Hetkiä arjesta

Hei,

tällä viikolla ajattelin tehdä erilaisen postauksen kuin normaalisti. Yleensähän minä vain löpisen mitä löpisen ja sitten laittelen väliin kuvia, jotka eivät suurimmaksi osaksi liity tekstiin mitenkään. Koska takana on jälleen viikko, jona ei tapahtunut mitään ihmeempiä, ajattelin tehdä tämän postauksen sellaisten "tuokiokuvien" kautta. Itse olen varsinkin kotona ollessani sellainen, että saatan vain pysähtyä katselemaan ympärilleni ja fiilistelemään arjen asetelmia. Sitä miten mukava teekupposeni on. Tai miten kauniin tunnelmavalaistuksen kotiini saa. Tai jotain muuta vastaavaa pientä. Nyt siis sekä arjen fiilistelyitä, että kuulumisia lähinnä kuvien kautta. 

Ikkunani ovat länteen ja tuossa viereisellä tontilla ei ainakaan vielä ole mitään kovin korkeaa, joten minulle avautuu hyvät näkymät taivaalle. Eräs ilta oli värikäs auringonlasku, joka maalasi koko asuntoni oranssinsävyillään. 

Olen vallan ihastunut siihen, että sänkyni päädyssä on ikkuna. Tykkään makoilla tuossa ja tuijottaa taivasta. Sekä myös istuskella tuossa sängyn päädyssä ja katsella ulos. 

Ja kuten edellisestä kuvasta näkyy, minulla on uusi tyyny. Sympaattinen totoro-tyyny. Se on ihanan värinen ja sopii kyllä sisustukseeni, joskin minulla on tällä hetkellä hieman miettimistä, että minkävärisiä tyynyjä tuohon väliin pitäisi laittaa, että se sopisi paremmin noihin pinkkeihin tyynyihin?

Ammattikirjallisuutta on tarvinut lueskella viime aikoina sangen runsaasti, sillä asianajajatutkinnon oikeudenkäyntiosan etätehtäviä varten on joutunut perehtymään niin prosessuaaliseen kirjallisuuteen kuin myös sopimusoikeuden syövereihin.

Tosin tähän kirjaan mä tartun vapaaehtoisesti heti, kun nää pakolliset lukemiset loppuu. Mun töistä suurin osa liittyy rikosoikeuteen ja tuolla on paljon asioita, jotka mun kannattaa tietää. Tää yli 900 sivuinen kirja on ensimmäinen tämän alan "raamattu". Vähän samaan tapaan kuin Aarnio-Kankaan Suomen jäämistöoikeus I ja II ovat perintöoikeuden "raamattuja", joista löytyy vastaus joka ikiseen ongelmaan, mitä perintöoikeudessa nyt voikaan ilmetä. Tuolta löytyy siis kaikki mitä tarvitsee tietää, kun ammatikseen hoitaa rikosjuttuja. Tai no sanotaan että tää kirja + rangaistustaulukko työryhmän suositukset rangaistuksen mittaamiseen + henkilövahinkoasiainneuvottelukunnan suositukset, tietopohja on pitkälti siinä.

Aikaa on siis kulunut nojatuolissa lukien ja muistiinpanoja tehden. Olen tehnyt muistiinpanoja vihkoon ihan siksi, että on helpompi tarkistella sieltä juttuja, kun kirjoittaa wordilla niitä tehtäviä. Verrattuna siis siihen tilanteeseen, että kaikki olisivat erillisissä word-tiedostoissa ja joutuisin pomppimaan tiedostojen välillä. 

Olen huomannut, että saan paljon paremmin tehtyä tällaisia useita tunteja kestäviä kirjallisia töitä, kun taustalla soi musiikki. Kotona minulla on aina tuossa telakassa kiinni tuo isompi iPod ja töihin (ja lenkeille) raahaan mukaan tuota pientä iPodia. Iso iPod on tavallaan koko ajan latauksessa, kun se on tuossa, mutta pientä pitää muistaa aina välillä käyttää tuossa latautumassa. Erityisen tärkeäksi olen kokenut tuon pienen iPodin läsnäolon työpaikalla nyt, kun meillä on se hissiremontti siinä meneillään ja se melu on ihan uskomaton. Kauheata kärsimystä, onneksi sitä ei pitäis kestää enää kuin noin kuukauden ajan.

Kotona musiikkia kuunnellessa tuo pieni kaukosäädin on oikea aarre. Ei tartte aina raahautua telakan luo, kun voi tuosta vaihtaa kappaletta, säätää äänen voimakkuutta ja sammuttaa laitteen kokonaan. Erinomaisen mukavaa esimerkiksi kun lukee illalla sängyssä kirjaa ja päättää alkaa nukkumaan, niin tuosta vaan naps musiikki pois eikä tartte lähteä sängystä mihinkään.

Mulla ei ole mikään erityisen ergonominen työpöydän tuoli. Eikä mulla ole tv:tä eikä sohvaa. Siksi on välillä ihan mukava raahata läppäri sänkyyn ja lojua siellä katselemassa jotakin sarjaa tai elokuvaa. Rausku (eli mun läppäri) on jo niin vanha, että se tarttee alleen tuollaisen laatikon kannen, että se saa tarpeeksi ilmaa tuulettimeensa, eikä ala kuumentumaan liikaa. 

Yksi arjen onnellisuustekijä on myös kivat lakanat. Mun kaikki lakanat on puuvillasatiinia ja tuntuvat niin hyviltä ihoa vastaan että siinä loppuu superlatiivit, kun sitä yrittää kuvailla. Tykkään lakanoissani niiden tuntuman lisäksi myös kauniista kuvioinneista ja väreistä. Ja voiko ollakaan ihanampaa hetkeä, kun se, kun saa kömpiä ensimmäistä yötä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. (oon muuten huomannut, että uuden sängyn myötä nukkumistouhut kiinnostais aikaisempaa enemmän ja voisin vaan fiilistellä sitä kuinka paljon tilaa mulla nykyään sängyssä on!)

Olen viime aikoina yrittänyt vedellä rautaa nassuun, mutta en ole ainakaan vielä huomannut vaikutuksia. 

"Ruhtinaallinen munakas", tää on mun uus arkipäivien lemppari. 2 kananmunaa, 1 tomaatti, 4 viipaletta juustoa ja lisäksi x määrä raejuustoa. Nam.

Wrum, wrum. Myös smoothie on tehnyt kauppansa. Mä omistan vain kaksi "keittiökodinkonetta", tän shakerin ja vedenkeittimen. Mutta muuta en kyllä tarttekaan ja esimerkiksi tää shakeri on ollut niin hyvä ostos. Mulla on välillä kausia, etten paljon sitä käytä, mutta aina tasaisin väliajoin väsäilen enemmän smoothieita. Parhaillaan on siis menossa aktiivinen kausi ja tuolla pyörii lempparini mansikka-banaani.

Viikonloppuna on myös ihana väsätä lounaaksi kanasalaatti. Arjet oon niin kiinni laatikkoruuissa, joita kuskaan pienessä boxissa työpaikalle ja lämmitän siellä mikrossa, niin viikonloppuna kaipaa raikasta vaihtelua. Aikuisuuden kivoimpia puolia on, kun saa aina päättää itse, mitä syö. Nyt kukaan ei ole tökkäämässä minun salaattiini tomaattia, kurkkua tai pakastevihanneksia. Yök niille :D Tomaatti menee vain munakkaassa, kurkku ja herne-maissi-paprika eivät mene missään muodossa.

Tunnelmointikuva perjantain ja lauantain väliseltä yöltä. Tai oikeastaan aamulta, nimittäin kello taisi olla jotakuinkin puoli kuusi aamulla. Heräsin syystä X ja huomasin, että lattialle tuli sininen valo ja täysikuuhan sieltä mollotti, kun verhoa nosti. Hetken siinä sitten makoilin ja tuijottelin kuuta. Ja nukuin yllättäen klo. 10.45 asti. Eli tuli lähes 11 tuntia nukuttua sinä yönä. Suoraan sängystä sitten suuntasin hoitamaan asiat (ystävän kankaiden hakeminen ja postittaminen pohjanmaalle sekä kaupassa käynti) ja kotiin syömään aamupalaa. Minkä jälkeen olin edelleen väsynyt ja menin uudestaan nukkumaan, herätäkseni vasta klo. 17.00. Olin vähän, että häh, oonko mä ihan oikeasti näin poikki arkiviikosta? On nimittäin hieman raskasta ollut tämä, että saa kaikki illat ja viikonloput väsätä niitä asianajajatutkinnon etätehtäviä. 

Mutta sitten sunnuntai valkeni tuhannen flunssassa ja sehän selittikin tuon, miksi unenlahjoja piisaa. Oikeastaan ihan hyvä että se viimeinkin puhkes, oon ollut tässä jo viikkoja sellaisessa olotilassa, ettei ole ollut täysimittaista sairautta päällä, mutten myöskään ole kokenut itseäni terveeksi. Tänään näkymä onkin aika pitkälti ollut tämä. Kuppi finrexiniä nokan alla ja yritystä laatia haastehakemuksen ja vastauksen pohjalta yhteenvetoa. Olin haaveillut, että olisin saanut tämän tänään valmiiksi, mutta vielä se on vaiheessa ja päätin tässä välissä kirjoittaa tämän blogitekstin pois kuljeksimasta tehtävälistalta. Saapa nähdä saisko sitä tänään valmiiksi. Olisi tässä vielä noin 4 tuntia aikaa ennen nukkumaan menoa. Olisi niin ihanaa, jos ei tarvitsisi ensi viikolla minään arki-iltana eikä viikonloppuna tehdä tätä (tän palautuspäivä on siis viikon päästä maanantaina). Toisaalta, on tuossa vielä tekemättä tuo ensi viikon ruokakin, että saapa nähdä... 

Tällaisia ajatuksia siis tällä kertaa. Joskus tuntuu, että elämä on yhtä aikaa ja to do-listaa vastaan tappelemista. Ja tosi kiva taas tauotta painaa töitä, kun kaikkialla ympärillä mainostetaan syyslomia. Ei minulla vaan mitään lomaa ole kuin vasta jouluna yksi viikko.

Kisaväsymystä ilmassa

Hei,

täällä taas yksi suhteellisen väsynyt bloggaaja. Tällä kertaa väsymyksen kohteena on se, että mulla tulee nuo kirjalliset hommat ulos korvista. Ei vaan jaksais niitä. Ensinnäkin mulla on töissä sattunut tähän saumaan hirveästi kirjallisia töitä eli kaiken maailman kirjelmiä sinne ja tänne. Toisekseen, koska viime viikonlopusta leijonanosa meni lakimiespäivillä, niin se kirjallisen työn, minkä palautuspäivä oli tänään, tekeminen jäi arki-illoille ja tälle viikonlopulle. Suurimman työn tein siihen arki-iltoina ja täytyy sanoa, että se kyllä tuntui. 

 

Meininki oli sellaista, että heräsin väsyneenä, lähdin töihin, tulin töistä väsyneenä, join kahvin ja aloin tekemään hommia ja lopulta siinä puolen yön aikaan nukkumaan. Sellaista tämä viikko. Puh, oli perjantaina kyllä jo olo, että ei jaksaisi enää yhtään päivää tällaista, joten tosi hyvään saumaan tuli viikonloppu. Ja ultimate-väsymystilastani huolimatta, mä heräsin eilen, lauantaiaamuna, klo. 7.30! Kyllä tympäisi. Ehkä eniten siksi, että tiesin noin aikaisen heräämisen tarkoittavan, että mä kupsahdan iltapäivällä. Niin kuin teinkin. Eipä vähän tympeää nukkua päivällä 4 tuntia siinä kohtaa, ku ulkona olisi valoisaa ja kaikki paikat auki jne. Sama homma muuten mytös tänään. 

 

Eilen oli kuitenkin kaunis sää, joten käytin aamulla pari tuntia siihen, että kiertelin valokuvaamassa ruskaa. Maassa oli huurretta ja muutenkin sää oli varsin vilpoinen, mutta värit olivat upeat. Aivan sininen taivas ja uskomaton keltaisen, oranssin ja punaisen loisto puissa ja pensaissa. Oli tosi hyvä, että sain tuon tehtyä, sillä mä olin arkena katsellut paljon ulos työpaikkani ikkunasta ja pohtinut, että olisi kiva käydä valokuvaamassa, eikä aina vaan istua toimistolla. 

 

Tällä viikolla mä myös pidin ruokapäiväkirjaa varmaan ensimmäistä kertaa vuoteen? No tosi pitkään aikaan joka tapauksessa. Tässä nyt näkyy kaksi asiaa: olen rakastunut uuteen munakas-viritykseeni ja mulla loppui marjat keskellä viikkoa, enkä saanut itseäni raahattua prismaan hakemaan uusia, joten munakasta on sitten osalla aamupaloistakin. Tältäpä näyttää tämän viikon syömingit:

Maanantai:

- aamupala: marjoja, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta (mallia karppi)

- töistä tullessa ennen partiota: mansikka-banaanismoothie (sisälsi lisäksi maitoa ja luonnonjugurttia)

- iltapala: ruhtinaallinen munakas (2 munaa, tomaatti, raejuustoa ja oltermanni-juustoa)

Tiistai:

- aamupala: marjoja, partista

- lounas: kaalipaistosta

- töistä tullessa: iso latte

- iltapala: juustoa ja pepperonimakkaraa

Keskiviikko:

- aamupala: marjoja, partista

- lounas: kaalipaistosta

- töistä tullessa: smoothie (mansikoita, banaani, luonnonjugurttia, maitoa)

- notaarioluilla (lähes viikottainen sosiaalinen tapahtuma tämän kaupungin nuorten juristien kesken) yksi drinkki johon tuli jotain puolukkasnapsia ja kivennäisvettä (?)

- iltapala: ruhtinaallinen munakas (sisältö kuvattu yllä)

Torstai:

- aamupala: marjoja, partista

- lounas: salaattia, riistakäristystä, perunamuusia ja puolukoita (käytiin työnantajan kanssa ulkona lounaalla)

- töistä tullessa: iso latte

- iltapala: päärynä ja luonnonjugurttia

Perjantai:

- aamupala: ruhtinaallinen munakas 

- lounas: kaalipaistosta

- töistä tullessa: iso latte

- iltapala: munakas

Lauantai:

- aamupala: smoothie (mansikoita, banaani, luonnonjugurttia, maitoa)

- lounas: subwayn kanateriyakisalaatti 

- herkkuhetki: 150 g sipsiä, 1 dippi ja 100 g suklaalevy (koottu selitys tällä kertaa: helkkarin rankka viikko)

- iltapala: munakas

Sunnuntai:

- aamupala: munakas

- lounas: kanasalaatti

- iltapalaa en ole vielä syönyt, mutta varmaan tuo yksi päärynä pitää syödä pois...

 

Eli tällaiset on olleet murkinat. Tässä on nyt karpille epätavallisen paljon hedelmiä, mutta jotenkin mä halusin syödä niitä. Aattelin, että haluan syödä pikkuisen monipuolisemmin, kuin se mun normaali partis-marjoja, lounas, munakas-kaava on. Sinänsä mä syön ihan todella yksipuolisesti, kun aamupalat ja iltapalat on aika vakioita ja lounasvaihtoehtojakin loppuunsa vain muutama. Aiemmin rajoitti tosi paljon, kun lounaan piti olla sellainen, minkä voi ottaa rasiassa mukaan työpaikalle ja lämmittää mikrossa. Nyttemmin kun asun ihan työpaikan vieressä, voisin sinänsä tulla syömään kotiinkin, joten listalle voisi lisätä myös salaatteja tai jotain minkä lämmittää liedellä. Mutta eipä sitä ole tullut tehtyä.

Tunnen itseni, tiedän, että arkipäivinä työpäivien jälkeen saa rajallisen määrän asioita aikaan ja kun niskaan hengittää nuo asianajajatutkinnon etätehtävät, niin käytännössä aikaan ei saa yhtään mitään niiden lisäksi. Siksi mä aina valmistan viikonloppuna koko viikon lounaat, että arkisin ei tartte muuta tehdä kuin iskeä ne rasiaan ja ottaa mukaan. Tämän takia listallani on ollut paljon kinkkukiusausta ja kaalipaistosta, yhdellä vaivautumisella saa tehtyä 3-4 päivän ruuat. Pitäisi ihan oikeasti kehitellä lisää vaihtoehtoja. Tai edes jaksaa joskus tehdä sitä lassakaa, joka on tosi hyvää ja jota en ole syönyt tosi pitkään aikaan, mutta joka on ihan törkeän suuritöinen ruoka valmistaa.

Juomapuolesta pitää sitten vielä lisätä, että olen juonut aamuisin ja iltaisin lasillisen omenamehua samalla, kun olen ottanut rautatabletin. Mulla on ilmeisesti raudanpuuteanemia ja työterveyshoitaja käski jo 2 kuukautta sitten tehdä näin, mutta rautatablettipaketti on seissyt vaan tuolla kaapissa koskemattomana. Tää onkin paha tää omenamehu. Se on sinänsä kielletty asia, eihän karpit mitään mehuja juo, mutta saakeli kun se on ihan liian hyvää. Maistuu ihan mun vaarin tekemältä omenamehulta, apua. Mä en niinku yhtään tarvitse elämääni mitään lisälöytöjä aiheesta "tämähän maistuu hyvältä". Mutta noh, nyt on jonkin aikaa tekosyy vedellä sitä päivittäin, joten niin olen sitten tehnyt. Odottelen tässä, milloin se raudan vetäminen alkais näkyä jossakin...

Mutta summa summarum, tämän viikon syömisten perusteella näyttäisi, että tuo rakkaussuhde "ruhtinaalliseen munakkaaseen" ja smoothieiden tekeminen ehkäisevät jonkin verran herkuttelua. Munakkaan vetää mielellään sellaisena suolaisena palana ja smoothie tasoittaa vähän makean tarvetta. Ja paino on reagoinut heti herkkujen vähentämiseen, se on taas laskusuunnassa. Tosin kestää tässä tovi, ennen kuin päästään edes niihin lukemiin, missä se parhaillaan oli, mutta ainakaan se ei enää nouse. 

 

Liikunnat on tässä olleet surkealla tolalla oikeastaan siitä alkaen, kun asianajajatutkinnon etätehtävät alkoivat. Tai no rehellisesti ottaen ne ovat olleet hirveän surkealla tolalla koko tän vuoden. Ja vaikka liikunnan merkitys painoon onkin minimaalinen suhteessa ruokavalioon, alkaa sen täysi puuttuminen jossain kohtaa väkisinkin näkyä. Lisäksi mulla on nyt Lappeenrantaan muuton yhteydessä poistunut ns. arkiliikunta melkein kokonaan jo ihan siitä syystä, että mun elämä pyörii käytännössä tämän yhden korttelin sisällä. Tähän on pakko saada muutosta heti, kun tuo turkasen tutkinto on ohi. Mä en tajua miten äitini on jaksanut töiden ohella käydä iltalukion (3 vuotta), tehdä hierojatutkinnon (3 vuotta?) ja opiskella kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi (3 vuotta?). Kun mä oon ihan hätää kärsimässä tän muutaman kuukauden jutun kanssa.

 

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Vaikka viikkoon herkuttelukerta mahtuikin, niin mielestäni oli ihan hyvä aloitus ryhtiliikkeelle. Tästä on hyvä jatkaa. 

Motivaatiosta

Heissan,

nyt on lakimiespäivä takana ja olihan mahtavan mukava reissu. Kotouduin Lappeenrantaan lauantaina siinä iltapäivä viiden aikoihin ja jotenkin tän viikonlopun teema on siitä asti ollut "kauheasti tekemistä ja mitään ei tunnu edistyvän". Tai no oikeastaan kyse on siitä, että tuo asianajajatutkintoon tehtävä vastaus on pahasti vaiheessa, vaikka olisin halunnut saada sen hyvälle mallille jo tänä viikonloppuna. Vaan ei auta, sitä on nyt sitten tahkottava arki-iltoina jos mielii ensi viikonloppuna tehdä muutakin kuin sitä. 

 

 Töölön lahti, Helsingissä oli ihana käydä 4 viikon poissaolon jälkeen

Tässä on nyt takana perusarkipyöritysten (pyykkäämiset, kauppareissut, ruuanlaitot, tiskaamiset yms.) lisäksi se, että suunniteltiin laumanjohtajakaverini kanssa tän syksyn toimintasuunnitelma ja huomisen koloilta. Nii ja oonhan mä toki useamman tunnin tsekkaillut taustoja eli oikeuskirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä sitä vastauksen tekemistäkin varten. Argh, ku taas moniongelmaista hommaa ja ärsyttää, ku ei oo moneen vuoteen tarttenut mitään sopimusoikeuden juttuja, niin nyt joutuu sitten ottamaan kirjan käteen ja syventymään asioihin. Oon kyllä saanut hahmotettua pääongelmat esim. kuka voi edustaa osakeyhtiötä ja miten edustajan tekemät sopimukset sitoo, sopimuksen pätemättömyyttä yms. ison tason ongelmia, mutta sitten pitää tehdä se kova työ ja kaivautua yksittäistapauksessa soveltamisen tasolle, niin siihen menee aikaa.

 Arkielämän luksusta on 120 cm leveä sänky yhdelle ihmiselle...

Arkielämästä vielä yksi juttu ennen kuin siirryn otsikon mukaiseen aiheeseen. Keskiviikkona saapui mun uusi sänky! Jee, aivan superihanaa nukkua siinä. Vähän on totuttelemista siihen, ku se on aika paljon kovempi kuin mun aiempi viritys (jossa oli parisängyn petauspatja kaksinkerroin), mutta tilaa riittää. 120 cm on luksusta yksin nukkuvalle ihmiselle. Ja jalat pitää! Enää ei tarvitse pelätä, että jos vähän kääntää kylkeä, sänky lähtee ryminällä alta. Että voikin olla niin onnellinen noin pienestä asiasta kuin sänky. 

 

 Siis kuinka muhkea se onkaan :)

Mutta joo, sitten siihen motivaatioon. Miksi se on tärkeää? Siksi, että ei ole mitään järkeä jojoilla painonsa kanssa, koska jos jojoilee, kehon rasvaprosentti vaan kasvaa koko ajan (laihtuessa menettää aina lihasta ja lihoessa yleensä tilalle tulee pelkkää rasvaa) ja laihduttaa ei kannata edes yrittää, jos ei pysty pitämään tuloksia. Ja miten tuloksia pidetään? Järkyttävän karmivalla tavalla. Tässä lyhyt lainaus amerikkalaisesta tutkimuksesta, jossa oli koottu tietoja noin 10 000 ihmisestä, jotka olivat onnistuneet laihtumaan ja pysymään hoikkina: 

"...mikä heidän salaisuutensa on? He harrastavat joka päivä keskimäärin tunnin liikuntaa, huomattavasti enemmän kuin useimmat amerikkalaiset. He syövät paljon muuta kansaa niukemmin, vähemmän kuin ravintosuosituksissa sanotaan - eivätkä he milloinkaan anna itsensä repsahtaa. Heistä tuntuu hyvältä, kun he jaksavat olla usein pienessä nälässä, nälästä on tullut heidän ystävänsä. He eivät koskaan näe päivää, jolloin eivät ajattelisi painonhallintaa ja varoisi ruokia. He syövät vähemmän kuin kuluttavat, mutta heistä on tulut ikuisia laihduttajia." (National Weight Control Registry-tutkimus)

Ja sitten äärimmäisen hyvä kysymys, kuka hitto tuollaisen elämän haluaa? Että joka ikinen päivä koko loppuelämäsi ajan joudut miettimään painonhallintaa? Varomaan ruokia? Se tekee tiukkaa normaalillekin ihmiselle, mutta kuvitelkaapa se sellaisen kohdalle, jolle herkut ovat palkinto, lohtu, rentoutus ja about kaikki muutkin tunteet. Ihmiselle, jolle herkut ovat elämän suurimpia nautintoja.

 

 Näki muutkin, että meillä oli lakimiespäivä

Ja tartteeko tämän jälkeen miettiä, että mulla on vähän ongelmia tehdä arjestani kurjaa vain siksi, että joku muu on sitä mieltä, että mun pitäis olla laihempi, koska hän ei haluaisi katsoa näköpiirissään lihavaa ihmistä? Kun tietää, että parempi pysyä lihavana kuin jojoilla ja kun tietää mitä pysyvä laihtuminen vaatii, niin ymmärrätte varmaan suunnattoman raivoni pinnallisia ihmisiä kohtaan. Jos pinnallinen ihminen ei satu kuulumaan ydinperheeseeni, hän lentää kuin leppäkeihäs elämästäni. En pysty kunnioittamaan ihmistä, joka on pinnallinen, enkä halua pitää elämässäni ihmisiä, joita en pysty kunnioittamaan. 

Motivaatio on kaikki kaikessa, koska se on loppuunsa se syy, miksi valitset joka päiväisen kurjuuden koko loppuelämäksesi. Hyvällä säkällä muutut ihmisenä jossain matkan varrella, eikä elämä enää ihan niin kurjaa ole, mutta siihen menee käsitykseni ja kokemukseni mukaan vuosia. Kun puhe on motivaatiosta, kysymys on pohjiltaan tämä: mitä haluat niin paljon, että olet valmis luopumaan loppuelämäksesi asiasta, joka on sinulle arkesi suurimpia nautintoja? Mitä ajattelet, että kerta toisensa jälkeen, useita kertoja päivässä, koko loppuelämäsi ajan, pystyt kieltäytymään asioista, joita haluaisit kaikkein eniten?

 

 Ilmeeni kun joku luulee, että "syö vähemmän kuin kulutat" ratkaisee mitään ongelmia...

Sillä, että on läski, ei ole mitään tekemistä mantran "syö vähemmän kuin kulutat" kanssa. Se on seuraus, ei syy. Syy on se, että läskillä ihmisellä, kuten minulla esimerkiksi, on addiktio ruokaan. Oikeastaan suoraan sanottuna päässä vikaa. Ja surullista meidän kannaltamme, meidän "sairautemme" näkyy kaikille ja kaikki katsovat asiakseen kommentoida sitä, vaikka eivät tiedä siitä paskan vertaa. Eivät yhtään mitään. En ole koskaan tavannut hoikkaa ihmistä, joka ihan todella olisi tietänyt mistä on kyse saatikka ymmärtänyt ongelmaa. 

Minä en aseksuaalina ihmisenä voi ymmärtää, miten joku voi haluta harrastaa seksiä vapaaehtoisesti, joten en ymmärrä edes "normaaleja ihmisiä", saatikka sellaista, jolla on seksiaddiktio. Minä voin halutessani olla vaikka vuoden ilman alkoholia, olen kerran yliopistovuosinani sen tehnytkin. Joten en ymmärrä niitä, joiden on ihan pakko saada viinilasillinen työpäivän jälkeen tai saunakalja tai viikonloppukännit. Puhumattakaan alkoholisteista. Minä en ole koskaan edes maistanut tupakkaa, joten en ymmärrä miksi kukaan haluaa sillä tappaa itseään hitaasti. Minä en erityisemmin penkkiurheilusta piittaa, joten en ymmärrä, miksi joku jaksaa toistuvasti istahtaa ruudun ääreen seuraamaan pelejä. 

 

 Vankeudeltahan tämä tuntuu, että joutuu elämään tällaisten ongelmien kanssa

Paitsi että oikeastaan ymmärrän kaikkia yllä mainittuja. Koska esimerkkien ihmiset saavat esimerkeissä mainituista asioista saman nautinnon kuin minä saan ruuasta. Minun aivoni sattuvat nyt olemaan sellaiset, että niiden mielestä ruuasta saa aivan valtavan suuren nautinnon ja siksi siitä on tullut minulle ongelma. Voisin kuvitella, että jos saisin ruuasta vähemmän nautintoa, en söisi niin paljon. Ja että jos saisin jostain muusta asiasta enemmän nautintoa, tekisin sitä enemmän. Minun laihtumiseni pysyvästi onnistuisi vasta, kun tietäisin, miten parannan pääni. Ja valitettava tosiasia on, että vaikka tiedän miten saan painoni tippumaan (eli minkälaisiin elämän kurjistamistoimenpiteisiin pitää ryhtyä), niin minulla ei ole hajuakaan, miten muuttaa aivojeni kemiaa tai muutenkaan korjata päätäni. 

Rehellisesti sanottuna olen tällä hetkellä herkkujen kanssa syvemmällä suossa, kuin olen ollut vuosikausiin. Olen ollut niin keskittynyt työhöni tänä vuonna, että olen totaalisesti laiminlyönyt herkuista pidättäytymistä (ja liikuntaa), joten uin parhaillaan syvissä vesissä. Olen huomannut sen tässä, kun olen yrittänyt pitää herkuttomia päiviä. Niinä päivinä on tuntunut ihan siltä, että koko päivä on pilalla. Olen vihainen yhteiskunnalle, kun se haluaa, että kieltäydyn nautinnosta. Olen surullinen, kun juuri minun kohdalleni on sattunut tämä valtava taakka kantaa ongelmaa, joka näkyy kaikille (tosi monia muita ongelmia saa näet kantaa, ilman että muut huomaavat mitään, saatikka kommentoivat). Pahimmillaan koen tunteita, että elämä ei ole elämisen arvoista, jos ei saa herkkua. 

 

 Sitä toivoisi, että ei olisi tällaisia rajoituksia, vaan voisi olla vapaa

Tämä on ihan kauheaa, enkä haluaisi asian olevan näin. Sillä on minulla elämässä toki monia muitakin asioita, jotka ovat minulle tärkeämpiä kuin herkut. Perheeni, ystäväni, sukulaiseni ja esimerkiksi seikkaileminen. Jos esimerkiksi minun pitäisi valita herkut vai partio, valitsisin partion. Mutta näistä ainoastaan seikkaileminen ja herkut voivat potentiaalisesti olla valintakysymys. Ei minun koskaan tarvitse valita perheen ja herkkujen, ystävien ja herkkujen, sukulaisten ja herkkujen tai partion ja herkkujen väliltä. 

On monta valintaa, jossa vaakalaudalla ovat herkut ja ne voivat toimia joillekin motivaattoreina, mutta eivät näemmä minulla. En vaihtaisi herkkuja parisuhteeseen, en vaihtaisi herkkuja siihen että mahtuisin pienempiin vaatteisiin, en vaihtaisi herkkuja kauniiseen ulkomuotoon. Mikään näistä asioista ei käy minulle motivaattoriksi. Joten ainoaksi motivaattorikseni jää se seikkailu. Se on ainoa asia, jota ihan todella haluan ja joka on sellainen, jota en täysipainoisesti voi saada yhtä aikaa herkkujen kanssa.

 Joskus elämä tuntuu yhtä mahdottomalta, kuin tän karhun asento tuossa puussa

Muistelen, että kun tuossa aiemmin laihdutin 16 kiloa, minusta ei suurilta osin edes tuntunut siltä, että olisin laihduttanut. Olin kai hetkeksi onnistunut vieroittumaan herkuista sen verran, että niitä meni vähemmän. Ja harrastin aika paljon enemmän liikuntaakin, kun eihän minulla ollut silloin mitään ansiotyötä. Pelkkää vapaa-aikaa vain opiskeluiden ja työnhaun ohella. Mutta sen muistan, että vaa'alla kävin joka päivä ja joka päivä kirjasin tuloksen ylös vihkooni. Ja että herkkuja välttelin. Alamäki alkoi jota kuinkin nykyisen työsuhteen alkamisen myötä. Oli niin rankkaa oppia tämä nykyinen työ, että ei vaan kapasiteetti riittänyt. Olin kai jo niin väsynyt hyppäämään jatkuvasti sillä vaa'alla.

Ja vaikka jotkut asiat ovat muuttuneet elämäntavoiksi (esimerkiksi se, etten syö leipää, viljaa, riisiä, pastaa ja makeutettuja maitotuotteita), olen repsahdellut herkkujen kanssa todella paljon. Niin paljon, että ei kai minua tällä hetkellä ruokavalion puolesta edes karpiksi voi sanoa. Mitä väliä on sillä, ettet syö viljaa, jos kuitenkin vedät jotain suklaata tai sipsejä? Tai no on sillä minun tapauksessani, viljasta tulen ihan törkeän kipeäksi, suklaasta ja sipseistä pelkästään lihon. Jännää on myös se, miten sitä alkaa luisua helposti kohti vähärasvaisuutta. Karppaus kun vaatii täysillä toimiakseen syömäkaavaksi sitä, että syö paljon rasvaa ja vähän hiilareita. Jos rasvaa ei saa tarpeeksi, tulee väkisinkin syöneeksi enemmän hiilareita. 

 

 Jotain tarttis tehdä, ettei mittasuhteet olis kohta kuin tällä mäyrällä...

Nyt kuitenkin on pakko aloittaa ryhtiliike tähän hommaan. Koska lihavuuden surkea ongelma on se, että siinä ei ole vaihtoehtoa "elä pellossa ja pysy saman painoisena". Jos tätä elintapaa jatkaa, sitä vain lihoo koko ajan pallommaksi ja sitten aletaan olla jo sellaisten kysymysten äärellä kuin "herkut vai liikkumiskyky" ja "herkut vai kengännauhojen sitominen". Niinpä, kuten olen viimeiset yli 10 vuotta tehnyt, on taas pakko pysyä edes siinä jojoiluvälissäni, jotta pystyn tekemään kaiken, mitä olen pystynyt tähänkin asti tekemään ja että mahdun kaikkiin vaatteisiini, joihin olen viimeiset 10 vuotta mahtunut.

Olen nyt kypsytellyt tätä ryhtiliike-ajatusta useamman viikon ja uskon, että alan nyt olla siihen henkisesti valmis. Pitää varmaan palata vähän taaksepäin tutkimaan vanhoja merkintöjä, että mitä aiemmin tein, jotta onnistuin. Pari asiaa kuitenkin muistan, herkkuhimo hellittää parin viikon tuskan jälkeen ja mitä nautinnollisempaa hommasta tekee, sitä parempi. Todennäköisesti tässä joutuu taas ottamaan käyttöön myös ruokapäiväkirjan, että pääsee kuiville tämän hetkisestä kierteestä. 

Tällaisilla ajatuksilla uuteen viikkoon, katsotaanpa mitä tuleman pitää...