Minä olin se tyttö, jolla oli voikukkaseppele

Hei,

täällä on vietetty oikein ihanaa viikonloppua. Tällainen olikin tarpeen, koska arkena tuntui töissä että seinät kaatuu päälle, kun on niin vaikeita keissejä. Ensiapuna on siis ollut Saimaan rannassa lehmuksen varjossa istuskelemista, lenkillä käymistä, valokuvausta ja tänään oli oikein ihana kesäinen hetki.

 

Ajattelin ensin vain valokuvailla, kun luonto oli niin ihanan vehreä ja kukkaisa, mutta sitten kun voikukkia oli tuhansia, niin aattelin, että johan tuosta riittää muutama minullekin asti. Tein voikukkaseppeleen! Ensimmäistä kertaa 10 tai 15 vuoteen? Vai 20 vuoteen? No ihan hirveen pitkään aikaan kuitenkin. Oli jotenkin tosi idyllistä. Olin sellaisessa kohdassa, että siihen ei tulleet kaupungin äänet, ympärillä oli vain kivimuureja, puita ja tuhansia voikukkia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli noin 27 astetta. Se pieni hetki oli kuin olisi irtaantunut ajasta ja palannut johonkin lapsuuden huolettomaan kesään. Kun ei ollut muuta väliä, kuin että seppeleeseen tulevassa voikukassa ei ole hämähäkkiä. Se oli jotenkin ihanan kesäinen, suorastaan "lomaisa" tunne.

 

Ja sitten kun se seppele päässä tassutteli loppumatkan, sai osakseen yllättävän paljon huomiota. Ihmiset supattivat "voi kuinka ihana voikukkaseppele", "oikein voikukkaseppele"...  Iloa riitti siis sekä minulle, että muille. Nyt minulla on ihana pieni arjen muisto lisää muistojen arkussani ja siitä tulikin mieleen, että miksei muut tule tehneeksi helteellä voikukkaseppeleitä? Ne on nyt "muodissakin" ja kesäinen, pirteä fiilis on taattu. 

 

Minua on tuossa aiemmin jotenkin ahdistanut olla näin kauan ja näin kaukana Pohjanmaalta, mutta tänä viikonloppuna olen nähnyt, että Lappeenrannallakin on puolensa ja kun tästä joku päivä matka jatkuu, jään kaipaamaan täältä asioita. Tämä on kesällä ihan uskomattoman vehreä kaupunki. On vaikeuksia päättää, että meneekö hellepäivänä lepäilemään puun varjoon keskuspuistoon, vanhaanpuistoon vai rantapuistoon. Vai istuisiko sittenkin Saimaan rannalla vai menisikö uimalan lähellä olevalle nurmikkorinteelle vai siihen kalliolle. Tai ottaisiko alleen pyörän ja lähtisi polkemaan kohti Saimaan kanavaa? 

 

Ja onhan täällä nyt aurinkoista ja lämmintä. Nytkin ollut lähes 2 viikkoa sellaiset 25-30 astetta lämmintä. Paitsi nyt ne lupaa jotain ihme muutosta säähän, että jo keskiviikon vastaisena yönä olis + 1 ja satais räntää. Kieltämättä näiden helteiden jälkeen viilempikin kelpaa, mutta  tuo on jo aika hurja ennuste. 

 Suomen pelejä olen käynyt seuraamassa paikallisessa urheilubaarissa. Mertarannan selostuksilla.

Mä viime viikolla uhosin, että nyt riitti lorvailu ja että liikunnat käyntiin. Jeah right, menipä taas vahvasti. Oon nyt kolmena aamuna käynyt aamukävelyllä, ku toisen jälkeen tuntui että kuolen siitepölyyn ja sitten oli useamman päivän tauko. Nyt kun on helteestä huolimatta pari kertaa satanutkin ihan reippaasti, niin tämän aamun lenkki onnistui taas vallan mainiosti. Kahvakuula ei ole valitettavasti liikahtanutkaan. On se jännää, miten aloittaminen on aina vaikeinta. Minä olen sitä tyyppiä, että yleensä saan valmiiksi, kunhan vain aloitan, mutta se aloittaminen yleensä venyy ja vanuu. 

 Tuomet tuoksuu kilpaa syreenien kanssa. Voisipa vaan koko ajan hengittää sisään...

Ravitsemuspuolella ravinteikkaiden juttujen lisäämien ruokavalioon on alkanut tomaateilla. Olen tökännyt niitä kanamuna-kötösten (keitetty kananmuna, paistettu kananmuna, munakas) yhteyteen. Marjojahan mä syön joka päivä, eikä mitään hiilarihöttöä puuron tai leivän muodossa mene ollenkaan, joten ainut tuunaamisalue on oikeastaan arkiruokien osalta tuossa kasvispuolella. Toki mun kaikki arkiruuat on kasvisvoittoisia (kaalipaistos, kesäkurpitsa-kinkkukiusaus, jne.) mutta monipuolistaa pitäisi kovastikin. Hedelmiä syön aika vähän (ehkä pari viikossa), mutta nekin on aina omena tai päärynä. Ja herkut... no mitä vähemmän niitä niin sitä parempi. Ei tää viikko niiden osalta varsinaisesti mikään lottovoitto ollut, joskaan ei nyt katastrofikaan. Noh, jatkamme kypsyttelyä aiheeseen.

 Mukavimmat kengät mitä on keksitty. Ihanaa kun saa taas käyttää näitä.

Hyvä juttu kuitenkin on ollut, että olen löytänyt elämässäni arki-iltoihin ja viikonloppuihin muutakin sisältöä kuin syöminen. En sitä tänne lähde sen enemmälti avaamaan (paitsi pakko mainita, että kyse ei ole mistään ihmissuhteesta, ettei äiti kuvittele harhoja), mutta joka tapauksessa hyvä, että elämässä on muutakin kuin työ. Tässä on vaan se huono puoli, että kun haluaisi puuhastella sen vapaa-ajan mielenkiinnon kohteensa parissa, ei haluaisi millään olla töissä :D Mutta minkäs teet, pakko on, että rahaa tulee jatkossakin. Sinänsä joskus kahdehdin niitä, joilla on tosi iso intohimo omaa ammattiaan kohtaan. Mun työnantaja esimerkiksi mielellään lukee oikeuskirjallisuutta ihan huvikseenkin. Mun täytyy valitettavasti todeta, että vaikka lakijutut ovatkin varmaan "työvaihtoehdoista" sieltä mielenkiintoisimmasta päästä, niin ne on silti työjuttuja. Ei kiinnosta vapaa-ajalla tarttua oikeuskirjallisuuteen. Ei ainakaan vielä, kun näin vähän aikaa on kulunut yliopistosta pääsemisestä. Jos se musta on kiinni, mä tartun nykyisin oikeuskirjallisuuteen vain, kun mun jonkin keissin hoitaminen/ ongelman ratkaiseminen sitä edellyttää. 

 

 Aamulenkillä (ei enää kuvan ottamishetkellä) Saimaa oli aivan peilityyni ja upean näköinen.

Ehkä mä en vaan sittenkään ole se lukutoukkanörtti vaan tällainen luontohaihattelija. Voisin vaan kulkea luonnossa, havannoida eläimiä, valokuvailla, nuuskia sadetta ja nauttia tuulen tuiverruksesta hiuksissani. Ja söpöttää söpöjä eläimiä päivät pääksytysten. Nyt kun vielä löysin facebookista sellaisen sivun kuin "Happy Animals" joka on täynnä söpöjä eläimiä. Ah, ne oli niin ihania! Mä en oo koskaan ymmärtänyt että miksi, mutta mua ei ole vauvat/pikkulapset/lapset koskaan kiinnostaneet vähääkään. En pidä niitä suloisina enkä pidä niistä muutenkaan. Nuorten kanssa pärjään (olenhan esim. partiossa enimmäkseen ollut tekemisissä nuorten kanssa), mutta lapset ei nappaa (tuun hulluksi niiden mun sudenpentujen kanssa). Sen sijaan eläimille mulla on aina ollut herkkäkohta sydämessäni. Rakkaus niitä kohtaan on rajaton. Tai ainakin lähes rajaton. Kissoista ja ötököistä en oikein välitä. Koiran haluaisin edelleen omistaa. Mutta mistäpäs sille aikaa sais tarpeeksi. Eikä tämä kerrostalo varmaan ole koiran paikka. Eikä mun palkalla mitään koiraa kustannettaisi muutenkaan. Ehkä sitten joskus jossain toisessa elämäntilanteessa. 

Eipä tänne tämän ihmeempää, elämä jatkuu omilla urillaan. Kesälomaan enää kolme ja puoli viikkoa! Jeij! On sitä odotettukin koko pitkä kevät.

Melkein terveenä viimeinkin ja kesäkin tulee! Onnellinen!

Rakas päiväkirja,

nyt on onnellinen ja toiveikas olo! Syitä on ihan useitakin. 1) Mun kesäloman alkamiseen on enää 4,5 viikkoa. Juhannusviikon keskiviikko on viimeinen lomaa edeltävä työpäivä sen jälkeen suuntana Pohjanmaa. 2) Kuten aiemmin totesin fb:ssä että jos selviän hengissä 16.5. asti niin oon onnellinen. Takana on! Siis hirveä työrumba ja painavat to do:t. 3) Olen melkein terve. Ainakin mielestäni tarpeeksi terve aloittamaan liikunnan. 4) Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lupailevat täksi päiväksi + 19 ja maanantaiksi jopa +26, eli se on melkein kesä. Koivuissa on lehdet ja muihinkin puihin alkaa tulla. Kesä on siis ihan nurkan takana. 5) nyt on viikonloppu. Kun ottaa huomioon mikä pätkä takana, mä oon niin onnellinen että on 2 päivää aikaa tehdä ihan mitä itse haluaa. 

 

Tässä välissä siis kävi niin, että lompsin viimeinkin lääkärille ja koska CRP oli koholla ja keuhkoissa kuulemma ropisi, niin mä sain 10 päivän antibioottikuurin ja 3 päivän sairasloman. No se 3 päivää poissa töistä tarkoitti sitten tietenkin pommia sairasloman jälkeisille työpäiville. Jollain muulla alalla kai voi olla pois töistä, mutta asianajoalalla ei oikein voi ja jos mulla esim. ois ollut oikeudenkäynti, niin sinne ois pitänyt mennä tarvittaessa vaikka oksennussangon kanssa. Noh, antibioottikuuri on nyt syöty ja oon mielestäni lähes terve. Siinä on sana "lähes", koska mulle tulee edelleen silloin tällöin ihme yskäkohtaus, vaikka ehkä noin 23,5 tuntia vuorokaudesta oon täysin oireeton. Oon alkanut tämän takia epäillä, että onko tässä nyt oikeasti syynä se epäilty työpaikan home tai siitepöly. Paikallisen lehden mukaan tää meidän kaupungin tilanne on ollut niin hirveä, että sellaisetkin, joilla ei koskaan aikaisemmin ole ollut oireita, on niitä saaneet. Mutta katsellaan, liikunta jatkuu joka tapauksessa nyt. 

Aamulenkit jatkuvat ja lisäksi aattelin, että pakko kai tuohon kahvakuulaan on kajota. Mun tän hetkinen rahatilanne ei salli kuntosalijäsenyyttä, mutta omistan kahvakuulan ja sillä yksistäänkin pystyy harjoittamaan aika montaa lihasryhmää. Nyt oon siis siinä pisteessä, että en koe oloani hirveen mukavaksi, koska vaatteet. 

Lisäksi lisämotivaatiota antaa tämä pieni teksti, jonka leikkasin talteen yhdestä Trendi-lehdestä.

"Mitä kropassasi tapahtuu, kun alat treenata salilla 2-3 kertaa viikossa?

Viikon jälkeen: Kroppasi alkaa tuottaa mielialaa kohottavia hormoneita. Lisäksi ryhti oikenee ja jokainen harjoitus parantaa rasva-aineenvaihduntaa. 1 kuukauden jälkeen: Käsivartesi ovat asteen lähempänä Michelle Obamaa. Se johtuu siitä, että treenaaminen lisää lihasjännitystä. Myös rasvaa on saattnut kaikota. Selkeimmin huomaat hermostosi kehittymissen: jaksat nostaa isompia painoja. 3 kuukauden jälkeen: lihaskuntosi on kohonnut: lihaksissasi on enemmän pieniä verisuonia ja jaksat liikkua pidempään väsymättä. Lisäksi aineenvaihduntasi on tehostonut, verenpaineesi on laskenut ja kolesteroliarvosi ovat parantuneet. Huomaat, että olet töissä energisempi. Vuoden jälkeen: lihasmassaa on kertynyt 1-2 kiloa ja rasvaa on kadonnut. Et liho enää yhtä helposti, sillä kehosi polttaa helpommin rasvaa. Lisäksi diabeteksen riski on pienentynyt. Lihaskuntosi ja hapenottokykysi (sekä itsetuntosi) ovat kivunneet useita kuntoluokkia."

 Kuluneella viikolla oli työmatka. Yleensä Kouvolassa joutuu odottamaan seuraavaa junaa. Otan aina kahviosta teen ja istahdan tekemään töitä tähän pöytään, missä kukaan ei voi olla selän takana, ku siinä on useamman metrin pudotus.

Kas, siinä vasta monta syytä muistaa pitää aina arjessa mukana lihaskuntotreeni, jota oon oikeasti laiminlyönyt tässä jo monta vuotta. Osittain siksi, että innostuin juoksemisesta ja kehitin itseäni sillä saralla. Osittain siksi, että ei vaan ole ollut rahaa salijäsenyyksiin/ei sopivaa salia. Asuessani vuoden Kokkolassa, kävin kyllä salilla, mutta Oulussa ja Helsingissä en ollenkaan ja Lappeenrannassakin oikeastaan vain ennen asianajajatutkinnon käytännönosan aloittamista muutaman kerran. Lihaskunnon kannalta elämäni parhaat kaudet ovat kai olleet jalkapallon pelaaminen ala-asteella, aktiivinen salilla käynti ylä-asteella ja sitten ne vuodet, mitä asuin Rovaniemellä. Siellä oli hyvät salit sekä Nautilus että Arctic Palestra.

 

 Työmatkoissa pidän eniten hotelliyöpymisistä. Vaikka monesti joudunkin tekemään iltaan asti töitä hotellihuoneessa, niin silti koen tämän vielä luksuksena. Ja hotelliaamiainen...

Tajusin tuossa viime yönä (älkää kysykö miksi mä yöllä oon herännyt pohtimaan syntyjä syviä), että vaikka mun ihanteena ei olekaan olla kaunis, niin mun ihanteena on kuitenkin olla voimakas ja pystyvä. Sellainen tyyppi, joka vetää voimissa vertoja miehille ja joka pystyy kiipeämään tunturin laelle, jos siltä tuntuu. Kun nyt vaikean ja haastavan työelämän aloituksesta on kulunut sen verran aikaa, että riittää ajatuksia jo muullekin kuin pelkälle työlle, huomaan, että minusta on tässä vähän yli vuoden aikana tullut ankara konttorirotta ja istun vaan suurimman osan ajasta. Rehellisesti ajateltuna todennäköisesti siis heikko ja pystymätön.

 

 Palmuvehka oli sitten järjestänyt yksi päivä hienon yllätyksen...

Kuitenkin, kuten aamukävely-kokeiluni ennen tätä sairastamistani osoitti, aikaa on mahdollista repiä liikunnalle etenkin, jos sen tekee ennen työpäivän alkua. Klo. 07.00-08.00. Kas siinä tunti, jolloin kukaan ei kaipaa minua. Tunti tassuttelua päivässä korvaa vähän sitä puuttuvaa arkiliikuntaa, joka katosi lyhyiden välimatkojen takia. Ja vaikka näin tekisi, silti voi mennä nukkumaan vasta 23.00 maissa, joten illallekin jää rutkasti aikaa puuhata. 

 

 Kun se sitä niin epätoivoisesti pyysi, annoin sille uuden isomman ruukun ja mullat

Nyt aattelin, että liikunnan puolelta aamulenkit takaisin ohjelmaan ja aluksi vaikka 2 kertaa viikossa kahvakuulatreeni illalla suoritettuna. Edelleen, liikunta on tosi paska keino laihtumiseen, mutta sellaiseen yleiseen hyvään oloon ja terveyteen se kyllä johtaa. En muista oonko maininnut tästä aiemmin, mutta mulla on aina ollut tosi alhaiset verenpaineet, jotain laatua 110/60. Ja nyt, kun sitä on mitattu niin sen sähköiskun jälkeen kuin nyt pari viikkoa sitten lääkärikäynnin yhteydessä, se on ollut 130/80! Paino on mitä on, mutta tässä painossa mulla oli vuosia tuo verenpaine 110/60. Ainut ero on liikunnan määrän radikaali laskeminen tämän yli vuosi sitten alkaneen työsuhteen myötä. Joten summa summarum, painosta viis, mutta liikunnan harrastaminen on tärkeää! En ookaan tajunnut koskaan aiemmin, että hyvät verenpainearvoni johtuivat liikunnasta. 

 Jottei elämä olis liian helppoa, pakastin meni rikki. Se ei pysy ollenkaan kylmänä. Tai pysyy jos sitä pitää koko ajan tilassa "pakastus", jolloin se on sitten yli -18 astetta. Pitäis tehdä asialle jotain. Nyt vaan laitan välillä pakastuksen, sitten annan lämmetä hieman, taas pakastus... tuloksena on, että tuota lunta saa kaapia sieltä pois vähän väliä

Ja ennen kuin kukaan vikisee karppauksesta, niin kerrottakoon, että syy tän hetkiseen painoon on nimenomaan siinä, että viimeisen vuoden ajan karppaus on ollut tosi heikoilla kantimilla ja enpä tiedä, voiko edes sanoa että oon karpannut, ku hiilaria kuitenkin mennyt pari-kolme kertaa viikossa sellaiset määrät että oksat pois. Lisäksi, verenpaine on mitattu joka vuosi minipilleri-reseptin uusimisen yhteydessä ja se on karppauksen aikanakin pysynyt lukemissa 110/60 ennen tätä vuotta.

Yritän nyt vähän ryhdistäytyä tuon syömispuolenkin suhteen. Jotenkin näin pitkän sairastamisen jälkeen on sellainen olo, että pitää pitää huoli, että keho saa kaikkia vitamiineja, hivenaineita ja muita ravinteita. Värikästä lautaselle siis! Tyylipuhtaassa karppauksessahan syödään hirmumäärä vihanneksia.

 

 Sitä lunta oli siis melkoinen kasa. Kädet jäätyi, kun lappasin sen tuosta lattialta tiskialtaaseen

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Joskus tuntuu, ettei varsinaisesta arkielämän tapahtumista ole juuri mitään kerrottavaa, ku ne menee aina kaavalla töitä -> puuhastele jotain illalla kotona ja viikonloppuisin puuhastele jossain. Ei mitään ihmeellistä :D Joskus kaavaa rikkoo työmatkat tai partiohässäkät, mutta ei siitä mihinkään pääse, mun elämä ei oo varmaankaan ulkopuolisesta mitenkään mielenkiintoista. Itse olen itsestäni kotihiirtä löytänyt, vaikka seikkailut silloin tällöin edelleen maistuvatkin, niin olen nykytilanteeseen ihan tyytyväinen. Mutta hyvä niin, onnellinen on se, joka onnistuu onnensa arjen rutiineista repimään. Arjen rutiineista poikkeavaa kun tapahtuu loppuunsa vain ehkä 10-20 kertaa vuodessa. 

Ihanaa kesän odotusta kaikille! Toivottavasti saatte nauttia lämpimistä päivistä :)

...ja sairaana edelleen

Hei,

täällä yksi sairastamiseen turhautunut bloggaaja. Kohta lähtee käyntiin 7. viikko tätä touhua ja huumorintaju oikeasti loppumaisillaan. Välillä on tuntunut että helpottais, mutta sitten tämän viikon maanantaina ja loppuviikosta paheni ihan todella paljon olo. Kyllä se nyt vaan on se tilanne, että alkavalla viikolla on vääntäydyttävä Helsinkiin työterveyteen selvittämään mikä tää nyt oikein on. 

 

 Silloin kun olo oli vähän parempi, kävin parina iltana kuvailemassa auringonlaskuja Saimaan rannalla

Mulla on melkein koko elämäni ajan ollut sairastaminen sitä, että kerran vuodessa tai harvemmin on sellainen 1-2 viikkoa kestävä flunssa, joka alkaa aina kurkkukivulla, sitten vaihtuu nuhaksi ja lopulta yskäksi ja loppuu sitten. Nyt mulla on päällä tällainen 6 viikkoa kestänyt outo tila, joka alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta kurkkukivulla, oksentelulla ja kuumeella. Tein silloin kuolemaa sängyssä 3 päivää. Sitten raahauduin töihin ja alkoi sellainen tosi pitkä pätkä, että ei ollut muuta oiretta, ku satunnaiset hillittömät yskäkohtaukset. Eli että voi esim. 45 min olla ihan rauhassa ja sitten yskit sen 15 min kykenemättä lopettamaan sitä. Sitten oli taas yksi päivä kuumetta, minkä jälkeen tilanne palautui siihen satunnaiseen yskään. 

 

 Auringonlasku heijastui jännästi talojen ikkunoista. Yksi noista taloista on oma asuintaloni.

Ja tän viikon perjantaina homma otti taas ikävän suunnan. Oksentelu palasi kuvioihin, töissä tunnin palaverista puolet meni yskien. Lauantaina meinasin kuolla muun ohella korvakipuun. Mulla ei oo ikinä eläessäni ollut korva kipeenä, joten yllätyin, että korvassa voi tuntua ihan samalta, mitä kurkussa tuntuu, kun kurkku on pahasti kipeä. Lisäksi tää yskä on ihan hillitön ja sattuu jo jotenkin tosi alhaalta kurkkua. Kurkussakin on finnejä. Ja ettei tässä olis kaikki riemu, niin jopa mun vasen silmä muuttui illalla punaiseksi. Näin aamulla tätä kirjoittaessa, se on punainen edelleen ja rähmii jotain keltaista. Ou jee. Tällaistakaan mulla ei oo ollut koskaan ennen. Onneksi tää silmä ei satu, vaikka näyttääkin typerältä. Mutta silti. Tekis mieli vaan huutaa ja itkeä, että mä en jaksa tätä enää. 

 

 Tein facebookissa arkihaastetta. Tässä kuvia johtajahuollosta. Toi peli! Paras ikinä. Jos sen sais juhannukseksi saareen...

Tympäisee, kun ei uskalla harrastaa liikuntaa. Tuo 100 metrin matkan käveleminen töihinkin aiheuttaa kuoleman seuraavaksi puoleksi tunniksi. Tympäisee, että kolmena viime yönä oon nukkunut yhteensä varmaan 14 tuntia, koska on pitänyt yskiä ja oksentaa. Tympäisee, että taas on yksi viikonloppu menossa kovaa vauhtia ihan hukkaan. Tympäisee, että oon niin sairas, että osasta työtehtäviä (palaverit ja puhelut) ei meinaa tulla yhtään mitään, mutta en kuitenkaan niin sairas, että voisin olla poissa töistä. Tympäisee, että jatkuvasti on ihan hirveä olo, vaikka vaihteleekin, että onko pahin syy milloin kurkkukivussa, milloin yskimisessä ja milloin korvassa. (tällä hetkellä korvaan ei luojan kiitos satu. Se kipu oli eilen ihan epätodellista.)

 

 Facebookin arkihaasteesta, nämä kuvat partioparaatiin liittyen.

Tajusin eilen, että kivun ohella mua rasittaa nyt aika paljon tämä epätietoisuus. Mikä mulla on, milloin tää menee ohi, tuleeko vielä jotain ihmeoiretta? Kun on koko ikänsä sairastellut sillä tavalla ennustettavasti, että kaava on ollut aina sama, on tiennyt että kuin kauan se sairastaminen vielä suunnilleen kestää ja mitä lääkkeitä missäkin vaiheessa pitää ottaa. Nyt ei tiedä. En tiedä, onko mulla jotain, mikä ei mee pois ilman antibiootteja (joita en tietääkseni muuten oo syönyt kuin kerran elämässäni lapsena, ku oli viimeksi keuhkoputken tulehdus). En tiedä kestääkö tää vielä pari päivää vai kuukauden. Etelä-Saimaassa luki, että täällä on järkyttävän korkea siitepölytaso. Niin kova, että jopa sellaiset kuten minä, jotka ei oo millekään allergisia, on alkaneet oireilla. Toisaalta epäilen, että johtuuko tää siitä että työpaikallani olis hometta. Siellä haisee aivan homeelta (oon haistellut hometaloja, tiedän miltä ne haisee), mutta mitään tieteellisiä testejä ei oo vielä tehty. Toivon tosi kovasti, että syy ei ole kumpikaan jälkimmäisistä, sillä ne ois hankalampia ongelmia.

 Arkihaaste maanantailta. Sähläystä puhelimien kanssa, skypepalaveri teen voimalla ja partiossa mölkkyä

Eli siis, tässä kuluneen parin viikon aikana homman nimi on ollut lähinnä töissäkäynti, itse asiassa aika suuressa määrin eli runsaasti ylitöitä tehden, ja kotona möllöttäminen, ku sairastamiseltaan ei ole muuta voinut tehdä. Viime viikonloppu tosin oli poikkeus. Silloin oli partioleiri, tai oikeastaan johtajahuolto ja me oltiin johtajaporukalla tuolla jonkun järven rannalla mukavassa mökissä. Ohjelmana lähinnä syöminen ja pelaaminen, sekä ihan vähän virallisia asioita. Oli tosi rentouttavaa ja se paikka oli uskomattoman kaunis. Musta on aina ihanaa olla keskellä luontoa. Nautin kauniista järvimaisemasta ja auringonlaskusta sekä -noususta. Nautin ikivanhasta aarniometsästä, joka oli täynnä kaikenlaista vipeltäjää. Sitten siellä oli myös metsot soitimella. Näin kaksi urosta ja kaksi naarasta, mutta ne eivät suostuneet jäämään valokuvattaviksi. Metsojen soidinäänet kuitenkin kaikuivat siellä metsässä ja vesiä pitkin erityisen kuuluvasti etenkin aamulla ja illalla. 

 Arkihaaste tiistailta. Teen avulla eteenpäin töissäkin, illalla rentoutumista fantasiakirjan parissa ja yleistä olon parantelua saunassa.

Johtajahuollosta suunnattiin sitten viime viikon sunnuntaina suoraan partioparaatiin. Itse en ollutkaan sitten vuoden 2007 jälkeen osallistunut marssille ja nyt oli vähän haastava tilanne, ku oli uusi lippukunta ja uusi piiri, niin mullahan oli kaikki huudot ihan hakusessa. Lyhyemmät opin, mutta pidempien kohdalla piti vaan yrittää aukoa suuta ja näyttää siltä kuin osaisi rimpsun. Koko tuona partioviikonloppuna sää oli hieno. Se oli sellainen +17 ja aurinko paistoi. Ei ois voinut olla parempi. Etenkin kun vertaa tähän tän hetkiseen "muutama aste plussalla"-touhuun. Eilen näytti melkein siltä kuin olis satanut räntää, mutta ei mitään maahan onneksi jäänyt. 

Tässäpä nämä tärkeimmät kuulumiset tällä erää. Katsotaan onnistuisko ensi viikonloppuna kirjoittelemaan taas.