Elämäni läskinä

Hei,

täällä on taas tehty töitä oikein urakalla ja blogia ei ole tullut kirjoiteltua, kun ei ole ollut oikein mitään sanottavaa. No nyt on. Meillä oli torstaina sellainen oikeudenkäynti, että tulkki oli videoyhteyden kautta. No hänen työtään helpottaakseen myös oikeussalissa oli kamera joka kuvasi ja se kuva näkyi sitten siitä toisesta ruudusta. Yritä nyt sitten siinä keskittyä vakuuttamaan tuomaria tietystä kannasta, kun siinä on sellainen iso tv-ruutu, jossa näytät 20 kiloa peilikuvaa painavammalta norsulta :D Herran jestas! Pahempi kuin valokuvatkaan (jotka nekin voi olla tosi raadollisia välillä). Siis oikeasti, mä olin vaan yksi iso pallo. 

Sinänsä toi oli kyllä hyvää herättelyä, mä nimittäin olen "läskisokea" myös tähän suuntaan. Eli vaikka tiedän olevani läski, kuvittelen olevani "tietyn kokoinen" läski. Kuvittelen itseni oikeastaan vastaamaan ulkomuodolta sitä, mitä todennäköisesti olisin jos olisin 20-30 kiloa kevyempi. Pakko ryhdistäytyä. Tulin tällä viikolla selanneeksi myös vanhoja valokuvia ja totesin, että oon ollut läskisokea myös toiseen suuntaan. Eli pitänyt itseäni läskinä silloinkin, kun se ei ole ollut fakta. Oma kokemukseni on, että olen koko elämän ollut suhteessa pituuteeni suunnilleen samanlainen. 

Tässä ikävuosia suunnilleen 1. Aikuisen itseni mielestä suhteellisen normaalin näköinen lapsi.

Siis nyt tehdään pieni valokuvatrippi ja aloitetaan 27 vuoden takaisella kuvalla. Pikkulasten osalta olen vähän huono arvioimaan, miltä niiden pitäisi näyttää, muttta ei tuo nyt ihan mahdottoman läskiltä ainakaan näytä. 

Tästä kuvasta en ole aivan varma iästä. Arvioisin, että siinä 7 vuoden tienoilla. Hiukset ovat samanlaiset kuin ensimmäisenä koulupäivänä otetussa kuvassa. Tässä en mielestäni näytä ollenkaan läskiltä.

Mutta suunnilleen tästä se pyöristyminen sitten alkaa. Kuvan asento ei paljasta mahaa, mutta kasvoissa on jo enemmän pyöreyttä. Ikää noin 9 vuotta. Tästä lähtien alkaa mennä päin helvettiä. En muista kumpi tapahtui ensin, jalkapallon pelaamisen lopettaminen vai se että paras ystäväni muutti toiselle puolelle kaupunkia, mutta suunnilleen tuon ikäisenä liikunta ja metsissä juokseminen vaihtuivat fantasiakirjojen lukemiseen. 

Tässä ikää ehkä 10 tai 11 vuotta. Jalat ja kädet on vielä sidettävät, mutta keskivartalo on selvästi alkanut pyöristymään. Joitain noita aikoja muistan, että muutamien kavereiden syntymäpäivillä oli aina sipsiä ja dippiä. Meillä ei koskaan kotona ollut dippiä, sipsejä joskus. Mutta yhdistelmästä sipsi ja dippi tuli noita aikoja mun salainen pahe. Mä ostin viikkorahoilla dippiä ja sipsiä ja söin ne huoneessani salaa vanhemmilta. Yhdistettynä siis siihen, että liikunta jäi ja partion lisäksi mä en oikeastaan enää harrastanut muuta kuin lukemista.

Arvioisin, että oon tässä jotakuinkin 13-vuotias. Selkeä keskivartalo lihavuus on jo ja vartalo muotoutunut sellaiseksi, minkälaiseksi se sitten jäi. Puheet vatsan venymisestä varreksi tai rintojen kasvamisesta eivät pitäneet minun kohdalla paikkansa. Suunnilleen tuollaisena mä oon itseni kokenut tuosta 13-vuotiaasta lähtien. Mutta eihän se mielikuva vastaa totuutta, koska tuon jälkeen alkoi karmea 20 kilon lihominen, kun vanhemmat erosivat. En koskaan onnistunut vakuuttamaan nyt jo edesmennyttä mummoani siitä, että en tullut raskaaksi. En ole varma, uskooko edes äitini, että en ole ollut raskaana koskaan. Mutta 20 kiloa tosi nopeasti vatsaan ja pam, raskausarpia kymmenittäin.

Siinä yläasteiässä alkoi myös jojolaihduttelu. Joten aina välillä olin vähän paremmassa kunnossa ja välillä pulleammassa. Tässä kuvassa olen 15-vuotias. Huppari on lötkö joten se vääristää hieman, mutta tuo oli niitä parempia aikoja. Muistaakseni kasin ja ysin välisenä keväänä-kesänä laihdutin onnistuneesti paljon.

18-vuotiaana olen kuitenkin taas tällainen pullamössö. Ja sitten mä oon siitä asti jojoillut edes takaisin sellaista noin 10 kilon väliä. Oikiksen lopulla oli ja nyt on sellaiset tuosta skaalasta poikkeavat huiput. Kuitenkin niin, että tämän vuoden tammikuussa olleilla asianajajapäivillä pidin tuota ylioppilasmekkoani ja jakun takkia. Ihan hyvin mahtui. Viimeiset 10 vuotta olen siis ollut sen kokoinen, että olen voinut käyttää koko ajan samoja vaatteita. Riippumatta siitä, missä olen mennyt jojoilussani.

Se, että mä oon viimeksi ollut (oletettavasti) normaalipainoinen 7-vuotiaana, tekee tätä ikuista laihdutus-urakkaa vaikeammaksi. Pitäisi pystyä luopumaan siitä suurimmasta mielihyvän tuojasta (herkuista) ja vaihtaa se johonkin sellaiseen (hoikempaan kehoon), mistä mulla ei edes ole muistikuvaa, että miltä se tuntuu. Oon ollut niin kauan tälläinen, että mua on aina kohdeltu sinä näkymättömänä läskinä (toki erotuksella, että mulle ei olla ikinä oltu ilkeitä, toisin kuin joillekin isokokoisille ystävilleni, mutta oon ollut aina näkymätön) ja vaatteiden löytäminen on kokemukseni mukaan ollut aina yhtä vaikeaa. Ja koska mun vaatteet on mitä on, niin se on ihan sama vaikka painoa tippui se 16 kiloa, niin vaatteet oli edelleen samat. Edelleen olin niin iso, että oli vaikeuksia löytää vaatteita. Ja sitten kun sen lihoi takaisin, niin silläkään ei ollut mitään väliä, koska kohtelu on pysynyt samana ja samat vaatteet mahtuu edelleen. 

Viime viikonloppuna yritin piristää mielialaani ruuan sijasta kukilla

Oon kyllä kuullut, että elo on ihan erilaista normaalipainoisena ja tiedän sen siitäkin, että havannoin kyllä millaista normaalipainoisten ystävieni elämä on. Mutta ei se ole silti sama kuin oma kokemus. Sitähän voi kysyä itseltään, että kuinka valmis olisit luopumaan jostain sinulle tärkeästä jutusta saavuttaaksesi vuoden tai kahden päästä jotain sellaista, mikä kuulemma on hyvää, mutta jota et tarkalleen voi ymmärtää tässä vaiheessa? 

Silloin joulukuussa olin yltiöpositiivisena ja aattelin, että saisin ruoskittua itseni pudottamaan painoa laskettelureissuun mennessä. No nyt se 10 viikkoa on mennyt ja lopputulos tulee olemaan 4-5 kiloa pudotusta. Että se siitä sitten. Ei sen paremmin mennyt. On vaan niin helppo upota noihin työelämän haasteisiin. Ja kun yrittää epätoivoisesti pitää sitä palettia kasassa, ei siinä sivussa juuri mikään muu onnistukaan.

Mutta kulunut viikko meni taas vaihteeksi paremmin ja ehkä saan kokonaistiputukseksi sen -5 kiloa ennen torstaina alkavaa lomaa. Parempi kai sekin on kuin ei mitään ja reissun jälkeen vaan pakko jatkaa.