Päivät 154-160, koettelemuksia

Hei,

näyttääpi siltä, että jää tää blogin kirjoittaminen viikonlopuille, kun töihin pitää uhrata sen verran aikaa arkisin, ettei tällaiseen parin tunnin urakkaan oikein jää aikaa. Yleisfiilis tällä hetkellä: nyt on ollut vähän vaikeaa. Mietin, että mulla on varmaan ollut elämässäni 4 kertaa aiemmin näin vaikeaa. Silloin kun olin peruskoulussa koulukiusattu, silloin kun vanhempani erosivat kun olin 13, silloin kun vedin jalkani paskaksi 2005 ja silloin kun erosin ensirakkaudestani. Sen sortin paskaa on tippunut nyt niskaan. Ei voi tänne tarkemmin avata kuin yhden osuuden kaikesta.

Nimittäin mun auto! Hemmetin ryökäle syö mut perikatoon. Siihen tehtiin noin kuukausi sitten 1000 euron remontti ja taas se oikkuilee. Kaksi ongelmaa: 1) öljyt ei pysy moottorissa, vaan asfaltti kiinnostaa niitä paljon enemmän 2) ajoittaisia käynnistysongelmia. Jälkimmäinen ei haittaa koko ajan, mutta ennustan, että joku päivä se vaan ei käynnisty ollenkaan ja sitten mulla on ongelma.

Ja mun ainut vaatimus autolle oli, että paikasta a paikkaan b hajoamatta välillä. Ei ollut vaatimuksia merkin, mallin, vuosiluvun, värin tai minkään muun suhteen. Ja tätä ainutta pikku vaatimusta se nyt ei voi täyttää. Tietenkin tää aiheuttaa turhautumista, mutta ennen kaikkea se aiheuttaa huolta, koska ei mulla ole vielä mitään rahoja korjailla sitä koko ajan. Tosi kiva kuulla fb:ssä miten toisillakin on ollut samaa mallia ja merkkiä ja about samaa vuosimalliakin ja kuulemma 3 kk välein piti tehdä remontti... Älkää ostako volkswagen golfia! Tulee kalliiksi ja turhauttavaksi.

Noh, se autosta. Mitäs tässä on tapahtunut sellaista, mistä mä voin jotain sanoa... Viime viikolla pudotusta kilon verran. Se oli ihan jees, ku on pitkään tippunut aika vähän ja on paino heilunut aika paljon edestakaisin. Katsoinkin tässä kalenteristani, että noin kuukauden olen jumittanut samoissa lukemissa, mutta kun elämässä on tapahtunut niin paljon muuta, niin ei oo oikein ehtinyt keskittyä miettimään painon jumittamista.

Nyt se saattais kuitenkin olla laskusuunnassa taas. Se oli tänä aamuna alimmillaan hyvin pitkään aikaan (puhumme vuosista, ainakin 5 vuodesta) ja yritän syödä nyt kevyesti, että saisin viimeinkin siirtää tuota kanitickeriä eteenpäin kohtaan -14 kiloa. Mutta saa nähdä. Ei tässä nimittäin ole ollut mitään järkeä. Söin keskiviikkona sipsejä, seuraavana päivänä - 200 g. Torstai meni ok, seuraavana päivänä + puoli kiloa. Perjantaina 200 g irtokarkkeja, tänä aamuna - 700 g. Tänään mä kävin uimassa tunnin ja pyöräilin kahdesti kaupunkiin ja takaisin, joten huomenna on sitten varmaan taas + 500 g, jos kaava on sama kuin aiemmin tällä viikolla...

Liikunnat on nyt huonoissa kantimissa. Maanantaina lenkki, tiistaina jäi väliin, keskiviikkona tunnesyömistä lenkin sijaan, torstaina treffit kaverin kanssa, perjantaina katsoin leffan (nälkäpeli, oli muuten hyvä. Suosittelen ainakin veljelleni.) lenkin sijaan. Tänään aamulla kävin uimassa ja piti käydä vielä illalla lenkillä, mutta puhuinkin sitten äidin kanssa puhelimessa ja katsoin selviytyjien finaalin. Ja nyt kirjoitan tätä blogia. Ei sillä, ulkona onkin kyllä jo pilkkopimeää, ei siellä eteensä näkisi kuitenkaan, ku jostain syystä täällä ei öisin pala katuvalot. 

Väsään huomenna vielä jotain liikuntaa ja yritän ryhdistäytyä ensi viikolla. Mutta suoraan sanottuna mulla on kyllä tällä hetkellä ainoana tavoitteena selvitä päivästä toiseen. Niin ja olla lihomatta. 

Huomaan, että nyt kun oon taas tän mun aikuisiän painon jojoilun alapäässä, mulla ei yhtäkkiä enää olekaan "kiire" minnekään. Aiemmin oli jotenkin kauhee hoppu saavuttaa tää, mutta nyt vaikka urakkaa on vielä paljon jäljellä, mulla ei enää ole sitä hoppua. Just joku puoli kiloa viikossa riittää. Mutta pitää olla tarkkana, että kuitenkin vaatii itseltään sen pudotuksen, koska muuten mä jään tähän tai alan taas lihomaan. Aivan kuten olen tehnyt viimeiset 10 vuotta jojoillessani.

Jos nyt yritetään täältä paskakasan keskeltä nähdä jotain ilon aiheita, että pysyis edes vähän järkeä päässä, niin oli superihanaa nähdä mun hyvää ystävää torstaina. Voi että riitti juteltavaa, ku edellisestä kerrasta oli ainakin vuosi. Nyt asutaan samassa kaupungissa, niin tulee varmasti nähtyä useammin. Hän toi muuten mulle kukkiakin. Siinä myös yksi ilon aihe. Sitten kolmas juttu on, että mulla alkaa pikkuhiljaa erottua solisluut. Ei vielä paljon, mutta häivähdys on jo :) Muilta osinhan ainut luu, joka tässä läskissä näkyy, on tuo oikean jalan sääriluu ja sekin vain siksi, että se lihas on poistunut kuvioista, koska hermot on poikki. (niin ja sitten ranteissa ja nilkoissa jotkut luunpäät)

Mun mielestä erottuvat solisluut on nätit. Tää on varmaan joku juttu, ku ei oo ikinä itsellä ollut. Aivan kuten mä tämän korkkiruuvi-luonnonkiharani kanssa oon aina ihaillut suoria hiuksia. Tai kun ihonväri on ympäri vuoden ruskettuneen näköinen, äidin sukua kun tarpeeksi vetää taaksepäin, löytyy italialaiset sukujuuret, ja mun ihonväri on siis enemmän italialaisen kuin suomalaisen, niin tietenkään mikään ei oo musta kauniinpaa kuin vaalea, suorastaan kalpea iho...

Mä en rehellisesti muista enää tän kaiken keskellä, mitä oon syönyt iltaisin, mutta aamupalathan on vakiot ja lounaat muistaa, koska niissä ei ole niin paljon vaihtelua. Ruokapäiväkirjaa siltä osin, kuin sitä muistan:

Sunnuntai:

- aamupala: vadelmia, partista, kermaa

- lounas: kanaa, lämpimiä kasviksia, bearnisekastiketta

- iltapala: ?

Maanantai:

- aamupala: vadelmia, partista, kermaa

- lounas: lassakaa eväänä töissä

- iltapala: ?

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: pieniä juustopaloja (muistin, kun oli niistä kuva :D )

Keskiviikko:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 150 g sipsiä, dippi, 1 l mehua

Torstai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- kahvittelua kaverin kanssa: ruisnappeja, joissa päällä graavilohta ja kylmäsavulohituorejuustoa, teetä

Perjantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 200 g irtokarkkeja leffan katsomisen yhteydessä

Lauantai: 

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanasalaatti dipillä (kanaa, jäävuorisalaattia, ananasta, kirsikkatomaatteja, keltaista paprikaa, kermaviiliin tehty barbeque-dippi), tää oli muuten hyvää. Onneksi tätä on huomennakin :D

- iltapala: graavilohta ja omena

Päivät 151-153, Ylipainon vaikutus jaksamiseen

Heissan,

ekasta työviikosta selvitty. Olihan se vain kolmipäiväinen, mutta kumminkin. Sellainen vähän yli 9 tuntia näyttäis tässä vaiheessa olevan "normaalityöaika" ja matkoineen realiteetti on sitä, että kotoa lähden aamulla siinä vartin yli 7 ja illalla tuun takaisin kuuden - puoli seitsemän maissa. Nukkumaan, tai vähintään sänkyyn lukemaan hetkeksi kirjaa, oon mennyt joka ilta kymmeneltä, niin tulee lähes 8 tuntia unta palloon.

Kun sitä vapaa-aikaa on noin 4 tuntia per päivä, niin ei hirveästi synny tarinoita kerrottavaksi tänne. Yleensä sitä vaan tulee sitten harrastaneeksi liikuntaa ja tsekkailtua netissä suurimman pudottajan katsomosta, päivän uutisvirran ja facebookin. Ja siinäpä se päivä sitten onkin. Ehkä sitten ku mä näen vielä vähän kauemmin, onko mun työajassa minkäänlaista säännöllisyyttä, uskallan sopia myös kavereiden kanssa treffejä viikolle. Toistaiseksi en ole saanut työnantajalta minkäänlaista vastausta, kun olen yrittänyt kysellä työaikoja. Ja toistaiseksi oon aina siinä 9 tunnin kohdalla kysynyt, että haittaisko, jos mä lähtisin jo tältä päivältä. Vähän ihmetouhua verrattuna aiempiin työpaikkoihin, joissa oli kiinteät työajat ja kärikseen, jossa oli sillä tavalla liukuva, että paikalle sai tulla milloin vaan 7-9 välillä ja kaikkien piti olla talossa 9-15.15, mutta muuten sai mennä ja tulla miten halusi saldojensa puitteissa.

No, alussa pitää sietää vähän tällaista. Onpahan ainakin jotain mitä kohti pyristellä eli työaika, joka olisi jotenkin ennakoitavissa jo ihan viikon parinkin tähtäimellä. Jos alkais krantuksi, olis taas äkkiä työtön, kenties loppuelämänsä. Eihän sitä voi aloittaa sillä tavalla "huipulta" että kaikki olis kunnossa. Ellei tietysti satu olemaan jumalaton säkä asian suhteen. Jotkuthan muuttaa esim. vanhempien kotoa suoraan unelmayksiöönkin asumaan. 

Minä menin polkua:

-  asuntola (1 lukuvuosi samassa huoneessa toisen tytön kanssa)

- 30 neliön yksiö kahdestaan poikakaverin kanssa (1 vuosi, vähän ahdas kahdelle)

- 60 neliön kaksio kahdestaan poikakaverin kanssa (1 vuosi, tilaa oli, mutta ei saunaa eikä omaa tilaa pihalla, kyseessä oli paritalo, jonka piha oli käytännössä kokonaan vuokranantajiemme käytössä)

- huone soluasunnossa (2 vuotta, 1,5 vuotta ihanan kämppiksen kanssa, kaikki sujui meidän kesken tosi hyvin, mutta piti sietää opiskelija-asuntosäätiön kerrostalon muiden asukkaiden jatkuvaa älämölöä. Viimeinen puoli vuotta oli eri kämppis ja sen kanssa menikin sitten enemmän sukset ristiin)

- 30 neliön yksiö (1 vuosi, muuten jees, mutta ei parveketta). 

Ja nyt mä asun tällä hetkellä parhaassa asunnossa ikinä: eli 36 neliön yksiössä, jossa on oma sauna, iso parveke, väliseinä jakamassa tilaa ja johon mä sain itse laittaa haluamani tapetit. Lisäksi tässä viimeisessä on paras asuntoalue näistä kaikista. Ja oma parkkipaikkakin on tuossa 5 m päästä ulko-ovestani. Tosin siinä välissä on puskaa, joten ihan niin lyhyt ei ole reittini autolle, mutta lyhyt se on senkin jälkeen kun kierrän pensaan :D

Ehkä mun tarttee työelämässä mennä samanlainen kehityskulku. Ehkä myöhemmin mulla on moni asia toisin kuin nyt. Siksi yritänkin suhtautua nykytilanteeseen lähinnä luonnetta kasvattavana vaiheena. Ihminen kasvaa aina henkisesti vaikeuksia kohdatessaan. Joten, jos mä tästä vaiheesta selviän järjissäni, mä kehitän monta hienoa henkistä ominaisuutta. 

Mutta sitten siihen, mikä oli mun pääoivallus. Hoksasin nimittäin, että olen jaksanut näitä pitkiä, työmatkojen kanssa lähes 11 tuntisia päiviä yllättävän hyvin. Töissä ei väsytä, eikä väsytä myöskään siinä vaiheessa, kun tulen illalla kotiin. Sen sijaan viime kesänä, kun olin työharjoittelussa käräjäoikeudessa, niin vaikka työpäivä oli vain se 8 tuntia ja työmatka 5 min, niin silti mua väsytti tosi paljon iltapäivästä. Kerran mä jouduin oikein juomaan kahvia, etten olisi nukahtanut! Ja minä siis en yleensä juo kahvia ollenkaan, koska en pidä tavallisen kahvin mausta. (tämä kermaperse juo vain cappuchinoa yms. erikoiskahveja...) 

Mulle siis kehittyi viime kesänä varmaan ensimmäisen kahden viikon aikana jokaisena työpäivänä sellainen ankara päänsärky/väsymyskohtaus, että aina kun tulin kotiin, niin nukuin ensin 3 tuntia ja sitten olin taas toimintakunnossa. Tämä meni ohi ajan kanssa, mutta mun mielestä mä kuitenkin olin viime kesänä väsyneempi töiden jälkeen, kuin mä olen nyt.

Ja nyt siis, vaikka on pidempiä päiviä, niin en ole ollut ollenkaan samalla tavalla väsynyt, vaikka olinkin ennakolta henkisesti varautunut sellaiseen. Sitten mä luin tuossa joku päivä netistä jostain uutisartikkelista "jos työstäsi selviytymiseen tarvitsee 5 kilometrin juoksukunnon, hanki 10 km juoksukunto niin suoriudut työstäsi helposti". Ja tänään juoksulenkillä mä rupesin miettimään asiaa. Mähän olen nyt noin 13 kiloa kevyempi kuin mitä olin viime kesänä. Vaikuttaako se jaksamiseen oikeasti näin paljon?

 

Tällaista vertailua ei ole oikeasti päässyt aiemmin tekemään, koska mä olin suunnilleen tässä painossa lukion alusta oikiksen puoliväliin asti. Vain oikiksen loppupuolen mä olin 13 kiloa tätä painavampi. Ja silloin mä en tehnyt töitä muuta kuin viime kesänä ja oikis itsessään oli sellainen, että noin kerran kuussa tarvitsi käydä tekemässä tentti, mutta muuten olin vaan kotona ja luin kirjaa. Arvaattekin varmaan, etten mitään 8 tuntia lukenut kuin aina pari tenttiä edeltävää päivää. Ei, mä yleensä rötväsin ihan hirveästi ja tein töitä ehkä joku 4-5 tuntia päivässä. Sekin mahdollisesti parissa osassa siten, että 2-3 tuntia aamulla ja loput illalla. Ei sitten päässyt vaikuttamaan jaksamiseen se korkea paino ennen kuin pitikin yhtäkkiä tehdä töitä 8 tuntia putkeen.

Ja ei, mun työ käräjäoikeudessa ei ollut yhtään vaikeampaa kuin mun tän hetkinen työkään. Kummatkin olivat fyysisesti erittäin kevyttä toimistotyötä ja käräjäoikeuden työ nykyiseen verrattuna vielä paljon helpompaa! Kuinka paljon teitä alkaa pelottamaan, jos kerron, että käräjäoikeudessa ei tarvinnut hirveästi ajatella? :D Siellä piti vaan tietää säännöt ja käytännöt. Eli ei tarttenut miettiä "hmm... mitenköhän mä tän tekisin ja mitkähän lait tätä säätelee, mitkä on asiaa koskevat pykälät, oikeustapaukset ja oikeuskirjallisuus". Koska mä en tehnyt tuomarin hommia, vaan käräjäsihteerin hommia, joihin oli selvät säännöt, että jos X-tilanne toimi Y. Oikeudenkäynneissäkään ei tarttenut tehdä muuta kuin olla hiljaa ja kirjoittaa ylös se mitä muut puhuivat.

Nyt siis edelleen fyysisesti kevyt työ, mutta ajattelua tää vaatii tosi paljon, koska kukaan ei kerro mulle, että miten asiat tehdään ja lisäksi mun pitää oikeasti selvittää mitkä lait koskee eri tilanteita, löytää oikeat pykälät, asiaa koskevat oikeustapaukset ynnä kaikki muukin sellainen. No ootte te joskus ehkä jonku lakisarjan tai lakia liippaavan elokuvan nähneet. Tiedätte että asianajo on keskeiseltä osin sitä, että perustellaan vastapuolille miksi pitäisi toimia niin kuin olisi omalle päämiehelle parasta. Keskeinen osa mun työtä on etsiä niitä argumentteja, mitä mä voin käyttää oikeudenkäynneissä tai kirjelmissäni niin, että asiakkaani pääsisi oikeuksiinsa. Ja se on välillä tosi vaativaa ajatustyötä.

Ja yllättäen mä selviänkin tästä ilman, että tulisin illalla kotiini ihan uupuneena ja tarvis tehdä mitään "välikuolemaa", kuten niitä viime kesän palautumissessioita nimitän. Liikuntaa oon harrastanut nyt ja viime kesänä samalla lailla ja esim. juoksukunto on nyt ihan sama kuin se oli viime vuonnakin. Eli kyse on nyt pelkästä ylipainon määrästä. Ihmeellistä. Voiko se oikeasti vaikuttaa näin paljon? Ja entä sitten ku mä pääsen eroon niistä lopuistakin noin 23 kilosta? Mähän lähden lentoon siitä energiamäärästä! :D

Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta? Jos oot onnistunut laihtumaan, oletko jaksanut työ/koulupäivän jälkeen paremmin? Ja jos oot normaalipainoinen riittääkö aina virtaa? Tai jos oot ylipainoinen, onko sohvan kutsu ylitsepääsemätön työ/koulupäivän jälkeen?

Ruokatouhut:

Torstai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: eväsboxissa lassakaa

- iltapala: silliä, omena

Perjantai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: eväsboxissa lassakaa

- iltapala: omena, 75 g maksamakkaraa, 150 mantelinougattia (hitsi että mä odotinkin tätä koko viikon! Tää on sitä samaa ainetta, mitä oli äidilläkin ja jostain syystä mikään ei maistu tällä hetkellä paremmalta kuin se. Ja sitä saa Oulun kaakkurissa olevasta makuunista. Päätin, että sallin sitä itselleni perjantaisin ja yritän muuten olla ilman herkkuja viikolla. Yritän muistaa ottaa siitä ensi viikon perjantaina kuvan.)

Lauantai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: 300 g kanaa, uunikasviksia ja bearnisekastiketta

- iltapala: en ole vielä syönyt (päivitän jos syön)

(tuolla on muuten pari "asukuvaa" taas. Laittelen niitä silloin tällöin siltä varalta, että jotain kiinnostaa tietää, miten ylipainoinen ihminen voi esimerkiksi pukeutua. Mulla määräävänä tekijänä on, että suurin osa läskeistä on alavatsassa ja sitten mulla on ylipainooni nähden aika hoikat kädet ja jalat.)

Päivät 148-150, ensi makua tulevasta?

Hei,

nyt se sitten alkoi, työelämä. Virallisesti siis. Aiemmin oon tehnyt lyhyitä pyrähdyksiä sinne lähinnä kesätöiden ja työharjoitteluiden muodossa, mutta nyt alkoi ihan ansiotyö ja eläkkeelle asti ois jonkin sortin hommissa tarkoitus olla. Alkuun olikin oikein kiva pieni 9 tunnin työpäivä ja nyt näyttää siltä, että 9 tuntia on "hyvä suoritus". Aattelinkin, että yritän pitää sen siinä, että en olisi per päivä työpaikalla kuin maksimissaan 10 tuntia. 8 on ihanne, 9 on hyvä ja kymmenen yli en haluaisi suosiolla mennä.

Tämä siksi, että mullahan on työmatkaa sen verran, että siihen menee näin hyvällä kesäkelilläkin 40 min per suunta, kun ajaa koko matkan sellaista 7 km/h ylinopeutta. Päivässä tämä tekee siis varsinaisten työtuntien päälle 1 h 20 min plussaa. Eli tänäänkin olin poissa kotoa 10 h 20 min. Ja tämän takia en kovin mielelläni haluaisi tehdä yli 10 tunnin työpäiviä. 

Työmatkassa ei kuitenkaan sen pituuden lisäksi ole juuri valittamista. Menee joku 10 min päästä pois kaupungista ja sen jälkeen loppu on maantiellä ajamista. Tässä on vielä se hauska, että mennen tullen oli ankarat ruuhkat vastaantulevien kaistalla, mutta mun kaistalla ei lähes ketään. Jokaisessa kääntymispaikassa on liikennevalot, joten ei vastaantulijoiden määrästäkään huolimatta jumitu mihinkään risteykseen. Ja siis oikeasti, noi toiseen suuntaan menevät ruuhkat. Ihan älyttömät. Myllyojan kohdalla oli varmaan 1,5 km verran autoja käytännössä kokonaan parkissa.

Jostain kumman syystä energiaakin riittää ja en ollut väsynyt aamulla, en työpäivän aikana enkä nyt. Istahdinkin heti töistä tultuani päivittämään tätä blogia ja ajattelin lähteä juoksemaan tämän jälkeen. Sitten pitää illalla vielä vähän perehtyä työkannettavaan ja säätää työpuhelimen asetuksia. Jotenkin hassua ku on kaksi läppäriä ja kaksi kännykkää.

Toinen hassu juttu on se, että nälkä loistaa poissaoloaan. Söin aamulla (7.00) perusaamiaiseni eli turkkilaista jugurttia marjoilla ja kermalla, lounaaksi (13.30) annoksen lassakaa ja näiden lisäksi oon vetänyt vaan vettä, enkä sitäkään edes kovin paljon. Aiemminhan mä oon nimittäin syönyt aamiaiseni siinä 9-10 aikaan ja sitten mulla on ollut nälkä niin, että oon syönyt jo 13.00 lounaan ja iltapalan sitten 19-21 aikaan riippuen vähän tuliko illalla harrastettua liikuntaa. Joten vähän etukäteen huolestutti, että jaksanko mä olla syömättä sinne iltapäivään asti, kun aamiainen menee varsin aikaisin. Mutta hyvin pärjäs. Ehkä se on se, että töissä ei ehdi miettiä sellaista sivuseikkaa kuin nälkä :D 

Töissä oli mukana myös proteiinijauhetta "lisää vain vesi"-menetelmällä, mutta en tarvinnut sitä, kun ei sitten tullut nälkä.

Mä en vielä tiedä, että pitääkö mun olla töissä 5, 6 vai 7 päivää viikossa (ja kyllä, tuntimäärät tuosta huolimatta siellä 8-10 h/ pv), mutta toivon kovasti, että olisi joskus vapaapäiviä, koska jos tulee kuudelta kotiin, niin jos haluaa nukkua 8 tunnin yöunet, on siinä vapaa-aikaa vain se 4 tuntia per päivä. Ja se on aika vähän. Siinä kun käyt liikkumassa, niin hirveästi muuta et ehdikään tekemään. Nytkin kellon kanssa tätä kirjoittan, että tuossa puolen tunnin päästä pitäis sinne lenkille lähteä, että kerkee sitten vielä ennen nukkumaanmenoa tekemään ne muutamat töihin liittyvät asiat.

Ruokatouhuja:

Maanantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: grillikylkeä, bearnisekastiketta, kreikkalaista salaattia

- ei iltapalaa

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa, loput kreikkalaisesta salaatista

- lounas: subwayn kanateriyakisalaatti ja jäätelöpuikko (ingmannin totally brown)

- iltapala: macadamia-pähkinöitä, 75 g graavilohta

Keskiviikko (työpäivä)

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: eväsboxissa lassakaa

- iltapala: 75 g graavilohta, macadamia-pähkinöitä

Päivät 143-147, yöhiipparointia

Hei,

taas on yksi viikko takana, aika sen kuin vyöryy eteenpäin. Viime viikko oli elämäntapamuutosprojektin kannalta vähän vaikeampi, koska minua suoraan sanottuna vaivasi kaksi asiaa: hiilarihimot (ja tätä ei yhtään auttanut, että ilmeisesti jäätelöautolla on säännöllinen pysähtyminen meidän parkkipaikalla!) ja sellainen yleinen saamattomuus (joka johtui osin jäljempänä selitetystä ärtymyksestä). Ensimmäinen aiheutti pieniä repsuiluja ja jälkimmäinen liikuntatavoitteista jäämistä. Pikkusen oli myös uhkaavaa vanhoihin tapoihin palaamista perjantaina.

Viime viikollahan kävi niin, että tuli parikin yllättävää työtoimeksiantoa ja sitten onnistuttiin änkeämään kalenteriin myös tapaaminen ystävän kanssa. Näistä huomasin, että kun oli oikeasti sellaista tekemistä, että oli joko a) pakko saada tää tehtyä just nyt tai b) olen toisen ihmisen seurassa, niin näissä tilanteissa jäi äkkiä syömättä, yksi päivä lounas meni jopa neljään ja olinkin kuolla siinä vaiheessa nälkään.

Työt alkaa virallisesti tämän viikon keskiviikkona ja odottelenkin sitä innolla myös siitä syystä, että sitten on niin paljon tekemistä, ettei edes ehdi miettiä mitään herkkuja. Kunhan pitää huolta, että lounaat ja iltapalat on järkeviä ja pakottaa itsensä liikkumaan niin se riittänee. Mielenkiinnolla odottelen myös, että miten työaikainen ruokahomma lähtee pyörimään, kun ei oo työaikaa ja töitä tehdään toimiston lisäksi myös asiakkaiden luona ja kotona. Karppihan joutuu auttamatta tekemään eväät töihin, koska mistään lounasravintolasta tms. et yksinkertaisesti saa kuin niitä perushiilarihöttöjä, joissa pääosaa näyttelee joko peruna, riisi tai pasta ja proteiininlähdettä saa etsimällä etsiä. 

Tähän mä oon ollut henkisesti valmistautunut jo kauan, mutta nyt kysymys onkin siitä, missä mä päiviäni vietän, että mihin mun pitää kuskata se mun lounasboxi? :D Ettei tuu tilannetta, että "just nyt ois 30 min aikaa syödä lounas ennen seuraavaa asiakastapaamista, mutta kippas kappas, ku tuo edellinen tapaaminen tuli yllättäen ja nyt se mun lounasboxi on siellä 40 km päässä toimistolla ja mä oon täällä kaupungissa..." Turvalliset lounastilanteethan mulla on ainoastaan työpaikalla (jonne voin kuskata sen lounasboxin) ja Oulussa (jossa on koti ja kotona jääkaappi sekä kaupungilla subway). Kaikki muut mahdolliset paikat on rosvosektorihommia. 

 

Mutta tää on tulevaa, äkkiäpä sen näkee mitä se tulee olemaan, takaisin vielä kuluneeseen viikkoon. Oli tosiaan vähän ihmeellinen viikko. Teoriassa mulla oli "vapaata" koska olin vielä työttömänä, mutta käytännössä mulla oli lähes joka päivälle to do-lista, että tee tuota ja tätä. Ja se to do-lista oli yhtä poikkeusta lukuunottamatta täysin työnantajasta johtuva. Se sitten vähän aiheutti kummallista oloa. Mun sisällä taisteli vastakkain se velvoisuudentuntoinen ja tunnollinen ihminen "pakkohan mun oo nää tehdä, ku työnantaja pyysi" ja sitten se oikeuksistaan kiinni pitävä ihminen, jonka yli ei muuten kävellä "hitsi, ei mulle näistä palkkaa makseta, ei mulla oikeasti ole mitään velvollisuutta tehdä näitä". 

Kaikesta tästä seurasi sitten se, että mä löysäilin oikein urakalla. Halusin sisällyttää sinne niitä ihania, leppoisia hetkiä. Lihavallehan tällainen "ihana, leppoisa hetki" liittyy ihan liian useasti ruokaan ja niin nyt kävi mullekin perjantaina. Se oli sitä vanhaan pahaan tapaan palaamista. Mulla oli tassussa huippukirja ja maksimoidakseni siihen liittyvän nautinnon, mä hain sitten itselleni angry birds-possu karkkipussin 150 g ja sellaisen pienen daim-patukan. Paha paha minä. Kahdellakin tavalla: ensinnäkään ei missään nimessä saisi luoda itselleen hetkiä, jossa nautintoon liittyy ruoka. Toisekseen, koska tässä oli vähän kyse siitä, että mun pään sisällä oli ristiriita velvoitteiden suorittamisen suhteen ja siitä aiheutuva ärtymys, jota paikkailin "ihanalla, leppoisalla hetkellä", niin kyse oli myös tunnesyömisestä. Todella paha juttu! 

Tää oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, ku mä sorruin tunnesyömiseen. Old habbits die hard. Mä luulin, että mä olin jo päässyt tunnesyömisestä, mutta onkohan tässä sittenkin ollut kyse siitä, etten mä ollut pitkään aikaan tuntenut mitään? Siis mähän olen sinkku ja asun yksin. Oon ihan hirveän suuren ajasta yksin, joten myös mun tunne-elämä on erittäin tasaista. En pääsääntöisesti tunne just yhtään mitään. Arjessa on sellaisia pieniä onnenhetkiä "onpas mulla kaunis asunto ja kauniit astiat" ja takapakkeja "miksi tää juoksu tuntuu nyt näin vaikealta", mutta ei mitään sen kummempaa. En ole äärimmäisen onnellinen, en vihainen, surullinen, ärtynyt, masentunut tai mitään muutakaan sellaista. 

Esimerkiksi silloin, kun olin parisuhteessa, elämä oli yhtä tunteiden vuoristorataa. Mä olin niin hurjasti erilainen, että jopa mun veljeni kommentoi, että mä oon muuttunut ja että oon olin ihan mahdoton silloin. Mä muistan itsekin silloin ajatelleeni, että jollain tasolla haluaisin takaisin tähän tasapaksuun, käytännössä ei tunteita lainkaan, tilanteeseen. Ja noh, nyt mä oon siinä. Ja siksi kai onkin ollut niin helppoa välttyä tunnesyömiseltä. Ku ei oo ollut niitä tunteita alunperinkään. Paitsi nyt tuo alati kasvanut ärtymys viime viikoilta, joina työnantaja on pommittanut vaikka minkälaisella hommalla, vaikka työsuhde ja ennen kaikkea palkan maksu ei oo alkanut. Onneksi työt alkaa nyt, niin sitten ei tartte tuntea ärtymystä mistään, mitä sieltä tulee, koska siitähän mulle maksetaan että mä teen ne jutut :D Työnteon kanssa mulla ei oo asenneongelmia, vaan sen kanssa, että tunnen oloni hyväksikäytetyksi. Jokatapauksessa, pitää selvästikin vielä työstää tätä tunnesyömisasiaa, ku tuskin mä elämääni pumpulissa saan elää jatkossa.

 

Tässä postauksessa muuten kuvituksena vähän kodin tunnelmafiilistelyä ja sitten kuvia mun viime öiseltä seikkailulta. Yritin nimittäin bongata niitä perseidejä ja siksi suuntasin sinne lähellä olevan pellon varteen keskellä yötä. Huomasin, että tarvitsen todella kipeästi uudet silmälasit. Jos on huono näkö muuten, niin pimeässä se on ihan surkea. Oli kuulkaas eri jännää polkea pyörällä, ku ei ollut katulamput päällä ja oli siis sangen pimeää ja mä näin vain 5 m enkä sitäkään tarkasti vaan ihan blurrina. Siis käytännössä yhtään huonompi näkeminen on jo täyttä sokeutta. 

Pellon laitaan päästyäni mä näin kuitenkin kuun, venuksen ja pari kirkkainta tähteä. Sekä siitä aavasta sinisestä taivaasta aiheutuen vähän peltoa ja puita. Tähdenlentosaldoksi jäi lopulta 2, mutta muuten oli kyllä uskomattoman ihana fiilis siellä istuskella ja tarkkailla tähtitaivasta, nousevaa kuuta ja kaiken yllä leijuvaa usvaa. Jos ois ollut hyvä valokuvausvälineistö (= järjestelmäkamera hyvällä putkella ja jalusta), niin oisin saanut aikaiseksi maagisia kuvia. 

Kävin myös siellä jokirannan metsikössä kurkkimassa, josko kuu heijastuisi joesta, mutta siellä oli niin sankka sumu, että näkyvyys oli ihan nolla. Ei näkynyt sen sumun läpi sitä kuutakaan. Laitankin tähän esimerkiksi kuvan siitä sumusta. Se näytti nimittäin ihan hassulta, kun sitä kuvasi salamalla.

Summa summarum: viikon saldona siis puoli kiloa miinusta, liikuntaa 3 päivänä (keskiviikkona pyöräily, torstaina juoksu ja lauantaina kävely) ja siihen vähän päälle pyöräilyä kaupunkiin ja takaisin (2 päivänä), jota mä en siis laske kuntoliikuntoihin vaan ne on ihan arkiliikuntaa. Sen pyöräilyn kaverille laskin mukaan, koska se oli niin pitkä matka, että siihen meni tunti.

Mut hei, huomenna tulee mun äiti ja veli käymään täällä Oulussa, jee! (Alla vielä ruokapäiväkirja.)

Ruokatouhut:

Keskiviikko:

- aamupala: mansikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- kaverilla: kaksi palaa mansikkajäätelöä

- iltapala: (ei voi muistaa enää, että mitä, jotain mun perussärppiä se varmaan oli)

Torstai:

- aamupala: mansikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: subwayn kanateriyakisalaatti (tää oli se päivä ku lounas meni neljään ja olin kuolla nälkään ja jääkaappi oli tyhjä, eli jouduin käymään kaupassa sikanälissäni. Olis oikeasti pitänyt vielä kokatakin, mutta subin salaatti oli helppo ja nopea tuskan lievitys)

- iltapala: (ei voi muistaa)

Perjantai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: 150 g karkkia, 1 pieni daim-patukka, proteiiinijuoma maitoon, cheddarjuustoa ja silliä (eksoottista, eikö? :D)

Lauantai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: proteiinijuoma maitoon, cheddarjuustoa ja silliä

Sunnuntai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: proteiinijuoma maitoon, cheddarjuustoa ja silliä

Päivät 141-142, selvisinpäs!

Hei,

voi mun on pakko kertoa, että mä selvisin mun ensimmäisestä asiakastapaamisesta! Tietenhän työjutut on hyvin hyshys-hommia, joten niistä en voi sen tarkemmin sanoa, mutta uskon, etten loukkaa kenenkään yksityisyyttä, kun sanon, että olen selvinnyt asiakastapaamisesta. Sehän on vähän kuin ois töissä tuomioistuimessa ja sanois, että antoi juuri ensimmäisen tuomionsa. Kaikki tietää, että tuomarit tekee tuomioita ja kaikki tietää, että lakimiehet tapaa asiakkaita :)

Eli yllättäen tuli eilen työnantajalta komento mennä tunnin varoitusajalla tapaamaan asiakasta ja se oli siis ensimmäisen kerta, kun mä hoidin mulle entuudestaan tuntemattomien ihmisten asiaa ja vielä silleen, että mun keskustelusta heidän kanssaan laskutetaan normaali juristitaksa. Mikä ei muuten ole ihan pieni (koska niillä katetaan kaikkia yrityksen kuluja, mukaan lukien oma palkkani). Onneksi tuli niin lyhyellä varoitusajalla, että mä en ehtinyt stressata tai murehtia asiaa ollenkaan, vaan se tapaamista edeltänyt tunti meni niiden asioiden läpikahlaamiseen, mitä arvelin ennakkotietojen perusteella asiaan liittyvän, jotta pääsisin sitten kärryille miten tapahtunutta tilannetta pitää juridisesti arvioida ja että osaisin vastata kysymyksiin, jotka asiakas todennäköisimmin esittää. 

Tässähän nimittäin olisi ollut stressattavaa vaikka kuinka, jos olisi ollut aikaa. Olisi voinut stressata, että osaanko mä arvioida sen tilanteen juridisesti, osaanko mä just siihen tilanteeseen liittyvät pykälät, osaanko mä kysyä oikeat kysymykset, osaanko mä vastata niihin kysymyksiin, mitä asiakkaat mulle esittää? Osaanko mä käyttäytyä oikein? Ja tää viimeinen on hei oikeasti tosi vaikea. On vaikeaa, kun pitää yhtä aikaa olla tilanteessa asiantuntijana ja sitten kuitenkin ymmärtää ihmisiä ja olla kaikin tavoin kunnioittava ja ystävällinen heitä kohtaan, ihan sama mitä he sanovat tai tekevät. Tai ovat aiemmin tehneet tai sanoneet. Ja ennen kaikkea, kun siitä, että mä juttelen ihmisille, laskutetaan tuon verran, on kertakaikkiaan parasta olla erinomaisen laadukas juttelu!

Sudenkuoppia on monta. Jos joutuu liian moneen kysymykseen vastaamaan "en osaa heti sanoa, mun pitää tarkistaa tämä", asiakas saattaa alkaa epäillä ammattitaitoasi. Toisaalta et myöskään ehdottomasti saa sanoa mitään mikä on väärin, vaan kaikesta minkä sanot, sinun tulee olla 100 % varma, että se on oikein. Ja totta kai asiakasta on kohdeltava ystävällisyydellä ja kunnioituksella, koska muuten hän vaihtaa juristia tai ei muuten vaan suostu ymmärtämään sanomaasi. Meillä juristeilla kun usein on asiakkaan kannalta varsin ikävää sanottavaa, jota he eivät haluaisi kuulla.

Joten siinä sitten tasapainoillaan sen suhteen, että saadaan asiasisältö oikein, mutta samalla ollaan myös psykologeja ja ymmärtäjiä. Eli vaaditaan melkoista kykyä kuunnella ihmisiä, tunnistaa se miten he ajattelevat, mitä he pelkäävät, mikä heitä arveluttaa ja sitten yrittää vastata sanomattomiinkin asioihin niin, että asiakkaalle tulisi parempi olo, eikä hänen enää tarvitsisi murehtia tilannettaan ainakaan niin paljon, mitä hän ennen tapaamista murehti.

Ja mä selvisin tästä kaikesta! Ainakin sen perusteella, että asiakkaat kiittelivät maasta taivaaseen ja kokivat, että oikein hyvän juristin saivat. Kiittelin kohteliaasti heidän hyvästä palautteestaan ja mielessäni pompin riemusta. Ah, nyt on niin paljon luottavaisempi olo tulevaisuuden vastaavien tilanteiden suhteen. Nyt oon jo ollut siinä tilanteessa, joten mun ei tarvitse pelätä tuntematonta tältä osin. 

Seuraava isompi paikka on sitten ensimmäinen kerta, kun pitää olla oikeudenkäynnissä avustajana. Se jänskättää kans hieman, vaikka oonhan mä tosi monessa oikeudenkäynnissä ollut. Mutta ei mun oo vielä koskaan tarttenut siellä kenenkään asiaa ajaa, vaan oon vaan istunut tuomarin vieressä ja kirjoittanut pöytäkirjaa siitä, mitä ihmiset sanovat oikeudenkäynnin aikana, mitä todisteita on esitetty jne. Ja siinä tilanteessa tiesi, että vastuu myös mun kirjoittamasta pöytäkirjasta oli tuomarilla. Häneltä pystyi kysymään asioita tai häntä pystyi pyytämään, että laitapa tuo sanomaan tuo uudestaan, ku mä en ehtinyt kirjoittaa sitä ylös. 

Sinä päivänä, kun mä oon oikeudenkäynnissä ajamassa mun asiakkaan asiaa, on täysin mun vastuulla, että sen ihmisen asia tulee ajetuksi niin hyvin kuin sen vain voi ajaa. Silloin asiakkaan oikeusturva on täysin kiinni siitä, osaanko mä kysyä oikeat kysymykset, vastata oikein vastapuolen ja tuomarin kysymyksiin ja ennen kaikkea perustella mun asiakkaan kannan siten, että tuomari tulisi vakuuttuneeksi, että asiassa kannattaa tuomita niin kuin "me halutaan". Että sitä odotellessa.

Tuohon mun ensimmäiseen oikeaan "keissiin" (case), liittyen mä sitten tänään sherlock holmeilin ja sitä kautta tulinkin kartuttaneeksi kirjastokortti-kokoelmaani. Oikeuskirjallisuus on juristin yksi työväline ja koska mun oma kotikirjasto on vielä varsin rajallinen, niin hommasin sitten Oulun yliopiston kirjastoon kortin. Ja pitää vielä hommata kaupunginkirjastoonkin. Ostin myös pari kirjaa ihan itselleni. Vähän yli 150 euroa köyhtymistä siis luvassa, kun hankin kaksi kirjaa ("juridiset asiakirjamallit" ja "Oikeudenkäynnin asianosaiset ja sen valmistelu"). Äiti älä panikoi, toimitusaika saattaa olla yli 15 päivää ja tulee vielä 20 päivän maksuaikakin, kerkeen saada ensimmäisen palkan, ennen kuin nää pitää maksaa :D Ja näitä en halunnut laittaa työnantajan laskuun, ku halusin kirjojen olevan mun omia ja jos jostain syystä vaihtuis joskus työpaikka, niin nää kirjat tulis mun mukaan. Kirjat, jotka työnantaja maksais, olisivat yrityksen omaisuutta, eivät mun.

Mutta siis, huvittavaa tai ei, tällä kirjatoukalla on nyt sitten 4 kirjastokorttia (5 jos lasketaan mun opiskelijakortti, joka on samalla kirjastokortti Lapin yliopiston kirjastoon) ja 1 kirjakaupan jäsenkortti lompakossa. Siellä ei ole ainuttakaan jäsenkorttia mihinkään muuhun kauppaan, kuten monilla naisilla varmaan on. Mun lompakossa on vaan maksukortit, eri kaupparyhmien bonus-kortit, ajokortti, lakimiesliiton jäsenkortti ja nää kirjoihin liittyvät kortit :D

Tänään oli myös ihan iloinen ylläri postilaatikossa. Mulle oli tullut Trendin näytenumero. Ja hah hah, puhelinmyyjät, in your face, mulla on markkinointikielto puhelimessa. Ette voi soittaa perään "hei sait sen näytenumeron, meillä olis nyt tällainen tarjous..." :D Mikäs tässä sitten kun on koko päivän satanut vettä, niin teekupposen ääressä syventyä ilmaiseen lehteen. Ei se pöllömpi ollut. Ihan hyviä kolumneja ja kyllä mua kiinnosti myös katsoa mihin muoti menee, vaikka itse pukeudunkin täysin sillä perusteella, että mistä itse pidän ja mikä mulle sopii, enkä sen perusteella mikä just nyt on pinnalla. Joskus kuitenkin käy niin, että niistä pinnalla olevista asioista löytyy jotain, mikä kolahtaa itsellekin. Niin kuin nyt esim. keväällä ja kesällä oli vihreä laukkujen värinä. Kiitos sen trendin, nyt munkin laukkukokoelmassa on kaksi tekonahkaista vihreää laukkua ja mä jatkan niiden käyttämistä myös nyt, kun fashionistat siirtyy syksyn superväriin viininpunaiseen.

Oli sellainen sateinen päivä ja sen lisäksi, että mä puhuin nyt illalla ihanan pitkän puhelun mun todella hyvän ystävän kanssa, mä oon fiilistellyt täällä ja katsonut sadetta. Ja miettinyt, että hitsit, mä sain sen elämän, mistä mä aina uneksin. Mä uneksin just tällaisesta vaihtelevasta ja haastavasta työstä, asiakastapaamisista, ihmisten auttamisesta ja "salapoliisihommista". Viimeisellä viittaan siihen, ku on asiakkaalla on jokin tilanne ja mä sitten selvittelen miten asiassa on yleensä tuomittu ja että mihin mä voisin oikeudessa vedota. Ja kuinka paljon kivempaa onkaan tutkia kirjoja ja soveltaa lukemaansa ihan konkreettiseen tilanteeseen kuin yrittää oppia lukemiaan tuhansia sivuja ulkoa, jotta osaisi tentissä vastata kysymykseen. Nyt ei tarttenut oppia koko kirjaa, piti vaan etsiä sieltä ne kohdat, mitkä koskivat mun asiakkaan tilannetta.

Oikeasti, kuinka moni voi sanoa saaneensa sen mistä haaveili? Siis täsmälleen sen mistä haaveili? Ei mitään sellaista "mulla oli tällainen lapsuudenhaave ja todellisuus olikin sitten toinen", vaan että todellisuus on just sitä mitä haaveilitkin sen olevan. Ja että sen vielä saavutti? Kun tämäkin on sellainen ammatinvalinta, että kouluun ei niin vain käveltykään sisään ja jotkut ei pääse kovasta halusta huolimatta koskaan. Lucky me.

Ruokatouhut:

Maanantai:

- aamupala: mansikoita, partista ja vähän kermaa

- lounas: kaalipaistosta, 1 nektariini

- iltapala: 150 g graavilohta ja 1 omena kuorineen

Tiistai:

- aamupala: mansikoita, partista ja vähän kermaa

- lounas: grillikylkeä, bearnisekastiketta ja salaattia

- ei iltapalaa, kun ei oo ollut nälkä ja kello on jo lähes 23.00 joten enää ei ole järkeä syödä.

Päivät 138-140, seinä lähestyy?

Heissan,

20 viikkoa takana tätä mun elämäntapamuutosta. 5 kuukautta. Täytyy todeta, että yllättävän äkkiä on mennyt ja tahti varmaan kiihtyy vaan, kun aloitan ensi viikolla todella haastavan ja monipuolisen työn, jossa 40 tunnin työaika on kaukainen haave vain. Jotta saa nähdä pitääkö töissä olla 50 tuntia vai 60 tuntia vai mitä ihmettä. Ja onko töitä viitenä, kuutena vai seitsemänä päivänä viikossa. Oli mitä oli, varmaa on se, että päivät vain juoksee ohi.

Sitten mitä tulee painojuttuun, niin mullahan on mennyt oikein hyvin tähän asti. Välillä on tullut takapakkia, mutta ei ole esim. kahta peräkkäistä plussaviikkoa ja vaikka tässä viimeisen 4 viikon aikana on tullut enemmänkin edestakaisin seilaamista, niin kokonaisuus on vieläkin laatua lähes 12 kiloa 20 viikossa eli yli puoli kiloa viikossa. Nyt kuitenkin näyttää tämän 4 viikon perusteella siltä, että tässä on taas yksi seinä ylitettäväksi. 

Mulla oli siinä alussa pieni muotoista vaikeutta ylittää se yksi kymmenraja. Olinhan ollut sen takana ainakin 1,5 vuotta huolimatta ajoittaisista yrityksistäni tulla pois sieltä. Sitten kun siitä päästiin yli, paino tuli aika nätisti näihin lukemiin missä mä oon nyt. Ja tää onkin nyt se mun "aikuisiän painonvaihtelun alapää", jossa oon enemmän tai vähemmän parkkeerannut sen 10 vuotta. Siis välillä lihonnut sinne noin 7 kiloa ylöspäin ja sitten kammonnut sitä seuraavaa kymmenlukua ja siksi laihduttanut takaisin. Edes takaisin tällä välillä, mutta ei koskaan yli näistä rajoista.

Nyt oon päättänyt, että yli ja ohi mennään jotta heilahtaa. Seinä näyttää olevan näillä main, mutta en anna sen estää minua. Täytyy katsoa täytyykö seinästä yli pääsemiseksi mennä ketoosiin vai riittääkö jo pelkästään se, että aloittaa työt ja yrittää siinä ohella pitää kiinni liikunnoista. Joka tapauksessa, tarkkailen nyt tilannetta vielä pari viikkoa ja jos ei ala homma etenemään, laitan itseni ketoosiin niin pitkäksi aikaa, että pääsen niille "turvallisimmille vesille".

 

Seinän läheisyyden huomaa myös näistä ihmeellisistä painonvaihteluista vailla selitystä. Esim. viime viikko. Perjantaiaamun tulos näytti - 2 kiloa suhteessa maanantaihin. Sitten puff! Jotenkin ihmeellisesti tuli + 2 kiloa ja maanantaiksi sain siitä sen 400 g pois. Varmaankin siksi, että juoksin sunnuntai-iltana tunnin lenkin, eli hankkiuduin hieman nesteistä eroon. Ja tää kaikki tapahtui täysin ilman syytä. Tai no okei, katsoin mä perjantaina leffan ja söin siinä ohessa daim-patukan ja 100 g irtokarkkeja, mutta ei sen nyt kahta kiloa pitäis tuoda edes nesteiden kanssa. Sellainen noin +500 g tai + 1 kilo ois ollut vielä ymmärrettävä. Niin ja vatsa on toiminut ihan normaalisti, joten ei johdu siitäkään. 

 

Noh, oli mikä oli. Eteenpäin vain. Kyllä sen on pakko normalisoitua, kun johan sen sanoo järkikin, ettei kukaan yhdessä yössä liho kahta kiloa ellei taustalla ole ihan hillitöntä syömistä. Ja yhden rasvakilon ollessa 7000 kaloria, niin hillitön olisi sitten kai lähempänä 14 000 kaloria. Ja ei varmana tullut 100 grammasta irtokarkkia ja yhdestä daim-patukasta :D 

Tässä tämän postauksen kuvituksena on kuvia tästä mun lähialueelta. Löysin nimittäin superihanan lenkkireitin. Juosten siihen menee minuutilleen tunti ja nopeasti kävellen siihen menee tunti 22 minuuttia. Just passeli siis. Ei sellaisen perusjuoksulenkin tuota pidempi tarvikaan olla ja kävellenkin on pitkähkö, mutta ei ihan mahdoton. Tuossa noin 15 minuutin päästä kotoa on 200 - 300 metriä pellon reunaa, oikein pohjalaisen sielua lämmittää. En tiedä mikä tää juttu on. Kun pohjanmaalla asui, niin ei pellot mitenkään ihmeellisesti liikuttaneet. Sitten ku muutti lappiin ja myöhemmin tänne Ouluun, niin pellot tuntuu aina jotenkin kotoisilta :D 

Sitten siellä noin 20 minuutin kohdalla on jokivarressa oleva metsä <3 Ah ihanuutta. Siis suurimmaksi osaksi tuntuu tämänhetken kartoitusten perusteella siltä, että oulujoen varsi on enimmäkseen rakennettu täyteen, joten ei ole hirveästi sellaista kohtaa missä voisi käyskennellä joen rannassa. Tai no tuolla noin 4-5 kilometrin päässä kaupungissa on sellainen kohta, mutta ei tässä välillä. Siksi on ihanaa, että löysin tuollaisen metsä ja joki yhdistelmän vain 15 minuutin pyörämatkan päästä kotoani. Siis ihan luonnontilainen jokivarsi eikä mitään pyörätie ja nurmikko-homma, kuten kaupungissa on. Se on mun uusi lempparipaikka. Yksikin päivä, kun oli hieman haasteellisia työjutskia, niin piti mennä joen varteen niitä miettimään. 

Metsä/jokiosuuden jälkeen on noin 10 minuuttia asutusalueen läpi juoksemista ja sitten 20 minuuttia pyörätie keskellä metsää. Tää on siis ihan asfaltilla juoksemista koko matka ja matka alkaa kotiovelta ja päättyy kotiovelle. Tietysti siinä metsäosuudessa vois juosta polkua pitkin, mutta kun jos siinä kompastuu, on suuri todennäköisyys lentää ensin ilmassa sellainen 3 metriä alaspäin ja ilmalennon jälkeen päätyä jokeen, joten oon tullut tulokseen, että meen metsään vain kävelylenkeillä :D Mä kaadun niin helposti kaikkiin kantoihin ja oksiin tän jalkani kanssa, että ei maksa vaivaa mennä juoksemaan metsään.

Oon löytänyt autolla ohi ajaessani parikin kylttiä, että kuntorata, joten meen varmaan tutkimaan ne joku kerta, kun näyttää siltä, että päälle ei tule saavillista vettä. Täällä Oulussa kieltämättä näyttäisi satavan useammin kuin Kokkolassa tai Rovaniemellä. Vai johtuuko se sitten alkavasta syksystä? Joka tapauksessa, vettä on piisannut ja vaikka mä pystyn lenkkeilemään sateessakin, niin kaato- tai hirmusateessa mä en halua lenkkeillä. Hirmusade on siis se, kun vettä tulee taivaalta alas enemmän kuin koskaan ja sitten saakin uutisista lukea, että keskustassa oli tulva :D 

Syömisiä:

Perjantai:

- aamupala: mansikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: lassakaa

- iltapala: pieni daim-patukka ja 100 g irtokarkkeja (leffan katsomisen ohessa siis)

Lauantai:

- aamupala: mansikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: subwayn kanateriyaki-salaatti

- iltapala: proteiinijuoma, cashew-pähkinöitä ja meetwurstia

Sunnuntai:

- aamupala: mansikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: cashew-pähkinöitä, meetwurstia

 Hei ai niin joo! Liikunnat! Ne kans tänne loppuun. Ja sitten yksi uskomatonta parhautta oleva juttu eilisillalta. Nimittäin Neiti Marplen katsominen sängyssä :D Ei ole vielä sohvaa, joten yleensä mä vaan kökötän tässä kovalla tuolilla, joten tuntuu luksukselta löhöä läppärin kanssa sängyssä tyynyvuoren keskellä. Ja ettei teidän tarttis panikoida läppärin puolesta, niin kerron että pidin sitä sellaisen puukannen päällä, joten ei se siitä sen kummemmin kuumentunut.

  

Nyt työjuttuja. Palaillaanpa taas :)

Päivät 136-137, viime silaus kotiin

Hei,

saanko mä tehdä taas sellaisen kuvaoksennus postauksen? Nyt on nimittäin kodissa verhot. Ja sitten mä löysin keskiviikkoiltana lenkillä aivan ihanan alueen tästä läheltä ja tänään oli tietysti pakko käydä ottamassa todistusaineistoa siitä. Kokkolan vahinkojen korjaus etenee edelleen. Vahinkoja siis tuli alunperin + 1,7 kg ja nyt on poissa jo 1,4 kg niistä, 300 grammaa to go siis, että pääsisin tilanteeseen, missä olin viikko sitten maanantaina.

Mutta nyt niihin verhoihin, kun ainakin äiti jo odottelee innoissaan postausta niistä :D 

Ensin työ/makuuhuone. 

On tällainen vaalean sininen kappa. Tässä kuvassa varmaan väri on eniten kohdillaan. Vahvistaa siis makuuhuoneen sininen/pinkki/valkoinen-väriteemaa sinisen osalta. Kangasta valitessani yritin löytää mahdollisimman lähelle saman värisen kuin tapettikin on ja tää oli lähimpänä.

Päivänvalossa otettu kuva näyttää tältä. Siksi siis tuo ylempi kuva, koska tässä kyseinen verho näyttää tummemmalta kuin se oikeasti on.

Mietin aluksi, että pimentääkö tämä huonetta, mutta en usko, että se sitä tekee, koska tuo reuna on kuitenkin vain noin 10 cm alempana kuin ikkunan reuna. Lisäksi tuossa ulkopuolella on tuon parvekkeen katto, joka tekee suurimman osan "pimennyksestä". Tässä kuvassa se ei näy, mutta kun mä istun tuossa tuolissa, siis tälläkin hetkellä, niin 1/3 ikkunan näkymästä on parvekkeen kattoa. 1/3 taivasta ja sitten 1/3 vastapäinen talo ja kasvillisuus.

Alla vielä kuva, joka on otettu, kun ulkona oli niin pimeää kuin kesällä pohjoisessa on ja sisällä oli kattovalo päällä.

Sitten olohuoneeseen/tupakeittiöön, what ever isompi tila tuo nyt onkaan. Aavistushan tulee jo tuosta ylemmästä kuvasta. 

Eli isommassa tilassa mun väriteema on vihreä/turkoosi/valkoinen. Verhojen väriksi valikoitui sitten valkoinen, koska vihreetä olisi kenties ollut liikaa, jos ois ollut 2 vihreän seinän, vihreiden mattojen, vihreän pöytäliinan ja vihreän viltin lisäksi vielä vihreät verhotkin. Pidän vihreästä, mutta halusin tyylikkään kokonaisuuden ja tyylikkyyttä ei ole se, että joka ikinen pinta on samalla värillä, ei vaikka se olisi lempivärisi :D 

Päivänvalo kuvia:

Tuossa ylemmässä näkyy vähän sitä harvinaista herkkua, kun aurinko osuu ikkunassa oleviin kristalleihin ja syntyy tuollaisia pieniä "sateenkaaria" tai prismoja, mitä lie. Nättejä eniveis ja koska ikkuna on suoraan pohjoiseen, niin oletettavasti ei enää kauan tuota tapahdu, kun aurinko ei yksinkertaisesti koskaan syksyllä tai talvella paista luoteesta tai pohjoisesta. Kesällähän se näin pohjoisessa paistaa.

Näissä valkoisissa verhoissa on tällaista kiekurakuviota ja ne on kaikin puolin musta aivan ihanat. Kerrankin on laadukkaat verhot! Niin monta vuotta oli jotkut jyskistä ostetut valmisverhot jotka sopi sisustukseen niin ja näin. Kaunis koti on mulle mielettömän tärkeä juttu ja yritän viimeinkin tehdä pesäeroa siihen "opiskelijaboximaiseen" sisustukseen, joka mulla on niin monta vuotta ollut. Paljon tekee tuo värien rajoittaminen kussakin tilassa kolmeen ja verhot on kans aika sellainen iso ja näkyvä osa, joka tekee paljon. 

Sitten niitä kuvia valot päällä. 

Ylemmässä näistä kahdesta on värit enemmän kohdillaan ja siitä voitte ehkä parhaiten havaita, miten valkoinen verho tasapainottaa sitä, että on vihreitä seiniä. Sieltä pilkahtaa myös sen pienemmän huoneen verho. Sehän näkyy tietyistä kulmista myös tuonne isompaan huoneeseen, joten sen huoneen verhon valintaan vaikutti myös se, että sen oli sovittava yhteen vihreän ja valkoisen kanssa, jotka on ison huoneen päävärit.

Tulikin tästä mieleen. Iso huone: vihreä/valkoinen/turkoosi. Pieni huone sininen/valkoinen/pinkki. Pinkkiä lukuunottamatta nää on niin "luonnonvärit" kuin olla ja voi. Toki luonnosta löytyy muitakin värejä, mutta suurin osa siellä on vihreetä (kaikki kasvit), sinistä (taivas, vesistöt) tai valkoista (pilvet, lumi). Ja niinpä mun asunto on nyt ikään kuin luonnonväreissä. Ja onko se ihmekään, ku minä rakastan luontoa. Mun sielu lepää näissä värimaisemissa. En tiedä onko sille löydettävissä järkevää syytä, mutta mä inhoan sisustuksessa keltaista, punaista, oranssia, ruskeaa ja kaikkia murrettuja sävyjä. Kaikkia lämpimiä värejä siis. En mä niistä muuten vaatteissakaan pidä. Ja no, en kyllä yhtään missään muussakaan :D (pinkki on hei "kylmä punainen" ja varmaan lähimpänä poikkeusta mitä mä tuun asiassa ikinä tekemään)

Ihana kun asuu yksin, niin ei tartte yrittää tehdä kompromisseja henkilön kanssa, joka pitää lämpimistä väreistä ja vanhoista asioista. Eli ts. kaikesta mistä minä en pidä.

Mun täytyy sanoa, että tää mun koti on aika kiva myös tunnelmavalaistuksessa ja siksi tähän muutama kuva siihenkin liittyen.

Onko mikään ihanampaa, ku illalla laittaa tällainen valaistus, rauhallista musaa (eli valikoituja soundtrackien kappaleita) ja vaan fiilistellä, kun on kaunis koti? :) Eilenkin tein sitä ennen nukkumaan menoa varmaan 30 min. Olen vähän hassu ihminen, kun vedän näin paljon nautintoa kodista (tai astioista!). 

Hmm... näitä kotikuvia tuli nyt niin paljon, että taitaa olla pakko, tai ainakin vähintään järkevää, jättää ne myrskykuvat ja kuvat siitä kivasta paikasta seuraavaan postaukseen. 

Ruokatouhut vielä tavanomaiseen tapaan tähän loppuun:

Keskiviikko:

- aamupala: mansikoita (äidin poimimia, säästää taas jonkin aikaa ruokalaskussa, ku on pakastin täynnä äidin poimimia marjoja), partista ja vähän kermaa

- lounas: lassakaa

- iltapala: 75 g maksamakkaraa ja 1 omena kuorineen

Torstai:

- aamupala: mansikoita, partista ja vähän kermaa

- lounas: lassakaa

- iltapala: 2 kananmunaa, 4 pekonia, tomaatti ja proteiinijuoma veteen.