Päivät 326-334, Jurismia

Hei,

ennen kuin meen muihin aiheisiin, niin sivuan tuota edellisessä postauksessa viittaamaani aseksuaalisuus-asiaa. Vaikka nimenomaan painotin, että käsitykseni mukaan kyseessä ei ole sairaus, niin eikös vaan yksi ihminen lähestynyt mua ja tuonut pällisteltäväkseni sairauden, joka kyllä kaikilta muilta oireilta sopisi täydellisesti muhun, mutta siihen kuului myös hauraat luut ja ainakaan tiedossani ei ole, että mulla ois hauraat luut ja multa ei oo koskaan mikään murtunut. Tosin en kyllä ole mittauttanutkaan, että mikä mun luuntiheys on ja hampaissa on ollut ehkä miljoona reikää elämäni varrella, mutta eikö se kerro enemmän syömistottumuksista kuin varsinaisesti luiden hauraudesta? 

No mene ja tiedä, jos joku muu on aseksuaali, eikä ole ok tilanteensa kanssa, niin voi googletella "hypoestrogenismi". Se kuulemma voi ilmetä jo lapsenakin ja aiheuttaa haluttomuutta ja esim. sen, että rinnat ei kehity (koska siihen ilmeisesti tarvittais progesteronia ja estrogeeniä). Täähän on mun tilanne. Vaikka oon läski, niin mä oon ihan lauta ja mun "rinnat" on samanlaiset kuin mitä olen nähnyt kuvia lihavien miesten "manboobseista". Ne on vaan läskiä, olematta tippaakaan "naisten rintojen" näköisiä tai muotoisia miltään osin.

Mielenkiintoista kyllä tuo ajatus, että multa oikeesti puuttuis sairauden takia mainitut hormonit. Tai no minipillereiden muodossa mä oon syönyt progesteronia jo vuosia (koska pidän siitä, että mulla ei ole ollut vuosiin kuukautisia), mutta estrogeeniä ei oo tullut syötyä. Siihen nähden, että mulla on hyvin miehiset luonteenpiirteet, sopis kyllä täysin kuvaan, että estrogeeni puuttuu. 

 

Mutta, oon ihan vasta oppinut hyväksymään itseni. Sen että oon henkisesti enemmän mies ja jostain syystä naisen ruumissa, sen että oon lauta ja että oon aseksuaali. En kyllä tasan mene testaamaan minkään sairauden olemassaoloa ja muuta itseäni "normaaliksi", kun oon vuosien henkisen työn jälkeen oppinut elämään epänormaaliuteni kanssa. Mun elämä on ihan fine just näinkin. Ja oon ammatissa, jossa tarvitaan just niitä henkisiä ominaisuuksia, mitä mussa just nyt sattuu olemaan. En voi ruveta typeräksi, epärationaaliseksi, ailahtelevaiseksi, tunteelliseksi, herkäksi tms. mitään muutakaan negatiivista paskaa, joka liitetään oikein "naisellisiin naisiin".

Noh, se siitä. Sitten muihin aiheisiin. Oulun päivät käy vähiin ja katselen näitä maisemia enää noin viikon ajan. Koska ei tiedä milloin seuraavan kerran näkee tänne jääviä ystäviä, käytiin viikko sitten lauantaina mun täällä asuvien oikisystävien kanssa laskettelemassa Isolla-Syötteellä. Myös mun veli oli mukana, kun autoon kuitenkin mahtui. Oli kyllä paras reissu pitkään aikaan ja kaikin tavoin aivan upea päivä. Liitetään sinne hyvien muistojen aarrearkkuun, jonka äärelle mä mielessäni aina silloin tällöin palailen. 

Muuten viime päivät on menneet tiukasti opiskelun parissa. Tuossa Asianajajaliitolta saamassani kansiossa on ollut tosi paljon uutta asiaa ja nimenomaan käytännön asiaa, johon mä en oo törmännyt koskaan oikeustieteellisen aikana, niin sen lukeminen on edistynyt 10 sivun tuntivauhtia. Ja kun kansiossa on nyt noin 500 sivua, niin voittekin laskea, että se on 50 tunnin työ lukea se läpi. Mä alleviivaan samalla, kun luen ja kirjoitan sitten alleviivaukset tietokoneelle muistiinpanoihin. Sitten kun mä oon lukenut alueen kaksi kertaa läpi, mä keskityn viimeisen koetta edeltävän 2 viikon aikana pelkästään opettelemaan ulkoa niitä muistiinpanojani ja tekemään harjoituskokeita. 

Kiinnostais varmaan teitäkin opetella ulkoa tuollainen 500 sivua...

Työtä mä teen nyt tuplasti verrattuna siihen, mitä mä yleensä tein oikeustieteellisessä tentteihin. Tämä siksi, että mun on ihan välttämätön pakko päästä tuo koe läpi, koska a) multa menee muuten oikeudet esiintyä oikeudenkäynneissä avustajana ensi vuoden alusta ja b) mun työnantaja maksaa mun kokeeseen osallistumisen (150 €), koska on tietenkin sen intressissä, että säilytän kelpoisuuteni hypätä oikeudenkäynneissä. Maallikoille tiedoksi, että tää on nyt varmaan ekaa kertaa Suomen historiassa, ku on voimassa sellainen laki, että siitä huolimatta, että oot oikeustieteen maisteri, et saa esiintyä oikeudenkäynnissä avustajana/asiamiehenä ellet ole joko asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut lakimies (näin siis pääpiirteittäin, on tähän poikkeuksiakin, mutta ei teidän niitä tarvitse tietää). 

Homma on siis nykyään luvanvaraista ja käytännön muutos lakimiehille on, että nykyään kaikki ovat valvonnan piirissä ja joutuvat noudattamaan tiettyjä sääntöjä (jotka on tuossa kansiossa, 500 sivua sääntöjä!), kun aikaisemmin tilanne oli tämä vain asianajajilla. Tällä on haluttu ilmeisesti parantaa niin kansalaisten oikeusturvaa kuin myös helpottaa tuomioistuinten toimintaakin, ku sinne ei ihan kuka vaan epeli saa tulla taiteilemaan. Lisäksi laissa on säädetty, että ns. lupalakimiehet saa hoitaa vain tiettyjä juttuja ja toisiin tarttee aina olla asianajaja. Käytännössä tää tarkoittaa, että jos ylipäätään teet asianajoa, niin joudut liittymään Asianajajaliittoon heti, kun täytät ehdot (suoritettu asianajajatutkinto, 4 vuoden työkokemus ja moitteeton ja kunniallinen elämäntapa ja työskentelytapa). Minusta tää on käytännössä ainakin puoliksi asianajajamonopoli.

Noh, kun näitä vaativia tehtäviä tässä itsekin pitää tehdä taas ihan kohta, niin työnantaja halusi, että myös ulkoinen status vastaa ammattikunnan arvoa. Mä jouduin ostamaan salkun. Näyttääpi tältä:

Se on nahkaa ja se on törkeän iso. Sinne mahtuu ainakin mappi ja läppäri. Testasin tällä hieman tavallista mappia isommalla Asianajajaliiton kansiolla. 

Tulen kantamaan sitä todennäköisesti näin:

Mutta siinä on mahdollisuus myös olalla kantamiseen:

Tuon koon käsittää oikeastaan vasta tässä kuvassa, kun siinä on mun keho vieressä. Jopa mun sotanorsun mittasuhteissa oleva kehoni näyttää "normaalihkolta" tuon salkun kanssa. Nyt mä ymmärrän, ku iltalehdessä oli, että jotkut naiset yrittävät huijata itseään pienemmän näköiseksi käyttämällä isoa laukkua. 

Toinen minkä mä pitkän harkinnan jälkeen tein, oli kalenterin vaihtaminen tuohon Lakimiesliitolta saamaani. 

Tein tän aika pitkin hampain, kun pidin tosi paljon siitä edellisestä (partiossa käytettävän vaeltajan muistikirjan kannet). Mutta pakko se on, ku tuossa lakimieskalenterissa on paljon sellaista tietoa, mitä mä tuun tarvitsemaan jokapäiväisessä työssäni. Alkaen ihan käräjäoikeuksien yhteystiedoista, erilaisiin veroasteikkoihin ja määräaikojen laskentataulukoihin jne. Mietin hetken, että jos käyttäisin tuota työkalenterina ja sitä toista vapaa-ajankalenterina, mutta henkilöllä, joka on niin paljon kalenterin kanssa naimisissa kuin minä oon, se tuskin tulisi toimimaan. Joten tällä mennään. 

Elän nyt sellaista ajanjaksoa, että työjutut on tärkeysjärjestyksessä ekana ja niinpä mulla on tämä laihdutushomma nyt tauolla. Tai siis, että kun tulen kohta joutumaan työpäivien päälle opiskelemaan useamman tunnin lakia, en ota stressiä mistään muusta. Yritän toki katsoa, että syömiset ei aivan kuutamolle mene ja arkiliikuntaa tulee jatkossa enemmän, kun päivässä on ainakin 0,6 km kävelyä (kodista juna-asemalle ja takaisin). Ehkä se on lopputuloksena plus miinus nolla. Tai sitten tää painonhallinta vaan helpottuu, ku pitää olla taas poissa kotoa ainakin 9-10 tuntia päivässä. Mutta niin tai näin. Oon sellainen ihminen, että pystyn keskittymään 110 % vain yhteen asiaan kerrallaan ja nyt sen asian tarvitsee olla työ. 

Viime aikojen syömisiä:

Torstai:

- aamupala: 2 munan munakas, cheddarjuustoa

- lounas: kinkkukiusaus

- iltapala: luonnonjugurttia ja mansikoita, fetasalaattia

Perjantai:

- aamupala: 2 munan munakas, cheddarjuustoa

- lounas: kinkkukiusaus

- iltapala: luonnonjugurttia ja mansikoita, fetasalaattia

Lauantai:

- aamupala: 2 munan munakas cheddarjuustolla

- välipala: kuppi kaakaota ja laskiaispulla (Isolla-Syötteellä)

- lounas: kebabsalaatti, jälkiruokana kaakao (Isolla-Syötteellä)

- iltapala: mansikoita ja luonnonjugurttia

- illalla after skissä: 1 siideri

Sunnuntai:

- aamupala: 2 munan munakas cheddarjuustolla

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: mansikoita ja luonnonjugurttia

Maanantai:

- aamupala: 2 munan munakas cheddarjuustolla

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: mansikoita ja luonnonjugurttia

Tiistai:

- aamupala: mansikoita ja luonnonjugurttia

- lounas: 300 g savulohta, fetasalaattia

- iltapala: 2 munan munakas, fetasalaattia

Keskiviikko:

- aamupala: 2 munan munakas cheddarjuustolla

- lounas: 30 cm subi (teki mieli, vaikka vatsa ei kiittänytkään)

- iltapala: mansikoita ja luonnonjugurttia, fetasalaattia

Torstai:

- aamupala: 2 munan munakas cheddarjuustolla

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: mansikoita ja luonnonjugurttia, fetasalaattia

Perjantai:

- aamupala: 2 munan munakas cheddarjuustolla

- lounas: kaalipaistosta

- illalla: 200 g sipsiä, dippiä, irtokarkkeja (pitkästä aikaa kunnon leffamättö, jota tosin yritin paikkailla kävelemällä seuraavana aamuna 10 km tyhjällä mahalla, ajatuksena polttaa hiilarit saman tien hiiteen kehosta)

And that's who I am

Moi,

varsinainen meikäläisen elämää koskeva postaus tulee näillä näppylöillä lauantaina, kun mulla on välipäivä kokeeseen lukemisesta, mutta innostuin nyt tekemään tällaisen kollaasin, ku oon törmännyt tällaiseen muissa blogeissa. 

Tällä kertaa ei siis kyse siitä, mitä mun elämässä on tapahtunut, vaan siitä, kuka/mitä/minkälainen minä olen. Tässä kohtaa myös järkyttymisvaroitus, täällä on joitakin asioita, joista mä en varsinaisesti oo koskaan puhunut mun perheen kanssa.

Musiikki on mulle eräänlainen henkireikä. Tykkään fiilistellä klassisen musiikin äärellä, puran vihaani kuuntelemalla aggressiivista metallia ja nostatan mielialaani iloisella popilla. Lukiessani kirjaa, oli se sitten opiskelutarkoituksessa tai viihdetarkoituksessa, mulla soi aina taustalla rauhallinen musiikki. Kiinnitän aina paljon huomiota sanoituksiin ja melodioihin, enkä ymmärrä ihmisiä, joille musiikki on vain taustahälyä.

Tekee muuten elämästä paljon onnellisempaa, kun osaa arvostaa pieniä arjen asioita. Pieniä asioita, joista iloitsen yleensä eniten ovat kaunis koti, nätit astiat, luonto ja söpöt eläimet.

Haluan olla tulla tunnetuksi jostain ammatillisesta ansiosta. Haluan olla todella hyvä siinä mitä teen. Toistaiseksi oon onnistunut elämänvaiheeseeni nähden hyvin. Jos mun nimen googlettaa, hakutuloksina on lähes pelkästään ammatillisia ansioitani. 

Tämä johtuu siitä, että olen hyvä kirjoittamaan. Kirjoittaessa on aikaa miettiä mitä sanoo ja miten sanoo. Kasvokkain en ole läheskään yhtä sujuva sanaseppo kuin mitä tekstini antavat ymmärtää. Oon pikemminkin niitä ihmisiä, jotka keksivät keskellä yötä nasevan vastauksen johonkin päivällä olleeseen keskusteluun.

Yritän lähes aina tehdä niin kuin on oikein ja se menee sen edelle mikä olisi helpointa/mukavinta/minun omien etujeni mukaista. Tämä on itseasiassa hyvä ominaisuus, kun ottaa huomioon, että olen juristi.

En ole koskaan pitänyt lapsista. Nuoret on ihan ok, mutta lapsista en pidä. En halua koskaan saada lapsia, koska pidän ihan liikaa tästä "jatketusta nuoruudesta" ja vapaasta elämästä. Pidän myös siitä, että kaikki rahat, mitkä tienaan, ovat vain itseni käytössä. Kait mä sitten olen aika itsekäs ihminen. Mutta parempi se on lastenkin kannalta jättää heidät sellaisille, jotka ovat aidosti "lapsi-ihmisiä".

Totta kai minunkin elämässäni on kääntöpuolensa, mutta sillä, että aina on riittänyt ystäviä, terveyttä, rahaa ja oon menestynyt koulussa tosi hyvin, pärjää todella pitkälle. Oon saanut paljon paremmat lähtökohdat elämälle, kuin moni mun tietämä ihminen ja oon vasta aikuisena ymmärtänyt miten suurista eroista on kyse. Lähtökohdistani oli helppo varmistaa, että tilanteeni ei muutu myöskään aikuisena. 

 Mulla on itsetunto niin kohdillaan, että kukaan ei voi minua nujertaa omilla mielipiteillään. Tiedän oman elämäni kulusta, mitkä asiat on kohdallaan, joten muiden sanomisilla ei ole väliä. Maailmaan mahtuu mielipiteitä ja minun ei tarvitse ottaa itseeni muiden sellaisista. Oon saavuttanut tähän asti kaiken sillä, että oon uskonut itseeni. Jos lakkaisin uskomasta itseeni, lakkaisin saavuttamasta asioita.

Vein tässä asiassa haluamisen tekojen tasalle ja tein asiasta tieteellisen tutkimuksen ja autoin kansanedustajaa tekemään lakialoitetta asiasta. Lakialoitteessa on minun muotoilema pykälä rikoslakiin lisättäväksi ja asia on parhaillaan lakivaliokunnassa. 

Maailmankatsomukseni kanssa tiedän olevani erittäin marginaalissa. Mutta mitäpä tuo haittaa, eihän minun näkemykseni maailmasta muille kuulu. Harmi, että judeo-kristillisten uskontojen edustajilla ei ole samaa näkökantaa asiaan. Inhoan, kun ovelleni tulee milloin mitäkin käännyttäjiä. Olen heille aina kohtelias, mutta mieleni tekisi silti laukoa suoria sanoja uskonnonrauhan rikkomisesta ja käännyttämisen moraalisesta vääryydestä.

Eikä se ole sairaus. Se on vaan minä. Sitä ei tarvitse korjata tai yrittää parantaa. Se on mulle yhtä luonnollista, kuin jollekin muulle on olla vaikkapa hetero. Oon itseni kanssa sinut, mutta sosiaalisesti tää on hankalaa, koska jotkut ihmiset eivät ymmärrä millään, että on olemassa ihmisiä, joita ei kiinnosta seksuaalinen kanssa käyminen kenenkään kanssa. Ja toisaalta, minäkin jollain tasolla haluaisin jakaa elämääni jonkun kanssa, mutta en ole valmis maksamaan tätä hintaa parisuhteesta. Onneksi on ystäviä. Jollain tasolla oon tietänyt aina olevani tässä asiassa erilainen, mutta ymmärsin asian syvällisesti vasta nyt aikuisena.

Vaihtoon en koskaan halunnut lähteä, mutta tykkään matkustella. Nähdä ja kokea. Sitten kun mulla on vakituinen työsuhde, mä lähden aina lomillani jonnekin päin maapalloa katselemaan ja ihmettelemään.

Vihaan ennakkoluuloja. Jos joku esim. ilmaisee halveksuntansa seksuaalivähemmistöjä tai jotakin muuta vähemmistöryhmää kohtaan, mä todennäköisesti annan täyslaidallisen. Ellen sitten jostain syystä halua pitää kyseiseen ihmiseen "välejä", jolloin olen hiljaa. Mutta sisäisesti mä halveksin heitä heidän mielipiteidensä takia ihan yhtä paljon kuin kaikkia muitakin. Onkin surullista, miten näin aikuisena on rapissut arvostus suhteessa muutamiin sellaisiin ihmisiin, joita mä ennen arvostin. Ehkä se on sitä aikuiseksi kasvamista. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja joidenkin kohdalla vika on niissä ennakkoluuloissa.

Olen introvertti. Pidän kyllä ihmisten kanssa olemisestakin, mutta kun mä haluan rentoutua ja ladata akkujani, mä teen sen olemalla yksikseni ja vaikka lukemalla kirjaa. Tykkään asua yksin ja musta onkin uuvuttavaa olla lomilla pitkiä aikoja äidilläni, niin ihana kuin hän onkin, koska mä vain tarvitsen yksin olemista.

En tiedä tuleeko tämä siitä, että mä oon pärjännyt elämässäni kohtuu hyvin vai mistä. Joskus tää on rasittavaa. Ja rasittavammaksi menee, ku oon ammatissa, jossa pitäis olla suunnilleen joku yli-ihminen, koska yhteiskunnallinen asema on mikä on. On paljon asioita, joita mä en voi tehdä enkä sanoa, koska mun on edistettävä ammattikuntani yleistä arvostusta.

Uskon karmaan ja se tekee monella tapaa elämästäni helpompaa. Vastoinkäymisille on aina jokin syy. Ne on joko itse ansaittu tai sitten niistä on tarkoitus oppia.

Tää on yksi niistä asioista, mitkä mun elämässä ei ole kohdallaan. Mä oon niin väsynyt olemaan "avioerolapsi". Oon väsynyt toisen vanhemman katkeruuksiin ja toisen vanhemman koti ei uusperheen myötä koskaan oo täysin tuntunut kodilta. Mä en vaan koskaan sopinut siihen kokonaisuuteen, mikä sinne muodostui. Inhoan, kun perhejuhlien (esim. joulu) aikaan pitää aina sumplia ja jos oot jossakin, niin koko ajan koet laiminlyöväsi sitä osapuolta, jonka luona et ole. Mutta no, eipä kenenkään elämä täydellistä ole ja toisaalta ymmärrän, etteivät vanhempani olleet onnellisia yhdessä eikä heitä voinut edellyttää olemaan yhdessä. Kumpikin on käsittääkseni onnellisempi nykyisin. Minä ja veljeni yritetään parhaamme mukaan pärjätä tän härdellin keskellä. Onneksi meillä on edes toisemme.

Ja tää on sitten se toinen epäkohta mun elämässä. En ole tyytyväinen kehooni, mutta en myöskään vielä täysin valmis muuttamaan elintapojani niin paljon, että pääsisin ongelmasta välittömästi eroon. Pikkuhiljaa yritän löytää jotain kompromissia herkkuhimojeni ja haluamani vartalon edellyttämien elintapojen välillä. Mutta pienet on murheet, kun niitä on vain nämä kaksi.

Oon seksuaalisestasuuntautumisestani huolimatta ollut kerran parisuhteessa ja tuo ihminen oli ja on edelleen minulle hyvin tärkeä. Olen kuitenkin lopultakin päässyt yli. Kauan se kesti, varmaan lähemmäs 2,5 vuotta. Aika todellakin parantaa haavat, vaikka kerran luulin, etten koskaan toivu.

 Jep. Ei siitä pääse mihinkään. Jos kyse ei ole tekstiviestistä tai blogitekstistä, jossa hyväksyn tietyssä määrin puhekielen ilmauksia, mä oon aika mahdoton. Ja kyllä, ihminen antaa itsestään tyhmemmän vaikutelman, jos sortuu jatkuvasti runsaisiin kielioppivirheisiin.

Silloin kun on kyse tästä maailmasta, mä oon syvällisellä linjalla. Keskustelen mielelläni politiikasta, filosofiasta ja tieteestä. Mutta kun mä rentoudun, mä haluan joko hömppälinjaa tai sitten ihan puhdasta fantasiaa. Arjen vastapainoksi tuo ylläoleva sarja on ihanan turhamainen ja pinnallinen. 

Oon ollut pitkässä parisuhteessa ja avoliitossa, joten katson olevani pätevä tekemään arvion, että mä todellakin olen mieluummin yksin. En halua tehdä kompromisseja, kun kyse on mun kodista ja elämästä. Yritin tässä vähän aikaa sitten kepillä jäätä, että olisinko valmis kokeilemaan deittailua, mutta totesin, että ajatus ahdisti minua todella todella paljon. Ei minusta enää ikinä ole siihen. Olen onnellisin näin. 

Minussa on vikani (esim. ylimielisyys, kärsimättömyys ja se etten aina pysy päätöksissäni), mutta kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen itseeni. En oikeastaan haluaisi olla mitään muuta kuin olen. Erityisen tyytyväinen mä olen siihen, että mä olen vahva ihminen. Elämä voi tarjota kovia tilanteita ja tarvitaan vahvuutta, että voi kääntää vaikeudet voitoksi. Ja elämä optimistina on niin paljon helpompaa, kuin pessimistinä, joka aina näkee asioista huonot puolet. Kenenkään elämä ei oo niin surkeaa kuin pessimistin eikä kenenkään niin mahtavaa kuin optimistin.

Päivät 318-325, Tv:n "läskiohjelmista"

Heissan, 

venyipä taas tämän postauksen kirjoittaminen. Syy on tässä: 

Mä luen parhaillaan asianajajatutkinnon kirjalliseen kokeeseen, joka on 19.4. ja mulla on luettavanani noin 1150 sivua, jonka aion lukea kahdesti läpi ennen koetta. Koemateriaalia on kuvassa näkyvän täyden mapin (asianajotoimintaa koskevat säädökset ja ohjeet) ja kirjojen (näkökulmia asianajo-oikeuteen ja asianajajan käsikirja) lisäksi pdf-tiedostoja ja noin 90 sivua säädöstekstiä. Tää viimeinen hajottaa vähäistä enemmän. On ihan eri juttu lukea lakitekstiä kuin lukea lakitekstiä tulkitsevaa oikeuskirjallisuutta. Mun ei oo tarttenut lukea tenttiin tasan kahteen vuoteen ja ei voi muuta sanoa kuin että olinkin jo unohtanut kuinka rankkaa se on opetella ulkoa tällaisia määriä tekstiä. (Mutta oon niin onnellinen, että oikis on tehty ja jos mä tän pääsen läpi, tän pitäis olla viimeinen tentti ikinä. Ainakin jos ei tuu mitään lakimuutosta...)

Tänään on marssijärjestys, että ensin blogi ja sitten kokeeseen lukeminen, koska muuten mä en saisi tätä postausta ikinä tehtyä. Oon tuossa jo ainakin 2-3 postauksen verran vihjaillut, että kirjoitan siitä Jutta ja superdieetit-aiheesta ja nyt aion tehdä sen, niin saan sen pois roikkumasta. Eilisiltaisen erään toisen ohjelman katsomisen jälkeen laajennan kuitenkin käsittelyä yleisesti "tv:n läskiohjelmiin". Tiedättehän, niihin joissa joko yritetään pudottaa painoa tai joissa dokkarinomaisesti taivastellaan mitä hurjimpiin mittasuhteisiin paisuneita ihmisiä. 

Ostin uudet lenkkarit, taas kelpaa köpötellä

Tällaisia löytyy ainakin Suurin pudottaja (Suomeen on muuten taas tulossa uusi kausi, casting on ilmeisesti meneillään), Jutta ja puolen vuoden superdieetit, olet mitä syöt ja sitten on eri otsakkeiden alta löytyviä dokumentteja. Yle Areenassa on tällä hetkellä ainakin tiededokumentti ylipainoinen USA 4/4. Tosi harmi, että sieltä poistui se minkä eilen katsoin. Palataanpa siihen myöhemmin.

Aihetta liippaavat realityt (kuten Jutta ja puolen vuoden superdieetit) ovat useimmin kaavalla, että sairaalloisen ylipainoiset ihmiset yrittävät ohjelmassa pudottaa mahdollisimman paljon painoa tiukan ruokavalion ja ankaran liikuntaohjelman avulla. Jotkut onnistuvat paremmin, jotkut huonommin. Parhaimpia tietämiäni tarinoita on USA:n suurimman pudottajan Danielin, joka osallistui kahdelle tuotantokaudelle. Hänen lähtöpainonsa oli muistaakseni yli 200 kiloa ja hän laihtui noin 80 kiloiseksi ja juoksi toisen tuotantokauden viimeisimmissä jaksoissa maratonin (n. 42 km) aikaan 4 tuntia. 

Miettikää mikä saavutus! Esimerkiksi minun juoksuvauhtini on niin hidas, että mulla menis maratoniin yli 5 tuntia. Ja tietenkään mun kunto ei ole lähimainkaan niin hyvä, että jaksaisin yli 5 tuntia putkeen juosta. 

Viime viikkoina oon rentoutunut näiden parissa

Juuri tällaisten saavutusten takia mä tykkään noita ohjelmia katsoa. On hienoa nähdä, että toivottomimmastakin tilanteesta voi parantua, kun on tarpeeksi sitkeä ja saa oikeaa tietoa ja apua urakkaansa. On hienoa nähdä näiden ihmisten voittavan elämänsä takaisin. Jeesustelkaa mitä haluatte sen suhteen, että "olen ihan onnellinen sairaalloisen pallona", mutta en usko teitä. Terveimmätkin ylipainoiset kohtaavat seuraavat ongelmat: 1) vaatteiden löytyminen 2) yleinen jaksamattomuus/uupumus/laiskuus niin ettei mitään tunnu jaksavan tehdä 3) erilaisiin paikkoihin mahtuminen. Tiedän varmaksi, ettette mahdu huvipuistolaitteisiin ja lentokoneissa muut ovat kauhuissaan jos joutuvat lähellenne istumaan. Ja sitten olen miettinyt huoltoasemien vessoja, jos joskus minullakin on ärsyttävän ahdasta niissä, niin joillekin nekin ovat varmaan liian pieniä. 4) seurustelukumppanin löytäminen voi olla huomattavan vaikeaa, jos sellaista ylipäätään haluaa. 5) yleiset ennakkoluulot. Lihavaa pidetään tyhmänä ja laiskana, epäpätevänä tekemään erilaisia töitä. Oletetaan, että lihava on kuitenkin koko ajan sairaslomalla ties minkä syyn takia. 

Tiedän toki tapauksia, jotka ovatkin koko ajan painonsa (ja rapakuntonsa) takia sairaslomalla töistä ja tiedän ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia ja mielestäni laiskoja. Sen sijaan en ole huomannut, että lihavat olisivat mitenkään tyhmempiä kuin hoikat. Ja ainakin itse olen lihavuudestani huolimatta aina ollut koulussa/töissä. Olen elämäni aikana ollut sairauden takia poissa töistä 2 päivää, ja sekin johtui siitä, että nyrjäytin nilkkani ja olin lähetti. Laiskuuttani olen varmasti jäävi arvioimaan, mutta en todennäköisesti kuitenkaan ole sieltä laiskimmasta päästä ihmisiä. Joten on niin hemmetin ärsyttävää kohdata näitä ennakkoluuloja, jotka eivät päde minun kohdallani. Ihmettelen, jos muita ei vaivaa näiden ennakkoluulojen kohtaaminen.

Ostin tulppaaneita piristykseksi

Kaipaisin tv.seen näiden "onnellisten realityjen" ohelle kuitenkin myös enemmän sitä materiaalia, mitä eilen katselin. Onnellisissa realityissa pallo-ihmisten ongelmat tuntuvat rajoittuvan tarinoihin siitä, miten ei löydä vaatteita, ikää alkaa olla 30 ja ei olla koskaan seurusteltu ja liikunta on totta kai raskasta. Näistä ei näy tarpeeksi hyvin tien pää. 

Toki eilen Jutan ohjelmassa liipattiin aihetta, kun Bull piirsi 160 cm pitkän ja 135 kiloa painavan ihmisen tietojen viereen ristin. Merkitsemään, että jos ei äkkiä suunta muutu, niin kuolema korjaa. Mutta ei siinäkään sitä tarpeeksi konkretisoitu. Sen sijaan se ohjelma minkä eilen katsoin, se näytti tien pään. 

Siellä oli 200 kiloinen ihminen, jota tämän vaimo (Kuwait, siellä varmaan avioero ei ole mahdollinen) joutui paasaamaan. Mies ei voinut käydä itse esimerkiksi suihkussa ja vessassa. Siellä oli ihmisiä, joille elintavat olivat aiheuttaneet diabeteksen (huom. lihavuuteen johtavat elintavat johtavat usein myös II-tyypin diabetekseen, koska haima vaan ei pysty tuottamaan sitä määrää insuliinia, minkä jatkuva syöpöttely vaatii). Ja diabeteksesta oli sitten seurannut jalkoihin ties mitä mätiviä haavoja ja kuolioita. Diabetes voi tehdä sokeaksikin. Itseasiassa eräs tarhakaverini/luokkakaverini on parhaillaan sokeutumassa diabeteksen takia.

niitä riitti myös työpöydälle :)

Mielenkiintoisen siitä eilisestä ohjelmasta tekee se, että siinä oli kaksi brittiä, 135 kiloinen poika ja 140 kiloinen tyttö. Kumpikin olivat omien sanojensa mukaan tyytyväisiä tilanteeseensa ja halusivat viettää nautiskelevaa elämää herkkujen ja liikkumattomuuden keskellä. Tyttö kertoi, että hän ei välitä muiden laihdutuskehoituksista ja että "dieetin voi kuulemma aloittaa aina seuraavalla viikolla". Just sellainen lihavien vakiolause. Vielä nämä/tänään ja huomenna/joskus tulevaisuudessa sitten. Ongelma vaan on, että aina on "tänään" ja sitä tulevaa ei koskaan tule. 

No nämä kaksi kuitenkin raahattiin sinne Kuwaitiin katsomaan tiensä pää. Ja sen jälkeen he kyllä olivat halukkaita tarttumaan toimeen. Eivät he halunneet kuolla. Eivät he halunneet että heiltä amputoidaan jalka. Eivät he halunneet, että joku joutuu passaamaan heitä, koska he eivät itse pysty muuhun kuin lojumaan sohvalla ja syömään. 

Tää oli varsin jees aamupala

Tiedän, että on niin helppoa ajatella, että ei tässä mitään, ihan jees elämää tämä on, ei minun tarvitse tehdä mitään ollakseni pienempi. Minä olen merkittävän ylipainoinen, bmi on yli 30. Mutta minä pystyn juoksemaan 12 km ja muutenkin suoriutumaan kaikesta itse. Eihän tässä mitään hätää ole. Tässä logiikassa on vaan se virhe, että ei jatkamalla syöpöttelijä-nautiskelijan elämäntapaa pysy tässä. Jos lopettaa yrittämisen, pian paino on 100 kiloa. Sitten se on 110 kg, 120 kg, 130 kg... Jossain kohtaa loppuu vaa'an lukemat (normaalit henkilövaa'at kun riittävät vain sinne 120 kiloon asti) ja sitten eletään onnellisessa tietämättömyydessä. Ainut mistä painon nousun huomaa, on se, että koko ajan saa olla ostamassa uusia vaatteita, koska vanhat eivät enää mahdu päälle. 

Ja vähä vähältä, paljon huomaamattomammin, laiskuus lisääntyy ja mitään ei enää viitsitä/jakseta. Työpäivän jälkeen ei mitenkään jaksa tehdä mitään muuta kuin lojua sohvalla. Asunto alkaa olla yhä törkyisemmässä kunnossa, kun ei jakseta siivota. Jos on piha, niin lumityöt jää tekemättä ja nurmikko leikkaamatta. Sitten jossain kohtaa terveys alkaa pettämään. Sekin voi tapahtua hyvin huomaamattomasti. Esim. diabetes voi olla alkuun täysin oireetonkin. Hiukset alkavat ohenemaan ja menevät muutenkin todella surkeaan kuntoon. 30-vuotiaan pää voi näyttää aivan 60-vuotiaan päältä. Ja kauan ennen näitä menee kyky saada lapsia, sekä miehiltä että naisilta. Too bad, jos haaveissa oli oma perhe.

Yritin keventää annosta salaatilla

Olen toki sitä mieltä, että päätös on edelleen jokaisen oma. Jokainen saa tappaa itsensä aivan vapaasti. Jokainen saa elää surkeaa elämää. Mutta mielestäni jokaisen pitäisi tietää mitä tekee ja mitä seurauksia valinnoilla on. Vasta sitten voi tehdä perusteltuja päätöksiä. Mielestäni yhteiskunta on tällä hetkellä liian täynnä sellaista "Kurvit ovat ihania ja hyväksy itsesi sen kokoisena kuin olet"-höttöä. Jostain syystä äärimmäisen lihavuuden seurauksista vaietaan liiaksi. Ja jostain syystä ei kerrota tarpeeksi selvästi, että pienikin ylipaino muuttuu vuosien saatossa äärimmäiseksi ylipainoksi, jos asialle ei tee jotain. Jostain syystä ei kerrota, että ei, et voi syödä koko ajan yli kulutuksesi ja olettaa pysyväsi EDES tuon kokoisena. Jos syöt yli kulutuksesi, tilanteesi pahenee.

Tupakkaa vetävä tietää tappavansa itseään hitaasti ja varmasti reitillä kohti keuhkosyöpää. Jotkut lihavat ajattelevat, että he voivat elää onnellisina palloina elämänsä loppuun asti. Eivät he voi. Onnellisuus rapisee kyllä aika äkkiä, kun terveysongelmat ja muut rajoitteet alkavat. Eikä se elinikäkään kovin paljon yli kuudenkymmenen mene. 

Toi salaatti oli toimiva kombinaatio (paprika, sipuli, jäävuorisalaatti, feta)

En tiedä mistä ihmiset motivoituvat. Minä motivoidun siitä, että näen sen pahemman pään. Katselen tv:n läskiohjelmia ja tunnen välitöntä halua lähteä lenkille. Joskus jos on vaikeaa pysyä oikeissa valinnoissa, yritän ajatella, miten tilanteessa toimii läski-ihminen. Yritän välttää tekemästä valintoja, joita tiedän sellaisten ihmisten tekevän, joiden asemassa en halua olla. 

Ja ankarasta yrittämisestäkin huolimatta olen kiikkunut 3 kuukautta samoissa lukemissa ja joulusta tuli takapakkia, jotka ovat vieläkin vyötäröllä. On ollut tosi vaikeaa, mutta ei auta kuin jatkaa yrittämistä. Ensi kerralla enemmän omista tunnelmista.

Syömisiä:

Keskiviikko:

- aamupala: luonnonjugurttia ja mansikoita

- lounas: lassakaa

- iltapala: 2 munan munakas ja koskenlaskijajuustoa 250 g (piti laittaa vain munakkaan väliin, mutta vedinkin koko paketin :(  )

Torstai:

- aamupala: luonnonjugurttia ja mansikoita

- lounas: lassakaa

- iltapala: luonnonjugurttia ja mansikoita

Perjantai:

- aamupala: 2 munan munakas, välissä koskenlaskijajuustoa

- lounas: lassakaa ja salaattia

- illalla: 150 g sipsiä, dippiä ja 5 palaa suklaata

Lauantai:

- aamupala: 2 munan munakas, välissä koskenlaskijajuustoa

- lounas: lassakaa ja salaattia

- iltapala: luonnonjugurttia ja mansikoita, proteiinivanukas

Maanantai:

- aamupala: luonnonjugurttia ja mansikoita

- lounas: fajita-kanaa ja fetasalaattia

- iltapala: 2 munan munakas, taas paketti koskenlaskijajuustoa

Tiistai:

- aamupala: luonnonjugurttia ja vadelmia

- lounas: fajita-kanaa ja fetasalaattia

- iltapala: 2 munan munakas

Keskiviikko:

- aamupala: luonnonjugurttia ja vadelmia

- lounas: fajita-kanaa ja fetasalaattia

- iltapala: 2 munan munakas ja fetasalaattia