Pinnallisuuden kahdet kasvot

Eräiden tuttavieni kaverilta oltiin kysytty, että miksi tämä liikkuu rumien ja lihavien ihmisten seurassa ja siihen yhteyteen suora viittaus tuttaviini. Tämä on pinnallisuutta. Kahdellakin tavalla; ensinnäkin pinnallisuutta, joka arvostelee ihmisiä ulkonäön perusteella ja toisekseen pinnallisuutta, johon ei kuulu "syvällisten asioiden" ymmärtäminen, kuten vaikkapa tässä tapauksessa sen, että kaikkia mielipiteitään ei ole soveliasta tuoda ilmi.

Paljon ollaan tultu niistä ajoista, jolloin housuja käyttäviä naisia paheksuttiin, mutta yhteiskunnassa vallitsee siltikin vielä joitakin ulkonäkönormeja. Kauneus ja hoikkuus näistä tunnetuimpina. Lisäksi on myös eräänlainen "tavallisuuden vaatimus". On hienoa olla persoonallinen, mutta auta armias, jos ylität rajan. Omasta ammatistani (juristi) esimerkki: huivi jakkupuvun kanssa on persoonallisuutta, minkään muun kuin jakkupuvun tai siihen verrattavan pitäminen työajalla on sopimatonta. Se on tavallisuutta. Ehkä sen jollakin asteella vielä sietää työelämässä, jossa sille on perustelut. Pitää näyttää pätevältä eikä saa pelästyttää mummoja.

 Tietenkin ihminen saa itse päättää mitä pitää viehättävänä. Toiset pitävät pitkähiuksisista miehistä, toisille se on kammotus. Jotkut pitävät barbieta muistuttavasta ulkonäöstä, eräät arvostavat luonnollista kauneutta... Eikä siinä mitään, tähän jokaisella on oman päänsä sisässä täysi oikeus. Saitteko? Oman päänsä sisässä. On myös ok, jos on olemassa ulkonäkökriteereitä mahdollisen seurustelukumppanin suhteen, sillä siihen suhteeseen kuuluu seksuaalisuus. Tarviiko tähän kirjoittaa, että seksuaalisen halun tunteminen ulkoisesti epäviehättävää kumppania kohtaan on aika vaikeaa? Tai ainakin minä olen tässä mielessä pinnallinen. Arvostan suuresti, jos joku ei ole tässäkään mielessä pinnallinen.

Mutta. Siihen se jää. Työpaikka ja seurustelukumppani. Siinä ovat ne kaksi, jotka asettavat perusteltuja edellytyksiä ihmisen ulkonäölle. Sen sijaan siihen, keitä hyväksyt ystäviksesi, keitä kohtelet hyvin/huonosti, ketä pidät älykkäänä, ketä pidät (lisää tähän seikka, johon ulkonäkö ei vaikuta).., ei ulkonäkö saa vaikuttaa. Jos vaikuttaa, olet pinnallinen sanan yhdessä merkityksessä. Omapa on vahinkosi, menetät tilaisuuksia tutustua uskomattoman hienoihin ihmisiin. 

Tajuavatkohan pinnalliset ihmiset, että heistä saatetaan ajatella ihan samalla tavalla? Että joku ei halua tutustua heihin jonkin seikan takia, jota he itse pitävät "sallittuna"? Jos tietäisivät, miltähän se heistä tuntuisi?

Ihmisillä on oikeus erilaisiin persooniin ja tapoihin ilmaista personallisuuttaan ulkonäöllä. Se on rikkaus, jota ei pitäisi enää kahlita "tavanomaisuuden normeihin". Ulkonäkö ilmentää ainoastaan joitakin arvoja. Ihmisen tuomitseminen ulkoisen olemuksen perusteella on uskomattoman lyhytnäköistä. On myös muistettava, että esimerkiksi yhteiskunnan edellyttämän hoikkuuden ylläpitäminen vaatii aika paljon elämäntavalta. Pitää tarkkailla syömisiään ja on harrastettava liikuntaa. Ihmiset, jotka tässä mielessä "pitävät huolta itsestään", eivät aina ymmärrä, ettei kaikkia kiinnosta elää kieltäymyksessä tai ottaa vastaan fyysistä kipua liikunnan muodossa. Taustalla saattaa myös olla jotain muita seikkoja, jotka vaikuttavat näihin asioihin. 

Tätä koko palettia ei tiedä kuin ihminen itse. Muiden on paras pitää suunsa kiinni. Ja ei, kukaan Suomessa ei ole tietämätön ruokavalion tai liikunnan terveysvaikutuksista. Ollaan siis hiljaa ja jätetään päätös kullekin henkilölle itselleen. Haluaisiko esim. hoikka ihminen, joka polttaa tupakkaa, kuulla koko ajan moraalisaarnaa tupakan vaaroista?

Sitten se toinen pinnallisuuden muoto; se, että siellä päässä aivosolu etsii epätoivoisesti toista, mutta turha on etsintänsä. Tällä tavalla pinnalliset ihmiset eivät juurikaan mieti asioita, he vain tekevät. Niin kuin alun esimerkissä, miettimättä jätetään kenties se, mitä oma teko merkitsee toiselle ihmiselle. Miettimättä jätetään myös iloisesti kaikki moraaliin liittyvät seikat ja toimitaan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Kun syvällisin ajatus on, mitenkähän järjestäisin rahaa, että saisin perjantaina alkoholia, voi huolestua. 

"Ajattelen, siis olen" sanoi jo Descarteskin. Sillä mitäpä muuta on ihmisyys syvimmältä olemukseltaan, kuin itsensä, tekojensa ja ympärillä olevan maailman pohtimista? Se erottaa meidät eläimistä. Eläimet eivät mieti mennyttä, eivät tulevaa, ne vain elävät vaistojensa vietävinä.

Pinnallisuus on viettelevää. Kuinka helppoa onkin vain uppoutua tähän hetkeen. Toimia ja jättää miettimiset muille. Elää vain itseään varten. Ja onhan sitä nyt hemmetti viete onnellisempi, kun ei ajattele liikaa, niin ei pääse selville miten paha paikka maailma voikaan olla. On helpointa työntää pää puskaan, elää vaikka perjantaista perjantaihin, kuluttaen vapaa-aikansa asioiden parissa, jotka eivät vaadia ajattelemista. On helpompaa mennä lauman mukana, kuin alkaa taistelemaan oikeina pitämiensä asioiden puolesta.

Jossakin dokumentissa esitettiin pari kysymystä: "Miksi luulet viihdeteollisuuden menestyneen?" ja "Miksi Amerikassa halutaan kasvattaa kansalaisia, jotka eivät ajattele?". Ensimmäisen vastaus on, että on suunnaton määrä ihmisiä, jotka eivät halua ajatella. Toisen vastaus on aika pelottava. Tiedät sen itsekin. Se siitä kansanvallasta.

On harhaa, ettei yhden ihmisen käyttäytyminen merkitsisi. Yksikin hymy tai ystävällinen sana voi pelastaa toisen ihmisen koko päivän. Yksikin ystävällinen kannanotto auttaa sitä, joka on päättänyt taistella pinnallisuutta ja sen lieveilmiöitä vastaan. Se, että yksikin ihminen pohtii asioita, voi pelastaa ihmishenkiä tai olla alkuna globaaliin muutokseen. Ympäristöliike esimerkiksi syntyi 60-luvulla, joku on ajatellut ensimmäisenä, etteivät maailman resurssit ole loputtomat ja kertonut sitten päätelmistään muille.

Lukijoille tiedoksi, saan itsekin vähän väliä paskaa niskaani, koska kysyn vaikeita, kyseenalaistan ja kuljen omia polkujani. Ja esitän mielipiteitä, joita toiset eivät kestä kuulla. Tämän tekstin, toisin kuin sen epäkypsyydestä kertovan tekstin, osittaisenakaan tarkoituksena ei ollut lievittää omaa pahaa oloani. Minä kirjoitin tämän siksi, että mielestäni pinnallisuus, esittämissäni kahdessa muodossa, on todella huonoksi ihmisille ja maailmalle ylipäätään. Tällaisten asioiden esiin tuominen on osa taisteluani paremman maailman puolesta. Olenhan partiolainen, aion jättää tämän pallukan parempana kuin mitä se oli tänne tullessani.

Epäkypsistä ihmisistä

Olen varoittanut, että en pyri blogillani miellyttämään ketään. Suomeksi se tarkoittaa, että varmasti raivostutan osaa ihmisistä. Niin varmaan teen tälläkin tekstillä, sohitaanpas ampiaispesää. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sitä voi mietiskellä kukin itsekseen.

Elämässä kohtaa aina silloin tällöin ihmisiä, jotka ovat niin epäkypsiä, että itsensä aisoissa pitäminen on todella vaikeaa. Tiedätte mistä puhun. Siitä, että vaikka kuinka olisit kohtelias, ystävällinen, asiallinen, selittäisit toimintasi syyt... (lista on loputon), epäkypsiin ihmisiin nämä keinot eivät tepsi.

Mitkä keinot, mikä oli ongelma? Aloitetaanpas alusta. Ihmiset ovat erilaisia, heillä on erilaisia maailmankatsomuksia ja siitä johtuen erilaisia tapoja reagoida asioihin ja hoitaa asioita. Jotkut toimivat äärimmäisen rationaalisesti, toiset menevät tunteiden mukaan. Joillekin tämä hetki ja hauskanpito on tärkeintä, jotkut suunnittelevat asioita pidemmälle. Näissä asioissa ei ole oikeaa ja väärää. Ei ole oikeaa maailmankatsomusta, rationaalinen ei ole sen oikeampi, kuin emotionaalinenkaan. Mutta. Kun erilaiset ihmiset laitetaan tekemään jotain yhdessä, näistä eroista saattaa syntyä konflikteja.

Jos molemmat henkilöt ovat kypsiä, he ratkaisevat konfliktin ja toimivat todennäköisesti jonkinlaisen kompromissin mukaisesti. Tai sitten he päätyvät asiaa pohdittuaan siihen, että toisen tapa toimia on parempi ja he toimivat sopuisasti sen mukaan. Näissä tilanteissa on ilo olla. On hienoa nähdä, miten asiat voidaan hoitaa, vaikka ollaankin eri mieltä asioista. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Kaksi kypsää ihmistä kävelee tästä tilanteesta pois hyvillä mielin. He ovat molemmat voittaneet ja todennäköisesti oppineet samalla toisen tavasta tarkastella maailmaa.

Tätä sattuu kohdalle kuitenkin harmittavan harvoin. Joskus ajattelin, että kun kasvan aikuiseksi, minun tarvitsisi kohdata yhä vähemmän epäkypsiä ihmisiä. Ehkä niin onkin käynyt, mutta voi elämä, ne muutamat sitten raivostuttavat. Ehkä eniten siksi, että jotenkin en pidä epäkypsyyttä aikuisessa hyväksyttävänä.

Mitä tekee epäkypsä ihminen konfliktitilanteessa? Hän ei edes yritä ymmärtää toisen näkökantaa, sillä voi herran jestas, koska hän itse on aina oikeassa ja tuo toinen on nyt eri mieltä, sen toisen täytyy olla väärässä. On ihan sama miten oman viestin saa tuolle toiselle perille, se pitää saada perille. Oli se sitten huudon, suuttumisen, mököttämisen, ihan minkä tahansa, kautta. Kaiken lisäksi, tästä konfliktista alkaen, tuota toista ihmistä (tai kaikkia hänen kaltaisiaan) pitää syvästi inhota ja kohdella tosi paskamaisesti. Olla siis vastaan joka hemmetin asiassa, ihan vain periaatteesta. Koska eihän epäkypsä ihminen halua hävitä yhtään "taistelua". Ja taisteluna hän tosiaan näkee lähes kaikki tilanteet, joissa joutuu vaikuttamaan tämän toisen ihmisen kanssa.

En halua nostaa itseäni mihinkään jalustalle. Vaikka yritänkin kasvaa ihmisenä ja olla mahdollisimman kypsä, olen itsekin varmasti monella tapaa epäkypsä. Mutta. Voin kertoa, että olen äärimmäisen väsynyt ja suoraan sanottuna vittuuntunut olemaan aina se kypsä osapuoli, joka joutuu ottamaan enemmän tai vähemmän paskaa niskaansa epäkypsien ihmisten taholta. Joka kerta tekisi mieleni huutaa suoraa kurkkua päin herra/neiti/rouva epäkypsää, että "miksi hemmetissä sinä saat käyttäytyä kuin pahainen lapsi ja minä joudun olemaan se aikuinen. Ja ennen kaikkea, milloin saan sen tyydytyksen, että näen, kun hukut omaan paskaasi?".

Niin, olemalla kohtelias, ystävällinen ja yrittämällä ymmärtää toisenlaistakin näkökantaa/tapaa toimia, pystyy yleensä selviämään mistä vain kypsien ihmisten kanssa. Epäkypsien ihmisten kanssa puolestaan... No, ensimmäisen konfliktin jälkeen tilanne on menetetty. Pahimmassa tapauksessa ei tarvita edes konfliktia, vaan epäkypsä ihminen käyttäytyy inhottavasti heti, kun huomaa, että olet erilainen kuin hän.

Miksi ihmeessä? Kukaan ei varmasti pidä itseään epäkypsänä, joten kukaan ei varmasti tule selittämään minulle, miksi he toimivat näin. En vain tajua. Mitä kukaan hyötyy siitä, että muodostaa vihollisuus-suhteita toisiin ihmisiin? Onko se kivaa hoitaa asiat tappelemalla? Tunteeko sen jälkeen olonsa voittajaksi, jos saikin oman kantansa läpi? Ja ennen kaikkea, miksi sitä "sotatilaa" pitää koko ajan pitää yllä?

En usko, että epäkypsä ihminen tietää näihin vastausta. Tuskin hän näitä edes ajattelee. Ainut mitä hän ajattelee, on todennäköisesti kuinka ärsyttävä ja vittumainen se toinen ihminen on. Eihän hän välitä toisista ihmisistä tai tekojensa seurauksista. Eikä koskaan yritä ymmärtää toisia ihmisiä tai tekojensa seurauksia. Siinä. Siinä on minun määritelmäni epäkypsälle ihmiselle. Ja niin paljon kuin yritänkin olla suvaitsevainen ja ymmärtää erilaisia ihmisiä, minulla on suuria vaikeuksia juuri tämän ihmisryhmän kanssa. Epäkypsien. Toivottavasti et ole yksi heistä. Jos olet, toivon että kasvaisit aikuiseksi. Tai vaihtoehtoisesti, että meidän tiemme eivät koskaan kohtaisi.

Henkinen kypsyys. On toisinaan uskomattoman vaikeaa. On sitä mihin jokaisen pitäisi pyrkiä. On palkitsevaa. Rehellisesti, voin myöntää, että palkitsevinta se on silloin, kun osoittaa tilanteessa oman kypsyytensä ja toisen epäkypsyyden ja huomaa, että muut ihmiset näkevät sen ja arvostavat sinua. Vaikka se epäkypsä ei koskaan tajuaisikaan, mitä teit. Ja myös tilanteissa, kun pääsee päivittelemään niitä epäkypsiä toisten kypsien kanssa. Ne hetket pitää pitää mielessään, kun on kypsynyt kypsymättömyyteen.

Uusista aluista ja muutosvastarintamöröstä

Kaksi kertaa vuodessa on uusien alkujen aika. Toinen niistä on alkuvuosi ja toinen on nyt, alkusyksy. Ikuisille elämäntaparemontoijille myös jokainen maanantai kuuluu tähän kategoriaan. Oli sitten kyseessä kilojen, tupakan, alkoholin tms. pahan karkoitus. Ja optimistille puolestaan jokainen uusi päivä on mahdollisuus uuteen alkuun. Keskitytään nyt kuitenkin isoihin uusiin alkuihin, muuten tästä tulee niin mahdoton, ettette jaksa lukea  alkua pidemmälle.

Uusi alku on aina tilaisuus kasvaa ihmisenä. Se on ihana, jännittävä ja joskus jopa pelottava tai surullinenkin. Se haastaa ihmistä kohtaamaan itsensä. Kuinka hyvin minä pärjään uudessa tilanteessa? Keksinkö itse keinot selvitä vai kyselenkö jok'ikisen pikkuseikan joltakin "asiantuntijalta"? Tuleeko vastaan muutosvastarintamörkö, joka sanoo "hemmetti, näin on aina ollut, näin on hyvä ja siksi en halua uuteen tilanteeseen. Tämä pahvilaatikko on ihan hyvä paikka asua, vaikka se tarkoittaakin, että en oikeastaan näe juurikaan nokkaani pidemmälle, en fyysisesti enkä ajatusmaailmaltani."?

Tai sitten voit valita kuuluvasi niihin onnellisiin, jotka vain hyppäävät tuntemattomaan ja antavat elämän kantaa. Eivät ne lennot aina täysin nappiin mene, mutta kyllä sitä tavoitteeseensa pääsee, kunhan jaksaa taistella. Ja mitä enemmän koettelemuksia, sitä enemmän kasvaa henkisesti. Minun elämänkokemuksellani tähän on pakko uskoa, muuten käpy jäätyy vähän liiankin pahasti. (joudun siis elämään parin ikävän asian kanssa loppuikäni ja jonkinlainen perustelu/hyvityshän niillekin on saatava)

Uusi alku lähtee yleensä joko pakottavasta tilanteesta tai halusta muuttua. Pakottava tilanne on esimerkiksi, kun opiskelut vievät toiselle paikkakunnalle, vanhemmat eroavat, saa uuden työpaikan, saa potkut töistä, joku kuolee jne. (Älkääkä nyt yhtään saivarrelko, että ei ole pakko lähteä opiskelemaan tai vaihtaa työpaikkaa. Jätetään pilkkujen väärinkäyttäminen minulle, minä olen juristi.) Pakottava tilanne on kohdattava, siinä tarvitsee kiinnittää vain huomiota asenteeseen, jolla asiaan suhtautuu. Halu muuttua puolestaan lähtee itsestä ja tämä onkin se kohta, missä se muutosvastarintamörkö tulee pelottelemaan. Jos et osaa varoa sitä, uusi alku on vaarassa jäädä tulematta.

Muutosvastarintamörkö käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla kuin muumien Mörkö. Se ei perustele itseään mitenkään järkevästi, se vain örisee jotain epäloogista. Voit päätellä, että se yrittää sanoa sinulle jotain siitä, että örinässä on välillä taukoja ja örinän kesto vaihtelee. Se jähmettää sinut paikalleen, et voi ottaa askelta muutokseen. Muutosvastarintamörkö on aika yksinäinen, koska sitä ei kaivata. Tämä päättelen siitä, että kukaan ei ole niin vittuuntunut, kuin se ihminen, joka on jäänyt muutosvastarintamörön alle. 

Miten voitat muutosvastarintamörön? No samalla tavalla kuin muumien Mörönkin. Ensin tarvitaan päättäväinen asenne. Se auttaa sinua katsomaan pelkoasi (jota muutosvastarintamörkö edustaa) silmiin. Sitten tarvitaan pätevät perustelut. Siis mikään ei ole niin vaikeaa kuin itsensä ympäripuhuminen, jos oikeasti pelkää sitä, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Tässä auttaa, kun miettii mitä muutosvastarintamörön katoaminen merkitsee. Ensinnäkin, et ole enää yksin, monet muut tietävät miltä tuntuu voittaa itsensä tai lähteä muutokseen. Toisekseen, sinulla ei ole enää kylmä. Jos olet normaalisti toimiva ihminen, sinun aivojesi pitäisi tässä vaiheessa välittää sinulle tuntemus itsensä ylittämisestä, pärjäämisestä, selviytymisestä, seikkailusta. Voiko kukaan väittää, etteivätkö nämä tuntuisi hyvältä? Puhumattakaan siitä, mitä se uusi alku voi tuoda elämääsi. Perustele se mörkö suohon, niin muumitkin tekivät.

Kostein silmin on lähdetty maailman parhaasta lukiosta, paljon itsensäpsyykkaamista on tarvittu kestämään terveyden menettämisen fyysinen ja henkinen kipu, uteliaisuudella on tutkittu uusia kotikaupunkeja, erilaiset partiohaasteet ovat vaihtuneet onnistumisen riemuksi. Ja muutosvastarintamörkö on selätetty useita kertoja. Oletko sinä voittanut sitä? Vai ajatteletko siellä tympääntyneenä, että olipas tylsä teksti, kirjoittaja ei sitten tiedä yhtään mitään elämästä ja luulee, että ihminen voisi muka itse vaikuttaa johonkin? (tuo vai-sana oli tarkkaan harkittu...)

Esipuhe

Miksi aloitin blogin? Koska minulla on mielipiteitä ja pidän niiden ilmaisemisesta ja yleensäkin kirjoittamisesta. 

Olen aiemmin ollut freelancer kolumnisti. Silloin minulle maksettiin siitä, että kirjoitin oikeudellisista aiheista paikallislehteen. Se oli oikein mukavaa. Kunnes tämä lama potkaisi ja kyseinen lehti lakkasi olemasta. En sitten hakeutunut uuteen lehteen, ajattelin antaa hieman aikaa loppusuoralla oleville oikeustieteen maisterin opinnoilleni.
 

Nyt sitten ajattelin, että voisin taas alkaa kirjoittamaan. Bloggaajana, voi naamakala mikä sana, minulla on enemmän vapauksia. Aiheiden ei tarvitse yksinomaan rajautua lakiin ja oikeuteen, pituutta ei ole säännelty, minulla ei ole tiukkaa aikataulua... On toki miinuspuoliakin, minulla ei nyt ole automaattisesti 45 000 lukijaa :D Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei ole siis nyt niin korkea, mutta ei se mitään.

Kuten sanottua, aiheet tulevat elämästä. Toki koska minua kiinnostaa filosofia, psykologia, tietenkin oma alani, kirjallisuus, valokuvaus ja partio, näin muutamia mainitakseni, näistä saattaa olla useammin pohdintoja. 

Yritän välttää sortumasta latteuksiin, mahdollisia lukijoita tuskin kiinnostaa tietää mitä minun perusrutiinit ovat, kävinkö kaupassa, olinko lenkillä tms. Niillä kiusaan ihmisiä facebookissa.

Tervetuloa lukemaan Elämän varjoja. Ehkä saat jotain irti, ehkä suututan sinut, ehkä saan sinut nauramaan. Ennen kaikkea toivon saavani sinut ajattelemaan ja huomaamaan.