Voihan liito-orava sentään

Hei,

Ennakkovaroituksena, että nyt tulee melkoista tajunnanvirtaa tämän viikon seikkailuista, älkää turhaan etsikö tästä tekstistä päätä, häntää, parhaita keskipaloja tai edes punaista lankaa :D Heräsin lauantai-aamuun jo hieman ennen kahdeksaa ja koska ulkona paistoi aurinko, niin lenkillehän sitä piti lähteä. Se olikin harvinaisen hyvä idea. Sininen taivas, ei tuullut, linnut lauloi ja bongasin 4 oravaakin. Mutta ei tämä ollut se, mikä teki siitä hyvän idean, vaan se, että siinä kello 10.30 maissa mulle soitti poliisi ja se siitä "vapaasta lauantaista". Tyypillistä. Kerrankin, siis kerrankin, kun olisi ensimmäistä kertaa viikkoihin ollut a) aurinkoista b) viikonloppuna eli vapaapäivänäni. Niin sitten soittaa poliisi. Ja voitte varmaan arvata, että siinä kohtaa, kun vapauduin työtehtävistäni, olikin jo täysin pilvistä. Se siitä, että olisin mennyt valokuvailemaan tänään. Loppuunsa ei mun tarttenut olla varalla kuin sellaiset 1,5 tuntia (poliisi ennakkovaroitti mua, ennen kuin saivat päämieheni edes kiinni) ja sitten varsinaisiin työtehtäviin sellaiset 2,5 tuntia, mutta yllättävän paljon se pakkaa sekoitti. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon tympäisi missata poliisin ajoituksen takia bussi 1 minuutilla ja joutua maksamaan taksista tuonne huitsin nevadaan lähes 20 euroa. Saahan sen aikanaan firmalta takaisin ja firma valtiolta, mutta silti.

Ajattelin rötvätä lauantain rennosti Jumpinissa. Se siitä, ei muuta kuin jakkupuku niskaan...

Valokuvaus olisi kiinnostanut jo ihan sen auringonpaisteen johdosta, mutta kyllä mulla oli toinenkin kimmoke. Tällä viikolla mulle selvisi, että täällä Lappeenrannassa on liito-oravia, kun yksi sellainen päätti liitää yliopistolle sisään ja siitä tuli sitten julkkis-liito-orava. Kuva, mikä siitä oli Ylen sivuilla, ottajana yliopiston tiedottaja Anna-Liisa Pirhonen, oli niin söpö, että se päätyi heti läppärini taustakuvaksi.

Ultimate söpöyttä

No, jos sitä joku ei vielä tiennyt, niin minä pidän yli kaiken eläimistä. Erityisesti söpöistä eläimistä. Ja liito-orava on oikein malliesimerkki söpöstä eläimestä. Kun niitä kerran täällä on, aion ehdottomasti keväämpänä/kesämpänä lähteä etsimään niitä. Ehkä jos löytäisi papanoiden perusteella pesäpuun, niin voisi kärsivällisellä väijymisellä saada kuvan tuosta pikkuotuksesta. Mutta ei voi kun ihmetellä tän yhden luontokuvaajan onnea. Siis päästä nyt ikuistamaan noinkin harvinainen otus tuollaisessa urbaanissa ympäristössä. Tuo kuva on uskomattoman upea myös valokuvauksellisesti. Noh, ehkä minuakin joskus onnistaa.

Mitäs tässä muuta on tällä viikolla tapahtunut? Ensinnäkin sain kaulurini valmiiksi. Näyttääpi tältä

Vähän niin kuin säärystin :D Pysyy yllättävän sähäkästi kasassa kun se on mallia 5 oikein 4 nurin. Ja kauluri in action:

(ja esimerkiksi tämän takia musta on tympeä valokuvata kun päivänvalo on jo mennyt. Värit on ihan päin mäntyä eikä niitä oikein saa korjaamallakaan kohdalleen.) Mutta niin, ajaa asiansa. Se sopii tuollaiseksi ylimääräiseksi kaulanlämmittimeksi. Kuvittelisin, että käyttökelpoisia tilanteita ovat partiohäppeningit ja sitten se sopii myös toppatakkini alle, jonne ei oikein perinteinen pitkä kaulahuivi mahdu, eikä tarttekaan mahtua. Tästä kuvasta ei myöskään välity se, että tällainen "babypink" sopii yllättävän hyvin omaan tummanruskeaan hiusväriini. Joka tapauksessa oikein kiva värikäs lisä vaatekaappiini.

Tällä viikolla olen myös ihaillut Tinttiäni. Oi mä rakastan sitä. Minä tarvitsen söpöyttä elämääni, joten mikäs sen kätevämpää kuin kantaa sellaista kaulassaan. Äiti esitti huolensa, että näinköhän se pallo pysyy siinä kiinni, kun noin vähän näyttää olevan sitä metallia ympärillä. No metalliahan on, se on vaan kiinni valokuvauskulmasta, että kuin paljon sitä näkyy. Kuten voitte havaita. 

Omasta elämästä tältä viikolta vielä sellainen kertomus, että eipä ollut taaskaan helppoa päästä ulos vankilasta. Kävin torstaina tapaamassa erästä päämiestäni vankilassa, kun meillä on oikeudenkäynti tulossa ja siihen asti meni hyvin, kunnes piti pois päästä. Paikka vaikutti vähän kuin joltain entiseltä koululta, jonka ympärille vaan on kasattu korkeat piikkilanka-aidat ja sisälle käytäville sellaisia teräskehikoita koko käytävän leveydeltä ja korkeudelta. Mulle sanottiin, että tuu vaan käytävään huutamaan, ku haluat pois. Muuten hieno homma, mutta kun ei siellä ollut kukaan kuuntelemassa, kun mä aloin huutamaan. Sitten jossain vaiheessa, kun siihen joku ihminen sattui ja pääsin kahdesta esteestä läpi, kävikin ilmi, että portti oli mennyt jumiin. Siis rakennuksesta kyllä pääsis ulos, mutta sitten siinä olis se saakelin piikkilanka-aita edessä. Ei muuta kuin venaamme korjaajaa. Koska ei tiennyt, milloin pääsee pois, ei voinut tilata taksia. Ja sitten kun pääsi pois, niin sillä taksilla kesti tuhat vuotta saapua. Vartijoilla oli kiire, niin en voinut odottaa sisällä. Joten ihmettelin sitten elämää 20 minuuttia siinä vankilan portilla. Tekisi mieli kysyä, että miksei mun vankilareissut voi ikinä mennä ilman ongelmia? :D

 

Sitten voisi alkaa syvälliseksi. Minä seuraan vapaa-ajallani aktiivisesti muutamaa blogia. Mungolife on pysäyttänyt minut ennenkin ja teki sen taas tällä tekstillään. Kyseinen bloggaaja aiemmin valitteli oliko se nyt pahaa mieltään vai huonoa oloaan vai mitä. Ja tämän tekstin loppuosa on sitä, miten hän voi nyt aivan loistavasti, kun on lisännyt liikuntaa arkeensa. Jotenkin sellainen hyvän mielen postaus. Siellä oli kuvia herkullisen näköisistä terveellisistä ruuista, treenisalilta ja leikkokukista. Ja minä rupesin miettimään tätä omaa möllöttämistäni.

 Aika ankean harmaata on ollut. Ja en tiedä paraniko näkymät ku tuosta lähti talo.

Tää Lappeenrannan jakso mun elämässä ei ehkä oo ollut se paras. Okei let's face it, se on ollut varmaan surkeimmasta päästä, mitä tulee elämänlaatuun vapaa-ajalla. Työn osalta asiat on täällä hyvin, mutta mun elämästä on puuttunut kuntoliikuntaa (koska oon ollut maailman isoin laiskiainen, enkä vaan ole saanut aikaiseksi, vaikka marraskuun loppupuolelta lähtien, kun sain tehtyä sen asianajajatutkinnon, mulla kyllä olisi ollut aika) ja arkiliikunta on myös ihan olematonta (koska 100 metrin sisällä mun kodista on työpaikka, kauppa ja kuntosali). Tämän lisäksi oon aamupaloja ja lounaita lukuunottamatta syönyt tosi väärin. Eli varsin epäkarpisti. Joskus, jos ollaan käyty työnantajan kanssa lounaalla jossain syömässä, on lounaskin ollut virallisterveellistä paskaa (eli vähän rasvaa ja hirveesti hiilareita, vaikka oliskin puoli lautasta salaattia), josta seuraa huutava nälkä illalle ja sitten kokonaisuus menee päin mäntyä.  Enimmäkseen ongelma on kuitenkin ollut lounaista riippumaton iltasyöminen. 

Ja mitä tästä kaikesta on seurannut? Siis sen lisäksi että paino kipusi taas sen ikuisen jojoiluvälini yläpäähän? Mä oon ollut kauhean väsynyt iltaisin. Voin aivan kevyesti nukkua töiden jälkeen pari tuntia ja sitten siitä huolimatta mennä nukkumaan ihan oikeaan aikaan yöksi ja herätä 8 tunnin unista huolimatta väsyneenä uuteen aamuun. Ja mikä huolestuttavampaa? Mulla on ollut päänsärkyä/migreeniä tosi paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ihan kuukauden sisällä varmaan yhteensä 5-7 päivää. 

 All we have left is kuoppa. Mut ei lunta tuonkaan vertaa.

Plus että mun selkä on tullut järkyttävän kipeäksi. Sillä tavalla kipeäksi, että se ei oo ollut koskaan ennen. Lattialla ei voi maata selällään ilman, että selkärankaan koskee. Jos yöllä sängyssä kääntyy selältään jommalle kummalle kyljelle, tulee sellainen äkillinen, ihan vain sekunnin kestävä todella kova kipu. Vähän samanlainen, kun jos lyö kyynärpäänsä johonkin ja menee sellainen hetkellinen kova kipu. Tää on tosi outo, koska silloin kun mä istun tai seison, mulla ei ole mitään ongelmaa, mutta makuulla olemisesta on tullut inhottavaa, ku en yhtään tiedä milloin se kipu iskee, koska se vähän vaihtelee, että millainen liikahdus sen aiheuttaa. Ainut yhteinen tekijä on ollut, että olen ollut makuulla ja halunnut pyörähtää johonkin suuntaan.

Ei naurata. Tän lisäksi mulla on edelleen se sääriluu murtuneena. Tulehdus lienee ohi, mutta se ei kestä edelleenkään painoa. Ja mitäs tässä on aikaa kulunut, 4 viikkoa ensimmäisestä tällistä. Huokaus. Summa summarum, olen tullut siihen tulokseen, että syy ainakin selkään ja jatkuvaan päänsärkyyn/migreeniin ja väsymykseen on nyt mun fyysinen rapakunto. Lisää elopainoa kannatettavana (etenkin keskivartalossa) ja lihaskunto varmaan surkein ikinä, etenkin mitä tulee keskivartalon lihaksiin.

 Paremman olon lisäksi haikailen aurinkoisia päiviä ja luonnon värikkyyttä. Loppuis jo tää ikuinen harmaus

Joten eiku parannusta kehiin. Minä haluan tuntea itseni energiseksi ja kivuttomaksi. Sääriluu parantelee itseään omia aikojaan, mutta muista ongelmista voinee päästä eroon syömällä oikein ja liikkumalla. Kunnon karppiruokaa, eli tarpeeksi rasvaa sekä proteiinia ja hiilarit hiiteen. Ja liikuntaa lisää. Nyt aluksi ainakin aamulenkit kehiin paikkaamaan lyhyistä etäisyyksistä aiheutuvia puutteita arkiliikunnan määrässä. Tärkeintä on hyvä olo, ei ulkonäkö. Ulkonäöllisesti mulle on se ja sama miltä näytän, mutta koska nyt alkaa olla näitä negatiivisia terveysvaikutuksia (kipuilut ja väsymys), on tilanteelle ihan oikeasti tehtävä jotain. 

Wish me luck, oon aina kova aloittamaan kaikkea, mutta innostus tuppaa matkan varrella lopahtamaan ja mitä tulee terveyttä ylläpitäviin elämäntapoihin, se ei oikein saisi lakata.