Välitilassa ja värianalyysistä

Hei,

täällä on palattu jo arkeen ja töitä on takana viikko ja pari päivää. Mutta samalla töitä on jäljellä 7 päivää ja sitten on taas parin viikon loma. On jotenkin äärimmäisen hassua tehdä tässä tilassa töitä. Potkit niitä parhaasi mukaan eteenpäin niin nopeasti kuin kerkeät, mutta samalla tiedät, että ihan pian hyppäät pois kelkasta ja jutut jatkaa elämistään muiden ihmisten panoksella. Joissain jutuissa olen melkein helpottunut, että pääsen pois, toisissa taas jää harmittamaan, etten voi viedä niitä itse loppuun enkä saa koskaan tietää lopputulosta. Siellä on vain muutamia sellaisia, joiden lopputulokset, voin aikanaan lukea iltapäivälehdistöstä. 

Suotta valittavat säistä. Ihan mukavat nämä on olleet. Kyllä mulle riittää se 20 asteen tienookin. Kuva Pietarsaaren koulupuistosta.

Noh, aikansa kutakin. Minä olen tällainen kauhea fiilistelijä. Nyt kun viikkoja tässä kaupungissa on jäljellä tämä viikko mukaan lukien kolme, niin olen jo aloittanut perinteisen "menen nyt tästä viimeisiä kertoja", "teen nyt tämän viimeisiä kertoja täällä", "onpas täällä kaunista, harmi etten ole enemmän arvostanut", "miten mä pärjään ilman näitä ystäviä arjessani" ja vastaavissa ajatuksissa vellomisen. Kaikki tosiaan vaikuttaa niin kauniilta, kun jotain on päättymässä. Vaikka on aina jännittävää muuttaa uuteen asuntoon ja uuteen kaupunkiin, niin mulla kuluu kyllä paljon aikaa myös menneen miettimiseen. Mietin varmaan jälkeenpäin Lappeenrannan pätkääni yhtä paljon kuin olen miettinyt Oulun ja Helsingin pätkiä. Aikoinaan oli tietyllä tapaa kivuliasta myös lähteä Kokkolasta. Itse asiassa Kokkolasta on ollut kivuliasta lähteä kahdesti. Ainoastaan Rovaniemi on jäänyt taakse ilman sen kummempia haikailuja takaisin. Mutta olinhan minä siellä 5 vuotta yhteenmenoon ja kun muutin pois, monet ystäväni olivat jo muuttaneet pois tai pian minun jälkeeni muuttivat pois.

Seljes, Alaveteli

Mutta onneksi ajatus uudesta seikkailusta auttaa kantamaan näissä muutostilanteissa. Rovaniemellä oli hyvä, Oulussa oli hyvä (siis vapaa-ajan osalta) ja Helsingissä oli hyvä. Oli Lappeenrannassakin enimmäkseen hyvä ja aika tulee kultaamaan niitä jutskia, joiden osalta ei aina niin naurattanut. Ehkä siellä Kajaanissakin on hyvä. Ehkä sielläkin odottaa mukavat työkaverit ja uusia ystäviä. Ehkä sielläkin on kauniita paikkoja, joissa voi käyskennellä. Ehkä sinnekin pystyy luomaan itselleen mukavan arjen. Ehkä sitä tulee taas bondattua vanhojen ystävien kanssa paremmin, Oulu ja Kuopio kun eivät ole kovin kaukana Kajaanista. Niin ja mikä mahtavinta, Kokkolaan on vain 4 tunnin matka.

Kokkolan Laajalahdesta löysin yllättäen itselleni aiemmin tuntemattoman lintutornin. Miten en ole tiennyt tätä aiemmin?

Nyt kuluneena viikkona ei ole tapahtunut mitään sen ihmeellisempää, kuin että työtilanne oli tietenkin pommi ja oli melkoinen homma selvitä siitä. Mutta kyllä asiat sitten järjestyi, kun vähän teki pitkää päivää. 

Sieltä tornista oli hyvä näköalat

Katselin, että lomalla ei tullut hirveästi aikaa tuhlattua tämän kirjoittamiseen ja viimeksi olen höpötellyt Tukholman reissusta. Sen jälkeen lomaa kesti vielä 2 viikkoa. Aika meni lähinnä perheen, sukulaisten ja ystävien näkemiseen. Lisäksi kävimme pari kertaa vesijuoksemassa maauimalassa, perinteisesti Pietarsaaressa ja mukaan mahtui myös reissu Kajaaniin (uuden kämpän metsästysreissu) ja Ylivieskaan. 

Voin kuvitella, että aamu-usvan tai ukkosmyrksyn kuvaaminen olisi huippua tuolla

Ylivieskassa minulle tehtiin värianalyysi. Olinkin halunnut tehdä sen jo jotain 20 vuotta... Silloin kun olin lapsi, äitini kävi värianalyysissä ja siitä asti olen halunnut tietää mikä minä olen ja mitkä värit minulle sopii. Värianalyysissa on lyhykäisyydessään kyse siitä, että selvitetään kangaspalojen avulla kokeilemalla, mitkä värit sopivat ihmisen omiin väreihin (iho, hiukset ja silmät). Tyyppejä on neljä. Kevät (kirkkaat lämpimät värit), kesä (murretut kylmät värit), syksy (murretut lämpimät värit) ja talvi (kirkkaat kylmät värit).  Värianalyysi saattaa kuulostaa akkojen kotkotuksilta, mutta ei minun mielestäni ole sitä. Fakta vaan on, että kaikki värit (tai oikeastaan niiden sävyt) ei sovi kaikille. Muistan esimerkiksi jostain Taru sormusten herrasta-leffan lisämateriaaleista, että puvustajat tuskailivat, kun Arwenia näyttelevälle Liv Tylerille ei kertakaikkiaan sopinut mitkään "perinteiset haltioiden värit". No ei tietenkään sovi murretut lämpimät, kun Liv on aivan selvä talvi-tyyppi, jolle sopii kirkkaat ja kylmät. 

Tornista oli näin lyhyt matka parkkipaikalle (joka on ihan heti tuossa taustalla näkyvässä mäntymetsässä). Parkkipaikalla jos on niin, että kasvot mereen päin, niin torni löytyy kello kymmeneen kulkemalla.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että on helpompaa erottaa milloin jokin väri sopii tosi hyvin jollekin, kuin tehdä eroa että mikä ei sovi. Omalla kohdallani olin aikaisemmin osannut varmasti blokata pois vain oranssin ja ruskean. Ne on ihan katastrofeja mun ihonvärin kanssa ja saa mut näyttämään siltä, kuin en olisi käynyt ikinä suihkussa. Olikin tosi jännää, että mikä on värianalyysin tulos ja että mitkä värit oikeasti on mulle parhaita. Arvaako joku lopputuloksen?

Kokkolan Ykspihlajassa sijaitseva Kahvila Saha oli myös uusi tuttavuus. Suosittelen, kiva tunnelma, kohtuulliset hinnat ja herkulliset leivonnaiset.

No minäkin olin talvi. Kuulemma monet etniset ihmiset on. Minä sain talvituomion, koska ihonvärini on niin tumma, silmäni kirkkaan vihreät ja hiukset tummat. Kai minä sitten näytän etniseltä. Tullessani takaisin Lappeenrantaan, junassa minulta kysyttiin puhunko suomea...

Kokkolassa ollessa laitettiin myös kuntoon lemmikini Vilin hauta. Pieni sai haudallensa kuunliljoja ja jonkin sinikukkaisen kasvin.

Ilmeisestti suurin osa maailman ihmisistä on talvi-tyyppejä, mutta Suomessa yleisin on kesä-tyyppi, sinisine silmineen, vaaleine ihoineen ja tuhkansävyisine hiuksineen. Talvi-tyyppinä minulle siis sopii kirkkaat ja kylmät värit. Ei mitään murrettua eikä lämmintä. Ei missään nimessä kultaa eikä oranssia. Värikartastani löytyy ihan järkyttävän kirkasta pinkkiä, smaragdinvihreää, sähkönsinistä ja muitakin kirkkaita voimakkaita sävyjä. Sitten löytyy myös vastapainoksi ne jäiset pastellit ja neutraalimmista väreistä esimerkiksi laivastonsininen. Talvi-ihmisenä olen myös siinä onnellisessa asemassa, että minulle sopii musta ja vitivalkoinen. Kellekään muulle ne eivät sovi. Kaverini (kesä-tyyppi) totesikin hauskasti, että onneksi hän ei ole mun ammatissa. Hänestä olisi karmaisevaa pukeutua joka päivä väriin, joka saa hänet näyttämään kuolleelta :D Paitsi ei meidän ammatissa oikeasti ole pakko pukeutua joka päivä mustaan. Tosin minkäs teet, kun vaatevalmistajat tuntuu tekevän lähes ainoastaan mustia jakkupukuja... Jos jossain on laivastonsinistä tai harmaata jakkupukua, mulle saa ilmiantaa! Nimimerkillä kaikki työvaatteeni ovat mustia. 

Tällainen on talvi-tyypin värikartta. Aika kiva. Olisin tosin voinut ottaa vielä enemmän sinistä ja omaan makuun tuossa on ehkä hitunen liikaa pinkin sävyjä ja violettia :D Mutta pastellit on kivoja!

Se että olen talvi-tyyppi, on minulle oikeastaan iso helpotus. Lähes kaikki koruni ovat hopeaa ja on mukavaa, että se on se metalli, mikä minulle sopiikin parhaiten. Lisäksi kun kotona menin sen värikartan kanssa läpi vaatteitani, huomasin, että ainoastaan 2 neulepaitaa (toinen lämpimän ruskea ja toinen lämpimän vihreä) ovat väärän värisiä. Kaikki muut vaatteeni, kenkäni, laukkuni yms. ovat minun omalta paletiltani. Eli aika hyvä värisilmä minulla on ollut sitten jo itsekin. 

Kun oli kolme viikkoa katsellut äidin ikkunoista metsää, niin tämä Lappeenrannan kodin ikkunanäkymät melkein veti jalat alta. Siis kuinka karua voi olla?

Samaa ei voi sanoa kaikista muista. Mediassa ja kadulla näkee milloin mitäkin kombinaatioita. Ja sitten on äiti. Joka on nyt antanut hiustensa olla rehellisesti harmaat. Eikä se oma hiusväri sitten toiminutkaan yhtään esimerkiksi oranssin kanssa. Oranssin kanssa ne hiukset oli aika katastrofin näköiset ja eka ajatus oli "voi ei, värjää äkkiä takaisin ruskeaksi". Mutta sitten kun jos ne yhdisti tietyn sävyiseen harmaaseen tai siniseen, niin sitten ne oli tosi tyylikkäät ja arvokkaan näköiset. Ja silmätkin korostui samalla tosi hienosti. Oikeissa väreissä äiti on edelleen kaunis. Mutta tartteeko kertoakaan, että äiti on 20 vuotta pitänyt sitä oranssia... :D Miksi näin? Koska äiti oli ilmeisesti käynyt kauan sitten värianalyysissä värjätyillä hiuksilla. Ja kesätyyppi onkin just se, joka värjättyjen hiusten kera tullaan helposti luokitelleeksi väärään kategoriaan. Jos värianalyysiin halajaa, onkin maltettava päästää sitä omaa hiusväriään näkyviin edes muutama sentti.

Onneksi täällä on kuitenkin about kaikkialla muulla tosi nättiä. Paitsi tässä mun korttelissa.

Tällaiset turinat tällä kertaa.