Yläkaupungin tyttö

Heissan,

eloa uudessa kotikaupungissa takana nyt hieman yli kuukausi. Se aika on mennyt ihan käsittämättömän nopeasti. Olen ollut jotenkin tosi onnellinen. Onnellisempi kuin herranjestas milloin viimeksi. Kenties 2011? Juttu on nähkääs nyt niin, että mä olen jälleen samanlaisessa työpaikassa kuin olin vuonna 2011 ja se silloinen työ oli mun elämäni paras työpaikka. Tosin tämä nykyinen tietenkin pistää vielä paremmaksi, koska työtehtävät vastaavat nyt enemmän koulutustani. Viimeksi tein pitkälle sihteerin tehtäviä, nyt saan ihan itse tehdä ratkaisuja. Eli puhua itsestäni muodossa "käräjäoikeus" ja antaa tuomioita ja päätöksiä. Se on yllättävän jees. Sen sijasta, että pitäis väittää sitä mitä asiakas on mieltä ja silloinkin kun on itse asiakkaan kanssa samaa mieltä, yrittää vakuuttaa myös tuomioistuin näkökannasta, "nyt mä olen itse se tuomioistuin" ja saan tehdä lain ja prosessitotuuden rajoissa just niinkuin haluan. Ja se on mahtavaa! Olen monesti sanonut ihmisille, yleensä omasta tilanteestaan onnellisina oleville ystävilleni, että ihmisellä on asiat silloin tosi hyvin, kun hän pitää työstään. Jippi jai jee, oon nyt itsekin siinä pisteessä. 

Täällä on tällainen rauniolinna keskellä jokea. 

Nykytilanteessa tuntuu hirveän vaikealta oikeastaan ainoastaan se, että en saa antaa kuin menettelyllisiä neuvoja tai kertoa mitkä on menettelyn vaiheet. Kun olin siis juuri noin kolme vuotta kertonut ihmisille täsmälleen mitä pitää tehtä ja mitä pitää sanoa, mihin pitää vedota jne. Ihmiset yrittää yllättävän paljon saada tuomioistuimesta lakiapua, vaikka eihän se tuomioistuin voi yhtään mitään sanoa, kun ne ihmiset on ne, jotka ratkaisee asiat. No ole siinä sitten ajatuksissasi "tiedän kyllä tasan mitä sun pitäis tehdä ja mihin vedota" ja sano ääneen "en mä voi sulle mitään sanoa, kun mä olen se joka ratkaisee tän. Mene oikeusaputoimistoon tai asianajotoimistoon, he on ainoat, jotka voi auttaa." Sitten jos vastaus on, että ei pääse oikeusaputoimiston asiakkaaksi ja asianajotoimistoon ei ole varaa, niin sitten sitä vaan joutuu sisäisesti huokaamaan. Suomessa oikeus maksaa ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että maallikoilla ei ole mitään asiaa tuomioistuimeen ilman lakimiestä. Ei heillä vain ole mitään mahdollisuutta pärjätä. Paitsi jos ovat tehneet rikoksen ja myöntävät sen tai ovat pienen rikoksen uhreja ja vaativat korvauksia vain kivusta ja särystä. Ja on muutenkin tuomioistuimenkin kannalta aivan hirveää, kun osapuolina on pelkkiä asiasta tietämättömiä maallikoita. Kauheen vaikea hakea sitä rajaa, kun pitää arvuutella "tarkoittaakohan se nyt tätä vai tuota" ja miettiä itsekseen, että kuinka paljon mä ylipäätään saan olettaa ja arvuutella? Olisi tietenkin paljon kivempaa, jos ei tarvitsisi yrittää tulkita niitä vaatimuksia tai vastauksia. 

Metsässä on naavaa, ilma on siis puhdasta.

Mutta se työjutuista. Tää uusi elämäntilanne on viehättänyt mua muutenkin kuin työn puolesta. Aiemmin kävinkin läpi millainen asunto mulla on ja se on toki yksi onnellisuutta aiheuttava tekijä, että pitää kodistaan. Suihkuun on jo tottunut, joten se ei enää ahdista. Lisäksi tämä kaupunki on ihanan luonnonläheinen. Kävelymatkan päässä on vanhassa kuusimetsässä kulkeva pururata. Tuossa on jokikin. Talvella pääsee lumilautailemaan Vuokattiin. Ikkunasta näkyy luontoa ja pihalla on eläimiä. Lintuja on paljon ja lisäksi orava on vakiovieras. Siilejäkin olen nähnyt kahtena päivänä. Yhtenä päivänä pihassamme nukkui kaksi pientä siiliä auringonvalossa. Olivat useamman tunnin paikallaan. Välillä venyttelivät ja liikkuivat hieman, mutta siinä kuitenkin kököttivät. Ne oli niin suloisia! 

Oravakin näköjään käy tuossa juomassa

Siiliä rapsuttaa

... ja sitten pitää nukkua pikku torkut lämpimässä auringonvalossa.

Kaupunki on tosi kompakti siinä suhteessa, että joka paikkaan on lyhyt matka. Asun tässä yläkaupunki-nimisessä kaupunginosassa mikä on tosi hyvää, rauhallista aluetta. Töihin on 5 minuutin kävelymatka ja kaupunkiin se 10 minuuttia. Tämä on sikäli parempi kuin Lappeenranta, että ei ole liikenteenmelua juuri ollenkaan. Ainoastaan hälytysajoneuvot kuuluu, pääkadut kun on tuossa ihan lähellä. Oikeastaan ainut miinus tulee siitä, että täällä on tosi vähän kauppoja. Mutta noh, käynen Kokkolassa paljon useammin, kun sinne nyt on lyhyempi matka ja mulla isompi palkka. Lisäksi Oulu ja Kuopio ovat myös viikonloppureissun päässä. Että ei kai mun sitten tarttekaan ostaa täältä muuta kuin ruokaa ja sitä kyllä saa. Voisin tänään käydä testaamassa jonkin kahvilan. Yhtään ketjukahvilaa (esim. Roberts Coffee tai Coffee house) täällä ei sitten olekaan. 

Vapaa-ajan vietto-ongelmiakaan ei ole. Hommasin paikalliselta kuntosalilta vuoden määräaikaisen jäsenyyden ja tarkoitus olisi käydä siellä vähintään 3 kertaa viikossa. Mulla on kolmijakoinen ohjelma ja lisäksi haluaisin käydä silloin tällöin myös bodycombatissa, joten ehkä joinakin viikkoina käyn neljä kertaa. Täyttä tuskaahan se kuntosaliohjelman tekeminen on, mutta jälkikäteen kyllä tuntuu hyvältä. Paitsi nyt kyllä sattuu käsiin ja kunnolla. Otin eilen (käsipäivä) vahingossa liian isot painot pariin hauisliikkeeseen ja sitten kun siellä oli tosi monta miestä, niin en kehdannut luovuttaa ja vaihtaa pienempiin painoihin :D Typerää häveliäisyyttä, koska nyt sattuu ihan hirveesti. Mä vielä vähän haen sitä rajaa, että mitkä on sopivat painot millekin liikkeelle. Oli jotenkin tosi piristävää, kun se ohjaaja sanoi, että mulla on kaikissa liikkeissä ja juoksussa tosi hyvä tekniikka ja painojenkin perusteella kyllä näkee, että salilla on käyty ennenkin. Naurahdinkin sille, että kyllä tässä on koko ikä liikuttu, mutta sitä ei vain päältä päin kukaan uskoisi, koska syön liikaa. Läskiä on, mutta kyllä siellä alla on isot lihaksetkin. 

Myös vapaa-ajan seuraa on löytynyt. Yllättävältä taholta tosin. Mun vanha vartiolainen otti muhun yhteyttä ja kertoi, että hänen kaverinsa on tullut tänne vuodeksi vaihtoon ja että voiko hän antaa mun yhteystiedot hänelle. Pienen empimisen jälkeen suostuin. Empiä piti, koska tälle Venäjältä alunperin kotoisin olevalle ei kuulemma kannata puhua pahaa Venäjästä ja mä aika helposti rupean puhumaan politiikasta ja maailmantilanteesta :D Niin ja lisäksi hänen kanssaan kommunikointikieli olisi tietenkin englanti, koska minä en puhu venäjää tai saksaa. Se uusi kaverini on siis syntynyt Venäjällä ja muutanut 13-vuotiaana Saksaan perheensä kanssa ja asunut siellä siitä asti. Käytiin viime sunnuntaina 2 tunnin kävelyllä siellä kuusimetsässä. Se oli oikein mukavaa ja hän mukava ihminen. Englanti meni ihan siedettävästi minunkin osaltani. Uskon, että on avartavaa saada kaverikseen ulkomaalainen. Jostain syystä minulla ei ulkomaalaista kaveria aiemmin ole ollutkaan. Me ollaan suunnilleen samanikäisiä ja kummatkin uusia tässä kaupungissa, joten ihan kiva tutkia tilannetta yhdessä.

Yksi viikonloppuaamu söin aamupalaa metsässä. Näköalatornia ei enää ollutkaan...

...mutta oli tämäkin aika rentouttava ympäristö syödä aamupalaa.

Sitä minä en kyllä tiedä, että mitä tänne jatkossa kirjoittelisi, kun töistä ei oikein viitsi tämän enempää ja ei kukaan jaksa lukea aiheesta "kävin taas salilla". Ja eipä mun elämässä sitten paljon muuta olekaan. Se on tätä ura-ihmisen arkea. Työ on 80% elämän sisällöstä ja se alue, joka innostaa eniten ja jossa kaikki mielenkiintoinen tapahtuu ja sitten sä et oikeastaan voi kertoa siitä kuin tosi vähän ulkopuolisille. 

Ai niin, se piti vielä mainita että tänne tulo tuntuu osittain samalta kuin olisi muuttanut takaisin Rovaniemelle. En edes tiennyt sitä kaipaavani, mutta on oikeastaan kiva olla takaisin pohjoisessa. Kyllä minä olen enemmän pohjoisen ihminen kuin etelän. Vaikka etelässä on toki miljoona kertaa paremmat säät. Mutta jotenkin minä olen samanlainen pohjoisen ihmisten kanssa ja erilainen kuin etelän ihmiset. Mitään yksittäistä piirrettä on tosi vaikea nimetä, mutta jotain erilaista siinä on. Enkä minä tiedä mikä tuossa luonnossa nyt niin erikoista on, mutta jotenkin sitä vaan menee tuolla kuusimetsässä, henkäisee syvään ja miettii, että ihana olla takaisin pohjoisessa.