Kesätouhuja

Hei,

sateisena kesälauantaina onkin mukava istahtaa tähän parvekkeelle kirjoittamaan blogia ja kuunnella samalla sateen ropinaa ja ukkosen jyrinää. Aika pitkälti kesätouhuni ovat tähän asti olleet tavallista arkea. Olen tuunannut parvekettani ja viettänyt siellä aikaa ja lisäksi olen viettänyt ensimmäisen kahdesta kesälomaviikostani Kokkolassa. Niin ja tietysti kolaroinut juuri ennen kesälomaa pyörällä ja kesälomalla ostanut auton.

Olen huhtikuun alusta alkaen liikkunut joka paikkaan pyörällä ja yllättävän usein se käy näinkin kauniissa säässä. Tuo nyt ylipäätäänkin on suurimman osan työmatkastani maisemana, Saimaan saaristo. Yllä oleva kuva on sillalta, joka erottaa kotisaareni "mantereesta". Mutta aina ei ole hyvä sää. Ei esimerkiksi sinä yhtenä iltana ennen lomaa, kun piti käydä kaupassa. Silloin satoi vettä. Puin päälle vettä johonkin pisteeseen asti kestävät vaatteet ja pyöräilin niin nopeasti kuin jaloistani pääsin. Arvelisin, että vauhtini oli jotain 20-30 km tunnissa. No, ennen kauppaa pitää ylittää rautatie, joka menee vinosti suhteessa pyörätiehen. Siinä oli sitten ilmeisesti vielä jotain höttöä päällä ja seuraus oli, että pyörä lähti alta ja minä jatkoin hetken aikaa lentämällä matkaa, kunnes läsähdin katuun. Varmaan kipein kaatuminen pitkään aikaan. Satutin molemmat jalkani, käteni ja pääkin osui asfalttiin hampaat edellä. Tilanteeseen nähden selvisin kuitenkin yllättävän vähillä vammoilla. Huuleen tuli pieni ruhje, polveen mustelma ja molempiin käsiin ihoruhjeita asfaltista ja sitten vasempaan käteen tuli varmaankin pieni murtuma tuonne käden ulkosyrjälle. Se olikin itselleni uusi kokemus. Aiemmin ei ole luita tietääkseni murtunut. Kättä vihloi noin 3 viikkoa, ensin pahemmin ja sitten vain tiettyjä juttuja tehdessä. Niinkin naurattava juttu kuin juustosta kiinni pitäminen, kun toisella kädellä veti juustohöylällä, sattui ihan sikana. Outo juttu tuo murtuminen. Työterveyshoitaja sanoikin, että se on erilaista eri ihmisillä. Joillakin se on ihan oireeton, joillakin vihloo vähäsen ja joidenkin tarvitsee syödä kauheasti kipulääkkeitä siihen. No partiossa opitut taidot tuli tarpeeseen. Tässä kylmä, koho ja kompressio.

No, se kädestä. Toinen juttu on siis ollut parvekkeen laittaminen. Se venyikin yllättävän pitkälle, kun vaikka kevät tuli varhain ja lumet lähtivät jo maaliskuussa, oli kevät tosi kylmä eikä alkukesässäkään hurraamista. Parveketta kesäkuntoon laittaessani minulla ei vielä ollutkaan autoa ja oli varsin kivaa pyöräillä multasäkin ja kukkien kanssa.

Yllättävän rentouttavaa hommaa tuo parvekkeen tuunaus ja lisäksi myös lopputuloksesta nauttiminen. Tuumasin kuitenkin, että parvekkeeni ei ole vielä täydessä viihtyisyyspotentiaalisissaan ja hankin kesälomallani sinne myös ison kukkaruukun ja pieniä kiviä peittämään betonin. Nämä paransivat yllättävän paljon viihtyisyyttä!

Ilman kiviä, mutta iso ruukku ja muratti sinne asennettuna löytyy jo.

Ja kivien kanssa, mikäs tässä sitten istuessa...

 kirjaa lukien...

lehtiä lukien...

... tai ihan vaan bloggaillen. Tämä kuva on nyt tästä hetkestä.

Tuo karsean värinen seinä odottaa vielä sitä, että ripustaisin siihen eteen valkoisen verhon peittämään sen. Se uudistus saa kuitenkin vielä odottaa, sillä keskityn nyt vähän aikaan kasvattamaan tilini säästöjä. Säästöjä on toki aina hyvä olla, mutta auton omistajana niitä on erityisen hyvä olla. 

Rahankulutuksen pienenä pitämisen kannalta onkin hienoa, että viereiseltä tyhjältä tontilta sai alkukesästä ilmaiset kukat. Harmi, etteivät lupiinit kuki kauemmin.

Kukkarintamalta on myös pakko mainita, että löysin viimeinkin myös Peikonlehden! Olen metsästänyt sellaista jo pidemmän aikaa, mutta missään ei ole sattunut olemaan. Nyt sellainen tarttui mukaani Kokkolasta. Ja ai että kun on tyylikäs kasvi!

Niin ja sitten se auto. Taustahan on, että mulla oli aiemmin ensimmäistä kertaa elämässäni auto suunnilleen kesästä 2012 kevääseen 2013. Keväällä 2013 myin sen pois, koska asuin Helsingissä eikä siellä mitään autolla tehnyt. No sitten kun muutin syksyllä 2013 Lappeenrantaan, olisi sille ajoittain ollut käyttöä, kun piti käydä muun muassa Imatralla, Konnunsuolla ja Mikkelissä. Imatralle kuitenkin pääsi arkena ihan kelvollisesti bussilla, Konnunsuolle taksilla ja Mikkeliin junalla, niin autoa ei tullut hommattua. Kuljin kyllä aika paljon Lappeenranta - Imatra -väliä poliisien kyydillä silloin, kun he tarvitsivat minua nopealla aikataululla. Poliisit ovatkin varmaan aika iloisia, että nykyään minulla on oma auto :D Noh, sitten lähdin auskultoimaan ja Kajaanissa pärjäsi vallan mainiosti ilman autoa, sillä asuin 5 minuutin kävelymatkan päässä käräjäoikeudesta. Tullessani takaisin Lappeenrantaan oli ajatuksena hankkia auto suhteellisen heti, sillä paikallinen käräjäoikeus ja poliisiasema olivat muuttaneet kauas keskustasta. Lisäksi tiesin kokemuksesta, että ainakin Imatralle, Konnulle, Kouvolaan, Mikkeliin ja Kuopioon tarvitsee reissata jatkossakin ja erityisesti viikonloppuisin ja juhlapyhinä julkisen liikenteen aikataulut ovat olemattomat. Auton hankinta kuitenkin siirtyi, koska halusin kerryttää varallisuuttani, joka meni suhteellisen lähelle nollaa asunnon hankkimisen, muuttokustannusten ja ulkomaanmatkan myötä. 

Tänä keväänä sitten isä toi ilmi, että he harkitsivat perheen toisen auton vaihtamista uudempaan ja kysyi, olisinko kiinnostunut siitä autosta. No olinhan minä ja kun sitten tuossa sattui yksi viikonlopun työreissu, josta 3 tuntia oli työntekoa ja 4 tuntia junan odottelua, niin tuskastuin typerään joukkoliikenteeseen ja tehtiin kaupat minun kesälomapätkälläni ja ajoin Kokkolasta kotiin uudella autollani. Oli muuten 6,5 tunnin ajo ja tiet Jyväskylästä Lappeenrantaan sellaista kippuraa, että taidan jatkossakin mennä Pohjanmaalle junalla. Mutta niin, nyt olen sitten taas auton omistaja. Auto on vanhempi kuin edellinen autoni, mutta aivan tarpeeksi hyvä minulle. Jostain syystä minulle ei ole koskaan ollut tärkeää, että on hieno ja kallis auto. Minulle riittää, että on auto, joka menee paikasta A paikkaan B hajoamatta välillä.

Autosta huolimatta en ole lopettanut työmatkapyöräilyjäni. Minulla menee kotiovelta työpaikan ovelle noin 15 minuuttia, josta pyöräilyn osuus on alle 5 minuuttia. Se loppu menee pyörän pyörävarastosta kaivamiseen, mäen ylös kävelemiseen ja liikennevaloissa seisoskeluun. Työmatkani maisemat ovat suurimmaksi osaksi Saimaan saaristoa. Joten tietenkin jatkan työmatkapyöräilyä, se on suurimman osan ajasta tosi mukavaa. Töihin menen autolla ainoastaan silloin, kun tiedän, että minun pitää lähteä sillä johonkin työhöni liittyen. Töihin liittyen olen mennyt autolla jo muun muassa Kouvolaan, elokuussa pitää ajaa Joensuuhun ja jossakin vaiheessa myös Mikkeliin. Sinne pääseekin yllättäen autolla puolet nopeammin kuin junalla. 

Autoon liittyen olen alkanut pitää tällaista taulukkoa. Jännä nähdä kuinka ison osan autosta aiheutuvista kustannuksista työnantajan maksamat kilometrikorvaukset riittävät kattamaan. Se on jo selvää, että kilometrikorvauksia saa enemmän kuin työajoista aiheutuu bensakustannuksia. Muita kuin työajoja minulle kertyy ainakin toistaiseksi aika vähän. Käyn kerran viikossa autolla prismassa, mutta muuten autolla ei ole tullut juuri kuljettua, koska välimatka esimerkiksi kotoa keskustaan on vain noin 2 kilometriä eikä minulla toistaiseksi ole keskustassa mitään autopaikkaa ja parkkeeraaminen parkkihalleihin maksaisi 1,5 euroa per tunti. Työpäivien aikana tarvittavaan auton käyttöön liittyen on tällä hetkellä olemassa väliaikaisratkaisu, mutta sitä pitää sitten katsoa myöhemmin uudestaan.

Tällaista tänne tällä kertaa. Vielä viikko töitä ja sitten starttaa toinen kesälomaviikkoni. Siitä alku menee taas Pohjanmaalla, mutta loppuosasta suunnataan äidin kanssa tänne Kaakkois-Suomeen ja tarkoituksena on käydä muun muassa Mikkelin asuntomessuilla ja pyöräilemässä se 40 km reitti, minkä minä pyöräilin yksin eräänä kesänä. Lisäksi pitää varmaan käydä ihmettelemässä Hiekkalinna. En ole siitä itsekään tänä vuonna tsekannut kuin kuvassa olevat hylkeet.