Lappeenrannan joutsenlaulu

Hei,

nyt on tullut rentouduttua sen verran, että löytyy puhtia kirjoittaa ihan normaali postauskin. Nyt on Kajaanin kotikolo pystyssä makuuhuoneen verhoja lukuunottamatta. Ne valmistuu vasta 3.9. joten itse en sitä asiaa voisikaan edistää. Parvekkeen kalusteet tuli tänään, samaten sähkömies kävi laittamassa olohuoneen valaisinpistokkeen kattoon, joten nyt on kaikki lamputkin katossa. Teen kuitenkin kunnon "kodin esittely"-postauksen vasta sitten, kun kaikki on paikallaan. Nyt on aika katsoa vielä taaksepäin, antaa Lappeenrannalle joutsenlaulu.

Saimaassa tuli uitua. Tuo oli uskomattoman hyvä paikka siihen.

Eloa Lappeenrannassa kertyi minulle lähes tarkalleen 2 vuotta. Se on Kokkolan (20 vuotta) ja Rovaniemen (5 vuotta) jälkeen pisin aika, minkä olen viettänyt yhdessä kaupungissa. Lappeenrantaan lähdin siten, että en tuntenut sieltä kuin yhden ihmisen ja jo silloin sinne lähtiessä tiesin, että se on ainakin sillä erää vain väliaikainen ratkaisu. 

Lappeenranta kuitenkin yllätti kauneudellaan ja sillä, miten helposti sai luotua tuttavuuksia. Liityin paikalliseen partiolippukuntaan ja rupesin vetämään sudenpentuja ja lisäksi sain työpiirien kautta äkkiä itselleni hyvän ystäväporukan, jonka kanssa tapasimme noin kerran viikossa. Lisäksi itse työpiirit olivat mukavat. Lähes kaikki henkilöt joiden kanssa tein töitä, oli se sitten muut asianajajat, poliisit, syyttäjät tai tuomioistuimen henkilökunta, olivat todella mukavia ja heidän kanssaan oli hyvä tehdä töitä ja asiat hoituivat. Pohjalaisuudestani huolimatta koin sopivani kaupungin työyhteisöön.

Kaksi vuotta meni maanantait sudenpentujen kanssa tässä kolossa

Itse kaupunki oli kaunis lukuisine lehmuksineen ja Saimaan rantoineen. Hieman ennen pois muuttoani suhteellisen lähelle kotiani myös valmistui aivan uusi kauppakeskus, joka oli todella kiva. Keskustassa kaikki oli kävelyetäisyyden päässä ja harvoin tuli edes pyöräiltyä. Enimmäkseen kävelin joka paikkaan. Kesäöisin puissa sirittivät kaskaat ja sen pystyi kuulemaan ranskalaiselta parvekkeeltani. 

Puistot oli Lappeenrannassa nättejä

Lappeenrannassa ollessani tuli myös käytyä muutamia kertoja jääkiekko-otteluissa, ekaa kertaa sitten lapsuuden. Seurasinkin kahdella viimeksi kuluneella kaudella sm-liigaa ja Kärppien kannattajana se oli tietysti mukavaa seurattavaa. Lappeenrannassa asuessani tuli myös työn puolesta seilattua todella paljon akselilla Imatra-Helsinki ja vierailuja tuli myös Kotkaan, Mikkeliin, Kuopioon ja Joensuuhun. En ole koskaan matkustellut kotimaassa niin paljon kuin tuon työsuhteen aikana ja minusta se oli rikkaus. Voisi oikeastaan sanoa, että pääkaupunkiseutu ja Kaakkois-Suomi tulivat tutuiksi. 

Oli siellä huonojakin puolia. Kaikesta ei voi tänne kirjoittaa. Yksi huono puoli oli, että sekä työpaikkani että kotini vieressä oli oikeastaan koko ajan menossa joko jokin remontti tai kokonainen rakennustyömaa. Tai oikeastaan monta rakennustyömaata. Pahimmillaan katsoin kotini ikkunasta kolmea rakennustyömaata enkä nähnyt mitään muuta kuin betonia. Näky oli tietysti ruma ja häiritsevät äänet jokapäiväisiä. Varsinkin silloin kun työpaikalle rakennettiin hissi, oli melu aivan hirveä. Minulle teki myös tuskaa, että Lappeenrannan asuntoni oli kesäisin aivan uskomaton pätsi. Jo 20 asteen lämmössä aurinkoisella säällä, sisällä teki kuolemaa kuumuuden takia. Ja viime vuonna oli 4 viikkoa putkeen 30 asteen helteet. Lisäksi kärsin siitä, että Lappeenrannassa on tosi vähän metsää. Tai jos sitä on, sen löytääkseen pitää mennä ensin 10 kilometriä suuntaansa. Oikein kartasta katsoin, että eikö tosiaan missään ole metsää. Helsingissäkin on keskuspuisto. Mutta ei, eipä ollut. Saimaan rantakin on niin täyteen rakennettu, että siinä on vain se noin 1,5 km pätkä pyörätietä, jossa maisemia voi rauhassa ihailla. 

Minulla oli ajoittain hetkiä, että pois on päästävä äkkiä ja jotkut ystävänikin huomasivat miten pahoin voin. Poispääsy ei tuolloin kuitenkaan onnistunut yrityksistä huolimatta. Näin jälkeen päin en edes muista mitä ne ongelmat olivat. Ehkä ne vain jostain syystä tuntuivat siinä hetkessä niin isoilta. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa siinä kohtaa kun lähtö lopulta yhtäkkiä tulikin, olin jo ajatellut, että ei siellä sittenkään ole paha ja että asiat on ihan hyvin. Että sinne voisi jäädä. Olin tehnyt päätöksen, etten enää etsisi auskultointipaikkaa muualta kuin Lappeenrannasta. Hakisin niin monta kertaa, että lopulta pääsisin. Mutta sitten yhtäkkiä pääsinkin Kajaaniin ja jos auskultointipaikan saa, on se otettava vastaan. Tilaisuutta ei välttämättä tule enää koskaan toiste.

Lomalta paluun jälkeiset 3 viikkoa Lappeenrannassa menivät kuin siivillä. Töissä oli melkoinen härdelli ja se mitä vapaa-aikaa oli, yritin parhaani mukaan nauttia viimeisistä hetkistäni Lappeenrannassa. Ihanaa oli, että toiseksi viimeisellä viikolla olleisiin läksiäisiini tulivat suunnilleen kaikki henkilöt, joiden kanssa olin tehnyt töitä 2 vuoden ajan. Ja samalla viikolla oli kaverini tuparit, joihin sitten tulivat kahta lukuunottamatta kaikki kaverini. Viimeisellä viikolla treffasin vielä niitä ystäviä, joita en ollut nähnyt edellisellä viikolla. Näin ollen sain tavattua kaikki ihmiset ja oli mukavampi lähteä, kun olin saanut hyvästeltyä kaikki. 

Marjuskassa piti käydä vielä viimeisen kerran teellä.

Nyt on pakko myöntää, että sinne jäi niin monta hyvää ihmistä, että joudun varmaan jossain kohtaa vakavasti miettimään, että palaanko joskus Lappeenrantaan. Lisäksi se ilmasto oli Keski- ja Pohjois-Suomeen tottuneelle jotain uskomatonta. Aina oli lämmintä ja useimmiten aurinkoistakin. Paitsi talvi oli surkea. Koska silloinkin oli lämmintä. Tässä ympäri Suomea muuttelussa on se ongelma, että väkisinkin joutuu kahden tai useamman tuulen väliin. Pohjanmaa on aina Pohjanmaa. Se on koti, siellä on perhe, sukulaiset ja 4 hyvää ystävää, joiden kanssa on kuljettu hyvin pitkä matka yhdessä. Mutta Pohjanmaalla minulla ei ole yhtään ainutta juristiystävää enkä tunne paikallisia alan ihmisiä. Pohjanmaalla ei nykyisellään ole mitään muita uravaihtoehtoja kuin oma toimisto, koska ruotsin kieleni ei ole sillä tasolla, että pystyisin sujuvasti vetämään oikeudenkäyntejä. Tällä hetkellä näyttää siltä, etten pysty koskaan palaamaan Pohjanmaalle.

joku päivä nautiskelin puistossa vihersmoothien

Lappeenrantaan jää nyt noin 10 ystävää alani piireistä ja lisäksi voin sanoa, että tunnen suurimman osan alan ihmisistä koko kaupungissa. He kertoivat kaikki, että toivovat minun palaavan vielä Etelä-Karjalaan. Mutta Lappeenrannasta on armottoman pitkä matka Pohjanmaalle ja on ikävää kun perhettään ja sukuaan näkee niin harvoin.  Helsingissä puolestaan on hyviä kavereita ja mielenkiintoinen, osittain edelleen tutkimatta oleva asuinympäristö. Helsingissä vapaa-ajan mahdollisuudet ovat ihan rajattomat. Ja sitten on pari hyvää ystävää Kuopiossa ja yksi Oulussa. 

Löysin ihanan aikuisten värityskirjan. Enchanted Forest.

On tämäkin. Jollakin tavalla olisi helpompaa, jos olisi aina pysynyt samassa kaupungissa eikä tehnyt tätä ympäri Suomen kiertoajelua. Mutta silloin en olisi voinut valmistua haluamalleni alalle ja olisin kyllä montaa kokemusta köyhempi. Ympäri Suomen asuminen avartaa. Samalla tavalla kuin matkailukin. Olen oppinut kaikkein eniten itsestäni ja pohjalaisuudesta vasta, kun olin muualla. Herran jestas, olen tajunnut puhuvani pohjanmaan murretta vasta, kun poistuin muualle. Aiemmin luulin, ettei minulla ole murretta ja puhun yleiskieltä. Ja kun on yksin ja auttavat ihmiset on satojen kilometrien päässä, on pärjättävä yksin. On itse kiinnitettävä se pyykinpesukone seinään. On itse koottava huonekalut. On itse keksittävä ratkaisut ongelmiin. On opittava rohkeasti hankkimaan itselleen uusia ystäviä. Koska muuten on todellakin ihan yksin. Mutta jos tähän kaikkeen pystyy, on kasvanut vahvemmaksi ihmiseksi. Ja silloin matka kannatti. 

Mukavia läksiäislahjoja. Shamppanja odottaa nyt tuolla sopivaa poksautushetkeä. Ehkä säästän sen siihen, kun saan varatuomarin arvonimen. Rannekoru on ihana kestävä muisto Lappeenrannan ihmisistä

Siitä sekunnista asti, kun sain tietää, että muutto on edessä, ovat ajatukseni olleet kahtia jakautuneet. Ilo uudesta ja haikeus taas yhden vaiheen taakse jättämisestä. Ne ovat tällaiset edelleen. Haikeus vain voimistui, kun kuuli ihmisiltä miten he tykkäsivät työskennellä kanssani ja miten he jäävät kaipaamaan. Lappeenranta kyllä jätti minuun lähtemättömän jäljen ja kokonaisuutena tuo 2 vuoden pätkä jää mieleeni positiivisena, onnellisena aikana. Rovaniemellä oli onnellinen pikku kupla. Kupla oli hyvää vauhtia kehittymässä Lappeenrantaakin. Mutta jälleen kerran oli lähdettävä. Sillä Herman Hesseä lainatakseni:

Jokainen kukka kuihtuu,

vanhuudeksi lakastuu nuoruus.

Tuokion vain kukkii 

elämän joka vaihe, hyve, totuus,

vain aikaansa, ei ikuisuutta varten.

Kun kutsuu elämä, siis, sydän, valmis

taas ole jäähyväisiin, uuteen alkuun.

Iloiten lähde, nurkumatta katko

siteesi entiseen, päin uutta riennä.

On lumousta joka matkaan lähtö,

se auttaa elämään, se meitä suojaa.

Lävitse ohi eteenpäin. Ei mikään

saa sydämelle tulla kotimaaksi.

Maailmanhenki meidät siivittävä,

ei siedä kahleita, se avartaa ja kantaa

asteittain ylemmäs - ja pois, kun uhkaa

tutuksi käynyt piiri turtumuksin.

Vain sillä ken on vapaa, valmis lähtöön,

on voimaa murtaa tottumuksen kahleet,

ja kuolinhetkelläänkin vielä kerran

tajuta nuorin silmin uudet etäisyydet.

Elämän kutsu loputon on meissä...

Siis tyynny, sydän, hyvästele, lähde!

Katselin läksiäisissäni auringonlaskua silloisen työhuoneeni parvekkeelta. Tähän kuvaan on hyvä lopettaa tämä joutsenlaulu.

Vilaus Kajaanin kotikolosta

Hei,

tässä pieni vilaus meikäläisen uudesta kotikolosta parin lyhyen videon muodossa. Kunnon postauksen kirjoittamiselle ei vielä oikein ole aikaa.

Sellainen. Hitsi, että oma ääni kuulostaa oudolta näin videolla :D Jos nyt sitten yrittäis saada ne verhot olohuoneeseen... Makuuhuoneen verhot ylipäätään tulevat vasta 3.9. joten ne on sitten sen ajan murhe.

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille :)

Välitilassa ja värianalyysistä

Hei,

täällä on palattu jo arkeen ja töitä on takana viikko ja pari päivää. Mutta samalla töitä on jäljellä 7 päivää ja sitten on taas parin viikon loma. On jotenkin äärimmäisen hassua tehdä tässä tilassa töitä. Potkit niitä parhaasi mukaan eteenpäin niin nopeasti kuin kerkeät, mutta samalla tiedät, että ihan pian hyppäät pois kelkasta ja jutut jatkaa elämistään muiden ihmisten panoksella. Joissain jutuissa olen melkein helpottunut, että pääsen pois, toisissa taas jää harmittamaan, etten voi viedä niitä itse loppuun enkä saa koskaan tietää lopputulosta. Siellä on vain muutamia sellaisia, joiden lopputulokset, voin aikanaan lukea iltapäivälehdistöstä. 

Suotta valittavat säistä. Ihan mukavat nämä on olleet. Kyllä mulle riittää se 20 asteen tienookin. Kuva Pietarsaaren koulupuistosta.

Noh, aikansa kutakin. Minä olen tällainen kauhea fiilistelijä. Nyt kun viikkoja tässä kaupungissa on jäljellä tämä viikko mukaan lukien kolme, niin olen jo aloittanut perinteisen "menen nyt tästä viimeisiä kertoja", "teen nyt tämän viimeisiä kertoja täällä", "onpas täällä kaunista, harmi etten ole enemmän arvostanut", "miten mä pärjään ilman näitä ystäviä arjessani" ja vastaavissa ajatuksissa vellomisen. Kaikki tosiaan vaikuttaa niin kauniilta, kun jotain on päättymässä. Vaikka on aina jännittävää muuttaa uuteen asuntoon ja uuteen kaupunkiin, niin mulla kuluu kyllä paljon aikaa myös menneen miettimiseen. Mietin varmaan jälkeenpäin Lappeenrannan pätkääni yhtä paljon kuin olen miettinyt Oulun ja Helsingin pätkiä. Aikoinaan oli tietyllä tapaa kivuliasta myös lähteä Kokkolasta. Itse asiassa Kokkolasta on ollut kivuliasta lähteä kahdesti. Ainoastaan Rovaniemi on jäänyt taakse ilman sen kummempia haikailuja takaisin. Mutta olinhan minä siellä 5 vuotta yhteenmenoon ja kun muutin pois, monet ystäväni olivat jo muuttaneet pois tai pian minun jälkeeni muuttivat pois.

Seljes, Alaveteli

Mutta onneksi ajatus uudesta seikkailusta auttaa kantamaan näissä muutostilanteissa. Rovaniemellä oli hyvä, Oulussa oli hyvä (siis vapaa-ajan osalta) ja Helsingissä oli hyvä. Oli Lappeenrannassakin enimmäkseen hyvä ja aika tulee kultaamaan niitä jutskia, joiden osalta ei aina niin naurattanut. Ehkä siellä Kajaanissakin on hyvä. Ehkä sielläkin odottaa mukavat työkaverit ja uusia ystäviä. Ehkä sielläkin on kauniita paikkoja, joissa voi käyskennellä. Ehkä sinnekin pystyy luomaan itselleen mukavan arjen. Ehkä sitä tulee taas bondattua vanhojen ystävien kanssa paremmin, Oulu ja Kuopio kun eivät ole kovin kaukana Kajaanista. Niin ja mikä mahtavinta, Kokkolaan on vain 4 tunnin matka.

Kokkolan Laajalahdesta löysin yllättäen itselleni aiemmin tuntemattoman lintutornin. Miten en ole tiennyt tätä aiemmin?

Nyt kuluneena viikkona ei ole tapahtunut mitään sen ihmeellisempää, kuin että työtilanne oli tietenkin pommi ja oli melkoinen homma selvitä siitä. Mutta kyllä asiat sitten järjestyi, kun vähän teki pitkää päivää. 

Sieltä tornista oli hyvä näköalat

Katselin, että lomalla ei tullut hirveästi aikaa tuhlattua tämän kirjoittamiseen ja viimeksi olen höpötellyt Tukholman reissusta. Sen jälkeen lomaa kesti vielä 2 viikkoa. Aika meni lähinnä perheen, sukulaisten ja ystävien näkemiseen. Lisäksi kävimme pari kertaa vesijuoksemassa maauimalassa, perinteisesti Pietarsaaressa ja mukaan mahtui myös reissu Kajaaniin (uuden kämpän metsästysreissu) ja Ylivieskaan. 

Voin kuvitella, että aamu-usvan tai ukkosmyrksyn kuvaaminen olisi huippua tuolla

Ylivieskassa minulle tehtiin värianalyysi. Olinkin halunnut tehdä sen jo jotain 20 vuotta... Silloin kun olin lapsi, äitini kävi värianalyysissä ja siitä asti olen halunnut tietää mikä minä olen ja mitkä värit minulle sopii. Värianalyysissa on lyhykäisyydessään kyse siitä, että selvitetään kangaspalojen avulla kokeilemalla, mitkä värit sopivat ihmisen omiin väreihin (iho, hiukset ja silmät). Tyyppejä on neljä. Kevät (kirkkaat lämpimät värit), kesä (murretut kylmät värit), syksy (murretut lämpimät värit) ja talvi (kirkkaat kylmät värit).  Värianalyysi saattaa kuulostaa akkojen kotkotuksilta, mutta ei minun mielestäni ole sitä. Fakta vaan on, että kaikki värit (tai oikeastaan niiden sävyt) ei sovi kaikille. Muistan esimerkiksi jostain Taru sormusten herrasta-leffan lisämateriaaleista, että puvustajat tuskailivat, kun Arwenia näyttelevälle Liv Tylerille ei kertakaikkiaan sopinut mitkään "perinteiset haltioiden värit". No ei tietenkään sovi murretut lämpimät, kun Liv on aivan selvä talvi-tyyppi, jolle sopii kirkkaat ja kylmät. 

Tornista oli näin lyhyt matka parkkipaikalle (joka on ihan heti tuossa taustalla näkyvässä mäntymetsässä). Parkkipaikalla jos on niin, että kasvot mereen päin, niin torni löytyy kello kymmeneen kulkemalla.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että on helpompaa erottaa milloin jokin väri sopii tosi hyvin jollekin, kuin tehdä eroa että mikä ei sovi. Omalla kohdallani olin aikaisemmin osannut varmasti blokata pois vain oranssin ja ruskean. Ne on ihan katastrofeja mun ihonvärin kanssa ja saa mut näyttämään siltä, kuin en olisi käynyt ikinä suihkussa. Olikin tosi jännää, että mikä on värianalyysin tulos ja että mitkä värit oikeasti on mulle parhaita. Arvaako joku lopputuloksen?

Kokkolan Ykspihlajassa sijaitseva Kahvila Saha oli myös uusi tuttavuus. Suosittelen, kiva tunnelma, kohtuulliset hinnat ja herkulliset leivonnaiset.

No minäkin olin talvi. Kuulemma monet etniset ihmiset on. Minä sain talvituomion, koska ihonvärini on niin tumma, silmäni kirkkaan vihreät ja hiukset tummat. Kai minä sitten näytän etniseltä. Tullessani takaisin Lappeenrantaan, junassa minulta kysyttiin puhunko suomea...

Kokkolassa ollessa laitettiin myös kuntoon lemmikini Vilin hauta. Pieni sai haudallensa kuunliljoja ja jonkin sinikukkaisen kasvin.

Ilmeisestti suurin osa maailman ihmisistä on talvi-tyyppejä, mutta Suomessa yleisin on kesä-tyyppi, sinisine silmineen, vaaleine ihoineen ja tuhkansävyisine hiuksineen. Talvi-tyyppinä minulle siis sopii kirkkaat ja kylmät värit. Ei mitään murrettua eikä lämmintä. Ei missään nimessä kultaa eikä oranssia. Värikartastani löytyy ihan järkyttävän kirkasta pinkkiä, smaragdinvihreää, sähkönsinistä ja muitakin kirkkaita voimakkaita sävyjä. Sitten löytyy myös vastapainoksi ne jäiset pastellit ja neutraalimmista väreistä esimerkiksi laivastonsininen. Talvi-ihmisenä olen myös siinä onnellisessa asemassa, että minulle sopii musta ja vitivalkoinen. Kellekään muulle ne eivät sovi. Kaverini (kesä-tyyppi) totesikin hauskasti, että onneksi hän ei ole mun ammatissa. Hänestä olisi karmaisevaa pukeutua joka päivä väriin, joka saa hänet näyttämään kuolleelta :D Paitsi ei meidän ammatissa oikeasti ole pakko pukeutua joka päivä mustaan. Tosin minkäs teet, kun vaatevalmistajat tuntuu tekevän lähes ainoastaan mustia jakkupukuja... Jos jossain on laivastonsinistä tai harmaata jakkupukua, mulle saa ilmiantaa! Nimimerkillä kaikki työvaatteeni ovat mustia. 

Tällainen on talvi-tyypin värikartta. Aika kiva. Olisin tosin voinut ottaa vielä enemmän sinistä ja omaan makuun tuossa on ehkä hitunen liikaa pinkin sävyjä ja violettia :D Mutta pastellit on kivoja!

Se että olen talvi-tyyppi, on minulle oikeastaan iso helpotus. Lähes kaikki koruni ovat hopeaa ja on mukavaa, että se on se metalli, mikä minulle sopiikin parhaiten. Lisäksi kun kotona menin sen värikartan kanssa läpi vaatteitani, huomasin, että ainoastaan 2 neulepaitaa (toinen lämpimän ruskea ja toinen lämpimän vihreä) ovat väärän värisiä. Kaikki muut vaatteeni, kenkäni, laukkuni yms. ovat minun omalta paletiltani. Eli aika hyvä värisilmä minulla on ollut sitten jo itsekin. 

Kun oli kolme viikkoa katsellut äidin ikkunoista metsää, niin tämä Lappeenrannan kodin ikkunanäkymät melkein veti jalat alta. Siis kuinka karua voi olla?

Samaa ei voi sanoa kaikista muista. Mediassa ja kadulla näkee milloin mitäkin kombinaatioita. Ja sitten on äiti. Joka on nyt antanut hiustensa olla rehellisesti harmaat. Eikä se oma hiusväri sitten toiminutkaan yhtään esimerkiksi oranssin kanssa. Oranssin kanssa ne hiukset oli aika katastrofin näköiset ja eka ajatus oli "voi ei, värjää äkkiä takaisin ruskeaksi". Mutta sitten kun jos ne yhdisti tietyn sävyiseen harmaaseen tai siniseen, niin sitten ne oli tosi tyylikkäät ja arvokkaan näköiset. Ja silmätkin korostui samalla tosi hienosti. Oikeissa väreissä äiti on edelleen kaunis. Mutta tartteeko kertoakaan, että äiti on 20 vuotta pitänyt sitä oranssia... :D Miksi näin? Koska äiti oli ilmeisesti käynyt kauan sitten värianalyysissä värjätyillä hiuksilla. Ja kesätyyppi onkin just se, joka värjättyjen hiusten kera tullaan helposti luokitelleeksi väärään kategoriaan. Jos värianalyysiin halajaa, onkin maltettava päästää sitä omaa hiusväriään näkyviin edes muutama sentti.

Onneksi täällä on kuitenkin about kaikkialla muulla tosi nättiä. Paitsi tässä mun korttelissa.

Tällaiset turinat tällä kertaa.