jos nyt sitten vaikka vilkaisisi taaksepäin tämän vuoden kesälomaan. Koska osan tämän vuoden lomista olin pitänyt jo viime vuonna ja osan lomista jätin joululle, oli kesälomani kesto lopulta 3 viikkoa. Lähes koko tuon ajan olin kotipaikkakunnallani Kokkolassa. Joskin reissuun sisältyi myös vuorokauden pysähdys matkan varrelle treffaamaan ystäviä, juhannus tuli vietettyä sukulaisten kanssa saaristossa ja perheen kanssa teimme myös pienen päiväreissun Ouluun.
Tänä vuonna tilanne oli se, että minä olin ainut jolla oli loma. Tämä oli haastavaa aikataulujen kannalta. Pääsääntöisesti siis möllöttää yksin arkipäivät iltapäivä viiteen asti ja sitten arki-illat ja viikonloput tukittuina täyteen ohjelmaa, kun näin ihmisiä ja vietin aikaa perheeni kanssa. Arkipäivätkin tuli kyllä otettua sillä tavalla talteen, että kävin Santahaassa pitkillä kävelyillä, katsoin kolmen sarjan uusimmat tuotantokaudet ja luin myös kirjaa. Eli sellaista rentoa oleskelua vaan ilman pitkää to do-listaa ja aivojen äärirajoille rasittamista. Tuli kyllä tarpeeseen. Tähän lötköttämiseen nähden minua ei edes harmittanut, vaikka lämpötilat pysyivät sangen viileinä ihan lomani muutamaa viimeistä päivää lukuunottamatta. Jos olisi ollut +25 asteen helle, niin tuskinpa sitä olisi viitsinyt sisällä kökkiä katsomassa sarjoja.
Oulun reissu oli omalla tavallaan nostalgiareissu, kun sekä minä että veljeni ollaan aiemmin asuttu Oulussa. Jokin siinä kaupungissa on aivan ihanaa ja siellä on kiva käydä. Tällä kertaa käytiin normaalin kaupungilla pyörimisen lisäksi tietomaassa ja todistettiin sattumalta vierestä sellaista Geopark Challenge -seikkailukisaa. Näytti huisin jännältä ja kivalta, mutta tietenkin myös hyvää kuntoa vaativalta.
Lomalla on sallittua syödä kreisejä juttuja. Tuo joku jäähilejuttu oli yksi niistä :D
Kun kotikaupungissa tulee nykyisin käytyä vain pari kertaa vuodessa, on kesän kohdalla olemassa lista asioista, joita haluan tehdä. Siihen sisältyy mahdollisimman monen ihmisen tapaamisen lisäksi uimahallin ulkoaltaassa uiminen, Pedrinaksessa syöminen ja Pietarsaaren reissu. Nämä tuli kaikki tehtyä tälläkin kertaa. Joskin ulkoaltaassa uimiset jäivät harmittavan vähäisiin kertoihin, juurikin johtuen koleista säistä. Tänä vuonna käytiin Pietarsaaressa perinteisen koulupuiston visiitin lisäksi myös toisessa puutarhassa. Se olikin ihan hyvä lisä. Se oli jo hellepäivä ja käyskentely siellä oli ihanan kesäistä. Lisäksi siellä oli hauskoja yksityiskohtia. Esimerkiksi Raamt-hahmo (aavemainen ja kamala metsän paha henki) ja pieni lampi jossa oli lumpeenkukkia. Totesin lumpeita kuvatessani, että se yksi "lumpeenkukka-kuva", oli todellakin uskomattoman säkän tulos. Ihan eri tasoa olivat nämä kuvat lumpeenkukista.
Oikeastaan kesälomaa Pohjanmaalla ei tarvitse tämän enempää avata, sillä loppu koostuu ihanista hetkistä minulle tärkeiden ihmisten seurassa. Ottaen huomioon lomaa edeltäneet tilanteet, todellakin tarvitsin tuota, että pääsin olemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet elämäni tukipilareita useita vuosia. Oli ihanaa ja voimauttavaa olla rakastavassa ja ymmärtävässä ympäristössä. Sai ikään kuin ladattua taas panssarinsa pystyyn, että kestää sitten "ympäriltä tulevaa paskaa" täällä Lappeenrannan päässä. Ja voin kyllä sanoa, että on tullut tarpeeseen tämä. Niin outoja juttuja on nyt sattunut täällä.
Mutta pysytään silti tässä postauksessa iloisempien asioiden parissa. Yksi on ehdottomasti se, että vaikka ponnisteluista huolimatta lihoin lomallani 4 kiloa, on niistä jäljellä enää yksi ja sekin varmasti kohta poistuu. Mielestäni tämä on hyvä juttu. Lomasta tuli kuitenkin nautittua tarpeellisessa määrin, eivätkä vahingot olleet pysyviä. Toinen ihana juttu oli tämän päiväinen "pyöräseikkailu Saimaan saaristoon". Sanon nyt että seikkailu, koska kaikessa yksinkertaisuudessa se oli minulle sitä. Lähdin kartan kanssa reitille, jolla en ollut koskaan aiemmin ollut. Oli jännää, kun ei tiennyt mitä edessä on ja oikeastaan myös se, että osaako suunnistaa siten, että osaa mennä haluamansa reitin. Olenhan minä tosi hyvä suunnistaja (en ole ikinä eksynyt missään muualla kuin Helsingissä autolla ajaessa ja sekin johtuu vain siitä, että auton ratissa on vaikea lukea karttaa kun syke on sitä, mitä se nyt Helsingin liikenteessä on), mutta siitä on aikaa, kun olen aktiivisesti joutunut käyttämän taitojani. Osa jännityksestä tuli ehdottomasti siitä, että kartta oli kertakaikkiaan väärän mittaluokan kartta.
Reitin alku- ja loppupuolella olivat ehdottomasti parhaat maisemat. Ne koostuivat lähinnä korkeilta silloilta olevista järvinäkymistä. Mukana oli reppu, koska pitkällä reissulla haluaa painon jakautuvan tasaisesti. Repussa oli mukana vain välttämätön: vettä, kartta, kamera, puhelin ja lompakko.
Välillä piti pysähtyä suunnistamaan eli vertaamaan karttaa ja omaa sijaintiaan kartalla. En usko, että tuolla kartalla olisi pystynyt suunnistamaan tätä reittiä, jos ei olisi voinut kännykästä tarkistaa sijaintiaan ja pienempiä teitä. Toisaalta pelkällä kännykän kartalla olisi ollut vaikea ennakoida mihin menee. En tiedä kuinka paljon te nyt tuosta kartasta ymmärrätte, mutta kerrottakoon, että oma lenkkini oli 40 kilometriä ja tuo kartta näyttää 120 km x 120 km alueen. Siinä ei näy pikkutiet.
Nähtyäni tuon kyltin ajattelin, että jes, jos se on kerta Suur-Saimaa, niin sitten siellä varmaan on hienoja näkymiä. Hassua, että tuon kyltin jälkeen oli sitten pitkät pätkät sellaista perus pelto- ja metsämaisemaa. Lisäksi tuossa sattui ikävä juttu, että ku lähdin tuosta kuvaamasta, tuonne ajoi "just married"-auto. Mikä tarkoitti, että tuonne syrjäiselle, mutkaiselle pikkutielle, jossa on mystisesti 80 km/t rajoitus ja jossa mä joudun ajamaan autotiellä, ajais ihan kohta mun perässä koko hemmetin hääseurue. Niin kuin tekikin. Raivostuttavaa. Joku kukkahattutäti kehtas vielä töötätä mulle, vaikka mä olin ihan tien reunassa ja siitä olis kyllä hyvin mahtunut ohittamaan minut. Jos tie on suunniteltu niin, että siitä mahtuu kaksi autoa ohittamaan toisensa, niin silloin kyllä voi yksi auto ohittaa pyöräilijän, ilman että sen pyöräilijän pitää pysähtyä tien varteen, jolloin se pyöräilijä kyllä edelleen vie yhtä paljon tilaa kuin liikkuessaan :D
No siinä sitten tuli sellainen laituri, niin menin hetkeksi siihen ihailemaan maisemia ja odottamaan, että loput häävieraat ajaa ohi, että saisin olla rauhassa. Näköjään tässä kuvassa on muuten jo vinkkiä tulevasta. Enpäs siinä laiturilla ollessani silloin huomannut.
Toi oli ensimmäinen tosi korkea silta. Tätä korkeanpaikankammoista jopa vähän pelotti mennä sen yli. En tajua miksei tuosta kuvasta voi käydä ilmi, kuin hirveen korkealla mä olin. Mutta naamapunaisena (mulla on aina naamapunainen, ku teen liikuntasuoritusta. Puhumattakaan, että räpellän itseni tuonne ylös) piti ottaa todistusaineisto, että mä uskalsin. Lippistä en muuten ollut pitänyt moneen vuoteen, mutta kun nyt lähdin pitkälle pyöräreissulle 30 asteen helteessä, niin ajattelin, ettei se haittaisi. Tuo lippa estäisi enimpiä häikäisyjä ja lätsä ylipäätään toivottavasti auringonpistosta. Jos joku ihmettelee logoa, niin se on Maanpuolustuskoulutus ry:n logo. Oon saanut tuon lippiksen jonkin sotilastaitokisojen yhteydessä.
Sitten koitti pitkä tuskien taival hiekkatiellä ja ilman hienoja näkymiä. Lopulta alkoi kuitenkin asfaltti ja heti sen yhteydessä oli tuo kyltti. Ja mä ajattelin, että hei, enää 14 km, sehän on pikkumatka ja menee äkkiä, ku se on asfalttia. Ja join sitten loput vedenjämät pois, ku mulla oli kauhea jano. Virhe! Oli meinaan sitten sellaisia ylämäkiä jäljellä, että kyllähän mulle tuli uudestaan jano. Litra vettä oli ihan liian vähän tälle reissulle.
No sitten alkoikin ongelmat kasaantua. Yhtäkkiä tuli ukkonen! Olin silleen että jee, tämähän tähän tarvittiin. Kotiin vielä sellaiset + 10 kilometriä, ylitettävänä otaksuman mukaan korkeita siltoja (kaikki tähän asti ylitetyt olivat olleet tosi korkeita) ja tänä kesänä on jo osunut salamoita ihmisiin. Ainakin yksi kuoli sellaiseen. Niin ja tietenkin, mulla on mukana mun uus puhelin! Riittääkö reppu ja se kännykkäsuoja pitämään sen ehjänä, jos sataa ihan täysiä? No ukkosen osalta mä kuitenkin selvisin säikähdyksellä. Ei osunut muhun ja sadekin pysyi sen verran maltillisena, että mikään repun sisällä ei kastunut. +30 asteen säässä ja pyöräilyn aiheuttamassa ilmavirrassa minäkin olin äkkiä taas kuiva. Tuosta kuvasta muuten, ihmettelin ihan tosissaan noita punaisia pilviä. Mä en ole koskaan nähnyt keskellä päivää punaisia pilviä. Ainoastaan auringonlaskun yhteydessä.
Loppumatkasta mä jouduin etsimään lisää vettä ja onneksi lopulta löysinkin sellaisen jonku "lomapaikan" mistä sai ostaa vettä. Loppumatkasta oli myös kaksi älyttömän korkeata siltaa. Siis tajuan, että toisella puolella oli UPM:n Kaukaan tehdas, mutta kuin ihmeen iso laiva siitä muka tarttee alta mahtua. Taaskaan nämä kuvat ei mun mielestä oikein valota, miten korkea se silta oli.
Ainakin sieltä näki kauas. Mä mietin, että näkikö tuolta jopa Imatralle asti. Jotain tornitaloja horisontissa oli ja Imatralla on sellaisia.
Tällaisen reitin gps sitten lopulta näytti mun menneen. Nuo lopun pikkuharhailut on sitä veden etsimistä. Eka oli golfkenttä, jossa piti olla ravintola, mutta en mä sieltä mitään ravintolaa löytänyt. Jälkimmäisessä oli tosiaan joku lomakohde saaressa ja sieltä sai. Kylläpä nekin vedet oli juotu, ennen kuin kotiin pääsin. Käsittämätöntä, miten jano voi olla. Join loppuunsa tuon 40 kilometrin aikana 1,5 litraa ja olisin varmaan juonut enemmänkin jos ois ollut mukana / saatavilla.
Sellainen kesäreissu. Oli ihan hyvä kokemus, vaikka meinas mennä jännäksi välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti