Päivät 42 ja 43 och Glada Vappen!

Jee, vappu! Se ainoa puolitoista päivää vuodessa, kun voi vetäistä päähänsä tuon ei kenellekään sopivan valkolakin. Minun lakkia koristaa Lakimiesliiton kokardi ja yritin siitä ottaa kuvan, mutta tuo 24 karaatin kulta kimmeltelee siihen malliin, ettei se oikein onnistunut. Ei voi mitään. Mietiskelin kuitenkin tätä kuvaa katsellessani, että ei kai loppuunsa ihmekään, että pinkki on viime aikoina viehättänyt mua. Sehän sopii mulle tosi hyvin! Silmät näyttää supervihreiltä ja kasvot muutenkin jotenkin "valoisammilta" :)

Täytyy lähteä kyllä huomenna vielä jonnekin tuo päässä toikkaroimaan. Tänään käytiin veljen kanssa kaupungilla pyörimässä, Pedrinaksessa syömässä (nam!) ja sitten kuikuiltiin Länsipuistossa, kun siellä piti olla opiskelijatapahtuma. Tai ei kuulemma mitään suunniteltua, mutta kuitenkin. No siellä oli me kaksi ja 4 tuntematonta tyyppiä. Jes. Seistiin siellä aikamme enemmän tai vähemmän vaivautuneina ja lähdettiin pois. Veli palasi myöhemmin katsomaan, josko sinne olisi hänen tuttujaan ilmestynyt, minä vietin laatuaikaa Angry Birds Spacen kanssa :D Ihan vähäsen nakersi lukea kavereiden facebook-päivityksiä Rovaniemen vapusta, olisin niin halunnut sinne heidän seuraansa!

Päivän paras anti olikin siis tarjottavanaan Pedrinaksella. Olen monta vuotta ottanut tuollaisen annoksen, mikä veljellänikin tuolla on menossa, mutta tällä kertaa teki mieli niin paljon hampurilaista, että otin sitten sellaisen ja edes pientä "linjojen pelastamista" ajatellen otin salaatin ranskalaisten tilalle. En tiedä välittyykö se tuosta kuvasta, mutta se salaattikasa oli valtava.

Vapun kunniaksi nyt tullut otettua vähän rennommin.

Sunnuntaina:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: subwayn kanateriyakisalaatti + 5 keksiä

- iltapala: ei iltapalaa, koska söin lounaan vasta viiden jälkeen

Maanantaina:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: hampurilainen ja salaattia

- välipala: 1 siideri, 1 munkki ja 3 pientä cupcakea

- iltapala: proteiinijuoma ja omena kuorineen

En ole nyt näissä ruokapäiväkirjoissa maininnut aiemmin, mutta ostin vapun johdosta 2 litraa simaa. Sen kaloreista en oikeastaan tiedä muuta kuin että niitä on, koska ainesosaluettelo alkaa: vesi, sokeri, fariinisokeri... Niin ja sitten äidille ostettiin 3 litraa simaa, jotka vedetään kolmeen kurkkuun. Sima ei todellakaan ole mitään laihduttajan juomaa, kuten ei mikään muukaan vedestä, maustamattomasta teestä tai kahvista poikkeava, mutta edelleen, sama logiikka kuin pääsiäisenä. Vappuna voi vähän herkutella asiaan kuuluvilla jutskilla, kunhan yrittää pitää kohtuutta mukana. Pakko kuitenkin todeta, että onneksi vappu on vain 2 päivää. Vappuaatto ja vappupäivä. Joulu, joka herkutteluineen (ainakin kaupan mainosten, facebookin, pikkujoulujen jne. perusteella) saattaa alkaa jo marraskuussa, on ihan killeri niille, jotka yrittävät vahtia linjojaan. Onneksi jouluun on vielä matkaa. 

Viime viikko oli kuudes viikko tässä mun elämäntapamuutoksessa ja sen liikunnat näyttivät tuolta. Painottuivat vähän loppuviikkoon. Torstaina oli tarkoitus käydä juoksemassa, mutta mut kutsuttiinkin kahden tunnin varoitusajalla partioviikon tapahtumaan, jossa meni pari tuntia lapsille ritsan käyttöä ohjaten ja trebuchetella (en tiedä miten se kirjoitetaan, no sellainen katapultti kuitenkin) ammuttuja perunoita hakien. 

Sunnuntaina olisi teoriassa pitänyt tehdä kahvakuulatreeni, mutta kas kun kävelylenkki aurinkoisessa säässä kiinnosti enemmän... 

Painoa tippui tällä kuudennella viikolla loppuunsa 800 g. Se on ihan jees tulos ja yhdessä viime viikon kanssa näille kahdelle viikolle tulee pudotusta yhteensä kilo ja sekin on vielä ihan jees tulos. 

Ihmettelin tässä muuten, että olen ollut nyt puolitoista kuukautta ilman sipsiä. Siis oikeasti, on varmaan useampi vuosi siitä, kun viimeksi olen onnistunut olemaan niistä näin kauan erossa. Tämä on aika hyvä juttu, sillä sipsit olivat about mun suurin ongelma, koska pidin (okei, pidän edelleen) niistä tosi paljon ja niitä yleensä tuli syötyä aika paljon, kerta-annos vähintään 150 g. Nyt kun sais vielä siivottua noita makeita juttuja pois, kun niitä on tässä viime aikoina mennyt melkoisesti.

Päivät 40 ja 41

Jee, vaaka antaa viimeinkin viitteitä siitä, että kohta selätetään tämä paino, missä suurimman osan viime vuodesta hengasin. Asian edistyminen on aina positiivista.

Perjantain murkinat:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: lassakaa, 10 g tummaa suklaata

- iltapala: subwayn kanateriyakisalaatti, 4 pientä cupcakea (paketin mukaan kaloreita yhteensä vähän yli 400)

Lauantai:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä

- välipala: spice icen kinuski-kuuma lähde (kaupungilla)

- lounas: porsaan ulkofilettä, jäävuorisalaattia, vesimelonia

- iltapala: leipäjuustoa, kipparijuustoa, n.50 g mämmiä, vaniljakastiketta

Näyttääpä porsastelulta, kun ne tuohon noin kirjoittaa :/ Vaan ei voi mitään, hieman on tullut herkuteltua tässä parina päivänä. Noi perjantain cupcaket oli puhtaasti mieliteko ja toi mämmihässäkkä oli yleistä kontrolloimattomuutta. En tajua miksi sitä piti ottaa, kun en minä edes pidä siitä. Ja tää noudattaa taas samaa kaavaa, ensin arkipäivät kohtuu ok, mutta sitten viikonloppuna äidin kanssa mennään päin mäntyä. Mä en ymmärrä mikä siinä on niin kamalan vaikeaa. Tai no ymmärrän minä; jos on 10 vuotta tehnyt jotain, mikä tuottaa itselle nautintoa ja siihen liittyy kaupan päälle sosiaalinen tilanne, ei siitä ole kovin helppoa pyristellä irti. Osa tupakoijistahan sanoo samaa, yksi vaikeus tupakasta eroon yrittämisessä on luopua niistä sosiaalisista tilanteista "kun lähdetään tupakalle" tai sitten ihan vaan siitä hetken tauosta, jolloin et tee mitään muuta, kuin vain poltat ja oot olemassa. 

Huomasihan sen eron esimerkiksi viime kesän kesätöissäkin. Minulla oli kaksi kahvitaukoa ja lounastauko, mutta muuten tein koko ajan töitä aamusta iltapäivään. Sen sijaan tupakoitsijat kävivät x kertaa päivässä seisoskelemassa porukalla pihalla ja saivat sen verran enemmän taukoa töistä ja aikaa sosialisoimiseen.

Meille tuo yhteinen herkuttelu on edelleen sitä jaettua mielihyvää ja siitä on vaikea päästä irti, koska se oli kauan se viikon hetki, jota me eniten odotimme. Että voi perjantai-, lauantai- ja sunnuntai-iltoina istahtaa yhdessä mässyttämään ja katsomaan jotain hyvää leffaa tai sarjaa. Vähän niin kuin jotkut odottavat keskiviikkoa, perjantaita ja lauantaita, että pääsisivät bilettämään ja ne ovat heille viikon kohokohtia.

Tänään yritän pysyä "ruodussa", mutta ei ole helppo ilta luvassa, sillä veljeni tulee tänään kesäksi kotipaikkakunnalleni ja ilmeisesti äiti ja veljeni haluavat hakea illalla jotain syötävää. Eli minulle on tiedossa hilpeä ilta katsellen kun muut syövät pitsaa ja itse syön omenan. Tai jotain sinne päin. Jippii. 

Ei tässä auta kuin pitää tavoitteet mielessä. Huolimatta siitä, että tällä viikolla on tullut herkuteltua kolmena päivänä (keskiviikkona jäätelöä, perjantaina ja lauantaina yllä luetellut), paino on jostain syystä kuitenkin laskusuunnassa ja jos tänään pysyn aisoissa, saattaa viikon saldoksi tulla noin kilon tiputus (se kävi jo -1,3 kilossa ennen perjantain ja lauantain porsasteluita), mikä olisi tuloksena ihan jees.

Niin joo, sitten piti vielä näyttää teille tämä kuva (joka on laadultaan taas niin mahtava). Turkoosi trenssi 70 eurolla Haloselta. Jee, oon halunnut trenssin ties kuinka pitkän ajan. Ja toi on väriltään ja malliltaan tosi kiva. Vielä kun vähän pienenisi tuo mahanseutu, niin vielä parempi :D Toi siis löytyi lauantaisen shoppailukierroksen yhteydessä. Alun perin lähdettiin vain hakemaan äidille yksiä housuja ja mulle crocseja, mutta sitten löytyi myös tuo huivi, tuo takki ja 40% alennuksesta minulle kolme mekkoa lisää :D Eli jee, nyt mulla on yhteensä 6 mekkoa. Jos kesästä tulee yhtä kuuma kuin kaksi viime kesää ovat olleet, mulla ei varmaan juuri muuta päällä näykään.

Tähän on muutamaan viikkoon mahtunut nyt enemmän hankintoja kuin valehtelematta pariin viimeiseen vuoteen. Puolet paidoistani nimittäin ovat olleet minulla yläasteelta asti. Myös aiempi kesätakkini, mummuni tekemä vihreä samettitakki on ollut minulla 8. luokalta asti. Ainoastaan housut ja kengät ovat olleet kuluvaa sorttia, joten niitä on pitänyt uusia sitä mukaa, kun ne ovat kuluneet kirjaimellisesti puhki.

Pinkki on selkeästi mun uusi musta :D Oikeasti, mulla oli aiemmin ihan kaikki mustaa. Nyt mulla on 3 pinkit kengät (1 tennarit, 1 ballerinat ja nää crocsit), pinkki laukku, 2 pinkkiä mekkoa ja pinkki huivi. Mä oon ollut "musta" niin kamalan monta vuotta, että jotenkin kaipaan värejä. Ja pakko todeta, että ainakin mun silmään natsaa tosi hyvin yhteen toi kombo turkoosi-pinkki-musta, mikä mulla on tuossa kuvassakin päällä. Se on loppuunsa jotenkin enemmän mua kuin kokomustat vaatteet, koska en minä luonteeltani loppuunsa ole mikään synkistelijä.

Noi crocsit on muuten mallia tää ( http://www.crocs.fi/crocs-jayna/11851,fi_FI,pd.html?cid=422&cgid=women-footwear-flats ) ja ihan supermukavat jalassa ja näyttävätkin vielä hyvältä. Siis ollakseen kengät, jotka sopivat just sellaisiin tilanteisiin, joissa "ei halua pilata parempia kenkiään". Käyttömukavuudesta kertonee se, että jos olisin työssä, jossa mun pitäis seistä suurin osa työajasta, mä laittaisin jalkaani nämä. Laittaisin nämä jalkaan myös kesällä pidettävälle partioleirille, rannalle, mökille... No kaikkiin paikkoihin, missä saattaa haluta pitää jalassaan kevyitä, "helposti jalkaan saatavia" kenkiä, jotka eivät pelästy vettä tai epämääräisiä olosuhteita. Niin joo ja jos olisin lämpimässä kohteessa lomalla, laittaisin nämä jalkaan pitkää kaupunkitallustelua varten.

Päivät 38 ja 39

Aika menee ihan hirmu nopeasti! Kohta on taas viikonloppu ja pitää olla tarkkana. 

Huikentelin menemään kuitenkin jo keskiviikkona:

- aamupala: 1 dl mansikoita, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: lohirullia (graavilohta, kylmäsavulohituorejuustoa, lehtisalaattia), tomaattia ja paprikaa

- välipala: jäätelöannos kaupungilla (oli kyllä niin hyvää!)

- iltapala: kebablihaa, salsaa, chilikastiketta ja päärynä

Toi oli siis mun ensimmäinen jäätelöannos ties kuinka pitkään aikaan ja se vaan jotenkin "kuului" aurinkoisen ja lämpimän päivän kaupunkikierrokseen. En ostanut kaupungilla ollessani mitään muuta, mutta oli mukava käveleskellä ympäriinsä, kun näitä kodin seiniä on tullut tuijotettua jo ihan tarpeeksi. 

Tänään sitten oli vuorossa:

- aamupala: 1 dl mansikoita, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: annos lassakaa (jauhelihaa, kesäkurpitsaa, sipulia, valkosipulia, kevätsipulia, porkkanaa, salsakastiketta ja parmesan-juustoa) ja 10 g tummaa suklaata

- iltapala: proteiinijuoma ja omena kuorineen

Tää oli toinen kerta, kun valmistin tuota lassakaksi kutsumaani ruokaa. Viime kerralla se meni vähän kuutamolle maustamisen ja kosteuden puolesta, niin tällä kerralla kävin hakemassa vähän ideaa ystäväni pitämästä ruokablogista. Tää ei nyt ihan hänen ohjeensa mukaan mennyt, mutta idea salsakastikkeen, valkosipulin, kevätsipulin ja parmesan-juuston käytöstä tuli sieltä. Porkkanaakin laitoin kokeeksi sekaan. 

Nesteiden osalta tää oli jo kohdallaan, mutta makua pitää vieläkin vähän hakea, ennen kuin se on hiottu huippuunsa. Luulen, että nyt tässä on enää vikana juuston laatu ja määrä. Toi parmesan ei ollut ihan mun juttu, joten ensi kerralla kokeilen jotain "tavallisempaa". Juustoa voisi myös ehkä olla hieman enemmän... Oli kuitenkin kiva huomata, että se kevätsipuli ei tuolta seasta maistunut miltään eikä myöskään porkkana. 

Oon niin suuren osan elämästäni ollut hirveän nirso ja käyttämättä kasviksia, että oon tosi onnellinen aina kun saan tukittua vihanneksia jonnekin ilman, että ne maistuvat karseilta. Tuo kevätsipuli oli uusi ja miellyttävä tuttavuus. 

Mun kasvisnirsous oli oikeasti niin paha, että alussa (viime syksynä) mun piti syödä jopa jäävuorisalaatti aina vesimelonin tai ananaksen kanssa, että sain sen alas. Nyt oon vähitellen laajentanut kasvisrepertuaaliani myös paprikaan, kirsikkatomaatteihin, rucolaan, jääsalaattiin, tammenlehtisalaattiin ja kesäkurpitsaan. Ja listan jatkoksi tuli siis tänään tuo kevätsipuli. Pientä muutosta vähitellen, niin tuntuu mukavalta eikä yhtään pakkopullalta. Ja vaikka tuosta lassakasta on sanottava, että makua on vielä hiottava, niin maistuu se kuitenkin jo nyt melkoisen hyvältä, eli vaikka esimerkiksi veljeni varmasti kauhistelee tuon ulkonäköä ja pitkää listaa kasviksia, mitä tuossa on, niin vakuutan, että oikeasti tuo on edelleen hyvin pitkälti lasagnen makuista. Odotin pitkään (kun oli syötävä se kaali pois), että sain taas tehdä tätä :) 

Tätini ja ystäväni tuossa ehdottelivatkin jo sosekeiton tekemistä itse ja myös uunikasvisten kokeilemista. Lisäsin ne listalleni seuraavista kokeilemisen arvoisista jutuista. Varmasti itse tehdyt sosekeitot saa maistumaan tosi hyviltä ja ovathan ne terveellisiä ja hyviä vaihtoehtoja lisättäväksi "arjessa pyöritettävien ruokien"-listalle. Niistä uunikasviksista mä en vielä tiedä, kun kasvisnirsoudessani oon yleensä syönyt vain tuoreita vihanneksia ja lämpimät vihannekset on aina olleet nou-nou. Mutta kyllä mä uskon, että tässä jossain vaiheessa makuaisti kelpuuttaa nekin, ku kelpuuttaa se jo tuon uunissa olleen kesäkurpitsankin :) 

On aika hienoa huomata muuten, että makuaisti on mieltynyt enemmän kasviksiin ja siinä missä ennen oli todella todella pakkopullaa syödä salaattia ja söin sitä suunnilleen kyyneleet silmissä, niin nyt se menee ilman, että asiaa tarvitsee juurikaan ajatella. Toki edelleenkin pidän eniten lihasta, kalasta ja kanasta, mutta sen kasviskeon kasaaminen lautaselle ja sen syöminen ei tunnu enää vastenmieliseltä. Loppujen lopuksi kyse oli juurikin siitä, mitä Patrik Borg puhui kirjassaan Rentoa painonhallintaa: on ihan elintärkeää, että oppii valmistamaan kasviksista hyvänmakuisia. Ei kukaan syö pitkään pahanmakuisia juttuja, mutta jos oppii valmistamaan kasviksia hyvänmakuisiksi tai muuten miellyttävillä tavoilla totuttelee itsensä niihin, on onnistuminen todennäköisempää. 

Sitten piti ehdottomasti mainita, kun satuin törmäämään mtv 3:sen nettipalvelussa katsomossa sellaiseen ohjelmaan kuin dieetit vaihtoon. ( http://www.katsomo.fi/search.do?treeId=33992&keywords=dieetit%20vaihtoon ) Tosi mielenkiintoinen. Siinä siis "ylilaiha" ja "ylilihava" vaihtavat keskenään ruokavalioita vähäksi aikaa ja ohjelmassa muutenkin kannustetaan laihoja lihomaan ja lihavia laihtumaan. Siellä oli myös hyvin käsitelty molempia ääripäitä terveyden näkökulmasta. 

Terveyshän normaalisti on sen listan häntäpäässä, kun kyse on syistä, miksi haluaa laihtua. Esimerkiksi minä olen oikein "perusterve" siis lähes aina terve eikä paino muutenkaan haittaa arkeani. Paitsi tietenkin, että vaateostokset eivät ole niin riemuisia kokemuksia. Mutta kenties välillä on hyvä saada kuitenkin muistutusta siitä, miten ylipaino vaikuttaa haitallisesti terveyteen esimerkiksi sisäelinten toimintaan jne.

Omalla kohdallani suurin terveyteen liittyvä juttu painon kanssa on varmaankin se, että jos saavuttaisin normaalipainon, ehkä minun jalkani kestäisi esimerkiksi sählyn tai pesäpallon pelaamista. On niin inhottavaa, ettei voi ollenkaan tehdä kahta kyseistä lajia jalkansa takia. Rakastin aina sählyä koululiikunnassa ja sitä oli aivan liian harvoin. Sitten kun yliopistossa olisi ollut joka viikko ainejärjestömme sählyä, niin sitten mun jalka oli niin hajalla (siis hermo poikki ja nivelet vähän miten sattuu), ettei sählyn pelaaminen tullut kyseeseenkään :(

karpin kaapilla + päivät 36 ja 37

Taas niitä päiviä, että lompakko kiittää karppiudesta. Nimittäin:

Kuvassa on viikon ruokaostokset, joille hintaa tuli 35 euroa. Kasviksia: tammenlehtisalaattia, ruukkusalaattia, kevätsipulia, porkkanoita, kesäkurpitsa, paprika, omenoita, valkosipuli, macadamiapähkinöitä ja tomaatteja. Maitotuotteita: maito, turkkilainen jugurtti, kylmäsavulohituorejuusto, parmesanjuusto. Lihoja: nauta-sika-jauheliha, graavilohta, kebabliha. Einekset: salsakastike ja tomaattikeitto.

Jotkut arvelee, että karppaus tulee kalliiksi kukkarolle, kun joutuu kokonaan luopumaan halvoista elintarvikkeista, kuten perunasta, pastasta ja riisistä. Mun mielestä sen minkä liha-osaston laadukkaimmissa tuotteissa maksaa enemmän, säästää aika äkkiä, kun ei tarvitse ostaa leipää eikä leivänpäällisiä (levitettä, leikkeleitä tai juustoa). Ja jos on mussuttanut herkkuja menemään niin ihan hirmuisesti säästää, kun niitä ei voi enää ostaa. Suurimman osan ajasta mun viikon ruokaostokset maksaa noin 25-40 euroa, riippuen vähän siitä mitä syön. Esimerkiksi kaali maksaa vain joku 2 euroa ja siitä yhdestä pallosta riittää ruokaa ainakin 6 päivälle. Riittäisi kai jopa 9 päivälle, jos se vaan pysyis hyvänä sinne asti (niin voisihan sen laittaa palasiksi ja pakastaa...). Jos puolestaan valitsen ruuaksi lohta tai grillikylkeä, niin ne nostavat aina vähän laskun hintaa. Mutta keskimäärin pääsen mielestäni aika edullisesti, kun ottaa huomioon miten laadukkaasti syön.

Jotkut asiaa tuntemattomat arvelee myös, että karppaus on epäterveellistä. Noh, rehellisesti, kuinka epäterveelliseltä tuo yllä oleva kasa näyttää? :D Ja vaikka jääkaapissani onkin voita, huomautan, että se 500 gramman paketti on ollut siellä kohta jo 5 kuukautta ja alkaa vasta nyt loppua. Puhdasta voita käytän siis noin 100 g kuukaudessa. Kookosöljyä puolestaan menee 1 tl per päivä. Aiemmin, kun söin vielä leipää, meni 800 g margariinia kolmessa viikossa. Olen valitettavasti aina käyttänyt ihan liikaa levitettä leivällä, joten onneksi ongelma ratkesi viimeinkin, kun leivät jäivät kokonaan pois.

Jonkin yksittäisen viikon ruokaostokset eivät vielä kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä erinäisistä kaapeista löytyy kuitenkin lähes aina syötäväksi kelpaavia juttuja. Kurkistetaanpas nyt tämän karpin kaappeihin:

Jääkaapissa näyttää tältä. Se on parhaillaan "täysi". Näyttäisi varmaan täydemmältä, jos olisi pienempi jääkaappi :D 

Viikon ruokaostosten lisäksi tuolla on myös majoneesia, mansikoita, pari kananmunaa, puolikas maustevoi, voita, fetakuutioita, sipuleita, päärynä, oliiveja, teriyakikastiketta, salaatinkastiketta, chilikastiketta kebabille, monivitamiinineste ja maustettua kivennäisvettä.

Kuiva-ainekaappi puolestaan näyttää tältä. Teepannu, heraproteiinijauhetta, kookosöljyä, irtoteetä, hasselpähkinöitä, macadamiapähkinöitä, ravintolisät: magnesium, omega-3 ja d3-vitamiini. 

Syön tällä hetkellä joka päivä 3 pilleriä magnesiumia, 2 pilleriä omega-3:sta ja 1 pillerin d3-vitamiinia. Mielestäni magnesium on auttanut unenlaatuun ja joko se tai omega-3 on tehnyt tosi hyvää kynsille. Sen jälkeen kun aloitin syömään magnesiumia ja omega-3:sta, kynnet on kasvaneet aika paljon ja olleet lohkeilematta, mitä ne aikaisemmin tekivät koko ajan. Magnesiumista on myös sanottava, että nyt ei oo ollut jalassa niitä "suonenvetoja" eli ankaria kramppeja, mitä mulla aiemmin oli vähän väliä.

 

Teetä löytyy myös keittiötasolla olevasta laatikosta. Ah kuinka paljon kivempaa juoda teetä kuin kahvia. On nimittäin paljon enemmän vaihtelua! Jos suklaanhimo uhkaa, mulla on astiakaapissani teelle kaveriksi tummaa suklaata. Joko tuota vadelmanmakuista tai mintunmakuista. Tuolle suklaalevylle hyvä sijainti on nimenomaan astiakaappi, jolloinka se pysyy tehokkaasti poissa silmistä ja poissa mielestä kunnes tulee "tilanne päälle". Jos se olisi jossain muussa kaapissa, johon katson useammin, ehkä se ei selviytyisi niin hyvin. Otan tuota siis kerrallaan vain yhden palan, eli 10 g ja teen sen joko jälkiruokana tai sitten teen kanssa. Hyvin on toistaiseksi vältytty isommilta katastrofeilta. (isompi katastrofi olisi siis 100 tai 200 g maitosuklaata kerralla)

Sitten on vielä se pakastin. Tällä hetkellä siellä on tavaraa vain yhdessä lokerossa ja se näyttää tältä. Vadelmia, kebablihaa ja leipäjuustoa. Se valion pingviiniltä näyttävä on kylmäkalle, ei jäätelö :D 

Aiemmin mulla oli pakastin täynnä mansikoita, mustikoita ja vadelmia, joita äitini oli poiminut viime vuonna, mutta mä oon tässä vuoden aikana syönyt ne pois, joten nyt on tästä lähtien turvauduttava kaupan pakastealtaisiin, ennen kuin uusi sato tulee. 

Sellaiselta näyttää siis karpin kaapit ja näin ollen ruokavarannot. Omaan silmääni eivät kauhean epäterveelliset... Loppuun vielä parin päivän ruokapäiväkirja.

Maanantai:

- aamupala: 1 dl mansikoita, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: 200 g possun ulkofilettä, maustevoita, hillitön kasa jäävuorisalaattia ja vesimelonia

- iltapala: pala leipäjuustoa, 1/3 tonnikalapurkkia, 1 rkl majoneesia ja nektariini

Tiistai:

- aamupala: 1 dl mansikoita, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: lohirullia (graavilohta, kylmäsavulohituorejuustoa, ruukkusalaattia), tammenlehtisalaattia, tomaattia, paprikaa, 50 g proteiinipatukka (kaupassa nälkäisenä, tää oli parempi valinta kuin muuhun herkkuun ratkeaminen)

- iltapala: lautasellinen tomaattikeittoa + n. 40 g macadamiapähkinöitä

Päivät 34 ja 35

5 viikkoa takana ja vaikka kokonaissaldo onkin -4,5 kg joka on kai ihan jees kyseiselle ajalle, niin silti tuntuu ettei tässä ole päästy puusta pitkälle. Lähinnä kai siksi, että lukemissa -4,4 kg mä kävin jo toisella viikolla, joten se että oon nyt tässä samassa kolmenkin viikon jälkeen, ei naurata. 

Lauantain ruuat:

- aamupala: 1 dl mansikoita, partista ja 1 tl kookosöljyä

- lounas: kaalipaistosta, 10 g tummaa suklaata ja kuppi teetä

- iltapala: proteiinijuoma, macadamia pähkinöitä + juustoa

Sunnuntain ruuat:

- aamupala: jäi välistä (tein niin pitkän "aamukävelyn", että sen jälkeisestä suihkusta tultuani olikin jo lounasaika)

- lounas: 200 g porsaan ulkofilettä, jäävuorisalaattia ja vesimelonia

- välipala: kuppi cappuccinoa, 1 rommileivos ja 2 pientä suklaa cupcakea

- iltapala: partista, vaarin tekemää omenahilloa, juustoa, n. 10 piparia, 4 viinirypälettä

Tästä tuskin ei voi kuin syyttää itseä, siis että eteneminen on näin hidasta. Ajatustasolla ongelma lienee siinä, että vaikka mä teen sellaisen "olen tekemässä pysyvää elämäntapamuutosta"-tilanteen valintoja, odotan silti "olen tiukalla ja kaikesta kieltäytyvällä kuurilla"-tilanteen tuloksia. Hoksasin tämän muuten äsken, kun tätä lausetta kirjoitin. Joskus kirjoittamalla saa itsensä tajuamaan jotakin. 

Niin, elämäntapaahan tässä opetellaan, eikä olla millään kuurilla, jonka päätteeksi jatkuisivat vanhat tavat ja vanhoista tavoista seuraisi vain lihominen kahta kauheampiin mittoihin. Ja uuden elämäntavan omaksumiseen menee kai keskimäärin 2 vuotta (olen jostain lukenut niin). Ja elämäntavalla aikaansaatavat muutokset ovat yhtä hitaita, kuin mitä oli elämäntavalla aiemminkin tapahtunut muutos. 

Mä lihoin sen 20 kiloa kahdessa vuodessa välittömästi vanhempieni avioeron jälkeen. Siis vaikka syötiinkin ankaria määriä herkkuja lähes joka ilta, siinä meni silti kaksi vuotta. Sitten sen jälkeen mä oon palloillut 10 vuotta 20 ja 30 kilon ylipainon välillä. Ja mainitun 10 vuoden ajan oon välillä pitänyt tiukempia kuureja ja välillä en oo, joten siitä se heilahtelu. Oon tehnyt jutskia, jotka ovat kyllä saaneet painon putoamaan, mutta jotka ovat olleet niin tiukkoja, rajoittavia ja vaativia, että ei niistä ole ollut elämäntavaksi.

Nyt pudotus on hidasta, mutta mielestäni teen edelleen asioita, joista on elämäntavaksi. Edistymisnopeus on sen mukaista, mutta ehkä mä en kuitenkaan tee mitään väärin. Kun on ollut läski noin 12 vuotta, ei tuskin parane valittaa, vaikka tilanteen korjaamiseen menisi 2 vuottakin. Tai kuten mä laskin veljeni kanssa, että jos tippuis 100 g viikossa, niin hip hei, se ois about 5 kiloa vuodessa ja urakkaan menisi "vain" 6 vuotta. Okei se oli masentava ajatus ja onneksi keskimäärin laihdutusvauhti on nopeampaa. Sellainen puoli kiloa viikossa pois, joka on ihan realistinen, jos ei tapahdu isompia jumeja, niin se taas tarkoittaisi, että päämäärä siintäisi 60 viikon päässä, eli noin 1 v ja 2 kk. Se taas on jo ihan siedettävä nopeus.

Mitäs noista syömisistä voi sanoa? No ensinnäkin, lauantaina teki ihan hirveän karmeasti mieli herkkuja. Ja aina kun mä sanon, että mieleni tekee herkkuja, mä tarkoitan siis kombinaatiota vähintään 150 g sipsejä, 1 dippi ja 100 g suklaata. Ehkä vielä mahdollisesti päälle vielä puoli litraa - litra mehua, limsaa tai siideriä (siiderin tapauksessa tosin aina vain se puoli litraa eli 1 tölkki). Se ois siis se, mikä olisi lopputulos, jos mä antautuisin himojeni vietäväksi. 5 viikkoa takana, eikä kertaakaan vielä tuota tapahtunut, siihen olen tyytyväinen. 

Sen sijaan eilinen ei mennyt ihan niin kuin strömssössä tai niin kuin olin aamulla ajatellut. Vähäisempi syöminen aamulla kostautui iltasyömisenä. Ja lähes 1000 kalorin lenkin tekeminen tyhjällä mahalla... jep...

Päivällä tuli kierrettyä äidin kanssa kaupungilla, niin sanottua näyteikkunakävelyä, äiti tykkää katsella näyteikkunoita. Siellä liian keveästi pukeutuneena alkoi sitten houkuttaa ajatus lämpimästä juomasta ja pienestä leivoksesta. Koska kahvilat olivat kuitenkin kiinni (sinänsä harmi, kahvilassa olisi tullut otettua varmuudella vain yksi leivos), haimme prismasta leivokset (tai tässä tapauksessa leivoksia) ja joimme lämpimät juomamme äidin luona. 

Se cappuccino oli ankaran makeaa. Nyt tulee jotakin mistä ainakin veljeni tippuu tuoliltaan: se cappuccino oli liian makeaa. Olisin halunnut sen olevan vähemmän makea. Terveisin "en tunne käsitettä ällömakea"-ihminen :D Suurimman osan ajasta juon vain vettä ja teetä mustana, joten makuaistini on kai tottunut siihen, että juoman ei kuulu olla makea, joten... Laskin pakkausmerkintöjen ja painon avulla, että noista leivoksista (1 rommipala, 2 cupcakea) tuli noin 600 kaloria ja sitten arvaan makeuden perusteella, että juomassa oli kaloreita noin 400. Näin ollen yhdessä pitkän kävelylenkin kanssa nämä olivat plusmiinusnolla.

Mutta aatelkaapa oikeasti, 2 pihviä ja puoli lautasta salaattia = about 400 kaloria. 1 kuppi makeaa cappuccinoa ja 3 leivosta (joista 2 kooltaan suhteellisen pieniä) =  1000 kaloria.

Tuo iltapäiväkahvin tilanne ei nyt mua kaduta. Se on mun kategoriassa osa sitä pysyvää elämäntapaa, johon kuuluu se, että kulutetaan se mitä syödäänkin. Eli päivällä tuli ajateltua, että ehkä se ei haittaa ottaa "vähän", kun takana on kuitenkin niin pitkä lenkki. Sen sijaan se mihin en ole itse tyytyväinen on tuo ilta. Siellä on ne piparit liikaa. (Viinirypäleet on toki kans kiellettyjen listalla sokeripitoisuutensa takia, mutta 4 viinirypälettä on niin vähän, että niistä en murehdi.) 

Ja mikä pahinta, tässä oli nyt vähän taustalla vanhoihin pahoihin tapoihin palaamista. Eli homman nimi oli Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästys ja siinä sivussa tuli mässättyä sitten hieman aurajuustoa ja pipareita. Meidän perheen (= minä, veljeni, äiti) ikuisuussynti on ollut tosiaan jo viimeiset 10 vuotta tuo kombinaatio herkut + jonkin leffan tai sarjan katsominen tv:stä. Tästä mä yritän opetella pois, joten siksi on kahta kauheampaa, jos sorrun herkutteluun tuossa tilanteessa.

Muuten oon saanut opetettua itseäni aika hyvin pois tunnesyömisestä, mutta tuo tilanne vaatii vielä harjoittelua. 

Niin joo, ja sitten ne viikon liikunnat: 

Tää on jo ihan ok viikko, vaikka menikin nyt noin päin, että kahvakuulaa vain kaksi kertaa. Tarkoitus oli vaihtaa aiemmat pitkät tasaisella sykkeellä tehdyt treenit lihaskuntoon ja intervalleihin, mutta sunnuntaina paistoi aurinko niin kivasti ja linnut lauloivat, niin lähdin sitten kävelylle ja koska se oli niin mukavaa, jatkoinkin ykspihlajan risteyksestä tehtaille enkä lähtenyt lyhintä reittiä kotiin. Itselleni järkeilin, että miten tästä voisi mitään stressihermonia erittyä, kun mulla oli niin mukavaa :D

Päivät 32 ja 33, isojen ihmisten vaatteista ja geenibingon epäreiluus

Heti ensimmäisenä kehiin ruuat, niin pääsee sitten mielenkiintoisempien asioiden äärelle.

Torstain murkinat:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: kaalipaistosta (tuli vähän oudon makuinen erä, kun käytin naudanjauhelihan sijasta kananpojanjauhelihaa. Noh, syötävä se oli taas kerran...)

- iltapala: nektariini, proteiinijuoma, leipäjuustoa + kuppi teetä ja 10 g suklaata

Perjantain murkinat:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa, finrexin uhkaavaan flunssaan (en tiedä mikä on, illalla vuoti nenä kuin viimeistä päivää ja kun se meinas aloittaa aamulla uudestaan, otin kyseisen lääkkeen)

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: 2 munan tonnikala-punasipuli-munakas + proteiinijuoma

On todettava, että mielenkiintoista miten paljon huonommin kananpojanjauheliha pitää nälkää kuin naudanlihasta tehty vastaava. Ei mun ennen ole tarttenut iltaisin näin paljon syödä kuin näinä kahtena päivänä. Ja molempina on siis ollut kyse nälästä. Ja tänään nälkä tuli jo kuudelta ja ilmeni myös ankarana himona lähteä hakemaan herkkuja. Noh, selätin itseni taas kerran ja siinä auttoi paljon se, että tänä aamuna paino oli alimmillaan mitä se on näinä 5 viikkona ollut. Ja sitten auttoi kans, ku näki jotain miss suomen kuvia netissä :D Se tämän hetkinen on aika kaunis ja sitten sitä katselee sillä silmällä, että voi jos itselläkin ois tuollainen keho. No eihän sellaista tavalliset pulliaiset koskaan tavoita, mutta voi sinne päin ainakin yrittää mennä olemalla menemättä kauppaan hakemaan herkkuja. Sitä paitsi vastahan mä herkuttelin tiistaina.

Sitten kävin tänään hakemassa postista ne mustat ballerinat, mitkä tilasin nelly.com - verkkokaupasta. Tuli sitten takaisin tullessa sellainen olo, että piipahdappas tuolla anttilassa ja seurasin vaistoani, sillä olen oppinut, että sitä kannattaa seurata. 

Matka ei kuitenkaan suuntautunut anttilaan, vaan Seppälään ja Kapphalliin, jotka ovat siinä alapuolella. Ensimmäisestä mukaan tarttui kaksi tosi kivaa mekkoa, toinen sähkönsininen ja toinen neonpinkki. (näyttävät luonnossa kivemmilta kuin mitä näissä ehkä maailman parhaiten onnistuneissa valokuvissa...) Haa, omistan nyt siis yhteensä 3 mekkoa! (+ pikkumustan, yo-mekon ja iltapuvun) Kapphallista mukaan tarttui mustat caprit, mustat farkut ja mustat peruskangashousut, kun siellä oli 25 % ale kaikista housuista. Ne kangashousut olivat samanlaiset kuin aiemminkin omistin, mutta jotka olivat kuluneet about kuukausi sitten puhki haaroista (lihavien ikuinen kirous). Nyt vaan pystyin ostamaan ne kokoa pienempänä! Capreja mulla ei aiemmin ollutkaan kuin yhdet, jotka nekin oikeastaan ns. urheilucaprit, jotka mulla on päällä tuolla toisella sivulla olevassa lähtötilanne-kuvassa. Ja farkkuja omistin aiemmin yhdet siniset. Eli jee, nyt mun housujenkin lukumäärä nousi neljään! (pois lukien siis urheiluvaatteet)

Okei, mitä kertoo se, että ihmisellä on ollut tähän asti vain 2 housut, joista toiset puhki kuluneet? Tai että olin about 15-20 vuotta omistamatta ainuttakaan mekkoa? (toi on nyt vähän arvio, mulla oli ihan pikkulapsena muutama mekko silloin, kun vaatetuksesta vastasi vielä äiti ja myös Tuula-tätini oli tehnyt minulle vaatteita) Se kertoo, että oon ollut ankara poikatyttö ja myös siitä, että isommille ihmisille on ollut vaikeampaa löytää vaatteita. Oikeasti, ennen kaupasta ei juuri löytänyt kokoa 44 isompia tuotteita. Nyt siellä on vaikka millä mitalla valinnanvaraa! Olin kaupassa ihan että whaat, siis saanko mä oikeasti valita minkä väriset ja malliset farkut otan? Yleensä koko kaupassa on ollut yhdet, mitkä mahtuu mulle jalkaan ja niihin on ollut tyytyminen. Sama on koskenut oikeastaan kaikkia vaatteita. Voiko hoikka ihminen kuvitellakaan miltä tuntuu, kun koko kaupassa on ehkä 4 vaatetta mihin mahtuu sisälle ja niistäkin 3 sellaisia, että näyttävät typeriltä päällä? Esim. mulla yleensä ongelmana on rintojeni pienuus suhteessa "isojen tyttöjen vaatteisiin". Toinen ongelma on sitten, että ne on monesti ankaria telttoja. Ja teltta vaan lihottaa entisestään. Onneksi nyt on kuitenkin asiat paremmin! Monet eivät laihduta, tai jos laihduttavatkin niin epäonnistuvat, ja jäävät koko elämäkseen isokokoisiksi, joten on tosi kivaa, että viimeinkin isoillekin on kivoja vaatteita.

Tässä tulee pian se ongelma, minkä eräs ystäväni heittikin ilmoille, että kun alkaa olla kivoja vaatteita isommille, niin eihän tässä halua kohta laihtuakaan, ku sitten ne jäis liian isoiksi :D 

Noh, siitä tuskin mulla pelkoa, koska pääasiallinen syy siihen miksi haluan laihtua on ammatistani johtuvat sosiaaliset paineet. Toiseksi syy on vielä kivempiin vaatteisiin mahtuminen ja kolmanneksi se, että jaksais paremmin tiettyjä juttuja. Niin kuin esimerkiksi kiivetä tunturin päälle kuulostamatta höyryjunalta matkan varrella. Muutenhan mun paino ei juuri vaikuta mun "suorituskykyyn". Jos pystyn juoksemaan 10 kilometriä, niin siinä on ihan tarpeeksi suorityskykyä arjesta selviytymiseen. Seinä kunnon kanssa onkin tullut vastaan ainoastaan näissä äärisuorituksissa, tarkemmin ottaen niiden tuntureiden kanssa. Kahdesti oon elämässäni kiivennyt tunturin päälle. Ensimmäisellä kerralla meinasin kuolla ja toisella kerrallakin piti pysähtyä useammasti lepäämään. Tosin se jälkimmäinen oli kyllä oikeasti tosi jyrkkä ja pitkä nousu. Ainakin puoli tuntia ja tosiaan niin korkealle, että yhtenä päivänä se huippu näkyi pilvien yläpuolella.

Niin joo ja sitten pitää todeta tähän loppuun vielä tästä henkisestä taistelusta, mikä tähän elämäntapamuutokseen liittyy. Kun täähän on nyt vähän sellaista, että priorisoidaan ulkonäkö ruokaan liittyvien nautintojen edelle ja kieltäytymisen joutuu tekemään nyt jo, mutta palkinto on odotettavissa ehkä vasta puolen vuoden - vuoden päästä, riippuen nyt siitä kuinka hyvin tää onnistuu tai ei onnistu. Pahimmassa tapauksessa mä en oo vuodenkaan päästä päässyt puusta pitkälle. Ainakin laihdutushistoriani tietäen ennuste on lähtökohtaisesti huono. 

Noh, sitten vaikka tässä on edistystä koko ajan tapahtunut, vaikka hieman onkin soudettu ja huovattu välissä, ja paino on nyt -4,5 kg verrattuna noin 5 viikon takaiseen ja vyötäröltä on taas tippunut yksi sentti, niin silti musta jostain oudosta syystä tuntuu, että tää ei edisty yhtään. Tarkalleen ottaenhan ekalla viikolla mun paino tippui 2,7 kiloa ja joten näiden loppujen neljän saldo on vain 1,8 kiloa. Se se varmaan on, miksi tuntuu, että eihän tää mee mihinkään. Onhan sekin eteenpäin, mutta silti mä painin sellaisten ajatusten kanssa kuin "pitääkö mun vielä pienentää annoskokoja?", "pitääkö mun vielä muuttaa ruuan laatua jotenkin?", "siis stressaanko minä tai mun keho nyt jostain vai ei?"... 

Suurimman osan ajasta musta tuntuu, etten edes laihduta ja sekin saa mut ajattelemaan, etenkin kun tulokset on näin heikkoja, että pitäiskö mun tehdä jotain epämiellyttäviä juttuja, jotta tuntuis siltä, että nyt laihdutan ja jotta paino putoaisi nopeampaa. Ja ajattelen siis näin, vaikka tiedän, että näiden kilojen tulemiseen meni noin kaksi vuotta (minkä jälkeen ne ovat olleet kanssani noin 10 vuotta) ja että tarkoitus on etsiä pysyvää elämäntapaa pikakuurin sijaan. Kauhean ristiriitaista. Käyn lähes joka päivä sotaa itseni kanssa. Milloin se on se, että yritän pidätellä itseäni sortumasta herkkuihin, milloin se, että murehdin hidasta edistymistä... 

Ja sitten mun on ihan pakko sanoa, että näiden asioiden kanssa tuntee välillä olonsa niin katkeraksi, kun on käynyt paska säkä geenibingossa ja on tullut sellaiset geenit, että hiilarit ei vaan sovi. Kun hiilarit ei sovi, joutuu rajoittamaan itsenään huomattavasti enemmän kuin sellainen henkilö, joka sietää niitä paremmin. Tuntuu epäreilulta, että itse joutuu tekemään kauhean työn tullakseen normaalipainoiseksi ja jotkut on sitä ilman että lotkauttavat korvaansakaan terveelliselle ruokavaliolle tai liikunnalle. Oikeasti, tiedän hoikkia ihmisiä, jotka eivät harrasta ikinä liikuntaa ja jotka syövät joka päivä jotain herkkua. Ja ovat hoikkia siitä huolimatta. Saanko mä itkeä? Sellainen huolettomuus ei koskaan ole oleva minun osani, sillä vaikka onnistuisinkin pienentymään, geenini eivät mihinkään muutu, enkä koskaan voi palata takaisin ruuallisten nautintojen äärelle. Minä joudun opettelemaan nautintojeni lähteiksi muut asiat.

Päivät 30 ja 31

Tiistaina oli ruuallisesti oikein "kermapersepäivä". Käydessäni maanantaina kaupassa, löysin nimittäin naudan ulkofilepihvejä myytävän 50 % alennuksella, joten sellaisia tarttui mukaan. Lisäksi illalla oli vielä subwayn salaatti ja 200 g karkkeja sekä Hercule Poirot -leffa äidin kanssa. Oikein mukava lopetus päivälle, joka alkoi vähän ihmeellisissä merkeissä 3 tunnin yöunien jälkeen.

Kokonaisuudessaan tiistain ruuat:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: naudan ulkofileepihvi 150 g, maustevoita, rucolaa, jääsalaattia, fetaa ja vähän valkosipulisalaatinkastiketta

- illallinen: subwayn salaatti (kanateriyakia, juustoa, jäävuorisalaattia, paprikaa, suolakurkkua, oliiveja, sipulia, jalopenoja ja southwest-kastiketta) ja 200 g irtokarkkeja.

Tää oli nyt sitä kohtuuden etsimistä, mitä tulee noihin karkkeihin. Vaikka pääsääntöisesti pyrinkin olemaan ilman herkkuja, tarkoitus ei kuitenkaan ole olla loppuelämää ilman niitä vaan etsiä kohtuus. Niin määrän osalta kuin myös syöntikertojen tiheyden suhteen. 

Mun on ihan pakko todeta, että en ymmärrä miten tuo kasa voi muka painaa 200g? Että oliko siinä kaupan vaa'assa joku vika vai mitä? :D No, tuon kuvassa olevan kasan karkkia mä söin. 

Henkilövaaka sitten tänä aamuna antoi suoraa ja välitöntä palautetta mässäilystä, + 400 g. Tästä näkee sen, että on ihan tervettä käydä joka päivä vaa'alla. Jos ei kävisi, jäisi se palaute saamatta ja sitten sitä vaan mässäisi menemään ajatellen "no tää on näin pieni, ei tällä oo väliä". Kaikella on väliä. Etenkin kun jos asioita toistaa monta kertaa. Ehkä elämänmittaisesti ajatellen sitä voisi suoda itselleen kerran viikossa jonkun kohtuullisen herkkuhetken. Näin laihdutusaikana varmaan pitäis pyrkiä pitämään se siinä kerran kahdessa viikossa.

Tänään syömiset puolestaan olivat:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa ja pellavansiemeniä

- lounas: 150 g naudan ulkofilettä, maustevoita, rucolaa, jääsalaattia, fetaa ja valkosipulisalaatinkastiketta

- välipala: kuppi teetä ja 10 g tummaa suklaata (mä en varsinaisesti laske näitä herkutteluksi, vaikka tässä oonkin nyt monena päivänä ottanut yhden palan tummaa suklaata. Pitää poissa isompaa suklaakatastrofia, joten se on täysin sallittu.)

- iltapala: nektariini + proteiinijuoma

 Pitikin mainita vielä noista kasviksista, että vaihtelua siis oli tarkoitus saada. Sitä tulee niin helposti ja kauan syötyä jotain jäävuorisalaatti-paprika-pohjaista kombinaatiota, että ihan hyvä välillä syödä jotain muutakin. Sama homma hedelmissä. Omenoita on tässä mennyt siihen malliin, että tälle viikolle nappasin kaupasta 3 nektariinia ja 1 päärynän. Ja sitten tuli mieleen, että kuinka kauan sitä tulikaan torpedoitua elimistöään akselilla liha/kana/kala + viljaa + riisiä/perunaa/pastaa? Siis oikeasti suurimman osan elämästäni mä en oo syönyt vihanneksia, sipulia lukuunottamatta yhtään. Sitten marjoja ja hedelmiäkin meni tosi harvoin. Miten mä pysyin hengissä ja terveenä? Tai no, enhän mä kai terveenä pysynytkään, sillä vaikka en sairas ollutkaan, ylipainoa kertyi ja sehän on kehon signaali siitä, että kaikki ei oo nyt kunnossa. Noh, onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä korjata asiaa. Ja mulla elinvuosia on vasta ne 25, joku toinen voisi havahtua tähän esim. 40-vuotiaana.

Liikuntaraporttina, että tänään piinasin itseäni illasta kahvakuulalla. Nyt täriseepi keskivartalo ja käsivarret siihen malliin, että huomenna on hauskaa... Jotenkin kuitenkin meni kevyesti sellaiset isot liikkeet, missä mä yleensä kuolen puolessa välissä. Kahvakuulatreenin ehdoton etu on, että se tehdään sisällä, joten ei paljon tartte välittää säästä. Sen sijaan tälle viikolle tarttis vetäistä vielä yksi intervallitreeni ja mietin, että meneeköhän se taas jossain räntäsateessa? Melkein kaikki viime viikon treenit oli kauheessa koiranilmassa :/  Odottelen oikeasti tosi paljon kevättä. Pitkä syksy oli jees, ku mä pidän syksystä. Lyhyt talvi oli jees, mutta tää pitkittynyt "ulkona on nolla astetta, loskaa, tuulee ja on märkää"-vaihe ei oo häävi. 

Päivä 29 + insomnia

Kokeilin noudattaa osaa niistä jutuista, jotka ilmeisesti olisivat vielä tarpeellisia tehdä. Aloitin siis aamuni tonnikala-sipuli-munakkaalla, kun aamulla kuulemma olisi hyvä syödä proteiinia, koska silloin kehon käsittelykyvyn pitäisi olla parhaimmillaan. Toisekseen söin tämän tekemättä mitään muuta samalla (hitaasti tosin en osannut, olen koko elämäni syönyt tiettyä vauhtia, tuntuu typerältä syödä hitaampaa) ja söin tämän ennen juoksulenkkiä, koska olin lukenut, että intervallitreeniä ei saa tehdä tyhjällä vatsalla. Aiemminhan olen aamulla tekemäni liikunnat tehnyt tyhjällä vatsalla. 

Täytyy kyllä sanoa, ettei ollut yhtään mun juttu syödä noin iso ateria aamiaisella. Olen tässä nyt puoli vuotta syönyt sen vähän yli 2 desin mössön marjoja, jugurttia ja kermaa, niin tuon syöminen tuntui jotenkin ikävältä, vaikka se kyllä pitikin nälkää poissa 5 tuntia. Palasin kuitenkin jo tänään normiaamiaiseen, kun en usko, että homma siihen kaatuu.

Kokonaisuudessaan eilisen sapuskat olivat:

- aamupala: 2 munan munakas tonnikalalla ja punasipulilla, muutama kirsikkatomaatti

- lounas: grillikylki, jäävuorisalaattia ja paprikaa, jälkiruokana 10 g tummaa suklaata (ostin uutta makua, vadelmaa, joten piti tietenkin heti testata)

- iltapala: 1 dl mustikoita, partista, kermaa ja pellavansiemeniä + proteiinijuoma

Tein eilen taktisen väistämisen, soittivat nimittäin apteekista, että mun minipillereitä on viimeinkin tullut uusi erä. (tää on jo toinen kerta tänä vuonna, kun ne oli loppu, että jos joku käyttää kans cerazettea, niin niitä on tarjolla nyt, mutta ei ehkä enää kohta. Tehtaalla on jotain tuotanto-ongelmia.) Päätin kuitenkin jättää pillereiden noutamisen tälle päivälle, koska illalla mulla oli sellainen fiilis, että jos olisin lähestynytkään prismaa (jonka rakennuksessa on apteekki, josta ne lääkkeet olisi pitänyt hakea), mukaan olisi varmasti tarttunut jotain kiellettyä. 

Ja kuten huomaatte iltapalan suuruudesta, nyt tuo aina niin täyttävä grillikylki ei pitänytkään nälkää. Ja syy siihen lienee se, että tein lounaan yhteydessä sen vatsahappotestin. Eli tarkoitus oli siis selvittää, onko vatsassani oikea määrä ruuan pilkkomiseen tarvittavia happoja vai ei. Tein tämän apteekista ostamallani (reseptivapaalla) tuotteella, jonka vaikutus oli siis, että se lisää suolahapon määrää vatsalaukussa. Jos vatsahappoja olisi liian vähän, en tuntisi mitään otettuani sen ruuan yhteydessä ja sitten tarvitsisi kokeilla seuraavalla aterialla kahdella pillerillä jne. kunnes löytyisi se taso millä se tuntuu. 

Mulla kuitenkin kävi niin, että tuntui kyllä (ja kunnolla) jo ensimmäisellä pillerillä. Itse asiassa sen lyhyen ajan, kun se oli suussa yhdessä veden kanssa ennen nielaisua (puhumme siis sekunnin murto-osasta), mä kerkesin jo ajatella o-ou, nyt menee muuten happoa :D Lopputulema oli sitten, että musta tuntui "hankalalta" vatsalaukun kohdalta eli ylävatsasta. Vähän kuin mahalaukku olisi kevyesti palanut, tai jotain sellaista. Mulla ei ole ikinä ollut närästystä, enkä aiemmin tietänyt miltä närästys tuntuu, mutta nyt luulen, että jos olisi närästystä, niin se varmaan tuntuisi tuolta. No ei siinä mitään, vatsahappotasoni siis kunnossa ilman mitään pillereitä ja ankarasti vettä perään, että loppuu polttaminen. Kyllä se varmaan about tunnissa menikin ohi, mutta sitten jälkivaikutus oli, että syöty ruoka ei pitänyt niin hyvin nälkää, kuin se olisi pitänyt ilman pilleriä.

Tuo oli siis väliaikainen juttu, mutta mulla oli kyllä eilen koko päivän jotenkin ihmeellinen olo, siis jo ennen tuota. Tuntui omituiselta syödä tuollainen aamiainen, kehokaan ei selvästikään oikein arvostanut, tuli nimittäin sama fiilis, mikä mulla on yleensä silloin, kun joudun syömään yöllä aamupalan, jos on lähdettävä esim. lentokentälle tms. 

Toinen juttu oli sitten se intervallitreeni. Se oli aika rankka. Mulla ei oikeastaan ollut hajuakaan, miten se oikeaoppisesti olisi pitänyt tehdä, joten hölkkäsin aluksi normaalivauhtiani, sitten spurttasin noin 100 m niin lujaa kuin jaloistani pääsin, kävelin kunnes syke tasaantui vähän, hölkkäsin, spurttasin jne. 30 minuutin ajan. Sykemittari ei ottanut ilmeisesti välillä sykettä, kun ainakaan kun kerran sitä katsoin, niin se ei löytänyt sykettä. Maksimisykkeeksi se oli kuitenkin jossain vaiheessa mitannut 199, mutta kokonaiskaloreita tai keskisykettä en tiedä, kun jos se ei mitannut koko aikaa, tulos oli niiden osalta vääristynyt. Tämän lenkin jälkeen mun pää oli sitten "lämmin" ja punainen useamman tunnin.

Eli aamu siis pää oudossa kunnossa, päivällä itseaiheutettu närästys ja sitten illalla tuntui niin kuin olisi ollut kuumetta. Kuumemittaria en omista, mutta olo oli sellainen, kuin mulla yleensä on kuumeessa. Siihen päälle sitten tällainen yö... Tän muutoslistan yksi kohta oli unenlaatu. Yritin kaikkeni. Poistuin koneelta alkuillasta, lueskelin hämärässä ja yritin rentoutua. Ja pyörin sängyssä ainakin kolmeen (se oli viimeinen kerta kun katsoin kelloa). Ja heräsin kuudelta! Niin pahassa olossa, että ei mitään järkeä. Ihan kuin olisi ollut tuhannen humalassa, päätä särki, pyörrytti, nukahtaminen ei onnistunut, mutta ei onnistunut istuminenkaan tai seisominen. Melkein soitin äidille, että mulla on hätä, mutta jätin sen sitten tekemättä, koska äidin tuskin tarvitsi vielä silloin olla hereillä eikä se muutenkaan olisi ollut kovin aikuismaista :D (Mutta sanonpahan vaan, että mä inhoan yli kaiken sitä, että mulla on joku "tilanne" päällä kehossa, enkä tiedä sen syytä. Jäänyt traumat siitä, kun oli 2 viikkoa veritulppa jalassa ja sattui ihan kamalasti, mutta lääkärit eivät meinanneet millään löytää syytä ja ainut mitä ne teki, oli määrätä mulle ankarat pillerikasat.)

Että tosi mahtavaa. Teen kaikkeni, että nukkuisin oikeaan aikaan ja oikean määrän heräämättä välillä ja lopputulema on, että ei tullut nukuttua lähes ollenkaan. 

Aamulla sitten örkkeilin itselleni vettä ja nukahdin kai kuitenkin jossakin välissä uudelleen. Yhteenlasketuksi saldoksi jäi kuitenkin vain 6 tuntia unta.

Mä en tiedä mikä siinä on, mutta toista yötä en näin vietä. Ihan sama vaikka teoriassa pitäisi nukkua iltakymmenestä eteenpäin noin 8 tuntia tauotta. Mä en vaan pysty siihen. En ainakaan ilman, että mun tarttee olla töissä. Silloin kun olin töissä ja piti herätä joka aamu about kuudelta, se ei ollut ongelma mennä nukkumaan kymmeneltä. Nyt ei onnistu. Enkä enää aio pyöriä sängyssä 5 tuntia, uskomattoman tuskaisaa ja tylsää. Siihen päälle se "kuume" niin vuorotellen oli liian kuuma ja sitten ilman peittoa liian kylmä.

Koska stressi lihottaa ja unettomuus lihottaa, niin ei kai tässä auta. Oon työtön, voin nukkua milloin lystään. Yritän olla stressaamatta asiasta ja jos se tarkoittaa, että mä nukun aamukuudesta iltapäivä kahteen, niin sitten se tarkoittaa sitä.

Päivät 27, 28, tehoviikon saldo ja muutoslista

No nih, nyt on tehoviikko ohi. Se loppui hieman lyhyeen (=perjantaihin), kun sain jalkoihini niin isot haavat (= 1 cm x 1 cm nivelalueella, jossa iho hankaa vastakkain ihoon) jotka eivät ole umpeutuneet. No eivätpä tietenkään, kun ne hankaa koko ajan johonkin... 

Tehoviikon saldo siis 5 kpl tunti 20 min kävelyitä ja 2 kpl 50 minuutin juoksulenkkejä. Noh, on 7 treeniä olennaisesti enemmän kuin muutamana viime viikkona. Syömiset on olleet normaalit ja tänä aamuna paino oli 1,1 kiloa vähemmän kuin maanantaina. Pitää katsoa josko vielä vähän lähtisi huomisaamuksi.

Syömiset eilen:

- aamupala: proteiinijuoma + omena

- lounas: annos kaalipaistosta

- välipala: teetä + 10 g tummaa suklaata

- iltapala: leipäjuustoa + macadamiapähkinöitä

Syömiset tänään:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa + pellavansiemeniä

- lounas: annoskaalipaistosta, 10 g tummaa suklaata

- iltapala: proteiinijuoma, muutamia siivuja juustoa, macadamiapähkinöitä

 No niin, tähän väliin onkin sitten hyvä todeta, että luin sen hormonitoimintaa käsittelevän kirjan ja oon nyt paljon viisaampi. Nyt tiedän miksi ei mulla ei toiminut tää himoliikkuminen tai pienesti syöminen. Ja vaikka nyt tässä viime viikkojen liikunnat eivät niin hirmuisia olleetkaan, niin huomautan, että aikavälillä marraskuu 2010-toukokuu 2011 mä juoksin joka viikko neljä kertaa 1 h 30 min pituisen lenkin ilman, että paino meni mihinkään. Mihinkään! Että e-ei, ei auttanut.

Ja nyt löytyi syy. Tällaisen liikuntaviikon päätteeksi vielä oikein mukava syy: tasaisella sykkeellä tapahtuva pitkäkestoinen harjoittelu tuottaa stressihormoni kortisolia, joka puolestaan about pysäyttää rasvanpolton ja aiheuttaa rasvan kertymistä etenkin vatsaan. Että hip hei. Mitä mun liikunnat on suurimmaksi osaksi olleet viimeiset 10 vuotta? No tasaisella sykkeellä tapahtuvia pitkäkestoisia treenejä. Eli kävelyä, juoksua, pyöräilyä, vesijuoksua. Kun oon ajatellut, että niissä menee paljon kaloreita ja kalorin kuluttaminen auttaisi laihtumaan. Exäni (ja veljeni joka on kans saanut kuunnella mun jaarituksia) tietävät, että mä oon yrittänyt. Aina en oo sitä muille kertonut kauheen hanakasti, mutta viiimeiset 10 vuotta mä oon yrittänyt lähes koko ajan. Välillä pienillä tuloksilla (jotka ovat jääneet väliaikaisiksi) ja välillä ilman tuloksia.

No en tähän viitsi nyt kirjan verran kertoa miten ihmisen keho toimii, mutta totean edelleenkin, että jos paino ei tipu, ei sitten millään, niin lukekaa se hormonidieetti-kirja. Sitä on kritisoineet ne samat tahot, jotka ovat kritisoineet karppaustakin, mutta toisaalta sen on todennut totuudenmukaiseksi esimerkiksi biologi (http://sundqvist.blogspot.com/2011/08/kaisa-jaakkola-hormonidieetti.html) ja sitten kirjan kirjoittaja on itse asiakastyössään todennut asiakkaidensa onnistuvan muuttamalla näitä asioita. 

Omalla kohdallani on todettava, että rajoittamalla hiilareita ja siten insuliinin eritystä, multakin on rasva lähtenyt just sieltä, mihin kirja väittää insuliinin keräävän rasvaa. Kirja myös väittää, että insuliinin vähennyttyä, muut hormonit pääsevät toimimaan paremmin. Yhtenä esimerkkinä sukuhormonit. Äiti totesi just eilen, että mun rinnat on kasvaneet. Huomasin sen itsekin, mutta en pysty sitä nyt tänne todistamaan, kun eron huomaa ainoastaan, kun olen alasti. Rintojen ympärysmitta on kuitenkin kasvanut pelkästään viimeisen kuukauden aikana 4 senttimetrillä, kun muut mitat olivat pysyneet samoina (mitä en siis ihmettele, koska painomuutosta edelliseen mittaustilanteeseen on tällä hetkellä vain 300 g).

Joten, kuten aiemmin tuli todettua, mun ongelmat oli ja on insuliini ja kortisoli. Jotta näkisitte kuinka monimutkaista tämä homma on, listaan nyt ne asiat, jotka olen jo tehnyt ja joita mun vielä pitää tehdä. Nää asiat, on tehtävä siksi, että vatsalaukun tilanne, suolen tilanne, maksan tilanne ja hormonitasapaino kaikki vaikuttavat lopputulokseen. 

Asiat, jotka olin jo tehnyt, mutta jotka eivät yksistään riittäneet:

- hiilihydraattien vähentäminen (pois jäivät kokonaan sokeri, viljat, peruna, riisi, pasta sekä kaikki asiat, mitkä sisälsivät näitä. Eli varsinaisten herkkujen lisäksi myös esimerkiksi maustetut jugurtit, mehut, ketsuppi ja sinappi)

- syömisen lopettamin muista kuin nälästä johtuvista syistä (ts. tunnesyömisen lopettaminen)

- syöminen 80% kylläisyyteen asti

- ei napostelua

- ei kaloripitoisia juomia

- ei keinomakeuttajia (suu aistii makeuden, keho luulee sokeriksi -> insuliinia erittyy. Tässä syy miksi keinomakeutuskaan ei käy. Ja varsin osuva on toteamus: lapsillehan aspartamiinia ei saa antaa, mikä saa teidät luulemaan, että se olisi ok aikuisellekaan?)

- ei isoja aterioita ennen nukkumaanmenoa

- tasaiset ateriavälit

- joka aterialla kasviksia/ muutenkin niiden määrän nostaminen

- kaapeista löytyy vain hyviä juttuja (tähän on todettava, että mun kuiva-ainekaapista löytyy nykyään vain teetä, ravintolisiä, pähkinöitä ja pellavansiemeniä)

Asiat, jotka vielä pitää muuttaa:

- Liikunta -> 3 x kahvakuula, 2 x intervalli (koska nää lisää insuliiniherkkyyttä, kasvuhormonia ja testosteronia ja nämä EIVÄT aiheuta kortisolin eritystä, toisin kuin pitkäkestoiset harjoitukset tasaisella sykkeellä)

- syöminen -> hitaasti ja tekemättä mitään (tämä voi ilmeisesti vaikuttaa vielä syödyn ruuan määriin)

- vatsahappotestin tekeminen ja tuloksen mukaan eläminen (vaikuttaa about kaikkeen haitallisesti, jos vatsahappoja on liian vähän ja ruoka ei pilkkoudu vatsalaukussa tarpeeksi hyvin.)

- probioottien lisääminen (näitä tarvitaan suolen terveyttä varten, sairas suoli -> kortisoli -> vatsaläski. Tähän yhteyteen on todettava, että esimerkiksi elintarviketieteen maisteri Patrik Borg on suositellut probiootteja käytettäväksi jo vuosia sitten, mutta koska hän ei perustellut, että mihin niitä tarvitaan, en koskaan syönyt niitä. En ennen tiennyt, että epäterve suoli aiheuttaa ylipainoa.)

- lisää kuituja ja niiden laadun vaihteleminen (tämäkin suolen terveyttä varten. Vaihtelua kuulemma tarvitaan, ettei synny yliherkkyyksiä tai allergioita.)

- lisää kylmäpuristettua kookosöljyä (lisää kasvuhormonin määrää)

- unen laatu paremmaksi (tähän liittyy sitten monta juttua, joita pitää alkaa noudattamaan. Liian vähän unta tai huonolaatuinen uni -> kortisolia erittyy -> vatsarasva. Joten tää täytyy saada kuntoon.)

- ravintolisät: omega-3 ja magnesium (magnesium, että loppuu nämä hemmetin krampit jalasta ja että unen laatu paranee ja omega-3, koska se lisää insuliiniherkkyyttä)

- meditointi + miellyttävien asioiden tekeminen (tähtäävät siihen, että tietoinen stressi (eli jostakin asiasta murehtiminen) vähenisi -> kortisolin eritys vähentyisi. Tällä hetkellä en tietääkseni stressaa mistään, aiemmin stressasin partiosta ja oikiksesta, mutta otan tässä asiassa nyt varman päälle. Ja koitan kovasti olla stressaamatta työnsaannista, vaikka sekin periaatteessa on melkein elämän ja kuoleman kysymys mun tän hetkisessä tilanteessa.)

Että sellainen lista. Pitkä kuin taivas. Onneksi moni kohta on kuitattavissa ravintolisällä, mutta tuon stressittömyyden, niin siis henkisen (tietoinen stressaaminen jostakin asiasta) kuin myös fyysisen (keho stressaa liian vähästä unesta, liiasta aerobisesta liikunnasta, liiasta insuliinista, suolen epäterveydestä, kehon happamuudesta jne.), siinä on ihan tosissaan tekemistä. 

Ja nyt kun tän kaiken tietää, niin arvatkaapa vaan raivostuttaako, kun on koko elämänsä kuullut joka paikasta 1) syö vähemmän kuin kulutat 2) vältä rasvaa. Ja kun kakkosella ei ole mitään tekemistä asian kanssa ja ykkösenkin merkitys on mitätön, jos noi yllä listatut asiat eivät ole kunnossa.

Päivä 26 + ratkaisun äärellä?

Puretaanpas ensin liikunnat ja murkinat pois alta, niin päästään sen ratkaisun äärelle. Tänään siis kävin aamulla kävelemässä, mutta jätin illan juoksun väliin, koska molemmissa jaloissa on niin ankarat avohaavat ja niihin sattuu ihan todella. Sarjassa kannattaa olla läski: peppuni ja reisieni väliin voi laittaa kynän ja se pysyy siinä (olen testannut!). Sitten joskus jos alusvaatetus ei oo ihan nappiin, niin tuohon kohtaan tulee haavat kävelystä ja juoksusta. Niin kävi taas tänään ja kirvely on ollut koko päivän sitä luokkaa, ettei napannut se juoksu. Tarkoitus olisi korjata tilanne sunnuntai-iltana. Mutta oikeesti, neljä avonaista haavaa, joista aina kaksi hankaa keskenään yhteen. Onko inhottavampaa? Jalassa olevaan rakkoon sentään sai laastarin... 

Ruuat tänään:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa ja pellavansiemeniä

- lounas: annos kaalipaistosta (nyt tuli tosi hyvä erä, nam!)

- iltapala: leipäjuustoa, 1 omena kuorineen ja kourallinen macadamia-pähkinöitä.

Sitten siihen pääasiaan. Joka on vaikuttaisi parhaalta jutulta sitten karppaamaan alkamisen jälkeen, vaikka olen vasta puolivälissä kirjaa. 

Nimi on nyt vähän harhaanjohtava, mutta tuo kirja siis kertoo miten hormonit vaikuttavat yleisesti ja erityisesti rasvan kertymisen kannalta. Kirja käsittelee kuuden hormonin (insuliini, kortisoli, kilpirauhashormonit, naishormonit, mieshormonit ja kasvuhormoni) vaikutukset kehoon. Ja selittää samalla ne asiat, mitä eilisessä kirjoituksessani voivottelin ja tämä on nyt myös vastaus veljelleni, joka sanoi, että käänny sellaisen puoleen, joka tietää nämä asiat.

Tähän väliin muutamia lainauksia kyseisestä kirjasta:

"Eikä ylipaino itse asiassa ole ongelma vaan oire kehon epätasapainosta, johon usein liittyvät hormonit"

"Selvitä rasvan kertymisen syyt ja sinulla on kädessäsi myös ratkaisu"

"Kirjan nimi on toivomus siitä, että ne jotka laihtumista tavoittelevat, kerrankin katsoisivat syvemmälle ja pyrkisivät ymmärtämään, että jenkkakahvojen, ratsastushousureisien tai pömpöttävän mahan takana on paljon muutakin kuin ylimäärä kaloreita tai liian vähän tunteja juoksumatolla."

"Insinööriluonteena (kirjoittaja siis mm. diplomi-insinööri) minua kiinnostaa tietää, miksi asiat tapahtuvat. Miksi rasva kertyy minulla alavartaloon ja ystävälläni vyötärölle?"

"Kuinka on mahdollista, että kaksi erilaista ruokavaliota, joiden energiamäärä on sama, tuottavat erilaisia tuloksia?"

"Tavoitteeni on tämän kirjan kautta antaa sinulle lukijjana ymmärrystä siitä, että rasvanpolttoon liittyy muitakin tekijöitä kuin kyllästymiseen asti hoettu syö vähemmän kuin kulutat."

"Jos sukellukseni fitness-elämään (kirjoittaja on ollut siis body fitness-kilpailija) olisi tuottanut kerrasta upeita tuloksia, saarnaisin ehkä kaloreiden laskemisen puolesta ja väittäisin, että ylipaino on jokaisen ihmisen oma syy. Enää en usko tuohon."

Sitten tähän väliiin kuva siitä, mikä hormoni aiheuttaa minkäkin ongelman:

Tiivistetysti:

Omena (eli suurin osa ylimääräisestä vatsassa ja sitten jalat, kädet, nilkat ja ranteet hoikat, minä olen tätä tyyppiä): liian suuri määrä stressihormoni kortisolia + liian suuri määrä insuliinia

Päärynä (eli ylimääräinen kertyy jalkoihin, eräs ystäväni omien sanojensa mukaan tätä tyyppiä): naishormonien epätasapaino ja liian suuri insuliinin määrä

Tasaisesti joka puolella (eli myös kädet, jalat, nilkat ja ranteet on isot): kasvuhormonin alhainen määrä, myös yleisesti hidastunut aineenvaihdunta (tää oli siellä kirjassa, ei käy niin selkeästi ilmi kuvasta, mutta kerrottakoon, että jos on liikaa insuliinia, vähentää se nais- ja mieshormoneita sekä kasvuhormonia, joten tasaisesti joka puolelta isolla ihmisellä auttanee insuliiniresistenssin korjaaminen ja liikunnan lisääminen, jolloin aineenvaihdunta paranee).

En lähde sen enempää muiden ongelmia perkaamaan tässä, itse olen omena, joten keskityn nyt siihen. Mutta kehotan kyllä vakavasti kaikkia niitä, jotka haluavat olla pienempiä, perehtymään noihin asioihin, jos edes karppaus ei tehnyt autuaaksi, tuolta voi löytyä se viimeinen asia, joka antaa vastauksen. 

Oikein iloisia poimintoja liittyen omaan tilanteeseeni:

"Vatsarasva heijastaa suurta stressihormonien eritystä pitkällä aikavälillä. Kortisolin liikaeritys kuluttaa sukuhormonien rakennusaineet, jolloin DHEA:n ja sitä kautta testosteronin sekä estrogeenien muodostus vähenee." (no johan selittyi sekin, miksi mua ei seksi kiinnosta. Puuttuu sukuhormonien eritys ja tästä aiheutuu haluttomuutta.)

"Myös runsas insuliini, vähäinen kasvuhormoni ja kilpirauhasen toimintahäiriöt vaikuttavat vatsarasvan kertymiseen. Liian korkea kortisolitaso hidastaa rasvanpolttoa koko kehosta."

"Jotta täsmärasvanpoltto toimii, pitää elimistösi olla terve."

"Suolisto-ongelmat lisäävät stressihormoni kortisolin eritystä, jonka jäljet näkyvät erityisesti navan ympärillä." (ai suolisto-ongelmat? Löytyy! Heti kun on rahaa, mä oikeasti marssin allergiatesteihin ainakin niiden viljojen osalta. Mutta oikeesti, masentavaa, kun mun suurin ongelma ilmeisesti on kortisoli ja insuliini, niin ensimmäisen kontrollointiin mun tarttis kontrolloida mun pääkoppaa ja pitää myös suoli terveenä. Ja täällä luki, että sen korjaamiseen voi mennä jopa 5 vuotta! Mä en ala!)

"Happamuus vaikuttaa ravinteiden imeytymiseen sekä hormonitasapainoon lisäten muun muassa stressihormoni kortisolin eritystä." (Great, eli lisätään listaan: hoida pään sisäiset asiat, hoida suoli kuntoon, hoida maksa kuntoon ja hoida ph-tasapaino kuntoon. Niin ja unenkin määrän ja laadun tarttee olla kohdillaan, ettei mokomaa kortisolia erittyisi liikaa. Nää asiat ei oo oikeasti ollenkaan helppoja korjata.)

"Insuliiniresistenssi - iso osa ympärilläsi olevista suomalaisista on tässä tilassa. Hyvä insuliiniherkkyys on resistenssin vastakohta. Usein luontaisesti hoikat ihmiset (lue: kansankielellä läpipaskot) ovat insuliiniherkkiä."

"Mikäli vartalo-ongelmasi on kasautunut vyötärölle, on tärkein asia saada selville kehoa stressaavien asioiden syyt." (ja tässä on mun viisaiden kivi! Ainut vaan, että ei oo niin helppoa saada selville, mikä mun kehossa on huonosti. Ainut minkä voin varmasti heti tietää, on ne asiat joista tiedän ottavani stressiä. Niihin voin yrittää vaikuttaa. Mutta mikäs mun kehoa fyysisesti stressaa? Onko mulla suolistossa kuolleet hyvät bakteerit ja mellastaa pahat bakteerit (kuten kirjan kirjoittajalla oli ollut tilanne ja jonka hän oli saanut selville vasta useiden testien jälkeen ja lääkärit oli olleet tosi vastahakoisia tutkimaan asiaa), olenko allerginen tai yliherkkä joillekin ruoka-aineille? 

***

Okei, nyt mä tiedän mistä se vielä kiikastaa. Insuliinin tiesin jo aiemminkin ja sen ongelmiin karppaaminen on auttanutkin ja mulla on tullut karppaamisen aloitettuani elämäni ensimmäistä kertaa oikeasti vyötärö. Eli keho on muuttunut just sieltä, mihin tää kirja sanookin insuliinin vaikuttavan. Mutta nyt jäljellä olisi se stressihormoni kortisoli, jonka määrää mun pitäisi yrittää vähentää. Ja nyt inhottaa tosi paljon, että tässä fiksaamisessa mä tarvitsen lääkäreiden apua. Mun tarvitsee tietää mikä on tilanne suolessa, mun tarvitsee tietää mikä on tilanne mahahappojen kanssa (että pilkkooko ne ruokaa vai ei) ja mun tarvitsee tietää, mille mä oon allerginen/yliherkkä, että voin lopettaa niiden aineiden syömisen. Ainut mitä voin tehdä itse, on yrittää olla stressaamatta. Mutta ilman lääkäreiden apua en tiedä, mistä mun keho stressaa omin päin. 

Allergiatesteissä en ole ikinä ollut. Sokeriarvojani ja hemoglobiinia ei ole mitattu ala-asteen jälkeen (olen yli järkevästi kieltänyt kaikkia pistämästä minua sormenpäähän millään piikillä). Laktoosi-intoleranssi testeissä en koskaan käynyt, vaikka epäilin, että se mulla oli. "Laktoosi-intoleranssini" kuitenkin katosi karppaamalla. Saan kuitenkin ankarat oireet ja kivut, jos erehdyn syömään vehnää, joten epäilen vehnäallergiaa tai keliakiaa. Äitipuoleni kanssa oli puhetta keliakiasta viime lauantaina. Hän sanoi, että se kanakastikekin oli varmaan suurustettu vehnällä. Jep, niin varmaankin oli, huomasin sen kyllä illalla miettiessäni elämäntarkoitusta saniteettitiloissa. Joten koska epäilen keliakiaa, olen ollut pääsääntöisesti gluteenittomalla ruokavaliolla (se itseasissa tulee karppauksen ohessa automaattisesti) tässä jo yli puoli vuotta. Niinpä keliakiaa ei voida testata, koska siitä suoleni keliakialiiton mukaan paranee hyvinkin äkkiä, kun gluteiini poistuu ruokavaliosta.

Ainut testi minkä tein, oli kilpirauhasen vajaatoimintaa testaava verikoe. Tosin siinäkin sairaanhoitaja nipisi, että verta ei tule tarpeeksi, että hän ei tiedä onnistuuko testi. Loppuunsa terveydenhoitaja kuitenkin sanoi, että testin tulos oli negatiivinen. (ei kirjoitusvirhettä, veren otti sairaanhoitaja, tulokset kertoi terkkari)

Bongasin tuolta kirjasta, että mun varmaan ihan oikeasti kannattaisi opetella syömään hitaampaa, olemaan tekemättä mitään samalla kun syön (normaalisti mä luen jotakin samalla kun syön), mun pitäis lisätä kuitujen määrää ja hyvien rasvojen määrää. Ja varmaan voin alkaa syömään probiootteja (hyviä pöpöjä suolistoon) ja katsoa miten ne vaikuttaa. Mutta ne ei tiesti poista pahoja pöpöjä. Huokaus. Ja mulla on aina ollut kynnys lähteä lääkäriin. Ja kuulen siellä kuitenkin sen vanhan "liiku enemmän ja syö vähemmän". Lääkärit on ihan palikoita mitä tulee ravitsemukseen. Ne on opetellut sitä lääkiksessä yhtä paljon kuin minä kirjanpitoa oikiksessa (eli suomeksi: sitä sisältyi 300 opintopisteen opintoihin 3 op:n verran). Lääkärit ei oo biokemistejä. Joten miten mä saan vakuutettu lääkärin suostumaan testaaman mun suolen tilanteen ja mun allergiat?

***

Loppuun pari yleistä havaintoa, jotka jo tiesin aiemminkin:

"Muutoksia on pystyttävä tekemään sellaisten asioiden kautta, joita voi ylläpitää pidemmän aikaa."

"Jos et ole oppinut kohtuutta jo laihdutuksen aikana, uskotko oppivasi sen helpommin siinä vaiheessa, kun olet jo laihtunut?"

Ja oma päätelmäni: ne ihmiset, jotka laihtuvat pelkästään karppaamalla, heidän ongelmansa oli pelkästään insuliini. Minulla karppauskaan ei yksin riitä, koska kortisoli on myös ongelma. 

Eikä naurattanut se fakta (joka oli tuolla kirjassa), että aerobinen liikunta (= kävely, juoksu, pyöräily, hiihto, uinti...) lisää kortisolin eritystä ja näin ollen kun ongelmana on vatsarasva ja kortisoli, ei aerobinen liikunta ole suositeltavaa kovin runsaana vaan pääpainon pitäisi olla lyhytkestoisissa lihaskuntotreeneissä (esim. kahvakuula). Naali! Mä pidän juoksemisesta ja kahvakuula on pakkopullaa. Saanko mä itkeä?