Ihanteista ja tasapainosta

Olen ollut partiossa suurimman osan iästäni, 7-vuotiaasta lähtien. Tästä johtuen, elämääni ovat aina kuuluneet ihanteet. Niin vahvasti, että suurimman osan ajasta unohdan, että monilla muilla ei ole ihanteita merkityksessä "minulla on lista asioista, joita minun pitää pyrkiä elämässäni noudattamaan". Tämä on hassu asia, kun sen huomaa, mutta eipä se arkipäivinä kovin montaa kertaa käy mielessä, miten muut elävät. Mutta nyt, kun haluaa kirjoittaa jutun aiheesta, ei oikein tiedä miten tämä pitäisi kirjoittaa, jotta voisi välittää lukijalle ihanteiden ja ennen kaikkea niiden ymmärtämisen merkityksen.

Aloitan kuitenkin niistä partioihanteista. En tiedä missä vaiheessa se 8 kohdan lista lakkasi olemasta lista, joka piti osata ulkoa partiotaitokisoissa tai riihityksissä. Jossakin vaiheessa huomasin, että elän tämän listan mukaan. 

1. kehittää itseään ihmisenä

2. kunnioittaa toista ihmistä

3. auttaa ja palvella

4. tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa

5. rakastaa ja suojella luontoa

6. olla uskollinen ja luotettava

7. rakentaa ystävyyttä yli rajojen

8. etsiä elämän totuutta. 

Ja sitten on tietenkin vielä se partiolaisen tunnus: ole valmis. 

Nämä ohjeet ovat varsin konkreettiset ja on niitä puitukin. Voi niin miljoona kertaa, "kertokaa suosikki ihanteestanne", "miten toteutatte tätä ihannetta elämässänne", "mitä tämä ihanne mielestänne tarkoittaa?". Partiolaisiakin on erilaisia, minä olen sellainen, joka on aina noudattanut yllä mainittua listaa. Jos haluat tuntea minut ihmisenä, lue ylläoleva lista.

Mutta elämässä on myös toisenlaisia ihanteita/tavoitteita. Ylläolevien lisäksi minulla on eräs toinen lista, mutta ne ovat enemmänkin "ohjeita käyttäytymiseen", eivätkä niinkään määrittele millainen ihminen olen, muuta kuin itsetuntemukseen kehottava kohta "tunne itsesi". Tämä lista on toistaiseksi enemmän lista kuin elämäntapa, vaikka olen tiennyt sisällön jo 10 vuotta. Osasyy tähän on, että jos täyttäisin listan joka kohdan, eläisin täydellistä elämää. Joka suhteessa. Hieman haastavaa siis. Hoksasin juuri, että tätä listaa ei ole pitänyt käydä läpi ollenkaan niin paljon kuin partiolaisen ihanteita. Kukaan ei ole kysymässä vähän väliä miten toteutan tätä listaa tai mitä sen kohdat tarkoittavat. Ja siksi sen listan sisällön luulee ymmärtävänsä, mutta oikeasti ne ovat vain sanoja. Kunnes käteen osuu filosofian kirja, joka tarjoaa yhden sisällön sanoille. 

Yksi sen listan kohta on "elä tasapainossa". Viikko sitten minä ymmärsin mitä tämä tarkoittaa ja miksi noudattamatta jättämisestä seuraa niin paljon onnetonta oloa.

Loppuunsa tämä ohje on kovin yksinkertainen. Kaikkien asioiden elämässä pitää olla tasapainossa. Hyvin yksinkertaista. Mutta hoksaako sitä kovin helposti mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa, että vastinparien pitää olla tasapainossa ja oikeiden vastinparien löytäminen on ihan krusiaalista. Minun ei esimerkiksi tarvitse tasapainottaa partiolaisuutta ja ei-partiolaisuutta, partiolaisuus on mukana jokaisessa elämäni hetkessä. Sen sijaan minun pitäisi tasapainottaa esimerkiksi työ-lepo ja liikunta-herkuttelu. Nämä kaksi ovat kyllä minulle sellaiset murheenkryynit. 

Kuinka monesti sitä ajattelee "on ihan ok syödä vaikkapa lakritsapatukka, jos on harrastanut liikuntaa"? Tai "on ihan ok pitää ilta vapaata, jos on työskennellyt 8 tuntia"? Ensimmäisen kyllä tiedän, eikä sitä unohda, koska maailma on täynnä heijastavia pintoja. Jälkimmäisen hoksasin viikko sitten. Yliopisto ei ole työ-lepo -tasapainon kannalta ollenkaan hyvä paikka, jos ei saa itseään lukemaan joka päivä samaan aikaan lakia. En tunne ketään joka pystyy siihen. Tästä aiheutuu, että enemmän tai vähemmän on koko ajan jäljessä ja "pitää lukea lakia"-stressi päällä. Ei ole stressivapaata vapaa-aikaa, koska aina on tulossa seuraava tentti. Toisaalta joskus hajottaa niin paljon, että menee kokonaisia päiviä, ettei saa mitään järkevää aikaiseksi, koska pää on yksi ampiaispesä tekemättömien töiden listan edessä. Ne päivät ovat hukkaan heitettyjä työn edistymisen osalta, mutta eivät ole tuntuneet levoltakaan, koska stressistä ei pääse. Aivan hirveätä. Tämä on tällä hetkellä ainut asia, joka minua elämässä ahdistaa, mutta se ahdistaakin sitten kunnolla.

Oman elämän tasapaino voi olla myös muilla tavoin pielessä. Yksi vastinpari on antaminen-ottaminen. Länsimaisessa runsauden kulttuurissa kohtuus on jo kauan ollut hukassa. Halutaan kaikkea ja kohta mikään ei tunnu miltään ja aina pitää saada uutta. Tyytyväisyys jonkin tavaran johdosta on niin väliaikaista. Ja sitten kun täällä halutaan ja otetaan, siellä kehitysmaassa ollaan ilman. Taas siellä joku ajattelee, minä olen vain yksi ihminen. Niin olet, mutta niin on ne 6 miljardia muutakin. Epätasapaino tässä suhteessa ilmenee myös henkilökohtaisella tasolla. Jos saat aina enemmän kuin annat, alat pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Sitten sattuu, kun se itsestäänselvyytenä pitämäsi asia katoaa elämästäsi.

Antamis-ottamis -vastinpari ilmenee myös ihmissuhteissa. Ehkä sinulla on kaveri, joka aina pyytää sinulta apua, mutta ei ole valmis auttamaan sinua, kun olet pulassa? Ei hääviä, saatat alkaa tuntea itsesi arvottomaksi. Yritäpä pitää huoli, että et itse ole se, joka saa paljon, mutta ei muista antaa mitään takaisin. Entä ajatteletko koskaan, kun joku kehuu sinua, milloin olet itse viimeksi kehunut muita?

Sitten on tietenkin myös henkisyys-maallisuus -vastinpari. Ei nyt merkityksessä, että sinun pitäisi unohtaa uskontosi välillä vaan, että tekisit ihan tavallisia juttuja, joihin henkiset asiat eivät mitenkään liity, sen sijaan, että käyttäisit kaiken vapaa-aikasi elämän tarkoituksen löytämiseen. Mitäpä sillä tarkoituksella tekee, jos ei ole sitä elämää? 

Tässä on vain muutama vastinpari, mutta idea tasapainosta kävi varmasti selväksi. Itse huomasin, että ne asiat, joihin en elämässäni ole tyytyväinen, eivät ole tasapainossa. Tämän suhteen tajuaminen on ainakin omalla kohdallani yksi askel niiden asioiden muuttamiseen. Jokainen ihminen valitsee itse ne ihanteet/tavoitteet, joiden mukaan elää. Tai valitsee elämäänsä rajoittavaksi tekijäksi ainoastaan lain. Jotkut eivät sitäkään. Tällä kirjoituksella halusin herätellä niitä, joilla ihanteita on. Oletteko tehneet itsellenne selväksi, mitä ihanteenne tarkoittaa tai vaatii elämältänne?

 

Hiljaa ja puolueettomana

Taotaanpas, kun rauta on kuumaa. Tämän kirjoituksen aihe pomppasi ylös Artiklan foorumilta, jossa joku ei-juristi varoitti meitä tulevaisuuden juristeja pitämään tietomme salassa, olemaan profiloitumatta mihinkään kantaan tai asiaan, koska tulevaisuudessa joku ei meistä kovasti tykkää... Ja kieltäytyä pitäisi asioista (mainittiin politiikka, rotaryt ja lionsit), koska pitää olla sitoutumaton ja kaikkien lähestyttävissä.

Rehellisesti sanottuna tämä sai niin karvat pystyyn, että mietin hetken, onko kyseessä jokin "trolli". 

Tiedän kyllä, että juristin ammatti edellyttää haltijaltaan monia asioita, joita monet muut ammatit eivät edellytä. Onhan meidän oltava rehellisiksi tunnettuja, elämämme hallitsevia (merkityksessä, ettei saa olla konkurssissa eikä muutenkaan ongelmissa), emme voi koskaan esiintyä julkisesti päihtyneenä jne. Asian havainnollistamiseksi kerron lakimiehen eettiset ohjeet (joiden perusteella voitte päätellä, mitä muuta me emme saa olla).

1. Lakimiehen on toimittava oikeudenmukaisesti ja tavoiteltava oikeudenmukaista lopputulosta.

2. Lakimiehen on toiminnassaan ja käyttäytymisessään oltava tehtävänsä vaatiman luottamuksen arvoinen. Hän ei saa antaa omien taloudellisten etujensa tai muihen henkilökohtaisten vaikuttimiensa haitata tehtävän tunnollista hoitamista.

3. Lakimiehen on hoidettava hänelle uskotut tehtävät ammattitaitoisesti, huolellisesti ja viivyttelemättä.

4. Lakimiehen on pysyttävä totuudessa.

5. Lakimiehen on toiminnassaan oltava riippumaton ulkopuolisista vaikutteista, jotka saattavat haitata tehtävän asianmukaista hoitamista tai oikeudenmukaisen lopputuloksen saavuttamista.

6. Lakimiehen on työssään käyttäydyttävä asiallisesti ja toimittava tasapuolisesti. Kollegiaalisuus ei saa vaikuttaa asiaan.

7. Lakimies ei saa oikeudettomasti ilmaista, mitä hän tehtävää hoitaessaan on saanut tietoonsa.

8. Lakimies ei saa antaa asianosaisen rodun, sukupuolen, uskonnon, yhteiskunnallisen aseman, poliittisen näkemyksen tai muunkaan vastaavan seikan vaikuttaa tehtävänsä hoitamiseen.

9. Lakimies ei saa käyttää väärin toisen ymmärtämättömyyttä tai tietämättömyyttä lain sisällöstä. Hänen on tarvittaessa kehotettava tätä käyttämään asiantuntevaa apua.

10. Lakimiehen on tehtävää hoitaessaan pyrittävä mahdollisuuksien mukaan asiassa sovinnolliseen ratkaisuun.

11. Lakimiehen on jatkuvasti kehitettävä ammattitaitoaan sekä pyrittävä kehittämään yhteiskuntaa oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.

12. Lakimies ei saa toiminnallaan vahingoittaa lakimieskunnan yleistä arvostusta.

Siinä. Voiko joku vetää näistä johtopäätöksen, että pitäisi olla "hiljaa ja puolueettomana"? Kohta 11 suorastaan kannustaa kehittämään yhteiskuntaa, eritoten silmällä pitäen sen oikeudenmukaisuutta. Ja mitenkäs yhteiskunnan kehittäminen tapahtuu? Ottamalla jokin kanta ja ajamalla sitä. Ei riitä, että päänsä sisässä on jotain mieltä. Jos haluaa kehittää yhteiskuntaa, on tartuttava toimiin. Etsittävä oikeat foorumit vaikuttaa asioihin, oli se sitten kunnallispolitiikka, eduskunta tai järjestö. Helpoimmillaan vaikuttaminen on keskustelun herättämistä vaikkapa mediassa.

Ei, mistään ei todellakaan voida johtaa, että pitäisi olla "sitoutumaton ja kaikkien lähestyttävissä" siten, että pitäisi olla puolueeton. Sitoutumattomuutta edellytetään yksittäisissä jutuissa, ei ihmiseltä itseltään yleensä. Esimerkiksi tuomarina tai syyttäjänä ei voi toimia niissä yksittäisissä jutuissa, joihin omaa ennakkokäsityksen tai on muulla tavalla esteellinen. Kohta "kaikkien lähestyttävissä" ilmenee lähinnä ohjeiden kohdasta 8, joka kieltää syrjinnän. Sekään ei siis aseta meille itsellemme velvollisuutta olla "poliittisesti sitoutumaton, uskonnoltaan sitoutumaton" tms. Juristi voi siis olla vaikkapa vihreiden kansanedustaja ja homoseksuaali. 

Itse asiassa, vuoden 2010 Mister Gay Finland on oikeustieteen ylioppilas ja esiintyy kyllä julkisuudessa ja ilmaisee kantojaan. Siinä on rohkeutta, jota monella ei ole. Esiintyä vähemmistön edustajana niin avoimesti julkisuudessa ajamassa vähemmistön asiaa, kun vastustajat saattavat olla väkivaltaan asti valmiita suojelemaan "omaa elämäntapaansa".

Riittää juristeista. Asiaa voi katsoa myös yleiseltä kannalta. En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi pitää kynttiläänsä vakan alla, koska "tulevaisuudessa joku ei kovasti tykkää hänestä" jos hän ilmaisisi mielipiteitään tai kuuluisi johonkin ryhmään, joka ajaa jotakin etua. Tämä on minusta ihan hirveästi sanottu. Totuus kuitenkin on, ettei kaikkia voi miellyttää ja silläkin, että et sano mitään, etkä ota mihinkään kantaa, ärsytät tiettyjä ihmisiä. Voin nostaa tässä käden ylös. Olen yksi niistä ihmisistä, jotka ärsyyntyvät ihmisiin, joilla ei ole "luonnetta". Sillä siltä se vaikuttaa, jos et ole mitään mieltä ja seuraat aina vain muita/ yleistä mielipidettä, et tee mitään ennen kuin näet mitä muut tekevät... kuka sinä silloin olet?

Olen itse niin maailmanparantaja -ihminen, että en koskaan voisi olla puolueeton. En ikinä voisi olla hiljaa, koska maailma ei muutu hiljaa olemalla. Enkä totta vie kannusta ketään muutakaan olemaan hiljaa ja puolueettomana. Jos teistä ei pidetä sen takia, että ilmaisette mielipiteitänne, niin mitä sitten? Mitä väliä sillä on? Jos lampaat eivät pidä sinusta, lähde laamojen kanssa loikkimaan vuorille. Vuorilla loikkiessa tuntuu aika merkityksettömältä, mitä niityllä olevat lampaat sinusta ajattelevat.

Demokratia vanhentunut?

Ruotsidemokraatit saavat muutamia parlamenttipaikkoja vaaleissa, siitäkin huolimatta, että kyseinen puolue on lähes lynkattu lehdistössä. Ja nyt muut puolueet ilmoittavat, etteivät aio tehdä sen kanssa yhteistyötä. Mahtaa olla kerrassaan kamala puolue. Heidän teeseihinsä on vaikea ottaa kantaa, sillä en ole saanut selvitettyä niitä luotettavista lähteistä. Onpahan joka tapauksessa varmasti aivan erilaisia teesejä kuin Suomessa, jossa on vaikea käsittää mitä eroja esimerkiksi kolmella suurimmalla puolueella on. Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä, mutta en tiedä mitä puoluetta äänestää, koska aina joku niistä vetää itsensä mutaan ottamalla ehdokaslistoilleen jonkun "kaivurimutasen". Miten voisin äänestää puoluetta, joka pitää "julkkista" pätevänä ihmisenä edustamaan kansaa?

Tästä päästäänkin siihen, että minusta demokratia on vanhentunut ajatus. Tai ainakin nykymuodossaan. On puolueita, joiden sanoma ei eroa toisista puolueista. On vaalirahasotkua, takinkääntämistä, ihmisiä, jotka ajavat vain omia etujaan kansakunnan sijasta... Pitää kumartaa niin moneen suuntaan, että sekä lasketaan veroja että lisätään palveluja. Valtionvelka pilviin. Päättäkää jo. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta, ettei molempia voi saada? Se on joko ankarat verot ja hyvät palvelut tai matalat verot ja huonot palvelut. Tai jotain näiden väliltä. Köyhät äänestää ensimmäistä ja rikkaat jälkimmäistä. Keskimmäiseen kaikki löytävät jotain valitettavaa.

Ja sitten meillä on äänestäjiä, jotka eivät tiedä maailmasta ympärillään eivätkä seuraa yhteiskunnallisia asioita. Äänestetään nyt sitten sitä julkkista, kun se on ainut, josta on kuultu joskus. Demokratian kannalta pahinta on laiskuus. Se suunnaton laiskuus, joka estää tassuttelemasta sinne äänestyskopille. Sama laiskuus estää myös ottamasta selvää mitä puoluetta ja mitä henkilöä äänestäisi. Siis joidenkin kohdalla, jotka ovat ylittäneet itsensä ja raahanneet itsensä äänestyskoppiin. Ehkä sitten on hauska äänestää Aku Ankkaa? 

Mielestäni demokratia tarvitsee toimiakseen päteviä ehdokkaita ja valistuneita äänestäjiä. Jos minä saisin päättää, meillä olisi ammattipoliitikot, joilla olisi kaikilla tutkinto oikeustieteestä ja lisäksi 1-2 tutkintoa vaihtelevista aiheista (valtiotiede, taloustiede jne.). Lisäksi pitäisi olla jokin vaatimus etiikan suhteen. Päättämään tarvitaan ihmisiä, jotka tietävät asioista, joista ovat päättämässä ja joilla on kylliksi rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä.

Laiskoja kansalaisiahan ei saa mitenkään kiinnostumaan politiikasta eikä panemaan tikkua ristiin. Arvostella kyllä jaksetaan joka paikassa ja poliitikkoihin luotetaan vähiten. Ihmiset luottavat vähiten niihin, joille ovat antaneet luottamuksensa äänestämällä heitä. Mielenkiintoinen huomio muuten.

Miksei valtio voisi toimia kuin liikeyritys? Johtavana periaatteena voisi olla tuottaa mahdollisimman hyvä elämä kansalaisille. Yrityksen työntekijät valittaisiin ansioidensa perusteella ja heidät potkittaisiin pihalle, mikäli he eivät edistäisi tavoitetta. Valinta tapahtuisi jo yrityksessä työskentelevien toimesta ja avoimesti. Kansalaiset voisivat kertoa näkemyksiään siitä, miten asioiden pitäisi olla ja yritys voisi hankkia luotettavaa selvitystä eri tahoilta, millä tavoilla asioita kannattaisi hoitaa. Yrityksessä olisi kiintiöt alueille, jotta kaikkien yrityksen toimialueiden edut tulisivat valvotuiksi.

Eipä olisi ongelmaa pienestä äänestysprosentista, ei epäpätevistä edustajista, ei vaalirahasotkuista. Eikä tarvitsisi kumarrella joka paikkaan. Finanssioikeus (miten ja kuinka paljon valtio ottaa) ja sosiaalioikeus (miten ja kuinka paljon valtio antaa) ovat täyttä helvettiä, juurikin siksi, että on yritetty peitellä, kenelle lopulta pyllistettiinkään. Ei mahdotonta valtionvelkaa, koska kaikkea ei tarvitse saada.

En odota muutosta asiantilaan lähivuosina, kenties koskaan. Eduskuntavaalit ovat kuitenkin ensi keväänä, äänestettävä on, mutta ketä? Onko kaikilla alhainen moraali ja luurankoja kaapissaan? Kuka suostuu poistamaan sen hemmetin kirkollisveron myös yrityksiltä, nostamaan alkoholin ja tupakan verot pilviin ja laskemaan rikosoikeudellisen vastuun ikärajan 12 vuoteen? Ei tasan varmasti kukaan.

Pinnallisuuden kahdet kasvot

Eräiden tuttavieni kaverilta oltiin kysytty, että miksi tämä liikkuu rumien ja lihavien ihmisten seurassa ja siihen yhteyteen suora viittaus tuttaviini. Tämä on pinnallisuutta. Kahdellakin tavalla; ensinnäkin pinnallisuutta, joka arvostelee ihmisiä ulkonäön perusteella ja toisekseen pinnallisuutta, johon ei kuulu "syvällisten asioiden" ymmärtäminen, kuten vaikkapa tässä tapauksessa sen, että kaikkia mielipiteitään ei ole soveliasta tuoda ilmi.

Paljon ollaan tultu niistä ajoista, jolloin housuja käyttäviä naisia paheksuttiin, mutta yhteiskunnassa vallitsee siltikin vielä joitakin ulkonäkönormeja. Kauneus ja hoikkuus näistä tunnetuimpina. Lisäksi on myös eräänlainen "tavallisuuden vaatimus". On hienoa olla persoonallinen, mutta auta armias, jos ylität rajan. Omasta ammatistani (juristi) esimerkki: huivi jakkupuvun kanssa on persoonallisuutta, minkään muun kuin jakkupuvun tai siihen verrattavan pitäminen työajalla on sopimatonta. Se on tavallisuutta. Ehkä sen jollakin asteella vielä sietää työelämässä, jossa sille on perustelut. Pitää näyttää pätevältä eikä saa pelästyttää mummoja.

 Tietenkin ihminen saa itse päättää mitä pitää viehättävänä. Toiset pitävät pitkähiuksisista miehistä, toisille se on kammotus. Jotkut pitävät barbieta muistuttavasta ulkonäöstä, eräät arvostavat luonnollista kauneutta... Eikä siinä mitään, tähän jokaisella on oman päänsä sisässä täysi oikeus. Saitteko? Oman päänsä sisässä. On myös ok, jos on olemassa ulkonäkökriteereitä mahdollisen seurustelukumppanin suhteen, sillä siihen suhteeseen kuuluu seksuaalisuus. Tarviiko tähän kirjoittaa, että seksuaalisen halun tunteminen ulkoisesti epäviehättävää kumppania kohtaan on aika vaikeaa? Tai ainakin minä olen tässä mielessä pinnallinen. Arvostan suuresti, jos joku ei ole tässäkään mielessä pinnallinen.

Mutta. Siihen se jää. Työpaikka ja seurustelukumppani. Siinä ovat ne kaksi, jotka asettavat perusteltuja edellytyksiä ihmisen ulkonäölle. Sen sijaan siihen, keitä hyväksyt ystäviksesi, keitä kohtelet hyvin/huonosti, ketä pidät älykkäänä, ketä pidät (lisää tähän seikka, johon ulkonäkö ei vaikuta).., ei ulkonäkö saa vaikuttaa. Jos vaikuttaa, olet pinnallinen sanan yhdessä merkityksessä. Omapa on vahinkosi, menetät tilaisuuksia tutustua uskomattoman hienoihin ihmisiin. 

Tajuavatkohan pinnalliset ihmiset, että heistä saatetaan ajatella ihan samalla tavalla? Että joku ei halua tutustua heihin jonkin seikan takia, jota he itse pitävät "sallittuna"? Jos tietäisivät, miltähän se heistä tuntuisi?

Ihmisillä on oikeus erilaisiin persooniin ja tapoihin ilmaista personallisuuttaan ulkonäöllä. Se on rikkaus, jota ei pitäisi enää kahlita "tavanomaisuuden normeihin". Ulkonäkö ilmentää ainoastaan joitakin arvoja. Ihmisen tuomitseminen ulkoisen olemuksen perusteella on uskomattoman lyhytnäköistä. On myös muistettava, että esimerkiksi yhteiskunnan edellyttämän hoikkuuden ylläpitäminen vaatii aika paljon elämäntavalta. Pitää tarkkailla syömisiään ja on harrastettava liikuntaa. Ihmiset, jotka tässä mielessä "pitävät huolta itsestään", eivät aina ymmärrä, ettei kaikkia kiinnosta elää kieltäymyksessä tai ottaa vastaan fyysistä kipua liikunnan muodossa. Taustalla saattaa myös olla jotain muita seikkoja, jotka vaikuttavat näihin asioihin. 

Tätä koko palettia ei tiedä kuin ihminen itse. Muiden on paras pitää suunsa kiinni. Ja ei, kukaan Suomessa ei ole tietämätön ruokavalion tai liikunnan terveysvaikutuksista. Ollaan siis hiljaa ja jätetään päätös kullekin henkilölle itselleen. Haluaisiko esim. hoikka ihminen, joka polttaa tupakkaa, kuulla koko ajan moraalisaarnaa tupakan vaaroista?

Sitten se toinen pinnallisuuden muoto; se, että siellä päässä aivosolu etsii epätoivoisesti toista, mutta turha on etsintänsä. Tällä tavalla pinnalliset ihmiset eivät juurikaan mieti asioita, he vain tekevät. Niin kuin alun esimerkissä, miettimättä jätetään kenties se, mitä oma teko merkitsee toiselle ihmiselle. Miettimättä jätetään myös iloisesti kaikki moraaliin liittyvät seikat ja toimitaan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Kun syvällisin ajatus on, mitenkähän järjestäisin rahaa, että saisin perjantaina alkoholia, voi huolestua. 

"Ajattelen, siis olen" sanoi jo Descarteskin. Sillä mitäpä muuta on ihmisyys syvimmältä olemukseltaan, kuin itsensä, tekojensa ja ympärillä olevan maailman pohtimista? Se erottaa meidät eläimistä. Eläimet eivät mieti mennyttä, eivät tulevaa, ne vain elävät vaistojensa vietävinä.

Pinnallisuus on viettelevää. Kuinka helppoa onkin vain uppoutua tähän hetkeen. Toimia ja jättää miettimiset muille. Elää vain itseään varten. Ja onhan sitä nyt hemmetti viete onnellisempi, kun ei ajattele liikaa, niin ei pääse selville miten paha paikka maailma voikaan olla. On helpointa työntää pää puskaan, elää vaikka perjantaista perjantaihin, kuluttaen vapaa-aikansa asioiden parissa, jotka eivät vaadia ajattelemista. On helpompaa mennä lauman mukana, kuin alkaa taistelemaan oikeina pitämiensä asioiden puolesta.

Jossakin dokumentissa esitettiin pari kysymystä: "Miksi luulet viihdeteollisuuden menestyneen?" ja "Miksi Amerikassa halutaan kasvattaa kansalaisia, jotka eivät ajattele?". Ensimmäisen vastaus on, että on suunnaton määrä ihmisiä, jotka eivät halua ajatella. Toisen vastaus on aika pelottava. Tiedät sen itsekin. Se siitä kansanvallasta.

On harhaa, ettei yhden ihmisen käyttäytyminen merkitsisi. Yksikin hymy tai ystävällinen sana voi pelastaa toisen ihmisen koko päivän. Yksikin ystävällinen kannanotto auttaa sitä, joka on päättänyt taistella pinnallisuutta ja sen lieveilmiöitä vastaan. Se, että yksikin ihminen pohtii asioita, voi pelastaa ihmishenkiä tai olla alkuna globaaliin muutokseen. Ympäristöliike esimerkiksi syntyi 60-luvulla, joku on ajatellut ensimmäisenä, etteivät maailman resurssit ole loputtomat ja kertonut sitten päätelmistään muille.

Lukijoille tiedoksi, saan itsekin vähän väliä paskaa niskaani, koska kysyn vaikeita, kyseenalaistan ja kuljen omia polkujani. Ja esitän mielipiteitä, joita toiset eivät kestä kuulla. Tämän tekstin, toisin kuin sen epäkypsyydestä kertovan tekstin, osittaisenakaan tarkoituksena ei ollut lievittää omaa pahaa oloani. Minä kirjoitin tämän siksi, että mielestäni pinnallisuus, esittämissäni kahdessa muodossa, on todella huonoksi ihmisille ja maailmalle ylipäätään. Tällaisten asioiden esiin tuominen on osa taisteluani paremman maailman puolesta. Olenhan partiolainen, aion jättää tämän pallukan parempana kuin mitä se oli tänne tullessani.

Epäkypsistä ihmisistä

Olen varoittanut, että en pyri blogillani miellyttämään ketään. Suomeksi se tarkoittaa, että varmasti raivostutan osaa ihmisistä. Niin varmaan teen tälläkin tekstillä, sohitaanpas ampiaispesää. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sitä voi mietiskellä kukin itsekseen.

Elämässä kohtaa aina silloin tällöin ihmisiä, jotka ovat niin epäkypsiä, että itsensä aisoissa pitäminen on todella vaikeaa. Tiedätte mistä puhun. Siitä, että vaikka kuinka olisit kohtelias, ystävällinen, asiallinen, selittäisit toimintasi syyt... (lista on loputon), epäkypsiin ihmisiin nämä keinot eivät tepsi.

Mitkä keinot, mikä oli ongelma? Aloitetaanpas alusta. Ihmiset ovat erilaisia, heillä on erilaisia maailmankatsomuksia ja siitä johtuen erilaisia tapoja reagoida asioihin ja hoitaa asioita. Jotkut toimivat äärimmäisen rationaalisesti, toiset menevät tunteiden mukaan. Joillekin tämä hetki ja hauskanpito on tärkeintä, jotkut suunnittelevat asioita pidemmälle. Näissä asioissa ei ole oikeaa ja väärää. Ei ole oikeaa maailmankatsomusta, rationaalinen ei ole sen oikeampi, kuin emotionaalinenkaan. Mutta. Kun erilaiset ihmiset laitetaan tekemään jotain yhdessä, näistä eroista saattaa syntyä konflikteja.

Jos molemmat henkilöt ovat kypsiä, he ratkaisevat konfliktin ja toimivat todennäköisesti jonkinlaisen kompromissin mukaisesti. Tai sitten he päätyvät asiaa pohdittuaan siihen, että toisen tapa toimia on parempi ja he toimivat sopuisasti sen mukaan. Näissä tilanteissa on ilo olla. On hienoa nähdä, miten asiat voidaan hoitaa, vaikka ollaankin eri mieltä asioista. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Kaksi kypsää ihmistä kävelee tästä tilanteesta pois hyvillä mielin. He ovat molemmat voittaneet ja todennäköisesti oppineet samalla toisen tavasta tarkastella maailmaa.

Tätä sattuu kohdalle kuitenkin harmittavan harvoin. Joskus ajattelin, että kun kasvan aikuiseksi, minun tarvitsisi kohdata yhä vähemmän epäkypsiä ihmisiä. Ehkä niin onkin käynyt, mutta voi elämä, ne muutamat sitten raivostuttavat. Ehkä eniten siksi, että jotenkin en pidä epäkypsyyttä aikuisessa hyväksyttävänä.

Mitä tekee epäkypsä ihminen konfliktitilanteessa? Hän ei edes yritä ymmärtää toisen näkökantaa, sillä voi herran jestas, koska hän itse on aina oikeassa ja tuo toinen on nyt eri mieltä, sen toisen täytyy olla väärässä. On ihan sama miten oman viestin saa tuolle toiselle perille, se pitää saada perille. Oli se sitten huudon, suuttumisen, mököttämisen, ihan minkä tahansa, kautta. Kaiken lisäksi, tästä konfliktista alkaen, tuota toista ihmistä (tai kaikkia hänen kaltaisiaan) pitää syvästi inhota ja kohdella tosi paskamaisesti. Olla siis vastaan joka hemmetin asiassa, ihan vain periaatteesta. Koska eihän epäkypsä ihminen halua hävitä yhtään "taistelua". Ja taisteluna hän tosiaan näkee lähes kaikki tilanteet, joissa joutuu vaikuttamaan tämän toisen ihmisen kanssa.

En halua nostaa itseäni mihinkään jalustalle. Vaikka yritänkin kasvaa ihmisenä ja olla mahdollisimman kypsä, olen itsekin varmasti monella tapaa epäkypsä. Mutta. Voin kertoa, että olen äärimmäisen väsynyt ja suoraan sanottuna vittuuntunut olemaan aina se kypsä osapuoli, joka joutuu ottamaan enemmän tai vähemmän paskaa niskaansa epäkypsien ihmisten taholta. Joka kerta tekisi mieleni huutaa suoraa kurkkua päin herra/neiti/rouva epäkypsää, että "miksi hemmetissä sinä saat käyttäytyä kuin pahainen lapsi ja minä joudun olemaan se aikuinen. Ja ennen kaikkea, milloin saan sen tyydytyksen, että näen, kun hukut omaan paskaasi?".

Niin, olemalla kohtelias, ystävällinen ja yrittämällä ymmärtää toisenlaistakin näkökantaa/tapaa toimia, pystyy yleensä selviämään mistä vain kypsien ihmisten kanssa. Epäkypsien ihmisten kanssa puolestaan... No, ensimmäisen konfliktin jälkeen tilanne on menetetty. Pahimmassa tapauksessa ei tarvita edes konfliktia, vaan epäkypsä ihminen käyttäytyy inhottavasti heti, kun huomaa, että olet erilainen kuin hän.

Miksi ihmeessä? Kukaan ei varmasti pidä itseään epäkypsänä, joten kukaan ei varmasti tule selittämään minulle, miksi he toimivat näin. En vain tajua. Mitä kukaan hyötyy siitä, että muodostaa vihollisuus-suhteita toisiin ihmisiin? Onko se kivaa hoitaa asiat tappelemalla? Tunteeko sen jälkeen olonsa voittajaksi, jos saikin oman kantansa läpi? Ja ennen kaikkea, miksi sitä "sotatilaa" pitää koko ajan pitää yllä?

En usko, että epäkypsä ihminen tietää näihin vastausta. Tuskin hän näitä edes ajattelee. Ainut mitä hän ajattelee, on todennäköisesti kuinka ärsyttävä ja vittumainen se toinen ihminen on. Eihän hän välitä toisista ihmisistä tai tekojensa seurauksista. Eikä koskaan yritä ymmärtää toisia ihmisiä tai tekojensa seurauksia. Siinä. Siinä on minun määritelmäni epäkypsälle ihmiselle. Ja niin paljon kuin yritänkin olla suvaitsevainen ja ymmärtää erilaisia ihmisiä, minulla on suuria vaikeuksia juuri tämän ihmisryhmän kanssa. Epäkypsien. Toivottavasti et ole yksi heistä. Jos olet, toivon että kasvaisit aikuiseksi. Tai vaihtoehtoisesti, että meidän tiemme eivät koskaan kohtaisi.

Henkinen kypsyys. On toisinaan uskomattoman vaikeaa. On sitä mihin jokaisen pitäisi pyrkiä. On palkitsevaa. Rehellisesti, voin myöntää, että palkitsevinta se on silloin, kun osoittaa tilanteessa oman kypsyytensä ja toisen epäkypsyyden ja huomaa, että muut ihmiset näkevät sen ja arvostavat sinua. Vaikka se epäkypsä ei koskaan tajuaisikaan, mitä teit. Ja myös tilanteissa, kun pääsee päivittelemään niitä epäkypsiä toisten kypsien kanssa. Ne hetket pitää pitää mielessään, kun on kypsynyt kypsymättömyyteen.

Uusista aluista ja muutosvastarintamöröstä

Kaksi kertaa vuodessa on uusien alkujen aika. Toinen niistä on alkuvuosi ja toinen on nyt, alkusyksy. Ikuisille elämäntaparemontoijille myös jokainen maanantai kuuluu tähän kategoriaan. Oli sitten kyseessä kilojen, tupakan, alkoholin tms. pahan karkoitus. Ja optimistille puolestaan jokainen uusi päivä on mahdollisuus uuteen alkuun. Keskitytään nyt kuitenkin isoihin uusiin alkuihin, muuten tästä tulee niin mahdoton, ettette jaksa lukea  alkua pidemmälle.

Uusi alku on aina tilaisuus kasvaa ihmisenä. Se on ihana, jännittävä ja joskus jopa pelottava tai surullinenkin. Se haastaa ihmistä kohtaamaan itsensä. Kuinka hyvin minä pärjään uudessa tilanteessa? Keksinkö itse keinot selvitä vai kyselenkö jok'ikisen pikkuseikan joltakin "asiantuntijalta"? Tuleeko vastaan muutosvastarintamörkö, joka sanoo "hemmetti, näin on aina ollut, näin on hyvä ja siksi en halua uuteen tilanteeseen. Tämä pahvilaatikko on ihan hyvä paikka asua, vaikka se tarkoittaakin, että en oikeastaan näe juurikaan nokkaani pidemmälle, en fyysisesti enkä ajatusmaailmaltani."?

Tai sitten voit valita kuuluvasi niihin onnellisiin, jotka vain hyppäävät tuntemattomaan ja antavat elämän kantaa. Eivät ne lennot aina täysin nappiin mene, mutta kyllä sitä tavoitteeseensa pääsee, kunhan jaksaa taistella. Ja mitä enemmän koettelemuksia, sitä enemmän kasvaa henkisesti. Minun elämänkokemuksellani tähän on pakko uskoa, muuten käpy jäätyy vähän liiankin pahasti. (joudun siis elämään parin ikävän asian kanssa loppuikäni ja jonkinlainen perustelu/hyvityshän niillekin on saatava)

Uusi alku lähtee yleensä joko pakottavasta tilanteesta tai halusta muuttua. Pakottava tilanne on esimerkiksi, kun opiskelut vievät toiselle paikkakunnalle, vanhemmat eroavat, saa uuden työpaikan, saa potkut töistä, joku kuolee jne. (Älkääkä nyt yhtään saivarrelko, että ei ole pakko lähteä opiskelemaan tai vaihtaa työpaikkaa. Jätetään pilkkujen väärinkäyttäminen minulle, minä olen juristi.) Pakottava tilanne on kohdattava, siinä tarvitsee kiinnittää vain huomiota asenteeseen, jolla asiaan suhtautuu. Halu muuttua puolestaan lähtee itsestä ja tämä onkin se kohta, missä se muutosvastarintamörkö tulee pelottelemaan. Jos et osaa varoa sitä, uusi alku on vaarassa jäädä tulematta.

Muutosvastarintamörkö käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla kuin muumien Mörkö. Se ei perustele itseään mitenkään järkevästi, se vain örisee jotain epäloogista. Voit päätellä, että se yrittää sanoa sinulle jotain siitä, että örinässä on välillä taukoja ja örinän kesto vaihtelee. Se jähmettää sinut paikalleen, et voi ottaa askelta muutokseen. Muutosvastarintamörkö on aika yksinäinen, koska sitä ei kaivata. Tämä päättelen siitä, että kukaan ei ole niin vittuuntunut, kuin se ihminen, joka on jäänyt muutosvastarintamörön alle. 

Miten voitat muutosvastarintamörön? No samalla tavalla kuin muumien Mörönkin. Ensin tarvitaan päättäväinen asenne. Se auttaa sinua katsomaan pelkoasi (jota muutosvastarintamörkö edustaa) silmiin. Sitten tarvitaan pätevät perustelut. Siis mikään ei ole niin vaikeaa kuin itsensä ympäripuhuminen, jos oikeasti pelkää sitä, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Tässä auttaa, kun miettii mitä muutosvastarintamörön katoaminen merkitsee. Ensinnäkin, et ole enää yksin, monet muut tietävät miltä tuntuu voittaa itsensä tai lähteä muutokseen. Toisekseen, sinulla ei ole enää kylmä. Jos olet normaalisti toimiva ihminen, sinun aivojesi pitäisi tässä vaiheessa välittää sinulle tuntemus itsensä ylittämisestä, pärjäämisestä, selviytymisestä, seikkailusta. Voiko kukaan väittää, etteivätkö nämä tuntuisi hyvältä? Puhumattakaan siitä, mitä se uusi alku voi tuoda elämääsi. Perustele se mörkö suohon, niin muumitkin tekivät.

Kostein silmin on lähdetty maailman parhaasta lukiosta, paljon itsensäpsyykkaamista on tarvittu kestämään terveyden menettämisen fyysinen ja henkinen kipu, uteliaisuudella on tutkittu uusia kotikaupunkeja, erilaiset partiohaasteet ovat vaihtuneet onnistumisen riemuksi. Ja muutosvastarintamörkö on selätetty useita kertoja. Oletko sinä voittanut sitä? Vai ajatteletko siellä tympääntyneenä, että olipas tylsä teksti, kirjoittaja ei sitten tiedä yhtään mitään elämästä ja luulee, että ihminen voisi muka itse vaikuttaa johonkin? (tuo vai-sana oli tarkkaan harkittu...)

Esipuhe

Miksi aloitin blogin? Koska minulla on mielipiteitä ja pidän niiden ilmaisemisesta ja yleensäkin kirjoittamisesta. 

Olen aiemmin ollut freelancer kolumnisti. Silloin minulle maksettiin siitä, että kirjoitin oikeudellisista aiheista paikallislehteen. Se oli oikein mukavaa. Kunnes tämä lama potkaisi ja kyseinen lehti lakkasi olemasta. En sitten hakeutunut uuteen lehteen, ajattelin antaa hieman aikaa loppusuoralla oleville oikeustieteen maisterin opinnoilleni.
 

Nyt sitten ajattelin, että voisin taas alkaa kirjoittamaan. Bloggaajana, voi naamakala mikä sana, minulla on enemmän vapauksia. Aiheiden ei tarvitse yksinomaan rajautua lakiin ja oikeuteen, pituutta ei ole säännelty, minulla ei ole tiukkaa aikataulua... On toki miinuspuoliakin, minulla ei nyt ole automaattisesti 45 000 lukijaa :D Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei ole siis nyt niin korkea, mutta ei se mitään.

Kuten sanottua, aiheet tulevat elämästä. Toki koska minua kiinnostaa filosofia, psykologia, tietenkin oma alani, kirjallisuus, valokuvaus ja partio, näin muutamia mainitakseni, näistä saattaa olla useammin pohdintoja. 

Yritän välttää sortumasta latteuksiin, mahdollisia lukijoita tuskin kiinnostaa tietää mitä minun perusrutiinit ovat, kävinkö kaupassa, olinko lenkillä tms. Niillä kiusaan ihmisiä facebookissa.

Tervetuloa lukemaan Elämän varjoja. Ehkä saat jotain irti, ehkä suututan sinut, ehkä saan sinut nauramaan. Ennen kaikkea toivon saavani sinut ajattelemaan ja huomaamaan.