Ajatuksia säästämisestä ja kalliimmista hankinnoista

Heissan,

aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, mutta lämpötila tippui mystisesti - 8 pakkasasteeseen. Että se sitten siitä keväästä noin niin kuin ilmastollisesti. Oli kai se liikaa toivottukin, että kevät olisi jo koittanut. Työkaveri sanoi, että täällä lumet sulaa yleensä huhtikuun loppuun mennessä. Sitä odotellessa. Mielialani on kuitenkin jo kovasti kääntynyt kevääseen ja nautin valoisista aamuista. Kotianikin tuunasin hieman keväisempään kuosiin:

Ruokapöydälle tuli keväisempi liina, pupu ja viime vuonna maalaamiani kananmunia. Pupu on ollut minulla jostain lapsuudestani asti, sen nimi on Kuu :D

Ikkunalaudalle puolestaan tuli kaksi uudempaa puista pupua. Näitä olisi saanut keltaisenakin, mutta koska kodissani ei ole keltaista ollenkaan, otin vihreät. Ainakin rahi, matot ja nyt ruokapöydän liina ovat myös vihreät, joten sinänsä säilyypi vielä harmonia. Ilahdutin itseäni myös keväisellä kukkakimpulla.

Aika on jälleen kiitänyt tosi nopeasti ja hurja ajatellakin, että tätä nykyistä työtäni on jäljellä enää vähän yli 5 kuukautta. Sitten pitäisi jostain löytää taas paikka. Nyt tällä kertaa olen kuitenkin paljon paremmin varautunut kuin kertaakaan aiemmin. Olen laittanut jokaisesta palkasta säästöön siten, että tällä säästämisvauhdilla pärjäisin oikeastaan vuoden työttömänä samalla elintasolla kuin nyt. Jos ja toivottavasti kun, työllistyminen tapahtuu sitä nopeammin, on sitten myös varaa muuttamiseen. Lisäksi työttömyyteen varautumisen ohella olen pistänyt rahaa säästöön myös lomamatkaan. Varmaankin pääsiäisen aikana ostan lennot ja hotellin. Syyskuussa odottaa kuvankaunis Kroatian Dubrovnik. Tuskin maltan odottaa! 

Siitä on oikeasti ihan törkeän monta vuotta, kun olen viimeksi ollut lomalla lämpimässä kohteessa. Edelliset ulkomaanmatkani ovat suuntautuneet kesällä 2015 Tukholmaan (säät oli kuin Suomen kesä), syksyllä 2010 Lontooseen ja olikohan se keväällä 2008 Brysseliin/ Luxemburgiin. Sitä ennen oli loma Egyptissä, mutta sitä en edes muista milloin se oli. Ennen vuotta 2005 joka tapauksessa. Lapsena/teininä olen käynyt muutaman kerran Kanarian saarilla. Nyt aikuisena haave onkin käydä mahdollisimman monessa eri paikassa. Dubrovnikin jälkeen listalla on ainakin Islanti, Rooma, Berliini, Sveitsi (jos kaverini muuttaa takaisin sinne, silloin voisi olla hyvä ajankohta), Kööpenhamina ja Norja. Kreikkakin oli joskus listallani, mutta nyt epäilyttää, että kuinka epävakaat olot siellä on ja onko se ihan tuhannen täynnä pakolaisia.

Nyt kun olen säästänyt lomamatkaan ja "turvatumpaan työttömyyteen", tulin ajatelleeksi, etten loppuunsa ole kovin montaa kertaa elämässäni säästänyt mihinkään tiettyyn nimettyyn asiaan. Silloin kun rahaa on ollut säästöön asti, sitä on vain laittanut tilillensä ilman mitään erityistä kohdetta ja sitten ne rahat on yleensä menneet ympäri Suomea muuttamiseen tai työhaastatteluissa ravaamiseen. Nyt kun tuloista jopa jää vähän tassuun, eikä tilin saldo ole ennen palkkapäivää 5 euroa, olen havahtunut ajatukseen, että sitähän voi toteuttaa muitakin haaveita, kunhan vain tarpeeksi kauan säästää. 

Luulenpa, että matkan jälkeen seuraava säästökohde on jokin kiva laukku. Olen jo vuosia miettinyt, että haluaisin edes yhden kunnon laukun. Tällä hetkellä olen kallistumassa Pradan Toten puoleen. Jos siihen keräisi rahoja samaa tahtia kuin olen matkaan säästänyt, rahat olisivat kasassa 10 kuukaudessa. Tietysti on huomioitava, että työttömänä tuskin pystyy hirveästi säästämään, vaan sen sijaan on yritettävä pitää huoli, että olemassa olevat säästöt riittävät mahdollisimman kauan. Mutta sitten kun jostain urkenee uusi työpaikka, niin laukku taitaa olla seuraava säästökohteeni. 

Joku voi ihmetellä, miksi ostaa laukku, johon pitää säästää 10 kuukautta. Kai ne on niitä jokaisen arvovalintoja. Joku laittaa rahaa autoon, toinen haluaa asua leveästi, kolmas haluaa kalliin kellon ja neljäs haluaa matkustella useamman kerran vuodessa. Itse olen tehnyt muutamia sellaisia hankintoja, jotka ovat tavaraluokassaan olleet kalliimmasta päästä ja olen ollut jokaisesta sellaisesta hankinnasta tosi tyytyväinen. Ovat olleet hintansa väärtejä. Esimerkiksi:

Acnen Canada-huivi. Hankintani tämän vuoden tammikuun alussa. Tätäkin olin miettinyt jo varmaan vuoden tai jotain. Ja voin kertoa, että on ollut täysin hintansa väärti. Ensinnäkin ajoitus oli mitä mainioin, koska huivin saatuani oli 3 viikkoa -30 asteen pakkaset. Tuo huivi on uskomattoman lämmin ja miellyttävä pitää. Se on pehmeä ja ei kutita yhtään sekä on niin iso, että se käy kaulahuivin ohella myös shaalista. En tämän hankinnan jälkeen ole käyttänyt kylmillä säillä mitään muuta kaulahuivia. En yhtään ihmettele, että eräällä muotibloggaajalla on näitä 7 värissä :D

iPodit. Varmaankin kalleimmat mahdolliset mp3-soittimet. Olivat varmaan kolmansia hankkimiani mp3-soittimia ja hurmasivat käyttöliittymällään, ulkoasullaan sekä sillä miten paljon niihin mahtuu tavaraa. Ei ole noiden jälkeen tarvinnut harkitakaan mitään muita soittimia. Ostin ensin tuon pienemmän, johon mahtuu 8 Gt musiikkia. Koska myöhemmin halusin sellaisen iPodin, mihin mahtuu kaikki omistamani musiikki, ostin tuon isomman. Siihen mahtuu 160 Gt musiikkia. Nyt olen käyttänyt 27 Gt, mikä tarkoittaa, että siinä on tallennettuna noin 4700 kappaletta. Käyttämättä on noin 120 Gt eli vielä mahtuisi lähes 20900 kappaletta. Miettikää mikä kasa cd-levyjä se olisi, jos keskimääriin yhdellä cd:llä on 10-20 kappaletta. Ja nyt se kaikki mahtuu taskuun. Akku kestää tunteja, joten se riittää pitkille juna- ja bussimatkoille, partioleirille, lennoille jne. Spotify-aikana joku voi ihmetellä, miksi enää tarvitsee omistaa musiikkia? No niitä hetkiä varten, kun ei ole sitä nettiyhteyttä saatavilla, juurikin edellä mainitsemani tilanteet. Siinä missä iso iPod lähtee nykyään mukaan reissuun ja josta kuuntelen kotona musiikkia iskemällä sen kuvassa näkyvään kaiuttimeen, pieni iPod kulkee mukana treeneissä.

Bosen Soundlink Mini II -bluetoothkaiutin. Tämäkin kokoluokassaan suhteellisen kallis. Tuon kokoisen bluetooth-kaiuttimen saisi noin 10 kertaa halvemmallakin. Niitä en ole kokeillut, joten en tiedä millaisia ne on laadultaan. Koska eräällä tuttavallani oli tämä mukana eräissä aiemman työpaikkani pikkujouluissa, tiesin entuudestaan, että tämä tuottaa pieneksi vekottimeksi uskomattoman äänenlaadun ja volyymiä löytyy tarvittaessa. Tämä on niin hyvä, etten tarvitse muuta kaiutinta kotiini tai työpaikalleni. 

Kaikki nykyiset laukkuni ovat suhteellisen edullisia. Työkäyttöön tarkoitettua salkkua (noin 300 euroa) lukuunottamatta kaikki laukkuni ovat maksaneet alle 50 euroa. Ja sen kyllä huomaa, kun tekonahka sitten kuluu ja rapisee pois. Yhdessä laukussa, mitä käytin yhdessä välissä myös työlaukkuna, kahvat ovat kuluneet miltei poikki.

Joten kun ottaa huomioon, mitkä ovat kokemukseni laadukkaista tuotteista ja ei laadukkaista tuotteista, onko se nyt sitten ihmekään, että olen valmis panostamaan laukkuun, joka ehkä maksaa enemmän, mutta joka kestänee kymmeniä vuosia? Joten hankintalistalla on ainakin yksi laadukas keskikoinen käsilaukku (se Pradan tote) ja yksi sopivan kokoinen crossbody-laukku. Ja ehkä sitten myös joku pieni iltalaukku.

Noh, ajatus on vielä kaukainen, koska edes säästäminen ei ala ennen uutta työpaikkaa. Mutta onneksi sillä välin voi nauttia myös sellaisista asioista, jotka eivät ole niin kalliita. Kuten hyvästä teestä (Nordqvistin Vita Nuova -niminen valkoinen tee, jossa makuna jääviini, valkoinen kirsikka ja ruusunterälehdet) ja kauniista astioista.

Siis katsokaa nyt tuota purkkia! Ei ole kauniinpaa teerasiaa. Teepannusta nousee höyryä, joka muuttuu revontuliksi, joita söpö kuutti katselee. Alalaidassa on myös pieni linna, jota tuosta kuvasta ei niin hyvin tosin havaitse.

Aurinkoista kevään odotusta kaikille :)

Mutta mitä tapahtui liikunnalle?

Hei,

voisi melkein kysyä myös mitä tapahtui tälle blogille? Parhaimmillaan päivitystahti oli parin päivän välein silloin, kun käytin tätä itselleni tukena laihdutusprojektissa vuonna 2012. Sittemmin olen keskimäärin pyrkinyt päivittämään tätä kerran viikossa. Kunnes joskus viime syksynä tuli olo, että ei oikeastaan ole enää hirveästi kirjoitettavaa ja toisaalta tämä jossain vaiheessa tuntui myös taakalta. Sitten kun tämähän ei ole pakollista, kirjoittamisen helposti jätti väliin, jos yhtään siltä tuntui. Mutta nyt ajattelin taas pitkästä aikaa kirjoittaa, sillä keksin tuossa venytellessäni aiheenkin. Mitä tapahtui liikunnalle?

Taustoitetaanpas vähäsen. Olen ollut suhteellisen aktiivinen ihminen lapsuudestani suunnilleen vuoteen 2013 saakka. Lapsena olen partion ohella harrastanut jalkapalloa ja voimistelua. Tai mitä se nyt on kun lapset pyrkii tanssimaan koreografian mukaan ryhmänä :D Yläasteikäisenä löysin ohjatut liikuntatunnit ja minulla oli yläasteen ja lukion aikaan jäsenyys paikalliselle kuntosalille, jossa kävin noin 5 kertaa viikossa "varjonyrkkeilyssä", stepissä jne. Ilmeisesti jossain jalkapallon ja ryhmäliikunnan välissä oli myös han moo do-niminen taistelulaji. Niin ja tietysti pari kertaa viikossa partio ja myös suurin osa viikonlopuista joko partioretkellä, -leirillä, -kisoissa tai -kurssilla. Aikuinen minäni oikein ihmettelee, mistä energia siihen kaikkeen löytyi. Varmaan siitä, että olen aina pärjännyt koulussa ja saanut hyviä arvosanoja ilman minkäänlaista työtä niiden eteen. Tai siis tämä oli akselilla peruskoulu-lukio-kauppaopisto. 

Yliopisto-aikanani minulla oli yhdessä vaiheessa jäsenyys rovaniemeläiselle kuntosalille, jossa oli vain kuntosali- ja uintimahdollisuus. Myöhemmin oli myös jäsenyys sellaiselle salille, jossa oli ryhmäliikuntaa. Siellä tutuksi tuli myös kuntonyrkkeily. Rovaniemellä ollessani aloitin myös juoksemisen. Oikeastaan täysin tyhjästä, mutta sellaisella 3-4 kertaa viikossa tahdilla juoksuaika piteni 5 minuutista vähitellen puoleentoista tuntiin. Pisimmilläni olen juossut yhteen mittaan 15 kilometriä. Se taisi olla vuonna 2011 tai 2012. Niitä aikoja, kun kirjoitin gradua Kokkolassa. Sitten muutin työn perässä Ouluun ja liikunta hieman harveni, mutta jatkui edelleen. Veljeni asui silloin siellä ja kävimme viikoittain yhdessä uimassa ja kävelyillä. Harvemmin juoksemassa, koska minun vauhtini on hankala veljelleni. Se on nopeampi kuin hänen kävelynsä, mutta hiljaisempi kuin hänen juoksunsa :D Ja sitten minä jouduin muuttamaan työn perässä Helsinkiin. Me molemmat surtiin siinä kohtaa liikuntakaverin menetystä. 

Helsinkiin muutosta alkoi sitten minun lihominen takaisin entisiin mittoihini ja niiden ylikin ja valitettavasti myös totaalilopetus liikunnalle. Jälkikäteen ajateltuna se oli oikeastaan aika paha terveyden kannalta, vaikka olikin loistava juttu urani kannalta. Miten siis voi käydä niin, että 27 vuotta aktiivisesti liikuntaa harrastanut ihminen yhtäkkiä lopettaa sen täysin ilman, että suunnittelee sitä? Miten niin voi huomaamatta vain käydä? Siten, että se ihminen aloittaa työn, joka on ihan hirveän vaikea ja kaiken lisäksi rupeaa siinä ohessa tekemään turkasen vaikeaa ja työlästä tutkintoa työn ohella.

Aloitin siis asianajotyöt ja iltaisin kaikki aika meni asianajajatutkinnon tekemiseen. Ensin piti lukea useita kuukausia kirjalliseen kokeeseen, joka on oikeustieteellisen pääsykokeen jälkeen vaikein koe, minkä olen eläessäni tehnyt. Ja minä tein sen kokeen ollessani valmis juristi. Sitten seuraa työläs oikeudenkäyntiosa, johon teet niitä etätehtäviä normaalitöidesi päälle. Lopputulos on, että käytät noin 10 kuukauden ajan lähes kaiken hereilläoloaikasi työhön. Ja siinä ajassa valitettavasti voi kadota kokonaan päästä ajatus, että liikunta on itsestäänselvä osa arkea, jolle raivataan tilaa 3-5 kertaa viikossa. Liikunnasta tulee sellainen pakkopulla, jota mietit kuoliaaksi asti töistä stressaantuneena iltaisin, että pitäiskö tehdä jotain ja valitset sitten kuitenkin sen nojatuolin ja kirjan, koska se on palauttaa parhaiten pääkoppaa. Ja tämä on hirveän surullista.

Kyllä mä sen asianajohomman lopulta opin niin, ettei siitä tarttenut enää niin hirveästi stressata. Siihen meni noin vuosi. Mutta sen jälkeenkin on ollut ongelmia saattaa liikunta takaisin osaksi arkea. Ja juuri kun löysin Lappeenrannasta itselleni lenkkikaverin, itse asiassa aivan loppuaikoina kaksikin sellaista, mä jouduin muuttamaan Kajaaniin. Täällä hommasin heti alusta lähtien salijäsenyyden. Ja sitten paljastui, että meidän työpaikalla on hometta. Ihan homekoiran merkkaamaa hometta. Jotenkin tuntuu siltä, että se laskee kynnystä sairastaa. Suurin piirtein kaikki sairastaa vähän väliä. Minulla tuli ensin myyräkuume, sitten ongelmia poskionteloiden kanssa ja korvatulehdus. Lisäksi mua on jatkuvasti yskityttänyt, nokka vuotaa ja silmiä kirvelee. Tämän yhtälön kanssa olen yrittänyt käydä salilla edes välillä, koska maksan kuitenkin joka kuukausi sen maksun. 

On rehellisesti sanottava, että olisi siellä salilla voinut käydä useamminkin. Tänään oli itse asiassa eka kerta sen poskiontelo/korvatulehdushärdellin jälkeen. En tajua mikä siinä on niin vaikeaa rakentaa uudestaan sitä aktiivista elämäntapaa, jonka kuitenkin on omannut suurimman osan elämästään. Tällä hetkellä kuitenkin lajikin on sellainen, josta minä pidän. Se oli paha se vuosi 2013, mutta tietyllä tapaa paha oli myös yliopistovuodet vapauksineen. Opiskelunihan oli melkein pelkästään kirjan lukemista kotona. Se tarkoitti, että saattoi aamulla herätä mihin aikaan halusi, käydä juoksemassa/harrastamassa liikuntaa ja sen jälkeen aloittaa lukemaan. Nyt oikeasti on opeteltava siihen, että olet töissä sen noin 8-16.15 arkipäivisin ja liikunta on mahdutettava siihen. Ehkä se on osittain tuo täyden työviikon tekeminen ja siihen liikunnan yhdistäminen, mikä tässä on nyt mulla opeteltavana. 2005 vuonna päättyneen lukion jälkeenhän olen elänyt sellaista "ole jossain arkisin 8/9 - 16/17 -elämää" oikeastaan vasta noin 3 vuotta. Enkä ole tuona aikana onnistunut yhdistämään säännöllistä liikuntaa osaksi arkeani.

Nyt kun on sellainen työ, jota ei tarvitse stressata lähes ollenkaan, on oikein hyvä aika opetella ottamaan liikuntaa takaisin osaksi arkea. Ja koska aamuliikunta ei enää onnistu (en todellakaan rupea heräämään vartin yli viisi, että ehtisin liikkua aamulla ennen töihin menoa), olen onneksi löytänyt niin sanotut pöllövuorot. Eli että menee salille suunnilleen puoli kasin aikaan illalla. Silloin ei ole kovin montaa kanssatreenaajaa, joten laitteisiin ja haluamilleen tangoille ja painoille pääsee ilman isompaa jonotusta, mutta kuitenkin kerkeää vielä käymään saunassa, ennen kuin se sulkeutuu. Ja liikunnan jälkeen on sentäs itseensä tyytyväinen olo. Onneksi menin. Peilikuvakin näyttää kivemmalta treenin jälkeen, vaikka eihän siinä tietysti mitään muutoksia tapahdukaan. Ainakaan viikkotasolla. Mutta ehkä vuositasolla jotain alkaa tapahtua.

Tällaisia ajatuksia tänään. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :)