Tintistä, väreistä ja luonnollisempaan suuntaan siirtymisestä

Hei,

näin on nähtävästi taas yksi viikko lähes taputeltu. Nämä ovat taas niitä viikkoja, kun tuntuu, että aika vaan karkaa käsistä jonnekin. Itselläni tämä viikko oli jääkiekko-painotteinen. Mitään muuta urheiluahan en tv:stä seuraa, paitsi "leijonalätkää" eli Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelit. Upeat fiilikset asian tiimoilta oli tarjolla niin keskiviikkona (puolivälierä voitto Venäjästä) kuin lauantainakin (pronssia tuli). Huolimatta häviöstä Ruotsille, hienoja hetkiä ja kevyesti kostui minullakin silmät, kun Teemu Selänne päätti maajoukkue-uransa.

Erityisen hienoksi viikkoni teki se, että sain keskiviikkona lähteä työnantajan luvalla töistä jo kello 14.20, että pystyin katsomaan puolivälieräottelun ja lisäksi sain perjantaina tulla "tekemään töitä" kotiin, niin, että pystyin katsomaan taas iltapäivällä olleen Suomi-Ruotsi -ottelun ja jatkamaan sen jälkeen töitäni. Tämä jälkimmäinen meni vähän miten meni, mutta arvostan suunnattomasti työnantajan elettä molempien osalta. 

Toinen tämän viikon merkittävä juttu itselleni oli Tintin saapuminen. Tintti on Kalevala Korun uusvanha "uutuus", jota oltiin valmistettu viimeksi 80-luvulla ja jota nyt oli ilmeisesti sosiaalisessa mediassa olleiden pyyntöjen johdosta päätetty valmistaa taas rajoitettu erä. Näin kuvat siitä ja olin aivan myyty. Siis en muista olenko kertaakaan elämässäni ollut mistään korusta näin myyty kuin tästä. Ja sitten vielä, että sitä valmistetaan rajoitettu erä?! Siis mitähän tässä yhteydessä tarkoittaa rajoitettu erä? Että niitä saa nyt, mutta ei kuukauden päästä? Että niitä saa tänä vuonna, mutta ei enää ensi vuonna? No ihan sama, minä en jäänyt tuleen makaamaan. Jätin kerran astiahaaveeni (Arabia KoKo-lime) odottelemaan tulevaa, niin sitten niiden valmistus lopetettiinkin ja minulla meni varmaan lähemmäs 8 vuotta löytää haluamani. Sen episodin jälkeen olen oppinut, että jos jotain tarpeeksi haluan, se on hankittava heti tai jää ilman.

Ei muuta kuin tarpeeksi ajatusta pyöriteltyäni tsekkaamaan liikkeeseen tinttitarjonta ja varaamaan yksi sitten, että se oli odottamassa minua kiltisti perjantaina, kun oli palkkapäiväni. Viikon päivät sitä sitten piti odotella, että palkkapäivä koittaa. Kova paikka minun kaltaiselleni kärsimättömälle "kaikki heti tänne nyt"-ihmiselle. Mutta odotus palkitaan. Eikö olekin kaunis, ihana, söpö ja kerta kaikkiaan aivan suloinen:

Mikä tässä on sitten niin erikoista? Se esittää luontokappaletta, eläintä, pientä lintua. Ja se hymyilee. Se tekee tämän kaiken ollen samalla klassisen kaunis ja luoden tyylikkään kokonaisuuden lähes kaiken vaatekaappini sisällön kanssa. Ainoastaan yksi juhlamekkoni ja jumpin ovat sellaiset vaatteet, että niiden kanssa tämä ei oikein sovi. 

Tää hymyily on tässä se, mikä tekee paljon. Eihän sitä voi mitenkään olla mieli maassa ja murjottaa, vaikka mikä olisi, kun katsoo tätä pientä, joka niin onnellisen ja tyytyväisen näköisenä hymyilee. Varma positiivisuuspilleri jokaiseen päivään. Ja väri? Näitä valmistetaan nyt hopeisina ja pronssisina ja masu-vaihtoehdot ovat valkoinen, keltainen, vihreä, sininen ja lila. Moni minut tunteva olisi voinut veikata, että olisin päätynyt vihreään tai siniseen masuun. Ja täytyy myöntääkin, että se vaaleansininen masu yhdistettynä hopeaan oli kaunein siinä vitriinissä. Mutta valkoinen passasi minulle paremmin, koska se sopii kaiken kanssa. Minulla voi siis olla päälläni ihan mitä väriä tahansa, niin tämä erottuu nätisti. Lisäksi tähän voi yhdistää kauniisti helmikorvakorut ja valkoisen rannekorun. Tähän malliin:

Tämä onkin minusta hirveän kiva yhdistelmä. Alla esimerkki millaisella kokonaisuudella voi olla töissä (niinä päivinä, kun tarttee vaan olla toimistolla) ja vastaavasti astetta rennompi vapaa-ajan kokonaisuus:

Varsinaisesta oikeussali/kuulustelut/asiakastapaaminen -pukeutumisesta ei nyt olekaan kuvaa, mutta sekin minulla menee yleensä kombolla musta jakkupuku ja värikäs paita alla, joten Tintti sopii nätisti siihenkin, sillä suurimman osan ajasta pidän jakkujani auki. 

No niin, nyt kun Tintti on perusteellisesti esitelty, voidaan siirtyä aiheesta kukkaruukkuun, tai oikeastaan otsikon mukaiseen sisältöön. Luonnollisempaan suuntaan siirtymisellä viittaan nyt hiuksiini. Olen värjännyt niitä jatkuvalla syötöllä noin 10-vuotiaasta lähtien. Syynä on ollut "ei minkään värinen"-oma hiusvärini, joka ei minua ole suurimman osan elämästäni miellyttänyt ollenkaan. Nyt olen kuitenkin jo pitempään ollut sillä kannalla, että oma väri on kasvatettava takaisin, ennen kuin hiusten harmaantuminen alkaa, koska harmaa juurikasvu vasta typerältä näyttäisikin ja ammattini huomioiden harmaa ei itse asiassa ole hassumpi vaihtoehto. Lakimiehelle kun on väistämättä eduksi näyttää niin vanhalta kuin mahdollista. (sanoo yksi epätoivoinen babyface, jolta vieläkin kysytään joka kerta paperit, jos tulee ostaneeksi jotain k-18 tuotetta)

Omaa väriäni alkaa vuosien jälkeen olla näkyvillä tämän verran:

 Tällä kertaa tarkoituksellista juurikasvua on 7 cm. Viivottimella mittasin :D Eikä tämä oma hiusväri näin vanhemmiten enää niin pöllömmältä näytä. On se edes selkeästi ruskea, vaikkakin sävynsä puolesta hyvin tuhkainen. Koska ei ole maailman helpoin tehtävä siirtyä pikimustasta omaan väriin ilman värjäyksiä ja leikkaamista, on tämäkin projektini ollut pidempi, kuin tuo 7 cm juurikasvuni antaa ymmärtää. Ensin nimittäin piti asteittain siirtyä pois siitä mustasta, koska sehän nyt vasta olisikin erottunut se raja, jos olisi ollut pikimusta-tuhkanruskea. Niinpä minä aikani värjäsin hiuksiani ensin mustanruskeiksi ja sitten sen jälkeen vielä tummanruskeiksi, ennen kuin päätin, että nyt ollaan niin lähellä omaa väriä, että voi antaa kasvaa ilman, että se raja näkyy kilometrin päähän. Nyt minulla onkin tämän hetkiseen muotiin nähden käänteinen liukuvärjäys hiuksissani. Latvat on pikimustat ja siitä sitten sulava siirtymä tuohon omaan väriin. 

Tyylillinen kasvukehitys on minun kohdallani jännä. Mitä tulee vaatteisiin, niin minulla oli monen monta vuotta, kun kuljin enimmäkseen mustissa. Vaikka hiukseni olivatkin punaiset aina lukioon asti, niin muuten musta oli luottoväri. Lukion kolmannelta luokalta lähtien väri sitten oli musta ja niin olivat vaatteetkin. Kun tarjouduin tuomaan musiikkia ainejärjestömme hallituksen bileisiin, minulta kysyttiin varovaisesti "tuota, onko sulla mitään muuta kuin metallia?". Minusta se kuvaa paljon ulkonäöstäni, kun ihmiset luulevat, että kuuntelen pelkästään metallia. 

Toisaalta, kuten aiemmassa postauksessa sanoinkin, taustalla on aina ollut se, ettei meidän perheessä kiinnitetä ulkonäköön mitenkään erityisesti huomiota. Niinpä minäkin olen saanut rei'ät korviini yläasteella, alkanut käyttämään ripsiväriä lukiossa, nyppimään kulmiani vasta yliopistossa ja käyttämään huulipunaa vasta työelämässä. Herääminen siihen, että vaatteista voi muodostaa kivoja kokonaisuuksia, tapahtui niin ikään vasta yliopistossa, kun aloin lukemaan muotiblogeja. Ja sitten siinä pari vuotta sitten löysin itseni ainakin värikartalla. Kaikki värit nimittäin eivät sovi kaikille, esimerkiksi musta (jota kaikki käyttävät) sopii kovin harvoille. Ja jotkut värit saavat suorastaan hehkumaan. Minulla sellainen über hehkumisväri on mintunvihreä. Se sopii hyvin niin luonnolliseen hiusväriini, silmiini kuin ihonikin sävyyn. Vaikka tässä seuraavassa kuvassa onkin hiukset vielä pikimustat, niin värin soveltuvuuden silmiini ja ihonväriini voi helposti havaita.

Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Niin ikään olen huomannut, että minulle sopii pinkki:

Pinkin kanssa onkin ollut sinänsä hauskaa, että se on väri, jota aiemmin en olisi uskonut ikinä käyttäväni. Mutta ei sekään toki vielä ääripää ole. Helvetti jäätyy ennen kuin näette päälläni keltaista, oranssia tai ruskeaa. Siinä kolme väriä, mitkä kertakaikkiaan eivät sovi minulle. Kaikki saavat ihoni näyttämään niin likaisen ruskealta, että ei tosikaan. Ja tätä kuvaa kun katsoo, niin harmaankin kanssa on vähän niin ja näin, että kannattaako sitä pitää: 

Ehkä kuitenkin kategoriaan no-no. Ja viimeinen minulle erityisen sopiva väri on tietysti tämä paljon vilahdellut turkoosi. 

Nyt värillisesti tyylini löytäneenä, pyrinkin yleensä pukeutumaan niin, että päälläni on 2-3 väriä ja että siinä on aina vähintään yksi näistä minulle edullisista väreistä yhdistettynä mustaan tai valkoiseen. Sinänsä vaatekaapistani löytyy vielä minulle neutraaleja sävyjä, eli tummaa sinistä ja tummaa vihreää, mutta niiden käyttö on ollut selkeästi vähemmistössä. Oman tyylin löytäminen kyllä helpottaa sikäli, että vaateostoksia tehdessään, silloin kun minä harvoin aktivoidun sillä saralla, ei tarvitse edes vilkaista muita rekkejä, kuin niitä, joista löytyy näitä minun värejäni. Ja ehkä tässä on jonkin sortin aikuistumista tapahtunut myös pukeutumisen osalta. Enää ei tarvitse näyttää minkään alakulttuurin edustajalta, vaan voi vaan olla "aikuinen". Mutta minun tapauksessani sangen värikkäästi sellainen. 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille :)