Päivät 189-196, lazy weekend

Hei,

Blogin kirjoittaminen jäi nyt varsin myöhälle, kun venyyttelin tätä "laiskaa viikonloppuani" mahdollisimman pitkälle. Ja se tarkoittaa, että nyt sunnuntai-ilta pitää hoitaa sitten viimeiset to-do-listan velvoitteet. Eli kirjoittaa tätä blogia ja samalla tehdä ruoka ensi viikon työpäiville. Sunnuntaista on jotenkin tullut sellainen "kodinhoitopäivä" tyyliin pese pyykit, tiskaa, tee työviikon ruuat.

Sain mä käytyä eilen aamulla uimassa, katsastettua auton, ostettua imurin, imuroitua, tiskattua ja tänään pestyä pyykkiä, mutta kokonaisuutena tämä on kyllä ollut varsinainen löhöviikonloppu. Arkipäivinä välillä tuntuu, että töistä tultua kerkee tarkistaa ainoastaan päivän uutiset netistä, ja tietenkin fb:n, ja sitten saakin jo mennä kirjan kanssa sänkyyn. Ehkä on ihan sallittua ottaa vähän takaisin viikonloppuina.

Tässä pari viime viikkoa on arki-iltojen osalta mennyt onnellisesti eskapismin parissa. Ensin katselin Vampyyripäiväkirjojen kolmannen tuotantokauden, sitten käytiin tiistaina kaverin kanssa leffassa katsomassa Puhdistus (oli kyllä hirveä leffa, en suosittele) ja sen jälkeen mä olenkin uppoutunut Gossip Girlin viidennen tuotantokauden jaksoihin. Etenkin tänä viikonloppuna on tullut katsottua aika monta jaksoa, kun juoni meni mielenkiintoiseksi :D Well you know, vielä yks jakso ja sitten mä teen jotain muuta...

Niin ja iltaisin siis mä aina luen hetken kirjaa sängyssä. Siten saa nopeammin unta kuin siten, että suoraan menisi läppärin äärestä nukkumaan. Tällä hetkellä mulla onkin menossa aika mielenkiintoinen kirja, jossa vuoropuhelua käyvät tieteen edustaja, teoreettisen fysiikan tohtotri Leonard Mlodinow (joka on mm. kirjoittanut The Grand Design-kirjan yhteistyössä Stephen Hawkingin kanssa) sekä henkisen näkökulman edustaja ja itämaisen filosofian opettaja Deepak Chopra.

Aiheet ovat niinkin kevyitä kuin miten maailmankaikkeus sai alkunsa, mitä aika on, miten geenit toimivat, erehtyikö darwin, mikä on mielen ja aivojen välinen yhteys, onko jumala harhaa, mikä on uskon tulevaisuus jne. Välillä pitää ihan tosissaan miettiä, että ymmärtäisi ne fysiikan osuudet, mutta antoisaa tämä on. En olekaan ennen perehtynyt syvällisesti kvanttifysiikkaan enkä edes suhteellisuusteoriaan. Jännää tässä on se, että kummallakin on pointtinsa ja välillä ei tiedä kumpaa uskoisi.

Muahan on aina kiinnostanut mikä on totuus näistäkin asioista, joille moni kohauttaa olkiaan. Maailmankaikkeus on siitä huolimatta, että käyttääkö aikaansa pohtien sen olemusta vai keskittyykö arjen pohdintoihin esimerkiksi rahan riittävyydestä. Ja mun on pakko sanoa, että en ole koskaan osannut vastata, kumpi on minusta mahdottomampi ajatus, se että joku olisi luonut tämän kaiken vai se, että tämä kaikki olisi syntynyt itsestään. En ole vielä kovin pitkällä tuossa kirjassa, mutta siihen ja kaikkeen elämäni aikanani törmänneeseen perustuen olen tällä hetkellä enemmän sillä kannalla, että "joku jumalallinen oli alkuräjähdyksen alullepanija". (Siitähän tässä nyt on kyse. Alkurähjähdykseen asti tiede on todistanut "kaiken" tai ainakin tarpeeksi, ettei tarvitse uskoa, että esim. ukkonen johtuisi Ukko ylijumalan kivikärryistä tms. muita myyttejä, vaikka ne vertauskuvallisina mielenkiintoista folklorea ovatkin)

Mitä arkisiin asioihin tulee, niin perjantai-aamu oli kyllä huippu, sillä mun paino alkoi ekaa kertaa viiteen vuoteen eräällä numerolla. Alitin siis taas yhden kymmenluvun. Jee! Näin "vähän" painoin viimeksi ennen yliopiston alkamista. Toki paino sitten päätti tässä seilailla, varmaan ihan syystä, kun ottaa huomioon perjantaiset sipsit ja tämän päivän irtokarkit, joten maanantaiksi en pääse taas lukuun - 16 kiloa, ellei jotain ihmettä tapahdu. Mutta joka tapauksessa, heiluu minkä heiluu, suunta on kuitenkin alas ja olen enää noin 2,5 kilon päässä siitä, että pääsen bmi:n suhteen lievän ylipainon puolelle.

Kuluneella viikolla sainkin itseäni psyykattua varsin hyvin olemaan ilman herkkuja. Liikunnat on edelleen surkean vähäiset ja onkin huvittavaa ku oon kertonut tästä onnistumisesta muille (esim. isälleni ja mummolleni), niin ensimmäisenä sieltä tulee "no se liikunta kannattaa" ja sitten minä siihen vähän nolona korjaamaan "eiku itseasiassa mä oon viime viikkoina liikkunut surkean vähän, se on tää ruokavalio..." :D

Kuinkakohan mones viikko tää olisi jos mä sanoisin, että yritän tsempata seuraavalla viikolla? Liian mones? No niin minäkin ajattelin. Katsotaan. Kyllä se siitä taas. Kohta ei sitä paitsi ole enää tuotantokausiakaan katsottaviksi, joten mitäpä muuta arki-iltojen parina vapaatuntina voisi tehdä kuin liikuntaa? No maanantaiksi oon kyllä sopinut näkeväni yhtä ystävääni ja torstaina on syntymäpäiväni (paitsi tää viimeinen tuskin vaikuttaa mihinkään, oon kuitenkin töissä ja mitäs siinä keskellä viikkoa mitään ihmeellistä tekisi, ei aikuisena oikein tule vietettyä syntymäpäivää).

Joka tapauksessa, on hienoa kohdata 26. syntymäpäivä suunnilleen samassa painossa, missä olin 18-vuotiaana (muistan tän, sillä mä laihduin tähän painoon oltuani kaksi viikkoa Ruotsissa "armeijaleirillä" vuonna 2004. Ja edellisen kerran mä olin siis tässä painossa alkusyksystä 2007). Jos hyvin menee, 27-vuotissyntymäpäivää vietetäänkin sen painoisena, kuin mä olin 14-vuotiaana.

Ruokailut ovat olleet:

Sunnuntai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanasalaattia

- välipala: jäätelöannos kaupungilla veljen kanssa

- iltapala: graavilohta, omena

Maanantai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: graavilohta

Tiistai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: grillikylkeä, bearnisekastiketta

- ei iltapalaa

Keskiviikko:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- ei iltapalaa

Torstai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: graavilohta

Perjantai:

- aamupala: vadelmia, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- "iltapala": 100 g sipsiä, dippiä ja 1 l mehua

Lauantai:

- aamupala: vadelmia, partista, kermaa

- lounas: grillikylkeä ja bearnisekastiketta

- ei iltapalaa

Sunnuntai:

- aamupala: vadelmia, partista, kermaa

- lounas: kanasalaattia ja 15 cm tonnikalasubi

- katsottiin veljen kanssa diktaattori-dvd: irtokarkkeja

- ei iltapalaa

Päivät 182-188, pienellä karhunkierroksella

Hei,

käytiin eilen veljen kanssa virkistämässä sielua ja ruumista pienellä karhunkierroksella, joten varautukaa taas runsaaseen määrään kuvia! Päivitin myös tuon yläbannerin, vaikka en nyt kyllä tiedä näkyykö tuosta kuvasta yhtään sellainen 7 kilon pudotus verrattuna edelliseen :D Mutta se alkuperäinen kuva oli oikein positiivinen kokemus, sillä mä seison siinä (normaalipainoisen) veljeni vieressä enkä näytä hirveän paljon isommalta! 

Sinänsä tuo kuva on minusta sovelias tänne, sillä siinä olen ensinnäkin tekemässä liikunnallista asiaa, eli retkeilemässä. Lisäksi tuossa kuvassa olen hieman mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle. Noin puolen metrin päässä selkäni takana on sellainen varmaan yli 60 metrin pudotus. Ja mulla on korkeanpaikankammo! Vähän jänskätti seistä tuossa. Myös elämäntapamuutoksessa joutuu jatkuvasti haastamaan itseään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Ja siksi tuo kuva on osuva tänne.

Vaikka karppaaminen onkin painonhallintakeinoista varmasti mukavin ja nautinnollisin, ei tässäkään pääse mihinkään siitä, että ei voi syödä enemmän kuin kuluttaa. Se tarkoittaa, että herkkujen määrän on pysyttävä järkevällä tasolla. Ja vaikka mulla ei muuten ole yhtään mitään ongelmaa noudattaa karppiaelämäntapaa, niin herkkuja mun edelleen tekee mieli syödä useammin kuin olisi sallittua. Minulla epämukavuusalueelle menemistä painonhallinnassa on siis se, että kontrolloi itseään olemaan ilman herkkuja suurimman osan ajasta.

 

Tämä viikko oli tämän mielihaluja vastaan tappelemisen suhteen erityisen hankala. En oikein tiedä miksi, johtuisiko edellisestä viikosta vai mistä. Joka tapauksessa huomasin, että maanantaista torstaihin oli ankaraa tappelemista. Herkuttelua oli kahtena päivänä, tiistaina 150 g karkkia ja perjantaina sipsiä. Jälkimmäisen pystyi tekemään hieman paremmalla omallatunnolla kun tiesi, että seuraavana päivänä ohjelmassa on useamman tunnin "lenkki" maastossa.

Löysin myös oudon ratkaisun herkkuhimoon, jota soveltanen jatkossakin. Tiedän nimittäin, että mitä enemmän rasvaa ruuassa on, sitä vähemmän tekee mieli herkkuja. Joten, luonnollinen ratkaisu herkkuhimoon on ottaa voita suoraan paketista. Tuntui vähän ällöltä ekalla kerralla, vaikka otin vain hyvin pienen viisun. Mutta se auttoi. Muutaman kerran piti ottaa lisää voita, mutta sitten se meni ohi! Ja jos nyt joku siellä kauhistelee, että miten noin voi tehdä, voissahan on sikana kaloreita jne. niin ne määrät oli hyvin pieniä, varmaan illan aikana yhteensä joku 30 g, enkä syönyt sitten muuta.

 

Yritin myös herkkuhimoissani psyykata itseäni. Mietin ankarasti, miten hyvältä oli tuntunut ostaa talvitakki kokoa 42. Mietin, että olen saavuttanut niin paljon, että en todellakaan halua enää koskaan lihoa takaisin. Elämä 15 kiloa painavampana oli monin tavoin hyvin ikävää. Yllättävän paljon elämänlaatua parantanut siis jopa näin vähäinen pudotus. Lisäksi mietin millaisessa tilanteessa ovat ne ihmiset, joiden tiedän antavan periksi mielihaluilleen. Ja en missään nimessä halua itselleni samaa. Loppujen lopuksi tiivistäen psyykkaamiseni perimmäisin ajatus oli lainattu Kate Mossilta: "Mikään ei maistu niin hyvältä, kuin laihuus tuntuu". Tietenkään en ole laiha, en edes normaalipainoinen, mutta silti, hetkelliset nautinnot eivät ole sen arvoisia, miltä jatkuva lihavuudesta aiheutuva mielipaha ja ongelmat tuntuvat.

Hyvä esimerkki on elämänlaadun parantumisesta on tuo retkeily. Toki olen sitä tehnyt hyvin ylipainoisenakin, mutta kyllä tuolla huomasi eilen, että homma on todella paljon helpompaa. Ei tarvinnut sanoa veljelle koko ajan, että kävele hitaampaa, vaan pysyin hänen vauhdissaan. Vaikka pitkässä ylämäessä/portaissa saattoikin hengästyä, ei kuitenkaan tarvinnut pysähtyä kertaakaan. Aiemmin on pitänyt nimittäin pysähtyä hetkeksi lepäämään. Lisäksi tasapaino oli paljon parempi. 

 

Elämänlaadun parantumista on myös se, että kivoja vaatteita löytyy paremmin, eikä tarvitse tyytyä siihen, mihin mahtuu. Henkilökohtaisesti olen erittäin iloinen, että pallomaisen muodon sijaan, mun keskivartalo on nyt tiimalasi. Tuntuu mystisesti heti naisellisemmalta :D Tässä vain muutama esimerkki siitä, että pyrkiminen kohti normaalipainoa todella kannattaa. 

 

Olenkin miettinyt välillä, että onko henkilöillä, jotka ovat olleet koko elämänsä ylipainoisia, kenties vaikeampaa motivoida itseään laihduttamaan, koska he eivät tiedä miltä tuntuu olla normaalipainoinen? Eihän siinä tiedä mitä kaikkea menettää. Että 50 metrisen kukkulan päälle kapuaminen voi tuntua lähes yhtä helpolta kuin kotona sohvalta jääkaapille käveleminen. Tai sitten kyse voi olla ihan vaikka huvipuistolaitteeseen mahtumisesta. Lihavana et välttämättä pysty tekemään kaikkea mitä haluaisit tehdä. Loppujen lopuksi ne painonpudotuksesta koituvat parhaat hyödyt ovat aivan jossain muualla kuin ulkonäössä tai vaatteisiin mahtumisessa.

Syömisiä:

Sunnuntai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanasalaatti

- iltapala: 2,5 dl jäätelöä (katsottiin veljen kanssa Iron man 2), 75 g graavilohta

Maanantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanasalaatti

- iltapala: 75 g graavilohta

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 150 g karkkia

Keskiviikko:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 150 g graavilohta

Torstai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: loimulohta, salaattia

- iltapala: n. 30 g voita

Perjantai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- "iltapala": 150 g sipsiä, dippiä, 1 l mehua

Lauantai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- pienellä karhunkierroksella: 2 proteiinipatukkaa

- lounas: 30 cm kanateriyakisubi (mietin taas, että alkais kohta riittää se 15 cm versio, kun vatsalaukku pienentynyt sen verran)

Päivät 175-181, ilon hetkiä vaatteiden kanssa

Hei taas,

positiiviset fiilikset jatkuvat. Tällä kertaa vaatteiden parissa. Huomasin tuossa taannoin, että jakkupuvut ei enää ahdista niin paljon ja että tarvitsin uuden vyön farkkuihini. Tänään tuli todella iloinen yllätys talvitakki ostoksilla.

Taustaksi siis, että mulla on ollut noin 10 vuotta sama villakangastakki ja äiti on hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti yrittänyt jo pari vuotta vihjailla, että aika kulunut on, pitäisi hankkia uusi. Ja enhän mä mitään halunnut mennä ostamaan, ku olin niin iso, ettei millään meinannut löytyä hyvää. Nyt sitten uskaltauduin -15 kilon kannustamana edes kurkkimaan tarjontaa. Onhan syyskuu ajankohtana varhainen, mutta jos isompi ihminen meinaa takin saada, on se käytännössä pakko hankkia ajoissa, sillä kaupat tilaavat vaatteita periaattella "miljoona kappaletta 36-42 kokoja ja yksi 44, yksi 46". Tai siltä se ainakin on tähän asti tuntunut. Ymmärtänette, ettei kiinnostanut 48 kokoisena olla vaateostoksilla.

Onhan tässä kiloja lähtenyt, opiskelijakaverit olivat aivan äimistyneitä jne. mutta oli se silti huikea tunne, ku löytäessäni kivan mallisen takin pukumiehestä, aloitin sovittamisen 46 koosta ja loppujen lopuksi mä mietin hyvän tovin, että ostanko takin kokoa 40 vai 42! Päädyin kuitenkin vielä kokoon 42, sillä 40 oli aika tiukka ja en ollut varma, ehdinkö laihtua ennen talvea vielä 5 kiloa lisää, että se olisi sopiva. (tää laihdutusvauhti on näemmä vähän hidastumassa, todennäköisesti siksi, että oon päästänyt itseäni vähän helpommalla viime aikoina)

Mulla on nyt sitten kolme murehtimisen aihetta vaatteiden saralla.

1) Mun rakas turkoosi trenssini (joka näkyy tuolla ylhäälläkin olevassa kuvassa) on kokoa 48 ja siinä on vyö jo toiseksi viimeisessä reiässä. Onko se liian iso ensi keväänä?

2) Onko tänään ostamani ihana villakangastakki vuoden päästä liian iso? (ei sillä, tän hankintaa ei voinut siirtää, koska mun vanha villakangastakki oli kyllä aika kamalassa kunnossa...)

3) Entä miten mun pari vuotta sitten ostamani superkiva laskettelutakki? Minkähän kokoinen se on päällä? :D No se oli kyllä ostohetkellä aika tiukka ja kokoa 44, että se kai vielä menee... Mut se oli muistaakseni yli 500 euron takki, että olin ajatellut, että se kestäis vähintään 10 vuotta. Enhän mä ois uskonut, että mä oikeasti laihdun näin paljon. En oo ikinä ennen elämässäni laihtunut näin paljon.

Noh, isän mukaan nää on vaan positiivisia ongelmia...

Kävin tänään myös näöntarkastuksessa. Ja siinä onkin sitten ihmeteltävää, ku se oli mun eka näön tarkastus 6 vuoteen ja tuloksena oli, että mun näkö on parantunut! Tosin vain 0,25 verran ja sitten on se, että mulle on ilmaantunut hajataittoa. Mene ja tiedä mistä se johtuu. Mutta tää on kiinnostavaa sikäli, että karppifoorumilla on ollut puhetta, että muillakin on parantunut näkö (siis ulkonäön lisäksi ;D) karppaamisen aloittamisen jälkeen. On sitten pohdittu, että johtuuko se voin syömisestä vai mistä. (mulla ei pitäis ainakaan olla kyse likinäön paranemisesta iän myötä, koska ikää on tosiaan vasta 26 vuotta...)

Minä tosin syön karpiksi tosi vähän voita. Käytän sitä ruuanlaitossa, mutta siinäkin aika vähän. Omega-3 pillereitä mä syön joka päivä 3 kpl ja varmaan neljänä päivänä viikossa lohta. Pitänee käydä uudestaan parin vuoden päästä näöntarkastuksessa ihan vain siksi, että näkisi onko näkö parantunut entisestään. Nyt siis molemmat silmät - 1,25, kuusi vuotta sitten sain ensimmäiset silmälasini ja niiden vahvuus oli - 1,5 molemmissa silmissä.

Sitten tuli mieleen noista päivien numeroista, että kohta paukkuu 200. En ole koskaan elämässäni laihtunut näin paljon, mutta en myöskään ole koskaan ollut millään "dieetillä/kuurilla" näin kauan. Ajatelkaa, yli puoli vuotta jo ja en edes ole puolivälissä vielä. Laihtumistahtikin on ollut vikkelää. Mutta tätä se on silloin, kun pudotettavana on kymmeniä kiloja. Se ei tapahdu hetkessä. Ei edes karppaamalla. Laskin, että tätä vauhtia menis vielä ainakin puoli vuotta. Voi olla, että menee enemmänkin, ku kiire tuntuu katoavan samaa tahtia pudotettujen kilojen kanssa. Mitä lähemmäksi pääsee normaalipainoa, sitä vähemmän painosta aiheutuvia haittoja joutuu kestämään ja siksi koko ajan on vähemmän ja vähemmän epämukava olo. Tästä johtuen motivaatio nopeaan tahtiin pienenee koko ajan ja homman nautinnollisuus painottuu.

Vaatteisiin mahtuu jo paljon paremmin ja peilistäkin katsoo takaisin päivä päivältä kauniimpi ihminen. Kävelynopeus on parantunut, ehkä juoksunopeuskin pikkaisen, vaikka veljeni 10 km/h vauhtia en vielä juoksekaan. Alan olla ihan kohta sellaisessa painossa, että siitä ei ole käytännössä mitään haittaa. Pitää miettiä mistä repiä motivaatio lopuille 20 kilolle. Painon aktiivinen tippuminen nimittäin vaatinee hieman nykyistä vähemmän herkuttelua. Se että paino edelleen tippuu, kestää noin yhden suuremman herkuttelun viikossa tai kaksi pienempää näillä mun nykyisillä elintavoilla.

Ja mulla on nyt tässä takana ainakin kaksi viikkoa, että ei ole jäänyt kahteen pienempään herkutteluun. Viime viikolla oli ne äidin leipomat jum-jum kakut ja pannukakut normaalien leffamutusteluideni lisäksi. Niin ja ravintolassa ranskalaiset osana annosta. Tällä viikolla puolestaan on mennyt subi (viljaa, sikäli siis kiellettyjen listalla), alkoholia ja leffamutustelut. Eli sikäli 3 herkuttelu kertaa kahden sijaan. Pitää näissä vähän tiukentaa taas. Se, että herkuttelee perjantaina leffan katsomisen ohella on ollut ihan toimiva malli.

Tosin ensi viikolle ajattelin, että jos olisin herkuttelematta siihen asti, että kävisin testaamassa viikon päästä lauantaina yhtä ravintolaa...

Syömiset on olleet mallia:

Sunnuntai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanateriyakisalaatti

- ei iltapalaa

Maanantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: lassakaa

- iltapala: kylmäsavulohta 75 g

Tiistai:

- aamupala: vadelmia, partista, kermaa

- lounas: kanateriyaki subi (koulutuspäivän aikana, aattelin etten kerkeä syömään salaattia, ku sen syömiseen menee kauemmin)

- iltapala: kylmäsavulohta 75 g

Keskiviikko:

- aamupala: vadelmia, partista, kermaa

- lounas: lassakaa

- puolen litran lonkero saunan yhteydessä (250 kcal)

Torstai:

- aamupala: vadelmia, partista, kermaa

- lounas: lassakaa

- iltapala: maksamakkaraa 75 g, omena

Perjantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: lassakaa

- leffan katsomisen yhteydessä 150 g sipsiä, dippiä, 100g mantelinugaata

Lauantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: grillikylkeä ja bearnisekastiketta

- en ajatellut syödä tänään iltapalaa

Päivät 167-174, uusi auto

Heissan,

nyt on iloisemmat tunnelmat kuin vähään aikaan. Kaksi asiaa: a) uusi auto b) painoa tippunut lähes 16 kiloa, mikä tarkoittaa, että olen 300 gramman päässä siitä, että vaihtuisi taas ensimmäinen lukema vaa'alla. 

Jos aloitetaan siitä autosta, kun se kiinnostanee eniten (jos ei muita, niin ainakin äitiä :D ). Taustaksi siis, että mun 2500 euron golffiin olis taas tullut yli 1000 euron remontti, kun siihen oli tehty 1000 euron remontti myös kuukausi sitten. Joten kun remonttien arvot alkaa olla yhtä suuria, kuin auton ostoarvo, päätin siirtyä uuteen autoon, koska noille remonteille ei välttämättä olisi tullut loppua. Äidilläni oli esimerkiksi taannoin opel vectra, joka oli yksi murheenkryyni jatkuvine remontteineen. En halunnut samaa tilannetta itselleni.

Joten, vakituinen työpaikka lakimiehenä, niin järkkäsin pankilta hieman lisärahoitusta ja nyt olisi sitten alla 10 000 euron Citroen C3. Näyttää tältä: 

 Värinä musta miellyttää huomattavasti enemmän kuin punainen. Ehkä nyt linnutkin jättää rauhaan, luin nimittäin jostain, että linnut tykkäävät kakkia erityisesti punaisten autojen päälle. Tämä on vuosimallia 2006, sillä on ajettu hieman alle 25 000 kilometriä ja sillä on ollut vain yksi omistaja ennen minua. Siinä on ilmastointi, lohkolämmitin ja sisäpistoke (saa talvella sisäilman lämmittimen -> ei tarvitse rapsia ikkunoita) ja se on kaikin puolin uuden oloinen huolimatta siitä, että se on 6 vuotta vanha. Plussaa siitä, että kauppaan kuului kahdet aivan uudet renkaat.

Tässä on kuskin penkki todella korkealla. En tiedä näkyykö se tästä kuvasta, mutta esimerkiksi isäni totesi vänkärin paikalla istuessaan, että minuun verrattuna hänestä tuntui kun hän olisi istunut lattialla :D 

Ensin tämä penkkiasia vähän hämmensi, mutta mitä tuolla nyt tuli pyörittyä eilen, niin se penkkiasia on itseasiassa tosi hyvä ergonomian kannalta. Ajoasento on hyvin lähellä tätä asentoa missä minä nytkin työpöytäni äärellä istun. Eli jalkaterät on lähes sääriluun verran alempana kuin polvet. (siksi lähes, että jalkojen kulma ei ajaessa ole ihan 90 astetta, mutta on se varmaan ainakin 70-80 astetta)

Tää on erityisesti mulle aivan loistava ominaisuus, koska mulla on kaasu- ja jarrujalasta eli oikeasta jalastani hermo poikki, joten en voi vähentää kaasun painamista nilkkaa taivuttamalla, vaan mun pitää nostaa jalkaa ihan reidestä alkaen. Tämän erityistilanteeni takia juuri tämän auton ajoergonomia on mulle ihan täyskymppi.

Ulkoisesti tää on vähän kananmunan muotoinen. Joitakin se vois haitata, mutta mulle sillä ei ole väliä. Lisäksi tää on ns. hatchback-mallia, eli pikkuauto. En tiedä kuin hyvin se näkyy kuvista, mutta tää tosiaan on lyhyt, joten tää on kaupungissa todella ketterä ja tällä on helppo tähtäillä parkkiruutuihin tiukoissakin paikoissa ja rundata parkkitaloissa. Tää on minun mielestäni todella tärkeä ominaisuus tällaisessa suurkaupungissa kuin Oulukin on. Täällä yksinkertaisesti ei juuri koskaan ole mahdollisuutta sellaiseen "lentokenttäparkkeeraukseen", jota äitini harrastaa. Siksi on osattava ajaa tiukkoihinkin paikkoihin ja se, että auto on lyhyt, auttaa siinä ihan oikeasti.

Pikkuisuudestaan huolimatta uskon tämän olevan ihan jees myös maanteillä, koska golffikin oli. Tässä on 1.4 litran moottori, joten ei tää kiihdy niin nopeasti kuin esim. äidin vanha 2 litran vectra, mutta eipä mulla nyt niin kiire kiihdytellä olekaan. Ja moottoritiellä ne voi väistää mua sinne keskikaistalle, jos tuumaavat, etten mä tarpeeksi nopeasti pääse kuudestakympistä sataseen :D 

Ja pikkuisuudestaan huolimatta, tällä ajaminen tuntuu siltä, kuin ajaisi isoa autoa. Tuntuu aika lailla samalta kuin äidin valtamerilaivan ajaminen :D (merkkiä en tiedä, joku farmari-peugeot se kuitenkin on) Siis oikeasti, golffiin verrattuna tämän ajaminen on miljoona kertaa mukavampaa. Kaikki polkimet on kevyitä, kytkimen tuntuma hyvä, jarru ei ole niin äkäinen kuin golffissa (mä nytkäyttelin sillä jatkuvasti) ja vaihteetkin kevyitä. 

Tosin pakko todeta, että jos esim. paikallaan parkkiruudussa vaihtelee vaihteita, niin saattaa tuntua, ettei niiden välit ole selkeät. Mutta oon tähän asti saanut joka kerta ensimmäisellä yrityksellä päälle aina sen vaihteen, minkä oon halunnutkin. (vaikka pakin sijaitseminen nelosen vieressä pelottikin aluksi :D )

Mulla oli ostaessa vaihtoehtoina myös toyota corollaa ja toyota yarista ja moni mun ystävä suosittelikin, että pistää ranskalaisen sijaan toyota. Toyota yaris oli kuitenkin ankara kirppu, jossa oli näyttö ihmeellisesti keskellä, eikä kuskin edessä. Toyota corollalla ajaminen puolestaan oli kuin olisi tankilla ajanut. Totesinkin veljelleni, että tässä ainakin saa hyvää reisitreeniä. 

Citroenin hankintaa vastaan ei puhunut kuin se, että ihmisiltä oli tullut kommenttia "hyviä ranskalaisia saa vain grilliltä". Harkitsin tätä huolella, koska sanojia oli niin monta, mutta loppujen lopuksi, siellä oli vaan parilla ihmisellä omakohtaista kokemusta eikä niistäkään tietoa kuin vanhat autot oli olleet kyseessä. Lopuilla saattoi olla vaan ennakkoluulo. Lisäksi myyjä sanoi, että ne sähköviat sun muut on enemmänkin peugeotien ongelma, ei citroenien. (tosin totta kai myyjä yrittää puhua meidät yli ostamaan tuon, mutta silti) 

Toyotaa vastaan puhui se, että ajaminen tosiaan kuin olisi tankilla ajanut, lisäksi se oli 2003 vuoden malli ja sillä oli ajettu 133 000 kilometriä. Se oli myös vähän fyysisesti isompi auto, joten sillä ois ollut varmaan aavistuksen verran vaikeampaa ahtailla parkkipaikoilla ja parkkitaloissa. Lisäksi toyotasta ei ollut tiedossa kuinka monta omistajaa sillä oli ollut ja miksi auto oli vaihdettu. Tämä citroen oli vaihdettu siksi, että perheen miehet halusivat sporttisemman auton. Edellinen omistaja (jolle isä soitti, vaikka myyjänä olikin nyt autoliike) sanoi, ettei tässä ollut 6 vuoteen ollut mitään vikaa, niin se riitti mulle. Mähän haluan autolta vain ja ainoastaan sitä, että se kulkee paikasta A paikkaan B hajoamatta välillä. Tosin tietysti nyt alkaa ajomukavuuskin painaa, kun ero C3:sen ja golffin välillä on kuin yöllä ja päivällä :D En tiennyt että auton ajaminen voisi tuntua näin hyvältä. 

Se autosta siis, aika näyttää onko tämä ranskalainen mainettaan parempi. Sitten muihin juttuihin. Syksy on todellakin täällä. Lehdet alkaa olla keltaisia ja tippuvat maahan ja ulkona on aamuisin vain pari astetta lämmintä. Se tarkoittaa kynttilöiden lisäksi sitä, että on taas oikea vuodenaika käyttää jumpinia! 

Ah, täydellisen lämmin ja mukava. Ette tiedä miten ihanaa tää on vetää päälleen iltaisin ja viikonloppuisin, ku arjet hihhuloi menemään jakussa, kauluspaidassa ja enemmän tai vähemmän tiukoissa housuissa.

Eihän tää edelleenkään ole mitenkään vartaloa imarteleva tai muodin huippuluomus, mutta joskus on vaan hetkiä, että mukavuus on ykkösjuttu.

Yksi juttu joka on kans pakko mainita, on että Oulun Rossossa saa todella hyvää palvelua. Käytiin siellä eilen isän ja veljen kanssa, niin kun minä tilasin pihvini mediumina ja bearnise-kastikkeella ja keittiö oli vahingossa laittanut sen kypsäksi ja toisella kastikkeella, niin tarjoilija itse ehdotti, mulle tehdään uusi annos sellaisena kuin sen halusin ja että asia hyvitetään. 

Siis mä en edes vaatinut mitään, ihan ystävällisesti vaan kysyin "kumpi näistä annoksista on mun, ku mulla piti olla bearnisekastike ja pihvin kypsyysasteena medium?". Ni tää heti itse ehdottaa, että saan uuden annoksen ja kaiken lisäksi se hyvitys oli, että mä sain sen kokonaan ilmaiseksi! Siis mulle aiheutunut haitta oli, että odotin ruokaani muutaman minuutin kauemmin kuin veljeni ja isäni ja mä lopulta haluamani annoksen ilmaiseksi! Edes vaatimatta sitä että annos vaihdetaan tai että haluan hyvitystä :D Pakko suositella!

Liikunnat on vähän viime viikkoa paremmat, ku käytiin veljen kanssa tiistaina kävelyllä, lauantaina juoksemassa (että mä meinasinkin kuolla, ku juostiin spurtit hänen vauhtiaan) ja tänään sunnuntaina uimassa. Selvisi muuten, että se mun vakiolenkkini, jonka juoksemiseen mulla menee vähän alle tunti, on 7,6 km pitkä. Tämä tarkoittaa, että mun "juoksuvauhti" on tällä hetkellä noin 7,6 km/h. Parantamisen varaa on. Tavoitteenani olisi, että pystyisin "mukavasti" juoksemaan noin 10 km tuntivauhtia.

Ruokailut ovat muuten olleet tällaisia:

Lauantai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: en muista enää

Sunnuntai:

- aamupala: mansikoita, partista, kermaa

- lounas: (amarillossa äidin ja veljen kanssa) hampurilainen ja ranskalaisia (luulin, että tää olis viimeinen ravintolavisiitti vähään aikaan, ni siksi otin ranskalaiset)

- iltapala: äidin tekemää jum-jum kakkua (hiilareita, tiedän, mutta tää oli poikkeus)

Maanantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanateriyakisubi

- iltapala: äidin tekemää pannukakkua (...tämäkin oli poikkeus...)

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: äidin tekemää pannukakkua (...ja tää. Mut tää oli viimeinen! Nää oli kaikki tehty gluteiinittomista jauhoista, niin mä en tullut ihan niin kipeäksi kuin mä yleensä tulen viljoista. Tosin kyllä nämäkin näkyi vatsan toiminnassa.)

Keskiviikko:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 75 g graavilohta ja omena

Torstai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 75 g graavilohta

Perjantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: 75 g graavilohta, irtokarkkeja n. 200 g leffan katsomisen ohessa

Lauantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: naudan ulkofilee pihvi, ranskalaisia ja jotain lehtiä (Rossossa isän ja veljen kanssa, en tiedä mitä ne rehut oli :D )

- välipala: loput irtokarkit n. 100 g 

- ei iltapalaa

Päivät 161-166, itsevarmuudesta

Heissan,

taas on viikonloppu. Jee! :D Jotenkin tästä elämästä on tullut vaan yhtä viikonlopun odotusta. Niin ja arkisin odottelen sitä hetkeä, kun pääsen lähtemään töistä kotiin. Viikonloput on ihania, kun pääsee tekemään mitä haluaa. Rentoutumaan ja keräämään akkuja, että jaksaa taas seuraavan työviikon. 

Painonpudotuksessa näyttää tällä hetkellä siltä, että olen ehkä päässyt yli siitä jumista ja taas alkaa tippumaan nopeammalla tahdilla. Sain pääsin viimeinkin tuonne -14 kilon kohdalle oltuani kauan siinä - 13 kilossa. Itse asiassa painoni käväisi tällä viikolla jopa -15 kilossa, mutta en siirtänyt kanitickeriä, koska arvasin, että se on vain lyhytaikainen notkahdus. Jos parissa päivässä humahtaa 1,5 kiloa, niin ei se ikinä sinne jää. Joka tapauksessa aivan mahtavaa, että taas etenee. Oon nyt noin puolentoista kilon päässä siitä, että vaihtuu taas ensimmäinen numero. Vaikka eihän siinä, että painatko esim. 79 kiloa vai 80 kiloa ole suurta todellista eroa, niin psykologinen merkitys tuntuu olevan huima. 

Mielenkiintoista on myös se, että kun laihtuu, niin itsevarmuus kasvaa samassa suhteessa. Näin siis ainakin mulla. Vaikka olen edelleen todella iso, kuljen pää pystyssä ja tyytyväisenä itseeni, koska tämä nykytilanne on niin paljon parempi kuin siinä 14-15 kiloa sitten. Mä muistan kun olin painavimmillani ja totesin kaverilleni, että jos pääsisin edes 80 kiloon voisin elää elämäni onnellisena loppuun asti. Hän sitten vähän ihmetellen, että hänellä se oli lähtöpaino mistä hän lähti. Tässä tulee tämä hassuus. Minä voisin olla 80 kiloinen ja täysin tyytyväinen itseeni, mutta jollekin toiselle se on surkeuden huippu. Se on tämä, kun ylipainoa on ollut pahimmillaan lähes 40 kiloa, niin sitten sitä ajattelee, että olisi elämäänsä tyytyväinen, jos sitä olisi vaan 8 kiloa. 

Ja hei, melkein unohdin kertoa. Tiistai-ilta oli ihana. Ystäväni soitti ex tempore, että lähdenkö kahville illalla. Tuli siis tavattua kaksi hyvää opiskelijakaveriani, joita en ollut nähnyt ainakaan vuoteen. Ja ensimmäinen mitä sieltä tuli, kun rotuaarilla tavattiin, oli "herran jestas sä oot laihtunut ihan hirveästi". Ah, kuinka lämmitti. Ne ihmiset, jotka on nähneet mua vähän väliä, on niin tottuneet näkemäänsä, ettei ne huomaa mitään. Mutta sitten kun joku ei ole nähnyt vuoteen ja näkee kerralla sen -14 kilon tippumisen, niin sen huomaa. Itsekin huomasin tässä eilen kauluspaitojen kanssa, että ovatpa mystisesti venyneet kaapissa ollessaan... 

Ja sitten ihan pakko mainita, että vaikka minä haluan olla normaalipainoinen ja hyväkuntoinen, niin ihailen syvästi sitä, että jotkut pystyvät olemaan itsevarmoja, vaikkeivat vastaakaan enemmistön vaatimuksia. Eilen olin katselemassa Zeppeliinissä, kun eräs tuttuni, jonka olen tuntenut tarhasta asti, oli muotinäytöksessä plussakoon mallina. Itsevarmasti hän siitä selvisi ja ei hämmentynyt vaikka housuista kuulemma irtosi nappi kesken kaiken ja ne meinasivat tippua nilkkoihin. Katsojalle tuo tilanne näytti siltä, että hän yhtäkkiä rupesi vetämään paidan helmaansa.  Hyvin peitelty! Mun itsevarmuus ei ois koskaan riittänyt tuohon! Laitankin tähän muutaman kuvan sieltä muotinäytöksestä.

Musta on ihan mahtavaa, että kauneusnormit alkavat olla löystymään päin. Naistenlehdissäkin näkee yhä enemmän normaalipainoisia ihmisiä alipainoisten sijaan ja sitten tietysti kaupoista löytyy enemmän vaatteita myös isoille, kuten olen aiemmin maininnutkin.

Jos takaisin meikäläisen elämään, niin liikunnat... joopa joo. Tässä ois kootut selitykset osa x: maanantaina lähdin töihin aamulla 7 ja tulin illalla kotiin 8:lta, joten priorisoin nukkumisen. Tiistaina olin juuri lähdössä lenkille, kun tuli se ex tempore kutsu tapaamaan kavereita ja kaverit menee aina liikunnan edelle. Keskiviikolle ja torstaille ei oikeaa syytä. Perjantaina nukuin 17-20, että se meni sitten siinä. Mulla on tällä hetkellä monella tapaa hyvin kuluttava työ, joten on vähän käynyt niin, että iltaisin kiinnostaa enemmän katsoa vaikka jotain leffaa tai ihan vain nukkua, kuin lähteä liikkumaan. Tiedän, että tästä on pitkällä aikavälillä päästävä eroon ja liikuntaa on pystyttävä tunkemaan myös arkipäiville, mutta jotenkin nyt ei ole vaan ollut voimia stressata liikunnoista. Olen korjaillut tilannetta sitten parhaani mukaan viikonloppuisin ja tänä aamunakin olin jo kahdeksalta uima-altaassa. Tarkoitus on käydä vielä illalla lenkillä, samaten huomen aamulla ennen kuin äiti ja veli tulee veljen muuttokuorman kanssa Ouluun ja sitten menee taas päivä heidän kanssaan.

Ruokatouhut ovat olleet laatua:

Sunnuntaina:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kanasalaatti

- iltapala: graavilohta, omena

Maanantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta (taas, tää on vaan halpa ruoka, helppo tehdä ja kestää 4 päivää)

- iltapala: graavilohta, proteiinijuoma veteen

Tiistai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta (huom. lounas oli vasta 18.00, pärjäsin aamupalalla 11 tuntia)

- kahvilassa kavereiden kanssa: pirtelö (ei viitsinyt kahvia ottaa niin myöhään, ku kotiin palattuani menin suoraan nukkumaan)

Keskiviikko:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: maksamakkaraa, omena

Torstai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta

- iltapala: leffan katsomisen ohessa 150 g sipsiä, dippi, irtokarkkia

Perjantai:

- aamupala: mustikoita, partista, kermaa

- lounas: 30 cm kanateriyaki subi (teki mieli, silläkin uhalla, että vatsa tuli kipeäksi. Välillä tympäisee ihan oikeasti, että mä en siedä viljoja. Sama kuin pitäisi hirveästi lohesta ja olisi kala-allergia :/ )

- ei iltapalaa

(kuvituksena pari omaa "asukuvaa" ja sitten kuvia sieltä muotinäytöksestä)