Pahuuden syvin olemus

Taas kerran on tullut opittua jotain sellaista, mistä muille kertomatta jättäminen olisi moraalisesti väärin. Siispä julistetaan sitä nyt sitten kunnolla. 

Tämä on kirjoitus todellisesta pahuudesta, ei mistään raamatun saatanasta. Lainaan tässä aika paljon Ann Heberlein kirjassa Pieni kirja pahuudesta, olleita ajatuksia, sillä mitäpä sitä muuttamaan muotoa, jos joku on hyvin osannut tiivistää sen mistä pahuudessa oikeasti on kyse. Nimittäin ihan tavallisista ihmisistä. Nämä asiat pitää tietää siksi, ettet SINÄ, lukija, ihan tavallinen ihminen ruudun sillä puolen, tule koskaan pahaksi pelkkää tietämättömyyttäsi.

Paha saa kasvualustaa, kun ihmiset lakkaavat ajattelemasta ja pohtimasta, eivätkä enää valitse tietoisesti pahaa tai hyvää, hyväksymistä tai vastustamista. - Hannah Arendt.

Tämä on ollut tilanne natsi-Saksassa. Siellä lukemattomista tavallisista ihmisistä tuli sellaisen ideologian kannattajia, joka mahdollisti holokaustin. Olisiko kukaan heistä yksin ryhtynyt polttamaan toisia ihmisiä elävältä tai käyttämään heitä julmissa kokeissaan, ellei koko yhteiskunta olisi tehnyt perusteellista työtä saadakseen heidät näkemään juutalaiset ei-ihmisinä, esineinä, syynä kaikkeen kurjuuteen? Natsien propaganda oli niin perusteellista, että se läpiäisi koko yhteiskunnan. "Koulu, vanhemmat ja vapaa-ajan harrastukset yllyttivät antisemistiseen ajatteluun. Koulun uskonnonopetus lakkautettiin, paheksuntaa herättävä kirjallisuus, maalaustaide ja musiikki kiellettiin ja nopeasti kyhätyt uudet historian kirjat otettiin käyttöön." (s.76)

Miten sinä olisit elänyt, jos olisit syntynyt lapseksi natsi-Saksaan? Heberlein viittaa kirjassaan kahteen äärimmäisen tärkeään tositarinaan tähän liittyen. Toiseen, jossa "tavallisesta ihmisestä" tuli noissa olosuhteissa kykenevä äärimmäiseen pahuuteen ja toisesta, jossa kaksi sisarusta liittyivät vastarintaliikkeeseen ja kuolivat sen takia. Miksi nämä toiset pystyivät vastustamaan näitä olosuhteita, jotka nähdään selityksenä pahuudelle, joka pyyhkäisi koko kansakunnan yli? 

Ero oli tämä: "sisarusten lapsuudessa keskusteltiin paljon vastuusta, ihmisarvosta ja oikeista teoista. Sisarusten kasvuympäristö antoi heille valmiudet valita oikein, tehdä hyvää myös pahan vallitessa, ajatella itse ja tiedostaa sen, että heillä on valta valita." (s.78)

Immanuel Kantin ajatus oli, että jos vain noudatamme lakeja ja sääntöjä, pysymme erossa pahoista teoista ja saatamme elää hyvinä, oikeamielisinä ihmisinä, joita pahuus ei tahraa. Jo pelkästään natsit osoittavat tämän säännön vääräksi. Lain seuraaminen ei johda välttämättä hyvyyteen, se voi johtaa myös vääryyteen. (jos olet maallikko, joka uskoo lain oikeudenmukaisuuteen, kohtuullisuuteen tai moraalisuuteen, luepa tämän tekstin alla oleva oikeusfilosofian esseeni. Kirjoittanen tässä lähiaikoina myös tekstin siitä, miten Suomen rikosoikeudella ei ole mitään tekemistä sellaisen oikeudenmukaisuuden kanssa, jonka kansalaiset tuntevat. Ihan vain esimerkiksi, että laki ei ole yhtä kuin oikeudenmukaisuus.)

"Pahaa tekee ihminen toista ihmistä kohtaan. Paha ei vain tapahdu, sitä tehdään. Paha herättää järkytystä, pelkoa ja avuttomuutta ennen muuta siksi, että se on toisen ihmisen tekemää tai vaihtoehtoisesti ihmisten aiheuttamaa. Vain ihminen voi tunnustaa tai kieltää muiden ihmisten arvon, ihmisyyden ja oikeudet." (s.92)

Pahuutta sanotaan usein käsittämättömäksi. Mutta ei se sitä oikeasti ole, kun sitä on tarpeeksi nähnyt. Pahuudelle on syynsä, vaikkeivät ne syyt pahuutta oikeutakaan. Natsit, jotka eivät tehneet valintaa, vaan seurasivat sokeasti lakeja ja auktoriteettejä. Olivat kuuliaisia. 

Kuinka moni teistä on valmis rikkomaan lakeja, sääntöjä ja auktoriteettejä vastaan, kun sisimmässään tietää niiden olevan väärässä? Kuinka moni on valmis siihen silloin, kun on ainut sillä kannalla oleva ja voi menettää jotakin sen takia? Sosiaalisen statuksensa tai henkensä? Vaan kuinka moni on uhrannut ajatustakaan sille, ovatko lait oikeita vai vääriä? Kuinka moni aktiivisesti miettii, ovatko tekoni oikeita tai vääriä? Siinä on nimittäin se paikka, josta pahuus syntyy. Ajattelemattomuudesta.

"Pahuus ja julmuus sikiävät ideologioista, joilla on valta muokata vihollisia, riistää muilta ihmisyys ja pelkistää heidät esineiksi." (s.274)

Kuka sotimaan lähtevä lähtee tappamaan isiä, veljiä, ystäviä, poikia? Entä kuinka moni lähtee tappamaan vihollista? Sitä kasvotonta massaa, joka on syynä kaikkeen sinun kohtaamaasi kurjuuteen? Niinpä niin. Entä kuinka moni ei halua omaan lähiöönsä maahanmuuttajia? Onko halusi syy sinulla olevat tiedot ulkomaalaisten osuudesta raiskausrikoksiin ja ennakkoluulot? Tunnetko oikeasti ketään maahanmuuttajaa? Pystykö näkemään heissäkin ihmisiä? Entä kantasi rikollisiin? Näetkö heissä vain kauhuleffojen psykopaatit tai median kuvaukset Josef Fritzlistä? Vai miltä tuntuisi ajatus, että osassa, suurimmassa osassa muuten, tapauksia kyse on enemmänkin huonoista valinnoista huonoissa olosuhteissa? 

Kaikki ajattelu, joka perustuu jaotteluun "me - te", johtaa pahuuteen. Ovi pahuuteen on kyvyttömyys ja/tai haluttomuus ymmärtää erilaisuutta. Ja kun nostat itsesi jalustalle, oikeutat itsellesi sen, että saat kohdistaa niihin toisiin pahoja tekoja. Tämä muuten tuli ilmi koulukiusaamista koskevassa tutkimuksessanikin. Kiusaajat oikeuttavat tekojaan sillä, että näkevät tekonsa toimintana, jolla pyritään pitämään muut kurissa ja pakottamaan heidät samoihin arvoihin ja käyttäytymismalleihin, joita kiusaajat itse kannattavat. Oli se sitten "oikea" pukeutumistyyli tai "oikeat" harrastukset. 

Palataan vähän taaemmaksi, niihin kahteen sisarukseen, jotka uhrasivat henkensä, koska eivät olleet valmiita luopumaan arvoistaan. Mistä siinä oli kyse? Heillä oli vahva moraali-identiteetti. Mikä se on? 

"Yksilön moraali-identiteetti rakentuu niistä periaatteista, normeista ja arvostuksista, jotka hän on ottanut omakseen ja joita hän pitää pätevinä. Se muodostuu vuorovaikutuksesta yhteisöjen, ideologioiden ja vakaumusten muodostaman kontekstin kanssa." (s.276)

Ne kaksi sisarusta olisivat ansainneet partiolaisten Mannerheimin soljen. Soljen, joka Mannerheimin omien sanojen mukaisesti jaetaan kunnianosoitukseksi niille, jotka ovat omalla elämällään osoittaneet olevansa valmiita järkähtämättä ja vailla pelkoa pitämään kiinni siitä mikä on oikein. He pitivät kiinni moraali-identiteetistään tilanteessa, jossa se maksoi heille heidän henkensä.

"On esimerkkejä ihmisistä, joilla on hyvin selkä ja horjumaton identiteetti ja jotka puolustavat oikeana pitämäänsä silloinkin, kun ovat vaarassa menettää jotakin. Valitettavasti vielä enemmän on esimerkkejä ihmisistä, jotka mielihyvin antautuvat manipuloitaviksi ja vaihtavat helposti aiemmat itsestäänselvät periaatteensa ja arvonsa toisiin." (s.278)

Ja nyt tulee tärkein huomio! 

"Yksi tärkeimmistä edellytyksistä väkivallan, julmuuden ja pahuuden synnylle on yksilön puutteellinen harkinta, kritiikitön ryhmään liittyminen ja sen arvojen omaksuminen. Oman moraali-identiteetin puuttumisella voi olla tuhoisia seurauksia."(s.280)

Tämä pätee mielestäni etenkin niihin tilanteisiin, joissa pahuuden nähdään aiheutuvat "pahoista olosuhteista". Ei voi kieltää, etteikö olosuhde ole paha, jos koko kulttuuri käskee tekemään jotain, mutta niin vain sieltäkin löytyy ihmisiä, jotka vastustavat pahaa. Voiko siis sanoa, että huono olosuhde synnytti pahuutta? Vai pitääkö meidän sittenkin kiinnittää huomio ihmisen valintaan? Aina on mahdollisuus valita. Eri asia on sitten, mitä niistä valinnoista seuraa. Sivuhuomiona muuten, että iso osa rikollisuutta selittävistä teorioista näkee rikollisuuden syynä huonot olosuhteet (joko yksilön ominaisuuksissa, seurassa tai ympäristössä) ja unohtaa sen, että kurjimmassakin tilanteessa on aina mahdollisuus valita.

"Ilman tavallisten ihmisten ajattelematonta tukea Hitlerkin olisi ollut vain yksinäinen, kieroutunut mies ilman valtaa." (s.287)

Tämän ihmiset säännönmukaisesti unohtavat. Vierestä seuraaja ei ole koskaan syytön. Se, että näet/kuulet/muuten saat tietää jostakin pahasta, etkä tee sille mitään, tekee sinusta yhtä syyllisen. Voit selittää toimimatta jättämistäsi erilaisilla peloilla (sosiaalisen statuksen menetyksestä, kostosta, jopa kuolemasta), mutta ne eivät oikeuta puuttumattomuuttasi. On asioita, joiden kohdalla puolueettomuuskin on pahaa. Jos et ota kantaa, asetut sivuun ja annat pahan tapahtua.

Heberleinin parhaimpia huomioita on seuraava:

"Ehkei pahuus sittenkään ole kovin käsittämätöntä: ehkä hoemme maneerisesti tuota vanhaa väittämää siksi, ettei tarvitsisi puuttua asiaan, osallistua eikä muuttaa mitään. Ehkä olemme heikkoja. Tai vain laiskoja. Sen sijaan, että jaksaisimme, uskaltaisimme tai haluaisimme, työnnämme päämme pensaaseen. 

Elämme epäoikeudenmukaisessa maailmassa, missä yksillä on liikaa ja toisilla ei paljon mitään. Hyvin monet tutkimukset osoittavat, että epätasa-arvon ja väkivallan välillä vallitsee vahva ja johdonmukainen yhteys. Yhteys on selvä myös eri aikakausina ja eri ympäristöissä: kun epätasa-arvo vähenee, vähenee myös väkivalta. Kun epätasa-arvo lisääntyy, lisääntyy myös väkivalta.

Miksi? Siksi, että epätasa-arvo synnyttää turhautumista ja häpeää. Siksi, että epätasa-arvo johtaa alemmuuden tunteisiin ja herättää tarpeen hyvityksestä. Siksi epätasa-arvosta seuraa yhteiskunta, jossa eri sosiaaliset ryhmät ovat vastustajia ja jakavat toisensa "meihin ja heihin".

Epäoikeudenmukaisuudet heikentävät yksilön luottamusta yhteiskuntaan ja luovat pelkoja, jotka saavat ihmiset helposti turvautumaan vihamielisiin, vaarallisiin ideologioihin, fanatismiin ja yksinkertaistuksiin." (s.287-289)

Kun tietää mistä pahuudessa todella on kyse ja tietää mistä se kumpuaa, voi "oi rakas Jumala/Jeesus, poista kaikki pahuus maailmasta"-rukousten sijaan oikeasti estää ja vähentää sitä. Näin se käy:

"Ei sopeuduta ajattelematta ryhmiin, ei piilouduta anonyymiyden taakse, pidetään kiinni omasta moraali-identiteetistä, annetaan vakaumuksen ohjata tietä. Hyvyyden voi tulkita niin, että ottaa toisten tarpeet huomioon, tutkiskelee itseään joka tilanteessa ja miettii omaa vastuutaan ja sitä, mitä pystyy tekemään. Hyvyys tarkoittaa sitä, että käyttää valtaansa muihin siten, että mahdollisimman moni saa mahdollisimman hyvän elämän. 

Sisäisen äänensä - sen viheliäisen omantunnon - seuraaminen on joskus inhottavaa ja hankalaa. Siitä huolimatta se on välttämätöntä. Sen, joka pohtii asioita ja muodostaa oman käsityksensä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, on helpompi tehdä päätöksiä ja toimia konkreettisissa tilanteissa." (s.289-293)

Tulikin tästä mieleen, että eipä ollut ollenkaan huono tuo minun itse oivaltamani ja muotoilemani mietelauseen ajatus siitä, että kun lakkaa pohtimasta, ihminen sinussa kuolee. Ihminen joka ei ajattele, ei ole ihminen vaan kuollut kala tai zombi. Kulkee virran mukana. Jos virran suunta on joidenkin ihmisten toiminnan seurauksena paha, näistä kuolleista kaloista tulee pahoja kaloja. Ajattelemattomuuttaan. 

Maailmaan toki mahtuu niitä psykopaattejakin, mutta koska suurin osa pahuudentekijöistä on kuitenkin vain niitä kuolleita kaloja, ihmisten pitäisi saada tietää miten kuolleeksi kalaksi päädytään ja miten siltä voidaan välttyä. Se vähentäisi oikeasti ja paljon tehokkaammin pahuutta, kuin miljoonien ihmisten rukoukset.