Niin onnellinen, paitsi tän flunssan on mentävä pois

Hei,

otsikko kiteyttää aika hyvin tunnelmat tällä hetkellä. Mulla on lähtenyt elämä tosi hyvin käyntiin täällä Lappeenrannassa ja olen tällä hetkellä hyvin onnellinen. Paitsi, että näemmä muhun iski flunssa. Joka ei nyt yhtään passaa!

Ensinnäkin mulla on huomenna oikeudenkäynti, joten tarvitsen puhekykyäni ja toisekseen ensi viikon perjantaina, mikä on syntymäpäiväni, olen koko päivän lakimiespäivillä. Lähden Helsinkiin näillä näkymin jo torstai-iltana ja palaan takaisin Lappeenrantaan johonkin aikaan lauantaina. Ja mä ootan sitä reissua niin paljon! Siitä tulee ihan huippu, ei tarvita flunssaa sinne! 

 Selvästi mun kaupunki, kävelykadulla on saimaannorppapatsas! Mä rakastan hylkeitä!

Oon ollut aiemmin lakimiespäivillä 1 tai 2 kertaa, en itseasiassa ole varma kummin, mutta ainakin yhdeltä kerralta mulla on valokuvia todistusaineistona :D Lakimiespäivä järjestetään kerran kahdessa vuodessa ja lokakuun ensimmäisenä perjantaina. Tänä vuonna on erityisen mielenkiintoinen ohjelma. Sinne tulee antamaan tervehdyksensä tasavallan presidentti, julkisen sanan neuvoston pj kertoo aiheesta "Some-etiketti, Viestinnän roolit ja odotukset, Pahan henki takaisin pulloon", joku tuntemattomampi tyyppi puhuu aiheesta lakimies median hampaissa ja sitten on kaikkein mielenkiintoisin juttu, puhumaan tulee Norjan joukkosurmat tehneen Breivikin puolustusasianajaja aiheesta "Pahan kosketus - Who decides the fate of Evil?". Siis kuinka mielenkiintoista! Puheenvuoron saa myös sen koko maata järkyttäneen 8-vuotiaan Vilja Eerikan murhajutun hoitanut syyttäjä, joka käsittelee väkivaltarikollisuuden suhdetta psykiatrisiin häiriöihin. Nämä niinku muutamia mainitakseni, illalla on sitten vielä iltatilaisuus lakimiesten parissa. Itse oon tällä hetkellä ainakin aikeissa olla tuossa tapahtumassa ystävieni kanssa, mutta vaarana toki on, että työnantaja haluaa, että pitää jotenkin edustaa :D Noh, se selvinnee tässä viikon aikana. Mutta joka tapauksessa, kerrankin on mukava synttäripäivä aamusta iltaan. Oma bonuksensa on toki päästä käymään Helsingissä pitkästä aikaa. 

 

Kauppakasseissakin on norpan kuva!

Noh, tässä ois nyt niinku 4 päivää aikaa parantua. Olen tänään suurimmaksi osaksi vain nukkunut ja herännyt välillä juomaan finrexiniä eikä töissäkään nyt mitään paniikkia ole tiedossa, joten eiköhän tää tästä. Niin mainitsin tuossa alussa olevani onnellinen. Se johtuu nyt erityisesti siitä, että mulla on lähtenyt tosi hyvin käyntiin niin sanotut sosiaaliset kuviot tässä kaupungissa. Partio on toki oma sosiaalinen tilanteensa, kun siinä on se toinen johtaja ja sitten ne 7 lasta ja on niin mahtavaa olla 8 vuoden tauon jälkeen taas vetämässä ryhmää. Varsinainen partiotaukoni (lippukuntatasolla, olin ennen taukoani 4 vuotta lippukunnanjohtamishommissa) ei kestänyt kuin vajaat 3 vuotta, mutta se oli tarpeellinen tauko ja nyt takaisin entistä innostuneempana. 

 

 Tuota punaista köynöskasvia on täällä tosi paljon. Mutta harvoissa rakennuksissa näin paljon :D

Partiotouhujen päälle me tavataan tämän kaupungin muiden nuorten juristien kanssa lähes viikottain "notaarioluiden" merkeissä. Nimi on tuo, kun eniten osallistujia on juuri käräjänotaareista, mutta on siis siellä muissakin lakimiesammateissa työskenteleviä, esim. itse olen tällä hetkellä asianajoalalla. Mutta miettikää miten mahtava idea! Koota yhteen koko kaupungin nuoret juristit ja istua iltaa yhdessä. Enimmäkseen puhumme muusta kuin työjutuista, mutta välillä niitäkin ohuesti sivuamme, mikä on aivan äärimmäisen mielenkiintoista ainakin minun näkövinkkelistäni. Siellä salissa kun ollaan heidän kanssa yleensä eri puolilla pöytää ja heillä on pikkuisen erilainen näkökulma asioihin kuin minulla. On sitten mielenkiintoista jutella ja pyrkiä ymmärtämään toisen näkökulmaa. 

Kun tähän yhtälöön lisää sitten vielä ne liikunnat, niin ei tässä juuri jää hirveästi aikaa, että kotona mököttäisi yksinäisyyttään, niitä kotona kököttämishetkiä ei loppuunsa jää niin paljon että se haittaisi. Etenkään kun minussakin kuitenkin on jonkin verran introverttiä ihmistä, joka viihtyy mainiosti myös omassa seurassaan :D Sympatiapisteet veljelleni, joka asuu tällä hetkellä sellaisen kämppiksen kanssa, joka on ylisosiaalinen eikä tahdo jättää veljeäni ollenkaan rauhaan.

 

Onnellisuuspisteitä lisää sosiaalisten kuvioiden lisäksi myös ihan käytännön asiat. Minähän olen aina kovin tarkka siitä, missä asun, niin olin nytkin. Ja voi että, kun voi riemua repiä omasta saunasta. Sähkölaskua odotellessa... Toisekseen tämä asuminen kaupungin keskustassa on yllättävän kätevää. Tässä samassa korttelissa on työpaikkani, kuntosalini, kotini ja apteekki (joka oli ylikätevää, kun tänään totesin, että ei saakeli, flunssa on siinä pisteessä, että pitää ostaa finrexiniä). Tuossa viereisessä korttelissa on s-market ja kahvila. Prisma eli pääasiallinen ruokakauppani, sijaitsee kaikista kauimpana, sinne kestää noin 10 minuuttia polkea pyörällä, kun matkalla tarvitsee pysähtyä kolmissa liikennevaloissa. Mutta kun mä siellä kerran viikossa käyn, niin kyllä se on ihan siedettävä matka. Loppuunsa tämä yhtälö tarkoittaa, että tarviipa/haluaapa sitten mitä tahansa, sen saa haettua äkkiä. Jotenkin kaikki on niin helppoa. 

 

 Villieläimiä en ole täällä vielä nähnyt ollenkaan, kun en ole vielä täältä metsääkään löytänyt. Mutta lehmuksia tässä kaupungissa kuulemma on yli 10 000 kpl. Siltä se näyttääkin...

Etenkin työmatkan suhteen. Minä kun olen tyyppiä, että vaikka etenisin ihan normaalia vauhtia kävellen tai pyörällä, niin jos yhtään pitemmän matkan menen, siis edes kilometrinkään luokkaa, minulle tulee aina hiki. Tää on sukuvika ja sopii tosi huonosti yhteen sen kanssa, että mun työasu on jakkupuku. Joka on ihan vihoviimeinen asu hikoiluun. Joten on aivan mahtavaa, että nyt matka on niin lyhyt, etten ehdi alkaa hikoilemaan ollenkaan. On tässä sitten toki kääntöpuolena se, että arkiliikunta on jälleen aika nollassa, ku koko elämä on yhden korttelin sisällä. Mullahan oli mahtava aikomus, että olisin alkanut muutaman kerran viikossa käydä ennen työpäiviä kävelylenkillä, mutta nyt näemmä pitää hoitaa tää flunssa ensin pois alta. No, pitää palata sen asian pariin jahka tästä tervehdyn. 

 

 Karhuja täällä kuulemma on paljon, mutta ne on varmaan siinä metsässä mitä en ole vielä löytänyt

Voisin ehkä ensi kerralla kirjoittaa motivaatio-aiheisen tekstin. Siihen nimittäin tuli lisättäväksi yksi konkreettinen juttu. Jotkut jotka esim. laihduttaa mahtuakseen hienoihin vaatteisiin, saattaa ostaa tavoitevaatteen. Mulla se pääasiallinen syy oli pystyä seikkailemaan. Mä löysin yhden kävelyni yhteydessä täältä sellaisen Flow-parkin, missä on siis aikuisille rakennettu temppurata puussa. Näytti niin siistiltä. Se on mun konkreettinen muistutus ja tavoite. Että mä olisin ensi kesänä sellaisessa kunnossa, että voisin mennä sinne radalle. Mun veli vois kanssa yrittää järjestää itsellensä tripin tänne Karjalaan, se ois niin siistiä tehdä yhdessä. Oon kerran aiemmin tehnyt tuollaisen radan ja vaikka se oli siinä pystymisen ja pelkäämisen (korkeanpaikankammo) rajalla, se oli kuitenkin mun elämän toiseksi siistein yksittäinen juttu, mitä oon ikinä tehnyt. Silloinkin olin treenannut muistaakseni puoli vuotta pystyäkseni siihen ja muistan ajatelleeni silloin, että en olis pystynyt siihen ilman treenaamista. Kysyy nimittäin hyvää kehonhallintaa (etenkin keskivartalon lihakset), vahvoja käsilihaksia ja mitä vähemmän ylimääräistä on vyötäröllä, niin sitä parempi tasapainon kannalta. Joten nyt mulla on konkreettinen tavoite, jota voin pitää mielessäni, kun pitää tehdä valintoja! 

 

Tää pienen pururadan ympäristö on paikan ainut metsä ja en ole esimerkiksi muualla nähnyt ollenkaan havupuita. Jotenkin outoa, että näitä lukuunottamatta, kaupungin kaikki puut on lehtipuita

Mutta siitä ensi kerralla, vielä pitäis jaksaa tehdä ensi viikon lounaat... Ja perhe ja sukulaiset, koittakaa muistaa, ettei minua saa kiinni 3.-5.10. vaikka syntymäpäiväni onkin 4.10.

Syksyn fiilistelyä

Hei,

taas on elämä vienyt siihen malliin, että bloggamiseenkin tuli parin viikon tauko. Jos nyt tällä kertaa höpisisi ihan muista asioista kuin ikuisesta paino/liikunta/ruoka-hässäkästä. Eli elämästä yleensä ja syksyn fiilistelyä. Nyt on nimittäin pari (yli 70) ruskakuvaa ja pitkän kuuman kesän jälkeen tää syksy on vaan taas niin kiva. Viimeksi vuonna 2010 oli vastaava kesä ja silloinkin mä olin melkein jouluun asti ihan fiiliksissä syksystä. Nyt käy varmaan samalla lailla, etenkin kun tää Lappeenranta vaikuttaisi olevan ihan mielettömän vehreä "lehtipuukaupunki". Ja Saimaan rannalla, niin saa vähällä vaivalla ihan hienoja maisemia. Kaupungin toistaiseksi parhaat kuvaus maastot vaikuttaisivat olevan tässä ihan kilometrin sisällä mun kodista. Kelpaa.

 

Pohjanmaantytöstä tuntuu, että kaikkialla muualla on ihan törkeet korkeuserot. Niin myös Lappeenrannassa...

Syy miksei 2 viikkoa sitten tullut blogikirjoitusta on, että silloin viikonloppu jäi käytännössä melkein kokonaan välistä. Kävin perjantai-iltana käräjänotaarien ja yhden käräjätuomarin kanssa baarikierroksella ja heräilin lauantaina siihen, että työnantaja soitti, että tarttis mennä sunnuntaina oikeudenkäyntiin. Silleen tosi kivaa. Lauantaina piti sitten hoitaa kaikki viikon lounaiden tekemiset, pyykkäämiset yms. kotityöt ja valmistautua siihen sunnuntain oikeudenkäyntiin. Sunnuntai meni sitten siinä oikeudenkäynnissä. Vaikka oli kyse vaan vangitsemisoikeudenkäynnistä, niin ku oli useita vastaajia, yksi tulkki ja kaikki avustajat halusivat jutella päämiestensä kanssa niin kun minä pidin ensimmäisenä palaverin ja meidän oikeudenkäynti oli viimeisenä, niin siinä se sitten meni. Ja sitten ku sieltä joutui vielä tulemaan bussilla takaisin Lappeenrantaan, niin siinäkin meni tunti. Ois voinut poliisi tuoda poiskin, ku mä sen kyydissä sinne pääsinkin. Siis hei, kuinka hyvää palvelua, että oikein kotiovelta haetaan :D 

 

 Selvästikin potentiaalinen reitti kävelylenkeille...

Viime viikonloppuna mä tein haastehakemusta siihen asianajajatutkintoon liittyen. Vaikka itse haasteen tekeminen on suhteellisen yksinkertaista, etenkin kun mä löysin siihen sen korkeimman oikeuden tapauksen, mikä on melkein suora kopio kyseisestä kuvitteellisesta oikeustapauksesta (tai oikeastaan niin päin, että tuo meidän kuvitteellinen oikeudenkäynti on kopio siitä yhdestä korkeimman oikeuden tapauksesta), niin silti siihen asiasisällön haltuunottoon meni yhteensä varmaan joku 15 tuntia. Mä en oo muutamaa yksittäistä toimeksiantoa lukuunottamatta joutunut hirveästi sopimusoikeuden parissa touhuamaan, niin kesti tovi palautella mieleen miten sopimukset syntyy ja miten niitä tulkitaan yms. 

 

 1 km pururata, ihan hienot maisemat tosin... Saimaa tuossa puiden takana

Olen nyt myös aloittanut vetämään sitä sudenpentulaumaa. Siinä on 7 tyttöä, iältään 7-9 vuotiaita. Hassua, että oon koko ikäni yrittänyt parhaani mukaan pysyä erossa sudenpennuista ja nyt mun viikon lempparihetki (no okei, heti perjantai-illan "pääsen töistä fiiliksen" ja muutenkin viikonlopun jälkeen) on tuo maanantai-ilta, kun on koloilta. Niin parhautta. Päivisin ku yrittää aivot rusetilla ratkaista ihan liian vaikeita ongelmia (ette usko miten solmuun ihmiset asioitaan saa tai miten vaikeaa rikosjutuissa on joskus kaivaa esiin se näyttö, joka osoittaa päämiehen syyttömäksi) niin on aivan ihanaa, kun voi pyörittää hyppynarua, opettaa miten kirjoitetaan orava (ja miltä eri kirjaimet näyttää) ja kuunnella lasten juttelua. Tuon ikäiset on just sellaisia "Krisu, Krisu, arvaa mitä...", koko ajan kauhee selitys ja ne kilpailee huomiosta. Vaikeinta on kyllä, ku yrittää huomioida kaikkia tasapuolisesti. Mutta heti niin mukavaa touhua, että oksat pois. Viikon ainoa hetki, kun en mieti sekuntiakaan työjuttuja (tai muita to do-velvoitteitani) on tuo laumailta. Niin oikea päätös, että menin mukaan tuohon. Työnanaja vähän nirpisteli, kun mä sanoin, ettei sitten maanantai-illoille kuulusteluita, oikeudenkäyntejä tai palavereita, mutta se saa nyt luvan tottua ajatukseen :D 

 

 Ruska alkaa hiipiä Karjalan kunnaille...

Toinen äärimmäisen tärkeä juttu on, että mä saan viimeinkin uuden sängyn! Jee! Tässähän on sellainen tausta, että mulla ei ehkä koskaan ole ollut uutta sänkyä. Tai ehkä ihan lapsena (kun oon ensimmäinen lapsi ja myös serkuksista vanhin), mutta siitä ei ole muistikuvaa. Mulla oli (omasta halustani) jonkin aikaa sänkynä isäni työhuoneen vanha vuodesohva. Sitten mulla oli X vuotta sänkynä mun velipuolen vanha 80 cm runkopatja. Josta petti yksi jalka. Mä oon puolitoista vuotta sitonut sitä jalkaa narulla kiinni, liimannut sitä, teipannut sitä ja naulannut sitä. Mikään ei auta ja siitä vaan lohkes enemmän ja enemmän irti. Kunnes se petti kokonaan. 

 

Viime torstaista asti sängynjalkanani on toiminut Suomen Laki I-III ja Maakaaren järjestelmä II. Ja koska mä arvostan kirjahyllyä myös esteettisenä näkymänä, haluan ne kirjat sieltä takaisin hyllyyn. Joten ostin lauantaina itselleni 120 cm leveän ihan uuden runkopatjan. Odottelen sitä saapuvaksi tuossa lokakuun toinen päivä. Se olkoon tämän vuoden syntymäpäivä lahja. Siihen menee 3 kuukauden ajan "palkan ylimääräiset" (eli kun mun palkka nyt ainakin 3 kk ajan ylittää tietyllä summalla mun äärimmäisen välttämättömät elinkustannukset) tai vaihtoehtoisesti mahdolliset syntymäpäivärahat, mutta ei tuosta oikeasti tullut enää yhtään mitään, ku nukkuminen on äärimmäisen vaikeaa, kun pitää koko ajan keskittyä siihen, ettei liikahdakaan, ettei se sänky taas lähde alta. Tosin tuo kirjasysteemi on tosi vakaa, mutta kuten sanottua, ei sitä halua pysyväksi ratkaisuksi jättää. Niin tai näin, upouusi, jumalaisen leveä sänky on totta lähitulevaisuudessa. Ei se ole niin hieno kuin veljelläni on (köh köh, tämä on kaupungin halvimman huonekaluliikkeen halvin tuon levyinen runkopatja), mutta hei siinä on 4 jalkaa! Ja se on 120 cm leveä! Eli se on täydellinen. Ja 100 % parannusta nykyiseen verrattuna.

Asiasta kukkaruukkuun. Tai tässä tapauksessa suoraan metsään. Mä tein tuossa lauantaina tiedusteluretken paikalliselle pururadalle. Plussaa maisemista ja muutenkin vehreydestä. Mutta! Se lenkki on vain 1 km pituinen. Voitteko kuvitella miltä se tuntuu, jos oot tottunut, että reittejä on aina 3 kilometristä pitkästi yli 10 kilometriin (kuten Helsingin keskuspuistossa)? Se tuntuu siltä, että kävelet sen ympäri 12 minuutissa ja mietit sitten, että kiertääkö uudestaan vai lähteäkö jonnekin muualle. Luulen, että se soveltuu sellaiseksi "käy ennen työpäivää heittämässä muutama kieppi"-touhuun, mutta ei viikonlopun "tassutele 1,5 - 2 tuntia"-lenkiksi. Mutta mä mietin varasuunnitelmaksi, että voisi etsiä jonkun kivan reitin Saimaan rannalta. Sillä järvellä nimittäin ainakin rantaa riittää. 

 

Ja sitten se syksy. Niin ihanaa! Pimeät illat, joina voi tunnelmoida kynttilänvalossa ja kuunnella kivaa musiikkia. Vaihtaa työpäivän jälkeen jakkupuku jumpiniin. Ja juoda kuppitolkulla teetä. Tänäänkin meni partiokokouksen jälkeen 8 desiä, kun ulkona oli sellainen myrsky ja niin kylmä, että oli ihan pakko lämmitellä. Mä en makeuta teetä mitenkään, joten olen päässäni oikeuttanut, että sen juominen haittaa yhtä vähän kuin veden juominen, joten sitä saa ihan rauhassa vetää mielin määrin :D Rakastan myös tuota ruskaa. Etenkin kun tässä kaupungissa on ihan törkeästi lehtipuita. Ainut vaan on, että tammenterhoja pitää tosissaan varoa. Niitäkin on ihan hirveästi. Aivan jokapaikassa. Niihin meinaa kompastua ja ne narskuu pyörän alla ja jos sellainen tippuu päähän, niin se tosiaan tuntuu. Tänään itseasiassa mulla tuli alamäessä (ja aivan hullussa vastatuulessa) otsaan ihan täysiä märkä lehti ja se tuntui siltä, että mä rupesin pelkäämään niitä tammenterhoja ihan todella :D Jos lehti tuntuu tuolta, niin tammenterho... se kuitenkin on sellainen "kova pähkinä".

 

Hyvillä syksyisillä tunnelmilla siis alkavaan viikkoon :)

Uusvanhoja suuntia arkeen

Hei,

ensimmäinen viikko uudessa kaupungissa alkaa olla takana. Suurimmaksi osaksi olin töissä (taas ja kuten aina) ja iltojakin meni lähinnä kotona latautuessa, osittain ihan puhtaan uupumuksen toisaalta rikkonaisen jalan takia. Mutta nyt on "uusvanhoja" suuntia edessä ja en voisi olla niistä innostuneempi. Hommaan 10 kerran kortin ryhmäliikuntatunneille ja mikä tärkeintä, menen takaisin viikottaiseen partiotoimintaan! Jippii! Elämä saa muutakin sisältöä kuin työ. 

 

Muuttoviikonloppunani täällä oli tapahtuma Sataman valot, paikallinen versio Venetsialaisista selvästikin

Pidän työstäni, mutta suoraan sanottuna kyllä minua jo näin puolen vuoden jälkeen kyllästytti, ettei arjessani ole mitään muuta kuin työ, satunnaiset yksin tehdyt liikuntasuoritukset (lähinnä lenkit) ja illat läppärin äärellä koomaamista. Muistan olleeni elämässäni kaikkein onnellisin silloin, kun tein kaikista eniten pakollisten hässäköiden ulkopuolellakin. Se oli sitä yläaste-lukioaikaa, kun oli maanantaisin partio ja sen lisäksi useana päivänä ryhmäliikuntatunteja. Se oli kiireistä, mutta elämällä oli sisältöä, eikä tietokoneella tullut näin paljon istuskeltua. Ja nyt mä saan sen takaisin! 

Ihmisiä oli paljon ja tunnelma mukava, illassa soi jokin keskiaikaistyylinen musiikki

Tietenkin työ edelleen rajoittaa vähän sen suhteen, että voiko kovin monena arki-iltana ilmoittautua ryhmäliikuntatunneille, jotka alkavat vain pienen marginaalin päässä mun "todennäköisestä työajan loppumisajasta", mutta eiköhän tää tästä. Sitä paitsi mun työnantaja kritisoi niin paljon kaikkien ihmisten kokoja ja on kannustanut mua hankkimaan salijäsenyyden, että tuskin se rupeaa mahdottoman hankalaksi, jos mä ilmoitan, että nyt ois varattuna tää tunti, sori ei pysty... :D On sekin muuten kettu. Tai en tiedä, voihan olla, että mä kuvittelen ja sillä ei oikeasti ole mitään taka-ajatuksia, mutta joskus kyllä tekis mieli pamauttaa suoraan, että tiedätkö miltä tuntuu, ku sinä koko ajan kritisoit minun näkövinkkelistäni normaalipainoisten ihmisten kokoja, kun minä itse oon niitä kritisoimiasi ihmisiä paljon isompi? Että jos on jotain sanottavaa, sano suoraan vaan, kyllä minä kestän ja tiukkaa vastakommenttia on tulossa.

 

 Puistossa oli tällaisia hienoja tuikkuhärdelleitä....

Mutta eniveis, suunnitelma on nyt se, että maanantai-iltaisin mulla on vedettävänä sudenpentulauma yhden toisen vetäjän kanssa. Sitten katsoin tuossa 200 m päässä olevan kuntosalin (mun perusarki näköjään pysyttelee tiukasti tämän yhden korttelin sisällä, hassua) ohjelmasta, että tiistaisin ja torstaisin bodycombat-tunnit vois olla mun tän syksyn juttu. 10 kerran kortti maksais 48 euroa ja jos käyn kahdesti viikossa, niin se riittäis 5 viikkoa. Tämän lisäksi ajattelin hommata jonkin sortin kortin paikalliseen uimahalliin ja ottaa uinnin viikonloppuaktiviteetiksi. 

Näin viikko-ohjelma näyttäis tältä: maanantai - partio, tiistai - bodycombat, keskiviikko- vapaa-ilta/oman saunan lämmitys, torstai - bodycombat, perjantai ja viikonloppu vapaat, mutta uinti viikonlopulle. Oi tää on niin hyvä parannus nykyiseen koomaa koneella kaikki illat-systeemiin. Kattelin myös, että siellä ois passelisti pump-tunteja viikonlopulla ja pitää muutenkin katsoa miten innostus lähtee käyntiin, että tuleeko jossain kohtaa ajankohtaiseksi alkaa maksamaan sitä 60 euroa kuussa rajoittamattomasta käyttöoikeudesta.

 ...ne muodostivat erilaisia kuvioita. Oli esim. sydän, rasti ja tähti.

En voi sanoin kuvata miten innoissani oon tuosta partiojutusta. Mä niin kaipaan samanhenkisiä ihmisiä ja oon niin kyllästynyt juristien jäykkyyteen. Sillä tavalla oon maanläheinen ihminen, että en jaksa koko ajan pelkästään tuota jäykistelevää ja muodollista ympäristöä. Ihanaa saada siihen vastapainoksi partiolaisten ja sudenpentujen kanssa leikkimistä ja touhuamista. 

Tänään myös katselin useamman jakson Partiomestaria Yle Areenasta. Yhdessä jaksossa kerrottiin tarinoita ihmisistä, jotka oli tehneet Explorer Beltin Benelux-maissa. Eli siis sellainen seikkailu, jossa vaelletaan 10 päivän aikana 200 km ilman ruokaa ja rahaa vieraassa maassa parin kanssa. Reitti ilmeisesti selvisi matkan varrella ja siinä piti jotain tehtäviäkin suorittaa ja ruoat ja yöpymiset oli paikallisten vieraanvaraisuuden varassa. Varsinaisen vaellusosion jälkeen oli 2,5 viikkoa bussilla kiertämistä koko Explorer Belt ryhmän kanssa. Ja sitten siellä kerrottiin toisista, jotka oli kiivenneet vuorelle Nepalissa ja tehneet siellä muutenkin kaikkia aktiviteetteja mm. benjihypyn. Ja ainut mitä mä pystyin miettimään oli kaksi asiaa: a) mäkin haluan! Mä haluan ihan sikana osallistua tuollaiseen seikkailuun! b) mitenkähän tuollaiset seikkailut sopii tähän mun nykyiseen kokoon ja painoon?

 

 Ylipäätään aivan ihana tunnelma, parhaat "Kokkolan ulkopuoliset Venetsialaiset"

Mä olen kerran ollut ulkomailla (tosin vain Ruotsissa, mutta kuitenkin) partioleirillä ja se oli yhden (myöskin Ruotsissa olleen) armeijaleirin ohella mun elämäni suurin seikkailu. Suomen Partio on nyt mainostanut partiota ja partiolaisuutta aika näkyvästi esimerkiksi facebookissa ja tehnyt sen ennen kaikkea seikkailun kautta ja mä oon ollut ihan että, voi että, voi että... minä kans! Ja sitten tänään kun katselin noita Partiomestarin jaksoja, mulla napsahti päässä. Mun pitää pienentyä. Ei siksi, että näyttäisin paremmalta, ei siksi, että miellyttäisin ketään miespuolista, ei siksi, että mahtuisin yhteiskunnan normeihin, ei siksi, että olisin terveempi, vaan siksi, että mä pystyn taas seikkailemaan! 

 

 Vehreä ja mäkinen kaupunki vaikuttaa olevan

Partio on mun elämän suurin intohimo ja partion sisällä mä pidän eniten seikkailusta. Joko pienistä leirien tai kisojen muodossa tai sitten isoista ulkomaan leirien muodossa. Mutta sen oon huomannut, että tässä mun nykykoossa, seikkailut ei ole niin helppoja. Kilkkeellä jalat oli todellisessa hädässä, kun piti olla metsässä 15 päivää ja suurin osa siitä ajasta oli seisomista. Niin sen jälkeen, ku olin about 3 vuotta istunut perseelläni yliopisto-opintojen muodossa. Ollessani ainejärjestöni kanssa vaelluksella Lapissa, pystyin kyllä kävelemään rinkka selässä 40 kilometriä, mutta en kävelemään niin nopeasti kuin muut, enkä suoriutumaan tunturien ylityksistä niin uljaasti kuin muut. Ylös kyllä pääsi, mutta vasta kolmen tauon, höyryveturin lailla puuskuttamisen ja 10 litran hikoilun jälkeen. Kummissakin tapauksissa oli surkeaa olla sisäisesti se suuri seikkailija, mutta ulkoisesti sohvaperuna (vaikken ironisesti omista edes sohvaa), joka kovasti yrittää jotain, mikä on sen kunnon ulottumattomissa ja näyttää siksi lähinnä nololta. 

Mun painoissa suurimmat vuodet on olleet näitä ei-aktiivivuosia partion kannalta. Siksi sitä ei ole kauheasti päässyt saamaan kosketuspintaa siihen, mitä mun nykyinen koko tarkoittaa mun rakkaalle harrastukselle. Mutta jos jo tunturin päälle kiipeäminen teki rankkaa, niin voin päätellä, etten mä millekään vuorelle pysty kiipeämään. 

 

 Mun kotoa Saimaan rantaan on joku 200-300 metriä

Mussa on ollut jo aika pitkään sellaista turhautumisesta ja suoranaisesta vihasta kumpuavaa kapinahenkeä yhteiskunnan ja etenkin pinnallisten ihmisten vaatimuksia kohtaan. Ja vaikka sinänsä olisi kivaa mahtua kauniisiin vaatteisiin, niin kun niihin ei ole koskaan mahtunut, niin ei sekään ole koskaan toiminut tarpeeksi isona motivaationa pienentymiselle. Mutta nyt kun mä tänään tajusin, että kokoni vaarantaa kykyni seikkailla, niin siinä on jo motivaatiota! Jos kokoni on este tehdä sitä, mitä mä kaikista mieluiten tekisin, niin mulla on ongelma ja silloin ne herkut saa oikeasti lentää pellolle. Tai ainakin vähentyä sen verran, että paino tulee alas.  Vaikka mun suurimpia nautintoja onkin lukea kirjaa tai katsella jotain sarjaa ja syödä samalla herkkuja, niin en mä niitä hetkiä kiikkustuolissa mieti. Mä mietin niitä hetkiä, kun ylitin itseni, kun uskalsin tehdä sen ramboradan 4 metrin korkeudella puussa ja hypätä sen turvaköyteni varaan. Mietin niitä hetkiä, kun yritettiin yöllä päästä kahdelle rastille hakemaan koodia ilman että jäätiin kiinni. Mä muistan, kun kanootti kaatui koskessa ja mä muistan, kun 10 000 ihmistä lauloi yhdessä leirilaulua. 

 

 Vastapäisen talon seinässä oleva taideteos, hirvi ja karhu, äiti, ei enkeli...

Jos mun tämän elämän taistelu on taistelu läskejä ja ennen kaikkea nautinnonhaluani vastaan, niin mikään vähempi ei liene riitä siksi asiaksi minkä vuoksi taistella, kuin nämä muistot ja kokemukset ja kaikki tulevat vastaavat muistot ja kokemukset.

Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon. Huomenna käyn töiden tekemässä tiedustelun siihen kuntokeskukseen ja tiistaina tapaan sen ihmisen, jonka kanssa rupean sudenpentuja vetämään, eiköhän tämä elämä tästä taas lähde käyntiin.

Lappeenrannan kotikolo

Hei,

kirjoittaja on nyt hyvin hyvin väsynyt, joten pidän tekstin määrän nyt minimissä, että saan ylipäätään näytettyä kuvat tästä uudesta asunnostani. Takana on äärimmäisen raskaat 4 päivää ja nyt alkaa motivaatio oikeasti loppua ja hirvittää, että huomenna alkaa työviikko. Asunto on nyt muuten valmis, mutta mun pitää vielä kytkeä mun tietokoneen kaiutinjärjestelmä. Pieni asia, jonka tekemiseen menee ehkä 10 min, mutta sitäkään ei nyt jaksa. Tän postauksen kirjoitan, koska on enemmän tai vähemmän "pakko". 

Muutto sujui muuten hyvin, mutta mun vasen polvi otti todella pahaa damagea, koska kaaduin kerran asfaltille Helsingissä (jalassani oli lyhyet shortsit) ja toisen kerran asfaltille täällä Lappeenrannassa, jolloinka jo kertaalleen osumaa saanut polvi sai uuden pahan kolhun. Lopputulos on nyt, että mulla ehkä 2 cm x 2 cm alue, jossa ei oo ihoa ollenkaan ja se märkii ja en tiedä vielä mitä mä sen kanssa teen. Se on nyt ollut auki 3 päivää eikä näytä parantumisen merkkejä. Yritin kysellä facebookissa sairaanhoitajaystäviltäni, mitä sen kanssa pitää tehdä, odottelen pelolla vastausta. Jos tuohon pitää laittaa desinfiointiainetta, mä kuolen kipuun, koska tuo alue on ihan jäätävän iso. JA LAITAN SIITÄ VALOKUVAN TÄMÄN POSTAUKSEN LOPPUUN, JOTEN HERKIMMÄT ÄLKÄÄ LUKEKO SINNE ASTI.

Tää kolhu on ollut luonnollisesti ihan karmean kipeä ja huono yhtälö tän muuttamistouhun kanssa. Mun oikea polvi on leikattu ja sitä mä oon varonut jo 8 vuotta, joten meinaan koko ajan vaistomaisesti mennä lattialle vasemman polven varaan ja sitten onnellisesti itken kivusta minuutin, ku niin on käynyt. Mutta nyt siihen asuntoon. 

Käytävillä on tuollaisia tekokasveja, joten talon sisäinen yleisilme on yllättävän ylellinen. Katossa on myös jotkut liikekamerat tms. että valot menee automaattisesti päälle, ku tuolla käppäilee. 

Tässä on siis 36 neliötä ja tää tuntuu todella isolta asunnolta. Tässä näkymä ovelle. Vasemmalla tän huoneiston ainoat kaapit ja oikealla heti ulko-oven jälkeen on sitten kylpyhuone ja sauna. En tiedä näkyykö se kuvasta kuinka hyvin, mutta tuon käytävä on ehkä joku 1,5 metriä leveä ja tuosta ovesta tähän työpöydän ääreen mun mielestä aika pitkä matka. 

Tärähtänyt kuva kylpyhuoneen ovelta. Vasemmalla wc-istuin ja suihkunurkka, suoraan edessä sauna, oikealla kaappi, pesukone ja lavuaari.

Suihkunurkkaus. Seinät ja lattia tyylikkäästi laatoitettu, mutta hieman lisää tilaa olisin kaiken maailman purkeille kaivannut. 

Saunan kunnossa ei valittamista. Oikeastaan tosi mukavaa, että mulla on taas oma sauna. Jos pitää valita parveekkeesta ja saunasta, niin mieluummin kait sauna, ni saa olla vapaammin aikataulujen kanssa. Helsingissä mulla oli saunavuoro lauantaisin seiskalta ja se oli liian aikaisin ja monesti ei tehnyt yhtään mieli mennä saunaan niin aikaisin ja se jäikin monesti siksi välistä. Nyt voi mennä saunaan silloin ku itse haluaa. 

Vielä näkymä suihkunurkkauksesta tuohon lavuaarille. Sain muuten itse kytkettyä tuon pesukoneen, vaikka se edellytti, että piti käydä ostamassa prismasta yksi kappale siihen väliin. Ja mä osasin jopa ostaa ihan itse oikean osan! Hyvä minä.

Sitten on näkymä ovelta asuntoon. Keittiö jää tuohon vasemmalle ennen tuota kirjahyllyä ja tuolla ikkunan vieressä nurkassa on "työpisteeni". Ja siinä istuessa näkee ikkunasta siihen rakennukseen, missä mä oon töissä... Tuo kirjahyllyn laittaminen noin oli ehkä ratkaisu, jota kaikki eivät olisi tehneet, mutta minä halusin jakaa tilaa ja loppujen lopuksi olen niin vähän aikaa keittiössä, että ei haittaa, vaikka se nyt vähän "varjostuukin". Suurimman osan ajasta kotona mä kökötän tässä työpöytäni äärellä, toiseksi eniten nukun ja sitten mä saatan istuskella nojatuolissa fiilistelemässä tai lukemassa kirjaa. Joten tärkeintä oli saada nämä kolme pistettä mahdollisimman viihtyisiksi. 

Keittiöstä tuli siis tällainen nurkkaus. Pidän siitä, että tää on nyt tavallaan keittiö, eikä pelkkä keittokomero, nyt kun kirjahylly on asetettu näin. Mua on aina tympäissyt, kun oon joutunut pitämään keittiönpöytää samassa tilassa, kuin mun "työnurkkaus" ja "oleskelunurkkaus". Keittokomero on tässä asunnossa pieni, mutta ei mielestäni ahdas.

Tuohon kirjahyllyjen taakse mä kötöstän vielä sellaisen beigen värisen lakanan, niin se on sitten siistimmän näköinen. Tänään en yksinkertaisesti jaksanut sitä tehdä. 

Tuosta seinustasta tuli nyt tän asunnon se osa, johon mä oon tyytymättömin. Se ei näytä yhtään harmoniselta vaan on vähän liian "tässä on nyt tavaraa läjässä"-kohta. Mutta oli vähän pakon sanelemia ratkaisuja taas. Peilin oli oltava tuossa, tuo nuo cd-tornit ja ipod-telakka sen päällä oli saatava tuolle seinälle ja tuon peilin viereen, ku niissä on saman väristä materiaalia. Lipastolle ja vaarin tekemälle arkulle puolestaan ei ollut muita sijoituspaikkoja. Sitten on vielä se seikka, että tuossa seinässä on pari ikävän näköistä ruuvin jälkeä. Mä yritin niitä vähän paikata valkoisella muovailumassalla, mutta koska seinä on luonnonvalkoinen ja mun massa vitivalkoista, pitäis kai vielä vähän vaikka vesivärillä tai jollakin korjata sävyeroa. Helsingin kämpässä oli niin helppo, ku oli vitivalkoiset seinät, niin pystyin sillä massalla kadottamaan kokonaan vaikka kuinka monta rumaa ruuvin jälkeä. 

Työnurkkaus lähempää. Mä yritän aina saada laitettua työpöydän tuohon asemaan suhteessa ikkunaan, että saisin maksimoitua sen, ettei aurinko paista näyttöön :D Siinä on sitten kukkapöytä vieressä ja myös palikka. Palikan kohdalla mä mietin hetken, että veisinkö sen varastoon, mutta sitten aattelin, että on se mukavampi olla täällä asunnossa, niin sitä voi käyttää jalkarahina, kun lukee kirjaa nojatuolissa.

Tähän osaan asuntoani olen kaikkein tyytyväisin. Siinä on ensin 4 neliötä "olohuonetta" ja sitten 2 neliötä "makuuhuonetta". Mietin tosi kauan, että miten laitan noi verhot, mutta päädyin tähän ratkaisuun, koska halusin tuosta tilasta levollisen. Harmillista tässä asunnossa on se, että huonekorkeus on ihan jäätävä. Mun oli seistävä pöydällä että yletyin laittamaan lamput kattoon ja verhot kiinni. Jotenkin hassua, ku Helsingissä mä jouduin käärimään verhoja joku 20 cm, niin nyt ne on niin lyhyet, että loppuu noin 40 cm korkeudelle maasta. Mutta menkööt. Mä pidän noista verhoista ihan sikana, joten saa luvan kelvata.

Tänne paistaa aika kauniisti aurinko sisään illasta. Ikkunat siis ovat länteen. Ja katsokaa nyt miten mukava sisustuselementti on kirjahylly täynnä kirjoja :) Muuttaessa äärimmäistä tuskaa omistaa näin paljon kirjoja, mutta voi että ku on hienoa käpertyä tuohon nojatuoliin, ku näkymänä on kirjahylly. Ihan ku ois se kirjastohuone, mistä mä oon aina haaveillut.

Nämä valkoiset verhot on kyllä mun parhaat verhot ikinä. Näin pienellä yksityiskohdalla saa niin siistin ja tyylikkään yleisilmeen. Me likes. Tuossa nappulan takana on muuten ranskalainen parveke. Härdelli jota mulla ei olekaan aiemmin ollut. 

Siitä siis aukeaa tuolleen ovi sisäänpäin ja siihen pääsee haistelemaan ilmaa ja kuikuilemaan ulos. Tosin ei tässä hirveästi tee mieli niin tehdä, tuossa on alhaalla tosi vilkas katu, joka ei näytä hiljenevän näin sunnuntai-iltanakaan. Liikenteen ääniä tähän asuntoon tuleekin aika paljon ja se on tän suurin miinuspuoli, mutta noh, kaikkea ei voi saada, mutta mä nyt vaihdoin hienot näkymät ja rauhallisen ympäristön ydinkeskustaan, koska autottomana arvostan melkoisesti tuota 100 metrin työmatkaa ja kiittelen varmasti itseäni joka kerta kun on pakkasta -30 astetta tai muuten tulee taivaalta kissoja ja koiria vaakatasossa. 

Näkymä ikkunasta on sitten toinen tän asunnon miinus. Tämä on ehkä surkein näkymä mitä mulla on koskaan ollut. Tuollainen tyhjä tontti (siihen aiotaan rakentaa talo, mutta joku on valittanut hallinto-oikeuteen), sitten kaksi taloa, jotka kaipaisivat kipeästi julkisivuremonttia. Onneksi on edes vähän vihreätä näkyvissä ja aika paljon taivasta, joten ihan toivoton tapaus tää ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi sängylläni maatessa ainut mitä ikkunasta näkyy on taivas, joten se on ihan jees. Ja on tuossa vastapäisessä aidassa näköjään saimaannorpan kuva, joten sekin on kiva yksityiskohta. (tää vaikuttaa muuten oikein sopivalta mun kaupungiksi, täällä tulee koko ajan saimaannorppa vastaan. Tai siis ei elävä, mutta täällä on saimaannorppa-patsas, muovipusseissa on saimaannorpan kuva ja ainakin tuossa aidassakin on. 

Tää kuva ei nyt oo maailman selkein, mutta tuossa vastapäätä on tuommoinen ihmeellinen talo, jossa on päätyseinässä kuva hirvestä ja karhusta kahvikupposen äärellä :D Otan siitä joskus paremman kuvan. 

Verhoista piti vielä mainita, että tuossapa on sitten tuollainen vähän alle metrin pätkä, joka mua haittaa. Argh. Tuo sininen ois ehkä riittänyt tuonne valkoiseen asti, jos sen olisi vetänyt suoraksi, mutta sitten se ois näyttänyt typerältä. Typerältä näytti myös valkoisten verhojen vetäminen täysin suoriksi tuonne siniseen saakka ja siinä ratkaisussa jäi myös tuo ovi ja yksi ikkuna kokonaan verhojen taakse enkä mä niinkään halunnut olevan. Mutta noh, ehkä mä vaan yritän olla katsomatta ylös... 

Mutta tämä tässä asunnossa on huippua. Valkoiset pimennysverhot, jotka tulee alas, kun vetää tuollaisesta "helminauhasta". Eipä kätevää. Kerrankin saa asunnon niin pimeäksi, kuin se valoisalla ylipäätään on mahdollista. 

Tässäpä tämä asunto tällä erää. SITTEN VIELÄ KUVA SIITÄ JALASTA, KATSOMINEN OMALLA VASTUULLA.

Aika ikävä eikö totta? Tympeä sijainti tuo polvi, ku sattuu ku koukistaa ja suoristaa ja tuntuu ettei tää mee millään umpeen. Se näyttää tässä kuvassa jotenkin tosi paljon kesymmältä, kuin mitä se näyttää tuossa jalassa. Tässä kuvassa ei nyt välity ollenkaan se keltainen mönjä mitä siitä tulee. Ja toi alue mistä iho puuttuu, se on noin 2 cm x 2 cm. Että ai saakeli. Tää on taas niitä hetkiä ku tekis mieli ampua tuo oikean jalan nilkka kuuhun... Ei hajuakaan mitä mä teen huomenna. Jos jätän sen paljaaksi, mun jakkupuvun housut tarttuu siihen. Jos laitan siihen taas laastarin, niin se vaan hautuu, niinku se teki jo 3 päivää... 

Mutta näin, näillä uuteen viikkoon. Toivottavasti mä saan ensi viikonloppuna vaan lojua ja olla tekemättä mitään.