Heipä hei,
terveisiä täältä sohvan pohjalta, jossa lojun jo kolmatta päivää. Olen nähkääs taas sairaana. Tällä kertaa kyse on korvatulehduksesta ja akuutista määrittelemättömästä ylähengitystieinfektiosta, johon liittyy myös poskionteloiden limakalvojen tulehdus/turvotus. Itse asiassa se limakalvojen tulehdus sitten aiheutti jonkin nenä-korva-putken tukkeutumisen, mistä puolestaan johtui korvatulehdus. Minä tavalleni tyypillisesti koin tietysti taas aivan taudinkuvaan sopimattomia oireita. Hirveä poskikipu ja sitten diagnoosi on korvatulehdus? Makes sense? Ei. Mutta nyt elämä virtaa kuitenkin sen verran, että ajattelin päivitellä tänne kuulumisiani.
Troppeja on. Näiden lisäksi menee sinkkiä, hunajaa ja finrexiniä.
Käytiin silloin taannoin tosiaan poliisien matkassa yhden heidän yövuoronsa ajan. Hurjan mielenkiintoista, ihan kuin olisi ollut "sisällä poliisit -tv-sarjassa". Mielenkiintoisimmat jutskat oli hieman yllättäen oikeastaan alkuyöstä ja eniten jänskätti silloin, kun kiiruhdettiin 80-alueella 140:tä ja keli ei ehkä olisi ollut ihan otollisin sille. Ei siinä muuten, mutta kun tuli mieleen, että mitä jos ne nopeusrajoitukset on osittain laitettu myös turvallisuussyistä? Mutta kuten kaverini huomautti, niin jos joku osaa pitää auton tiellä, niin varmasti ne poliisit. Eipä siitä yöstä varmaan sitten enemmän voikaan lausua. Hieno kokemus ja varmasti once in a lifetime-kamaa.
Sohvanpohjalla voi myös lueskella ammattikirjallisuutta, niin olo ei tunnu niin lusmulta. Plus on tuo myös aika hyvä unilääke. Vuorotellen lukee tuota ja nukkuu.
Olen kokeillut tässä myös muutamia muita uusia juttuja työhöni liittyen. Olen ensinnäkin ollut jäsenenä kolmen tuomarin kokoonpanossa. Onneksi se tuli niin lyhyellä varoitusajalla, etten ehtinyt murehtia sitä etukäteen yhtään. Oli ihan mielenkiintoista havaita, miten eri asioihin eri ihmiset kiinnittää huomiota ja miten eri tavalla esitettyjä juttuja tulee arvioitua, vaikka oltaisiin kaikki samassa asemassa.
Tuli tuossa noin viikko sitten myös vihkittyä kaksi ihmistä avioliittoon. Sitä mä vasta jännitinkin! Sekä itse suoriutumista siitä kunnialla että sitä, että mitä ihmettä sitä pukisi päällensä? Mähän olen töissä yleensä hyvin rennoissa vaatteissa. Joko pitkässä neuletakissa ja t-paidassa tai sitten ihan vaan neuleessa. Istuntoihin laitan aina jakun ja jakku on myös aina työhuoneen kaapissa siltä varalta, että sinne istuntoon pitää syystä X lähteä ex tempore. Joten normaalityövaatteeni eivät missään nimessä olisi tulleet kuuloonkaan silloin, kun mun pitää vihkiä joku. Loppujen lopuksi päädyin kombinaatioon ylioppilasmekkoni + jakku. Hiukset, meikki ja korut vähän juhlavammat kuin normaalisti. Panikoinnistani huolimatta ilmeisesti sain hoidettua homman jotenkin siedettävästi, koska maistraatin ihmiset sanoivat, ettei olisi uskonut, että se oli eka kertani. Pakko kuitenkin todeta, että se vihkikaava on hirveen lyhyt. En ole itse ikinä siviilivihkimistä todistanut. Tai siis edes ollut aiemmin paikalla sellaisessa. Kirkkovihkimisiä olen ehkä kymmenkunta elämäni aikana nähnyt ja niissä seremoniaan menee yleensä tunti. Mulla meni oikeasti vain pari minuuttia lukea se kaava läpi ja kysyä kysymykset. Jotenkin absurdia ajatella, että nyt heillä on vihkitodistus, joka on minun allekirjoittamani. Ja vaikka olen jo avioeroja myöntänyt, vahvistanut ja poistanut lasten huoltajuuksia ja vahvistanut adoptioita, jotenkin tuo avioliittoon vihkiminen tuntui teoriatasolla isolta jutulta.
Tässä vielä lähempää tämä uusi tauluni. Pidän tästä itse tosi paljon. Kuva on Kuusamosta, ei kuitenkaan itse ottamani.
Viime maanantai-aamuna minä sitten aloitin tämän sairastamiseni. Koska siinä oli erinäisiä työjuttuja, muun muassa keskiviikkoaamuna rikosoikeudenkäynti, jossa olin puheenjohtajana, olin töissä kuitenkin maanantaina ja tiistaina täydet päivät ja keskiviikostakin puolet. Sihteerinikin oli töissä vaikka hänellä ei edes ollut ääntä. Miksi? Siksi että meidän työn ikävä puoli on se, että kukaan ei tee töitäsi, kun olet poissa. Siinä suhteessa olisi varmaan helpompaa olla monessa muussa ammatissa, jossa töissä olevat hoitaa tehtävät tehdyiksi. Meillä pinot vaan kasvaa ja jos sulla on oikeudenkäynti, niin sä raahustaudut sinne vaikka pääkainalossa. Oli se sitten sairasloma tai normaaliloma, pino on tosiasia kun palaat takaisin. Saapa nähdä mitä nyt odottaa maanantaina, ku on takana 2 päivän poissaolo. Joulun aikaan olin poissa 4 päivää ja sain sinä aikana 40 uuden jutun kasan. Kun meni takaisin töihin sitä kasaa vain katsoi, että ei voi olla totta :D
Tällaiset kauniit talvipäivät ovat muistoja vain....
Täällä on ollut jo monta päivää harmaata ja vettäkin satoi monta päivää putkeen. Lumista jäi jäljelle 11 senttimetriä. En olisi ikinä uskonut, että täällä voisi olla tähän aikaan vuodesta vain 11 senttiä lunta. Pääkallokelistä huolimatta toistaiseksi ollaan pysytty pystyssä. Mutta nyt on vaan akuutti ongelma! Pääkallokelistä (ja sairaana olemisesta) johtuen ei viitsi pyöräillä Prismaan. Ja multa on tuikkukynttilät loppu ja niitä kelpuuttamiani saa vain Prismasta. On tämäkin nyt....
Harmaata vain... parhaimmillaankin huurteista ja harmaata.
Ensi viikolla tarkoitus olisi suunnata Kokkolaan. Pitää nyt vähän katsoa riippuen tilanteista työpaikalla ja toisaalta myös siitä kauanko olen vielä sairaana, että pääseekö sinne lähtemään jos keskiviikkona töiden jälkeen vai vasta perjantaina töiden jälkeen. Sinänsä vähän harmi, että tämä sairastaminen tuli tähän, koska tämä on ainut sopiva kohta lähteä käymään Kokkolassa noin 1,5 kuukauteen ja jos olen sairas, niin enhän mä hirveästi viitsi ihmisiä tavata, etten tartuta tätä heihin. Mutta pitää nyt vetää sinkkiä norsukuurina ja yrittää levätä. Ehkä tämä tästä.
PS. Tämä sohva on kyllä aika kiva olla olemassa, kun sairastaa :D
