Katoavista kansantaidoista

Hiphei, se toimi sittenkin. Nimittäin sooda teevärjäytymien poistajana, lempiteemukini on taas kuin uusi. Muutin tuossa kesäkuun alussa takaisin kotikaupunkiini ja äiti sitten muuton yhteydessä auttoi muun muassa pesemällä kaikki astiani. Hän huomasi siinä vaiheessa muutamassa teekupissani värjäytymiä ja antoi minulle soodaa, että saisin puhdistettua ne. Ei yhtään sillä, että olisi ollut kiire tai mitään, kun nyt vasta heinäkuun puolella sain aikaiseksi kyseisen kikan kokeilemista.

Muistui tuosta mieleen eräs toinen tapaus, yksi miespuolinen ystäväni onnistui saamaan villakangastakilleen varmaan parin desin verran sulaa steariinia. Minä totesin heti, että se takki oli sitten siinä, tuo ei pesukoneessa lähde. Mutta ystävänipä menikin Marttaliiton nettisivuille ja löysi sieltä keinon. Odottaa, että steariini kuivuu, sitten laittaa väliin jotain imukykyistä kangasta (me käytimme tiskirättiä), kankaan päälle vielä voipaperia ja sitten silittää. Steariini sulaa ja tarttuu imukykyiseen kankaaseen. Villakangastakki oli kuin uusi. Ja minä äimänkäkenä. Että ikäiseni mies osasi ratkaista tällaisen ongelman.

Äitini on myös kävelevä tietopankki mitä erilaisimpien kansantaitojen suhteen. Yksi niistä on lapsien hoito. Jos imettää liian pitkään, tulee lapselle allergioita. Jos laittaa lapsen nukkumaan ulos kylmiin vaunuihin, ei pidä ihmetellä, jos lapsi saa korvatulehduksen. (se joku vaunujen pohjakangas tms. pitää ottaa sisälle aina ja laittaa vaunuihin samalla kertaa kuin vauvakin, niin se on lämmin ja vauva ei saa korvatulehdusta) Ainakin nämä äiti on minulle jostain syystä monta kertaa kertonut, vaikka itselläni ei koskaan lapsia olekaan ollut. Tiedä sitten mikä määrä sieltä olisi tietoa tullut, jos olisin joskus saanut lapsen.

Ennen vanhaan maailma oli niin erilainen. Niin paljon piti osata itse. Vaatteetkin tulivat suunnilleen omista lampaista ja oman pellon antimista. Sitten jos jokin meni rikki, se korjattiin. Ei ollut joka kulmalla apteekkejakaan, joten ihmiset tiesivät mitkä kasvit auttoivat mihinkin vaivaan. Ei ehkä tiedetty, mikä kemiallinen ainesosa tarkalleen on se vaikuttava aine, mutta tiedettiin esimerkiksi, että mustaherukkumehu on hyväksi vilustuessa. Tästä johtuen ihmiset osasivat monia asioita, joita minä nyt päätin yhteisesti nimittää kansantaidoiksi. Sellaisia peruselämäntaitoja, jotka auttavat selviämään. Ihan itsensä ruokkimisesta, vaatettamisesta ja lääkitsemisestä lähtien.

Nykyään on niin helppo heittää jollain tavalla viallinen tai rikkinäinen asia pois ja hakea kaupasta uusi. Eipä tarvitse luonnonyrteistäkään tietää mitään, kun voi vaan kävellä apteekkiin ja etsiä purkin, jossa on kyljessä mainittu se vaiva, mikä sinua vaivaa. Mutta mitäs sitten, ku se tahriintunut kuppi on sellainen, että sitä ei enää valmisteta? Entä jos takki on niin mieleinen, ettei siitä halua luopua? Ja lapset, no he nyt sentään edelleen nykypäivänäkin hyötyisivät siitä, jos vanhemmilla olisi kikat hallussaan.

Nykyihminen on helposti niin uusavuton. Minä olen partiolainen, joten olen kai askeleen vähemmän uusavuttomampi, mutta mistäs minäkään mitään lapsenhoidosta tietäisin. Tai kasaa kikkakolmosia, kuten nyt vaikka tämä teekupin puhdistus soodalla. Ovat täysin sen varassa, mitä äiti tai mummo ovat kertoneet. Miten käy tulevaisuuden lapsien, kun meidän vastuullamme olisi siirtää heille tietoa? Tietoa, jota meillä ei välttämättä ole. 

Peruskoulussa on kyllä aine nimeltä kotitalous, mutta se on lähes pelkästään ruuanlaittoa. Ohessa on hieman oppia siitä miten ikkuna pestään, mutta ei mitään sen kummempaa. Kaiken lisäksi tuo oppi tulee oikeastaan väärässä paikassa. Se tulee siinä vaiheessa, kun oman talouden ylläpito on kovin kaukaista. Itse esimerkiksi pesin tänä keväänä (24 vuotiaana siis) ikkunani fairylla, kun en omistanut ikkunanpesuainetta. Ajattelin, että mikäs siinä, lasia se on ikkunalasi siinä missä on juomalasikin. Kerroin tästä äidille jälkikäteen ja hän totesi, että fairystahan tulee ankarat sateenkaaren värit ikkunaan, kun siihen aurinko paistaa. Minä vaan kuittasin, että ei näy mitään, ei hätää. Pesupäivä oli näet pilvinen. Seuraavana päivänä paistoi aurinko ja minä marssin kiltisti ostamaan ikkunanpesuainetta ja pesin ikkunat uudestaan seuraavana pilvisenä päivänä. 

En muista, mitä minulle on peruskoulun kotitalousopetuksessa kerrottu ikkunoiden pesemisestä, mutta ainakaan en muistanut, että tiskiaineella sitä ei voi tehdä. Ikkunoiden pesuun liittyvä ainoa muistamani sääntö on, että ikkunaa ei voi pestä silloin, kun siihen paistaa aurinko. Tämänkin olen varmaankin oppinut äidiltäni enkä kotitaloustunnilta.

Katoavista kansantaidoista on siis kyse. Ei koulussa ole enää kansalaistaito-ainetta, meille opetetaan eri kieliä, matematiikkaa, fysiikkaa ja kai kohta draamaakin. Ja entäs miehet? Kuinka paljon äidit ja mummot kertovat heille niksejään? Kun ennen vanhaan kodinhoidon ja lastenhoidon maailma oli naisten maailma. Se ei ole sitä enää nykyään, mutta opetetaanko miehille näitä taitoja? Köksässä ehkä, mutta entä ne parhaat vinkit, jotka tulevat äideiltä ja mummoilta? Ei kannata laskea sen varaan, että kyllä se poika löytää itselleen tytön, joka pitää siitä huolta.

Näin nykyaikaan sopivasti, voisiko joku kerätä johonkin kirjaan kaikki niksit, jotka tulee osata? Vähän semmoinen kuin Aku Ankassa on sudenpentujen käsikirja tai Muumeissa se Muumimamman isoäidin reseptikirja, joka tietää vastauksen kaikkeen.