Elämäntapamuutoksen / laihdutuksen henkinen puoli

Hei,

viimeinkin takaisin normaalissa arjessa! Lomautus on päättynyt ja töihin suorastaan hukkuu. Loppujen lopuksi töiden selkeä lisääntyminen alkoi jo toukokuussa ja koko kuukauden tein 3 työpäivää viikossa, vaikka lähtökohtaisesti lomautusilmoituksessa oli, että työpäiviä olisi vain 1 per viikko. Töitä oli kuitenkin niin paljon, ettei niitä saanut tehtyä yhdessä päivässä. Laskin tuossa, että kaiken siirtyminen ja lomautus tekivät loppujen lopuksi sen, että keskimäärin bruttotuloni tippuivat tämän vuoden ensimmäisen 5 kuukauden aikana 800 eurolla per kk, netossa ero ei ole niin iso. Oikeudenkäynnit on kuitenkin melkein yhtä kuin palkkapäivä ja kun ne siirrettiin syksylle, voi olla, että koko vuoden miinus ei jää ihan noin isoksi. 

Kuluneella viikolla olin ensimmäistä kertaa 12 viikkoon Sh´bam-tunnilla. Mainitussa 12 viikossa onnistuin laihtumaan 3 kiloa. Minulle ei siis tullut koronakiloja, mutta en tiedä paljonko laihtumista hidasti se, että jumpat, vesijuoksu ja kuntosali vaihtuivat pelkkiin kävelyihin ja juoksulenkkeihin. Oli kuitenkin aivan mahtavaa olla taas pitkästä aikaa jumpassa. Tänä iltana puolestaan olisi tarkoitus raahata itsensä pitkästä aikaa kuntosalille. 

 Adidaksen takki kokoa 46, mahtuu taas päälle ekaa kertaa 8 vuoteen

Tällä viikolla minulla oli myös ensimmäistä kertaa elämässäni Korkeimman oikeuden suullinen pääkäsittely.  Koronatilanteen vuoksi osallistuimme siihen päämieheni kanssa videoyhteydellä ja se ehkä teki tilanteesta vähemmän jännittävän, kuin mitä se olisi ollut, jos olisi ihan Helsinkiin pitänyt fyysisesti lähteä. Oli se silti jännittävin tilanne sen jälkeen, kun minulla oli 8 vuotta sitten ensimmäinen oikeudenkäyntini avustajana. Toivottavasti tästä jotenkin kunnialla selvittiin. Samalla tavalla sitä yritti käydä kaiken läpi kuin alemmissakin oikeusasteissa, joissa normaalitilanteessa ramppaan keskimäärin pari kertaa viikossa. Tuossa kohtaa tiesi, että tulee sieltä mitä vaan, niin siihen se jää. Lisäksi sitä tiesi, että oikeusneuvoksilla on valtava määrä kokemusta, tietoa ja taitoa pohjalla. Vaikka kuinka itse olisi erikoistunut juuri siihen käsiteltävään aihepiiriin, oma kokemus on vain se surkea 8 vuotta. Mene siinä sitten perustelemaan näkemyksiäsi alan parhaille asiantuntijoille koko maassa.

 Vanhat jakut ei enää istu, KKO:n istunto oli hyvä syy hommata uusi!

Siinäpä viime aikojen tärkeimmät kuulumiset, sitten itse asiaan. Monet, jotka ovat onnistuneet pysyvästi pudottamaan painoaan, sanovat, että suurin muutos tapahtuu pään sisällä. Näin se varmasti on, koska oman kokemukseni perusteella se prosessin henkinen puoli on myös vaikein. On toki yhden luokan rasti onnistua löytämään se tapa, joka on itselleen helpoin tapa ylläpitää kalorivajetta riittävän pitkän ajan tavoitteeseen pääsemiseksi. Joillakin voi toimia pätkäpaasto, jotkut syövät viikolla selkeästi niukemmin ja viikonloppuna enemmän, jotkut menevät vähärasvaisella, jotkut vähähiilarisella. Ruokavalion puolella oma tapani on yhdistelmä kalorien laskemista ja "vähempihiilarisuutta". Syön toki niin paljon (keskimäärin 150 g) hiilihydraatteja vuorokaudessa, etten oikeastaan voi sanoa syöväni vähähiilihydraattisesti, mutta yhtä kaikki, teen kaloreissa tilaa itselleni tärkeille asioille (kastikkeille), jättämällä suurimman osan ajasta pääruuista pois kokonaan perunan, riisin, viljat ja pastan. Kaloreiden laskeminen puolestaan mahdollistaa sen, että voin silloin tällöin "turvallisesti ja koko prosessia pilaamatta" syödä myös herkkuja.

Tällaiset tuotteet tekee elämästä helpompaa, Ben&Jerry purkki 1300 kcal, tämä alle 250 kcal (yritän pitää päivittäiset kalorit suunnilleen 1800:ssa)

Mutta vaikka on löytänyt tavan, joka on itselleen helpoin, ei helpoinkaan ole aina helppoa! On ollut valtava työ opetella itseään ulos seuraavista tavoista ja ajattelumalleista:
- viikonloppu (pe-su) = juhlista herkuilla että selvisit viikosta
- juhlat ja juhlapyhät = juhlista herkuilla
- tylsää = syö herkkuja
- netflixin / tv:n/ elokuvan katsominen = syö herkkuja
- työstä johtuva epäsäännöllinen syöminen = syö ihan liikaa, kun ylipäätään saat taas ruokaa
- aika perheen kanssa = syö herkkuja
- vihainen = syö herkkuja
- stressaantunut = syö herkkuja
- onnistuminen = syö herkkuja

Ja niin edelleen.

On ollut aivan valtava työ opetella, että käytännössä joka ikiseen mahdolliseen elämän eri puoleen ei liity herkut. Suoraan sanottuna on ollut aivan valtava työ opetella pois siitä, että elää syödäkseen ja herkut on tärkein asia maailmassa. Ettei päivät kuluisi siihen, että miettii vain herkkuja tai milloin niitä saa seuraavan kerran. Se ei ole helppoa edes siinä tilanteessa, että itsekin tietää, että se ajattelumalli ei johda kuin kasvavaan henkiseen ja fyysiseen huonoon oloon joko lisääntyvän tai ylläpysyvän lihavuuden muodossa. On ollut yllättävän vaikeaa, että kun on vihainen, niin vain velloo siinä vihassaan menemään eikä syö sitä pois. Suru on helpompi. Jossain määrin itkeminen tai asiasta puhuminen helpottaa.

Riippumatossa järveä tuijottaen loikoileminen tekee henkisesti hyvää

Itse olen aika hyvin saanut taklattua noista kaikki muut, mutta tuon stressin ja perheen kanssa vietetyn ajan kanssa on vielä kompurointia. Kummankin kanssa on totta kai parempia hetkiä ja huonompia hetkiä, mutta ne ylipäätään ainoat, joiden kanssa vielä taistelen. Stressin kanssa on ongelmana, että en ole vieläkään keksinyt, miten siitä pääsisi terveellä tavalla parhaiten eroon. Perheen kanssa oleviin tilanteisiin liittyy tietysti se, että siinä yhtälössä on ne muutkin ihmiset, eikä meillä ole edes samat tavoitteet, enkä tietenkään voi olettaa, että kukaan muu muuttaa omia toimintatapojaan. On silti vaikeaa ikään kuin olla se "alkoholisti, jolle sanotaan, että no niin, ainoa paikka maailmassa missä saat tavata perhettäsi, on baari ja joudut katsomaan vierestä kun muut siinä juo". Ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi asun 450 km päässä perheestäni ja näitä tilanteita on vain muutamia vuodessa. Pääsääntöisesti pystyn korjaamaan vahinkoja kotona ollessani. 

 Myös aika ystävien kanssa tekee hyvää, parvekkeelle mahtui mukavasti turisemaan

Vaikka omia ajattelu- ja toimintatapojaan saa korjattuaan, ei se mene kuitenkaan suoraviivaisesti niin, että ensin on ongelma ja yhtäkkiä sitä ei ole. Siinä on välissä aika pitkään tietoisten valintojen tekemistä, ennen kuin niistä valinnoista tulee automaattisia tapoja. Välillä tulee takapakkia ja pitää vaan jaksaa jatkaa yrittämistä ja luottaa siihen, että kyllä se siitä helpottaa. Ja aika pitkään vaikuttaa kestävän myös se vaihe, jossa ympäristö ja muiden toiminta pääsee liikaa pään sisälle. 

 Onneksi myös liikunnasta tulee ajoittain tosi hyvä olo

Tällä hetkellä koen itse ajoittain raivoa sitä kohtaan, että mainoksissa, lehdissä, sosiaalisessa mediassa, jopa radiossa, puhutaan niin paljon herkuista tai tuodaan herkkuja jollakin tavalla esiin. Suomipopin aamussa on "herra napostelija" ja keskipäivässä tyyppi, joka juhlistaa viikonloppuja syömällä herkkuja. Korona-aikaan monet antoi itselleen liekaa ja söi enemmän herkkuja ja tuli maininneeksi siitä myös somessa ja minä täällä pääni sisällä kiljuin, että voitteko lopettaa, tajuatteko miten vaikeaa on kieltäytyä tuosta kaikesta, mitä te koko ajan markkinoitte :D Aina silloin tällöin mietin, että onkohan helpompaa lopettaa tupakointi, kuin päästä herkkujen liikakäyttäjästä normaalikäyttäjäksi? Tupakat ja tupakointi nimittäin ovat nykyään aika hyvin poissa silmistä ja tupakointi tavallaan tehdään koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi kieltämällä se laajenevassa määrin paikkoja. Herkkuja tavallaan tyrkytetään jatkuvasti joka tuutista, vaikka se ei edes ole niiden radiojuontajien tai sosiaalisen median kontaktien tarkoitus. 

Asiat tärkeysjärjestyksessä, 3. tärkein asia ollut itsellä korona-aikaan retuperällä

En tiedä miltä tämä kaikki näyttää sellaisen ihmisen silmin, jolla ei koskaan ole ollut ylipainoa. Jos ei koskaan ole ollut mitään riippuvuutta tai epäterveitä toimintatapoja, ei varmaankaan voi ymmärtää, miten vaikeaa niistä on päästä irti. Ja ne ovat nimenomaan nämä ajattelu- ja toimintatavat, miksi laihtuminen on niin vaikeaa. Itse olen ollut lihava suunnilleen 10-vuotiaasta asti ja minun on vaikea kuvitella, miten joku voisi olla tyytyväinen elämäänsä lihavana. Joten kyse ei ole siitä, etteivätkö lihavat saattaisi olla tyytymättömiä omaan tilanteeseensa tai tietäisi, että se on terveydelle haitallinen. Kyse on siitä, että prosessi joka tarvitaan muutokseen, voi olla tuskallisempi, kuin se nykytilanne lihavana. Se on niin järkyttävän vaikea prosessi, että siihen pystyy vasta, kun se nykytilanne menee täysin kestämättömäksi ja about kaikki muut asiat koko elämässä ovat hyvin. Tai niin se ainakin minulla meni.

Uusi normaali? Afterit kavereiden kanssa ja yksi osallistui videon välityksellä :D

Jostain luin, että jos paino ei lähde 6 kuukauden jälkeen nousemaan, olisi toivoa siitä, että ihminen on onnistunut tekemään pysyviä muutoksia. Itselläni on nyt takana elämäntapamuutosta 17 kuukautta, joten toivon todella, että tuo pitäisi paikkansa. Prosessi on ollut henkisellä puolella aika vaikea, mutta olen kyllä sitä mieltä, että se on ollut sen arvoinen, vaikka olen vasta vähän yli puolessa välissä menossa. Vaikka en edes laihtuisi tästä enempää, on tämä nykytilannekin parempi kuin lähtötilanne. Olen pikkuhiljaa alkanut kokea kasvavaa tyytyväisyyttä peilikuvaa kohtaan ja myös vaatekoon tippuminen jostain 52/54 -> 44/46 on tehnyt elämästä vaikka kuinka paljon parempaa. Sen lisäksi että vaatteita ylipäätään löytyy nykyään ihan eri tavalla kuin ennen, on myös ihmisten käytös minua kohtaan muuttunut paremmaksi. Hiljaisuus on vaihtunut positiivisiin kommentteihin, neutraali kohtelu positiiviseen kohteluun. Hyvää palvelua saadakseen ei tarvitse pukeutua enää jakkupukuun, helmiin ja laittaa hiuksiaan nutturalle. Minulla on enemmän energiaa, enkä ole työpäivän jälkeen niin kuollut, kuin joskus aiemmin. Refluksi on kadonnut kokonaan, hengästymistä, hikoilua ja selkäkipuja on merkittävästi vähemmän. Sellainen yleinen tyytyväisyys on lisääntynyt. 

 Muutos on mahdollinen, mutta mitä pidempi matka, sitä enemmän aikaa menee

Tämä suunnilleen onkin se lista, jota nykyään yleensä käyn pääni sisällä läpi, kun mietin, että lähteäkö liikkumaan tai mitä söisi tai jättäisi syömättä. Oikeat valinnat ylläpitävät noita saavutettuja asioita ja takaavat sen, että saavutettujen etujen lista pitenee entisestään tulevaisuudessa :)