johan tässä taas näitä viikkoja vierähteli. Itselläni muuttui tilannearvio suhteessa koronavirukseen radikaalisti siinä vaiheessa, kun alkoi tulla tietoa, että se mokoma hyydyttää verta ja voi johtaa jopa tilanteeseen, että jos muut osat kehosta kestävät virusta hyvin, niin veren hyytymisestä johtuva aivoinfarkti saattaa olla ensimmäinen oire, joka johtuu koronasta. Minulla on jo vanhastaan perinnöllisistä tekijöistä johtuen veri normaalitilanteessakin liian hyytyväistä, niin tilannekuva alkoi näyttää ikävältä ja sairaanhoitajaystäväni kehottikin keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa. Työterveyslääkäri päätti, että minulla aloitettiin veren hyytymistä ehkäisevä lääkitys, että tuo tilanne vältetään. Jos oikein muistan, hän sanoi puhelussamme, että koronapotilaista 70%:lla on todettu veritulppa. Aika hurja luku.
Kotipihan näkymät pistävät taas parastaan
Kyseisen lääkityksen aloittaminen hieman huojensi mielialaa, mutta päätin silti käydä vappuviikolla Kokkolassa, kun suoraan sanottuna tässä vaiheessa kaikki, itseni mukaan lukien, ovat vielä hengissä. Arvelin että riski on aika pieni, kun Lappeenrannassa ei ollut ollut kolmeen viikkoon uusia tartuntoja ja ylipäätään tartuntoja oli täällä siinä vaiheessa vain 11 ja Kokkolassa oli 5. Siinä välissä Keski-Suomessa toki oli paljon enemmän tartuntoja, mutta pystyin ajamaan pysähtymättä kertaakaan välillä. Kyselin toki etukäteen, ketkä haluavat nähdä ja sitten tapaamiset hoidettiin pääasiassa kavereiden kanssa kävelylenkkien muodossa ja isovanhempien kanssa turvavälit pitäen. Ainoastaan vanhempieni kanssa oltiin tiivimmin, yövyin äidin luona ja isän kanssa käytiin muun muassa ajelemassa uudella autollani.
Kotisaaren lenkkimaisemat, näitä kelpaa juosta ympäri
Teki kyllä mielialalle tosi hyvää nähdä pitkästä aikaa tärkeitä ihmisiä. Olin toki tajunnut, että mieliala ei ollut paras mahdollinen kaiken kivan peruunnuttua, yhteiskunnan mentyä täysin sekaisin ja jouduttuani vielä lomautetuksikin, mutta en ollut tajunnut miten huonoksi mieliala oli päässyt, ennen kuin se taas kohosi normaaliksi. Jännä miten paljon enemmän kasvokkain olevat tapaamiset antavat kuin pelkät puhelut ja viestit. Voin kuvitella, että tämä päivitetty suositus, että yli 70-vuotiaita voi tavata ulkona turvaetäisyyden päästä, tekee paljon hyvää vanhusten henkiseen hyvinvointiin. En voi edes kuvitella miltä heistä tuntuu, kun fyysinen etäisyys on tehnyt näin pahaa jälkeä tällaiselle diginaativillekin kaiken sosiaalisen median ja teams-palavereiden sun muun keskellä. Miltä eristyksen täytyykään tuntua heistä, jotka eivät käytä sosiaalista mediaa?
Kokkolassa nähtiin ystävän kanssa kävelylenkillä kuutti! Silloin tosin uimassa, mutta myöhemmin hän lähetti siitä tämän kuvan, jossa se oli ollut lepäämässä rannalla.
Mutta alkaa tässä olla pikkuhiljaa valoa tunnelin päässä. Tällä viikolla tavattiin pienellä kaveriporukalla pihalla ja myös se teki pitkästä aikaa niin hyvää, että saatiin porukalla turista. Perjantaina kokeiltiin myös ekaa kertaa työpaikan etäkaljoja teams-palaverina. On meillä ollut maanantaisin videopalaverit ihan työasioissa, mutta nyt siis oli ensimmäistä kertaa tällainen rento illanvietto. Oli kyllä kiva uusi kokemus. Työrintamallakin on ollut vilkastumaan päin ja toukokuussa on pakko pitää jo useampia työpäiviä, että saa tehtyä kaiken tähän osuneen ja tällä hetkellä vaikuttaa myös siltä, että lomautus tulee päättymään toukokuun loppuun. Jippii, enää 3 viikkoa tätä hullunmyllyä jäljellä ja sitten saa palata normaaliin systeemin. Kun ne kokoontumisrajoitukset nostetaan 50 ihmiseen, niin käsittääkseni se mahdollistaa ihan eri tavalla oikeudenkäyntien pitämisen, kuin tämä nykyinen 10 henkeä, josta puolet saa kasaan pelkästään tuomioistuimen jäsenillä ja syyttäjällä. Kuntosalikin avataan taas alkavalla viikolla ja ryhmäliikunta kesäkuun alusta. Olen kaivannut niin paljon Sh´bam tunteja ja toisaalta ollut kevyesti huolissani lihasten säilyvyydestä. On niin paljon vaikeampi motivoida itsensä jumppaamaan kotona kuin lähtemään kuntosalille.
Etäkaljoille piti kyhätä oleskelupiste sohvalle ja yrittää saada webkamera järkevälle korkeudelle
Korona-aikana liikuntani onkin ollut tosi paljon kävely- ja juoksupainotteista. Lenkit Saimaan rannoilla ovat olleet itselleni myös tietynlainen henkireikä. Olen tietysti tiennyt alusta asti, että en voi alkaa käyttää koronaa tekosyynä syödä herkkuja, joten lenkeistä on tullut se asia, joka parantaa mielialaa edes hetkellisesti. Siinä kun aurinko paistaa ja saa katsella sinisenä hohtavaa järveä sekä iloita parantuneesta kunnostaan, elämässä on hetken ajan kaikki hyvin. Sekin on aiheuttanut aika paljon iloa ja hyvää oloa, että painon tippumisen myötä on taas uskaltanut alkaa juoksemaan. En useaan vuoteen edes yrittänyt, koska tiesin, että niin kova ylipaino rasittaa juostessa niveliä ihan liikaa. Nyt kun ylipainoa on saanut vähennettyä, voi taas juosta ilman, että pitää pelätä polvien puolesta.
Iltalenkiltä
Toivotaan, että aurinkoiset ja kaikin puolin mahtavat kevätsäät jatkuvat vielä pitkään!
