Päivät 127-130, vaaravyöhykkeellä

Heissan,

täällä ollaan, vaaravyöhykkeellä nimittäin. 5 päivää ja 4 yötä majailen äidillä. Paikassa mikä on minulle maailman vaikein näiden painojuttujen kannalta. Funtsin sitä tuossa taas juoksulenkillä tänään, että miksi tää on näin vaikeaa? 

Vastaus on tiivistettynä tässä: mä kertakaikkiaan oon sellainen, että pystyn jättämään asioita kauppaan, ja pysymään poissa kaupasta, mutta auta armias jos mun lähettyvillä on jotain "herkkua", niin ei se kauan selviä. Ja mitäs muutakaan täällä äitillä on kuin pakkanen täynnä jäätelöä, tuossa noin 30 cm päässä minusta on nytkin tuollainen ehkä 200-300 gramman pala "nugaata" (en tiedä mitä se tarkalleen on, maistuu vähän hattaran ja marengin sekoitukselta tuo valkoinen töhnä ja sitten siinä on kokonaisia hasselpähkinöitä seassa) ja kaapissa on kaurakeksejä. Ja tää on äidin varastoiksi tällä hetkellä aika hyvä tilanne. Tuon jääkaapin vieressä olevan kaapin, joka on korkeudeltaan noin 180 cm, nimi on nimittäin herkkukaappi. Eikä se nimi oo tullut tyhjästä. En edes halua kertoa missä laajuudessa se on pahimmillaan ollut nimensä veroinen.

Joten summa summarum, täällä on vaikea olla ottamatta herkkuja, ku ne on tarjolla ja ulottuvilla. Sitten on siihen kaupan päälle kaikenlaiset "ehdotukset" ja tyrkyttämiset, joiden voimakkuus ja toistuvuus vaihtelee. Joskus pääsee vähemmällä, joskus ei.

Nyt on menossa vierailun kolmas päivä ja näin ollen puoliväli. Sen "isompia hasardeja" ei ole tapahtunut kuin, että tuota nugaata on mennyt ehkä 150 g ja eilen meni elokuvissa 150 g pussi angry birds karkkeja. Vaikka tosin onhan nääkin normaalitilanteeseen verrattuna melkoisia töppäyksiä. Ja tänään sitten kroppa muistuttukin taas, mitkä on seuraukset, jos syö mitä sattuu. Olin nimittäin aikeissa kokeilla juosta Santahaassa 15 km, mutta lyhyeksihän se jäi, kun luonto kutsui. Ei ollut hääviä. Ensin joudut luovuttamaan juoksemisen suhteen, vaikka jaksamista olisi vielä ollut vaikka miten. Sitten kävelet tuskassa ja yrität keskittyä siihen, että ehtisit kotiin (johon oli matkaa sillä hetkellä noin 1,5 km). Ja jossain vaiheessa huomaat, ettei onnistu. Kaupan päälle 6000 hyttystä, ei varsinaisesti kivoin hetki vähään aikaan. Jos sää on jees, niin kokeilen sunnuntaina uudestaan, josko onnistuis 15 km.

Mutta tää oli taas muistutusta ajasta, jolloin söin vielä viljaa. Silloin mulla oli suuria vatsavaivoja lähes koko ajan ja niin sanotut "luonto kutsuu"-tilanteet oli ihan arkipäivää lenkeillä. Nyttemmin ku en oo syönyt viljoja, niin maha on pysynyt kiitettävästi kurissa, eikä oo tätä ennen ollut tukalia tilanteita varmaan vuoteen. Vieläkin tosin on niin, että lenkin jälkeen maha yleensä toimii, mutta enää ei pääsääntöisesti synny paniikkitilanteita. Noh, tästäpä kuitenkin motivaatiota katsoa tää loppuaika tarkasti mitä syö.

Niin joo ja sitten pitää näyttää tässä yhteydessä kuva mun uusista lampuista. Olohuoneen lamppu, kun viimeinkin pääsi kattoon tiistaina, kun sähkötyyppi asensi siihen sen valaisinpistokkeen.

 Pallomeininki. Tuo työhuoneen paperipallo on useita vuosia vanha ja näihin kahteen muuhun palloon päädyin, ku ne oli kivoimmat mitä löysin kaupasta. Ne on periaatteessa muuten ihan identtiset verrattuna mun yhden kaverin olohuoneen lamppuun, mutta hänellä on ruskea ja mulla on nyt valkoiset. Ihastuin kyllä hänen lamppuunsa silloin, kun sen bongasin, mutta mulla ei varsinaisesti ollut tarkoitus matkia. Mut nää oli kivoimmat mitä löysin, niin nyt kävi näin :D Aattelin kyllä aluksi, että oisko joku kattokruunu kiva, mutta sitten käytännöllisyys minussa voitti, kun arvelin, että pölyinen kattokruunu ei oo jees ja sellaista vois olla aika haasteellista pitää puhtaana pölyistä. 

Nää on silleen kivoja, että tuo lamppuosa näkyy tuolta pallon sisältä ja näin tää valaisee aika tehokkaasti joka suuntaan.

Sitten lopuksi ruokatouhuja:

Maanantai:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: kanaa, bearnisekastiketta, jäävuorisalaattia, paprikaa ja tomaattia

- iltapala: kanaa, bearnisekastiketta ja omena

Tiistai:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: savulohta, jäävuorisalaattia, paprikaa ja tomaattia

- iltapala: proteiinijuoma veteen ja omena

Keskiviikko:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: 30 cm subi

- välipala: nugaata

- iltapala: valkohomejuustoa, tavallista juustoa ja herkkukurkkua

Torstai:

- aamupala: vadelmia, mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- välipala/iltapala: jäätelö, 75 g kylmäsavulohta, nugaata

- elokuvissa: 150 g angry birds-karkkipussi

Kokkolassa aika mennyt lähinnä asioita hoitaen ja perheen seurassa. Huomenna on vielä ne häät ja sunnuntai-iltana suuntaankin takaisin Ouluun ja seuraavaa kertaa, kun pääsen jälleen täällä käymään ei sitten tiedäkään. Viimeistään jouluna kuitenkin. Toivon ainakin.

Päivät 125-126, farkku- ja vyöepisodi

Tänään oli taas nähtävillä konkreettisia merkkejä hoikistumisesta, kun viileän päivän koitettua päätin laittaa jalkaani farkut ensimmäistä kertaa varmaan 2 kuukauteen. Tähän asti oon siis ollut varsin pitkälti mekoissa ja sellaisissa capreissa, jotka on joustavaa laatua. Farkut siis ensimmäinen ei-joustava asia pitkään aikaan, minkä puin päälleni. Ja eihän ne ylhäällä pysyneet. 

No ei tässä mitään, muistin että onhan minulla vyökin. Sitä tosin en ollut pitänyt varmaan 4 tai 5 kuukauteen. Ja sen kanssa oli vielä hauskempaa. Se oli ihan suhteettoman ylisuuri. (piti sitten ostaa uusi vyö) Oikein piti ihmetellä, että mitä, tämäkö joskus oli sopiva? Olihan se, nimittäin tuossa oheisessa kuvassa, joka on usean vuoden takainen. Hieman on erilaiset mitat tällä hetkellä... 

 

 Voi elämän kevät ja kaikki kauniit kukkaset, kun mä oonkin ollut pallo. Oonhan mä vieläkin, mutta siis edes vähän edistymistä tuosta on tapahtunut. Ja kaikkein jännintä tässä on niin sanottu läksisokeus. Joku oli keksinyt sille "tieteellisen nimekin" ja ilmoittanut sen syömishäiriöksi. Oliko se joku fatoreksia, jossa luulet olevasi hoikempi kuin olet. Voin rehellisesti sanoa, että luulin tuolloin olevani tämän kokoinen mitä olen nyt. Valokuvat olivat enimmäkseen ikäviä, mutta peilille oli sokea. 

Vaatteiden lisäksi ehkä paras keino tietää, että edistymistä on tapahtunut, onkin se, että nykyään valokuvat minusta on kummasti parempia :D On se jännä... -14 kiloa (tai no melkein, oli tänä aamuna 300g päässä siitä), vaikuttanee asiaan. 

Että itsensä voikin nähdä näin väärin. Siis oikeasti, katsokaa mikä pallo. Ja silti mä luulin olevani "vain näin pallo" kuin mä oon nyt. 

Tuosta ylempänä on myös tuollainen pikkukuva, jossa mulla on jakkupuku päällä. Eikö olekin surullinen makkarankuori? Oli oikein hauskaa löytää tää kuva ainejärjestömme lehdestä, ku olin yliopistossa... :D Vaati jo vähän itseironiaa se tilanne ja kykyä nauraa itselleen. 

Tuosta kuvasta siis välittyy erittäin hyvin se, että jakkupukuja ei kaupoista löydy kuin kokoon 46 asti ja sellaiseen mä oon joutunut itseni tässä vuosien varrella tunkemaan, koska juristeilla tulee yllättävän usein tilanteita, joissa se pitää olla päällä.

Ja kuvitelkaa, mä en vieläkään ole ihan tarpeeksi "hoikka", että tuo kyseinen jakkupuku näyttäis hyvältä. Änkesin itseni siihen viime kesänä, kun olin työharjoittelussa käräjäoikeudessa 14 kiloa painavampana kuin nyt. Ja se ei ollut kaunista katseltavaa. 

Se, että mä oon toistuvasti joutunut tunkemaan itseni aivan liian pieneen jakkupukuun, on pääasiallisena syynä sille, että mä vihaan jakkupukuja. Surullista sinänsä, että ne on mun lähtökohtainen työasu tällä ammatinvalinnalla. Toivon, että asenteeni jakkupukuja ja muita potentiaalisia työasujani kohtaan muuttuu, jahka tästä pienenen niin, että ne jossain vaiheessa näyttäisivät oikeasti jopa hyvältä päälläni. 

 Sitten on vielä tietysti tämä leukalinja. Ylemmässä kuvassa, jossa olen "virallisissa" eli siis partiopaita yms. päällä, on oikein mukava kaksoisleuka. Ällöttävää. 

Huh onneksi ei oo enää. Sinänsä mä olin kuitenkin läpi matkan aika onnekas, että aika vähän mulla tuli kaulaan läskiä. Monilla tulee paljon enemmän. 

Olisin laittanut tähän kuvan vanhoista farkuistakin, jos mulla ois vielä sellaiset. Vanhimmat farkkuni ovat noin 6 kk vanhat. Syy tähän on yksinkertaisesti se, että lihavalla ihmisellä kuluu farkut koko ajan reisistä puhki ja niinpä niitä piti uusia aika nopein väliajoin. Noi mustat farkut on ostettu siinä 2-3 kuukautta sitten ja aiemmin ne pysyivät siis ylhäällä itsestään ja tänään huomasin tarvitsevani vyötä, että ne pysyisivät ylhäällä. Nää ei kuitenkaan ole vielä missään nimessä niin säkit, että tarvitsisi uusia ostaa. 

Se onkin muuten tässä laihtuessa haastavaa. Ku koko ajan pitäis ostaa uusia vaatteita, mutta kun ei millään raaskisi, kun tietää että siinä - 10 kilon päästä suhteessa nykytilanteeseen ne on taas aivan liian isot. 

Sitten viikon liikunnat. Yleensä mä laitan tänne vain kuntoliikunnat, enkä esimerkiksi ollenkaan venyttelyitä tai paikasta toiseen pyöräilemisiä. Ensimmäiset ei oo kaloreiden polttamista ja jälkimmäiset menee kategoriaan arkiliikunta, joten niitä ei passaa laskea kuntoliikunnoiksi. 

Mutta maanantaina oli muutto ja se oli kyllä sen verran hikistä hommaa, että sen kirjasin tänne :D Sellainen tunti 20 minuuttia jatkuvaa tavaroiden kantamista ja samalla rappusten nousemista ylös ja alas, kun kummassakin päässä oli asunto toisessa kerroksessa ja hissiä ei ollut. Kyllä se nyt kerran vuodessa liikunnasta käy. 

Sitten täällä Oulussa on tullut pyörittyä ympyrää niin juosten, kävellen kuin pyörälläkin. Nämä mainitut ovat aina mielenkiintoisia uusissa kaupungeissa, kun siinä on vähän sellaista jännitysmomenttia mukana että "mihinhän tämä tie vie", "löydänköhän mä takaisin" ja "onkohan täällä mitään mielenkiintoista tai varteenotettavaa kuten esimerkiksi kauppa" :D 

Se olikin kävelylenkkini, kun vahingossa löysin siwan tuosta 200 metrin päästä. Noista kilometrimääristä on nyt sanottava, että niistä en ole aivan satavarma, että ovatko oikein. Yritin päätellä niitä lähinnä käytetyn ajan perusteella. Tiedän, että mulla menee santahaassa noin 45 minuuttia juosta 6 km, joten siitä yritin päätellä. Ja sitten mitä tulee tuohon kävelyyn, niin kävelin aika lailla sen tien myötäisesti ja pituisesti, minkä olin auton trippimittarilla mitannut 4 kilometriä pitkäksi. Eli siis kotoa raksilan prismalle. Sitten tulin sieltä takaisin vähän eri reittiä, mutta siellä yhdessä välissä oli kyltti, että "maikkula 4 km" ja mä asun maikkulassa. Saa luvan olla suunnilleen 8 km pitkä lenkki. Pitää sitten ku veli tulee takaisin Ouluun ottaa hänet mukaan, ni hän saa katsoa sillä kännykkänsä satelliittipaikannus-liikuntaohjelmalla kuinka pitkät nää mun reitit tarkalleen on. 

Löysin myös yksi päivä vahingossa sen Iinatin kuntoiluradan, mutta sinne pitäis mennä autolla ja toistaiseksi olen tottunut siihen luksukseen, että lenkki alkaa kotiovelta eikä ajatus siitä, että autolla ajaisin jonnekin, juoksisin ympyrän ja istuisin sen jälkeen superhikisenä autoon, ainakaan vielä kiinnosta. 

Huomenna onkin sitten taas maanantai. Mitenkähän käynee likan. Tuli tässä tänään syötyä illalla vähän tarpeettoman paljon... Mutta kuitenkin, tänä aamuna oli paino -2,6 kiloa suhteessa maanantaihin! Ja omasta mielestäni mä oon jopa syönyt runsaasti täällä. Näin paljonko se tekee, että asuu eri kaupungissa kuin äiti? :D Kerroinkin tästä äidille ja sitten sieltä tuli heti "niin joo, mä kävin sellaisella eurooppalaisella torilla ja ostin sellaista nugaata..." Hip hei! Ongelmahan on se, että mä oon keskiviikosta sunnuntaihin Kokkolassa, ku pitää mennä loppusiivoamaan ja luovuttamaan se entinen asunto ja lisäksi lauantaina on mun ystävän häät. Eli mä asun 5 päivää äidin luona. Apua! 

Loppuun taas tuttuun tapaan ruokajuttuja.

Lauantaina:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: 300 g kanaa, bearnisekastiketta ja salaattia (jäävuorisalaatti, tomaatti, paprika)

- iltapala: 75 g maksamakkaraa ja 1 omena kuorineen

Sunnuntai:

- aamupala: vadelmia, partista, 1 rkl pellavansiemeniä

- lounas: 300 g kanaa, bearnisekastiketta ja salaattia (jäävuorisalaatti, tomaatti, paprika), pieni daim-patukka

- iltapala: 75 g maksamakkaraa, 1 omena kuorineen, 150 g graavilohta (mene ja tiedä miksi oli muka näin nälkä... Mulla on muuten ollut viime aikoina yhä lisääntyvässä määrin nälkä, mikä on musta vähän outoa. Eikö sen pitäis koko ajan vähetä, kun paino tippuu?)

Päivät 122-124, kämppää ojennukseen

Heissan,

5 päivää takana uudessa asunnossa. Vieläkin vähän outoa tämä uuteen asuntoon ja kaupunkiin asettuminen. Kotona ollessani huomaan ajoittain vain tuijottelevani ympäri kämppää. Mä tein sitä toki paljon myös edellisessä asunnossani, sillä pyrin aina tekemään kodistani kauniin ja mä tykkään katsella kauniita asioita. Niinpä mä saatan tuijotella vain seinää illalla sängyssä istuessani. 

Asunnossa on vielä vaiheessa verhot ja olohuoneen kattolamppu, mutta muuten on valmista. Lamppu-asia ratkeaa tiistaina ja verhot saan tosiaan vasta 1.8. Tässä oli välissä oikein hauska yrittäminen pesukoneen kanssa ja lopulta, kun en itse siitä suoriutunut, piti pyytää miespuolista apuun. Noh, pääasia on kuitenkin, että pesukone on paikoillaan ja tällä hetkellä pyykkikori tyhjä. Oli aavistuksen verran inhottavaa, ku se oli täynnä ja pesukone ei ollut toimintakunnossa :D

Mitä tulee siihen uuteen kaupunkiin asettumiseen, niin oon jo vähän oppinut kulkemaan täällä. Huvittavalla tavallahan tää etenee, mutta etenee kuitenkin. Kävellen ja pyörällä voi lähteä liikkeelle "mitäs täältä löytyy"-mentaliteetillä, mutta autolla ei. Ai miten niin ei? No siksi, että en halua aiheuttaa muille ja itselleni turhautumista ja vaaratilanteita ryömimällä risteyksissä "pitääkö mun mennä tuonne vai tuonne" tai mielenkiintoisilla kaistanvaihdoilla "ai saakeli, mun tartteekin olla 20 metrin päästä tuossa kahden kaistan päässä suoraan sivulla ja tässä on välissä about 10 autoa". En myöskään halua ajaa umpikujaan tai yksisuuntaista väärään suuntaan. Tai nousta moottoritieltä väärästä liittymästä, minkä tein jo kerran ja siinä oli riittävästi.

Niinpä mä oon autolla liikkuessani aina hakenut ensin kotona netistä reitin ja sitten tuijottanut sitä kuvaa niin kauan, että muistan ulkoa erilaisia rimpsuja "kolmannesta risteyksestä oikealle, sitten ensimmäisestä vasemmalle, suoraan kunnes alitat rautatien, sitten neljäs tie vasemmalle...". Oikein hauskaa puuhaa :D Toivottavasti tämä vaihe on mahdollisimman nopeasti ohi. 

Osaan tällä hetkellä ajaa kotoani kaakkurin cittariin/bauhausiin, veljelleni, kodin ykköseen, raksilan prismalle ja autosaari-nimiseen parkkitaloon keskustassa. Niin ja tietenkin osaan ajaa moottoritielle, sitähän pitkin pääsee sitten vaikka Rovaniemelle, Kokkolaan tai yliopistolle. Mutta on tää ikänsä pikkukaupungeissa (Kokkola, Rovaniemi, vähän aikaa Ylivieska) asuneelle uutta ja jännää asua isossa kaupungissa, jossa kaistoja saattaa olla 4 yhteen suuntaan ja tavallaan pitää osata jo pari risteystä etukäteen ennakoida mahdolliset kääntymiset. En tajua miten exäni on selvinnyt Helsingissä autolla. Hän on todella pienestä paikasta maalta ja asunut sen jälkeen vain Ylivieskassa ja Rovaniemellä ennen kuin muutti Hesaan. Hän oli vielä meistä kahdesta huonompi suunnistamaan... eiku joo, nyt keksin, hänellä on navigaattori. No ilmankos ;) 

Sitten varmaan vois jo kertoa asunnosta lisää. Edelleen aivan "I love it". Saunaa ajattelin testata huomenna. Muuta mainittavaa, että parkettilattia ja keittiössä on astianpesukone. Mutta en usko, että mä tuun koskaan käyttämään astianpesukonetta muuta kuin niissä tapauksissa, että tulisi useampi tyyppi vierailulle ja mun pitäis kokata heille ja tiskiä olisi sen takia enemmän. Kun tiskipyödällä on vaan 1 lautanen, 1 muki, 1 haarukka, 1 veitsi, 1 lusikka, 1 puukko, 1 aamupalakulho ja 1 pikkulusikka, ei oikein tunnu järkevältä pestä niitä astianpesukoneessa :D Mulla ei siis koskaan oo enempää tavaraa tiskipyödällä, koska mä aina esipesen nuo käytettyäni niitä ja käytän niitä sitten uudestaan. 

 

Asunto on siis tosi valoisa, koska käytännössä yksi seinä melkein pelkkää ikkunaa ja sitten vielä ulko-ovessa ja tuossa väliovessakin on ikkunat, joten sieltäkin tulee valoa sisään. Sitten tosi kätevää, että sain laitettua tuon iPod-telakan taas tähän työpöydän viereen. Kahdestakin syystä: 1) se peittää näkyvistä sen johtohelvetin mikä aiheutuu tietokoneen kaiuttimista 2) sijaintinsa takia musiikki kuuluu siitä hyvin koko asuntoon.

Tän näköinen tästä sitten tuli. Laitan vielä uutta kuvaa sitten, kun kaikki verhot ja lamput on paikoillaan, ku ne tekee tosi paljon. Niin ja tietenkin sitten, ku olohuone saavuttaa lopullisen olomuotonsa jahka hommaan sinne sen sohvan, tv-tason ja tv:n. Oh ja ah autuutta, ku sais viimeinkin katsoa dvd:eitä tv-ruudusta sohvalla lojuen eikä tässä kovalla tuolilla istuen ja läppärin näyttöä tuijottaen :D

Mitä sitten tulee painonpudotusjuttuihin, niin näyttää tekevän aika hyvää tää asuminen eri paikkakunnalla kuin äiti :D Mun suurin ongelmahan siis tässä koko ajan on ollut ne hetket, joita ollaan oltu yhdessä äidin kanssa. Kotona olemisessa ei oo ollut kuukausiin mitään ongelmaa. Ja niinpä tää 5 päivää Oulussa on jo saaneet painon tippumaan 1,4 kiloa suhteessa viimeiseen päivään Kokkolassa. Siihen missä se ennätys-alhaalla kävi, on vielä matkaa 700 grammaa, mutta eiköhän sekin kohta saavuteta. 

Keskiviikon ruuat:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: pieni pala grillikylkeä

Torstai:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 75 g graavilohta, 1 omena kuorineen, partista, vähän kermaa ja heraproteiinijauhetta (jostain syystä oli himputinmoinen nälkä illalla)

Perjantai:

- aamupala:  vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: raksilan subwayssa kanateriyaki-salaatti (pyöräilin alkupäivän ympäri Oulua valokuvaamassa, niin siksi)

- iltapala: kinkkukiusausta

ps. mä rakastan, rakastan, rakastan näitä vihreitä seiniäni!!! Oikein sielu lepää.

Päivät 118-121, uudet "huudit"

Nyt tekisi mieli tehdä sellainen "kuvaoksennus"-postaus. Asiaa mulla on hyvin vähän sanottavana, mutta kuvia sitäkin enemmän, kun on tullut kuvattua tätä uutta asuntoa sekä lähiympäristöä. Mutta mutta, kerrotaanpa nyt jotakin. (huomautus, kun teksti on kirjoitettu: oli sitä asiaa sittenkin :D )

Asuinalueesta: tää on niin sanottua "korkean rahan aluetta" ja ilmeisesti koko alue on rakennettu siinä noin 12 vuotta sitten. Tämä tarkoittaa, että kaikki talot on tosi uuden näköisiä ja koska istutuksilla on ollut aikaa kasvaa, tämä on superviihtyisä. En ole eläessäni asunut näin viihtyisällä alueella! Melkein kävi mielessä, että jos elämä ei heitä työpaikkaa johonkin muualle, niin minä jään tähän. Ainakin siksi aikaa, että voin ostaa itse asunnon tästä taloyhtiöstä :D

Raksilan prismaan (ja näin ollen myös Oulun rautatieasemalle) on autolla tietä pitkin matkaa tasan 4 km, mutta pyöräilin tänään kaupunkiin pyörätietä pitkin ja siinä meni aikaa noin 15-20 min. 10 minuuttia kotoa pyörällä veljen asunnolle, mikä on mahtavaa, koska veli on mun todennäköisin lenkkikaveri ainakin kävelylenkeille. Pyörätie on melkein koko matkan keskellä metsää ja siis sekin superviihtyisä ja just sellainen, että esim. mun äiti tykkäisi pyöräillä sitä pitkin, ku ei oo autoja mailla halmeilla. Oululla on ilmeisesti maine pyöräilykaupunkina ja täytyy sanoa, että tuo pyörätie oli kuin pyöräteiden moottoritie. Se meni suoraan paikasta toiseen ja siihen liittyi sitten molemmilta puolilta paljon pikkuteitä. Eli tavallaan se menee kaupungin läpi ja eri asuntoalueilta on "liittymät" siihen. Autoista ei tarvitse välittää, joten matka etenee nopeasti.

Tää mun asuinalue on joko Maikkulaa tai Knuutilanrantaa. Tai sitten sekä että, jos Knuutilanranta kuuluu Maikkulaan. Tuossa noin 100 m päässä talosta on kyltti "Maikkula" ja mun postinumero on Maikkulan postinumero, mutta jos katsoo netissä karttaa, niin tässä melkein päällä lukee Knuutilanranta.

Vaikka sinne prismalle on se 4 km (mikä ei ole autolla ajettuna yhtään kohtuuton), niin tässä lähellä on myös kolme pientä kauppaa. Noin kilometri etelään niin siellä on Sale, posti ja apteekki. 200 m mäkeä ylös niin on lähin Siwa, joka on auki joka päivä 7-23 ja sitten tuossa noin 1,5 km pohjoiseen on K-market. 

Lähellä on myös lämsänjärvi uimarantoineen ja siellä oli ainakin 50 ihmistä vielä nyt iltakasiltakin, kun juoksin siitä ohi. Jos näin hyvät säät jatkuvat, otan asiakseni käydä testaamassa kyseisen järven ennen töiden alkua. Luonnonvesistä lähellä on myös Oulujoki, se on tuossa tämän tien päässä, eli noin 150 metrin päässä. Sinnekin varmaan vois mennä uimaan, mutta se järvi on varmaan lämpimämpi.

 

 

Tästä on siis kätevät kulkuyhteydet (pyörätie, autotie ja bussipysäkki tuossa 100 m päässä), lähellä tarpeeksi kauppoja ja kaupan päälle tässä on ihanasti luontoa. Ikkunasta näkyy jälleen kerran metsää <3 Niin ja sitten vaikka tää on periaatteessa 36 neliön yksiö, niin tässä on seinällä erotettu vähän kuin makuuhuone. Oma sauna löytyy ja todella iso parveke. En ois voinut löytää parempaa asuntoa. 

Muutosta itsestään on sanottava, että huh huh, ei tee mieli heti tehdä uudestaan. Mulla meni Kokkolassa noin 7 tuntia laittaa kamat kasaan, sitten meni noin 40 minuuttia kummassakin päässä kantaa tavarat autoon ja eilen meni noin 15 tuntia saada suurin osa tavaroista paikoilleen. Hieman jäi vielä tälle päivällekin, mutta tänään mä en oo ollut yhtään niin tehokas kuin eilen.

Tällä hetkellä tekemättä on vielä tietokoneen kaiuttimien kytkeminen, pyykinpesukoneen tiiviste-ongelman ratkaiseminen, yöpöydän sisällön tukkiminen tuohon lipastoon ja yhden satsin kantaminen varastoon ja yhden roskiksille. (verhot mä saan vasta 1.8. mutta joku päivä aattelin pestä ikkunat ennen sitä. Näitä ei oo nimittäin hetkeen pesty... Niin ja sitten se olohuoneen sokeripala valaisinpistokkeeksi, täytyy soittaa vuokranantajalle siitä.) Lisäksi mun täytyis keksiä, mihin kummaan mä tungen mun A3-kokoisen piirrustuslehtiön ja A3-kokoiset piirrokseni. Ne oli Rovaniemellä mun sängyn alla -> eipä tullut siivottua niin perusteellisesti, oli muuttaessa oikein kivat villakoirat. Kokkolassa ne oli mun parvella, eivät haitanneet siivousta, eivätkä itse pölyttyneet, ku siinä oli tavaraa päällä. En haluaisi niitä mihinkään näkösälle, mutta toisaalta kiinnostais pitää sängyn alusta yhtä laukkua lukuunottamatta tyhjänä, niin sen vois siivota normaalisti siivouspäivinä.

En tähän nyt laita vielä kuvia olohuoneestani/tupakeittiöstä, ku se ei oo vielä valmis, mutta ohessa on noita kuvia tästä mun makuu/työhuoneesta. Tää on nyt sikäli hassu ratkaisu, että pienemmässä huoneessa on enemmän tavaraa ja käytännössä siis tän huoneen seiniä kiertää tavarat ja keskellä on sitten sellainen 2 m x 2 m tyhjä kohta. 

Kirjahylly ja lipasto ovat tässä huoneessa, koska ne olisivat vieneet liikaa tilaa olohuoneesta. Nythän olohuone on vähäkalusteinen, mutta hommaan sinne tv-tason, tv:n ja sohvan jahka palkat alkavat ilmaantua tilille. Tuo toinen tila on myös se, mihin mä "parkkeeraan" mun potentiaaliset vieraat, joten siksi haluan sen olevan enemmän "edustuskunnossa" :D Olohuoneesta tulee super-ihana, kunhan vaan saan siihen tv-tason, tv:n, sohvan ja ne verhot. 

Tää pienempi huonekin on kuitenkin aika jees, ku ottaa huomioon tavaramäärän. Siinä missä olohuoneen värit tulee olemaan valkoinen, vihreä ja turkoosi, on makuuhuoneen värit valkoinen, sininen ja pinkki. Makuuhuoneessa on yksi seinä vaalean sininen ja laitoin sille seinälle sängyn siksi, että seinää näkyisi mahdollisimman paljon. 

Tuo pinkki saattaa kuulostaa hurjalta sisustusvärinä, mutta sitä on kuitenkin vain kahden tyynyn verran, joten kokonaisuus ei ole liian räikeä. Sininenkin on vaalean sinistä ja sitä tulee olemaan seinän lisäksi tän huoneen verhossa. Valkoista on sitten 3 seinän, mattojen ja sängynpeitteen verran.

Mitäs vielä... ikkunat ja parveke on suoraan pohjoiseen, mikä on hyvä kämpän lämpötilan kannalta kesäisin. Näin heinäkuussa tämä on ollut aika valoisa siitä huolimatta, että aurinko paistaa suoraan sisään vasta siinä 22-23 aikoihin ja sen älkeen. Mutta aika suuren osan vuotta aurinko todennäköisesti ei paista koskaan sisään. Siinä mielessä harmi, ettei kristallit pääse tekemään niitä sateenkaaria. Täytyy myös vähän tuumailla, mitä se tarkoittaa parvekkeelle laitettavien kasvien kannalta.

Niin joo ja tää on tosiaan luhtitalo, ei kerrostalo. Mä oon toisessa kerroksessa ja mun päällä ei oo muuta kuin katto. Tuskin maltan odottaa ensimmäistä kunnon sadetta, että saan kuunnella sateen ropinaa <3 Mulla on kaksi ulkoseinää: tää ikkunaseinä ja sitten tuo seinä millä on ulko-ovi ja keittiö. Tuossa sivulla on portaat, joita pitkin ei pääse kuin tähän ja tämän viereiseen asuntoon, eli melkein on oma kulkuväyläkin. Sinänsä ihanaa, että mä oon aina halunnut asua luhtitalossa :) 

Tällä hetkellä käyttökokemus on, että aika hiljaista on. Vastapäisen talon (ainakin) parilla tyypillä on koirat, joten ne on haukkuneet silloin tällöin, ku ne on olleet pihoillansa, mutta muuten en ole kuullut muista asukkaista mitään elämisen ääniä ja tää on niin luksusta sen jälkeen, ku mulla oli Kokkolassa toisena seinänaapurina erittäin kovaääninen lapsiperhe, jonka lapset huusivat ja itkivät ihan hirveästi ja muutenkin melusivat. Ja toisena seinänaapurina oli sitten vanha mummo, joka puhui puhelimeen niin kovaa, että mä kuulin kaiken ja se myös katsoi uutisia niin kovalla, että mä kuulin nekin sanasta sanaan. Satunnainen koiran haukunta ja puiden lehtien havina on kuulkaas luksusta, jota osaa arvostaa tuollaisen kokemuksen jälkeen!

Ai niin joo, ja sitten ois se "pääasiakin" vielä, eli nää mun ruokatouhut ja sellaiset. Hups. No, tätä lukee niin moni mun perheenjäsen ja sukulainen, että halusin nyt heille kertoa tästä uudesta asunnosta ja asuinpaikasta enemmän ja elämäntapamuutosjutut on nyt vähän sivuseikka tässä postauksessa.

Lyhyesti todettakoon, että viikon saldoksi tuli + 300 grammaa, eikä se ole ihmekään, ku liikunnat jäi yhteen ainoaan kertaan ja lisäksi hiilareita tuli syötyä useampana päivänä. Mutta itse en ota tästä paineita tai paniikkia, palailen ruotuun niin ruokien kuin liikunnankin suhteen täällä Oulussa, niin kyllä se siitä taas etenee. Ja hiilarikilot on aina hiilarikiloja, ne saa parissa päivässä pois, kun syö karpin kannalta "normaalisti". 

Lauantai:

- aamupala: kinkkukiusausta (oli syötävä pois muuton alta)

- lounas: lohisalaatti äidillä

- iltapala: valkohomejuustoa, sirkusaakkosia (tää oli hiilarinapostelu nro 1)

Sunnuntai:

- aamupala: vadelmia ja partista

- lounas: subwayn kanateriyakisalaatti

- iltapala: 150 g sipsiä, dippiä ja 1 siideri (hiilarinapostelu nro 2, vähän sellainen "viimeinen ilta Kokkolassa"-meininki)

Maanantai:

- aamupala: partista ja mansikkahilloa (nukuin viimeisen yön äidillä ja en viitsinyt sulatuttaa marjoja yhtä aamiaista varten)

- lounas: subwayssa 30 cm subi (hiilarinapostelu nro 3, muuttopäivä, oli jumalaton nälkä, niin arvelin, ettei salaatti riittäisi)

- iltapala: kirsikoita

Tiistai:

- aamupala: partista, vadelmia, vähän kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 75 g graavilohta ja loput kirsikat (niitä oli siis alunperin litra)

Päivät 114-117, suhde ruokaan

Nyt on uusi asunto tapetoitu, tuskin maltan odottaa, että pääsen maanantaina muuttamaan, sillä niin iloinen olen, että saan taas viimeinkin vaalean vihreät seinät! Edellisestä kerrasta onkin se noin 6 vuotta ja tänä aikana olen asunnut vuokralla paikoissa, joissa seinät ovat olleet aina jotain valkoisen ja beigen väliltä. Niin tylsää. Onneksi nyt tulee muutos ja tuosta kämpästä en kyllä lähde kuin omistusasuntoon. Piste. 

Vielä tarttis jotenkin saada järkättyä sen olohuoneen/tupakeittiön katossa olevan sokeripalan tilalle sellainen valaisinpistorasia. Sen verran google paljasti, että sähköasentaja on se kelle pitää soittaa, jos kukaan tuttavapiiristä ei osaa tuota. Katsotaan miten käy, aion kuitenkin saada asian hoidettua ennen kuin työt alkaa.

Tässä tänään tuli mieleen, että suhteeni ruokaan on muuttunut. Ennen se oli nautinto ja lääke lähes kaikkeen tylsistymisen ja vihan väliltä. Nyt se on enimmäkseen polttoainetta. Ei edes tee mieleen napostella vaan otan ruokaa vain jos olen nälkäinen. En käytä sitä enää palkitsemiseen enkä lääkitsemiseen. Jonkin verran on vielä työstettävää sen äidillä olemisen yhteydessä tapahtuvien mässyttämisten kanssa, mutta kaikilta muilta osin asia alkaa olla hoidossa. Ja ruoka ei ole enää elämää suurempi asia. 

Mä luulen, että tässä on kans yksi juttu, mikä on vaikuttanut siihen, että tää projekti on onnistunut niin hyvin. Niin sanotulla "itsekurilla" tai "itsehillinnällä" ei olisi mitään mahdollisuuksia, jos niiden tarttis pistää taistelua pystyyn joka kerran kun saavutan jotain, epäonnistun jossakin tai ylipäätään tunnen jotain. Niillä ei tiesti ois myös siinä tapauksessa mitään mahdollisuuksia, että mulla olis koko ajan nälkä. Karpatessahan ei siis edellenkään ole suurimmaksi osaksi ajasta nälkä. 

Kieroutuneita ajatusmalleja oli tässä yksi päivä hyvä peilata, ku äiti kertoi, että hän oli yksi päivä napostellut koko illan sen jälkeen, ku mä olin lähtenyt. Ja minä pystyin toteamaan, että söin kotona vain palasen leipäjuustoa. Äiti oli ollut jo silloinkin, kun mä olin siellä, koko ajan ehdottamassa, että eikö otettaisi jotain :D Siinä oli hyvä itse vaan huomata, että ei minulla mitään tarvetta ole. Kuinkahan moni ylipainoinen oikeasti vetää nautintonsa, lääkkeensä, palkitsemisensa, lohduttamisensa ruuasta ja keksii siksi lukuisan määrän tekosyitä, miksi tänäänkin pitää ottaa jotain herkkua? Entä kuinkakohan moni syö enemmän kuin nälän poistaminen vaatisi, pelkästään siksi, että ruoka maistuu niin hyvältä? Mä veikkaan, että aika moni. Olin itsekin ennen sellainen. Sellaisen ihmisen on turha haaveillakaan pysyvästä laihtumisesta, ellei saa samalla korjattua pääkoppaansa kuntoon asian suhteen.

Viime päivien ruokailuja:

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- "kahvittelu kaverin kanssa": mansikoita, vähän suklaata (oli tarjolla 1 pätkis ja 1 da capo, jotka olin leikannut puoliksi, loppuunsa kaveri otti vain yhden puolikkaan, joten mä söin kolme puolikasta.)

- iltapala: valkohomejuustoa

Keskiviikko:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: leipäjuustoa

Torstai:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: valkohomejuustoa, cashew-pähkinöitä

Perjantai:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- aamupala nro 2 (huoltoasemalla): ruisleipä, trip-mehu

- lounas (mummolassa): 3 pientä perunaa, kastiketta, 2 palaa lihaa, tomaattia, pala jäätelöä mansikkahillolla

- iltapala: pala leipäjuustoa, omena kuorineen

 

Nää perjantain ruuat oli nyt hyvin epäkarpit, mutta huoltoasemilla karppivaihtoehdot on vähissä ja sitten ku niin harvoin syön mummolassa ja etenkin kun nyt kun menin sinne syömään ilman varoitusaikaa, niin en tehnyt asiasta ongelmaa ja ollut kranttu. Eipä mun maailma kolmeen perunaan tai palaan jäätelöä mansikkahillolla kaadu.

(kuvituksena muuten karppikinkkukiusauksen teko, kuten huomaatte, se on tarvittaessa varsin vähällä vaivalla tehtävissä. Tarkemmat teko-ohjeet "karpin ruuat"-sivulla)

1/3 "suoritettu"

Tänään en laitakaan tähän yhtään ruokapäiväkirjaa, vaan säästän ne myöhemmälle. Tämän postauksen mä omistan nyt tilannekatsaukselle, koska kolmasosa etapista on taivallettu mitä siis tulee kiloihin. Elämäntapamuutoksen ollessa kyseessä, ei ole tiedossa päivää, jolloin kuuri loppuisi. Ei ole olemassa päivää "hei nyt mä painan niin paljon kuin halusin painaa, nyt mä voin syödä vähän vapaammin tai nyt mun ei tartte harrastaa näin paljon liikuntaa". Ihmisen peilikuva heijastaa hänen elintapojaan, niinpä jokainen "vapaammin" otettu askel ruokavalion tai liikunnan suhteen, on askel taaksepäin peilikuvan osalta. Sitähän minä en halua. Vuosia konttasin (yritin saavuttaa ihannepainon virallisterveellisellä ruokavaliolla+liikunnalla), nyt opin kävelemään (karppaus + liikunta). Ei ole järkeä palata konttaamaan.

Mutta siis niin, mun tuossa sivussa olevassa kanitickerissä lukee nyt "12 kiloa laihdutettu, 24 kg jäljellä". 1/3 osa takana, 2/3 edessä. Lähdin vaikeasta ylipainosta ja tuo kanitickerin tavoite on 2 kiloa alle mun normaalipainon ylärajan ja se on siis mun päätavoite aluksi. Myöhemmin katson, onko syytä/tarvetta/halua kiristellä se BMI sinne 22 tuntumaan, mutta sitä mietin vasta, kun olen saanut itseni normaalipainoon. 

12 kilon laihduttamiseen meni aikaa karkeasti ottaen 16 viikkoa eli 4 kuukautta. Muutos sentteinä on rinnan kohdalta - 3 cm, vyötäröstä - 6 cm ja lantiosta -6 cm. Kuten alla olevista kuvista voitte päätellä, niin myös jaloista, käsistä, kaulasta ja hartioista on lähtenyt senttejä, mutta niitä en ole mitannut, kun aattelin, että niistä on vaikeaa löytää kohtaa, jonka löytäisi tarkasti aina uudelleen. 

Jos muutostahti jatkuisi näin hyvänä, mä saavuttaisin normaalipainon 8 kuukauden päästä eli siinä maaliskuun puolessa välissä. Eli 36 kilon kadottamiseen menisi nopeallakin tahdilla kokonainen vuosi. Mutta pidän todennäköisenä, että tahti ei jatku näin kovana loppuun asti. Se "seinä" ja "jumi" tulee ihan varmasti jossain. Toivon vain, että se tulee mahdollisimman kaukana. 

Halusin kuitenkin tuoda tässä esiin, että pelkkään muutokseen menee näin kauan, kun lähtötilanne on niin paha, kuin mihin minä itseni päästin. Siinä on rutkasti syytä valita elämäntapamuutokseensa keinot, joita pystyy ja haluaa noudattaa pitkällä aikavälillä. Niin sanotusti "kaksi viikkoa nyt voi seistä vaikka päällään". Mutta vuotta ei kukaan pysty noudattamaan ankaraa linjaa. Siksi niin monet epäonnistuvat. Siksi minäkin epäonnistuin aina ennen.

Tämä 4 kk on pisin aika, minkä olen ikinä elämäntapamuutosta toteuttanut. Tämä -12 kiloa on eniten painoa mitä olen yhdelläkään "kuureistani" koskaan pudottanut. Tosin sanottava on, että pudotin 8. ja 9. luokan välisenä kesänä 12 kiloa 2 kuukaudessa, kun siirryin täydestä sohvaperunasta käymään aerobiceissa 7 krt viikossa. Mutta se oli väliaikainen ja ankara rääkki se ja kun se loppui, kaikki tuli tuplana takaisin. Sen jälkeen olenkin jojoillut koko ikäni BMI 31 ja BMI 34:n välillä. (huomaatteko muuten, vielä on niin isot lukemat, että puhun mielelläni BMI:stä enkä mainitse tarkkoja kiloja, vaikka sen tieten voi laskea itsekin, jos tiedätte kuinka pitkä olen. Saatte kilot siinä noin 12 kilon päästä.)

Eli siis, pisin aika mennyt ja vielä vaan jatkuu. Kiitos sen, että ensimmäistä kertaa mulla on kaikki niin kohdillaan, että suurimman osan ajasta en edes muista laihduttavani ja silti tulosta vaan tulee viikko viikon perään. Välillä vähän heittelee, mutta pitkällä aikavälillä suunta on alas. Ja mä oon varma, että nyt mä onnistun. Siinä kuukauden tai kahden päästä mä oon hoikempi, kuin oon ollut yli 10 vuoteen. 

Kevättalvella, mä "mahdun" ekaa kertaa ikinä mun lumilautani painorajoihin. Siitä kerrottakoon, että mulla on lumilauta, jonka maksimipainoraja on 75 kiloa. Mielenkiintoista nähdä millaista on laskea sillä, kun oikeasti painaa sen verran. Onkohan se helpompi vai vaikeampi "ajaa"? Pystynköhän mä ensimmäistä kertaa nousemaan perseeltäni etukautta ylös, kuten veljeni tekee? Nykyään mä kiinnitettyäni jalat lautaan, joudun aina ensin pyörähtämään mahalleni ja sitten siitä punnertamaan itseni polvien kautta ylös. Koska mun vatsalihasten kunto ja läskit ei vaan oo mahdollistaneet sitä, että onnistuis ponnistamaan etukautta ylös.

Niin ja sitten tän kilometrin mittaisen hehkutuksen (mä oon niin onnellinen, että tää onnistuu ja tuloksia tulee) jälkeen, niihin kuviin. 

Let me introduce smaller me:

Samat vaatteet, sama paikka. Ja jotta osaatte verrata, niin tässä vielä kukin kuvista lähtötilanteen vastaavan kuvan kanssa vierekkäin.

 Edestä. Muutosta huomattavissa, jos katsotte:

- kaula

- hartialinja 

- melkein näkyy solisluut

- olkavarret (olkapään ja kyynärpään välinen alue)

- kädet, roikkuessaan rentoina sivuilla, osuu kehoon vasta lantion korkeudella, ei mahan

- housujen kuminauhavyötärö ei kiristä niin paljon, että syntyis tuollaista vekkiä

- reidet osuu toisiinsa aavistuksen ylempänä

+ (ei liity pudotukseen, mut ihonväri on kesälle tyypillinen "rusketun tuosta noin vaan")

Sivusta. Muutosta huomattavissa, jos katsotte:

- leukalinjaa. Ei lähde enää niin vinosti alas.

- kaula 

- hartialinja

- koko käsi

- vatsa on vähän litteämpi

- myös selästä on lähtenyt, koska selkää ei näy enää niin paljon tuon käden vieressä

- etureiden yläosa

- pohje (vai kuvittelenko mä vain?)

Takaa. Muutosta huomattavissa, jos katsotte:

- hartialinjaa

- lapaluut erottuu vähän selkeämmin

- rintaliiveistä pienempi vekki

- selkämakkarat pienentyneet, osittain jopa kadonneet

- kädet osuu vartaloon vasta lantion kohdalla

- peppu

- reidet osuu toisiinsa vasta ylempänä

+ (ei liity asiaan, mut hiukset on tietysti pidemmät :D)

Sellaista. Sinänsä muutos on yllättävän pieni, kun kyse on kuitenkin 12 kilosta, mutta kyllä sen eron näkee, kun hakemalla hakee. Mä tuijottelin näitä kuvia tänään ihan onnessani :) 

Koskaan ennen mulla ei oo ollut näin konkreettisia todisteita, vaa'an lukemien lisäksi siis, kehon mittasuhteiden muutoksesta. Valokuvia mulla on aina itsestäni ollut, mutta eri tilanteet, eri kuvakulmat ja eri vaatteet on aina tehneet niistä vaikeasti keskenään verrattavia. 

Homma jatkuu ja paljon on vielä tehtävää, mutta iloitsen tästä välietapista ja positiivisista muutoksista.

Päivät 111-113, järkkäilyä

Isoihin elämänmuutoksiin liittyy aina järkkäilyä ja mä en nyt keksi, mikä ois isompi elämänmuutos, ku että työttömästä työntekijäksi ja muutto kaupungista toiseen samaan aikaan. Tai siis mun elämässä tää on kuta kuinkin isoin muutos mitä voi olla. Normaalit ihmiset saattaa mennä naimisiin ja hankkia lapsia, mä en, joten mulle iso muutos on uuden työn aloittaminen ja kaupungin vaihtaminen.

Tähän liittyy paljon järkkäämistä ja sillä mä oonkin tässä viime päiviäni kuluttanut ja kulutan vielä tulevia päiviäkin. Sellaisten perusvirallisten hässäköiden (irtisano asunto, etsi uusi, irtisano sähkö, tee uusi sähkösopimus, käy kelassa, käy työkkärissä, väestötietojärjestelmään muutokset, hommaa muuttokuljetus, verokortin päivittäminen) ohessa mä oon tässä tehnyt etänä muutamia työhön liittyviä juttuja ja yrittänyt liikkua. Työhön liittyen mun tarttee esimerkiksi vielä laatia oma työsopimukseni. Juristi kun olen, niin totta kai tämäkin räpsähti mulle. Eli ei vaan nimeä loppuun, vaan mä kirjoitan sen koko asiakirjan itse. Lievä intressi tehdä se kunnolla! Onneksi sain lakimiesliitosta sellaisen ohjevihkosen, että sovi ainakin näistä ja näistä, näin ei kannata tehdä jne. Minä kun en ole koskaan ennen työsopimusta kirjoittanut alusta loppuun. 

Mun ohjelma on nyt sellainen, että perjantaina menen vaarini kanssa tapetoimaan uudesta asunnostani muutaman seinän ja maanantaina on varsinainen muutto. Blogin kannalta tää tarkoittaa, että yritän kirjoittaa vielä yhden postauksen torstaina (tosin en takaa sitäkään, riippuu siitä onko tärkeämmät asiat hoidossa) ja sen jälkeen seuraavaa on luvassa todennäköisesti vasta, kun mun uusi asunto on kondiksessa. 

Ohessa muuten näette muutaman seinän värit :) Makuu/työhuoneeseen yksi seinä vaalean sinistä ja sitten sellaiseen olohuone/tupakeittiö-tilaan kaksi seinää vaalean vihreää. Ihanaa saada taas vihreitä seiniä! Oon ollut 6 vuotta ilman. Vihreä vaan on sellainen mun "sielunväri" ja mulla olikin kokonaan vihreät seinät molemmissa omakotitaloissa, missä asuin ikävuodet 2-20. Nyt kun vuokralle meen, niin en viitsi ihan kaikkia seiniä vihreäksi laittaa, että ei liikaa rajoita sen asunnon edelleen välittämistä aikanaan mun jälkeen, mutta kaikki on eteenpäin :)

Kiinnitin muuten huomiota siihen, että kun tän blogin piti keskittyä elämäntapamuutokseen liittyviin juttuihin, niin tästä onkin tullut aika päiväkirjamainen ja elämäntapamuutokseen, karppaukseen ja laihduttamiseen liittyvät asiat ovat varsin sivuosassa, nyt kun toisella elämäni osa-alueella (työssä) tapahtuu niin paljon. Mutta tää on yksi karppaamisen oheisvaikutus. Kun tän tekee oikein, tää oikeasti jää todella sivuosaan. Ei oo ongelma eikä mikään valita niitä oikeita ruokia. Itse asiassa mä en enää edes tee valintoja niiden suhteen. Kaikki on jo itsestäänselvää. 

Niinpä elämäntapamuutoksen kannalta ainoat asiat, mille mun nykyisin on suotava ajatuksia, ovat se, että tukin väkisin sitä liikuntaa aikatauluuni ja että pidän herkkujen määrät kohtuullisina. Liikunnat olivatkin jo viime viikolla paremmalla tolalla, kuten tuosta yhteenvedosta näette. Ainut vaan, että olivat vähän kevyemmän sorttisia. Uinti ja vesijuoksu ovat molemmat mulle tosi kevyitä lajeja, kun lihavahan nyt pysyy pinnalla vaikka ei tekisi mitään. Myöskin pyöräily äidin kanssa on tosi leppoisaa hommaa, ku äidillä on sellainen pyörä, että hän pyöräilee sen takia luonnostaan tosi hiljaa. (Aivan kuten minäkin pyöräilen veljeni pyörällä huomattavasti nopeammin kuin omallani. Pyörissä on eroja.)

Viime viikon kokonaissaldo oli miinus puoli kiloa, mikä on minulle ihan riittävä. Olen tyytyväinen jokaiseen viikkoon, jossa pudotusta tulee vähintään se puoli kiloa. Tähän viikkoon mahtui nyt kaiken kaikkiaan kolme jäätelönsyömiskertaa, joten siltäkin kannalta ok pudotustulos. Edelleen siis filosofialla "rentoudella saavuttaa parempia tuloksia pitkällä aikavälillä kuin ankaruudella".

Syömiset ovat olleet tällaisia:

Lauantai:

-aamupala: omena kuorineen

- lounas: 30 cm subi

- iltapala: porkkanoita, dippiä ja jäätelöä

Sunnuntai:

- aamupala: omena kuorineen

- lounas: porsaankylkeä (?), jäävuorisalaattia, vesimelonia

- iltapala: sama kuin lounas, vähän pienempi annos

Maanantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kookosöljyä

- lounas: lohirulla, kreikkalaista salaattia, 28 g Daim-patukka, 1 pätkis

- iltapala: 75 g maksamakkaraa, kerikkalaista salaattia 

Ja pakko mainita tuohon subiin liittyen: mä tosiaan halusin pitkästä aikaa kokeilla ottaa sen leivän. Aattelin, että sehän on kokojyvää, ehkä se nyt ei tappais mua. Vaan kylläpäs se "tappoi". Nimimerkillä vatsaan sattui ihan todella paljon ja oli kolme päivää ripuli. Hip hei ja voi voi :( Enkö mä ihan oikeasti voi koskaan enää syödä leipää? Edes vähäsen silloin tällöin? Nyt nimittäin näyttäisi siltä, että en. Suurimman osan ajasta mä pärjään hyvin ilman leipää, enkä mä sitä enää koskaan osaksi päivittäistä arkeani ottaisikaan, mutta olisihan se nyt kiva silloin tällöin vähän syödä. Ihan samalla tavalla, kuin silloin tällöin syön myös sokerisia herkkuja, vaikka pääsääntöisesti ne ovatkin kiellettyä tavaraa karppaajalle. Mutta nou bonus, mun oikeasti tarttis mennä niihin allergiatesteihin, mutta missäpä ja millä ajalla sellaisen kalenteriinsa tukkisi?

Päivät 107-110, itsensä hyväksymisestä

Taas on huideltu pitkin maita ja mantuja. Eilen olin siis taas Oulussa ja nyt onkin hyppysissä uuden asunnon avaimet ja vuokrasopimus. Vuokrasopimus alkaa 15.7. mutta mä saan halutessani vaihtaa muutaman seinän väriä siellä vuokranantajan laskuun, kunhan itse toteutan muutostyöt, joten tähän lähiajoille on odotettavissa lisää hässäkkää ku mietin, että onnistuisko, milloin ja miten se muutostyö ja milloin mä voisin muuttaa. Uudesta asunnosta kuitenkin myöhemmin lisää, nyt ajattelin paneutua aiheeseen itsensä hyväksyminen.

Katsokaapa ensin tätä kuvaa.

Mitäpä voimme päätellä kuvasta? No tietenkin, että vaikka kohta on lähtenyt jo 12 kiloa, urakkaa on vielä paljon jäljellä. Mutta lisäksi siitä näkee miten tää mun vartalo muuttuu painonpudotuksen myötä. Todellisuus on vaan se, että multa lähtee about ensimmäisenä rinnat kokonaan pois. Entinen poikakaverini kerran mietti ääneen, että erottuisivatkohan rintani paremmin, jos vatsani olisi pienempi. Vastaus on ei, koska jos vatsa lähtee, lähtee myös rinnat. Musta ei koskaan tuu sellaista "hoikka vatsa, mutta rinnat ja peppu löytyy"-tapausta. Ei ainakaan ilman silikoneja, joita en aio laittaa. 

Huomattavissa on myöskin, että mitä enemmän mun pesupallo pienenee, sitä isommilta ja leveämmiltä mun hartiat näyttävät. Sama pätee myös mun jalkojen ja käsien lihaksiin. Tuossa on nyt housut jalassa, mutta siis hoikistumista kun tässä tapahtuu, niin myös mun reisien lihakset on koko ajan isommat ja isommat suhteessa kokonaisuuteen. Peppu onkin sitten varmaan ainut "naisellinen" juttu mussa mihin oon itsekin tyytyväinen. Pakaralihas onkin varmaan ainoita lihaksia, joista mua ei haittaa yhtään, vaikka se on iso ja vahva :D Onpahan ainakin peppu, kun ei mitään muuta oo. 

Yhteenvetona tästä siis: mun vaihtoehdot on joko nainen mallia pallo tai nainen mallia urheilullinen. Ei oo mitään naisellisen pyöreää, on vaan selkeästi läski ja urheilullisen lihaksikas täysin ilman naisellisia muotoja. Ja näistä mun on valintani tehtävä ja mä oon valinnut, että mielummin oon sitten lihaksikas, ku siihen ei liity muita haittoja, kuin se, että mun kroppa ei miellytä niitä miehiä, jotka on sitä mieltä että "naisen pitää näyttää naiselta". Mut enpä mä ole koskaan ennenkään yrittänyt miellyttää ketään ja tällaista elämäntapamuutosta tehdään vain itseä varten. Mulle ei oo paskanvertaa väliä sillä mitä joku muu musta ajattelee. Itsehän itseni kanssa elän ja itseni kannan ja mä oon muutenkin ihmisenä sellainen, että heitän aika äkkiä ihmisiä pois elämästäni jos ei "synkkaa enemmän tai vähemmän täydellisesti". 

Mun on rehellisesti myönnettävä, että mulla oli varmaan 15 vuotta kriisi sen tosiseikan kanssa, että mulle ei koskaan kasvanut rintoja vaikka sitä lapsena tosi kovasti odotin. En ois tarttenut isoja, mulle ois riittänyt esim. B-kuppikin. Sitten ku tajusin, ettei niitä koskaan tuu, niin sitten mä mietin tosi monta vuotta, että laitanko joskus silikonit. Mutta vasta aivan viime vuosina mä oon viimeinkin oppinut hyväksymään itseni tällaisena. Mun ei tartte mahtua johonkin yleiseen muottiin vallitsevasta kauneusihanteesta vaan mun kannattaa hyväksyä se mitä mä oon ja nauttia siitä täysillä. 

En ehkä voi keikistellä naisellisesti ja olla viehättävä ja elegantti. Mutta mä oon tosi vahva ja jaksan tosi paljon. Mä jaksan juosta pitkästi ja kantaa kauppakassini itse. Voin kantaa myös tosi paljon painavampia juttuja kuin muut naiset. Mä oon naisporukassa aina se, johon muut turvaa. Se on ihan imartelevaa, kun muhun luotetaan. Mä uskallan kulkea iltaisin ja pimeillä kujilla, koska tiedän, että osaan ja pystyn tappelemaan tarvittaessa todella kovaa vastaan ketä tahansa vastaan. Kunhan sillä ei vaan ole asetta tai puukkoa :D Sitä tilannetta pitäisi jo pari sekuntia miettiäkin. Mutta niin, jos paeta tarvitsee, niin kyllähän mä juoksen lujaa. Mitä ei ehkä tee se "ei-urheilullinen vaan naisellisen pyöreä"-tapaus.

Mitä sitten ulkonäöllisiin seikkoihin tulee, niin urheilullisena ja helposti lihaksia saavana ihmisenä, mulla on muodot aika kohdillaan, sitten ku läski lähtee. Mulla ei tuu olemaan tasapaksuja, löysiä raajoja vaan lihaksikkuuden takia pieniä kurveja just oikeissa paikoissa ja kaikki on kiinteää. Se on nähtävissä jo nyt, vaikka myös jaloissa ja käsissä on vielä läskiäkin.

Kiinteys onkin yksi liikunnan parhaista positiivisista vaikutuksista ulkonäöllisesti. Pelkällä ruokavaliolla voi tosiaan pudottaa vaa'an lukemia, mutta liikuntaa harrastamalla lähtee turhat hötöt hiiteen. 

Tää on siis mun tilanne. Itsetuntemus ja realistisuus on auttaneet hyväksymään itsensä enkä turhaan ruoski itseäni vaikka en olekaan missään ihannemitoissa. Kehotan kyllä vakavasti samaa muillekin. Että miettisi mikä on tilanne omalla kohdalla, hyväksyisi tosiasiat ja keskittyisi sitten nauttimaan parhaista puolistaan. En sano, että lihava ei saisi laihduttaa, lihavalle laihduttaminen edistää lähes aina terveyttä ja elämänlaatua. Mutta pitää oppia näkemään mitkä asiat korjaantuu painon pudottamisella ja mitkä ei. Muuten ei siellä "maalissa" odotakaan onnellinen sinä, vaan huomaat, että ongelmat eivät kadonneet minnekään. 

 Ruokajuttuja taasen:

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: annos lassakaa

- välipala: pieni pyörremyrsky (=jäätelöannos)

- iltapala: porkkanoita, dippiä ja leipäjuustoa

Keskiviikko:

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: annos lassakaa

- iltapala: omena, valkohomejuustoa

Torstai: 

- aamupala: vadelmia, partista, vähän kermaa

- lounas: grillikylkeä, bearnisekastiketta

- iltapala: kirsikoita

Perjantai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: vähän kasvissosekeittoa Oulun yliopistolla

- lounas2: jättikerroshamppari Raahen Rollsissa (mun piti aluksi mennä työpalaverin jälkeen Oulun subiin syömään salaatti, mutta ku olin jo kerran eksynyt autolla sinä päivänä Oulussa, niin ei kiinnostanut lähteä uudestaan sukkuloimaan kaupunkiin autolla)

- iltapala: jäätelöä 

Okei, huikaisevan terveelliset ruuat perjantaina :D Kompensoin tuota tänään ja huomenna.

Päivät 105-106, oma auto

No niin, yritetääs malttaa kirjoittaa nyt tätäkin. Mun elämässä sattuu just nyt niin paljon, että huh huh. Tässähän vallan unohtaa laihduttavansa! 

Mutta aloitetaan ensin painoasioilla. Mun perinteinen maantaikirous oli taas voimissaan. Maanantaikirouksella tarkoitan nyt siis sitä, että kun merkitsen tänne blogiin edistymissivulle aina maanantain painon, niin se maanantaipaino tuppaa säännönmukaisesti olemaan korkeampi. Joku Murphyn laki siis. No, kaniticker tuossa sivussa näyttää aina sen reaaliaikaisimman edistymisen. Tosin sitäkin mä päivitän vain kilon tarkkuudella eli esimerkiksi tänään en voinut siirtää sitä -12 kiloon, koska se jäi 100 grammasta kiinni. Olin siis tänä aamuna laihtunut alkutilanteeseen nähden tasan 11,9 kiloa. Ja eilen maanantaikirouksen takia oli sitten vaa'an lukema kilon enemmän. Very nice. Tyyliin se nousi sunnuntaista maanantaihin 600 g ja sitten laski maanantaista tiistaihin kilolla... 

Oheisesta kuvasta myös havaitsette, että viime viikonkin liikunnat olivat sangen vähäiset. Syy oli siis: maanantaina polttarit, tiistai ja keskiviikko reissussa, perjantaina sain työpaikan ja siitä alkoikin hässäkkä, joka jatkuu edelleen. Saa nähdä tuleeko tästä viikosta yhtään parempi.

Ennuste työntekijänä olemisen aikaiselle painonkehitykselle hyvä, mä nimittäin meinaan unohtaa syödä, kun on paljon tekemistä. Ja kun karppaajalla ei muutenkaan hirveästi ole nälkä niin... 

Sain siis työpaikan toisesta kaupungista, joten tässä on pitänyt irtisanoa tämä kämppä, irtisanoa sähkösopimus, ilmoittaa netissä ja kalevassa että haluan asunnon Oulusta ja vastailla aika lukuisiin puheluihin, koska siisti, luotettava, tupakoimaton ja eläimetön naisjuristi vakituisella työpaikalla tuntuu olevan haluttu vuokralainen. 

Työssä tarvitaan myös autoa, joten sellaisenkin mä hommasin eilen. Tai no isä oli tehnyt pohjatyöt ja tässä vaiheessa maksoi sen (maksan isälle sitten takaisin kunhan palkka alkaa virrata). Mä sitten viime yönä hoidin sille vakuutuksen verkkopankissa ja tänään kävin rekisteröimässä sen omiin nimiini, heti kun tuli sen verran taukoa asuntojen tarjoajilta. 

Ajokorttihan mulla on ollut kohta jo 8 vuotta, mutta tää on mun ensimmäinen oma auto. Hämmentää vähäistä enemmän. Tää on nyt "ihan tavallinen ja halpa" auto. 2500 euroa maksoi, -98 vuoden Volkswagen Golf, ajettu 179 tuhatta kilometriä. Tarkoitus olisi nyt ajella tällä pari vuotta, niin sitten se on maksanut itsensä takaisin. 

Autoissa kuulemma sääntönä, että niiden arvo alenee 2000 euroa vuodessa, joten sen laskukaavan mukaan yritän saada tämän kestämään ja toivon ettei se jätä välille :D Mullahan oli ainoana vaatimuksena, että auto ei jätä välille. Muuten en ole kranttu auton suhteen, enkä koe tarvitsevani, enkä halua mitään arvokasta autoa. Sehän inhottais itseäkin, jos ois paljon rahaa kiinni kohteessa, jonka arvo alenee huimaa tahtia ja joka on vielä kaiken lisäksi alttiina muiden törttöilyille, omille törttöilyille ja mahdolliselle ilkivallalle, varkaudelle ja haitallisille sääolosuhteille. 

Mutta mutta, onpas taas pitkästä aikaa aikuinen olo :D Mulla on työpaikka ja auto. Jälkimmäinen on vielä tosi ihmeellistä ja osittain pelottavaakin. Olen nimittäin partiolaisuudestani huolimatta tosi uusavuton autojen kanssa. Melkeinpä mentaliteetillä osaan ajaa ja tankata sen, mutta siihen se loppuu. Nyt pitää opetella paljon, ku on oma auto, josta murehtia. Tähän asti kun oon vain lainaillut muiden (äiti, isä, silloinen poikaystävä) autoja, niin autojen omistajat on huolehtineet kaikesta ja mä en oo niihin sitten kiinnittänyt huomiota.  Nyt pitäis opetella vaihtamaan renkaat, lisäämään lasinpesunestettä, tarkistamaan öljyt ja mitä tuossa nyt tartteekaan tehdä. 

Ja paljon ajoja tulee olemaan. Mä päätin, että mä muutan Ouluun, vaikka se tarkoittaakin, että työmatka on per suunta 40 km. Työn sijaintipaikkakunta olisi nimittäin ollut niin pieni paikka, että en mä olis halunnut vapaa-aikaani siellä olla. Ja sitten pienellä paikalla on aina se, että kaikki tuntee kaikki. Suurkaupungin massaan on niin paljon helpompi ja mukavampi upota. Ja Oulussa on suuri osa mun kavereista ja siellä on myös palvelut kohdillaan.

Sitten ne ruuat taas tähän loppuun. Onneksi oon tajunnut kirjoittaa niitä ylös siihen pieneen muistivihkooni, muuten mä en niitä kyllä kaiken tämän hässäkän keskellä muistais ulkoa. Ja hei, tulipa nyt mieleen, että varmaan tänäänkin vois lounasta syödä... Pistän sen uuniin kun saan tämän valmiiksi :D 

Sunnuntai:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista

- lounas: annos lassakaa

- iltapala: herkkukurkkua ja juustoa 

(huomaatteko, oikein yritin syödä kevyesti ettei varmasti tulis plussaa maanantaille ja silti tuli 600g!!! Jotka lähti tietysti korkojen kera pois heti tiistaina... No pitkällä aikavälillä, pitkällä aikavälillä...)

Maanantai:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: annos lassakaa

- iltapala: omena kuorineen (tääkin meni tosi myöhään, ku oli niin paljon tekemistä ja niin monta puhelua)