Pastellinvärinen paratiisini

Heissan,

on ihmisiä, jotka ihastuvat ja inspiroituvat pastelliväreistä aina keväisin. Ja sitten on minä. Ympärivuotinen pastellifani. Jos minä saan päättää, kaikki on pastellin väristä. Pastellivärit tuottavat itselleni suurta mielihyvää ja siksi viljelenkin niitä jokapaikkaan. 

Astiat on tietysti yksi juttu. Rakastan pastellinvärisiä Arabia KoKo-astioitani! 

 Kodin tekstiileistä löytyy pastelleja ruokapöydältä...

sohvatyynyistä ja torkkupeitosta... 

pyyhkeistä...

... ja lakanoista. Verhot ovat valkoiset, koska joku päivä on tarkoitus vetää olohuoneen seinät mintun värisiksi ja makuuhuoneen seinät vaaleansinisiksi. Sitten on tietysti kovapintaisia pastellijuttuja...

olohuoneen ikkunalaudalla... (huom! talven poro on vaihtunut kevään pupuiksi)

makuuhuoneen ikkunalaudalla... (taalainmaan hevoset matkamuistoja Ruotsista)

parvekkeella... (rakastan tuota vaaleanpunaista kastelukannua!)

... ja keittiössä. Mulla ei ole ollenkaan mikroa, enkä koe sellaista tarvitsevanikaan, kun mulla on nopeasti lämpenevä kiertoilmauuni, niin pidän sitten mikron paikalla tällaista tarjotinta.

Vaatteissa mulla on mustan, tummansinisen ja valkoisen lisäksi oikeastaan pelkkiä pastellivärejä. Sama koskee myös takkeja ja kenkiä. Koruja on muutamia pastellisia, kuvassa näkyvät Kalevala Korun vuoden 2016 Roosa nauhakorut, joiden lisäksi löytyy Kalevala Korun Vanamo-sarja ja Pandoran rannekoru.

Pastellinvärisiä laukkuja on toistaiseksi vain tämä kuvassa näkyvä pikkulaukku ja sitten yksi isompi vaaleanpunainen kassi. Kuvan laukku Furlan Metropolis mini sävyssä Moonstone. Se on myös mun ensimmäinen merkkilaukku, joskaan ei kovin kallis ollakseen merkkilaukku. Italialaisen Furlan olen lukenut olevan hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ja siksi tämän päädyinkin hankkimaan. En malta odottaa että kevät ja kesä kunnolla koittaa, jotta pääsen ulkoiluttamaan tätä enemmänkin. Laukkupuolella vähän polttelisi jokin pastellinen tote-mallinen laukku, jota voisi käyttää esimerkiksi töissä kesällä. Nythän mulla on sellainen musta reppu ja joskus kaipaisin vähän vaihtelua ja koska mun nykyinen työläppäri on niin kevyt, voisi silloin tällöin laukku olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi oikeudenkäyntipäivinä, koska olisihan joku siisti laukku nyt parempi jakkupuvun kanssa kuin reppu :D Jännä nähdä miten kuvan laukku kestää aikaa. Salkkuni taitaa olla aitoa nahkaa, mutta muuten en edes muista omistaneeni mitään aitonahkaista laukkua aiemmin. Kuvan laukku siis tietenkin on aitoa nahkaa. Tämän saapuessa roskiin lähti kaksi puhkikulunutta vastaavan kokoista tekonahkalaukkua. Olis melkein pitänyt muistaa ottaa niistä kuvat, että olisi voinut havainnollistaa, miten surkeaa laatua ne olivat. Samaten jo vuosi sitten talvella lähti roskiin mun aiemmin työlaukkuna käyttämäni tekonahkainen tote-mallin laukku. Se oli ihan tuhannen puhkikulunut kans. 

Made in Italy, lukee pikkuprintillä lukossa

Mulla onkin missiona, että saisin jollakin aikavälillä vaihdettua kaikki laukkuni laadukkaisiin. Tämä pikkulaukku oli helppo aloituskohde, koska suurimman osan ajasta kannan mukanani vain avaimia, lompakkoa, kännykkää ja ehkä jotain pientä sälää (burana, huulipuna, pikkupeili jne.) ja ne kaikki mahtuvat tuonne. Oon myös miettinyt, että tämä sama laukku jossain tummassa värissä vois olla aika jees talven juhliin eli pikkujoulukaudesta asianajajapäiviin. Sitten tietysti olisi hyvä olla ehkä vaaleassa värissä joku keskikokoinen crossbody, jolloin mukaan mahtuisi lisäksi esimerkiksi kalenteri ja juomapullo. Mustanahan mulla on tällä hetkellä ihan asiallinen keskikokoinen laukku. Ja pari työlaukuksi käyvää totea siis puuttuu. Mä oon siis selvästi enemmän "laukkutyttö", mutta tuon enempää en pysty itselleni laukkuja perustelemaan ja se on varmaan ihan hyvä vaan :D 

Olisi jännä tietää, että millähän logiikalla ihmiset viehättyy väreistä. Esimerkiksi kodinsisustuksen suhteen olen oman pastellityyppini lisäksi kohdannut mustavalkoisesta pitäviä, maanläheisistä (keltainen, oranssi, ruskea, murretut värit) väreistä pitäviä, kirkkaista voimakkaista väreistä (peruspunainen, perussininen, peruskeltainen jne.) pitäviä ja neutraaleista (harmaat, beiget, valkoiset) sävyistä pitäviä. Harvan koti on sekoitus näitä kaikkea vaan yleensä ihminen kuuluu johonkin näistä kategorioista. 

Olisi jännä tietää myös miksi viehtymys väreihin muuttuu iän myötä. Minun värini olivat lapsena vihreä ja sininen. Teininä ne olivat enimmäkseen musta ja vihreä. Nyt aikuisena vihreä on minttua lukuunottamatta tippunut kokonaan pois ja laivastonsininen on tullut takaisin mukaan. Aikuisena on myös pinkki ja vaaleanpunainen tulleet mukaan, vaikka en olisi nuorempana ikinä kuvitellutkaan, että voisin pitää niistä. Ehkä mä silloin mielsin ne liian sellaisiksi "prinsessaväreiksi" ja minä itse tietysti olin aivan jotain muuta kuin tyttömäinen prinsessatyyppi. 

Noh, nykyään olen sitten se pastellityyppi! Ja paratiisini on kotini, joka on täynnä pastellinvärisiä asioita <3

Älä herätä mua unesta

Hei,

 

"... älä herätä mua unesta. Hee-e-ei tai mä en pääse sinne uudestaan." Otsikon niminen Mikael Gabrielin kappale iski muhun kovaa joskus viime Vain Elämää -kauden jälkeen, kun bongasin kyseisen räppärin ohjelmasta ja aloin kuunnella hänen musiikkiaan. Jos mä nyt oikein ymmärsin, tuossa biisissä MG tavallaan ilmaisee sitä onnellisuuttaan, minkä hän kokee nykyisestä tilanteestaan. Hänellähän on vähän rankempi tausta nuorisorikollisena ja hän on ollut huostaanotettunakin. Nyt menee sitten kivasti ja hän saa tehdä sitä mistä tykkää eniten ja kun on rahaa, niin sitten on myös kaikkea, mitä sillä rahalla saa. Ja toisaalta kappaleen riimi "Mä en haluu pahaa kellekkään vaan elää maailmaani, kourallinen ihmisii ympäril on mun taivaani", kertoo kaiken olennaisen. 

Uudet lasit tuli. Skarppina töissä!

Ja tämä biisi pyöri mun päässä, kun kävelin torstain ja perjantain välisenä yönä kotiin kuunvalossa. Oli täydellinen tähtikirkas yö, lämmintä eikä tuullut yhtään ja takana oli ihana ilta kavereiden kanssa ja mä olin vaan niin onnellinen. Onnellinen kaikesta, mitä mun elämässä on. Oon saanut yli 90 prosenttisesti tehdä viimeisen 6 kuukauden ajan tehdä sellaisia työtehtäviä, mitkä on mulle kaikista mieluisimpia. Eli töissä on kivaa. Työpöytä, jonka ääressä voi seistä, on alkanut näkyä pienenevinä vaa'an lukemina. Olen edelleen ihan pähkinöinä kauniista kodistani. Materialismionnellisuutta on piisannut muutenkin kylliksi, mutta mikä parasta, meillä on vaan niin mahtava kaveriporukka täällä. Osan kanssa nähdään vaan vapaa-ajalla, osan kanssa meillä sivuaa välillä työtkin. Todellakin on nyt niin, että tämä kourallinen ihmisiä ympärilläni on taivaani. On ihan mahtavaa, että vielä näin aikuisenakin on mahdollista löytää tällainen porukka, jonka kanssa voidaan tehdä yhdessä kaikkea, puhua aivan kaikesta ja pitää hauskaa yhdessä. Etenkin näin sinkulla, jonka perhe asuu toisella puolella Suomea, kaverit nousee arvoon arvaamattomaan.

Ja ei sitten kai niin skarppina lauantai-iltana :D Okei ylemmässä kuvassa on meikkiä, alemmassa ei.

Ja mistä otsikko "älä herätä mua unesta"? No just tästä, nyt on niin hyvin kaikki, että sitä oikein miettii, että onko tämä mahdollistakaan. Heräänkö mä kohta? Ihan nuorisorikollinen en ole koskaan ollut, mutta oikeastaan mun onnellinen aika elämässä alkoi vasta jotakuinkin 16-vuotiaana. Menemättä tarkemmin siihen mikä sitä ennen oli huonosti, niin sen voin mainita, että sitä ennen hyvin oli lähinnä partio, partion kautta saadut ystävät ja paras kaverini. Muilta osin piti ottaa tosi paljon paskaa vastaan ja elämä oli eri rintamilla sellaista jatkuvaa taistelua milloin minkäkin asian kanssa. Tai no lähinnä ei niinkään asioiden vaan ihmisten kanssa. Lukioon päästyäni helpotti. Monta minulle inhottavaa ihmistä ei seurannut sinne. 

+4, ei tuulta. Kelpasi testailla uusia aurinkolaseja. Ekat aurinkolasit 10 vuoteen!

Mutta vaikka 16-vuotiaana siis helpotti, sen jälkeenkin ilmeni pitkään jonkinlaisia yksittäisiä ongelmia. 18-vuotiaana jalasta meni hermo. Se paranee 1 cm vuodessa ja sillä on noin 50 cm matkaa kasvettavana, joten se toimii sitten kunnolla taas 68-vuotiaana, mutta on siis ajan kanssa helpottanut koko ajan. Ensin piti pitää aika kauan jalassa sellaista lastaa. Sitten piti pitää monta vuotta jalassa ainoastaan maastokenkiä. Jossain kohtaa sain lenkkarit takaisin valikoimiin ja viime syksynä (eli lähes 12 vuotta tapaturman jälkeen) huomasin, että voin pitää korollisia kenkiä, kunhan korko on tarpeeksi leveä. Eli jalkakin on nyt ihan oikeasti helpottamassa niin ettei se haittaa arkea kohtuuttomasti. 

Ikävuodet 18-22 mä seurustelin ja niistä se viimeinen seurusteluvuosi oli kyllä aika hankala, koska siinä tehtiin jo oikeasti eroa. Eron jälkeen tietysti olin ihan palasina muutaman kuukauden ja ylipäätään aika surullinen pari vuotta. Ja sitten kun siitä selvittiin, niin sitten oli muutaman vuoden pätkä taloudellista niukkuutta ja erilaisia haasteellisuuksia töiden suhteen. Joten elettyäni 28 vuotta niin että aina jokin oli pielessä ja 2 vuotta niin, että kaikki on kunnossa, niin onko se nyt sitten ihmekään, että vieläkin pyörii päässä, että voiko tää olla tottakaan? Mikään ei ole huonosti. 

Olo on just sellainen "älkää herättäkö mua unesta tai en pääse sinne uudestaan". Olo on ehkä myös vähän sellainen, että en uskalla myöskään muuttaa vallitsevaa status quota. Tehdä mitään sellaista, että "herättäisin" itse itseni. Ei puhettakaan, että edes harkitsisin mitään parisuhdetta. Mitä mä sitten tekisin tämän kämpän kanssa? Mitä jos se olisi samanlaista emotionaalista vuoristorataa kuin edellinen suhteeni? Mitä jos ihan tosissani rakastuisin ja sitten se taas päättyisi? Taas mä olisin ihan raunioina. Suruhan on hinta rakastamisesta ja se maksetaan yleensä eron tai kuoleman yhteydessä. Mitä isompi rakkaus, sitä isompi suru. Oli kyseessä sitten ihminen tai rakas lemmikki. Viimeksi hinta oli niin kova, että en ole vieläkään valmis "maksamaan" sitä uudestaan, vaikka erosta on jo kulunut 8 vuotta.

Viikonlopun lemppariruoka, uunilohi tekeillä.

Sen sijaan elän mielelläni tätä aikuisen sinkkunaisen vapaata arkea. Nautin siitä vapaudesta, että voin istua iltaa kavereideni kanssa ja ainoa rajoitus on, että seuraavana päivänä pitää jaksaa mennä töihin. Nautin siitä että kotona kaikki on tasan just niin kuin mä haluan. Nautin siitä että sohvan paras kohta on aina mun. Nautin siitä, että kotini täyttää aina itse valitsemani musiikki. Ja jos haluan, voin herätä viikonloppuna aamuseiskalta. Tai nukkua iltapäivään asti. Käyttää sunnuntain kaikenlaiseen puuhailuun tai sitten ihan vaan siihen, että luen kirjaa, katson Netflixistä sarjoja tai uppoudun lukemaan blogeja erilaisista aiheista. Ruuaksi on aina sitä mitä haluan. Kämppä tulee siivottua just silloin, kun itseä huvittaa. Ette varmaan tämän listan jälkeen ihmettele, että yksi syy siihen, että rakastan työtäni ja viihdyn siinä nykyisin niin hyvin on se, että sielläkin mä saan tehdä täsmälleen mitä mä haluan, silloin kun haluan ja sillä tavalla kuin haluan. Tietysti hommien pitää tulla hoidetuiksi, mutta en olisi enää sielläkään valmis siihen, että mulle sanottaisiin jonkun toisen toimesta mitä tehdä, milloin tehdä tai miten tehdä. 

Ah vapaus ja tärkeät ihmiset. Eipä ole mitään parempaa.

Älkää herättäkö mua unesta. 

Do today what others won't, so tomorrow you can do what others can't

Heissan,

otsikon lausahdus (suomeksi jotakuinkin: tee tänään sitä mitä muut eivät tee, jotta voit huomenna tehdä sitä, mitä muut eivät voi) on paras mietelause, minkä olen kohdannut pitkään aikaan. Tietyllä tavalla se on myös hirveän motivoiva. Sain raahattua itseni sen avulla tänään ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan lenkille ennen aamupalaa :D Ja keksin muuten tosi passelin kävellen noin tunnin kestävän lenkin uudeksi vakiolenkkireitikseni. Lenkki on sellainen kahdeksikko, kerran linnoituksen ympäri myötäpäivään, jolloin saapi nauttia Saimaa-näkymistä ja myös kaupungin kivoimmasta puistosta ja sitten kerran oma saari ympäri vastapäivään, jolloin on tarjolla saaristoa ja metsää.

Aamulenkiltä, kiva kun aurinko nousee jo seiskan maissa niin valoisaa piisaa

Törmäsin tuohon otsikon lausahdukseen, kun katselin youtubesta yhden about 20 luksuslaukkua omistavan lontoolaisen naisen videota. Hän kertoi siinä, että häneltä kysytään paljon, miten hänen on ollut mahdollista hankkia ne laukut. Hän totesi sen olleen noin 10 vuoden projekti ja että hän tekee töitä suunnilleen kaiken hereilläoloaikansa, arkisin ja viikonloppuisin. Hän sanoi, että pitää niistä luksuslaukuista ja sitten sanoi tuon lauseen. Eli hänelle se lause on käytännössä, että kun tekee kellon ympäri töitä joka ikinen päivä, voi ostaa itselleen mieluisia kalliita tuotteita, joihin vähemmän töitä tekevillä ei ole varaa. 

Näissä maisemissa kelpaa lenkkeillä, tämä viime viikonlopulta

Vaikka harvat nyt niin kiihkeästi mitään haluavat, että ovat sen vuoksi valmiita tekemään koko valveillaoloaikansa töitä, on tuo minusta silti hyvä sanonta soveltuen myös tosi moneen muuhun juttuun. Itse en ole valmis tekemään nykyistä (noin 40 tuntia viikossa) enemmän töitä ainakaan pitkällä tähtäimellä. Välillä on tietysti pakko joustaa, kun oikeudenkäynnit kasautuu lyhyelle ajalle. Mutta se missä minä voisin petrata tuon sanonnan suhteen olisi esimerkiksi juurikin terveysasiat. 

En vain voi liikaa ylistää tätä saareni metsää! Se on ihana!

Jos tänään jättää herkut syömättä tai syö terveellisesti, ehkä koittaa joskus se huomen, kun mahtuu johonkin kivaan vaatteeseen. Jos tänään lähtee lenkille tai salille, ehkä koittaa joskus se huomen, kun onkin parempi kunto ja pystyy kirjaimellisesti tekemään asioita, joita tänään ei voi. Tietysti lihottavalla tai lihavana pitävällä tavalla syöminen johtaa siihen, että kivat vaatteet ovat aika vähissä. Esimerkiksi mulla on ihan todellisia ongelmia työasujen kanssa, koska näin isoille ihmisille ei valmisteta jakkupukuja ja jakkupuku nyt olisi sellainen juristin normaali työasu. Zizzi-niminen vaateketju on ollut mulle pelastus vaatteiden suhteen about kaikessa muussa, mutta jakkupukuja ja suoria housuja heiltä ei valitettavasti saa. Sillä liikuntapuolella asioita joihin ei pysty, on paljon vähemmän, mutta mainitaan nyt että mun ei ehkä nykyisellään hirveästi kannata kokeilla seinäkiipeilyä ja kajakki pyörähtäisi about heti ympäri (sitä kokeilin tuossa yksi kesä).

Tietysti tuo otsikon lausahdus on myös aivan täydellinen säästämiseen liittyen. Jos laittaa rahaa säästöön, voi tulevaisuudessa tehdä paljon asioita jos niin haluaa tai on tarve. Jos tilinsaldo on aina 0 ennen seuraavaa palkkapäivää, eikä mitään jää säästöön, niin se rajaa tulevaisuuden liikkumavaraa. Tästä saakin aika hyvän aasinsillan mun menneeseen viikkoon ja siihen, että olipa hirmuhyvä, että mulla on rahaa säästössä.

Viikko sitten perjantaina, multa lähti yhtäkkiä kesken työnteon näkö. En vain nähnyt ollenkaan siihen, mihin katseeni kohdistin, koska siihen tuli sellainen sahalaitainen välkkyvä viiva. Sitten seuraavaksi näkö sumentui katseen "äärirajoilta". Eikä ollut mitään muuta oiretta. Mulle ei ollut ikinä ennen käynyt noin, joten soitin työterveyteen, että onkohan tämä nyt normaalia. Sain lähetteen optikolle näöntarkastukseen ja silmänpaineen mittaukseen. No siellä optikolla sitten selvisi, että se oli mahdollisesti migreeni, koska silmät oli normaalit ja mulle iski siellä jäätävä päänsärky, oksettaminen, pahoinvointi ja hikoilukohtaus. Se mitä siellä myös paljastui, oli että mulla on 0,5 verran liian vahvat lasit ja se aiheuttaa kans päänsärkyjä. Säästöjä tarvittiin siinä vaiheessa, kun koko hemmetin kaupungin ainoat mun mielestä vähänkään siedettävän näköiset silmälasit maksoivat 450 euroa ja ne sanoivat, ettei mun nykyisiin kehyksiin kannata vaihtaa linssejä, ku sitten ne löystyisivät jotenkin ja tippuilisivat. Kalliista mausta kärsii koko lompakko. Lohtuna sain sitten aurinkolasit vahvuuksilla kaupan päälle. Niitä mä kyllä odotan! Mulla ei ole ollut aurinkolaseja 10 vuoteen!

Tällaiset on tulossa. Enpä olisi arvannut että mulla on ikinä mitään Gucci-merkkistä :D

Eikä tässä vielä kaikki! Huomasin tuossa ehkä noin kuukausi sitten, että mun talvikengät vetelee viimeisiä. Molempien kenkien sivusaumoista saa melkein sormen läpi. Olin silti ajatellut sinnitellä ensi syksyyn ennen kuin hankkisin uudet talvikengät, sillä talvea on niin vähän enää jäljellä. Keskiviikkona sitten jalat olivat märät 2 metriä sen jälkeen kun olin poistunut kotoa. Työpaikalla asiaa lähemmin tarkastellessa huomasin, että toisen kengän pohjassa on reikä, josta suunnilleen näkyy läpi. Eipä siinä, oli luvattu loskapaskaa ja vesikelejä seuraavat 3 päivää ja lätäköt olivat valtavat. Joten ostin uudet talvikengät. 100 euroa meni sitten siihen. Onneksi oli säästöjä, joten noi ei keikauttanut mun taloutta, mitä nyt vähän hidastivat sitä suunnitelmaa 6 kuukauden nettotulojen keräämisestä tilille puskuriksi. 

Vedenpitävät Gore-Tex kengät, yllättävän asiallisen näköiset vedenpitäviksi kengiksi!

No ehkä jostain marketista olisi voinut saada uudet talvikengät halvemmalla ja samaten halvempia kehyksiä olisi ollut tarjolla. Homma on vaan se, että sitten olisi joutunut tinkimään siitä, miltä ne näyttävät. Niin kengät kuin kehyksetkin. Ja mä valitettavasti olen hirveän tarkka siitä, miltä mun silmälasit ja kengät (ja vaatteet, korut, laukut, kaikki) näyttää. Mä oon just se tyyppi, joka viis veisaa hinnasta, kunhan tuote vaan miellyttää silmää.

Jännä miten paljon harvemmalta tuo metsä näyttää talvella kuin kesällä

Toivotaanpa että nyt olis vähäksi aikaa kaikki yllätykset tässä, niin pääsee taas etenemään säästösuunnitelmassaan :) Rentouttavaa viikonloppua kaikille!