Vaihtelu virkistää

Hei,

tällä viikolla ajattelin mutustella aihetta "vaihtelu virkistää". Muistelen epämääräisesti, että joku on joskus sanonut, että vapaa-ajalla pitäisi tehdä päinvastaisia asioita kuin työssä pitää tehdä. Postinjakajan mieltä tuskin virkistää lähteä lenkille työpäivän jälkeen eikä tällainen konttorirotta mielellään järjestä mitään tai laadi minkäänlaista ajattelutyötä vaativaa asiakirjaa. Vaihtelu siis virkistää ja tasapainottaa kokonaisuutta kummasti. 

Olen tässä lähiaikoina saanut runsaasti mielenrauhaa nimenomaan kaikenlaisesta puuhastelusta, joka on hyvin kaukana ammatistani. Huomasin ajattelevani, että tällä hetkellä kyllästyttää jopa muut juristit. Eivät tietenkään ystäväni (minulla on monia juristiystäviä), mutta jotenkin juuri tällä hetkellä nautin suunnattomasti muiden ammattikuntien edustajien seurasta. Heitä kun kiinnostaa ja he puhuvat aivan eri asioista. He myös ovat jonkin verran maanläheisempiä kuin juristit. Olen niin kyllästynyt edustamiseen ja sellaiseen "tietynlaiseen olemiseen". Ehkä se on sitä tasapainon hakemista tämäkin. 

 

Minä olen aina ollut sellainen, että aivot toimivat paremmin kuin kädet. Koulussa mulla oli käsitöistä joku sääliseiska ja muutenkin mikään mun konkreettisesti tekemä juttu ei koskaan ole ollut kovin kaksinen. Mun veli on uskomattoman taitava kädentaidoissa ja samaten mulla on pari ystävää, jotka vaan osaavat. Huomasin jo kovin nuorena, että asetelma on tämä, joten mä en ikinä edes ajatellut vaihtoehtona, että rupeaisin ammatikseni tekemään mitään muuta kuin jotain ajattelutyö-hommaa. Mutta nyt sitä tuossa eilen pohdiskelin, että millaistahan se olisi tehdä työkseen jotain konkreettista. Sellaista, joka perustuisi enemmänkin taitoon kuin tietoon. Mutta, elämän ollessa jo näin pitkällä ja  kun ei tässä mitään varsinaista vahvaa vaihtoehtoakaan ole, niin syytä lienee kuopata moiset haaveet ja jatkaa tällä linjalla. Ainakin toistaiseksi.

Aiemmin mä olen tasapainottanut kokonaisuutta käyttämällä vapaa-aikaani lähinnä sellaiseen "ei vaadi ajattelua"-toimintaan. Fantasiakirjojen (kai niitäkin vois sanoa hömppäkirjoiksi?) lukeminen, sarjojen ja elokuvien katselu, valokuvaus ja liikunta ovat olleet vakiopuuhaani. Nyt oon tässä parin viikon aikana yllättänyt niin itseni kuin muutkin puuhastelemalla jotain jota voitais jopa mieltää "käsityöläismäiseksi". 

Ensimmäinen aktiviteettini oli kerätä vadelmanlehtiä, kuivattaa ne ja sitten värkätä niistä teetä. Silloin oli ollut aika stressaava työpäivä ja jollain tasolla olisin vain halunnut mennä nukkumaan töistä tultuani. Mutta kun silloin paistoi aurinko ja seuraaviksi päiviksi oli luvattu sadetta, niin niitä vadelmanlehtiä piti lähteä hakemaan. Ja kummasti ne murheet jäi sinne lehtimetsään. Linnut liversivät ja oli kaikin puolin aivan ihanaa. Oli jotenkin hirveen levollista keräillä niitä lehtiä. Kuivaaminen ja teen valmistaminen eivät sitten olleet enää homma eikä mikään, mutta se vadelmien etsiminen ja poimittavien lehtien valikoiminen siellä aurinkoisessa metsässä. Siellä taas sielu lepäsi. Ihan eri tavalla kuin toimistossa istuessa. 

Tällä viikolla tein jotain vielä hurjempaa. Mä valmistin kuusenkerkkäsiirappia. Siihen meni suurin osa mun lauantaista. Suurin homma oli etsiä ne kerkät, kun en viitsinyt kovin paljoa yhdestä puusta ottaa, ettei kasvu häiriintyisi. Joten tällä metodilla niitä kuusia piti löytää aika monta. Joku voisi nyt sieltä Pohjanmaalta ajatella, että mikäs homma kuusen löytäminen on. No tulkaa kokeilemaan tänne lehtipuuvyöhykkeelle. Siinä missä Pohjanmaalla on mäntyjä ja kuusia, niin täällä on vaahteroita, saarnia, lehmuksia, tammia. Ihan mitä tahansa lehtipuita mutta kuusia (tai muitakaan havupuita) hyvin harvassa. 3 tunnin ympäriinsä vaeltamisen jälkeen mulla oli kuitenkin kasassa 5 dl kuusenkerkiä ja aika monta hyttysenpistoa.

Sitten vaan kotiin, huudella kerkät ja pistää keittymään. Keittämisvaiheessa tulikin sitten melkoiset haihtumistuoksut. Käytännössä niin kuin olisi kuusimetsässä kököttänyt. Käytännön ongelmiakin tuli. Huomasin, etten omista siivilää. Selvisin kuitenkin tästä kaatamalla 2,5 tunnin keittämisen jälkeen keitokseni teepannuun jossa oli pieni siivilä. Sitten teepannusta keitos uuteen kattilaan, sokeria perään ja taas liedelle pariksi tunniksi. Nyt sitten vaihtui hajut, koko kämppä tuoksui tästä eteenpäin vaniljalta. Tänä aamuna tullessani aamulenkiltä, huomasin että tuoksuu vieläkin vaniljalta. 

Esteettisesti ah niin hienot. Joo ehkä sille on syy, ettei käsityö ole 10.

Nyt mulla sitten on 2 pilttipurkillista ihan itse tehtyä kuusenkerkkäsiirappia. Periaatteessa tarvitsen itselleni vain yhden purkin, joten pitäis keksiä mitä tuolle toiselle tekee. Mietin, että antaisinko sen jollekin, mutta sitten rupesin miettimään, että näinköhän sillä kukaan muukaan mitään tekee :D Sen pitäis käydä yskänlääkkeestä, mutta ihmiset on niin kovin harvoin sairaita (ja hyvä niin!). Sitä ilmeisesti vois käyttää myös mausteena tai kastikkeena, mutta tää mun tuotos on kyllä niin ärtsyn makuista, että ei sitä kyllä pysty syömään 1 teelusikkaa enempää kerralla. En ole vielä kokeillut miltä se maistuu teen kanssa. Mutta kun ei mun läheiset kyllä teetäkään juo. Lähes kaikki juo kahvia. No, saapa nähdä. Tulipahan tehtyä. 

 Reippaanlaisesti vaniljasokeria tuli laitettua. Mustat täplät vaniljaa.

Oli kyllä omalla tavallaan hauskaa puuhastella tän parissa. Mitähän sitä sitten seuraavaksi keksii?