Kipuaa kipuaa, hitaasti mutta varmasti

Hei,

täällä yritetään murtautua huonosta kierteestä (josta oli puhetta viime postauksessa). Nukkuminen kiinnostaa edelleen, oikeudenkäyntejä tippuu kulman takaa yllättävästi (vaikuttaa työaikoihin ennalta-arvaamattomasti) ja tuntuu, että vaikeaa on. Edistys ei ole ollut täysin toivotulla tasolla (4 liikuntakertaa viikossa), mutta sitä on tapahtunut. Hei 3 on enemmän kuin 0! Tänään tempaisin ja tein hyvin pitkästä aikaa ensimmäisen kahvakuultatreenini. Koko keho tärisee vieläkin. Kuolen huomenna. Venyttelyistä huolimatta.

 Seurasaari oli ensimmäinen kohde veljeni visiitin yhteydessä, kesyjä oravia oli täälläkin

Olen kuitenkin tehnyt tässä jännän huomion. Pätee sekä juoksuun että kahvakuulaan. Kumpikin ovat sellaisia lajeja, että mulla on aina ennen suoritus ollut kiinni ns. "hapen riittävyydestä" eli ts. "kunto" on ollut huono. Nyt kun on ollut pitkä vähempi liikunnallinen jakso ja varmaan pisin lihaskuntoa sisältämätön jakso koko elämässäni (mitäs pitää olla näin köyhä, ettei oo varaa kuntosalijäsenyyteen), niin huomasin, että sekä juoksussa että kahvakuulassa, homma oli kiinni lihaskunnosta. Happea olisi kyllä riittänyt, mutta ensimmäisenä alkaa sattumaan lihaksiin ja sattumaan todella. Apua, en edes halua ajatella kuinka paljon lihasmassaa olen menettänyt. Pitää ehdottomasti liikutella kahvakuulaa jatkossakin.

 

 Hassun muotoinen talo, Seurasaaresta tämäkin

Kahvakuulan mä vielä ymmärrän keskivartalon ja käsien osalta, ne kun ei mitään kauppakasseja kummempaa aktiviteettia mun arjessa saa, mutta että jalkojen lihakset pistää vastaan? What is this? Never happened before in my life. Tosi outoa. Mähän kävelen 15 km viikossa joka tapauksessa, miten niistä muka yhtäkkiä katois lihakset jonnekin niin, että juostessa ongelma onkin lihaksissa eikä hapenottokyvyssä? No oli mikä oli, yritetään palauttaa lihaskuntoakin.

 

 Tsekkailtiin Tornista näkymiä Helsingin keskustaan

Muuten elämään kuuluu edelleen töitä töitä ja töitä. Ystäväni kanssa juttelinkin, että eihän mulla muuta elämää enää olekaan. Tiedättekö mistä sen huomaa? Siitä että tekisi mieli päivittää facebookiin lähes pelkästään kaikkea hassua töissä sattunutta (tänäänkin oli sellainen oikeudenkäynti että oksat pois). Ystävien kanssa puhuessa ei juuri muusta tule puhuttua kuin töistä. Jokseenkin sama alkaa olla myös perheen kanssa (vaikka on meillä onneksi vielä muutama muukin puheenaihe). Olen aina ollut äärimmäisen urakeskeinen ihminen, mutta jotenkin on silti jännää löytää itsensä tästä pisteestä. Oikeastaan tää on myös aika surullista, sillä tiedän, että ihmiset aina sanovat vanhoina/kuolinvuoteellaan että kumpa olisivat tehneet vähemmän töitä. Eli työ ei ole sellainen asia, jonka pitäisi olla näin keskeisellä sijalla elämässä, kuin mitä se mulla just nyt on. 

 

Ajeltiin ympyrää raitiovaunulla

Mutta en vaan tiedä, että mistä ihmeestä mä repisin sisältöä elämääni? Parisuhdetta en halua, ystäviä näen kyllä silloin tällöin, arvaamattomien työaikojeni ja epätietoisuuteni asuinpaikkakunnasta takia en voi aloittaa taas aktiivipartiota, rahatilanteen takia en voi ostaa salijäsenyyttä ja lähteä ryhmäliikuntatunneille (joita rakastan kuuhun ja takaisin), vaan joudun tyytymään kahvakuulan heilutteluun ja yksin ympyrän juoksemiseen. Kirjoja mä luen aina iltaisin. Mutta ku mä haluisin toimintaa mun elämään. 

 Korkeasaaressa tultiin siihen tulokseen, että riikinkukot osaa lentää. Tää oli varmaan 5 metrissä puussa.

Havahduin tuossa jokin aika sitten siihen, että mä elän hirveästi menneessä. Mä muistelen kaikkia huippuja partiojuttuja, koska ne oli mun elämän parhaita hetkiä. Mutta tiedättekö miltä se tuntuu 26-vuotiaana muistella aikaväliä 9-20 wee ja miettiä että ne oli parhaita juttuja ikinä. Mitään ei oo tapahtunut sen jälkeen. No yksittäisiä valopilkkuja (Kilke 2010 ja muutamat hetket liittyen oikikseen), mutta suurella mittakaavalla mä olen elänyt äärimmäisen tylsää elämää siitä asti, kun aloitin yliopisto-opinnot. Mun elämä on ollut vaan kamalaa suorittamista, vailla ollenkaan seikkailua. Vaikka seikkailu on mulle maailman tärkeimpiä juttuja. 

 Tää ei ollut kenguru, vaikka se siltä mun mielestä näyttääkin :D

Haluan tuntea olevani elossa, haluan tehdä asioita, joita voin muistella vanhana kiikkustuolissa. En halua vain joka päivä syödä aamupalaa, mennä töihin, istua iltaa koneella/harrastaa satunnaisesti liikuntaa ja mennä nukkumaan. Päivästä ja viikosta toiseen vailla mitään seikkailua. Ja elämäni suurin "seikkailuntuottaja" on aina ollut partio. Mulla on nyt pahoja vieroitusoireita siitä. Tekee näin kesällä pahaa lukea facebookista, kun koko ajan muut on leireillä milloin missäkin ja kokee hienoja asioita. Ihan sellaisia yksinkertaisia, niinkuin tällä viikolla oli telttasaunaa ja pareittain laudan palasilla hiihtämistä dyyneillä (kotilippukunnallani oli leiri).

 

 Nyt lupasi kyllä kyltti liikoja... Yhtään haltiaa ei näkynyt

Voi että kun tämä elämä vakiintuisi. Voi että kun tietäisin, että olisin jollakin paikkakunnalla edes vuoden. Mutta kun ei. Helsingissä oon ollut kohta 5 kuukautta, en vielä tiedä, muutanko täältä ihan kohta pois. Tätä ennen olin Oulussa 8 kuukautta ja sitä ennen vuoden Kokkolassa. Kauheata matkalaukkuelämää :( Mutta tälle nyt ei vielä paljoa voi, kun työura on näin alkuvaiheessa. Ehkä sitten joskus nappaan tuomarin viran jostain perähikiältä minne kukaan muu ei halua ja pysyttelen onnellisena siellä. 

 

 Aarniometsä oli ihan jees, mutta ei mielestäni mitenkään erityinen

Meanwhile, pitäis yrittää saada paras mahdollinen irti siitä, mitä on jo nyt, eikä vain surkutella sitä mitä oli joskus, mutta ei ole nyt. Viikko sitten mun veli oli täällä viikonlopun. Oli aika intensiivinen viikonloppu, ku saavuttiin Helsinkiin samaan aikaan junalla (minä Lappeenrannasta ja veljeni Pohjanmaalta) ja sitten hän lähti vasta maanantai-aamuna, minä painelin suoraan häntä saattelemasta töihin. Viikonloppuna tuli odotetusti paljon kävelyä, mutta täytyy kyllä sanoa, että yksi luonnonsuojelualue oli pettymys. Helsingin kaupungin nettisivuilla keskuspuiston pohjois-osaa mainostetaan jonakin suurimpana aarniometsänä mailla halmeilla ja kaikilla muillakin ylisanoilla. No ei ollut sen väärti. Tai no oli se ihan mukava peruskävelyreissuksi, mutta ollaan me hienomman näköisissä luontopaikoissa oltu. Korkeasaaressa puolestaan eläimiä kiinnosti nukkua piiloissaan sen sijaan, että olisivat pistäneet meille showta pystyyn. 

 Aiemmasta postauksesta tuttu orava seikkailee taas. Mihin se mansikka menikään? (mulla on paljon näitä oravakuvia, tulee varmaan muutaman postauksen ajan vierailevana tähtenä)

Mutta säät oli aivan mahtavat, syötiin hyvin ja kyllähän me kerettiin paljon pyöriä ympyrää, sekä katsella parina iltana leffat. Se viikonloppu tuntui ihan lomalta. Jälleen kerran olin lomalla kotikaupungissani. Jotenkin yhdistän aina tuollaiset sekuntiaikataulut, ulkonasyömiset ja nähtävyyksien ihmettelyt lomaan, ku sellaista lomareissumme ovat pitkälti aina olleet. Etukäteen olin vähän huolissani, että miten mä jaksan, kun en saa nukkua kuin yöllä, mutta hyvin se meni ja ihan hyvin pysyin hereillä jopa maanantaina töissä. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Yritetäänpä palailla viikonloppuna :) 

Huonon kierteen vankina

Hei,

viime viikonloppu vain katosi jonnekin ja tulevana viikonloppuna veljeni tulee tänne Helsinkiin, niin se on ihan varmaa, ettei mitään blogikirjoitusta silloin saa aikaiseksi, joten pakko kirjoittaa näin poikkeuksellisesti keskellä viikkoa, ettei tule 3 viikon taukoa kirjoitteluun. Etenkään, kun viime postauksen jälkeen jäi avoimeksi, että miten meni viime viikon liikunnat. 

 

Haa, noilla on selvästikin ruokaa... mitenköhän minä saisin kans?

No eihän ne hyvin menneet. Oli oikein vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään ja sitten ihan puhdasta laiskuutta. Maanantaiaamuksi olin laittanut kellon herättämään kuudelta ajatuksenani käydä juoksemassa ennen töihin lähtemistä. Heräsin viideltä siihen, että jalkaan sattui niin paljon, että oli pakko käydä ottamassa burana ja laittaa kylmävoidetta jalkaan. Voitte varmaan arvata, ettei tullut lähdettyä lenkille kuudelta... Ihan ufoa tuollainen yhtäkkinen kipu, eikä se edes ollut kramppi. (Niitä mulla on ollut tosi paljon sen jälkeen, kun lopetin leivän syömisen vähän yli vuosi sitten.)

Jos yrittäisin näyttää mahdollisimman söpöltä...

Noh, tarkoitus oli sitten, että uusi yritys, kun tulen töistä. Ja no just siihen sitten tuli autokauppojen väkertäminen, missä meni koko ilta, kun piti laatia kauppakirja, valtakirja, soitella puheluita ja sitten poistella netistä ilmoitukset. Tiistaiaamuna heräsin ennen kuutta, mutta en lenkin takia, vain ollakseni junassa kello 7.18. Meillä oli siis firman tyky-päivä Imatralla Imatra Big Band Festivalin merkeissä. Äärimmäisen alkoholipitoisen päivän ja aika pitkälti valvotun yön jälkeen keskiviikko meni krapulaa nukkuessa. Harvinaista minulle, oli ehkä 3. kerta elämässäni ja ensimmäinen kerta keskellä työviikkoa. Mutta työnantajani lupasi yöllä, ettei mun tartte tehdä töitä sinä päivänä ja mä tein sellaisen kompromissin, että nukuin toimiston sohvalla, että jos tulis jotain äärimmäisen kiireellistä, niin mä olisin valmiiksi jo työpaikalla ja voisin yrittää tehdä sen. Sen enemmän tänne ei oikein voi eikä viitsi kertoa, mutta voin sanoa, että keskiviikon ja torstain välinen yö ja se keskiviikko päivä olivat ehkä elämäni absurdeimmat. Kirjaimellisesti täynnä tilanteita, joihin en koskaan uskonut joutuvani. 

Lähestytään kohdetta, hei huomatkaa mut, antakaa mulle jotain!

Minähän olen niin tunnollinen, että en ole ikinä ollut pois töistä tai koulusta siksi että mulla olisi paha olo. Oksennustautia ei ole koskaan sattunut arkipäiville ja mikään muu sairaus ei ole tarpeeksi vakava töistä poissa olemiseen. Ja muutenkin oon tehnyt enemmän tai vähemmän aina niin kuin käsketään. Joten on mulle hyvin outoa mennä työpaikalle pelkästään nukkumaan ja ilmoittaa työnantajalle, että en tee töitä ja käännän kaikki puhelut hänelle. Mutta työnantajani ei pistänyt vastaan, kun näin ilmoitin, niin ei siitä sitten tullut ongelmaa :D (tässä kohtaa kerrottakoon, että mun työnantajani on vain mua 3 vuotta vanhempi, meillä on tästä johtuen hyvin rento meininki muutenkin)

Ne heitti mulle mansikan! Nam nam...

Noh, yhden yön valvomisesta johtuen oli sitten univelkoja paikattavana. Torstaina ja perjantaina mä vain nukuin töiden jälkeen. Lauantai oli sitten sellainen "hoida kaikki asiat"-päivä, kauppareissuineen, pyykkäyksineen, seuraavan viikon ruokien valmistamisineen yms. Lauantaina oli aikaa liikunnalle ja mä kävinkin aamulenkillä. Aattelin siinä kohtaa urheasti, että tekisin toisen treenin illalla ja kolmannen sunnuntaina. Mutta en mä kerennyt lauantaina. Oisin halunnut tehdä treennin ennen saunaani (klo.19.00), mutta ei onnistunut, ku meni niin kauan aikaa muihin juttuihin. Sunnuntaina puolestaan olin reissussa koko päivän. Lähdin Helsingistä aamuysiltä ja palasin iltakasilta tuhannen väsyneenä. 

 En aina ollut tarpeeksi nopea hakemaan mansikoita, tuli varis osingoille...

Näin meillä on lopputulos, että aiottu 4 treeniä kutistui 1 treeniin. Ei varsinaisesti mahtava lopputulos. En rehellisesti tiedä kuinka paljon tuossa on tekosyitä ja kuinka paljon on oikeaa syytä. Mutta oon niin unikeko, että mulle yhden yön valvomisesta tulee aina ongelmaksi se, että mä nukun 4 tunnin päiväunia seuraavina päivinä. Oli myös ehkä huono viikko suunnitella mitään näin kunnianhimoista. Ensinnäkin 3 päivää reissussa ja ois kai se pitänyt arvata, että tykypäivästä seuraa työkyvyttömyyttä ja erityisen paljon unentarvetta seuraaville päiville. Kyllä mä tiesin etukäteen mikä suhtautuminen alkoholiin oli porukalla, jonka kanssa mä olin. Mun on ihan pakko kyllä varmistaa, etten joudu koskaan vastaaviin tilanteisiin. Ärsyttää ihan suunnattomasti, että suomalaisessa kulttuurissa vedetään yhtäläisyys viiva alkoholin ja rentoutumisen sekä juhlimisen välille. Ihan perseestä tällaiselle, joka muuten ei lähes ikinä juo alkoholia.

 

 Lopulta uskalsin myös hakea mansikan tuon yhden kädestä sekä ottaa tuon suoraan minulle tarjotun mansikan, ruuan etsiminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!

Tämän viikon maanantaina olisi voinut periaatteessa käydä lenkillä, niin olisi voinut tehdä myös tänään tiistaina. Tänään ja eilen ongelma oli ihan suoraan sanottuna laiskuus. Aamulla ei mitenkään jaksanut herätä ja työpäivän jälkeen ei vaan tullut lähdettyä. Mutta huomenna, keskiviikkona on ihan pakko. Torstaina siivoan sitten asunnon (veljeni nukkuu lattialla sellaisella patjalla, pakko varmistaa, että lattialla ei ole mitään mikä uhkaisi hänen terveyttään :D Esim. elämää isompia villakoiria). Ja viikonloppu pelastaa kyllä tämän viikonlopun liikunnat joka tapauksessa 6-0. Aika pitkälti koko veljeni vierailun ajaksi, perjantai-illasta sunnuntai-iltaan, ollaan suunniteltu vaikka missä kiertelyä. Eli koko viikonloppu menee jalkojen päällä, siitä saa hyvät treenimerkinnät :D Muuten en normaalisti arkiliikuntaa ottaisi mukaan treeneihin, mutta jos kävelyn määrä alkaa olla 6 tuntia päivässä, niin kyllä sen saa mun mielestä jo laskea. 

 Hahaa, suunnitelma toimi täydellisesti! *hykertelee*

Mistä tulikin mieleeni, että olenko maininnut arkiliikunnoistani? Kuntoliikuntani ovat olleet ihan kuutamolla siitä asti, kun muutin Helsinkiin, mutta työmatkakävelyä mulla on 15 km per viikko ja ne matkat roudaan 7 kilon painoista salkkua. Ne kai on vähän pelastaneet, että paino ei ole lähtenyt nousuun, vaikka liikunta muuten on ollutkin melkein kokonaan tauolla jo 4 kuukautta. 

 

Masu täynnä mansikoita, alkoi nukuttaa. Luotan mansikoita tarjonneisiin ihmisiin, joten jään tähän alaoksalle (170 cm maasta) heidän viereensä nukkumaan. Aurinkokin lämmittää niin kivasti... 

Mutta joka tapauksessa tiedostan olevani liikuntojen kanssa huonon kierteen vankina. Mun pääsyy liikkumattomuudelle on se, että olen väsynyt. Kuten aiemmin totesinkin, mua kiinnostaa nukkua aamulla ja mua kiinnostaa nukkua töiden jälkeen. Ja pääsyy mun väsymykselle on se, että liikkumattomuudesta on varmasti aiheutunut fyysisen kunnon laskemista. Tää pitäis jossain kohtaa ihan oikeasti katkaista tää kierre. Saada se sellaiseksi positiiviseksi kierteeksi, että jaksaisin harrastaa liikuntaa, koska mua väsyttäis vähemmän ja mua väsyttäis vähemmän, koska harrastaisin aktiivisesti liikuntaa. Suurin ongelma just nyt on se, että mihin kohtaan mä haluan/olen valmis ottamaan sen univelan käsiteltäväkseni?

 

 Hei mää nukun nyt, etkö sä muka ole ennen nukkuvaa oravaa nähnyt? Kato tälleen käppyrällä pää hännän alla.

Toisaalta, nyt vois olla aika hyvä kohta lätkiä ohjelmaan niitä aamulenkkejä. Työnantajani jää tällä viikolla lomalle ja mä pyöritän firmaa yksin seuraavat 3 viikkoa. Tämä tarkoittaa, että joudun käymään toisessa kaupungissa olevalla toimistollamme 2 päivänä viikossa. Eli joudun heräämään joka tapauksessa ennen kuutta kahtena päivänä viikossa. Näin ollen, voisi teoriassa olla ihan mahdollista ottaa niille kolmelle viikottaiselle Helsinginpäivälle aamutreenit, jolloin lopputulos olisi, että heräisin joka arkiaamu kuudelta. Ehkä sitten jos sen rytmin saa käännettyä sellaiseksi, se univelkojen määrä ei muodostuisi niin hankalaksi. 

 Tuossa sillan toisella puolella viihdyttiin monta tuntia jutellen, eväistä ja oravan seurasta nauttien

No juu, sounds like a plan. Yritetään. Toivottavasti tällä kertaa paremmin tuloksin. Tässä postauksessa muuten kuvituksena sunnuntain reissun satoa. Pidän kovasti söpöistä eläimistä, joten jos oravanpoikasta kiinnostaa mun seura, niin sitten mulla on 50 kuvaa siitä koneellani. Ei oo kyllä ikinä mikään villieläin ollut noin monta tuntia lähettyvillä. Tää orava jäi siis syömisen jälkeen vielä nukkumaankin meidän viereen!

(Yksi pakollinen teinimetodilla nappaistu omakuva :D )