Pako fantasianörtin sielunmaisemiin

Hei, 

taas on jääneet bloggaamiset. Syy on jälleen työssä. Missäs muussakaan. Ostetaan elämä. Annetaan työ. Oikeasti, kolme viikkoa olen tehnyt joka päivä töitä! Arkisin jotain 8-15 tunnin väliltä, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä noin 5 tuntia per päivä. Hermoromahdus asian tiimoilta tuli torstaina ja rupesin jo ihan oikeasti miettimään, että pitääkö mun vaihtaa alaa. Hermoromahduksen johdosta työnantajani sai taas täyslaudallisen sitä, kuinka mä en jaksa enää. Vaikka eihän se sen syy ollut, vaan kun kaikki määräajat sattui osumaan samalle ajanjaksolle ja joka ikinen yksittäinen toimeksianto oli/on ihan törkeän vaikea. Onneksi on sellaiset välit, että noin voi tehdä. Purkautuminen helpottaa aina ja myös äitini toimi tuttuun tapaan psykologina. 

 

 Iltaisin ja viikonloppuisin en ole halunnut istua toimistolla, vaan olen tehnyt töitä kodista käsin

Tykkään kyllä sinänsä alastani (laajasti ottaen oikeussalijuristi), mutta kun tässä tulee kaupan päälle tämä "on ajankohtia, jolloin joudut olemaan viikkokaupalla aina töissä". Ja mulla on vähän huono kestokyky niiden suhteen. Mua masentaa tällaiset jaksot ihan älyttömän paljon. Mä olen introvertti ja yksinkertaisesti tarvitsen ne omat hetkeni yksikseni, jotta jaksan tehdä työni ja olla sosiaalinen eli ihmisten parissa.

 Arki kun on ollut muuten niin ankeata, viikonloppuina olen panostanut miellyttävään aamiaiseen (jos olen ollut kotona. Esimerkiksi asianajajapäiviltä raahauduin suoraan poliisikuulusteluihin, nukkuen välissä 2 tuntia ja kotiin ehdin joskus iltapäivällä)

Mun ongelma on, että kun mä en osaa tehdä mitään puolivillaisesti. Työnantajani kyllä huomauttelee mulle jatkuvasti jostain stilisoinneista tyyliin "miksi tässä on kaksi riviväliä ja tästä puuttuu tasaus", mutta itse asiasisällöiltä en yksinkertaisesti kehtaa antaa muuta kuin parastani. Oikeussalissa on aina vähintään tuomioistuimen jäsenet, vastapuolet, myötäpuolet ja hyvällä säkällä vielä yleisökin, niin en vaan kykene menemään sinne, ennen kuin olen varma, että olen tehnyt kaikkeni. Sama koskee joka hemmetin kirjelmän lähettämistä. Ja kuulusteluissa olemista. Olen kyllä saanutkin hyvää palautetta työni jäljestä tuomioistuimelta, syyttäjiltä, poliisilta ja muilta tahoilta joiden kanssa härdään arjessa, mutta kun tällä tasolla työn tekeminen ottaa aikansa. Lähetin esimerkiksi torstaina kaksi kirjelmää. 10 sivua molemmat. Äärimmäisen vaikeita asioita koskien. Olin neuvotellut niiden kirjeiden laatimiseksi päämiesteni kanssa (varmaan lähemmäs 6 tuntia), 4 eri viranomaisen kanssa ja lukenut yli 600 sivua raportteja ja eri tuomioistuinten tuomioita. Ja kaiken tän jälkeen kirjoitin niitä kirjelmiä 5 tuntia. Ja tää oli vaan yksi juttu. Lisäksi oli monta oikeudenkäyntiä, äärimmäisen hankala perunkirjoitus ja monet treffit poliisien kanssa.

 

 Löysin hyvän lenkkireitin, mutta valitettavasti ei oo hirveästi ollut aikaa kiertää sitä

Tän alan (voin varmaan sanoa tän ihan kaikkien lakimiesammattien puolesta) ongelma on ikuisesti se, että koska asioiden eteneminen on monesti kiinni myös muista osapuolista kuin itsestäsi, niin toisinaan käy niin, että jutut aktualisoituu kaikki kerralla. Siinä kohtaa kun otat juttua vastaan, voi näyttää siltä, että kerkeät hyvin hoitamaan sen ja mahtuu aikatauluun, mutta auta armias, kohta on pommi niskassa. Olin jo valmiiksi niin sekaisin työmäärästäni, että otin vahingossa kaksi vankia ajattelematta yhtään, että mun piti niiden vangitsemisoikeudenkäyntien (jotka mahtuivat aikatauluuni) lisäksi hoitaa myös ne kuulustelut (jotka eivät sitten asioita sotkematta mahtuneetkaan aikatauluun). Hienosti tehty. Lisäksi eri tuomioistuimista tuli yhteydenottoja, että jutut, jotka olivat roikkuneet kuukausia, olisivat nyt tulossa pääkäsittelyyn. Vallan mahtavaa. 

 

 Puisto. Reitti menee tästä läpi ja tän lähemmäksi metsää täällä ei näytä pääsevän.

Uskaltaisin nyt silti varovaisesti toivoa, että pahin on takana. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi pitää tämän viikonlopun myös henkilökohtaisen puhelimeni poissa päältä, että ei vahingossakaan poliisi tai rajavartiolaitos soita. Se olis ollut just mun tuuria, että ne olisivat soittaneet. Ja mä olen tosi huono sanomaan niille ei. Viikonloppunakaan. Kun ne niiden jutut on aina kaikista mielenkiintoisimpia työtehtäviä ja mä tykkään tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Mutta se on aina välittömästi vähintään 6 tunnin työrupeama pelkästään heidän tarjoamaansa juttuun, kun he soittavat. Nyt mä vain tarvitsin tämän kahden päivän tauon omissa maailmoissani.

 

 Pakkaset on kovat, mutta on se kiva että on edes vähän aikaa talvi.

Mikä on sitten se maailma, minne mä aina katoan? No se on tietysti jonkin sortin fantasiamaailma. Sopivaa musiikkia, joko tyylilajina "gootti/metalli" tai sitten "soundtrack", taustalle soimaan, mukava löhöasento nojatuolissa ja fantasiakirja tassuun. Ja sielu lepää, hermot palautuu ja elämä on taas elämisen arvoista. Fantasiakirjallisuus on mun suurimpia "henkireikiäni". Se juttu, mikä oikeasti parhaiten palauttaa psyykkisellä tasolla. 

 

 Tänään kaivoin ekaa kertaa tälle talvelle toppavaatteet varastosta. Kuten kuvasta voi havaita, bloggaajan kroppa on ottanut damagea ainaisesta läppärin ääressä istumisesta (mut on siellä kyllä paksu neulekin alla... okei seli seli. Sietäis ehkä pikkuisen tehdä korjausliikettä tässä joskus. Kun jaksais vaan...)

Löysin fantasiakirjallisuuden suunnilleen 10-vuotiaana. Se oli vielä sitä aikaa, kun olin koulukiusattu. Fantasiakirjojen maailma oli se paikka, missä saattoi unohtaa oman todellisuutensa ja elää keskellä suuria seikkailuita ja maailmaa, jossa loppujen lopuksi hyvä aina voitti. Osittain tästä syystä mä varmaan vielä nykyäänkin saan niin suuren tyydytyksen fantasiakirjallisuuden lukemisesta. Se on ollut niin kauan mun henkinen turvasatama. 

 Lenkin varrella myös Saimaan rantaa. Kuvassa havaittavissa tyypillinen rakennustyyli: rannat (kaikki paikat muutenkin) täyteen rakennettu. Metsää löytyy vain saarista. Toi tehdas ei ole saaressa, se on saaren takana.

Toki taustalla on myös kiinnostukseni kaikkeen "sen tyyliseen". Lapsena tykkäsin ihan älyttömästi kummitusjutuista ja muistakin saduista. Nuorena ja aikuisena kiinnostus on siirtynyt kummitusjutuista (en siis lue ollenkaan kauhua) fantasiakirjallisuuteen ja osittain myös eri kulttuurien tarustoihin. Minua kiehtovat tämän tyylilajin maailmat, mahdollisuudet, mielikuvitukselliset hahmot ja se, kuinka käsiteltävänä on aina isoja filosofia kysymyksiä. Fantasiakirjallisuus liikkuu kumppanuuden, rohkeuden, kunnian, sankaruuden, hyvän, pahan, moraalin, etiikan ynnä muiden isojen asioiden maailmassa. Jotenkin sellaisten "elämää suurempien" asioiden maailmassa, jonne koen usein kaipuuta tylsähkön arkeni keskellä. Loppujen lopuksi minun elämäni (niin yltäkylläistä kuin se suomalaisena työssäkäyvänä ihmisenä onkin) on aika tylsää. Tee töitä, harrasta jotain ja päivät suurimmalta osalta seuraavat toisiaan vailla merkitystä. Ainoastaan lomillani pääsen tekemään asioita, jotka antavat päiville merkityksiä. Siksi koen tarvetta paeta fantasiakirjojen maailmaan "kokemaan" suurempia asioita. Pohtimaan asioita, joita minun ei tarvitse arjessani pohtia. 

 

 Mielestäni tuossa oli viimeksi kyltti "maalaisten laituri". Nyt siinä on tuollainen.

Mielenkiintoista on myös se, miten vahvasti tähän liittyy myös tietyntyylinen musiikki. Voin välillä olla onnellisesti pitkiäkin aikoja "listapopin" maailmassa kuunnellen vaikka tohkeissani Cheekiä tai jotain Jesse Kaikurantaa. Mutta sitten kun pitkästä aikaa valitsee sen soittolistan "gothic", olo on kuin olisi palannut kotiin ja sitä oikein ihmettelee, miksi välissä on kuunnellut mitään muuta. Gothic-soittolistan artisteina on esimerkiksi Amorphis, To Die For, Blutengel, Nightwish, Battlelore, Moonsorrow, Entwine, Silentium, Sentenced, Sonata Arctica ynnä muut tämän tyyppiset. Kovin on kuulkaas erilaista kuin mikään, mitä radiossa soitetaan. Sanoitukset ja melodiat ovat aivan eri tasolta kuin missään kevyissä popin ja rockin rallatuksissa. Filosofista syvyyttä löytyy ja aiheet ovat isompia kuin joku "rakkaus". Tähän nyt tosin joku vois varmaan perustellusti olla eri mieltä :D Joillekin rakkaus on isoin asia mitä on. No minä oon tällainen rakkaudeton otus, joten mulle muut asiat on isompia. Just tällä hetkellä esimerkiksi kuolema puhuttelee paljon enemmän (aiheen pohtiminen alkoi, kun ystäväni menettivät tuossa jouluna perheenjäseniään). 

 Kunnon fantasiarohmu haluaa omistaa kirjansa. Voi sitten lukea uudestaan ja uudestaan. 3 hyllyä tietokirjallisuutta, loput on fantsua.

Tänään olen siis luukuttanut mainittua soittolistaa ja lukenut onnellisesti varmaan 300 sivua Varjojen kaupungit I-III kirjaa. Ja koska auringonvaloakin on tällä viikolla mystisesti riittänyt, on mielikin ollut virkeämpi ja sen virkeyden voimalla siivosin tänä aamuna perusteellisesti kotinikin ja kävin vähän valokuvailemassa. Pakkasta ei kai ollut kuin joku 14 - 16 astetta, mutta se tuntui tosi jäätävältä, kun on nyt ollut niin lauha talvi. Läskit oli jäässä 3 tuntia tämän jälkeen. Mä en tiedä miten mä selviän, kun meillä pitäis olla tuossa 2 viikon päästä talvileiri. Siis partioleiri, jolla ainakin oletusarvoisesti pitää olla ulkona koko viikonloppu.

 Ero kirjojen omistajan ja lukijan välillä: jälkimmäisellä on aina vähintään yksi kirja kesken. Minulla on lähes aina 3 kirjaa kerralla kesken. 1 fantasiakirja, 1 ammattikirja ja 1 maailmankatsomukseeni liittyvä tietokirja. Luen sitten sitä mikä sillä hetkellä sattuu nappaamaan eniten.

Huomenna vois teoriassa harkita, käviskö siivoamassa myös työpaikan (ollut niin kiire, etten oo sitäkään ehtinyt tekemään pitkiin aikoihin). Mutta jos ei huvita, niin sitten en mene. Tämän viikonlopun teema on ehdottomasti lepo.

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Palailen, kun taas on sopiva rako aikataulussa.

Katsaus vuoteen 2013 ja ajatuksia tulevasta vuodesta

Heissan,

johan vierähtikin hyvä tovi edellisestä postauksesta. Mulla oli tuossa ennen joulua tiukka aikataulu myös viikonloppuisin ja sitten kun vietin 9 päivää Pohjanmaalla, en halunnut käyttää aikaani postausten kirjoittamiseen vaan keskityin nauttimaan minulle tärkeiden ihmisten seurasta. Nyt on takana yksi viikko takaisin täällä Lappeenrannassa ja on ollut enemmän hässäkkää kuin laki sallii. No mutta, aika hyötykäyttöön. Ensi viikon ruoka on nyt uunissa (kello tasan 0.00) ja hyödynnän outoa virkeyttä tämänkin postauksen kirjoittamiseen. To do-listalla olisi myös siivous, mutta se on ajoitettava kyllä päiväaikaan, muuten alkaa naapurit valittamaan. 

Näin talvisista näkymisistä sain nauttia viime talvena ollessani lumilautailemassa veljeni ja ystävieni kanssa Isolla-Syötteellä. Äärimmäisen hyvä reissu oli.

Joulu meni kuin siivillä. Minulla oli huima tavoite nähdä 8 kaveriani ja kaikki sukulaiseni. Tavoite onnistui ihan hyvin, sillä näin 7 kaveriani ja kaikki sukulaiseni. Joululoma olikin minun osaltani vähän sellaista paikasta toiseen sinkoilua, mutta niin lomani aina ovat, kun pitää lyhyessä ajassa yrittää nähdä mahdollisimman monta ihmistä. Huomasin myös, että vasta siinä torstain paikkeilla eivät enää työasiat pyörineet mielessä. Ihan hyvä vaan, jos olisin tiennyt mikä pommi täällä odottaa, niin olisin kyllä stressannut itseni hengiltä. Ja joulun lihomissaldokin on vain + 3 kiloa (josta 1 jo tiputettu pois). Sekin oli mielestäni hieno saavutus siihen nähden, miten pitkästä ( 9 päivää) syöpöttely ajasta oli kysymys. 

Oulusta jääty kaipaamaan ihanaa asuntoa. Erityisesti mieluisia tapetteja. Voi kuinka tylsiä valkoiset seinät ovatkaan...

Näin uudenvuoden alkumetreillä lienee hyvä ottaa lyhyt katsaus menneeseen vuoteen ja heittää ilmaan pari ajatusta tulevasta. Vuosi 2013 oli minulle lähes pelkästään työnteolle omistettu vuosi. Sain tammikuussa tietää saaneeni työpaikan lakimiehenä lakiasiaintoimistossa ja että minun pitäisi tehdä asianajajatutkinto. Siitä sitten vaan heti valmistautumaan kokeeseen. Itse työ alkoi maaliskuussa, mutta huhtikuun puolessa välissä olleeseen kokeeseen luin tammikuusta asti. Se miten vaikeaa oli aloittaa asiantuntija-ammatissa, vei minulta täysin jalat alta ja tuntui, että koko vapaa-aika piti käyttää nukkumiseen. Ainakin alussa siis. 

 Asianajatutkinto. Se minulta vapaa-ajan vei.

Sitten siinä kohtaa, kun olin jo jokseenkin tottunut touhuun, minun pitikin alkaa suorittamaan sitä oikeudenkäyntiosaa asianajajatutkinnosta. Eli toisin sanottua alkoi 3 kuukauden helvetti mallia "herää, käy töissä, juo kahvia, tee etätehtäviä puoleenyöhön asti, mene nukkumaan, herää, käy töissä, juo kahvia...". Tällä rytmillä tosi monet lauantait meni puhtaasti nukkuessa. Sunnuntaisin tein taas etätehtäviä ja kaikki muutkin hommat (ruokakauppa, viikon ruokien valmistus, siivoukset, lauma-iltojen suunnittelu). Ja sitten koitti taas arki. 

 ... ja siksi nää sai liian vähän ulkoilua viime vuonna.

Vuosi alkoi Oulussa, jatkui maaliskuusta elokuuhun Helsingissä ja syyskuusta lähtien olen majaillut Lappeenrannassa. Kaikki muutot sattuivat henkisesti, siis sen lisäksi, että ne sattuivat kukkaroon tosi paljon. Viihdyin Oulussa tosi hyvin, minulla oli siellä kavereita ja veljeni asui siellä. Sieltä oli vain 2 tunnin matka Kokkolaan ja minulla oli ihanalla alueella asunto. Asunnossa oli vielä itse valitsemani tapetit, jotka vaari asensi ja sinne mittojen mukaan teetetyt verhot. Olimme arkena paljon yhdessä veljeni kanssa muun muassa leffojen katsomisten ja lenkkeilyn muodossa. Tiesin, että jälkimmäiselle käy huonosti, kun muutan pois. Ilmeisesti myös veljeni jäi kaipaamaan lenkkikaveria. Mutta ei auttanut, työn perässä oli muutettava. 

 Helsingissä asuminen oli uusi ja jännä kokemus. Erityisesti pidin lähijunista, vaikka ajatuksena olikin hassua mennä junalla töihin.

Helsingistä löysin kivan asunnon hyvillä yhteyksillä. Lähellä oli paras liikuntapaikka, minkä Suomessa tiedän (Keskuspuisto) ja eläinrakkaana minua ilahduttivat citykanit ja oravat, joita vilahteli menemään ihan säännöllisesti. Helsingissä myös asuu noin puolet kaikista ystävistäni. Uutuuden viehätystä kesti oikeastaan koko se puoli vuotta, minkä siellä asuin. Asuminen oli Helsingissä kallista, mutta muuten viihdyin siellä todella hyvin. Ja sieltäkin oli loppuunsa vain 4 tunnin junamatka Pohjanmaalle. Puoli vuotta Helsingissä meni kuitenkin hyvin pitkälti uuteen työhön totutellessa ja opetellessa, sekä kaupunkiin tutustuen. Työmatkaliikuntaa oli 3 km päivässä, mutta sitä ja satunnaisia kävely/juoksulenkkejä lukuunottamatta, liikunnat olivat vähissä.

 Keskuspuisto tuhansine valkovuokkoineen oli aivan ihastuttava erityisesti toukokuussa

Kävin Pohjanmaalla toukokuun lopussa pitkän viikonlopun, juhannuksena sekä elokuussa, kun minulla oli yhteensä 9 päivän loma. Tässä kohtaa teimme perheeni kanssa pienen lomaretken Keski-Suomeen, mutta muuten oli taas perinteistä "näe kaikki ystävät ja sukulaiset"-sinkoilua sen osalta, mitä olin Kokkolassa.

Sisävesiristeily Päijänteellä ja Jyväskylän Rantasipi kylpylä-hotelli. Ne olivat lomani kohokohdat.

Syyskuussa kävi komento Lappeenrantaan. Vaihtoehtoni olivat siirtyä tänne (ja saada vakituinen työ) tai etsiä uusi työpaikka. Koska työttömäksi jättäytyminen Helsingissä pelotti jo ihan taloudellisen mahdottomuutensa vuoksi, niin katsoin paremmaksi muuttaa taas, vaikka jäinkin kaipaamaan Helsinkiä kaupunkina, keskuspuistoa, citykaneja, oravia ja ehkä eniten ystäviäni. Ei myöskään naurattanut, että nykyään minulla kestää 6 tuntia per suunta päästä Pohjanmaalle ja se lysti maksaa menopaluuna noin 180 euroa. Ei työssäkävijä mitään tarjouksia pysty hyödyntämään. Ne lähdöt on aina sellaisiin ufo-aikoihihin, ettei mitään saumaa.

Elo Lappeenrannassa alkoi kotoisasti Sataman Valot-tapahtumalla, joka oli lähes kuin Venetsialaiset

Lappeenrantaan muuttaessani tunsin täältä vain yhden opiskelukaverini. Siksi katsoin, että oli tehtävä erityisponnisteluja sosiaalisten suhteiden luomiseksi. Päätin ilmoittautua Etelä-Karjalan partiopiiriin ja etsiä itselleni uuden partiolippukunnan. Yllättäen löysin lippukunnan lisäksi sitä kautta myös asunnon. Vuokranantajani on siis nykyään kyseinen partiopiiri. Asunto puolestaan on ihan keskustassa ja mulla on tässä yhdessä korttelissa työpaikka, ruokakauppa, kuntosali ja myös subway (joka on eniten käyttämäni pikaruokapaikka). Tämä on ollut mulle ihan uutta, kun olen aina ennen asunut ns. keskustan laitamilla, sillä tavalla, että joka paikkaan on sellainen about 15-30 min pyöräily. Nykyisessä asumisessa on puolensa (ei esimerkiksi tarvitse säästä välittää yhtään ja kaikki on lähellä), mutta lenkkeilyä ajatellen metsät ovat liian kaukana ja olen nähnyt mielestäni aivan liian vähän eläimiä. Tänään näin 2 oravaa ja ne olivat ensimmäiset lappeenrantalaiset otukset. 

 Näkymään ja muutenkin keskusta-asumiseen meni kyllä hetki tottua. Rumin näkymä ikinä.

Sosiaalinen elämäni lähti täällä yllättävän hyvin käyntiin. Maanantaille tulivat tuttuun ja turvalliseen aikaan partioillat. Tosin mallia sudenpennut, joka on rehellisesti ihan järkyttävän raskasta puuhaa. Tämän lisäksi työnantajani ohjasi minut "notaarikaljojen" pariin. Näemme siis kerran viikossa paikkakunnan nuorten juristien kanssa muutamilla ja jutustelemme keskenämme. Tämä on tietysti ollut sosiaalisesti äärimmäisen tärkeää, sillä näistä henkilöistä on tullut kavereitani, mutta se on myös ammatillisesti mielenkiintoista, sillä he ovat välillä myös minun vastapuoliani (kyseisessä viikottaisessa tapahtumassa on siis ollut edustajia tuomioistuimesta, syyttäjistä ja itse olen asianajopuolella). Kolme muutakin tästä porukasta on partiolaisia, joten meillä on riittänyt senkin puolesta oikein hyvin juttua keskenämme. 

Tämän syksyn isoja juttuja on ollut myös uusi iso sänky. Voi että on luksusta. 80 cm -> 120 cm

Oikeastaan minun vuoteni on lyhyesti kuvattuna tuossa. Minun ongelmani on aina ollut, että pystyn keskittymään täysillä vain yhteen asiaan kerrallaan. Vuonna 2013 kaikki jaksaminen tarvittiin työjuttuihin. Ja se tarkoittaa, että liikunnallisesti minulla oli huonoin vuosi pitkään aikaan. Myös lappeenrantalaistumisen myötä elämästäni kadonnut arkiliikunta alkoi vaikuttaa yhtälöön. Sekä se, että minä stressasin ihan hirveästi todella suuren osan vuotta. Kaikki oli lähes mahdottoman vaikeaa. No tämä tietysti alkoi näkyä kropassa. Ja noin vaan meni käytännössä hukkaan kaikki aiemmin tehty työ ja taas lähdetään nollasta liikkeelle. 

Syksyn aikana reissuja Helsinkiin oli 3. Lakimiespäivä, Asianajajatutkinnon eettisenosan koulutus ja oikeudenkäyntiosan koulutus

Tää oli aika masentavaa, sillä olin ennen nykyistä työsuhdettani onnistunut pitämään painoni alhaalla jo yli puoli vuotta ja luulin, että jojoilu olisi minun osaltani ohi. Mutta ei se ollut. Minun täytyy vielä oppia, miten yhdistää liikunta työelämään ja toisinaan vaikeisiin työaikoihin. Esimerkiksi tällä viikolla en saanut varattua sunnuntaille pump-tuntia, koska jouduin olemaan perjantai-iltana suunnittelemattomasti oikeudenkäynnissä. Minulle on myös sattunut tähän monta varsinaisen työaikani ulkopuolella olevaa iltapalaveria, jotka ovat estäneet suunniteltuja liikuntoja. 

Ai niin, tänä vuonna myös luovuin autostani, kun ei sillä Helsingissä tehnyt mitään. Kirppuakin (se oli tälle autolle antamani nimi) olen silloin tällöin kaipaillut. Asioihin jotenkin kiintyy oudosti, kun niille antaa nimen.

Niinpä olenkin päättänyt, että vuonna 2014 minulla on kaksi päätavoitetta. Toisen pidän omana tietonani, mutta toinen on se, että yritän tosissani opetella pitämään liikunnan osana arkea silloinkin, kun on tällainen työ. Sanotaan, että jos haluaa, keksii keinot ja jos ei halua, keksii selitykset. Yksi tuttuni, joka tekee kans asianajoa, treenaa johonkin fitnesskisoihin. Hän kuulemma herää viideltä ja käy salilla ennen työpäiväänsä. Sillä on vielä lapsiakin, joten jos se pystyy tuollaiseen, niin eiköhän minunkin ole pystyttävä. Mulla sentäs ei ole lapsia ja se on vapaa-ajan kannalta paljon se. 

Tähän vuoteen mahtui myös yksi kaunis päivä puistossa. Samanhenkistä seuraa ja yksi oravanpoikanen.

Löysin tuossa itseasiassa eilen yhden mukavan tunnin mittaisen (5 km) reitin ja ajattelin alkaa kiertämään sitä useammastikin. Ensin pari korttelia ihan ydinkeskustassa, sitten on vähän puistoa, sitten Saimaan rantaa puolisen tuntia ja lopulta takaisin kotiin kotoisan omakotitaloalueen läpi. Siinä on yhdessä kohtaa ihan hillitön ylämäki (ei edes Rovaniemellä ollut niin jyrkkää mäkeä), että sekin on liikunnallisesti hyvä pikku lisä. Sitten tietysti on tarkoitus yrittää mahdollisimman monena keskiviikkona ja sunnuntaina käydä bodypump-tunnilla. 

Hyviä hetkiä vuonna 2013 oli myös se viikonloppu, kun veljeni tuli Helsinkiin ja me turisteiltiin oikein urakalla ympäriinsä erinomaisessa säässä.

Ruokien osalta yritän kiinnittää huomiota lähinnä herkkujen määrään, mutta noin kokonaisvaltaisesti tässä on tarkoitus etsiä tervettä tapaa olla työelämässä ja selvitä sen haasteista. Ei niinkään mittanauhan, puntarilla hyppäämisen ja aikataulun kanssa stressata siitä, onko paino tänään 100 g vähemmän kuin eilen. Kokonaisuutena haluan ottaa tämän vuoden rennommin kuin edellisen vuoden. Tehdä enemmän juttuja, joista pidän ja jotka ovat minulle hyväksi. Yrittää olla vähän vähemmän työkeskeinen. (tosin se on osoittautumassa äärimmäisen vaikeaksi jo nyt)

Tällaisilla eväillä siis eteenpäin. Oikein mukavaa vuotta 2014 kaikille. Toivottavasti tämä vuosi tarjoaa teille sitä, mitä siltä haluatte.

Ps. Ei tästä tullut ihan niin looginen ja oikeassa järjestyksessä etenevä postaus, mutta tulipahan tehtyä. Kello on nyt 01.51.