Hei,
nyt on tullut rentouduttua sen verran, että löytyy puhtia kirjoittaa ihan normaali postauskin. Nyt on Kajaanin kotikolo pystyssä makuuhuoneen verhoja lukuunottamatta. Ne valmistuu vasta 3.9. joten itse en sitä asiaa voisikaan edistää. Parvekkeen kalusteet tuli tänään, samaten sähkömies kävi laittamassa olohuoneen valaisinpistokkeen kattoon, joten nyt on kaikki lamputkin katossa. Teen kuitenkin kunnon "kodin esittely"-postauksen vasta sitten, kun kaikki on paikallaan. Nyt on aika katsoa vielä taaksepäin, antaa Lappeenrannalle joutsenlaulu.
Saimaassa tuli uitua. Tuo oli uskomattoman hyvä paikka siihen.
Eloa Lappeenrannassa kertyi minulle lähes tarkalleen 2 vuotta. Se on Kokkolan (20 vuotta) ja Rovaniemen (5 vuotta) jälkeen pisin aika, minkä olen viettänyt yhdessä kaupungissa. Lappeenrantaan lähdin siten, että en tuntenut sieltä kuin yhden ihmisen ja jo silloin sinne lähtiessä tiesin, että se on ainakin sillä erää vain väliaikainen ratkaisu.
Lappeenranta kuitenkin yllätti kauneudellaan ja sillä, miten helposti sai luotua tuttavuuksia. Liityin paikalliseen partiolippukuntaan ja rupesin vetämään sudenpentuja ja lisäksi sain työpiirien kautta äkkiä itselleni hyvän ystäväporukan, jonka kanssa tapasimme noin kerran viikossa. Lisäksi itse työpiirit olivat mukavat. Lähes kaikki henkilöt joiden kanssa tein töitä, oli se sitten muut asianajajat, poliisit, syyttäjät tai tuomioistuimen henkilökunta, olivat todella mukavia ja heidän kanssaan oli hyvä tehdä töitä ja asiat hoituivat. Pohjalaisuudestani huolimatta koin sopivani kaupungin työyhteisöön.
Kaksi vuotta meni maanantait sudenpentujen kanssa tässä kolossa
Itse kaupunki oli kaunis lukuisine lehmuksineen ja Saimaan rantoineen. Hieman ennen pois muuttoani suhteellisen lähelle kotiani myös valmistui aivan uusi kauppakeskus, joka oli todella kiva. Keskustassa kaikki oli kävelyetäisyyden päässä ja harvoin tuli edes pyöräiltyä. Enimmäkseen kävelin joka paikkaan. Kesäöisin puissa sirittivät kaskaat ja sen pystyi kuulemaan ranskalaiselta parvekkeeltani.
Puistot oli Lappeenrannassa nättejä
Lappeenrannassa ollessani tuli myös käytyä muutamia kertoja jääkiekko-otteluissa, ekaa kertaa sitten lapsuuden. Seurasinkin kahdella viimeksi kuluneella kaudella sm-liigaa ja Kärppien kannattajana se oli tietysti mukavaa seurattavaa. Lappeenrannassa asuessani tuli myös työn puolesta seilattua todella paljon akselilla Imatra-Helsinki ja vierailuja tuli myös Kotkaan, Mikkeliin, Kuopioon ja Joensuuhun. En ole koskaan matkustellut kotimaassa niin paljon kuin tuon työsuhteen aikana ja minusta se oli rikkaus. Voisi oikeastaan sanoa, että pääkaupunkiseutu ja Kaakkois-Suomi tulivat tutuiksi.
Oli siellä huonojakin puolia. Kaikesta ei voi tänne kirjoittaa. Yksi huono puoli oli, että sekä työpaikkani että kotini vieressä oli oikeastaan koko ajan menossa joko jokin remontti tai kokonainen rakennustyömaa. Tai oikeastaan monta rakennustyömaata. Pahimmillaan katsoin kotini ikkunasta kolmea rakennustyömaata enkä nähnyt mitään muuta kuin betonia. Näky oli tietysti ruma ja häiritsevät äänet jokapäiväisiä. Varsinkin silloin kun työpaikalle rakennettiin hissi, oli melu aivan hirveä. Minulle teki myös tuskaa, että Lappeenrannan asuntoni oli kesäisin aivan uskomaton pätsi. Jo 20 asteen lämmössä aurinkoisella säällä, sisällä teki kuolemaa kuumuuden takia. Ja viime vuonna oli 4 viikkoa putkeen 30 asteen helteet. Lisäksi kärsin siitä, että Lappeenrannassa on tosi vähän metsää. Tai jos sitä on, sen löytääkseen pitää mennä ensin 10 kilometriä suuntaansa. Oikein kartasta katsoin, että eikö tosiaan missään ole metsää. Helsingissäkin on keskuspuisto. Mutta ei, eipä ollut. Saimaan rantakin on niin täyteen rakennettu, että siinä on vain se noin 1,5 km pätkä pyörätietä, jossa maisemia voi rauhassa ihailla.
Minulla oli ajoittain hetkiä, että pois on päästävä äkkiä ja jotkut ystävänikin huomasivat miten pahoin voin. Poispääsy ei tuolloin kuitenkaan onnistunut yrityksistä huolimatta. Näin jälkeen päin en edes muista mitä ne ongelmat olivat. Ehkä ne vain jostain syystä tuntuivat siinä hetkessä niin isoilta. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa siinä kohtaa kun lähtö lopulta yhtäkkiä tulikin, olin jo ajatellut, että ei siellä sittenkään ole paha ja että asiat on ihan hyvin. Että sinne voisi jäädä. Olin tehnyt päätöksen, etten enää etsisi auskultointipaikkaa muualta kuin Lappeenrannasta. Hakisin niin monta kertaa, että lopulta pääsisin. Mutta sitten yhtäkkiä pääsinkin Kajaaniin ja jos auskultointipaikan saa, on se otettava vastaan. Tilaisuutta ei välttämättä tule enää koskaan toiste.
Lomalta paluun jälkeiset 3 viikkoa Lappeenrannassa menivät kuin siivillä. Töissä oli melkoinen härdelli ja se mitä vapaa-aikaa oli, yritin parhaani mukaan nauttia viimeisistä hetkistäni Lappeenrannassa. Ihanaa oli, että toiseksi viimeisellä viikolla olleisiin läksiäisiini tulivat suunnilleen kaikki henkilöt, joiden kanssa olin tehnyt töitä 2 vuoden ajan. Ja samalla viikolla oli kaverini tuparit, joihin sitten tulivat kahta lukuunottamatta kaikki kaverini. Viimeisellä viikolla treffasin vielä niitä ystäviä, joita en ollut nähnyt edellisellä viikolla. Näin ollen sain tavattua kaikki ihmiset ja oli mukavampi lähteä, kun olin saanut hyvästeltyä kaikki.
Marjuskassa piti käydä vielä viimeisen kerran teellä.
Nyt on pakko myöntää, että sinne jäi niin monta hyvää ihmistä, että joudun varmaan jossain kohtaa vakavasti miettimään, että palaanko joskus Lappeenrantaan. Lisäksi se ilmasto oli Keski- ja Pohjois-Suomeen tottuneelle jotain uskomatonta. Aina oli lämmintä ja useimmiten aurinkoistakin. Paitsi talvi oli surkea. Koska silloinkin oli lämmintä. Tässä ympäri Suomea muuttelussa on se ongelma, että väkisinkin joutuu kahden tai useamman tuulen väliin. Pohjanmaa on aina Pohjanmaa. Se on koti, siellä on perhe, sukulaiset ja 4 hyvää ystävää, joiden kanssa on kuljettu hyvin pitkä matka yhdessä. Mutta Pohjanmaalla minulla ei ole yhtään ainutta juristiystävää enkä tunne paikallisia alan ihmisiä. Pohjanmaalla ei nykyisellään ole mitään muita uravaihtoehtoja kuin oma toimisto, koska ruotsin kieleni ei ole sillä tasolla, että pystyisin sujuvasti vetämään oikeudenkäyntejä. Tällä hetkellä näyttää siltä, etten pysty koskaan palaamaan Pohjanmaalle.
joku päivä nautiskelin puistossa vihersmoothien
Lappeenrantaan jää nyt noin 10 ystävää alani piireistä ja lisäksi voin sanoa, että tunnen suurimman osan alan ihmisistä koko kaupungissa. He kertoivat kaikki, että toivovat minun palaavan vielä Etelä-Karjalaan. Mutta Lappeenrannasta on armottoman pitkä matka Pohjanmaalle ja on ikävää kun perhettään ja sukuaan näkee niin harvoin. Helsingissä puolestaan on hyviä kavereita ja mielenkiintoinen, osittain edelleen tutkimatta oleva asuinympäristö. Helsingissä vapaa-ajan mahdollisuudet ovat ihan rajattomat. Ja sitten on pari hyvää ystävää Kuopiossa ja yksi Oulussa.
Löysin ihanan aikuisten värityskirjan. Enchanted Forest.
On tämäkin. Jollakin tavalla olisi helpompaa, jos olisi aina pysynyt samassa kaupungissa eikä tehnyt tätä ympäri Suomen kiertoajelua. Mutta silloin en olisi voinut valmistua haluamalleni alalle ja olisin kyllä montaa kokemusta köyhempi. Ympäri Suomen asuminen avartaa. Samalla tavalla kuin matkailukin. Olen oppinut kaikkein eniten itsestäni ja pohjalaisuudesta vasta, kun olin muualla. Herran jestas, olen tajunnut puhuvani pohjanmaan murretta vasta, kun poistuin muualle. Aiemmin luulin, ettei minulla ole murretta ja puhun yleiskieltä. Ja kun on yksin ja auttavat ihmiset on satojen kilometrien päässä, on pärjättävä yksin. On itse kiinnitettävä se pyykinpesukone seinään. On itse koottava huonekalut. On itse keksittävä ratkaisut ongelmiin. On opittava rohkeasti hankkimaan itselleen uusia ystäviä. Koska muuten on todellakin ihan yksin. Mutta jos tähän kaikkeen pystyy, on kasvanut vahvemmaksi ihmiseksi. Ja silloin matka kannatti.
Mukavia läksiäislahjoja. Shamppanja odottaa nyt tuolla sopivaa poksautushetkeä. Ehkä säästän sen siihen, kun saan varatuomarin arvonimen. Rannekoru on ihana kestävä muisto Lappeenrannan ihmisistä
Siitä sekunnista asti, kun sain tietää, että muutto on edessä, ovat ajatukseni olleet kahtia jakautuneet. Ilo uudesta ja haikeus taas yhden vaiheen taakse jättämisestä. Ne ovat tällaiset edelleen. Haikeus vain voimistui, kun kuuli ihmisiltä miten he tykkäsivät työskennellä kanssani ja miten he jäävät kaipaamaan. Lappeenranta kyllä jätti minuun lähtemättömän jäljen ja kokonaisuutena tuo 2 vuoden pätkä jää mieleeni positiivisena, onnellisena aikana. Rovaniemellä oli onnellinen pikku kupla. Kupla oli hyvää vauhtia kehittymässä Lappeenrantaakin. Mutta jälleen kerran oli lähdettävä. Sillä Herman Hesseä lainatakseni:
Jokainen kukka kuihtuu,
vanhuudeksi lakastuu nuoruus.
Tuokion vain kukkii
elämän joka vaihe, hyve, totuus,
vain aikaansa, ei ikuisuutta varten.
Kun kutsuu elämä, siis, sydän, valmis
taas ole jäähyväisiin, uuteen alkuun.
Iloiten lähde, nurkumatta katko
siteesi entiseen, päin uutta riennä.
On lumousta joka matkaan lähtö,
se auttaa elämään, se meitä suojaa.
Lävitse ohi eteenpäin. Ei mikään
saa sydämelle tulla kotimaaksi.
Maailmanhenki meidät siivittävä,
ei siedä kahleita, se avartaa ja kantaa
asteittain ylemmäs - ja pois, kun uhkaa
tutuksi käynyt piiri turtumuksin.
Vain sillä ken on vapaa, valmis lähtöön,
on voimaa murtaa tottumuksen kahleet,
ja kuolinhetkelläänkin vielä kerran
tajuta nuorin silmin uudet etäisyydet.
Elämän kutsu loputon on meissä...
Siis tyynny, sydän, hyvästele, lähde!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti