Luksusviikonloppu ja kova pudotus arkeen

Hei,

elossa ollaan vaikka blogihiljaisuutta onkin kestänyt 2 viikkoa. Kirjoittelen tätä pääsääntöisesti viikonloppuisin ja viime viikonloppuna minulla oli Helsingin reissu, niin siksi jäi väliin. Tällä viikolla puolestaan olen tehnyt ihan sikana töitä, niin oli hieman motivoitava itseään tämän pariin. Mutta kupponen teetä tässä ja spotifysta (netin välityksellä toimiva musiikintoistopalvelu) Within Temptationin minulle ennen kuuntelematon albumi pyörimään, niin eiköhän tämä tästä. 

Tällainen mainos tuli postissa. Oli niin hyvä, että laitoin jääkaapin oveen.

Siinä missä viimeksi kirjoittaessa olin aikataulussa painonpudotuksen suhteen, niin enää en valitettavasti ole. Ensin se paino jäi junnaamaan viikoksi siihen -3 kiloon, sitten Helsingin reissu + 2 kiloa nesteitä, jotka mä oon nyt sitten tässä tän viikon aikana taas haihdutellut. Oli jo lähellä, että oisin voinut siirtää kanin -4 kiloon, mutta ei se onnistunutkaan. Joten painorintamalla ei oikeastaan enempää raportoitavaa tällä hetkellä. Yksi mässäysreissu aiheutti edestakaisliikettä, liikuntoja olin suunnitellut tälle viikolle, mutta plörinäksihän se meni, koska olin kellon ympäri töissä viikolla ja nyt viikonloppunakin piti tehdä töitä. Kotona olen oikeastaan tällä viikolla käynyt vain nukkumassa. Viikonloppuna toki nukkuen sitten niitä viikon univelkoja. Yksi yö tein töitä 02.00 asti ja sitten kun siitä piti sen jälkeen herätä 07.30 ja lähteä TAAS töihin, niin oli huumorintajun loppuminen lähellä. 

Tälle viikolle osuivat talven kauneimmat päivät. Nopeasti kuvasin matkalla käräjiltä toimistolle.

Mutta tätä viikkoa edeltävä viikko oli kiva. Uskomattomatonta härdelliä väli maanantai-torstai, mutta perjantaista sunnuntaihin oli mukavaa. Viime viikon torstaina oli niin kiire, että loppupeleissä sain juosta töistä kotiin, soittaa taksin, heittää sillä välin työvaatteet lattialle, pukeutua nopeasti matkustusvaatteisiin, napata laukut ja juosta taksiin. Kerkesin junaan just ja just. Junassa ehdin ensimmäistä kertaa edes vilkaista omaa kännykkääni. Jossa oli onnellisesti viesti ystävältä, jonka luo olin menossa yöksi, että tämä on sairastanut. Kiva. Yksi toinen ystävä kuitenkin pelasti mut ja minulla oli yöpaikka myös torstain ja perjantain väliseksi yöksi. Oli kyllä vaan jotenkin niin sen päivän kruunaus tuo majapaikkahässäkkä. Aina yhtä kiva soittaa jollekin "tuota, mä olisin tulossa 2 tunnin päästä, pääsenkö sun luo yöksi?". 

Perjantai-aamuna raahasin elämää painavempaa laukkua loskamyrskyssä Vuosaaresta Munkkiniemeen Hilton Meritorppaan ja ilmoittauduin asianajajapäiville. Päivä meni luentojen parissa, itse osallistuin vanhusten muistisairauksia käsittelevälle linjalle, jossa oli mm. lääkäri puhumassa. Välissä oli cocktail-tyyppinen kevyt lounas ja sitten kävin myös keskustassa kirjautumassa sisään Sokos Hotel Presidenttiin ja palasin illalliselle Meritorppaan. 

Ruoka oli hirmukalliille paikalle tyypilliseen tapaan taiteellista mutta kovin vähäistä. Alkoholia sen sijaan oli hirveästi. Kokonainen viinipullo per naama ja sitten vielä baileysia "teen kyytipojaksi". Toisilla oli kahvia ja konjakkia, mutta kun minä en juo kumpaakaan. Viihdykettä tarjosi Jukka Puotila stand up-komiikan muodossa siinä 5 metrin päässä. Illalla oli vielä Diandran keikka ja bileet olisivat jatkuneet ainakin 04.00 asti, mutta itse otin taksin keskustaan jo 02.00, koska seuraavalle päivälle oli sovittuna treffit ystävän kanssa. Ihme kyllä ei edes tullut krapulaa, vaikka maailma pyöri vielä aamullakin ja silloin yöllä olin ihan älyttömän humalassa. Pullo viiniä on liikaa jos et oo syönyt etkä juonut juuri mitään koko päivänä. Liikaa jopa minun painoluokassani. Mä en tiedä mikä noissa ilmaisen viinan juristibileissä aina johtaa aina tähän. Joka tapauksessa se sitsilaulun säe "mut kaikista eniten juo lakimies", on välillä hyvin paikkansa pitävä. Tosin tällä kertaa asiaan vaikutti myös se, että mulla oli illalliselle mennessä ihan jäätävä migreeni, jonka suoraansanottuna päätin juoda pois. 

Aamulla kiittelin itseäni siitä, että olin viimeiset tunnit illalla/yöllä juonut niin paljon vettä kuin vain suinkin pystyin. Vaikka maailma pyöri siihen malliin ettei pystyasennossa kannattanut olla ennen yhdeksää, yhtään ei sattunut. Olin myös suunnattoman kiitollinen, että hotellin aamiainen oli 10.30 asti. Ah nam. Rakastan hotelliaamiaisia. Vaikken mitenkään hirveästi sellaisilla santsaakaan, niin jotenkin se on vaan niin luksusta kun on tarjolla vaikka mitä ja on mistä valita. Itse päädyin tasoittavasti paahtoleipään, jugurttiin, teehen ja mehuun, mutta ah se oli niin hyvää. Taustalla soi ihana klassinen musiikki ja ikkunasta näkyi tyypillinen helsinkiläinen maisema. Se oli tosi ihana hetki. Sillä hetkellä mä olin tosi onnellinen. 

Kävin aamiaisen jälkeen vielä hieman nukkumassa ja sitten huoneen luovutuksen jälkeen treffasin ystävääni kaupungilla. Käytiin muun muassa Starbucksissa, jossa mä oon aikaisemmilla visiiteilläni unohtanut käydä. Vaikka se kahvipaikka onkin, ni mä halusin kokeilla frappea, kun en ollut ikinä sellaista maistanutkaan. Se paljastui sellaiseksi pirtelömäiseksijutskaksi ja oli aivan älyttömän hyvää. Kaloreita varmaan miljoona, mutta olin päättänyt, että en Helsingin reissulla murehdi asiasta. Päivä oli kaiken kaikkiaan aivan ihanan sielua ravitseva. Siinä vaan on jotain erityistä, kun pääset juttelemaan hyvän ystävän kanssa ensimmäistä kertaa vuoteen kunnolla. Illalla sitten suuntasin takaisin tänne Kaakkois-Suomeen.

Vastapainoksi edellisen viikon hemmotteluille tämä viikko olikin melkoinen isku vasten kasvoja. Ihan törkeä kiire ja tuntui ettei mitään kerkeä vaikka mä tein 5 päivässä 6 kokonaisen työpäivän verran töitä. Ja siltikin jouduin siirtämään osan työtehtävistä karusti vaan eteenpäin ja ilmoittamaan, etten mä vaan millään kerkeä. Kun lauantai-aamuna sitten soitti poliisi, mun teki mieli heittää puhelin seinään. Poliisi myös tekstasi lauantai-iltana ja jouduin soittamaan mun vangille. Nyt sunnuntainakin oli sitten töitä sellaiset 2 tuntia, kun kävin hoitamassa vangitsemisoikeudenkäynnin. Joskus tekisi mieli sanoa poliiseille, että ette hemmetti viete ota ketään kiinni torstaiaamuna, ku se tarkoittaa kaikille töitä viikonlopuksi. Koska pidättää voi vaan 3 vuorokautta ja sitten pitää joko tuomioistuimen vangita tai poliisin päästää vapaaksi. Meillä oli sama tuomari, kun oli perjantainkin oikeudenkäynneissä, niin sitten sen kanssa vitsailtiin, että jäi tämä meidän viikonloppu ihan olemattomaksi. Poliisi oli totta kai hänenkin kanssaan soitellut lauantaina. 

Tämä viikonloppu vaan siis katosi. Yhtään en päässyt irti työstä ja nyt pitäis ainakin 5 päivää jaksaa samanlaista hullunmyllyä. Positiivisesti ajateltuna mulla on nyt sisällä ihan älyttömän paljon pitämättömiä vapaita, niin sitten kun vaan yhtään on rakoa, niin otan niitä kyllä huolella takaisin. Katotaan jos loppuviikosta helpottais. Varmaankin "dream on" tosin, koska siellähän on perjantaina isojen juttujen syytteidennoston määräpäivät. Pitäis keretä lukemaan ne miljoonasivuiset esitutkintapöytäkirjat jossain välissä tässä... Työantajani katsoi niitä ja totesi sitten "no, ainakin sulle maksetaan noiden lukemisesta". Ei lohduttanut.

Että jos musta ei taaskaan pitkään aikaan kuulu, niin mä oon vaan töissä. Yritän tässä sivussa suostutella tuota painoa nytkähtämään alas. Nyt on kyse kiloista, jotka "ansaittiin" viime kesänä (eli oon nyt elokuun puolivälin painossa), niin niitä pitää hieman suostutella, kun ne on tuossa saaneet olla 5 kuukautta. Mutta lukuunottamatta sitä että välillä tekee mieli makeaa (en oo edes marjoja tai hedelmiä syönyt nyt), niin mitään ihmeempiä himoja ei ole ollut, joten eiköhän tämä tästä. Kana-feta-salaatti maistuu ja ensi viikolla aion tehdä myös kaalipaistosta ihan vaihtelun vuoksi. Ehkä pitkästä aikaa voisin ostaa illoiksi myös kananmunia ja jotain täytettä munakasta ajatellen.

Tsemppiä alkavaan viikkoon kaikille! Päivät pitenee koko ajan, kyllä tämä tästä. 

Aikataulussa!

Jeij,

tänään sain siirtää kani-tickeriä (tuossa vasemmassa laidassa) kohtaan - 3 kiloa. Se tarkoittaa, että joulukilot on nyt sulatettu. En ihan heti muistakaan, milloin olisin päässyt joulukiloista eroon näin nopeasti. Hoikistumisprojekti on siis lähtenyt hyvin käyntiin. Mietin, että olen varmaankin jo ketoosissa, koska eilenkin huomasin iltakahdeksalta, että olin syönyt vain aamulla rahkan ja yhdeltä salaatin. Eikä edes ollut nälkä! Mutta söin silti vielä iltaruuan, ettei nyt ihan liian pienillä kaloreilla mentäisi. Kunhan tän alun turvotukset (nesteet) on karistettu, tähtään sellaiseen kilon viikkotahtiin.

Aamulla popsin ihan ekana näitä. B-, C- ja D-vitamiinia. Omega-3:sta ja sinkkiäkin tulee tuon C-vitamiinin kyljessä.

Koska alku on aina vaikeinta, mä oon tällä viikolla syönyt enimmäkseen sellaista ruokaa, mistä oikeasti pidän. Aamuisin on mennyt rahkaa heraproteiinijauheella, lounaiksi kanafeta-salaattia ja illalliseksi kebabia sipulilla ja salsakastikkeella. Ja älyttömät määrät vettä ja pari-kolme kuppia teetä päivässä. Tämä kombinaatio on riittänyt tuottamaan tämän viikon pudotukseksi - 2 kiloa. Liikuntaa en ole saanut aikaiseksi ollenkaan. 

Aamupala tällä hetkellä rahka heraproteiinijauheella. Pitää katsoa tuleeko jossain vaiheessa tarve vaihtaa rahka runsasrasvaisempaan turkkilaiseen jugurttiin.

Tämä voi näyttää ankaralta kitudieetiltä, mutta ei se sellaiselta ainakaan tunnu. Aamupala pitää älyttömän hyvin nälkää, eikä ole ollut ongelma, vaikka lounas on välillä töistä johtuen ollut vasta 14.00 maissa. Lounas puolestaan, vaikka salaatti onkin, on "karppisalaatti". Siinä on vihannespartikkelien lisäksi kanaa, joka on paistettu oliiviöljyssä, fetakuutioita (rasvaa 29%) ja lisäksi mä laitan siihen vielä paprikamajoneesia (rasvaa 42%). Eli jos kaloreita alkais laskemaan, niin ei se varmaan miltään laihdutusruualta "virallisterveellisten" mielestä näyttäis. Mutta kun illan kebab-annoksessa on vain joku 300 kcal ja aamun rahkassa noin 140 kcal, niin silloin ei haittaa vaikka kaloreita olisi siinä salaatissa 1300. Koska karppi syö vain muutaman kerran päivässä, on niillä ruokakerroilla varaa syödä enemmän, kuin jos olisi tilanne, että söisi vielä välipalan ja iltapalankin. 

Lounaan valmistaminen on nopeaa, kun raaka-aineet on valmiiksi pilkottu/paistettu ja boxeissa.

Mutta vaikka tuohon aamupalan ja illallisen kalorit nyt laskinkin, niin kokonaisuudessaan en mä kaloreita laske. Niin kauan kuin paino putoaa, en näe siihen mitään tarvetta ja muutenkin, tiedän, ettei musta olisi laskemaan eliniäksi kaloreita, joten siksi en perusta ruokavaliotani mihinkään mittailuun tai laskemiseen. Minun ruokavalio perustuu kemiaan. Ketoosi tilana tarkoittaa yksinkertaistettuna, että keho on käännetty purkamaan rasvavarastojaan. Jos koko kemiallisen reaktion haluaa tietää, niin voi katsoa vaikka wikipediasta, miten ketoosi on selitetty. 

Sillä aikaa, kun kana lämpenee uunissa (en omista mikroa), kerkee koota salaattipedin

Tän lisäksi viittaan kemialla myös tiettyjen hormonien kontrollointiin. Ruokavalioni pitää insuliinin erityksen minimissä. Insuliinin vaikutus muihin hormoneihin on erityisen voimakas ja siksi sen tasapainottaminen liittyy vahvasti myös kaikkien muiden hormonien epätasapainotilojen korjaamiseen. Insuliini vaikuttaa nais- ja mies-hormoneihin, kortisoliin ja kasvuhormoniin, eli siis kaikkiin niihin hormoneihin, jotka osallistuvat eri tavoin rasvanpolttoon tai sen kerryttämiseen. Tarkka selitys tässäkin on paljon pidempi, mutta karkeasti ottaen oon huomannut, että kun insuliini on minimissä, rasvaa palaa. (Jos aihe kiinnostaa, lisätietoa löytyy esim. Kaisa Jaakolan Hormonidieetti-kirjasta ja Andreas Eenfeldtin Ruokavallankumous-kirjasta. Etenkin jälkimmäisestä löytyy myös kaikki viitteet tutkimuksiin yms. eli se on myös tieteellisesti ottaen korkeatasoinen kirja.)

Valmis mössö :D Eli kana ja majoneesi lisätty ja sitten sekoitettu. Ei niin esteettistä, mutta ah niin hyvää!

Noh, jos se karppauksen kemiasta tällä kertaa. Minullehan karppiruokavalion noudattaminen pääruuilla ei ole koskaan ollut mikään ongelma, vaan ongelma on ollut tunnesyömisenä toteutettu herkkujen mässyttäminen iltaisin ja viikonloppuisin. Niinpä siis tälläkin viikolla kovimmalle otti olla iltaisin ja varsinkin perjantaina ja lauantaina ilman herkkuja. Mielenkiintoista nähdä, että kuinkahan monta viikkoa pitää olla ilman, että sitä tottuu ajatukseen, että ilta/viikonloppu ei ole yhtä kuin herkuttelu?  

Voin kertoa, että kyllä on herkut himottanut, vaikkei mulla nälkää olekaan. Oloa tunnustellessa on ollut aivan selkeästi, että vatsa on tyytyväinen ja halu on päässä. Oon sitten yrittänyt taklata mielihaluja lueskelemalla karppifoorumia ja katsomalla netistä kaikkia "läski/laihdutusohjelmia". Jälkimmäinen on hyvää pelottelua, kun siellä on yleensä ihan älyttömän lihavia ihmisiä ja ensimmäinen on motivoivaa, koska onnistuneita ihmisiä on niin paljon ja he listaavat niin monia hyviä muutoksia painossaan ja muutenkin terveydessään. 

Illallinen valmistumassa. Lautaselle kylkeen salsa-kastiketta ja nam.

Luin eilen sellaista ketjua, missä oli listattu myös karppauksen haittapuolia. Ja pystyin niin samaistumaan niihin! Syömisen vaikeus silloin kun, et voi syödä kotona. Check. Turhautuminen joka paikasta tursuavaan väärään tietoon, jota kuitenkin valtaosa pitää totuutena. Check. Väsyminen selittelemään omia valintojaan. Check. Väsyminen harhaluuloihin "no eikö tuo nosta kolesterolia ihan hirveesti?" yms. Check. Kieltämättä olo on aika ison osan ajasta sellainen "minä tiedän totuuden ja koko muu maailma ei" ja se on välillä aika raskasta. Välillä kokee tarvetta alkaa kovastikin kertomaan tästä "laihtumisen graalin maljasta", jos vaan joku valittelee ylipainoaan tai kakkostyypin diabetestä (karppaus kun parantaa sen). Välillä tekee tosi pahaa nähdä siellä sun täällä mediassa laihduttajille suunnattuja neuvoja, joiden vain tietää pahentavan tilannetta. Välillä tekee tosi pahaa, kun tuntuu ettei ihmiset millään tajua, että virallisten tahojen lausunnot ovat mitä ovat, koska totuus tekee hallaa maataloudelle ja "einestaloudelle"/einesten valmistajille. Logiikka tuntuu olevan olkaa vain läskejä, kunhan nää työpaikat pysyy. Mä taannoin sanoin, että mitä asiantuntijoihin tulee, niin "sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.". Sellaiset asiantuntijat, jotka on vapaita sanomaan täsmälleen oman rehellisen mielipiteensä, ovat vähässä. Tai sitten on niitä, jotka itsepintaisesti haluavat uskoa ja pitää kiinni siitä, mitä heille on koulussa (yliopisto) opetettu asiasta totuutena. Näin vaikka käytännön kokemus olisi miten sitä vastaan. Tästä ropleemasta kertoo itseasiassa Andreas Eenfeldtkin kirjassaan. Hän kun on lääkäri, jolla kesti jonkin aikaa hyväksyä, että kaikki mitä hänelle oli ikinä opetettu, olikin väärin. 

Illalla kaivan vielä pillerikorista magnesium-sitraattia. Karpatessa jostain syystä tulee paljon kramppeja, jos ei syö sitä tarpeeksi.

Mutta ei auta. Kai minä mesoan tästä aiheesta tässä omassa blogissani (jonka lukeminen on täysin vapaaehtoista :D ) ja yritän muuten hillitä itseni. Tiedän itse miten raivostuttavaa on, jos joku tuputtaa uskontoaan muille, niin en kai saisi samalla tavalla tuputtaa tätä karppaus-sanomaa muille, jos he ei halua kuulla / ei oo valmiita hyväksymään asiaa. 

Nyt on kuitenkin mieli korkealla, kun tämä on lähtenyt taas hyvin käyntiin :) 

Vuodet vierii, jääkö käteen mitään?

Heipä hei jälleen,

paluu arkeen on koittanut. Eilen oli ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä ja lokaatio on taas täällä Kaakkois-Suomessa. Tällä kertaa masentelin jo paluuta edeltävänä päivänä ja olen sen jälkeen yrittänyt pitää itseni kasassa. Sujuu aika lailla kaavalla "älä ajattele sitä". Mietin sitä, jo silloin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, että pitää vain kovasti yrittää keskittyä niihin hyviin puoliin mitä täällä on. Paitsi että sitten tajusin, ettei niitä nyt niin hirveästi ole. 

Mummolan pihalla oli jouluaattona lunta, lintuja ja söpö orava. Sisällä oli rakkaita ihmisiä, se oli lämmin hetki.

Tämä käy ilmi, kun katselee taaksepäin vuoteen 2014 ja miksei jopa vuoteen 2013:kin. Vilkaisin nimittäin tuossa aamulla tuota vihkoa, mihin mä olen kirjannut painoani ylös enemmän tai vähemmän säännöllisesti marraskuusta 2011 lähtien. Karkeasti ottaen tilanne on se, että kun 2012 onnistuin ekaa kertaa vuosiin kunnolla laihduttamaan isommasti, niin mä lihoin ne kaikki takaisin ja vähän päälle. Sinä aikana kun mä oon asunut täällä Kaakkois-Suomessa. Mun suurin pahe on aina ollut tunnesyöminen, joten jos minulla on elämäntilanne, josta en pidä, todennäköisyydet lihomiselle kasvavat. Asiaa kun oikein miettii, niin lukuunottamatta sitä 2,5 kuukauden pätkää Oulussa, mulla ei ole ollut näin ikävää kuin viimeksi peruskoulussa. Se vaan vaikuttaa niin hirveän isosti, että mitä mieltä olet siitä, mitä olet pakotettu tekemään sen noin 40 tuntia viikossa. Rakastatko sitä, pidätkö siitä vai joudutko sietämään sitä.

Tunnelmaa oli tarjolla myös isäni kotona

Kun katson taaksepäin ihan vain vuoteen 2014, niin ei siitä jäänyt paljoa käteen. Suurin osa ajasta kului tehden töitä ja arki-illat vain katosivat jonnekin massaan. Vaikka töihin liittyen on muutama valopilkkukin, niin mun todella tarvitsee päästä pois. Haluan takaisin sen tunteen, mikä mulla oli käräjäoikeudessa, että lähdin mielelläni töihin ja tykkäsin tosi paljon olla siellä. Sen, että ei oikeastaan ollut mitään mikä olisi kaihertanut mieltä.

Joulun aika on minulle erityisen kultainen, koska kontrasti arkeen on niin suuri

Vuodesta 2014 jäi positiivisena mieleen pari partioleiriä, syksyllä alkanut uusi sudenpenturyhmä, kesäloma Pohjanmaalla, äidin ja ystävien vierailut Lappeenrannassa, joululoma Pohjanmaalla ja vapaa-ajan hetket ystävien ja kollegoiden kanssa Lappeenrannassa. Muilta osin koko vuosi oli kyllä sellaista suossa tarpomista, että voi naamakala. Tekisi mieleni sanoa, että ihan hukkaan heitetty vuosi. Vaikka vuoden anniksi toki voisi todeta karttuneen elämänkokemuksen ja sen, että ainakin tiedän missä minun ei pidä olla. Ei maantieteellisesti eikä ammatillisesti. 

Tällainen puolestaan oli äidin pihalla

Nyt sitten pitää vain keksiä, että miten tästä pääsee pois? Miten tehdä vuodesta 2015 yhtä hyvä vuosi kuin vuosi 2012 oli? Ainakin, jos onnistun pudottamaan painon takaisin vuoden 2012 lukemiin, voin olla tyytyväinen. Se olisi kyllä hyvä pyyhekumi pyyhkimään pois mielipahaa, joka nykyisen tilanteen kurjuudesta on syntynyt. Toinen mitä mietin, on yrittää jotenkin luoda merkityksellisiä hetkiä arjen keskelle. 

Näissä näkymissä sielu lepäsi, kun oli tuijottanut ikkunasta rakennustyömaita viimeiset 4 kk

Ensimmäinen sellainen onkin jo potentiaalisesti se maaliskuun lumilautailureissu Vuokattiin. Jätin siitä jo loma-anomuksen sisään, pitää vain toivoa että se menee läpi. Keväälle on kaavailtuna myös pientä visiittiä tapaamaan ystäviä Turkuun. Lisäksi tämä vuosi on ensimmäinen vuosi ikinä, kun minulla on luvassa täydet lomat ilman, että olisin käyttänyt niistä osaa edellisenä vuotena.  Mietin, että jos kesälomaksi riittäisi 3 viikkoa, niin sitten voisin ehkä pitää jonkinlaisen syyslomankin ja kiitos joulun sijoittumisen, myös tänä vuonna saa muutamalla vapaapäivällä ainakin viikon joululoman. Ehkä tälläinen lomien jaksotus (lasketteluloma, kesäloma, syysloma ja joululoma) auttaisi kestämään arkea niin kauan, kuin sitä arkea ei saa muutetuksi. 

Uudenvuodenaattona pelailimme monopolia perheen kesken

Yritän toki muuttaa sitä arkeakin löytämällä itselleni uuden paikan, mutta se tunnetusti ei ole niin helposti tehty kuin sanottu. Luulen, että yritän vielä kerran hakea pelkästään auskultoimaan ja jos nytkään ei tärppää, niin sitten laajennan hakua myös muihin mahdollisiin paikkoihin. Mutta äärimmäisen hyvä kysymys on myös, että miten sitä arkeaan saisi muutettua miellyttävämmäksi nykyisillä "oletusarvoilla"? Jos tästä nyt ei heti eikä edes pian pääse minnekään, niin miten tehdä tästä nykyisestä parempi? Etenkin, kun haasteena on keksiä, että mihin sitä pahan olonsa nyt upottaa? Jos aion palata vuoden 2012 painoon, mä en voi hukuttaa pahaa oloani ruokaan, kuten olen tehnyt tähän asti. Siinäpä totisesti miettimistä. 

Villasukkavarasto karttui mummon tekemien sukkien lisäksi näillä ystävän tekemillä

Huolimatta tästä erittäin alavireisestä kirjoituksesta, vuosi on kuitenkin lähtenyt siinä mielessä positiivisesti käyntiin, että paino lähti putoamaan, on olemassa toivo siitä lasketteluretkestä ja paluu töihinkin on sikäli kevyt, että oli 1 päivä, sitten loppainen, 3 päivää, viikonloppu, 4 päivää ja asianajajapäivät, eli kokonaiset kaksi viikkoa on lyhyempiä ennen kuin alkaa 5 työpäivän viikot. 

Ja nyt aikaa kuluu tämän parissa. Mielenkiintoinen kirja täynnä taruja palauttaa mieleen lapsuuden hetkiä kun äiti kertoi saunassa mm. näkistä

Parempaa vuotta 2015 kaikille, yritetään tavoitella niitä asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi.