Reippailua enten-tenten "kevättalvella"

Helou,

johan tuossa vierähti somasti kolmisen viikkoa, jotta hups vain! Yksi viikonloppu meni taas yhden notaarin läksiäisissä ja niistä toipumisessa, viikoilla oli hirveä härdelli jaa... no en muista tekosyytä sille maaliskuun toiselle viikonlopulle. Mutta hei, vaikka bloggailemaan olen ollut laiska, niin liikunta-osastolla mä oon skarpannut! Tänään oli ohjelmassa aamulenkki nro 18. Ainoastaan 4 päivänä en ole käynyt aamulenkillä ja niihinkin oli syyt. Yhtenä aamuna piti esimerkiksi herätä Kuopioon lähtevään junaan niin aikaisin, etten varsinaisesti viitsinyt herätä viideltä aamulenkille 12 tuntisen työpäivän aamuna. Notaarin läksiäisiä seuranneena aamuna oli lievästi paha olo ja pari muuta tämän tyyppistä syytä. Myös alkavalla viikolla saattaa jäädä aamulenkit väliin ainakin keskiviikkona (pitää taas lähteä aamujunalla, ku on Kouvostoliitossa käräjät klo. 9.00) ja lauantaina (jolloin oon Helsingissä). Muina aamuina olis vahva aikomus lenkille ennen muita juttuja. 

 Arkisin kellon ohitus tapahtuu 06.50, viikonloppuna voi käydä näin

Aamulenkkini on siis sellainen tunnin mittainen pieni käppäily. Sen verran, että herättää ja tulee terveyshyötyjä, mutta ei niin pitkä, että olisi ongelmia saada itseään lähtemään. Itse asiassa ongelmia ei ole sitä krapulapäivää lukuunottamatta ole ollut ollenkaan jaksamisen suhteen. Yllättävän kevyesti rytmin sai käännettyä niin, että herää 6.40 joka arkiaamu (ja tästä johtuen viikonloppuisinkin noin aamuseiskalta) ennen kellon soittoa ja sitten ku oot siinä virkeänä ja töihin pitää vasta ysiksi, niin mitäs muutakaan sitä tekisi kuin lähtisi lenkille. 

 

 Tarpeettoman liukasta. Kuva parin viikon takaa. Välillä oli ihan sula, sitten hanki ja nyt taas jääkenttä

Lenkin miellyttävyyttä on lisännyt se, että musta on mielenkiintoista tarkkailla samalla kevään etenemistä. Alkumatkasta on puisto, jossa voi tarkkailla puita ja keskiosassa ihmettelen Saimaan jäätilannetta. Tietenkin tää 3 viikon pätkä on ollut varsin vaiherikas kevään etenemisen suhteen. Ensin oli sellaiset liukastelukelit, että oksat pois. Sitten oli jonkin aikaa ihan kokonaan ilman lunta ja todella keväisen oloista. Lämmintä oli jopa +10. Ja sitten mä pesin toppatakkini pois. Välittömästi alkoivat uutiset takatalven tulosta. Ja niinhän se sitten krapula-aamuna olikin maa valkoisena. Ja lisää vain pukkasi. Ilmatieteen laitoksesta viis, oma empiirinen havaintoni oli, että lunta oli 20 cm. Pakkastakin oli ja oli heti kuin ois talvi ollut. Minkä jälkeen tällä viikolla kevät päättikin tulla takaisin. Ja nyt siellä on taas liukasta :/ Meinasin itse asiassa tänään kaatua niin monta kertaa ekalla puolikkaalla, että palasin puolesta välistä kotiin ja totesin, että uusi yritys huomenna. 

 Täällä on kyllä välillä niin oudot pinnanmuodot että oksat pois

Kerroinkin tästä jo facebookissa, mutta koska äiti ei ole siellä, niin kerrotaan nyt vielä tässäkin että mulla oli tänään aivan ihana luontohetki. Heräsin jo ennen seitsemää ja huitaisin lenkilleni. Siinä puisto-osuudessa huomasin, että lintujen ruokintapaikalla oli orava, eikä se huomannut minua. Jäin siihen paikalle sitten katselemaan sen touhuja. Siinä oli paljon lintujakin, jotka lauloivat (muut linnut) ja raakkuivat (varis ja harakka) puissa. Oli jotenkin niin ihanan "luontoisaa", että päätin hetken (joka venyi puoleksi tunniksi) siinä seisahtaa ja katsella menoa. Aurinko paistoi lämpimästi, eikä ketään muuta ihmistä missään. Ei koko puoleen tuntiin. Paikalle tupsahti 2 muutakin oravaa ja ne sitten kirmailivat siinä edestakaisin, kun se yksi söi auringonkukansiemeniä koko sen ajan, kun siinä seisoskelin. Se oli aika tuhdissa kunnossa, niin mietin, että olikohan sillä pikkuoravia masussa vai johtuiko se vaan siitä, että se tosiaan söi koko ajan :D 

 

 Puiston jälkeen alkaa asfalttiosuus järvimaisemin

Tällainen hetki oli musta tosi ihana siksi, että mä asun aivan kaupungin keskustassa, joten luontoa ei hirveästi ole tarjolla, ellei sitten lähde pidemmän matkan päähän. Toisekseen minä aivan rakastan söpöjä eläimiä ja oravat on mun vakiosöpötys-kohteita. Jotenkin siinä vain sielu lepäsi, kun sai tuollaisen hetken pitää aivan itsekseen ilman, että olis kukaan tullut ihmettelemään, miksi mä siinä polulla paikallani seisoin. 

 

 Tää oli aika kauan sangen haastava kohta ohittaa ja on muuten sitä taas!

No, se luontohetkestäni. Lenkkeilyyn palatakseni, huomasin ekalla viikolla selkeää muutosta parempaan yleisessä vireystilassa ja mielialassa muutenkin. Lisäksi huomasin, että selkäni ei ollut enää niin kipeä, kuin se oli aikaisemmin. Ajattelin itse asiassa tänä aamuna selkää ekaa kertaa pitkästä aikaa ja meinasinkin, että pitää tänne kirjoittaa, että se on maagisesti parantunut. Kunnes mä sitten jotain tuossa könysin ja se vihlaisi taas. Että ei sitten, ei oo kokonaan parantunut. Mutta merkittävästi parempi se kuitenkin on. Valitettavasti myös vireystilan muutosvaikutus katosi ensimmäisen viikon jälkeen, enkä mä enää ole kokenut olleeni mitenkään erityisen pirteä. Tosin ei tämä tunnin lenkillä käynti ennen työpäivää mua erityisesti väsytäkään. Toki se näkyy rytmien kääntymisessä siten, että sänkyyn on iltaisin kömmittävä siinä 22.00 maissa ja harvoin luen kirjaa edes 23.00 saakka. 

 

 Saimaan jäätilanne on suunnilleen tää...

Mainittakoon nyt tässä vielä erikseen, että liikunta on tosi huono laihdutuskeino. Jos se nyt ei vielä jollekin ollut selvää. Tämä tunnin liikunnan lisääminen lähes jokaiseen päivään, ei ole vaikuttanut painoon mitenkään. Enkä mä niin odottanutkaan. Silloin ku aktiivisimmin harrastin juoksemista, mun paino ei liikkunut yhtään mihinkään 1,5 vuoteen vaikka kävin juoksemassa tunnin lenkin 3-4 kertaa viikossa. Mutta liikunnan itseisarvo on ihan jossain muualla kuin painossa. Se tekee keholle hyvää ja vähentää kipuiluja. Tarkemmin ottaen mä en ole koskaan aikaisemmin elämässäni (jalasta aiheutuneita komplikaatioita lukuunottamatta) mitenkään kipuillut, koska mä olen painostani huolimatta aina liikkunut enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Nykyisin tuo aamun 5 kilometrin lenkki on ihan hyvä lisä arkeeni, koska arkiliikuntani ovat lyhyiden välimatkojen takia niin vähissä. Lisäksi se on sellainen meditatiivinen hetki jokaiseen päivääni. Se on tunti aikaa itselle, musiikin kuuntelulle ja ajatusten vapaalle harhailulle. Hirveästi en ole vielä antanut ajatusteni harhailla työasioiden suuntaan, mutta olen kohtuuvarma, että jos antaisin niin käydä, ratkaisisi se varmaan monia "ongelmia". Tarkennuksena, että ei mulla mitään ongelmia töissä ole, mutta juristin työtehtävät nyt vain ovat sellaista ainaista ongelmanratkontaa jo itsessäänkin. Mitenkähän tässä toimisin ja mikä olisi järkevää tuossa? Mistähän tätäkin kannattaisi alkaa purkamaan ja niin edelleen.

 

 ...ja silti hullut ihmiset menee sinne!

Työjutuista tuli mieleen, että istuessani tuossa tiistaina 9 tuntia junassa, mulla oli aikaa ajatella ja totesin, että vaikka en kaikesta asianajoon liittyvästä pidäkään, niin on pari asiaa, mitkä on olleet ihan kivoja. Ensinnäkin tämä matkustelu / muuten liikuskelu. Varsinaisten toimistopäivien lisäksi mä olen välillä oikeussalissa, putkassa, vankilassa, poliisilaitoksella tai (Suomen) rajalla. Ja jos se oikeussali tai vankila sattuu sijaitsemaan toisessa kaupungissa, niin sitten mä matkustan sinne. Tämä on ollut aika avartavaa, kun aiemmin mä pitkälti liikuin lähinnä Kokkolan ja Rovaniemen väliä ja jotain lomareissuja oli Tampereelle. Nyt on työtehtävien kautta tullut tutuksi oikeastaan koko Kaakkois-Suomi. Lisäksi reissuja on ollut Joensuuhun ja Kuopioon. Esimerkiksi tiistai oli omalla tavallaan oikein kiva työpäivä. Tein töitä junamatkat (noin 9 tuntia) ja itse kaupungissa kävin vain vankilassa, minkä jälkeen treffasin parin tunnin ajan siellä asuvaa ystävääni. Niin ja tietenkin aiempi puolivuotiseni Helsingissä totutti ja tutustutti minut pääkaupunkiimme, joka oli aina aiemmin ollut minulle hirveän mystinen paikka. En edes ollut käynyt siellä kuin muutaman kerran, jos ei lasketa välilaskuja Helsinki-Vantaalle. Kokemus oli erittäin rikastuttava, elo pääkaupungissa kulki ihan eri sykkeellä ja tyylillä, kuin muissa Suomen kaupungeissa. 

 Lenkin loppupuolella on hillitön mäki. Joka ei suostu näyttämään hillittömältä kuvassa...

Toinen aivan mahtava puoli tässä ammatissa on asiakkaiden kiitollisuus. Siis vaikka et edes tekisi mitään erikoista, niin silti kehuja ja kiitollisuutta satelee. Noin viikko sitten mä esimerkiksi sain yllättäen yhdeltä tyytyväiseltä asiakkaaltani ankaran ison ja hienon kukkakimpun! Hän vain oli niin tyytyväinen, että halusi antaa sellaisen minulle. Toinen erityisen lämmittävä hetki oli, kun eräs 30 vuoden rikollisuran omaava asiakas sanoi, että hänellä on ollut monta asianajajaa, mutta mä oon kaikista paras, ku mä oikeasti välitän ja paneudun. Kun aihetta rupesi oikein pohtimaan, niin tajusin, että se kiitollisuuden määrä on tosiaan ihan uskomaton. Pitäisi yrittää muistaa useammin arvostaa tätäkin asiaa. Toista se on kovin monella asiakaspalvelualalla, jossa lähinnä lentää paskaa päälle riippumatta siitä, kuinka hyvin työsi teet. Mutta kai se on, ku meidän alalla ollaan aika isojen, ikävien ja vakavien asioiden kanssa tekemisissä. Lisäksi toimitaan sellaisten asioiden kanssa, että asiakkaat eivät ihan oikeasti itse pystyisi niitä hoitamaan ja vaikka asia meille juristeille olisikin miten helppo tahansa, niin asiakkaalle se näyttäytyy helposti sellaisena, että ratkaistiin kovinkin iso ja monimutkainen ongelma. 

 

 Mistä tietää, että kevät on ovella? Näitä alkaa ilmestyä joka paikkaan!

Epäilen silti, että jos tästä syyttäjä- tai tuomariuralle lähtee ja henkilökohtainen kosketuspinta asiakkaisiin katkeaa, niin loppuu ne kiitollisuudetkin ja tilalla on vaan ihmisiä, jotka arvostelee tekemiäsi ratkaisuja. Hyvä esimerkki tästä on, yksi tuomio mikä tuli tällä viikolla. Tuomari onnistui tekemään sen silleen, että ihan kaikki (syyttäjä, asianomistajat ja syytetyt) voitti ja hävis jotain. Se oli monelta osin niin hieno tuomio, että mua oikein harmittaa. Koska siinä oli kaikesta hienoudesta huolimatta yksi ihan oikea virhe ja mä joudun valittamaan siitä hovioikeuteen. Mikä tietysti näyttää tuomarille siltä, että musta sen tuomio oli huono, vaikka en mä sitä mieltä ole. Se oli oikeasti 90% ihan tosi hyvä tuomio. Mitä sitten taas tulee syyttäjiin, niin siellä nyt sitten ainakin on perässä joka ikinen rikollinen, joka on sitä mieltä, että heitä kiusataan puuttumalla heidän asioihinsa. Ei rikollisilla yleensä mitään tuomareita eikä avustajia vastaan ole, mutta poliiseista ja syyttäjistä he eivät noin niin kuin keskimääräisesti pidä yhtään :D

 Kevään kunniaksi investoin 12 euroa tähän ihanaan murattiin

Tulevalla viikolla onkin sitten taas edessä reissu Helsinkiin. Perjantaina on Lakimiesliiton järjestämä Forum Iuvenes-tilaisuus ja jään sitten siitä yöksi kaverilleni ja vietän sen lauantainkin Helsingissä. Pitää käyttää heti tilaisuus hyväkseen, ku työnantajan kustannuksella pääsee. VR kun yleensä harrastaa sellaista ryöstötoimintaa, että ei paljon ole mahdollisuuksia matkustaa yhtään mihinkään. 

Aurinkoista kevättä kaikille! Palailen toivottavasti 2 viikon päästä. 

Voihan liito-orava sentään

Hei,

Ennakkovaroituksena, että nyt tulee melkoista tajunnanvirtaa tämän viikon seikkailuista, älkää turhaan etsikö tästä tekstistä päätä, häntää, parhaita keskipaloja tai edes punaista lankaa :D Heräsin lauantai-aamuun jo hieman ennen kahdeksaa ja koska ulkona paistoi aurinko, niin lenkillehän sitä piti lähteä. Se olikin harvinaisen hyvä idea. Sininen taivas, ei tuullut, linnut lauloi ja bongasin 4 oravaakin. Mutta ei tämä ollut se, mikä teki siitä hyvän idean, vaan se, että siinä kello 10.30 maissa mulle soitti poliisi ja se siitä "vapaasta lauantaista". Tyypillistä. Kerrankin, siis kerrankin, kun olisi ensimmäistä kertaa viikkoihin ollut a) aurinkoista b) viikonloppuna eli vapaapäivänäni. Niin sitten soittaa poliisi. Ja voitte varmaan arvata, että siinä kohtaa, kun vapauduin työtehtävistäni, olikin jo täysin pilvistä. Se siitä, että olisin mennyt valokuvailemaan tänään. Loppuunsa ei mun tarttenut olla varalla kuin sellaiset 1,5 tuntia (poliisi ennakkovaroitti mua, ennen kuin saivat päämieheni edes kiinni) ja sitten varsinaisiin työtehtäviin sellaiset 2,5 tuntia, mutta yllättävän paljon se pakkaa sekoitti. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon tympäisi missata poliisin ajoituksen takia bussi 1 minuutilla ja joutua maksamaan taksista tuonne huitsin nevadaan lähes 20 euroa. Saahan sen aikanaan firmalta takaisin ja firma valtiolta, mutta silti.

Ajattelin rötvätä lauantain rennosti Jumpinissa. Se siitä, ei muuta kuin jakkupuku niskaan...

Valokuvaus olisi kiinnostanut jo ihan sen auringonpaisteen johdosta, mutta kyllä mulla oli toinenkin kimmoke. Tällä viikolla mulle selvisi, että täällä Lappeenrannassa on liito-oravia, kun yksi sellainen päätti liitää yliopistolle sisään ja siitä tuli sitten julkkis-liito-orava. Kuva, mikä siitä oli Ylen sivuilla, ottajana yliopiston tiedottaja Anna-Liisa Pirhonen, oli niin söpö, että se päätyi heti läppärini taustakuvaksi.

Ultimate söpöyttä

No, jos sitä joku ei vielä tiennyt, niin minä pidän yli kaiken eläimistä. Erityisesti söpöistä eläimistä. Ja liito-orava on oikein malliesimerkki söpöstä eläimestä. Kun niitä kerran täällä on, aion ehdottomasti keväämpänä/kesämpänä lähteä etsimään niitä. Ehkä jos löytäisi papanoiden perusteella pesäpuun, niin voisi kärsivällisellä väijymisellä saada kuvan tuosta pikkuotuksesta. Mutta ei voi kun ihmetellä tän yhden luontokuvaajan onnea. Siis päästä nyt ikuistamaan noinkin harvinainen otus tuollaisessa urbaanissa ympäristössä. Tuo kuva on uskomattoman upea myös valokuvauksellisesti. Noh, ehkä minuakin joskus onnistaa.

Mitäs tässä muuta on tällä viikolla tapahtunut? Ensinnäkin sain kaulurini valmiiksi. Näyttääpi tältä

Vähän niin kuin säärystin :D Pysyy yllättävän sähäkästi kasassa kun se on mallia 5 oikein 4 nurin. Ja kauluri in action:

(ja esimerkiksi tämän takia musta on tympeä valokuvata kun päivänvalo on jo mennyt. Värit on ihan päin mäntyä eikä niitä oikein saa korjaamallakaan kohdalleen.) Mutta niin, ajaa asiansa. Se sopii tuollaiseksi ylimääräiseksi kaulanlämmittimeksi. Kuvittelisin, että käyttökelpoisia tilanteita ovat partiohäppeningit ja sitten se sopii myös toppatakkini alle, jonne ei oikein perinteinen pitkä kaulahuivi mahdu, eikä tarttekaan mahtua. Tästä kuvasta ei myöskään välity se, että tällainen "babypink" sopii yllättävän hyvin omaan tummanruskeaan hiusväriini. Joka tapauksessa oikein kiva värikäs lisä vaatekaappiini.

Tällä viikolla olen myös ihaillut Tinttiäni. Oi mä rakastan sitä. Minä tarvitsen söpöyttä elämääni, joten mikäs sen kätevämpää kuin kantaa sellaista kaulassaan. Äiti esitti huolensa, että näinköhän se pallo pysyy siinä kiinni, kun noin vähän näyttää olevan sitä metallia ympärillä. No metalliahan on, se on vaan kiinni valokuvauskulmasta, että kuin paljon sitä näkyy. Kuten voitte havaita. 

Omasta elämästä tältä viikolta vielä sellainen kertomus, että eipä ollut taaskaan helppoa päästä ulos vankilasta. Kävin torstaina tapaamassa erästä päämiestäni vankilassa, kun meillä on oikeudenkäynti tulossa ja siihen asti meni hyvin, kunnes piti pois päästä. Paikka vaikutti vähän kuin joltain entiseltä koululta, jonka ympärille vaan on kasattu korkeat piikkilanka-aidat ja sisälle käytäville sellaisia teräskehikoita koko käytävän leveydeltä ja korkeudelta. Mulle sanottiin, että tuu vaan käytävään huutamaan, ku haluat pois. Muuten hieno homma, mutta kun ei siellä ollut kukaan kuuntelemassa, kun mä aloin huutamaan. Sitten jossain vaiheessa, kun siihen joku ihminen sattui ja pääsin kahdesta esteestä läpi, kävikin ilmi, että portti oli mennyt jumiin. Siis rakennuksesta kyllä pääsis ulos, mutta sitten siinä olis se saakelin piikkilanka-aita edessä. Ei muuta kuin venaamme korjaajaa. Koska ei tiennyt, milloin pääsee pois, ei voinut tilata taksia. Ja sitten kun pääsi pois, niin sillä taksilla kesti tuhat vuotta saapua. Vartijoilla oli kiire, niin en voinut odottaa sisällä. Joten ihmettelin sitten elämää 20 minuuttia siinä vankilan portilla. Tekisi mieli kysyä, että miksei mun vankilareissut voi ikinä mennä ilman ongelmia? :D

 

Sitten voisi alkaa syvälliseksi. Minä seuraan vapaa-ajallani aktiivisesti muutamaa blogia. Mungolife on pysäyttänyt minut ennenkin ja teki sen taas tällä tekstillään. Kyseinen bloggaaja aiemmin valitteli oliko se nyt pahaa mieltään vai huonoa oloaan vai mitä. Ja tämän tekstin loppuosa on sitä, miten hän voi nyt aivan loistavasti, kun on lisännyt liikuntaa arkeensa. Jotenkin sellainen hyvän mielen postaus. Siellä oli kuvia herkullisen näköisistä terveellisistä ruuista, treenisalilta ja leikkokukista. Ja minä rupesin miettimään tätä omaa möllöttämistäni.

 Aika ankean harmaata on ollut. Ja en tiedä paraniko näkymät ku tuosta lähti talo.

Tää Lappeenrannan jakso mun elämässä ei ehkä oo ollut se paras. Okei let's face it, se on ollut varmaan surkeimmasta päästä, mitä tulee elämänlaatuun vapaa-ajalla. Työn osalta asiat on täällä hyvin, mutta mun elämästä on puuttunut kuntoliikuntaa (koska oon ollut maailman isoin laiskiainen, enkä vaan ole saanut aikaiseksi, vaikka marraskuun loppupuolelta lähtien, kun sain tehtyä sen asianajajatutkinnon, mulla kyllä olisi ollut aika) ja arkiliikunta on myös ihan olematonta (koska 100 metrin sisällä mun kodista on työpaikka, kauppa ja kuntosali). Tämän lisäksi oon aamupaloja ja lounaita lukuunottamatta syönyt tosi väärin. Eli varsin epäkarpisti. Joskus, jos ollaan käyty työnantajan kanssa lounaalla jossain syömässä, on lounaskin ollut virallisterveellistä paskaa (eli vähän rasvaa ja hirveesti hiilareita, vaikka oliskin puoli lautasta salaattia), josta seuraa huutava nälkä illalle ja sitten kokonaisuus menee päin mäntyä.  Enimmäkseen ongelma on kuitenkin ollut lounaista riippumaton iltasyöminen. 

Ja mitä tästä kaikesta on seurannut? Siis sen lisäksi että paino kipusi taas sen ikuisen jojoiluvälini yläpäähän? Mä oon ollut kauhean väsynyt iltaisin. Voin aivan kevyesti nukkua töiden jälkeen pari tuntia ja sitten siitä huolimatta mennä nukkumaan ihan oikeaan aikaan yöksi ja herätä 8 tunnin unista huolimatta väsyneenä uuteen aamuun. Ja mikä huolestuttavampaa? Mulla on ollut päänsärkyä/migreeniä tosi paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ihan kuukauden sisällä varmaan yhteensä 5-7 päivää. 

 All we have left is kuoppa. Mut ei lunta tuonkaan vertaa.

Plus että mun selkä on tullut järkyttävän kipeäksi. Sillä tavalla kipeäksi, että se ei oo ollut koskaan ennen. Lattialla ei voi maata selällään ilman, että selkärankaan koskee. Jos yöllä sängyssä kääntyy selältään jommalle kummalle kyljelle, tulee sellainen äkillinen, ihan vain sekunnin kestävä todella kova kipu. Vähän samanlainen, kun jos lyö kyynärpäänsä johonkin ja menee sellainen hetkellinen kova kipu. Tää on tosi outo, koska silloin kun mä istun tai seison, mulla ei ole mitään ongelmaa, mutta makuulla olemisesta on tullut inhottavaa, ku en yhtään tiedä milloin se kipu iskee, koska se vähän vaihtelee, että millainen liikahdus sen aiheuttaa. Ainut yhteinen tekijä on ollut, että olen ollut makuulla ja halunnut pyörähtää johonkin suuntaan.

Ei naurata. Tän lisäksi mulla on edelleen se sääriluu murtuneena. Tulehdus lienee ohi, mutta se ei kestä edelleenkään painoa. Ja mitäs tässä on aikaa kulunut, 4 viikkoa ensimmäisestä tällistä. Huokaus. Summa summarum, olen tullut siihen tulokseen, että syy ainakin selkään ja jatkuvaan päänsärkyyn/migreeniin ja väsymykseen on nyt mun fyysinen rapakunto. Lisää elopainoa kannatettavana (etenkin keskivartalossa) ja lihaskunto varmaan surkein ikinä, etenkin mitä tulee keskivartalon lihaksiin.

 Paremman olon lisäksi haikailen aurinkoisia päiviä ja luonnon värikkyyttä. Loppuis jo tää ikuinen harmaus

Joten eiku parannusta kehiin. Minä haluan tuntea itseni energiseksi ja kivuttomaksi. Sääriluu parantelee itseään omia aikojaan, mutta muista ongelmista voinee päästä eroon syömällä oikein ja liikkumalla. Kunnon karppiruokaa, eli tarpeeksi rasvaa sekä proteiinia ja hiilarit hiiteen. Ja liikuntaa lisää. Nyt aluksi ainakin aamulenkit kehiin paikkaamaan lyhyistä etäisyyksistä aiheutuvia puutteita arkiliikunnan määrässä. Tärkeintä on hyvä olo, ei ulkonäkö. Ulkonäöllisesti mulle on se ja sama miltä näytän, mutta koska nyt alkaa olla näitä negatiivisia terveysvaikutuksia (kipuilut ja väsymys), on tilanteelle ihan oikeasti tehtävä jotain. 

Wish me luck, oon aina kova aloittamaan kaikkea, mutta innostus tuppaa matkan varrella lopahtamaan ja mitä tulee terveyttä ylläpitäviin elämäntapoihin, se ei oikein saisi lakata.