Pelkäätkö varjoasi?

...enkä nyt puhu siitä varjosta, jonka aurinko kintereillesi liimaa. Puhun siitä varjosta, joka on osa sinua. Osa sitä mitä olet ihmisenä. Tarkalleen ottaen se osa, jonka olemassaoloa et haluaisi hyväksyä.

Alun perin käsitteen varjosta on luonut psykiatri C.G. Jung, joka oli analyyttisen psykologian perustaja. Varjo on yksi Jungin pääarkkityypeistä ja juuri ajatus näistä psykologisista arkkityypeistä on yksi hänen kuuluisimpia teorioitaan. Jungin määritelmä varjosta on, että se on minän vastakohta ja sisältää asioita, joita henkilö ei tunnista itseensä kuuluviksi, vaikka tosiasiassa ne ovatkin osa hänen persoonaansa.

Olen itse törmännyt käsitteeseen varjosta ensimmäisen kerran jo lukiossa, kun luin pitkän psykologian. Myöhemmin olen törmännyt käsitteeseen muissa yhteyksissä, mutta se on ollut minulle pelkkä teoria. Ennen kuin kohtasin sen itse. Ja tahtoisin käyttää siitä kohtaamisesta ilmaisua "scary as hell". Ei nimittäin ole ollenkaan helppo huomata, että ei kenties olekaan ihmisenä sitä, mitä on aina kuvitellut olevansa. Ei ole ollenkaan helppo myöntää itsestään löytyvän niitä ominaisuuksia mitä halveksii. Mutta oma varjo on kohdattava, mikäli mielii kehittyä ihmisenä ja mikäli haluaa, että varjo ei pääse pilaamaan elämää.

Jos olisi olemassa peili, joka voisi näyttää sinulle varjosi, osaisitko aavistaakaan mitä se sinulle näyttää? (onneksi muuten kamera osaa tarkentaa hyvin piirrustukseen ja mä oon niin hyvä piirtämään...)

Varjo ei ole meissä, kun synnymme. Se kasvaa etenkin lapsuutemme aikana, mutta myös sen jälkeen. Siihen sisältyvät kaikki ne ominaisuudet, joita meissä on, mutta joita opimme piilottelemaan, koska koemme, etteivät ne ole yleisesti hyväksyttyjä. Ja hyväksyntää ja sopeutumista yhteiskuntaanhan moni halajaa. Varjo saattaa saada alkunsa yhdestä tietystä hetkestä tai se voi kasvaa vuosia jatkuvan kieltämisen seurauksena. Pystytämme julkisen minän, jota esittelemme maailmalle ja teemme kaikkemme, ettei kukaan saisi tietää todellista sisintämme. Lopulta on mahdollista ettemme itsekään tiedä enää kuka olemme. Tai että koemme henkistä pahoinvointia, koska pitäisi esittää niin ahkerasti jotakin mitä ei ole.

Omalla kohdallani varjoni ovat jossain ihan muualla (ymmärtänette, että ovat aika henkilökohtaisia), mutta yksi mahdollisuus sellaisen kehittymiselle olisi ollut siinä, että olen luonteeltani kovin eläväinen, iloinen ja ns. helpostilähestyttävä, kun taas tähän astisen kokemukseni mukaan ammatissani pitäisi olla hillitty, hallittu ja ehkä hieman etäinenkin. Suorastaan huokua arvovaltaa. Olisi ollut täysin mahdollista, että olisin alkanut kätkeä ominaisuuksiani ja kadottaa ne lopulta kokonaan. Ehkä olisin alkanut jopa halveksimaan juristeja, jotka ilmentäisivät näitä ominaisuuksia. Julkisesti olisin voinut esittää mitä tahansa, mutta sisältä olisin ollut onneton.

Lähtölaukaisuna oman varjoni kohtaamiselle oli parisuhteeni ja eroni. Myöhemmin olen tiedostanut, miten hirveä ihminen olin parisuhteessani. Ja on kuulkaas vaikea kantaa niitä muistoja mukanaan. Jotenkin jonkin aikaa sitä ei aktiivisesti miettinyt, mutta palasin asian äärelle, kun huomasin, että olen ihan mielettömän paljon yksin. Ja jotenkin koin oloni onnettomaksi, vaikka mitään näkyvää syytä sille ei ollut. Sitten tajusin, että olen niin paljon yksin, koska koen olevani niin hirveä ihminen, että on helpompaa olla yksin, koska silloin en ainakaan pahoita kenenkään mieltä. Siitä puolestaan pystyi päättelemään, että jotakin on nyt pielessä, koska aikaisemmin olen ollut ihan suhteellisen tyytyväinen siihen, mitä olen ihmisenä. Aikaisemmin en vain ollut nähnyt varjoani. 

Pelkäsinkö varjoani? Kyllä. Tekikö varjo jotakin elämälleni? Kyllä. Kun en ollut tietoinen siitä, se pääsi mekastamaan rauhassa ja tekemään minut onnettomaksi. Ja minustahan näkee, miten pahaa fiilistä hoidan. Etenkin, kun eristäydyin, eikä vanha sääntö "hyvä ystävä pitää psykologin loitolla" enää päässyt pätemään. Eihän sitä nyt ystäviä halua vaivata ruikutuksella siitä, miten pahaksi itsensä kokee. Vaikka todennäköisesti olisivat varmasti kuunnelleet. Minäkin kuuntelisin ja auttaisin, jos joku minun ystävistäni kokisi samoin.

Sitten, kun tajusin, että minussa on näitä ominaisuuksia, joista en pidä ja yritin hyväksyä ne osaksi itseäni, sitten ei tarvinut enää tuntea oloaan pahaksi. En minä ole täydellinen. Ei kukaan ole. Ja se on ihan hyväksyttävää. On tärkeää tuntea oma varjonsa, jotta voi sitten kanavoida ne puolet itsestään jotenkin järkevästi tai yrittää päästä niiden yläpuolelle. Esimerkiksi jos oma varjo sattuu olemaan viha, voi sitä yrittää purkaa vaikkapa nyrkkeilysäkkiin. Kunhan antaa itselleen oikeuden olla vihainen. Joskus viha voi myös johtaa tekoihin, jotka ovat tarpeellisia. Vihainen ihminen voi alkaa etsiä keinoja poistaa vihansa kohde esimerkiksi yhdistysten tai politiikan kautta. Varjon yläpuolelle nousemisesta esimerkki on äiti, jonka lapsi kiukuttelee. Ei äiti vastaa kiukkuun kiukulla, vaan tajuaa, että lapsi on väsynyt ja tarvitsee unta. Äiti nousee ongelman yläpuolelle ja löytää sitä kautta ratkaisun. Ehkä ihminen, jonka varjo on suvaitsemattomuus, voisi ottaa selvää asiasta, jota ei suvaitse ja siten nousta suvaitsemattomuutensa yläpuolelle.

Varjo ei pääse terrorisoimaan, kun sen paljastaa. Peili, tarkemmin ottaen peilejä, jotka näyttävät sinulle varjosi, on olemassa. Ne ovat muita ihmisiä. Ne hyvät piirteet, jotka huomaat muissa ihmisissä, ovat omia hyviä piirteitäsi ja vastaavasti, ne piirteet, joita huomaat muissa ihmisissä ja joista et pidä, ne ovat osa varjoasi. Kuulostaako inhottavalta? Mietipä vain mitä eniten inhoat muissa ja yritä sitten myöntää, että ne kaikki löytyvät itsestäsi.

Kuulostaako ihan huuhaalta? Pohdi hetki, mitä arvostat eniten muissa ihmisissä? Ja mieti sitten, miten itse ilmennät noita ominaisuuksia. Itse esimerkiksi ihailen niitä ihmisiä, jotka pyrkivät elämään ekologisesti. Itse en pääse heidän tasolleen, mutta en minäkään ikinä roskaa. Minussa on siis osa, joka on ekologinen. Sitten voi vastaavasti miettiä, mitä eniten inhoaa muissa. Ja taaskin löytää samat puolet itsestään. Minussa esimerkiksi on pelkuruutta. En nimittäin varmasti tee aloitetta, vaikka olisin kuinka kiinnostunut jostakin ihmisestä. Koska pelkään torjutuksi tulemista. Muuten menen kyllä läpi vaikka harmaan kiven rohkeudellani, mutta ainakin tässä asiassa minussa on pelkuruutta.

Kerran partiossa kohtasin tytön, joka kiinnitti hirveästi huomiota siihen, kuinka isot jalat ihmisillä oli. Kävi ilmi, että hän piti omia jalkojaan liian suurina. Enkä minä ollut edes huomannut asiaa, koska ei minulla ole mitään ongelmia omien jalkojeni koon kanssa. Vastaavasti, en muista koskaan tavanneeni kateellista ihmistä, koska en itse kerta kaikkiaan vain tiedä, miltä tuntuu olla kateellinen. Minulla on itselläni aina ollut kaikkea ja olen aina toivonut muille hyvää, joten ei minulla sitten kai koskaan ole ollut tarvetta olla kateellinen. Minulle on myös kerrottu, että eräs henkilö, jota en silloin tuntenut vielä, olisi tietynlainen Sitten kun tapasin tämän henkilön, en nähnyt hänessä ollenkaan niitä piirteitä, joita minulle oli kuvailtu. Todennäköisesti siksi, että ne eivät olleet minun varjojani vaan kertojan varjoja.

Kun varjonsa tunnistaa, voi estää sitä toimimasta huonoilla tavoilla ja olla jälleen kokonainen. Sisältä eheä. Onnellinen. Siksi kehotan ihan vakavasti kaikkia kohtaamaan omat varjonsa. Ei pelkästään sen takia, että oppisitte olemaan parempia ihmisiä, vaan myös oman hyvinvointinne takia.

(jos asia kiinnostaa enemmän ja syvällisemmin, tästä on esimerkiksi kirja: Varjominä - Deepak Chopra, Debbie Ford & Marianne Williamson. Ja varmasti myös Jungin tuotoksista löytyy asiasta tietoa.)

Ystävyydestä

Tämä kirjoitus on omistettu ihanille ystävilleni. Olette jakaneet elon polkuja kanssani jo hyvin monia vuosia tai vasta hetken. Joitakin tapaa useammin, joitakin harvemmin kuin kerran vuodessa. Mutta eihän aika eikä avaruus välissä erota ystäviä, ei meitäkään. Kiitos kaikille ihanille, olette tehneet elämästäni elämisen arvoista. 

Tämä kirjoitus siis käsittelee näin ystävänpäivän kunniaksi ystävyyttä. Helmikuun cosmossakin oli hyviä pointteja ystävyyteen. Siteeraan sieltä tähän alkuun: 

"Miksi juuri sinusta ja parhaasta ystävästäsi tuli läheisiä? Teillä oli joitakin yhdistäviä tekijöitä, kuten harrastus, huumorintaju, musiikki- tai vaatemaku. Ystäväsi näki sinut sellaisena kuin sinä itse näit. Se tuntui hyvältä ja hakeuduit hänen seuraansa yhä uudestaan. Toivomme myös salaa, että seura tekee kaltaisekseen. Saatamme alitajuisesti valita sellaisia ihmisiä ystäviksemme, joita ihailemme jollain tavalla. Ystävyys saattaa loppua joskus, kun kasvetaan erilleen. Jäljelle jäävät ne ystävät, joiden elämä ja minäkuva ovat kehittyneet samaan suuntaan."

Kuinka monta hyvää pointtia. Tämä myös selittää, miksi joidenkin kanssa jäädään vain tuttaviksi ja miksi toisista ei sitten pidä yhtään. Ja myös sen, miksi jonkun ennen niin läheisen ystävän kanssa ei olekaan enää niin helppoa. Joskus ystävyyskin loppuu ja silloin pitää olla iloinen siitä ajasta minkä sai.

Ystävyys on hyvin omalaatuinen ihmissuhde. Se merkitsee todella paljon ja silti se on ensimmäisiä asioita, jotka työnnetään sivummalle, kun aika käy vähiin. Etenkin naisille on tyypillistä, että kun uusi seurustelusuhde alkaa, aika ystävien kanssa saattaa jäädä todella vähälle. Yhtäkkiä ystävät huomaavatkin saavansa vastaukseksi aina "eiku meillä on silloin menoa" tai "hmm, pitää katsoa mitä meillä on kalenterissa". Yhtäkkiä se ystävä katosi ja tilalla olikin "me". Siis se symbioosivaihettaan elävä pariskunta, joka on yhdessä kaiken hereilläolo- (ja myös nukkumis-)ajan, jos vain suinkin voi itse asiaan vaikuttaa. Saattaa myös olla, että vaikka itse suostuisi aina kaikkiin pyyntöihin tai ainakin sopisi sillä minuutilla paremman "ystäväajan", sitä ei tule itse niin helposti otettua ystäviin yhteyttä, kuin ennen parisuhdetta. Niin kävi minulle.

Ystävyyttä loppuunsa kohdellaan aika huonosti. Ihan tiedostamattaan. Sen oletetaan kestävän juurikin läpi ajan ja avaruuden ilman sen kummempia tekoja. Kyllä ne parhaat ystävyyssuhteet kestävätkin, sillä ne rakentuvat sellaiselle pohjalle, jota ei niin vain murreta. Mutta kaikki ystävyyssuhteet eivät ole niin vakaalla pohjalla. Ystävyyttäkin voi ja kannattaa hoitaa. Vaikka kalenteri olisi miten täysi, tulisi sieltä aina raivata aikaa ystäville. Se tukee teidän kummankin mielenterveyttä. Sanonta kuuluukin: hyvä ystävä pitää psykologin loitolla.

Ystävyyssuhteet ovat elämän tärkeimpiä ihmissuhteita. Ne auttavat kasvamaan ihmisenä, ne auttavat näkemään laatikon ulkopuolelle, mutta toisaalta ne myös vahvistavat sinua sisäisesti. Loppuunsa jokainen haluaa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Ja juuri sen ystävät tekevät. Hyväksyvät sinut sellaisena kuin sinä olet. Kestävät sinun pieniä (ja vähän isompiakin) puutteitasi. Ovat aina valmiita kuuntelemaan, mikäli sinulla on hätä. Osaavat iloita onnestasi ja ottaa osaa suruusi. Kuinka usein muistamme kertoa heille, kuinka paljon he merkitsevät meille? Liian harvoin. Nyt siis puhelin tassuun tai sitten ihan perinteisesti kynä. Ilahduta ystäviäsi kertomalle heille, mitä he merkitsevät sinulle.

Tämä kirjoitus oli omistettu minun ystävilleni, joten tässäpä sanoja heistä muutamille. Ehkä tunnistavat itsensä.

- meidän ystävyys on kestänyt yli 10 vuotta. Välissä meidän piti vähän kasvaa, mutta sitten taas löysimme toisemme. Autoit minua kestämään peruskoulun ala-asteen helvettiä olemalla kiusatulle se ainoa aito kaveri koulussa. Ilman sinua en varmaankaan olisi halunnut raahautua kouluun. Olemme jakaneet myös aivan pöllöjä kokemuksia yhdessä etenkin partion piirissä. Nykyisinkin kamppailemme samansuuntaisten ongelmien kanssa, joten ymmärrämme niissä toisiamme hyvin.

- Varhaisin ystäväni. Se, jonka kanssa vietin lähes kaiken vapaa-aikani lähes 10 ensimmäistä elinvuottani. En voi sanoin kuvailla mitä minulle on merkinnyt ne vuodet kanssasi. Ne vaikuttivat keskeisimmin siihen mikä minusta kasvoi ihmisenä. Ja selvisin monista vuosista kiusattuna, kun tiesin, että ainakin vapaa-ajalla minulla on sinut. Sinä et ole ikinä pettänyt minua millään tavalla. Sinä olet aina ollut kaikkea sitä mitä ystävissä arvostetaan. Partioon olen mennyt sinun vanhempiesi pyynnöstä sinun kaveriksesi. Siitä olen ikuisesti kiitollinen.

- rakas opiskelukaverini. Vaikka tunsimme ja liikuimme samoissa piireissä jo ensimmäisestä Rovaniemen vuodesta lähtien, varsinainen kunnon läheinen ystävyys alkoi vasta myöhemmin, kun huomasimme olevamme samanlaisempia kuin aiemmin tiesimmekään. Voimme jakaa keskenämme asioita, joita joudumme piilottelemaan muulta maailmalta. Sinä olet saanut minut uskomaan itseeni niillä hetkillä, kun itse en ole enää uskonut itseeni. Kun olen sinun kanssasi, olen yksinkertaisesti onnellinen niinä hetkinä.

- ja sitten on sinä. Jonka kanssa on kyllä kaiken maailman kohellukset käyty läpi. Kerran putosit kuoppaan, kerran minä putosin mutakuoppaan. Kerran me mentiin edes takaisin järveä kanootilla, koska tuuli liian kovaa, ja me vain yritettiin päästä sinne minne haluttiin, mutta aina ajauduttiin kaislikkoon. Kerran me ei osattu reagoida, kun yhteisen ystävämme jalat kiehuivat. Me ollaan naurettu paljon ja jaettu paljon. Sinun kanssasi olen viettänyt elämäni parhaimpia hetkiä. Jotenkin meidän tapa tarkastella maailmaa on aina osunut erittäin hyvin kohdilleen ja olemmekin aina voineet puhua ihan mistä vaan. Sinussa on myös sitä aitoa pyrkimystä hyvyyteen, jota ihailen todella paljon. Minulla on paljon opittavaa sinulta, sillä olet ihanimpia ihmisiä, joita tunnen.

- ystäväni joka kulki kanssani saman taipaleen toisella asteella. Yhdessä me vilkuiltiin kelloa ruotsintunneilla että päästäisin jo sinkoamaan sinne kauppiksen puolelle. Yhdessä naurettiin Innasen toilailuille. Ja yhdessä urakoitiin yhteisestä opinnäytetyöstämme paras arvosana. Ajatusmaailmamme toimivat aina hyvin yhteen. Olen aina ihaillut sinun omistautumista rakkaalle harrastuksellesi. Tulit lopulta siinä niin hyväksi, että sait siitä itsellesi ammatin. Sinussa on paljon vaatimattomuutta (jota minunkin pitäisi varmaan oppia). Et ehkä aina tajuakaan miten hieno ihminen olet.

- sitten on läheisin ystäväni. Sinä, joka opetit minulle itsestäni ja elämästä enemmän kuin kukaan muu. Sinä olet kehittänyt minua ihmisenä enemmän kuin mikään tai kukaan muu. Sinä olet ainut, joka on nähnyt pahimmat puoleni ja silti sinä haluat olla edelleen ystäväni. Meidän elämänkatsomuksemme erovat kuin kuu ja aurinko, mutta silti arvomaailmassamme on paljon yhteistä. Me olemme kokeneet yhdessä todella paljon. Olet kovin vaatimaton ja nöyrä, etkä itse näe sitä, miten upea ihminen olet. Olet toinen niistä ihmisistä, jotka tunnen, jonka tiedän tavoittelevan puhdasta hyvyyttä. Ja se näkyy siinä millainen sinusta on kasvanut. Olen syvästi kiitollinen niistä vuosista, joita meillä oli ja niistä satunnaisista hetkistä, mitä meillä tulee jatkossa olemaan.

- ystäväni, jonka kanssa olemme niin kovin samanlaiset. Me tutustuimme lukiossa ja sinä luulit loukkaukseksi, kun sanoin, että sinulla on suipot korvat, vaikka minusta se oli tosi siistiä, että sinulla on suipot korvat. Ihan niin kuin haltioilla. Meitä yhdistää ainakin kirjatoukkamaisuutemme, joka suuntautuu vielä samantyyliseen kirjallisuuteen, taiteilu ja musiikkimakummekin on osittain samantyyppinen. Voisi siis sanoa, että sielun maisemamme liikkuvat samanlaisilla sfääreillä. Sinun kanssasi on aina ollut ihana keskustella. Sinäkin olet niin kovin vaatimaton, vaikka kaikki kilvan kertovat sinulle, kuinka ihana ihminen olet. Usko itseesi ja voit saavuttaa kaiken mistä unelmoit.

- ystäväiseni yläasteelta. Myös me olemme liikkuneet samantyyppisellä sielunmaisemalla niin kirjallisuuden kuin musiikinkin suhteen. Sinun kauttasi tutustuin boffaamiseen. Ja voi että kuinka sitä rakastinkaan. Harmi, että ne boffaamiset jäivät sinne yläasteaikoihin, kun ei ole löytynyt muita harrastajia sen jälkeen. Sinun kanssasi on aina juttu luistanut ja monesti tuntuukin, että aika loppuu kesken ja juttua riittäisi vaikka kuinka pitkälle yöhön. Sinä olet muuten yksi parhaimmista piirtäjistä, joita tiedän. Et yleensä mielelläsi näytellyt töitäsi, mutta ne mitä näin, ne olivat upeita. Minulla on vieläkin tallella kaikki piirrokset, mitä olen koskaan sinulta saanut.

- ystäväni, joka jakoi saman huoneen kanssani monen kuukauden ajan. Olet niin kiltti ja kaikille hyvää tahtova, että se on ihan uskomatonta. Olet muutenkin kuin aurinko, valaiset tilan, jossa olet. Sinun kanssasi oli monesti ihana keskustella syvällisesti asioista nukahtamiseen saakka. Tuon vuoden jälkeen me ollaan oltu vähemmän tekemisissä kasvokkain, ehkä siksi että molemmat muuttivat avoliittoon. Ehkä siksi että aina oli niin kiire. Se on oikeastaan tosi harmi, sillä kerkesit muuttaa pois Rovaniemeltä ja nyt sinua näkee vielä harvemmin. Olet ihana ihminen ja toivon, että saat elämääsi yhtä paljon lämpöä ja valoa, kuin itsekin annat muille. 

Jos tähän kaikki ihmiset alkaisi luetella, tämä kirjoitus ei ihan heti loppuisikaan. Myös ne, joita ei tässä mainittu, merkitsevät minulle todella paljon ja toivottavasti olen kertonut sen joskus teille. Huomaa kyllä, miten paljon teistä välitän, sillä itkin kirjoittaessani tätä. 

Toivottavasti mahdollisimman monia ihmisiä on siunattu niin hyvillä ystävillä kuin minua. Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille :)

Suorasti seksuaalirikoksista

Luin viime viikonloppuna projektitenttiini liittyen väitöskirjan aiheesta tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta. Kyseinen väitöskirja paneutui seksuaalirikosprosessissa ilmeneviin keskusteluihin. Suosittelen kirjan lukemista kaikille juristeille, jotka todennäköisesti urallaan joutuvat ottamaan osaa seksuaalirikosoikeudenkäyntiin. Mutta sisältää se paljon sellaistakin, mitä myös maallikoiden kannattaa tietää. Siksi tämä kirjoitus.

Väitöskirjan mukaan viktoriaanisella ajalla syntyneet käsitykset naiseudesta ohjaavat yhä edelleen nykypäivän Suomessa tapahtuvia seksuaalirikosprosesseja. Vaikka tuomioistuimet omissa tuomioissaan pysyttelevätkin enimmäkseen asiallisessa argumentaatiossa, osapuolten välillä ennen varsinaista käsittelyä vaihdettavissa kirjelmissä rehottaa muinaiset käsitykset asioista. Tässäpä esimerkki, tunnistatko itsesi: ajattelet, että miehet ja naiset ovat täysin tasa-arvoisia ja kummallakin on samat oikeudet. Silti jos puhutaan raiskauksesta, ensimmäinen mielikuvasi on, että joku on käynyt jossain ulkona, mahdollisesti syrjäisellä tiellä tai puistossa naisen kimppuun ja onnistunut raiskaamaan tämän vaikka nainen on kaikin voimin tapellut vastaan. Sen sijaan, jos puhutaan raiskauksesta, jossa raiskaaja ja uhri tunsivat toisensa tai jopa olivat olleet (tai ovat edelleen) parisuhteessa keskenään, sinulla herää kysymys, että puhuukohan nyt se nainen totta? Tarvitaan merkkejä jonkin sortin pakottamisesta ja todistelua siitä millaiset vammat naiselle syntyi, kun hän vastusti miehen tekoa. 

Silloin sinä olet sortunut samaan muinaiseen ajattelutapaan. Niin olin muuten sortunut minäkin, ennen kuin väitöskirja avasi silmiäni omia asenteitani kohtaan.

Seksuaalirikoksissa on kyse siitä, että toisen tahdonvastaisesti ollaan tehty toiselle seksuaalinen teko. Tosin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja paritus on kriminalisoitu riippumatta suostumuksesta tai sen puutteesta. Mutta jos nyt keskitytään niihin rikoksiin, jotka tapahtuvat niin, että osapuolena ei ole lasta eikä asiaan liity paritusta tai ihmiskauppaa. 

Rikoslain 20 luvun alkupykälät (1 § raiskaus, 2 § törkeä raiskaus, 3 § pakottaminen sukupuoliyhteyteen, 4 § pakottaminen seksuaaliseen tekoon 5 § seksuaalinen hyväksikäyttö) sisältävät kaikki muodossa tai toisessa pakottamista. 1-4 pykälät edellyttävät väkivallan käyttämistä tai sillä uhkaamista. 5 pykäläkin edellyttää asemaansa hyväksikäyttäen tehtyä taivuttamista tai alistamista. No, syytetythän pääsääntöisesti kiistävät syytteet. Jos kuitenkin kiistattomat todisteet osoittavat teon tapahtuneen, niin arvaattekin varmaan epäillyn/syytetyn seuraavan väitteen... Kyllä, sieltä tulee kuin tykinsuusta, että teko tapahtui täydessä yhteisymmärryksessä molempien tahdosta. Oikeastaan nainen oikein kerjäsi sitä.

Sitten alkaa vääntö. Mitkä todisteet puhuvat sen puolesta, että teko oli vastentahtoinen ja mitkä sen puolesta, että teko tapahtui molempien suostumuksella. Ja nyt tulee olennaisin pointti. Onkohan ihmisillä käsitystäkään, miten heidän käyttäytymistään tulkitaan todistusoikeudellisesti? Ei todennäköisesti ja pulassa olet sitten, jos luontaiset tapasi toimia sattuvat olemaan sellaisia, että ne tukevat enemmän väitettä, että teko tapahtui yhteisymmärryksessä.

Liian hysteerinen ei saa olla, ei myöskään liian rauhallinen. Niin. Olepa jotain siltä väliltä, etenkin välittömästi teon tapahduttua. Älä vaan haudo itsesi kanssa liian kauan, että teetkö ilmoituksen vai et. Sen puolesta, että tekoa pidetään vasten tahtoasi tapahtuneena nimittäin osoittaa se, kuinka nopeasti teet rikosilmoituksen. Suurimmassa osassa tuomituista jutuista ilmoitus oltiin tehty vuorokauden kuluessa teon tapahtumisesta. Menethän välittömästi teon tapahduttua myöskin ilmoittamaan siitä ensimmäiselle näkemällesi ihmiselle, muutoin saa taas tuomioistuin syytä epäillä motiivejasi. Niin tosiaan, pidäthän huolen, ettei kukaan voi epäillä sinulla olevan jotakin motiivia valehdella asiasta. 

Ja mikä todistaa kaikkein parhaiten sitä, että teko tapahtui vastentahtoasi? No tietenkin se käyttämäsi väkivallan määrä tilanteessa. Ai, et käytä väkivaltaa, yrität ratkaista asiat puhumalla (ja olet siis stereotyyppinen nainen)? Too bad, so sad. Ei muuten paljon vakuuta tuomioistuinta. Arkikokemus, kun tuntuu näin patriarkaalisessa kulttuurissa olevan, että väkivaltaan vastataan väkivallalla. Ja ai niin, muista huutaa! Aivan täysiä!

Huoh. Siinäpä asian juridista ja todistusoikeudellista puolta. Eihän tämä nyt ollenkaan ota huomioon, miten vaikea ja tuskallinen prosessi seksuaalirikoksen selvittäminen on. Ei tämä ota huomioon, että et välttämättä halua kertoa ensin jollekin tuntemattomalle ihmiselle (sille joka tuli siis ensimmäisenä vastaan), sitten poliisille, syyttäjälle, tuomarille, lautamiehille ja vaikka kenelle mitä sinulle tarkalleen tehtiin. Niin, katsos kun onhan se toki niin helppoa kertoa, että juu, ensin hän tönäisi minut maahan, sitten tuli päälleni ja teki sitä ja tätä... Yhtään ei hävetä oma kykenemättömyys estää tilannetta.

Ja se klassinen "puskaraiskaaja". Suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisasunnoissa toistensa entuudestaan tuntevien osapuolten välillä. Ja tätä pidetään arkiajattelussa lieventävänä seikkana! Ei onneksi tuomioistuimessa, mutta silti tämä herättää kysymyksen, että oliko sitä tahtoa vai ei. Ei taaskaan oteta huomioon, että paljon vaikeampaahan se on tulla tutun raiskaamaksi. Miten sitä enää koskaan uskaltaa luottaa enää kehenkään? Entä jos raiskaaja on työkaverisi työpaikan pikkujoulujen jatkoilla? Hip hei, mukava maanantaiaamu ja silleen.

Palataanpa siihen uhrin käyttäytymiseen. Kun se nyt kuitenkin näyttää olevan kaiken a ja o. Hysteerinen vai rauhallinen? Väkivaltaa vai ei väkivaltaa? Tuntuisiko järkevältä, että totta kai hysteerinen ja totta kai tappeli vastaan minkä jaksoi? Minulle on tullut tällainen tilanne elämässäni vastaan kahdesti. Toisella kerralla olin 13-vuotias ja toisella kerralla noin 17-vuotias. Ja käyttäydyin aivan eri tavalla noissa kahdessa. 13-vuotiaana turvauduin väkivaltaan ja pääsin pakoon. Miksi turvauduin väkivaltaan? Tekijöitä (tai oikeastaan teon yrittäjiä) oli vain yksi, hänkin vahvasti humalassa ja oli tilaa juosta. Eli pakomahdollisuus. Kun pääsin kotiin, olin hetken aikaa hieman ihmefiiliksissä, mutta myöhemmin hyvinkin rauhallinen. Minähän selviydyin tilanteesta voittajana, minulle ei loppuunsa pientä rystysten "tärähtämistä" lukuunottamatta käynyt mitenkään. En olisi edes halunnut kertoa asiaa poliisille, mutta kun isä hemmetti meni kysymään miksi käteni on paketissa ja vahingossa kerroin mistä se tuli. Isä teki rikosilmoituksen. Tekijä ei koskaan jäänyt kiinni. Ihan sama minulle.

Toisella kerralla minä yritin selvitä tilanteesta puhumalla. Miksi, kun olin jo kerran aiemminkin selvinnyt väkivallalla? No siksi, että nyt tekijöitä oli kolme, he olivat paljon selvempiä ja tilaa nopeaan pakenemiseen ei ollut. Menin tilanteessa aivan lukkoon ja mietin mahdollisuuksiani samalla, kun yritin puhua heille järkeä. Itsemääräämisoikeudensuojeluvaisto voi olla kova. Mutta henkiinjäämisenvaisto on kovempi. Lopulta tuli tilanne, että pääsin livahtamaan ja selvisin tästäkin ilman fyysisiä vammoja. Tämän tapauksen jälkeen olin kuitenkin varmaan tunnin tai pari shokissa. Toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Ja toisin kuin tuosta ensimmäisestä jutusta, tästä toisesta ei tiedä melkein kukaan. No nyt tietää, mutta tämän tarkemmin en tästä kerro, koska helvetti soikoon minua hävettää, etten sitten hengenlähdön uhallakin vain tapellut vastaan kaikilla voimillani.

Väitöskirjassa olleissa tapauksissa oli paljon "sankariuhreja", niitä jotka tappelivat viimeiseen asti. Mutta myös niitä, jotka lopettivat jossakin välissä tappelun, koska halusivat jäädä henkiin. Ei kerrottu miksi jotkut olivat yrittäneet puhumista, tiedän vain miksi itse yritin puhumista. Ja tiedän, että monet naiset yrittävät ratkoa tilanteita puhumalla. Jopa kaikkein absurdeimpiakin tilanteita. En tiedä miksi väkivallattomuuden pitäisi todistaa mitään? En tiedä miksi se, että tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan, on mitenkään merkityksellinen seikka? Onko todellisuudessa olemassa niitä "vihaisia kostajanaisia", jotka esittävät raskaita syytöksiä täysin ilman todellisuuspohjaa? Onko niitä niin paljon, että sitä pitää epäillä joka jutun yhteydessä? Onko miehen suojaamisessa näiltä syöjättäriltä menty jo liian pitkälle?

Jos haluaa välttää nämä tilanteet, ei pelkästään pidä vältellä öisiä katuja (joilla minä itse edelleen paljon kuljen) vaan myös kaiken maailman jatkoja ja joissakin tapauksissa jopa niitä firman pikkujouluja. Pelossa elämisen sijaan kehottaisin valmistautumaan kohtaamaan nämä tilanteet. Työpaikalla on aivan perusteltua pitää yllä "ammatillista kuorta". Jos on etäinen ja jonkin verran tiukkapipoinenkin, välttänee suuremmalla todennäköisyydellä seksuaalisen häirinnän. Ainakin itselläni on toiminut hyvin sellaisen "etäisen kuoren" luominen. Joskus saan sen vaikutelman, ettei minua edes ajatella naisena ja näitä taustojani vastaan, se on minulle enimmäkseen positiivinen asia. Kannattaa siis miettiä huolella, mitä seurauksia itselleen aiheuttaa, jos keimailee ja flirttailee kaikkien kanssa. Hyvällä säkällä koskaan ei tapahdu mitään. Huonolla säkällä joku päivä joku tekee sinulle jotain väkisin, koska hei, sinähän yllytit häntä ja suorastaan kerjäsit sitä. (ja ennen kuin kukaan valittaa, että olen sovinisti, opetelkaa huomaamaan sarkasmi myös kirjoitetusta tekstistä)

Mitä jos se tilanne kuitenkin tulee? No tappele vastaan, jos vaan yhtään on mahdollisuuksia päästä pakoon. Suosittelen nopeaa ja hyvin kivuliasta tekniikkaa, jota seuraa elämäsi nopein juoksu. Potkua haaroväliin yleensä osataan odottaa. Mutta ei välttämättä sitä, että koko ruumiinvoimiasi (siis myös jalkojen ja keskivartalon lihaksia) käyttäen täräytät kyynärpäällä päähän. Tai että otat hiuksista/päästä kiinni, jotta voit paremmin repäistä nopeasti toisen silmän irti. Eikä sitäkään, että näyttelet hetken alistuvaista ja puraiset sitten rikoksentekovälineen kokonaan irti. Ei kuule lähde äijä ihan heti juoksemaan perään, kun sukukalleus on maassa. Takaapäin tulevaan hyökkäykseen voi kokeilla sitä, että astuu ensin täysillä varpaille, sujahtaa sitten samalla sekunnilla hyökkääjän kainalon alta hänen taakseen ja potkaisee jalat alta. Sitten voi pistää juoksuksi. Tai potkaista vielä täysiä päähän ja juosta sitten. Niin lujaa kuin ikinä pääset. On tietenkin eduksi, ettet ole niin rapakunnossa, ettetkö jaksaisi juosta noin kilometriä, kun henkesi on siitä kiinni. Ja että kehostasi löytyisi lihaksia, joilla toteuttaa nämä toimenpiteet. Veljeni sanavalintoja käyttäen, tuulenraiskaamat vinkuheinät tuskin pystyvät kovin massiiviseen vastarintaan. 

Kyllähän näillä minun ohjeillani melko varmasti rapsahtaa syyte voimakeinojen liiallisesta käytöstä. Jos nimittäin tekijä vaivautuu poliisilaitokselle. Itselleni toisaalta olisi ihan se ja sama, vaikka tulisi millainen syyte, kunhan selviytyisin tilanteesta voittajana. Ja joskus se vaatii äärimmäisen väkivallan käyttämistä. Karatefilosofiaa soveltaen, tee toki hyökkääjälle sellainen olo, ettei hän uudestaan halua päällesi käydä.

Suosittelen lämpimästi, että mielessäsi mietit valmiiksi muutamia kikkoja miten toimit, jos tällainen tilanne yllättää, sillä siinä itse tilanteessa ei paljoa ehdi pohtia. Hyvä, jos pystyt kauhultasi toimimaan ollenkaan. Ja on ihan ok toimia tavalla, joka säilyttää henkesi. Mitä ikinä tapahtuukaan, muista kuitenkin, että teet selväksi, että tapahtuma on vastoin tahtoasi. Tee se niin selvästi, ettei mies voi sitä mitenkään väittää esileikiksi. Tällaisiakin väitteitä on esitetty. Ja muista, sinä et ole syypää. Vaikka olisit pukeutunut tai käyttäytynyt miten tahansa.

(ja miksi tekijänä oli koko ajan mies, no hemmetti, kun ne ovat aina (en ole ikinä kohdannut tapausta, jossa asia olisi toisin) miehiä)

Onnellisuuden lähteillä

Jotenkin kun näitä tähän astisia tekstejäni katsoo, saa käsityksen, että olen hirvittävän pessimistinen ihminen ja näen ympärilläni vain epäkohtia, joihin pitäisi puuttua. Vaikka olenkin hieman kriittinen mitä tulee yhteiskunnan tilaan, enimmäkseen olen kuitenkin positiivinen ihminen ja melkein aina onnellinen. Siksi haluankin kirjoittaa tällä kertaa onnellisuudesta. Onnellisen tekstin. Laitan tähän kuviakin. (ne ovat itse piirtämiäni/valokuvaamiani)

Jos minulta kysyttäisiin mistä onnellisuus tulee, vastaisin: "siitä, että osaa löytää hyviä puolia siitä tilanteesta missä on ja samalla myös arvostaa niitä asioita mitä itsellä jo on". Uskon, että jos aina kiinnittää onnellisuutensa johonkin, jota tavoittelee, ei koskaan ole onnellinen. Aina nimittäin löytää uusia tavoittelun aiheita ja silloin ne asiat, jotka ennen toivat sinulle onnen, menettävät merkitystään. Ja jos puolestaan sitoo onnellisuutensa johonkin tilanteeseen, sitähän on aina onneton, kun ei ole siinä nimenomaisessa tilanteessa!

Tämän blogin ei ollut tarkoitus keskittyä minuun, mutta otanpa tähän tekstiin nyt silti esimerkkejä siitä, mikä tekee juuri minut onnelliseksi. Toivon, että lukijatkin löytäisivät omat onnen lähteensä, jotka heillä jo ovat ja saisivat sitä kautta tuntea itsensä onnelliseksi. Ja hei, nyt puhuu ihminen, joka on menettänyt lopullisesti terveytensä, haluan muistuttaa, että onnellisuus on mahdollista vaikka kaikki asiat eivät elämässä olisikaan aina täydellisesti. 

Asioita, joista olen onnellinen

Asioita, joita minulla siis tällä hetkellä on ja jotka tekevät minut onnelliseksi:

- pidän  perheestäni ja sukulaisistani todella paljon. 

- minulla on monia ihania ystäviä, joilla kaikilla on piirteitä, joita kunnioitan. Ne ovat erilaisia eri ihmisillä, mutta kaikilta ystäviltäni minulla on opittavaa. Kaikki ystäväni ovat luotettavia ja heidän kanssaan on mukava viettää aikaa.

- opiskelen unelma-ammattiani, joka tarjoaa haasteita ja onnistumisen riemua. Olen mielestäni myös aika hyvä tässä.

- olen saanut kokea elämässäni paljon ihania hetkiä, niiden muisteleminen tuo hymyn huulilleni ja onnen sydämeeni.

- piirtäminen/maalaaminen

- minulla on ihana koti ja kaunis metsä ikkunani takana.

- rakastan astioitani. Tämä saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta minä todellakin pidän niistä, ne ovat niin kauniin muotoisia ja värisiä. Niiden takia olen onnellinen joka kerta, kun syön jotakin. Se on jo 4 "onnellisuuskertaa" päivässä.

- minulla on kaksi iPodia ja paljon musiikkia niihin. Musiikki saa aina minut hyvälle tuulelle ja siksi olenkin niin onnellinen näistä iPodeista, jotka mahdollistavat sen, että voin kantaa kaikkea musiikkiani koko ajan mukanani ja tehdä varsinkin siihen 160 Gt iPodiin loputtomasti erilaisia ihania soittolistoja eri mielialoille ja eri tilanteisiin.

- minulla on ihania koruja, ne ovat kauniita ja merkitsevät minulle eri asioita.

- minulla on seinälläni kaksi taulua, enkä ole nähnyt ikinä missään kenelläkään kauniimpia tauluja.

- minulla on ihana nojatuoli, jalkalamppu sen takana ja rahi sen edessä ja erittäin täysi kirjahylly siinä vieressä. Lukutoukan unelma.

- edelliseen kohtaan viitaten, omistan lähes kaikki kirjat, jotka olen koskaan arvioinut "erittäin hyviksi". Voin lukea niitä uudestaan ja uudestaan. Lisäksi se kirjahylly luo huoneeseeni mukavan tunnelman toimimalla myös sisustuselementtinä. 

- ryhdyin monia vuosia sitten partiolaiseksi. Se päätös on tuonut elämääni eniten onnea, hyviä kokemuksia ja ihania ystäviä

- omistan lumilaudan. Se on kätevää ja se saa minut yhä uudestaan palaamaan rinteeseen. En milloinkaan tunne olevani niin elossa, kuin laskiessani aurinkoisena päivänä kirkkaan sinisen taivaan alla valkoisen lumen ympäröimänä rinnettä alas. 

- olen löytänyt juuri minulle sopivan elämänkatsomuksen, joka omalta osaltaan pitää yllä perusonnellisuuttani, koska se on opettanut minulle monia asioita ja tapoja suhtautua elämän eri vaiheisiin.

Kevät

Sitten eri tilanteita, joista löydän onnen aiheita. Päädyin valitsemaan vuodenajat, koska koko ajan on jokin niistä. Aloitetaan keväästä.

Keväällä minut onnelliseksi tekee:

- se, että on uusien alkujen aika

- pitenevät päivät

- alkukeväästä voi käydä lumilautailemassa, mutta loppukeväästä myös partioleirillä ilman hyttysiä

- jokainen auringon pilkahdus pitkän talven ja kaamoksen jälkeen

- luonnon herääminen unestaan ja se kuinka uusi elämä alkaa kukoistaa

- pajunkissat

- suklaamunat

- kevään tuoksu. Tätä on vaikea selittää, mutta keväällä aina lumien sulaessa tuoksuu ihanalta.

- tuomenkukat

- lisääntyvä auringonvalo alkaa heijastella sateenkaaria huoneeseeni ikkunalla olevien kristallien läpi

- pidän tästä vuodenajasta eniten

Kesä

Kesällä minut onnelliseksi tekee:

- aurinko ja lämpö

- valkeat kesäyöt

- luonnon vihreys

- kesäsade ja eritoten ukkosmyrskyt. Rakastan ukkosmyrskyjä.

- kuumana päivänä pallojäätelö tai kylmä sprite

- pyöräilyreissu Kokkolasta Pietarsaareen ja takaisin

- juhannus serkkujen mökillä

- kielot

- ulkona voi juosta ilman, että ilman kylmyys sattuisi kurkkuun/keuhkoihin tai tarvitsisi pelätä liukastuvansa mihinkään.

- pukeutuminen on nopeaa silloinkin, kun lähtee ulos

- kanootilla melominen, jos vain sellainen tilanne tarjoutuu

- erilaiset marjat suoraan pensaasta. Erityisesti mustikat.

Syksy

 Syksyllä onnea löydän:

- pimenevistä illoista, etenkin yöllä nukkuminen helpottuu, kun koko ajan ei ole valoisaa

- syysmyrskystä, kunhan voin ihailla sitä paikasta, jossa en kastu

- ruskan kauneudesta

- putoilevista lehdistä

- tähän astisessa elämässä syksyllä on aina alkanut uusi kouluvuosi ja se on siksi ollut kivaa aikaa

- hyttyset alkavat kaikota luonnosta, joten siellä kulkeminen on kivempaa

- syntymäpäiväni on lokakuun alussa

- halloween on lempparijuhlani, sen lähestyessä tykkään lukea aiheeseen sopivia tekstejä ja jos hyvä säkä käy, saan osallistua naamiaisjuhliin

Talvi

Talvella onnen aiheita löytyy:

- lumilautailusta

- kynttilöistä

- villasukista

- joulusta

- glögistä

- kun saa lumimyräkällä käpertyä nojatuoliin lukemaan kirjaa ja olla onnellinen, ettei tarvitse olla ulkona

- ei hyttysiä

- luonto on kaunis, kaikki ihmisten roskat ym. ovat lumen alla

- lumihiutaleet ovat kauniita ja joskus lumisadekin niin upea, että sanat eivät riitä kuvaamaan sen hetken kauneutta

- eläinten jäljet hangella

- aurinkoa näkee niin harvoin, että pienikin pilkahdus auringonvaloa tekee onnelliseksi

Mistä sinä tulet onnelliseksi?

Ihanteista ja tasapainosta

Olen ollut partiossa suurimman osan iästäni, 7-vuotiaasta lähtien. Tästä johtuen, elämääni ovat aina kuuluneet ihanteet. Niin vahvasti, että suurimman osan ajasta unohdan, että monilla muilla ei ole ihanteita merkityksessä "minulla on lista asioista, joita minun pitää pyrkiä elämässäni noudattamaan". Tämä on hassu asia, kun sen huomaa, mutta eipä se arkipäivinä kovin montaa kertaa käy mielessä, miten muut elävät. Mutta nyt, kun haluaa kirjoittaa jutun aiheesta, ei oikein tiedä miten tämä pitäisi kirjoittaa, jotta voisi välittää lukijalle ihanteiden ja ennen kaikkea niiden ymmärtämisen merkityksen.

Aloitan kuitenkin niistä partioihanteista. En tiedä missä vaiheessa se 8 kohdan lista lakkasi olemasta lista, joka piti osata ulkoa partiotaitokisoissa tai riihityksissä. Jossakin vaiheessa huomasin, että elän tämän listan mukaan. 

1. kehittää itseään ihmisenä

2. kunnioittaa toista ihmistä

3. auttaa ja palvella

4. tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa

5. rakastaa ja suojella luontoa

6. olla uskollinen ja luotettava

7. rakentaa ystävyyttä yli rajojen

8. etsiä elämän totuutta. 

Ja sitten on tietenkin vielä se partiolaisen tunnus: ole valmis. 

Nämä ohjeet ovat varsin konkreettiset ja on niitä puitukin. Voi niin miljoona kertaa, "kertokaa suosikki ihanteestanne", "miten toteutatte tätä ihannetta elämässänne", "mitä tämä ihanne mielestänne tarkoittaa?". Partiolaisiakin on erilaisia, minä olen sellainen, joka on aina noudattanut yllä mainittua listaa. Jos haluat tuntea minut ihmisenä, lue ylläoleva lista.

Mutta elämässä on myös toisenlaisia ihanteita/tavoitteita. Ylläolevien lisäksi minulla on eräs toinen lista, mutta ne ovat enemmänkin "ohjeita käyttäytymiseen", eivätkä niinkään määrittele millainen ihminen olen, muuta kuin itsetuntemukseen kehottava kohta "tunne itsesi". Tämä lista on toistaiseksi enemmän lista kuin elämäntapa, vaikka olen tiennyt sisällön jo 10 vuotta. Osasyy tähän on, että jos täyttäisin listan joka kohdan, eläisin täydellistä elämää. Joka suhteessa. Hieman haastavaa siis. Hoksasin juuri, että tätä listaa ei ole pitänyt käydä läpi ollenkaan niin paljon kuin partiolaisen ihanteita. Kukaan ei ole kysymässä vähän väliä miten toteutan tätä listaa tai mitä sen kohdat tarkoittavat. Ja siksi sen listan sisällön luulee ymmärtävänsä, mutta oikeasti ne ovat vain sanoja. Kunnes käteen osuu filosofian kirja, joka tarjoaa yhden sisällön sanoille. 

Yksi sen listan kohta on "elä tasapainossa". Viikko sitten minä ymmärsin mitä tämä tarkoittaa ja miksi noudattamatta jättämisestä seuraa niin paljon onnetonta oloa.

Loppuunsa tämä ohje on kovin yksinkertainen. Kaikkien asioiden elämässä pitää olla tasapainossa. Hyvin yksinkertaista. Mutta hoksaako sitä kovin helposti mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa, että vastinparien pitää olla tasapainossa ja oikeiden vastinparien löytäminen on ihan krusiaalista. Minun ei esimerkiksi tarvitse tasapainottaa partiolaisuutta ja ei-partiolaisuutta, partiolaisuus on mukana jokaisessa elämäni hetkessä. Sen sijaan minun pitäisi tasapainottaa esimerkiksi työ-lepo ja liikunta-herkuttelu. Nämä kaksi ovat kyllä minulle sellaiset murheenkryynit. 

Kuinka monesti sitä ajattelee "on ihan ok syödä vaikkapa lakritsapatukka, jos on harrastanut liikuntaa"? Tai "on ihan ok pitää ilta vapaata, jos on työskennellyt 8 tuntia"? Ensimmäisen kyllä tiedän, eikä sitä unohda, koska maailma on täynnä heijastavia pintoja. Jälkimmäisen hoksasin viikko sitten. Yliopisto ei ole työ-lepo -tasapainon kannalta ollenkaan hyvä paikka, jos ei saa itseään lukemaan joka päivä samaan aikaan lakia. En tunne ketään joka pystyy siihen. Tästä aiheutuu, että enemmän tai vähemmän on koko ajan jäljessä ja "pitää lukea lakia"-stressi päällä. Ei ole stressivapaata vapaa-aikaa, koska aina on tulossa seuraava tentti. Toisaalta joskus hajottaa niin paljon, että menee kokonaisia päiviä, ettei saa mitään järkevää aikaiseksi, koska pää on yksi ampiaispesä tekemättömien töiden listan edessä. Ne päivät ovat hukkaan heitettyjä työn edistymisen osalta, mutta eivät ole tuntuneet levoltakaan, koska stressistä ei pääse. Aivan hirveätä. Tämä on tällä hetkellä ainut asia, joka minua elämässä ahdistaa, mutta se ahdistaakin sitten kunnolla.

Oman elämän tasapaino voi olla myös muilla tavoin pielessä. Yksi vastinpari on antaminen-ottaminen. Länsimaisessa runsauden kulttuurissa kohtuus on jo kauan ollut hukassa. Halutaan kaikkea ja kohta mikään ei tunnu miltään ja aina pitää saada uutta. Tyytyväisyys jonkin tavaran johdosta on niin väliaikaista. Ja sitten kun täällä halutaan ja otetaan, siellä kehitysmaassa ollaan ilman. Taas siellä joku ajattelee, minä olen vain yksi ihminen. Niin olet, mutta niin on ne 6 miljardia muutakin. Epätasapaino tässä suhteessa ilmenee myös henkilökohtaisella tasolla. Jos saat aina enemmän kuin annat, alat pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Sitten sattuu, kun se itsestäänselvyytenä pitämäsi asia katoaa elämästäsi.

Antamis-ottamis -vastinpari ilmenee myös ihmissuhteissa. Ehkä sinulla on kaveri, joka aina pyytää sinulta apua, mutta ei ole valmis auttamaan sinua, kun olet pulassa? Ei hääviä, saatat alkaa tuntea itsesi arvottomaksi. Yritäpä pitää huoli, että et itse ole se, joka saa paljon, mutta ei muista antaa mitään takaisin. Entä ajatteletko koskaan, kun joku kehuu sinua, milloin olet itse viimeksi kehunut muita?

Sitten on tietenkin myös henkisyys-maallisuus -vastinpari. Ei nyt merkityksessä, että sinun pitäisi unohtaa uskontosi välillä vaan, että tekisit ihan tavallisia juttuja, joihin henkiset asiat eivät mitenkään liity, sen sijaan, että käyttäisit kaiken vapaa-aikasi elämän tarkoituksen löytämiseen. Mitäpä sillä tarkoituksella tekee, jos ei ole sitä elämää? 

Tässä on vain muutama vastinpari, mutta idea tasapainosta kävi varmasti selväksi. Itse huomasin, että ne asiat, joihin en elämässäni ole tyytyväinen, eivät ole tasapainossa. Tämän suhteen tajuaminen on ainakin omalla kohdallani yksi askel niiden asioiden muuttamiseen. Jokainen ihminen valitsee itse ne ihanteet/tavoitteet, joiden mukaan elää. Tai valitsee elämäänsä rajoittavaksi tekijäksi ainoastaan lain. Jotkut eivät sitäkään. Tällä kirjoituksella halusin herätellä niitä, joilla ihanteita on. Oletteko tehneet itsellenne selväksi, mitä ihanteenne tarkoittaa tai vaatii elämältänne?

 

Hiljaa ja puolueettomana

Taotaanpas, kun rauta on kuumaa. Tämän kirjoituksen aihe pomppasi ylös Artiklan foorumilta, jossa joku ei-juristi varoitti meitä tulevaisuuden juristeja pitämään tietomme salassa, olemaan profiloitumatta mihinkään kantaan tai asiaan, koska tulevaisuudessa joku ei meistä kovasti tykkää... Ja kieltäytyä pitäisi asioista (mainittiin politiikka, rotaryt ja lionsit), koska pitää olla sitoutumaton ja kaikkien lähestyttävissä.

Rehellisesti sanottuna tämä sai niin karvat pystyyn, että mietin hetken, onko kyseessä jokin "trolli". 

Tiedän kyllä, että juristin ammatti edellyttää haltijaltaan monia asioita, joita monet muut ammatit eivät edellytä. Onhan meidän oltava rehellisiksi tunnettuja, elämämme hallitsevia (merkityksessä, ettei saa olla konkurssissa eikä muutenkaan ongelmissa), emme voi koskaan esiintyä julkisesti päihtyneenä jne. Asian havainnollistamiseksi kerron lakimiehen eettiset ohjeet (joiden perusteella voitte päätellä, mitä muuta me emme saa olla).

1. Lakimiehen on toimittava oikeudenmukaisesti ja tavoiteltava oikeudenmukaista lopputulosta.

2. Lakimiehen on toiminnassaan ja käyttäytymisessään oltava tehtävänsä vaatiman luottamuksen arvoinen. Hän ei saa antaa omien taloudellisten etujensa tai muihen henkilökohtaisten vaikuttimiensa haitata tehtävän tunnollista hoitamista.

3. Lakimiehen on hoidettava hänelle uskotut tehtävät ammattitaitoisesti, huolellisesti ja viivyttelemättä.

4. Lakimiehen on pysyttävä totuudessa.

5. Lakimiehen on toiminnassaan oltava riippumaton ulkopuolisista vaikutteista, jotka saattavat haitata tehtävän asianmukaista hoitamista tai oikeudenmukaisen lopputuloksen saavuttamista.

6. Lakimiehen on työssään käyttäydyttävä asiallisesti ja toimittava tasapuolisesti. Kollegiaalisuus ei saa vaikuttaa asiaan.

7. Lakimies ei saa oikeudettomasti ilmaista, mitä hän tehtävää hoitaessaan on saanut tietoonsa.

8. Lakimies ei saa antaa asianosaisen rodun, sukupuolen, uskonnon, yhteiskunnallisen aseman, poliittisen näkemyksen tai muunkaan vastaavan seikan vaikuttaa tehtävänsä hoitamiseen.

9. Lakimies ei saa käyttää väärin toisen ymmärtämättömyyttä tai tietämättömyyttä lain sisällöstä. Hänen on tarvittaessa kehotettava tätä käyttämään asiantuntevaa apua.

10. Lakimiehen on tehtävää hoitaessaan pyrittävä mahdollisuuksien mukaan asiassa sovinnolliseen ratkaisuun.

11. Lakimiehen on jatkuvasti kehitettävä ammattitaitoaan sekä pyrittävä kehittämään yhteiskuntaa oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.

12. Lakimies ei saa toiminnallaan vahingoittaa lakimieskunnan yleistä arvostusta.

Siinä. Voiko joku vetää näistä johtopäätöksen, että pitäisi olla "hiljaa ja puolueettomana"? Kohta 11 suorastaan kannustaa kehittämään yhteiskuntaa, eritoten silmällä pitäen sen oikeudenmukaisuutta. Ja mitenkäs yhteiskunnan kehittäminen tapahtuu? Ottamalla jokin kanta ja ajamalla sitä. Ei riitä, että päänsä sisässä on jotain mieltä. Jos haluaa kehittää yhteiskuntaa, on tartuttava toimiin. Etsittävä oikeat foorumit vaikuttaa asioihin, oli se sitten kunnallispolitiikka, eduskunta tai järjestö. Helpoimmillaan vaikuttaminen on keskustelun herättämistä vaikkapa mediassa.

Ei, mistään ei todellakaan voida johtaa, että pitäisi olla "sitoutumaton ja kaikkien lähestyttävissä" siten, että pitäisi olla puolueeton. Sitoutumattomuutta edellytetään yksittäisissä jutuissa, ei ihmiseltä itseltään yleensä. Esimerkiksi tuomarina tai syyttäjänä ei voi toimia niissä yksittäisissä jutuissa, joihin omaa ennakkokäsityksen tai on muulla tavalla esteellinen. Kohta "kaikkien lähestyttävissä" ilmenee lähinnä ohjeiden kohdasta 8, joka kieltää syrjinnän. Sekään ei siis aseta meille itsellemme velvollisuutta olla "poliittisesti sitoutumaton, uskonnoltaan sitoutumaton" tms. Juristi voi siis olla vaikkapa vihreiden kansanedustaja ja homoseksuaali. 

Itse asiassa, vuoden 2010 Mister Gay Finland on oikeustieteen ylioppilas ja esiintyy kyllä julkisuudessa ja ilmaisee kantojaan. Siinä on rohkeutta, jota monella ei ole. Esiintyä vähemmistön edustajana niin avoimesti julkisuudessa ajamassa vähemmistön asiaa, kun vastustajat saattavat olla väkivaltaan asti valmiita suojelemaan "omaa elämäntapaansa".

Riittää juristeista. Asiaa voi katsoa myös yleiseltä kannalta. En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi pitää kynttiläänsä vakan alla, koska "tulevaisuudessa joku ei kovasti tykkää hänestä" jos hän ilmaisisi mielipiteitään tai kuuluisi johonkin ryhmään, joka ajaa jotakin etua. Tämä on minusta ihan hirveästi sanottu. Totuus kuitenkin on, ettei kaikkia voi miellyttää ja silläkin, että et sano mitään, etkä ota mihinkään kantaa, ärsytät tiettyjä ihmisiä. Voin nostaa tässä käden ylös. Olen yksi niistä ihmisistä, jotka ärsyyntyvät ihmisiin, joilla ei ole "luonnetta". Sillä siltä se vaikuttaa, jos et ole mitään mieltä ja seuraat aina vain muita/ yleistä mielipidettä, et tee mitään ennen kuin näet mitä muut tekevät... kuka sinä silloin olet?

Olen itse niin maailmanparantaja -ihminen, että en koskaan voisi olla puolueeton. En ikinä voisi olla hiljaa, koska maailma ei muutu hiljaa olemalla. Enkä totta vie kannusta ketään muutakaan olemaan hiljaa ja puolueettomana. Jos teistä ei pidetä sen takia, että ilmaisette mielipiteitänne, niin mitä sitten? Mitä väliä sillä on? Jos lampaat eivät pidä sinusta, lähde laamojen kanssa loikkimaan vuorille. Vuorilla loikkiessa tuntuu aika merkityksettömältä, mitä niityllä olevat lampaat sinusta ajattelevat.

Demokratia vanhentunut?

Ruotsidemokraatit saavat muutamia parlamenttipaikkoja vaaleissa, siitäkin huolimatta, että kyseinen puolue on lähes lynkattu lehdistössä. Ja nyt muut puolueet ilmoittavat, etteivät aio tehdä sen kanssa yhteistyötä. Mahtaa olla kerrassaan kamala puolue. Heidän teeseihinsä on vaikea ottaa kantaa, sillä en ole saanut selvitettyä niitä luotettavista lähteistä. Onpahan joka tapauksessa varmasti aivan erilaisia teesejä kuin Suomessa, jossa on vaikea käsittää mitä eroja esimerkiksi kolmella suurimmalla puolueella on. Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä, mutta en tiedä mitä puoluetta äänestää, koska aina joku niistä vetää itsensä mutaan ottamalla ehdokaslistoilleen jonkun "kaivurimutasen". Miten voisin äänestää puoluetta, joka pitää "julkkista" pätevänä ihmisenä edustamaan kansaa?

Tästä päästäänkin siihen, että minusta demokratia on vanhentunut ajatus. Tai ainakin nykymuodossaan. On puolueita, joiden sanoma ei eroa toisista puolueista. On vaalirahasotkua, takinkääntämistä, ihmisiä, jotka ajavat vain omia etujaan kansakunnan sijasta... Pitää kumartaa niin moneen suuntaan, että sekä lasketaan veroja että lisätään palveluja. Valtionvelka pilviin. Päättäkää jo. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta, ettei molempia voi saada? Se on joko ankarat verot ja hyvät palvelut tai matalat verot ja huonot palvelut. Tai jotain näiden väliltä. Köyhät äänestää ensimmäistä ja rikkaat jälkimmäistä. Keskimmäiseen kaikki löytävät jotain valitettavaa.

Ja sitten meillä on äänestäjiä, jotka eivät tiedä maailmasta ympärillään eivätkä seuraa yhteiskunnallisia asioita. Äänestetään nyt sitten sitä julkkista, kun se on ainut, josta on kuultu joskus. Demokratian kannalta pahinta on laiskuus. Se suunnaton laiskuus, joka estää tassuttelemasta sinne äänestyskopille. Sama laiskuus estää myös ottamasta selvää mitä puoluetta ja mitä henkilöä äänestäisi. Siis joidenkin kohdalla, jotka ovat ylittäneet itsensä ja raahanneet itsensä äänestyskoppiin. Ehkä sitten on hauska äänestää Aku Ankkaa? 

Mielestäni demokratia tarvitsee toimiakseen päteviä ehdokkaita ja valistuneita äänestäjiä. Jos minä saisin päättää, meillä olisi ammattipoliitikot, joilla olisi kaikilla tutkinto oikeustieteestä ja lisäksi 1-2 tutkintoa vaihtelevista aiheista (valtiotiede, taloustiede jne.). Lisäksi pitäisi olla jokin vaatimus etiikan suhteen. Päättämään tarvitaan ihmisiä, jotka tietävät asioista, joista ovat päättämässä ja joilla on kylliksi rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä.

Laiskoja kansalaisiahan ei saa mitenkään kiinnostumaan politiikasta eikä panemaan tikkua ristiin. Arvostella kyllä jaksetaan joka paikassa ja poliitikkoihin luotetaan vähiten. Ihmiset luottavat vähiten niihin, joille ovat antaneet luottamuksensa äänestämällä heitä. Mielenkiintoinen huomio muuten.

Miksei valtio voisi toimia kuin liikeyritys? Johtavana periaatteena voisi olla tuottaa mahdollisimman hyvä elämä kansalaisille. Yrityksen työntekijät valittaisiin ansioidensa perusteella ja heidät potkittaisiin pihalle, mikäli he eivät edistäisi tavoitetta. Valinta tapahtuisi jo yrityksessä työskentelevien toimesta ja avoimesti. Kansalaiset voisivat kertoa näkemyksiään siitä, miten asioiden pitäisi olla ja yritys voisi hankkia luotettavaa selvitystä eri tahoilta, millä tavoilla asioita kannattaisi hoitaa. Yrityksessä olisi kiintiöt alueille, jotta kaikkien yrityksen toimialueiden edut tulisivat valvotuiksi.

Eipä olisi ongelmaa pienestä äänestysprosentista, ei epäpätevistä edustajista, ei vaalirahasotkuista. Eikä tarvitsisi kumarrella joka paikkaan. Finanssioikeus (miten ja kuinka paljon valtio ottaa) ja sosiaalioikeus (miten ja kuinka paljon valtio antaa) ovat täyttä helvettiä, juurikin siksi, että on yritetty peitellä, kenelle lopulta pyllistettiinkään. Ei mahdotonta valtionvelkaa, koska kaikkea ei tarvitse saada.

En odota muutosta asiantilaan lähivuosina, kenties koskaan. Eduskuntavaalit ovat kuitenkin ensi keväänä, äänestettävä on, mutta ketä? Onko kaikilla alhainen moraali ja luurankoja kaapissaan? Kuka suostuu poistamaan sen hemmetin kirkollisveron myös yrityksiltä, nostamaan alkoholin ja tupakan verot pilviin ja laskemaan rikosoikeudellisen vastuun ikärajan 12 vuoteen? Ei tasan varmasti kukaan.