Saavuttaminen alkaa haaveilusta

Hei,

eipä tänne elämää kummempaa kuulu. Töissä on edelleen kevyttä ja helppoa, vaikka välillä päänvaivaa tuottaakin tulkita kirjelmiä, joiden kirjoittajilla ei varmaankaan ole edes peruskoulua käytynä. Sinänsä minulle on ihan sama, vaikka koko kirjelmässä ei olisi ainuttakaan lausetta, joka olisi kieliopillisesti oikein. Mutta päänsärky tulee, kun en edes päättelemällä onnistu keksimään, mitä siinä on oikein haluttu sanoa. Sama pätee myös blogiteksteihin, joissa on kielioppi täysin päin mäntyä. Kerran olen jopa nähnyt sellaisen tekstin, jossa ei ollut ollenkaan isoja kirjaimia! Oli tarkoitus sitten kertoa blogissa elämästään tai jostakin mielenkiinnon kohteesta taikka kirjelmässään yrittää vakuuttaa tuomioistuin tietyn kannan oikeellisuudesta, ei lopputulos voi olla kovin hyvä, jos lukija menettää hermonsa kaksi lausetta luettuaan. Ei sillä, että tässä omassa blogissanikaan olisi mitenkään puhdas kielioppi, mutta ainakin pyrin siihen, että tämä on luettavaa tekstiä. 

 Tällä viikolla vapaa-ajalla, edelleen myyräkuumeesta toipuessa illat kotona nyhjöttäen, kova juttu on ollut Pinterest. En tajua miten tajusin sen hienouden vasta nyt. On nähkääs muutamia jutskia, jotka on elämää muuttavia. Facebook ja Spotify ovat itselleni sellaisia ja nyt listalle saanee lisätä Pinterestin. Kyseinen sivu on varmaan monelle tuttu, mutta selostan lyhyesti sen toimintaperiaatteen. Siellä voi luoda "tauluja" (Board), jolle kiinnittää (pin) kuvia. Voi kehitellä kollaaseja sisustusvinkeistä, valokuvausvinkeistä, pukeutumisvinkeistä, hiusinspiraatioista ja vaikka mistä. Mikä nyt kunkin mielenkiinnon kohde saattuu olemaan. Sivuston nimi tuleekin hauskasti pin-sanan ja interest (suom. kiinnostaa, kiinnostus) yhdistelmästä. 

Kuva Pinterest-taulustani, kiva idea keväämmälle. Minulta kun noita Kivi-tuikkuja löytyy.

No mikä tässä on hienoa? Että voi etsiä Pinterestin sisällä hakusanoilla kuvia (esim. scandinavian interior, joulu tms.) ja toisaalta myös "pinnata" miltä tahansa nettisivulta löytämänsä kuvan omalle taululleen? No se on ehkä kätevintä ikinä pitää muistitaulua sekä etsiä ideoita ja inspiraatiota. Kas kun useimmat haluamansa asiat elämässsä on mahdollista saavuttaa, mutta jotkut vaativat enemmän suunnittelua kuin toiset. Toisaalta saattaa pienemmässäkin mittakaavassa törmätä hyvään ideaan silloin, kun se ei ole itselle ajankohtainen, mutta asia on painunut unholaan, kun se olisi ajankohtainen. Ja jos olet kuin minä, ihailet kyllä loppuunharkittuja kokonaisuuksia, mutta et ole vielä harjaantunut muodostamaan osista kokonaisuutta. Pinterest on apu tähän kaikkeen.

Isossa mittakaavassa se sopii mainiosti kodin sisustuksen suunnitteluun. Voi etsiä muiden kuvia ja katsoa mikä miellyttää omaa silmää ja sitten itse pikkuhiljaa pyrkiä siihen. Koska harva pystyy tuosta noin vain irrottamaan kymmeniä tuhansia euroja kodin laittamiseen, joutuu projektia tekemään pikkuhiljaa. Tässä on esimerkiksi yksi minun inspiraatiokuvistani kodin sisustus-taululta.

Tässä kuvassa oleellista värimaailma. Joku päivä minulla on asunto, jossa on tuollaiset mintunvihreät seinät, harmaa sohva ja muut huonekalut pitkälti valkoisia. Olen siis viimeinkin saanut muodostettua päähäni kuvan minkälainen minun kodistani tulee. Koska raha on rajallinen, matka sinne on pitkä vaikka minulla ei olekaan miestä, lapsia tai lemmikkiä estämässä suunnitelmia. Kodissani on toki vieläkin elementtejä, jotka eivät vastaa haavekuvaani, mutta edistystä on tapahtunut. 

Tässä kuva ensimmäisestä Rovaniemen kämpästäni. Asuin silloin avoliitossa, joten ihan täysin ei päässyt tyrannisoimaan. Silti tässä on levottomuutta, johon olisi voinut halutessaan vaikuttaa. Jokainen kukkaruukku on erilainen niin väriltään kuin malliltaankin. Kirjahyllyssä (vaikka se ei kuvasta nyt liikaa erotukaan) valokuvakehykset ovat kaikki erilaisia. Verhoissa on tuollainen ihmekuviointi. 

Sittemmin olen oppinut, että tyylikkyys ja kotoisuus muodostuu siitä, että käyttää vain muutamia värejä ja että yhtenäistää asioita. Minä olen valinnut pääväriksi valkoisen, lisäksi on vähän pastellivihreää ja vaaleaa sinistä. Kukkaruukut ovat nyt samanlaiset. Kukat ovat muuten hieman kasvaneet verrattuna tuohon edelliseen kuvaan. Verhot ovat valkoiset ja niin on myös läppärini. Mutta tuossa pitäisi maalata tuo jalkalamppu. Lisäksi olisi älyttömän hienoa, jos jotenkin pystyisin maalaamaan nojatuolin jalat valkoisiksi ja vaihtamaan nahkan harmaaksi. Tuo lämmin ruskea ei vaan kerta kaikkiaan istu haluamaani värimaailmaan mitenkään. Mutta tuoli on kuitenkin mukava!

Koska pohjimmiltani olen minimalisti ja arvostan arvokkuutta, koriste-esineitä on vain muutamia ja ne ovat yksinkertaisen tyylikkäitä. Mutta vaikka verhot, kukkaruukut, valokuvakehykset, läppäri ja puhelin ovat nyt haluamani linjan mukaisia, on työtä vielä jäljellä.

Kirjahyllyt ovat vielä väärän väriä. Olen tässä miettinyt, että miten niistä saisi valkoiset. Voisiko ne maalata vai tulisiko parempi lopputulos d-c-fixiä käyttäen? 

Sama homma lipaston kohdalla. Senkin pitäisi vaihtaa väriä. Se on samaa materiaalia kuin kirjahyllyt, joten mikä ratkaisu ikinä toimiikaan kirjahyllyihin, toiminee myös tuohon lipastoon. Olen tässä myös vähän pyöritellyt, että voisiko cd-levyistä luopua kokonaan ja nuo dvd:t laittaa sinne missä muutkin dvd:t ovat? Silloin noista kahdesta valkoisesta hyllystä voisi luopua kokonaan. Mutta minne tuon iPod-telakan sitten laittaisi? 

Ruokaryhmä pitäisi maalata. Tuohon pitkään kaitaliinaan olen kuitenkin löytönä tyytyväinen. Se on mielestäni kivan näköinen tuossa.

Makuuhuoneessa maalauksen tarpeessa on yöpöytäni. 

Voi kun nämä isot asiat olisivat yhtä helposti toteutettavissa, kuin nämä pienet asiat. Asuntoni ainut osa, joka on tällä hetkellä kaikilta osin tip top ja haaveni mukainen onkin parvekkeeni. Se on hyvä osoitus siitä, että kannattaa haaveilla. Minulla kävi älytön säkä, kun löysin nämä kalusteet -50% alennuksella. Myös tuo lyhty oli löytö, sillä se on just sopiva. Lämpimiä säitä odotellessa. 

Minun kodistani näkyy isossa mittakaavassa tarkasteltuna se, että tässä on kerätty asioita pitkin elämää vailla punaista lankaa. Tuon ruokailuryhmän halusin ja sain syntymäpäivälahjaksi joskus ollessani vielä ala-asteikäinen. Minun huoneessani oli silloin pyöreä pöytä ja halusin neliskanttisen. Niinpä ostettiin tuo, koska se oli varmaan edullinen ja täytti määritelmän neliskanttinen. Materiaali täsmäsi työpöytään, jonka olin saanut jo varmaan 4-vuotiaana ja jonka heivasin mäkeen vasta tänä syksynä. Sitten sain kaveriltani edullisesti kulmatietokonepöydän, joka näkyy tuossa vanhassa kuvassa. Ja kun sen viereen hankittiin hyllyä, otettiin samaa materiaalia. Ja kun hylly ja tietokonepöytä olivat sellaiset, totta kai lipastonkin piti olla. Kukkapöytänä toimiva tumma pöytä löytyi kirpputorilta 10 eurolla. Valkoiset cd-hyllyt hommatessani minulla oli jo haave valkoisesta sisustuksesta ja niinpä lopputulos on tämä sekamelska, mikä täällä nykyisin vallitsee. 

Olen minä matkan varrellekin onnistunut jättämään asioita, jotka ovat käyneet turhiksi. Minulla oli aiemmin mössykäksi-kutsumani musta säkkituoli. Taisin jättää sen erossa exälleni. Se oli kiva lapsesta, ei niinkään kätevä aikuiselle. Tietokonepöytä kävi tarpeettomaksi, kun siirryin läppäriin, jota pystyi mainiosti käyttämään työpöydänkin ääressä. Ja työpöytä jäi taakse osittain siksi, että se hajosi pahasti viimeisessä muutossa ja osittain siksi, että tajusin, että minä ainoastaan piirsin sen ääressä ja olin läppärillä. Kumpaakin pystyy tekemään ruokapöydällä. Jos joskus väittelen tohtoriksi ja pitää kirjoittaa väitöskirja, sekin onnistunee ruokapöydän ääressä. 

Kas, minullakin on harmaana tuollainen maljakko. Siihenhän voisi laittaa oksiakin... (kuva Pinterest)

Tähän liittyen on muuten käymässä yhä selvemmäksi, että tohtoriksi väitteleminen on tarpeen urasuunnitelmieni kannalta. Mutta olen ollut koulussa lähes 20 vuotta putkeen ja sen jälkeen työelämässä vasta vähän vajaa 4 vuotta. En ole vielä henkisesti valmis palaamaan koulun penkille. Ja väitteleminen pelottaa :D Mutta eipä sillä, aikanaan etukäteen pelotti ne ylioppilaskirjoituksetkin ja gradun tekeminen. Kummastakin selvisin loppuunsa ihan siedettävästi, vaikken tavoitteitani saavuttanutkaan. Gradun osalta on kuitenkin sanottava, että vaikka sainkin vain ysin arvosanaksi, niin ainakin sain kirjoitettua sen nopeasti. Monilla gradu venyy ja vanuu pahimmillaan vuosia.

Oravatyyny! Pakko saada! (kuva Pinterest)

Mutta kaipa tässäkin käy niin, että kun tarpeeksi kauan pyörittelen päässäni ajatusta väitöskirjasta, joku päivä huomaan ilmoittautuvani tekemään sellaista. Päästään takaisin otsikkoon. Elämässä tosiaankin pitemmän päälle saa sen mistä haaveilee, kunhan haaveilee tarpeeksi sitkeästi ja ryhtyy toimeen, kun on saanut selväksi päämääränsä. Joskus joutuu odottamaan kauemmin, joskus onnistuu nopeammin. Ja joskus halutun lopputuloksen saavuttaa askel kerrallaan. Niin kuin on asia mielestäni uran ja kodin sisustuksen suhteen. 

Kaikkea sitä

Hei,

otsikko kuvaa nyt aika hyvin tekstiä. Tässä on sekaisin kaikkea. Jos nyt ihan järjestyksessä aloittaisi, niin tuossa Halloweenin tienoilla tuli uusi kokemus, kun kävi ilmi, että täällä Kajaanissa juhlitaan Kekriä. Se on sellainen muinaissuomalainen sadonkorjuuvuoden päätösjuhla. Wikipedian mukaan "Kekrin toisena päivänä lähdettiin ”kekriä kiertämään”. Kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja ja jotka halusivat taloista kestitystä. Kylän Kaisan paimentamana saattoi kulkueeseen kuulua myös Runsauden haltijatar, jonka iso rinta oli täynnä nännejä. Ilmeisesti merkittävin hahmo oli kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköiseksi tarkoitettu olento. Kekripukki voitiin koota niin, että karhuntaljan tai vastaavan alla käveli kaksi miestä, kauhat sarvina, kirves kuonona ja pitkä varsiluuta häntänä. Olkia, turkkia ja naamareita käytettiin myös tässä rakennelmassa. Kylän Kaisaksi puettiin kylän pisin tai komein mies. Hän vartioi pukkia. Pukki vieraili usein myös nuutinpäivänä, jolloin sitä kutsuttiin nuuttipukiksi." En tiedä miten Kekriä vietetään nykyään vai vietetäänkö missään muualla kuin täällä Kajaanissa. Täällä kasataan vuosittain tällainen:

Ja se on iso tapaus!

Sitä tulee katsomaan tuhansia ihmisiä. Ja sitten se poltetaan. 

Minä olin seuraamassa tuota muutaman vaihto-oppilaan kanssa. Aattelin kutsua heidät, ku aattelin että heillä ei varmana ole kotimaissaan tuollaista. Olisi samalla pitänyt tulla ajatelleeksi, että totta kai sieltä tulee kysymyksiä. Eipä ollut turhan helppoa lonkalta vastata englanniksi kysymyksiin "Mikä tämä juhla on?" "Miksi tätä vietetään?" "Mikä tuo on ja miksi se poltetaan?" "Miksi täällä on näin paljon ihmisiä?". En olisi osannut kovin hyvin vastata suomeksikaan.

Kekrin jälkeen olikin sitten isänpäiväviikonloppu ja oli kiva käydä taas Kokkolassa. Oli kaikin puolin oikein onnistunut viikonloppu. Lauantaina näin suurimman osan uusioperheestäni, kun oltiin isäni luona lounaalla. Lauantai-iltana käytiin äidin ja veljen kanssa katsomassa uusin James Bond elokuvissa. Sunnuntaina isän vanhemmilla oli muutakin sukua paikalla ja kun sieltä edettiin äidin isän luo, oli siellä tosi suloinen orava täydessä tohinassa pihalla keräämässä pähkinöitä. 

Ja oravasta päästäänkin tähän minun oravaani. Mulla on nimittäin sellainen nyt tuossa ulkoruokinnassa. Vien sille säännöllisesti maapähkinöitä. Siitä seuraa parhaillaan hauska show. Ensin kerätään pähkinöitä.

Sitten juostaan täysiä.

Ja piilotetaan se pähkinä täysin epärationaalisesti keskelle pihaa, mistä sitä ei varmasti löydy.

Ei varsinkaan, jos laajennetaan kuvakulmaa ja huomataan harakka, joka katsoo minne pähkinät piilotetaan. 

Joten onko se nyt sitten ylläri, jos...

Mutta silti se orava vain näin toimi. Ja hätisteli välillä muitakin lintuja pois pähkinäapajalta.

Täälläkin tosiaan oli tuossa välissä oikein nätti talvi. Sitten tällä viikolla on valitettavasti ollut plussaa ja satanut vettä, joten lumista ei ole jäljellä mitään. Viime viikonloppunahan oli suoranainen lumikaaos etelämpänä Suomessa. Itse olin silloin Ylivieskassa pitämässä partiokoulutusta. Pelkäsin, että mitenkähän pääsen takaisin Kajaaniin, kun VR ei yleensä kunnostaudu lumimyräköissä. Ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa ja molemmat kulki ajallaan. Ja tästä päästäänkin kolmanteen aiheeseen.

Ai niin mun blender räjähti tässä välissä kans, hommasin tällaisen nätin uuden

Junassa nimittäin heräsin siihen, että kurkussa on tosi paha kaktus. Siis aivan hirveä kurkkukipu. No ei muuta kuin kipikipi suoraan asemalta apteekkiin 2 minuuttia ennen sen kiinnimenoa ja ostamaan finrexiniä. Finrexinin voimalla olinkin sitten maanantain ja tiistain törkeässä kurkkukivussa töissä. Olis mulla varmaan ollut kuumekin, mutta eipä tullut mitattua. Minä kun harvoin tunnen kuumetta silloin kun se mulla on. Viimeisen 10 vuoden aikana olen vain kerran kokenut oloni pahaksi ja mitannut kuumeen päätyen tulokseen että on kuumetta. Muuten se on aina ollut lääkäri tai sairaanhoitaja, joka on sanonut että hei sulla on kuumetta.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä heräsin siihen, että jotain nestettä valuu tosi paljon kurkkuun. Luulin sen olevan räkää, mutta noustessani ylös ja kun se alkoikin asennon muuttumisen myötä tulla nenästä, huomasin sen olevan verta. Sitä tuli ihan sikana ja puoli paniikissa yritin itseäni rauhoitella ja muistella mikäs olikaan nenäverenvuodon ensiapu. Olenhan sen jo kahtena viime vuonna käynyt läpi sudenpentujenkin kanssa. No niin siis, niistä tyhjäksi, purista ja kylmää niskaan. 

Kun täällä kotona nyt pitää könöttää, laitoin joulukoristeet että olisi kivempi könöttää

Paha vaan, että aina kun ajattelin, että joko se olisi loppunut ja irrotin otteeni, muljahti ulos sellainen lähes desin tilavuudeltaan oleva klöntti ja sitten sitä verta taas tuli kuin hanasta. Puoli tuntia kärsittyäni luovutin ja soitin hätäkeskukseen, että onko heillä lisää ideoita. Päätyivät lähettämään ambulanssin. No ei ne ambulanssityypitkään saanut sitä verenvuotoa loppumaan. Totesivat, että mulla on korkea kuume (mikä tuli itselleni yllätyksenä), verenpaineet on päin helvettiä mutta verensokerit kohdallaan. Sitten ne rupes puhumaan, että laitetaan mun nenään tampooni, ku vuoto on niin runsas ja tulee niin syvältä. Ajattelin tässä vaiheessa vain sellaista "normaalia tampoonia" ja mietin, että kuinka typerältä se näyttää nenässä.

Mutta sitten ku ne toi mun näköpiiriin sen heidän tarkoittamansa "tampoonin", joka oli muuten ainakin 2 kertaa pidempi kuin mihin olin henkisesti varautunut, ja sanoivat, että tämä sitten tuntuu ikävältä, mä panikoin. Jokainen voi miettiä, miten kiva ajatus on, että nenään työnnetään joku 10 cm pitkä pötkylä ilman mitään puudutusta. Sanoin että ei helvetissä, en pysty. Mua alkoi pelottaa aivan hirveästi, koska tiesin, ettei vaihtoehtoja hirveästi olisi. Ja sitten alkoi oksettaa ja koko kehossa tuntui tosi oudolta. Seuraava muistikuva onkin sitten, että löydän itseni eteisen lattialta. Mä olin pyörtynyt. Tuosta noin vaan. Aika jännä kokemus. Sitä ei tosiaan muista sitä itse tajunnan menetystä ollenkaan. Eikä se lähde mitenkään hitaasti silleen, että silmissä sumenis. Se lähtee täysin naps. Sitä edeltää järkyttävän paha olo, mutta tajunta menee täysin yhtäkkiä ja filmi jatkuu vasta siinä kohtaa kun heräät. 

Tykkään aika paljon tästä Pentikin Inari-porosta. Se ei näytä yhtään krääsältä vaan sellaiselta klassisen kauniilta

Kun nousin siitä maasta, mä taas yskin verta ja tehtiin päätös, että lähdetään sairaalaan. Vain jotta se saakelin veren vuotaminen loppuisi tasan sillä sekunnilla, kun lääkäri tuli. Siis kuinka noloa. Se varmaan luuli, että mä esitän. Tai kuka nyt ylipäätään on niin typerä, että tulee ambulanssilla sairaalaan, ku vähän vuotaa verta nenästä... Koska verenvuoto kuitenkin oli alkanut täysin ilman syytä, se käski varaamaan ajan työterveyslääkärille, että selvitettäisiin tilannetta. Sanoi että tulla takaisin keskussairaalaan, jos menee vielä nieluun verta. Myöhemmin kotona mä yskin vielä yhden sellaisen jättiklöntin ja panikoin, että nytkö sieltä lähti tulppa irti ja kohta tulee taas verta vesiputouksena. Mut ei sitä sitten enää tullut kuin hyvin vähän pari tuntia, niin en sitten enää mennyt sairaalaan. Oli jo tarpeeksi tympeää joutua maksamaan se yöpäivystysmaksu, ambulanssimaksu ja taksimaksu, kun koko reissu oli käytännössä ihan turha.

Toinen asetelma on ruokapöydälläni. (joo pitäis silittää tuo liina, kunhan kerää sen verran voimia)

Mä olinkin sitten koko keskiviikon sängyssä ihan kanttuvei. Jaksoin vasta 12 tuntia sängyssä maattuani raahautua sen verran että join, söin ja otin buranan, koska siinä kohtaa oli tullut aivan jäätävä päänsärky kuumeen kaveriksi. Torstaina raahauduin työterveyteen lääkärin ronkittavaksi ja antamaan verta. Lääkäri epäili myyräkuumetta ja varmistikin sen kun verikokeiden tulokset tuli. Siis kuinka härskiä? Mulla oli/on myyräkuume. Pakko sanoa, että verenvuotoa lukuunottamatta se naamioituu aika hyvin flunssaksi. Tai no se outous tässä on flunssaan verrattuna, että räkää ei tule juuri ollenkaan. On vaan kuume, kurkkukipu ja ajoittain yskityttää. Mutta ei räkää. 

Siinä on kaksi pientä poroa, lasinen kuusi ja pumpulista tehty "lumi"

En ois kyllä ikinä osannut itse veikata myyräkuumetta, mutta kun googletin sen ja sanottiin että se on verenvuotokuume, niin en ihmettele että lääkäri päätyi siihen. Verenvuoto, kurkkukipu ja korkea kuume oli ainoat, mitkä mä osasin eritellä lääkärille. Se jumalaton päänsärky tuli vasta lääkärissä käynnin jälkeen. Mutta ihan hyvä että se osasi arvata sen. Itse on niin huono diagnosoimaan itseänsä silloin, kun kokee jotain ekaa kertaa. Sitä pyörtymistä edeltäen mä itse ajattelin, että pyörrynköhän mä kohta, mutta silloin ku mulla oli 2 viikkoa jalassa veritulppa ja hirveät kivut, en osannut kertoa lääkäreille oireistani siten, että ne olis tajunneet mulla olevan veritulpan. Se löytyi vasta, kun yksi lääkäri ajatteli viimeisenä keinona kokeilla ultraa. 

Lumi oli ihan nätti. Vois tulla takaisin.

Että semmoista. Oli vähän erilainen viikko. Harmitti vaan sikana, kun olen ollut vuoden terve ilman mitään ongelmia ja nyt tuli tämä, kun mun olis pitänyt olla torstai ja perjantai työmatkalla Oulussa. Jäi sitten välistä. Nyt mä vaan mietin, että milloinhan sitä taas on terve. Mulla kun on tuo tervehtyminen aina ollut ongelmallista kun työpaikalla on homeongelma ja mun nykyisessäkin työpaikassa on niin pahoja sisäilmaongelmia, että monet on saaneet astman ja osa huoneista on jouduttu laittamaan käyttökieltoon. Homekoira merkkasi työhuoneen, joka on yhden huoneen päässä mun omasta. 

Että jippi jai jei. Onneksi tässä on edes tämä viikonloppu välissä. 

Musiikkia korvilleni - Bose Soundlink Mini II

Hei,

hienosti taas vierähti kuukausi edellisestä postauksesta. No minkäs teet, aika vain juoksee ohitse. Tässä on välissä vietetty Kekriä ja tehty Kokkolan reissu isänpäivän merkeissä. Olen myös istunut ensimmäisen oikeudenkäyntini oikeudenpuheenjohtajana. Olen sen seurauksena kirjoittanut ensimmäisen tuomioni, jossa ratkaisu oli kiinni näytön arvioinnista. Talvi tuli ja olen ruokkinut oravaa ja hymyillen katsonut sen touhuja ikkunastani. Olen ollut edelleen hirmuisen kiitollinen, että asun just tässä ja olen myös hirmuisen kiitollinen, että saan tehdä näin mukavaa ja mielenkiintoista työtä. Kun aivoja ei ole tarvinut liikaa rassata juridisilla ongelmilla, olen voinut rauhassa keskittyä oppimaan juurikin sen, mitä tällä työllä on opetettavaa. Prosessioikeuden syvällisempi oppiminen ja ylipäätään näytön arviointi ja tuomioiden kirjoittaminen on se, mitä tänä vuonna opin. Aineellisen oikeuden ongelmat on sitten edessä taas seuraavassa työpaikassa, mikä se ikinä onkaan. Tällä hetkellä toivon, että se olisi hovioikeus. 

Se on pieni ja nätti.

Nämä on tällaisia aineettomia hyviä. Tai no niin "aineetonta" kun nyt asunnon sijainnista tai työstä nauttiminen voi olla. On myös aineellisia nautintoja ja yksi niistä on otsikossa mainittu bluetooth-kaiutin. Bosen Soundlink Mini II, itse kutsun sitä tuttavallisesti vain Boseksi. Ja se on mun arjen tärkeimpiä juttuja heti läppärin ja kännykän jälkeen. 

Siitä lähtee paljon enemmän ääntä kuin koon perusteella uskoisi. Kirjahyllyn päälle sijoitettuna koko kämpän saa täytettyä musiikilla

Miksi? Koska minulle musiikki on tärkeä keino rentoutua, säädellä mielialoja, nautiskella ja tehostaa aivotyöskentelyä. Ja Bosessa on uskomaton äänenlaatu, sen voi ottaa mukaan ja sen akku kestää helposti koko työpäivän. Se tarkoittaa, että sitä voi kanniskella mukana käsilaukussa, kun menee töihin ja tulee sieltä takaisin kotiin. Se tarkoittaa, että tietokoneelta kuunneltavia asioita voi viimeinkin kuunnella kunnon äänenlaadulla.

Ruokaa ei voi tehdä ilman, että on motivaatiomusiikkia

Jostain syystä mun lapsuuden kodissa kuunneltiin hirveän vähän musiikkia. Ehkä se ei ennen ollut niin tärkeää. Siis vanhemmille sukupolville. Minä olen kuitenkin jo pitkään käyttänyt musiikkia päästäkseni tiettyyn mielentilaan. Opiskeluaikoinani puolestaan huomasin, että oikeanlaista musiikkia kuunnellessani ajattelen selkämmin, ajatus ei harhaile eikä oikeanlainen musiikki toisaalta myöskään häiritse itse työtä. 

Eikä sitä saa unohtaa töihin lähtiessä kotiin. Se mahtuu just sopivasti tuohon Creativen-pussukkaan.

12.11.2015 Helsingin Sanomien nettisivulla olikin artikkeli otsikolla "Musiikki vaikuttaa terveyteen kuin ihmelääke ja terapia". Itse jutun mukaan mieleisen musiikin kuuntelu saa aikaan, että mielihyvähormoni dopamiinia ja läheisyyshormoni oksitosiinia alkaa erittyä vereen. Samalla stressihormoni laskee. No ilmankos sitä on hyvä kuunnella töissä! Mieli tyyntyy ja on kiva työskennellä kun on mukava olo. Ja jos tulee vastaan joku aivan älytön väite, joka muuten saattaisi aiheuttaa ärtymystä, musiikki tasaa niitäkin tunnetiloja. Lisäksi isokaan to do-kasa ei pääse häiritsemään, kunhan voi kuunnella musiikkia samalla, kun lyhentää sitä.

 

Mun pieni "etälemmikki"

En tajua miten olen pärjännyt ennen Bosea. Tällaista tällä kertaa. Kirjoittelen sitten vaikka seuraavalla kerralla pidemmästi. Kekristä, oravan touhuista ja muusta sellaisesta. Nyt pitää käpertyä kirjan kanssa sänkyyn. Luettavana on pitkästä aikaa R. A. Salvatoren Musta haltia -trilogia, sillä sain juuri luettua loppuun suomalaisesta kansanuskosta kertovan kirjan, jota olin lukenut noin 10 kuukautta ja väliin tekee mieli lukea fantasiaa. 

Arkea vain

Hei,

koska tämä on osittain päiväkirja itsellenikin, niin ajattelin, että pitää kai tänne jotakin raapustaa, vaikkei mitään isompaa punaista lankaa olekaan. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut kuluneina hmm... 3 viikkona? Töissä on edelleen kivaa, joskin olen leppoisan alun jälkeen päässyt viimeinkin maistamaan tilannetta "sisään tulee enemmän juttuja, kuin kerkeet ulos pykätä". Töissä on myös alun no-brainer-työtehtävien jälkeen ollut muutamia tapauksia, joissa on ihan oikeasti pitänyt miettiä, että mitenkäs tämän ratkaisisi. Nytkin työn alla on yhdessä tapauksessa melkoinen ongelma, ku Korkein oikeus on linjannut, että sellaisissa jutuissa pitäis toimia vastoin Suomen pakottavaa lainsäädäntöä, tässä tapauksessa oikeudenkäymiskaarta vastaan. Ja sitten mä oon että no joo, mitäs tehdä, ku oikeuslähdeopillisesti laki (esim. oikeudenkäymiskaari) on pakottavalla tavalla velvoittavaa ja oikeuskäytäntö (esimerkiksi Korkeimman oikeuden mielipide eli ratkaisut) vain sallittu oikeuslähde, eli se voidaan ottaa huomioon ratkaisua tehdessä. Niiden ristiin mennessä pitäis teoriassa tehdä niin kuin laki sanoo. Oon tätä nyt 4 päivää miettinyt, eikä vieläkään ole hajua mitä sitä räpeltäisi. En vaan tajua, miten Korkein oikeus on päätynyt tuollaiseen näkemykseen. Toisaalta luulis olevan selvää, että tekis niin kuin laki sanoo. Toisaalta, jos korkin oikeusneuvokset on paljon paremmalla kokemuksellaan asian tietyllä tavalla arvioineet, niin mikä minä olen tällä kokemuksella linjaamaan eri tavalla? Mutta mun mielipide on, että jos se oikeustila halutaan muuttaa, niin jonkun pitäis säätää laki, ei pakottaa tuomioistuimia skippaamaan olemassa olevaa lakia. 

 

Vapaa-ajalla ei tässä mitään ihmeitä ole ollut. Yksi viikonloppu lokakuun alussa kävin Kokkolassa. Valitettavasti matkustuspäivä oli se myrskypäivä ja matka siten aika eksoottinen. Kaatuneita puita ja melkoisen heittelehtivä bussimatka. Bussikuski kertoikin, että tuuli on bussille pahin mahdollinen sääilmiö. Liukkaankin kanssa pärjää, mutta tuulen kanssa on vaikeaa. Tuulta lukuunottamatta matka meni ihan hyvin, 4 tuntia tuntui sen Lappeenrannasta kulkemisen jälkeen jopa lyhyeltä matka-ajalta. Se reissu oli todella pitkään aikaan ensimmäinen viikonloppureissu Kokkolaan. Pitkän matkan takaa yleensä tulin vain jouluksi ja kesälomaksi, nyt "lähellä" asuessa voi tehdä muutaman tällaisen viikonloppureissunkin. Olikin sitten melkoinen minuuttiaikataulu, että kerkesi nähdä ihmisiä. Ja seuraava samanlainen rypistys on sitten isänpäiväviikonloppuna. 

Joku päivä palasin iltalenkiltä ja linnanraunioilla oli tyyntä

Perjantaina meillä oli myös työpaikan virkistyspäivä. Käytiin Vuokatissa pelaamassa frisbeegolfia ja osallistumalla sellaiselle toiminnalliselle info-tunnille aiheesta niska-hartiaseudun ja muunkin ruodon liikkuvuus ja toimintakyky. Mulla oli niin hartiat jumissa, että jälkimmäinen oli suorastaan kidutusta. Mutta ihan hyvää se varmaan teki meille konttorirotille, jotka pääosa työajasta vain istutaan tietokoneen ääressä. Tosin mä liikun nykyisessä työssäni paljon enemmän ku aiemmassa, koska kopiokoneelle ja "saapuvien asioiden lootalle" pitää kävellä useita kertoja päivässä ja ne on käytävän toisessa päässä. Lisäksi mun sihteerin huone on kokonaan eri puolella rakennusta, joten sinnekin on aina "lähteminen". Frisbeegolf sen sijaan oli mukavaa kuten aina. Yllättävän hyvin onnistui, vaikka nyt oli radat metsässä. Olisi voinut luulla, että olisi osunut useamminkin puihin. Virkistyspäivän päätteeksi oli myös kiva lampsia kotiin jo 14.30 maissa, kun olin koko viikon siihen asti tehnyt noin 9 tunnin työpäivää. Alussa mä lähdin töistä aina kun olin tehnyt kaiken tehtävissä olevan. Nyt kun juttuja tuli niin paljon sisään, mä vielä vähän haen sitä, että "milloin ilkeän lähteä töistä". Että kuinka isoksi se "tehtävissä olevat"-kasa voi kasvaa, ennen kuin pitää jäädä illoiksi töihin?

Enpäs muistanutkaan olenko laittanut Pöllyvaarasta kuvia, mutta tässä on yksi

Aiheesta kukkaruukkuun, tai sellaisella aasinsillalla että aasikin hukkuu, tämä päivien lyheneminen on alkanut nyt näkyä vireystilassa. Mä voisin nukkua ihan rajattomasti. Aamuisin kyllä herään ennen kellon soittoa siinä 6.30 ilman mitään ongelmaa, mutta töiden jälkeen ja varsinkin viikonloppuisin unta riittäisi. Salipäivänä onkin ihan välttämätöntä, että pakkaa salirepun jo ruokatunnilla ja töistä kotiin tullessa vain vaihtaa vaatteet ja nappaa repun mukaan ja painelee heti salille. Eilenkin jostain syystä meni päivä pitkälti nukkuessa. Tänään sitten vastapainoksi siivosin perusteellisesti koko kämpän, vaihdoin ja pesin lakanat, kävin kaupassa ja näemmä kirjoitin tämän postauksenkin. Plus illalla on pakko vielä valmistella kana-salaatin ainekset ensi viikon lounaita varten. Mä en tajua millä logiikalla sunnuntain pitäisi olla lepopäivä? Lauantainahan sitä on ihan tööt viikon jäljiltä jos on ollakseen ja jos lauantain lepää, sunnuntaina sitten jaksaa taas. 

Mutta eipäs tässä nyt sitten muuta olekaan, ei muuta kuin kauniita syyspäiviä kaikille :)

Yläkaupungin tyttö

Heissan,

eloa uudessa kotikaupungissa takana nyt hieman yli kuukausi. Se aika on mennyt ihan käsittämättömän nopeasti. Olen ollut jotenkin tosi onnellinen. Onnellisempi kuin herranjestas milloin viimeksi. Kenties 2011? Juttu on nähkääs nyt niin, että mä olen jälleen samanlaisessa työpaikassa kuin olin vuonna 2011 ja se silloinen työ oli mun elämäni paras työpaikka. Tosin tämä nykyinen tietenkin pistää vielä paremmaksi, koska työtehtävät vastaavat nyt enemmän koulutustani. Viimeksi tein pitkälle sihteerin tehtäviä, nyt saan ihan itse tehdä ratkaisuja. Eli puhua itsestäni muodossa "käräjäoikeus" ja antaa tuomioita ja päätöksiä. Se on yllättävän jees. Sen sijasta, että pitäis väittää sitä mitä asiakas on mieltä ja silloinkin kun on itse asiakkaan kanssa samaa mieltä, yrittää vakuuttaa myös tuomioistuin näkökannasta, "nyt mä olen itse se tuomioistuin" ja saan tehdä lain ja prosessitotuuden rajoissa just niinkuin haluan. Ja se on mahtavaa! Olen monesti sanonut ihmisille, yleensä omasta tilanteestaan onnellisina oleville ystävilleni, että ihmisellä on asiat silloin tosi hyvin, kun hän pitää työstään. Jippi jai jee, oon nyt itsekin siinä pisteessä. 

Täällä on tällainen rauniolinna keskellä jokea. 

Nykytilanteessa tuntuu hirveän vaikealta oikeastaan ainoastaan se, että en saa antaa kuin menettelyllisiä neuvoja tai kertoa mitkä on menettelyn vaiheet. Kun olin siis juuri noin kolme vuotta kertonut ihmisille täsmälleen mitä pitää tehtä ja mitä pitää sanoa, mihin pitää vedota jne. Ihmiset yrittää yllättävän paljon saada tuomioistuimesta lakiapua, vaikka eihän se tuomioistuin voi yhtään mitään sanoa, kun ne ihmiset on ne, jotka ratkaisee asiat. No ole siinä sitten ajatuksissasi "tiedän kyllä tasan mitä sun pitäis tehdä ja mihin vedota" ja sano ääneen "en mä voi sulle mitään sanoa, kun mä olen se joka ratkaisee tän. Mene oikeusaputoimistoon tai asianajotoimistoon, he on ainoat, jotka voi auttaa." Sitten jos vastaus on, että ei pääse oikeusaputoimiston asiakkaaksi ja asianajotoimistoon ei ole varaa, niin sitten sitä vaan joutuu sisäisesti huokaamaan. Suomessa oikeus maksaa ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että maallikoilla ei ole mitään asiaa tuomioistuimeen ilman lakimiestä. Ei heillä vain ole mitään mahdollisuutta pärjätä. Paitsi jos ovat tehneet rikoksen ja myöntävät sen tai ovat pienen rikoksen uhreja ja vaativat korvauksia vain kivusta ja särystä. Ja on muutenkin tuomioistuimenkin kannalta aivan hirveää, kun osapuolina on pelkkiä asiasta tietämättömiä maallikoita. Kauheen vaikea hakea sitä rajaa, kun pitää arvuutella "tarkoittaakohan se nyt tätä vai tuota" ja miettiä itsekseen, että kuinka paljon mä ylipäätään saan olettaa ja arvuutella? Olisi tietenkin paljon kivempaa, jos ei tarvitsisi yrittää tulkita niitä vaatimuksia tai vastauksia. 

Metsässä on naavaa, ilma on siis puhdasta.

Mutta se työjutuista. Tää uusi elämäntilanne on viehättänyt mua muutenkin kuin työn puolesta. Aiemmin kävinkin läpi millainen asunto mulla on ja se on toki yksi onnellisuutta aiheuttava tekijä, että pitää kodistaan. Suihkuun on jo tottunut, joten se ei enää ahdista. Lisäksi tämä kaupunki on ihanan luonnonläheinen. Kävelymatkan päässä on vanhassa kuusimetsässä kulkeva pururata. Tuossa on jokikin. Talvella pääsee lumilautailemaan Vuokattiin. Ikkunasta näkyy luontoa ja pihalla on eläimiä. Lintuja on paljon ja lisäksi orava on vakiovieras. Siilejäkin olen nähnyt kahtena päivänä. Yhtenä päivänä pihassamme nukkui kaksi pientä siiliä auringonvalossa. Olivat useamman tunnin paikallaan. Välillä venyttelivät ja liikkuivat hieman, mutta siinä kuitenkin kököttivät. Ne oli niin suloisia! 

Oravakin näköjään käy tuossa juomassa

Siiliä rapsuttaa

... ja sitten pitää nukkua pikku torkut lämpimässä auringonvalossa.

Kaupunki on tosi kompakti siinä suhteessa, että joka paikkaan on lyhyt matka. Asun tässä yläkaupunki-nimisessä kaupunginosassa mikä on tosi hyvää, rauhallista aluetta. Töihin on 5 minuutin kävelymatka ja kaupunkiin se 10 minuuttia. Tämä on sikäli parempi kuin Lappeenranta, että ei ole liikenteenmelua juuri ollenkaan. Ainoastaan hälytysajoneuvot kuuluu, pääkadut kun on tuossa ihan lähellä. Oikeastaan ainut miinus tulee siitä, että täällä on tosi vähän kauppoja. Mutta noh, käynen Kokkolassa paljon useammin, kun sinne nyt on lyhyempi matka ja mulla isompi palkka. Lisäksi Oulu ja Kuopio ovat myös viikonloppureissun päässä. Että ei kai mun sitten tarttekaan ostaa täältä muuta kuin ruokaa ja sitä kyllä saa. Voisin tänään käydä testaamassa jonkin kahvilan. Yhtään ketjukahvilaa (esim. Roberts Coffee tai Coffee house) täällä ei sitten olekaan. 

Vapaa-ajan vietto-ongelmiakaan ei ole. Hommasin paikalliselta kuntosalilta vuoden määräaikaisen jäsenyyden ja tarkoitus olisi käydä siellä vähintään 3 kertaa viikossa. Mulla on kolmijakoinen ohjelma ja lisäksi haluaisin käydä silloin tällöin myös bodycombatissa, joten ehkä joinakin viikkoina käyn neljä kertaa. Täyttä tuskaahan se kuntosaliohjelman tekeminen on, mutta jälkikäteen kyllä tuntuu hyvältä. Paitsi nyt kyllä sattuu käsiin ja kunnolla. Otin eilen (käsipäivä) vahingossa liian isot painot pariin hauisliikkeeseen ja sitten kun siellä oli tosi monta miestä, niin en kehdannut luovuttaa ja vaihtaa pienempiin painoihin :D Typerää häveliäisyyttä, koska nyt sattuu ihan hirveesti. Mä vielä vähän haen sitä rajaa, että mitkä on sopivat painot millekin liikkeelle. Oli jotenkin tosi piristävää, kun se ohjaaja sanoi, että mulla on kaikissa liikkeissä ja juoksussa tosi hyvä tekniikka ja painojenkin perusteella kyllä näkee, että salilla on käyty ennenkin. Naurahdinkin sille, että kyllä tässä on koko ikä liikuttu, mutta sitä ei vain päältä päin kukaan uskoisi, koska syön liikaa. Läskiä on, mutta kyllä siellä alla on isot lihaksetkin. 

Myös vapaa-ajan seuraa on löytynyt. Yllättävältä taholta tosin. Mun vanha vartiolainen otti muhun yhteyttä ja kertoi, että hänen kaverinsa on tullut tänne vuodeksi vaihtoon ja että voiko hän antaa mun yhteystiedot hänelle. Pienen empimisen jälkeen suostuin. Empiä piti, koska tälle Venäjältä alunperin kotoisin olevalle ei kuulemma kannata puhua pahaa Venäjästä ja mä aika helposti rupean puhumaan politiikasta ja maailmantilanteesta :D Niin ja lisäksi hänen kanssaan kommunikointikieli olisi tietenkin englanti, koska minä en puhu venäjää tai saksaa. Se uusi kaverini on siis syntynyt Venäjällä ja muutanut 13-vuotiaana Saksaan perheensä kanssa ja asunut siellä siitä asti. Käytiin viime sunnuntaina 2 tunnin kävelyllä siellä kuusimetsässä. Se oli oikein mukavaa ja hän mukava ihminen. Englanti meni ihan siedettävästi minunkin osaltani. Uskon, että on avartavaa saada kaverikseen ulkomaalainen. Jostain syystä minulla ei ulkomaalaista kaveria aiemmin ole ollutkaan. Me ollaan suunnilleen samanikäisiä ja kummatkin uusia tässä kaupungissa, joten ihan kiva tutkia tilannetta yhdessä.

Yksi viikonloppuaamu söin aamupalaa metsässä. Näköalatornia ei enää ollutkaan...

...mutta oli tämäkin aika rentouttava ympäristö syödä aamupalaa.

Sitä minä en kyllä tiedä, että mitä tänne jatkossa kirjoittelisi, kun töistä ei oikein viitsi tämän enempää ja ei kukaan jaksa lukea aiheesta "kävin taas salilla". Ja eipä mun elämässä sitten paljon muuta olekaan. Se on tätä ura-ihmisen arkea. Työ on 80% elämän sisällöstä ja se alue, joka innostaa eniten ja jossa kaikki mielenkiintoinen tapahtuu ja sitten sä et oikeastaan voi kertoa siitä kuin tosi vähän ulkopuolisille. 

Ai niin, se piti vielä mainita että tänne tulo tuntuu osittain samalta kuin olisi muuttanut takaisin Rovaniemelle. En edes tiennyt sitä kaipaavani, mutta on oikeastaan kiva olla takaisin pohjoisessa. Kyllä minä olen enemmän pohjoisen ihminen kuin etelän. Vaikka etelässä on toki miljoona kertaa paremmat säät. Mutta jotenkin minä olen samanlainen pohjoisen ihmisten kanssa ja erilainen kuin etelän ihmiset. Mitään yksittäistä piirrettä on tosi vaikea nimetä, mutta jotain erilaista siinä on. Enkä minä tiedä mikä tuossa luonnossa nyt niin erikoista on, mutta jotenkin sitä vaan menee tuolla kuusimetsässä, henkäisee syvään ja miettii, että ihana olla takaisin pohjoisessa.