse kerta kaikkiaan vain tiedä, miltä tuntuu olla kateellinen. Minulla on itselläni aina ollut kaikkea ja olen aina toivonut muille hyvää, joten ei minulla sitten kai koskaan ole ollut tarvetta olla kateellinen. Minulle on myös kerrottu, että eräs henkilö, jota en silloin tuntenut vielä, olisi tietynlainen Sitten kun tapasin tämän henkilön, en nähnyt hänessä ollenkaan niitä piirteitä, joita minulle oli kuvailtu. Todennäköisesti siksi, että ne eivät olleet minun varjojani vaan kertojan varjoja.

Kun varjonsa tunnistaa, voi estää sitä toimimasta huonoilla tavoilla ja olla jälleen kokonainen. Sisältä eheä. Onnellinen. Siksi kehotan ihan vakavasti kaikkia kohtaamaan omat varjonsa. Ei pelkästään sen takia, että oppisitte olemaan parempia ihmisiä, vaan myös oman hyvinvointinne takia.

(jos asia kiinnostaa enemmän ja syvällisemmin, tästä on esimerkiksi kirja: Varjominä - Deepak Chopra, Debbie Ford & Marianne Williamson. Ja varmasti myös Jungin tuotoksista löytyy asiasta tietoa.)