Hei,
taas on jääneet bloggaamiset. Syy on jälleen työssä. Missäs muussakaan. Ostetaan elämä. Annetaan työ. Oikeasti, kolme viikkoa olen tehnyt joka päivä töitä! Arkisin jotain 8-15 tunnin väliltä, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä noin 5 tuntia per päivä. Hermoromahdus asian tiimoilta tuli torstaina ja rupesin jo ihan oikeasti miettimään, että pitääkö mun vaihtaa alaa. Hermoromahduksen johdosta työnantajani sai taas täyslaudallisen sitä, kuinka mä en jaksa enää. Vaikka eihän se sen syy ollut, vaan kun kaikki määräajat sattui osumaan samalle ajanjaksolle ja joka ikinen yksittäinen toimeksianto oli/on ihan törkeän vaikea. Onneksi on sellaiset välit, että noin voi tehdä. Purkautuminen helpottaa aina ja myös äitini toimi tuttuun tapaan psykologina.
Iltaisin ja viikonloppuisin en ole halunnut istua toimistolla, vaan olen tehnyt töitä kodista käsin
Tykkään kyllä sinänsä alastani (laajasti ottaen oikeussalijuristi), mutta kun tässä tulee kaupan päälle tämä "on ajankohtia, jolloin joudut olemaan viikkokaupalla aina töissä". Ja mulla on vähän huono kestokyky niiden suhteen. Mua masentaa tällaiset jaksot ihan älyttömän paljon. Mä olen introvertti ja yksinkertaisesti tarvitsen ne omat hetkeni yksikseni, jotta jaksan tehdä työni ja olla sosiaalinen eli ihmisten parissa.
Arki kun on ollut muuten niin ankeata, viikonloppuina olen panostanut miellyttävään aamiaiseen (jos olen ollut kotona. Esimerkiksi asianajajapäiviltä raahauduin suoraan poliisikuulusteluihin, nukkuen välissä 2 tuntia ja kotiin ehdin joskus iltapäivällä)
Mun ongelma on, että kun mä en osaa tehdä mitään puolivillaisesti. Työnantajani kyllä huomauttelee mulle jatkuvasti jostain stilisoinneista tyyliin "miksi tässä on kaksi riviväliä ja tästä puuttuu tasaus", mutta itse asiasisällöiltä en yksinkertaisesti kehtaa antaa muuta kuin parastani. Oikeussalissa on aina vähintään tuomioistuimen jäsenet, vastapuolet, myötäpuolet ja hyvällä säkällä vielä yleisökin, niin en vaan kykene menemään sinne, ennen kuin olen varma, että olen tehnyt kaikkeni. Sama koskee joka hemmetin kirjelmän lähettämistä. Ja kuulusteluissa olemista. Olen kyllä saanutkin hyvää palautetta työni jäljestä tuomioistuimelta, syyttäjiltä, poliisilta ja muilta tahoilta joiden kanssa härdään arjessa, mutta kun tällä tasolla työn tekeminen ottaa aikansa. Lähetin esimerkiksi torstaina kaksi kirjelmää. 10 sivua molemmat. Äärimmäisen vaikeita asioita koskien. Olin neuvotellut niiden kirjeiden laatimiseksi päämiesteni kanssa (varmaan lähemmäs 6 tuntia), 4 eri viranomaisen kanssa ja lukenut yli 600 sivua raportteja ja eri tuomioistuinten tuomioita. Ja kaiken tän jälkeen kirjoitin niitä kirjelmiä 5 tuntia. Ja tää oli vaan yksi juttu. Lisäksi oli monta oikeudenkäyntiä, äärimmäisen hankala perunkirjoitus ja monet treffit poliisien kanssa.
Löysin hyvän lenkkireitin, mutta valitettavasti ei oo hirveästi ollut aikaa kiertää sitä
Tän alan (voin varmaan sanoa tän ihan kaikkien lakimiesammattien puolesta) ongelma on ikuisesti se, että koska asioiden eteneminen on monesti kiinni myös muista osapuolista kuin itsestäsi, niin toisinaan käy niin, että jutut aktualisoituu kaikki kerralla. Siinä kohtaa kun otat juttua vastaan, voi näyttää siltä, että kerkeät hyvin hoitamaan sen ja mahtuu aikatauluun, mutta auta armias, kohta on pommi niskassa. Olin jo valmiiksi niin sekaisin työmäärästäni, että otin vahingossa kaksi vankia ajattelematta yhtään, että mun piti niiden vangitsemisoikeudenkäyntien (jotka mahtuivat aikatauluuni) lisäksi hoitaa myös ne kuulustelut (jotka eivät sitten asioita sotkematta mahtuneetkaan aikatauluun). Hienosti tehty. Lisäksi eri tuomioistuimista tuli yhteydenottoja, että jutut, jotka olivat roikkuneet kuukausia, olisivat nyt tulossa pääkäsittelyyn. Vallan mahtavaa.
Puisto. Reitti menee tästä läpi ja tän lähemmäksi metsää täällä ei näytä pääsevän.
Uskaltaisin nyt silti varovaisesti toivoa, että pahin on takana. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi pitää tämän viikonlopun myös henkilökohtaisen puhelimeni poissa päältä, että ei vahingossakaan poliisi tai rajavartiolaitos soita. Se olis ollut just mun tuuria, että ne olisivat soittaneet. Ja mä olen tosi huono sanomaan niille ei. Viikonloppunakaan. Kun ne niiden jutut on aina kaikista mielenkiintoisimpia työtehtäviä ja mä tykkään tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Mutta se on aina välittömästi vähintään 6 tunnin työrupeama pelkästään heidän tarjoamaansa juttuun, kun he soittavat. Nyt mä vain tarvitsin tämän kahden päivän tauon omissa maailmoissani.
Pakkaset on kovat, mutta on se kiva että on edes vähän aikaa talvi.
Mikä on sitten se maailma, minne mä aina katoan? No se on tietysti jonkin sortin fantasiamaailma. Sopivaa musiikkia, joko tyylilajina "gootti/metalli" tai sitten "soundtrack", taustalle soimaan, mukava löhöasento nojatuolissa ja fantasiakirja tassuun. Ja sielu lepää, hermot palautuu ja elämä on taas elämisen arvoista. Fantasiakirjallisuus on mun suurimpia "henkireikiäni". Se juttu, mikä oikeasti parhaiten palauttaa psyykkisellä tasolla.
Tänään kaivoin ekaa kertaa tälle talvelle toppavaatteet varastosta. Kuten kuvasta voi havaita, bloggaajan kroppa on ottanut damagea ainaisesta läppärin ääressä istumisesta (mut on siellä kyllä paksu neulekin alla... okei seli seli. Sietäis ehkä pikkuisen tehdä korjausliikettä tässä joskus. Kun jaksais vaan...)
Löysin fantasiakirjallisuuden suunnilleen 10-vuotiaana. Se oli vielä sitä aikaa, kun olin koulukiusattu. Fantasiakirjojen maailma oli se paikka, missä saattoi unohtaa oman todellisuutensa ja elää keskellä suuria seikkailuita ja maailmaa, jossa loppujen lopuksi hyvä aina voitti. Osittain tästä syystä mä varmaan vielä nykyäänkin saan niin suuren tyydytyksen fantasiakirjallisuuden lukemisesta. Se on ollut niin kauan mun henkinen turvasatama.
Lenkin varrella myös Saimaan rantaa. Kuvassa havaittavissa tyypillinen rakennustyyli: rannat (kaikki paikat muutenkin) täyteen rakennettu. Metsää löytyy vain saarista. Toi tehdas ei ole saaressa, se on saaren takana.
Toki taustalla on myös kiinnostukseni kaikkeen "sen tyyliseen". Lapsena tykkäsin ihan älyttömästi kummitusjutuista ja muistakin saduista. Nuorena ja aikuisena kiinnostus on siirtynyt kummitusjutuista (en siis lue ollenkaan kauhua) fantasiakirjallisuuteen ja osittain myös eri kulttuurien tarustoihin. Minua kiehtovat tämän tyylilajin maailmat, mahdollisuudet, mielikuvitukselliset hahmot ja se, kuinka käsiteltävänä on aina isoja filosofia kysymyksiä. Fantasiakirjallisuus liikkuu kumppanuuden, rohkeuden, kunnian, sankaruuden, hyvän, pahan, moraalin, etiikan ynnä muiden isojen asioiden maailmassa. Jotenkin sellaisten "elämää suurempien" asioiden maailmassa, jonne koen usein kaipuuta tylsähkön arkeni keskellä. Loppujen lopuksi minun elämäni (niin yltäkylläistä kuin se suomalaisena työssäkäyvänä ihmisenä onkin) on aika tylsää. Tee töitä, harrasta jotain ja päivät suurimmalta osalta seuraavat toisiaan vailla merkitystä. Ainoastaan lomillani pääsen tekemään asioita, jotka antavat päiville merkityksiä. Siksi koen tarvetta paeta fantasiakirjojen maailmaan "kokemaan" suurempia asioita. Pohtimaan asioita, joita minun ei tarvitse arjessani pohtia.
Mielestäni tuossa oli viimeksi kyltti "maalaisten laituri". Nyt siinä on tuollainen.
Mielenkiintoista on myös se, miten vahvasti tähän liittyy myös tietyntyylinen musiikki. Voin välillä olla onnellisesti pitkiäkin aikoja "listapopin" maailmassa kuunnellen vaikka tohkeissani Cheekiä tai jotain Jesse Kaikurantaa. Mutta sitten kun pitkästä aikaa valitsee sen soittolistan "gothic", olo on kuin olisi palannut kotiin ja sitä oikein ihmettelee, miksi välissä on kuunnellut mitään muuta. Gothic-soittolistan artisteina on esimerkiksi Amorphis, To Die For, Blutengel, Nightwish, Battlelore, Moonsorrow, Entwine, Silentium, Sentenced, Sonata Arctica ynnä muut tämän tyyppiset. Kovin on kuulkaas erilaista kuin mikään, mitä radiossa soitetaan. Sanoitukset ja melodiat ovat aivan eri tasolta kuin missään kevyissä popin ja rockin rallatuksissa. Filosofista syvyyttä löytyy ja aiheet ovat isompia kuin joku "rakkaus". Tähän nyt tosin joku vois varmaan perustellusti olla eri mieltä :D Joillekin rakkaus on isoin asia mitä on. No minä oon tällainen rakkaudeton otus, joten mulle muut asiat on isompia. Just tällä hetkellä esimerkiksi kuolema puhuttelee paljon enemmän (aiheen pohtiminen alkoi, kun ystäväni menettivät tuossa jouluna perheenjäseniään).
Kunnon fantasiarohmu haluaa omistaa kirjansa. Voi sitten lukea uudestaan ja uudestaan. 3 hyllyä tietokirjallisuutta, loput on fantsua.
Tänään olen siis luukuttanut mainittua soittolistaa ja lukenut onnellisesti varmaan 300 sivua Varjojen kaupungit I-III kirjaa. Ja koska auringonvaloakin on tällä viikolla mystisesti riittänyt, on mielikin ollut virkeämpi ja sen virkeyden voimalla siivosin tänä aamuna perusteellisesti kotinikin ja kävin vähän valokuvailemassa. Pakkasta ei kai ollut kuin joku 14 - 16 astetta, mutta se tuntui tosi jäätävältä, kun on nyt ollut niin lauha talvi. Läskit oli jäässä 3 tuntia tämän jälkeen. Mä en tiedä miten mä selviän, kun meillä pitäis olla tuossa 2 viikon päästä talvileiri. Siis partioleiri, jolla ainakin oletusarvoisesti pitää olla ulkona koko viikonloppu.
Ero kirjojen omistajan ja lukijan välillä: jälkimmäisellä on aina vähintään yksi kirja kesken. Minulla on lähes aina 3 kirjaa kerralla kesken. 1 fantasiakirja, 1 ammattikirja ja 1 maailmankatsomukseeni liittyvä tietokirja. Luen sitten sitä mikä sillä hetkellä sattuu nappaamaan eniten.
Huomenna vois teoriassa harkita, käviskö siivoamassa myös työpaikan (ollut niin kiire, etten oo sitäkään ehtinyt tekemään pitkiin aikoihin). Mutta jos ei huvita, niin sitten en mene. Tämän viikonlopun teema on ehdottomasti lepo.
Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Palailen, kun taas on sopiva rako aikataulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti