And that's who I am

Moi,

varsinainen meikäläisen elämää koskeva postaus tulee näillä näppylöillä lauantaina, kun mulla on välipäivä kokeeseen lukemisesta, mutta innostuin nyt tekemään tällaisen kollaasin, ku oon törmännyt tällaiseen muissa blogeissa. 

Tällä kertaa ei siis kyse siitä, mitä mun elämässä on tapahtunut, vaan siitä, kuka/mitä/minkälainen minä olen. Tässä kohtaa myös järkyttymisvaroitus, täällä on joitakin asioita, joista mä en varsinaisesti oo koskaan puhunut mun perheen kanssa.

Musiikki on mulle eräänlainen henkireikä. Tykkään fiilistellä klassisen musiikin äärellä, puran vihaani kuuntelemalla aggressiivista metallia ja nostatan mielialaani iloisella popilla. Lukiessani kirjaa, oli se sitten opiskelutarkoituksessa tai viihdetarkoituksessa, mulla soi aina taustalla rauhallinen musiikki. Kiinnitän aina paljon huomiota sanoituksiin ja melodioihin, enkä ymmärrä ihmisiä, joille musiikki on vain taustahälyä.

Tekee muuten elämästä paljon onnellisempaa, kun osaa arvostaa pieniä arjen asioita. Pieniä asioita, joista iloitsen yleensä eniten ovat kaunis koti, nätit astiat, luonto ja söpöt eläimet.

Haluan olla tulla tunnetuksi jostain ammatillisesta ansiosta. Haluan olla todella hyvä siinä mitä teen. Toistaiseksi oon onnistunut elämänvaiheeseeni nähden hyvin. Jos mun nimen googlettaa, hakutuloksina on lähes pelkästään ammatillisia ansioitani. 

Tämä johtuu siitä, että olen hyvä kirjoittamaan. Kirjoittaessa on aikaa miettiä mitä sanoo ja miten sanoo. Kasvokkain en ole läheskään yhtä sujuva sanaseppo kuin mitä tekstini antavat ymmärtää. Oon pikemminkin niitä ihmisiä, jotka keksivät keskellä yötä nasevan vastauksen johonkin päivällä olleeseen keskusteluun.

Yritän lähes aina tehdä niin kuin on oikein ja se menee sen edelle mikä olisi helpointa/mukavinta/minun omien etujeni mukaista. Tämä on itseasiassa hyvä ominaisuus, kun ottaa huomioon, että olen juristi.

En ole koskaan pitänyt lapsista. Nuoret on ihan ok, mutta lapsista en pidä. En halua koskaan saada lapsia, koska pidän ihan liikaa tästä "jatketusta nuoruudesta" ja vapaasta elämästä. Pidän myös siitä, että kaikki rahat, mitkä tienaan, ovat vain itseni käytössä. Kait mä sitten olen aika itsekäs ihminen. Mutta parempi se on lastenkin kannalta jättää heidät sellaisille, jotka ovat aidosti "lapsi-ihmisiä".

Totta kai minunkin elämässäni on kääntöpuolensa, mutta sillä, että aina on riittänyt ystäviä, terveyttä, rahaa ja oon menestynyt koulussa tosi hyvin, pärjää todella pitkälle. Oon saanut paljon paremmat lähtökohdat elämälle, kuin moni mun tietämä ihminen ja oon vasta aikuisena ymmärtänyt miten suurista eroista on kyse. Lähtökohdistani oli helppo varmistaa, että tilanteeni ei muutu myöskään aikuisena. 

 Mulla on itsetunto niin kohdillaan, että kukaan ei voi minua nujertaa omilla mielipiteillään. Tiedän oman elämäni kulusta, mitkä asiat on kohdallaan, joten muiden sanomisilla ei ole väliä. Maailmaan mahtuu mielipiteitä ja minun ei tarvitse ottaa itseeni muiden sellaisista. Oon saavuttanut tähän asti kaiken sillä, että oon uskonut itseeni. Jos lakkaisin uskomasta itseeni, lakkaisin saavuttamasta asioita.

Vein tässä asiassa haluamisen tekojen tasalle ja tein asiasta tieteellisen tutkimuksen ja autoin kansanedustajaa tekemään lakialoitetta asiasta. Lakialoitteessa on minun muotoilema pykälä rikoslakiin lisättäväksi ja asia on parhaillaan lakivaliokunnassa. 

Maailmankatsomukseni kanssa tiedän olevani erittäin marginaalissa. Mutta mitäpä tuo haittaa, eihän minun näkemykseni maailmasta muille kuulu. Harmi, että judeo-kristillisten uskontojen edustajilla ei ole samaa näkökantaa asiaan. Inhoan, kun ovelleni tulee milloin mitäkin käännyttäjiä. Olen heille aina kohtelias, mutta mieleni tekisi silti laukoa suoria sanoja uskonnonrauhan rikkomisesta ja käännyttämisen moraalisesta vääryydestä.

Eikä se ole sairaus. Se on vaan minä. Sitä ei tarvitse korjata tai yrittää parantaa. Se on mulle yhtä luonnollista, kuin jollekin muulle on olla vaikkapa hetero. Oon itseni kanssa sinut, mutta sosiaalisesti tää on hankalaa, koska jotkut ihmiset eivät ymmärrä millään, että on olemassa ihmisiä, joita ei kiinnosta seksuaalinen kanssa käyminen kenenkään kanssa. Ja toisaalta, minäkin jollain tasolla haluaisin jakaa elämääni jonkun kanssa, mutta en ole valmis maksamaan tätä hintaa parisuhteesta. Onneksi on ystäviä. Jollain tasolla oon tietänyt aina olevani tässä asiassa erilainen, mutta ymmärsin asian syvällisesti vasta nyt aikuisena.

Vaihtoon en koskaan halunnut lähteä, mutta tykkään matkustella. Nähdä ja kokea. Sitten kun mulla on vakituinen työsuhde, mä lähden aina lomillani jonnekin päin maapalloa katselemaan ja ihmettelemään.

Vihaan ennakkoluuloja. Jos joku esim. ilmaisee halveksuntansa seksuaalivähemmistöjä tai jotakin muuta vähemmistöryhmää kohtaan, mä todennäköisesti annan täyslaidallisen. Ellen sitten jostain syystä halua pitää kyseiseen ihmiseen "välejä", jolloin olen hiljaa. Mutta sisäisesti mä halveksin heitä heidän mielipiteidensä takia ihan yhtä paljon kuin kaikkia muitakin. Onkin surullista, miten näin aikuisena on rapissut arvostus suhteessa muutamiin sellaisiin ihmisiin, joita mä ennen arvostin. Ehkä se on sitä aikuiseksi kasvamista. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja joidenkin kohdalla vika on niissä ennakkoluuloissa.

Olen introvertti. Pidän kyllä ihmisten kanssa olemisestakin, mutta kun mä haluan rentoutua ja ladata akkujani, mä teen sen olemalla yksikseni ja vaikka lukemalla kirjaa. Tykkään asua yksin ja musta onkin uuvuttavaa olla lomilla pitkiä aikoja äidilläni, niin ihana kuin hän onkin, koska mä vain tarvitsen yksin olemista.

En tiedä tuleeko tämä siitä, että mä oon pärjännyt elämässäni kohtuu hyvin vai mistä. Joskus tää on rasittavaa. Ja rasittavammaksi menee, ku oon ammatissa, jossa pitäis olla suunnilleen joku yli-ihminen, koska yhteiskunnallinen asema on mikä on. On paljon asioita, joita mä en voi tehdä enkä sanoa, koska mun on edistettävä ammattikuntani yleistä arvostusta.

Uskon karmaan ja se tekee monella tapaa elämästäni helpompaa. Vastoinkäymisille on aina jokin syy. Ne on joko itse ansaittu tai sitten niistä on tarkoitus oppia.

Tää on yksi niistä asioista, mitkä mun elämässä ei ole kohdallaan. Mä oon niin väsynyt olemaan "avioerolapsi". Oon väsynyt toisen vanhemman katkeruuksiin ja toisen vanhemman koti ei uusperheen myötä koskaan oo täysin tuntunut kodilta. Mä en vaan koskaan sopinut siihen kokonaisuuteen, mikä sinne muodostui. Inhoan, kun perhejuhlien (esim. joulu) aikaan pitää aina sumplia ja jos oot jossakin, niin koko ajan koet laiminlyöväsi sitä osapuolta, jonka luona et ole. Mutta no, eipä kenenkään elämä täydellistä ole ja toisaalta ymmärrän, etteivät vanhempani olleet onnellisia yhdessä eikä heitä voinut edellyttää olemaan yhdessä. Kumpikin on käsittääkseni onnellisempi nykyisin. Minä ja veljeni yritetään parhaamme mukaan pärjätä tän härdellin keskellä. Onneksi meillä on edes toisemme.

Ja tää on sitten se toinen epäkohta mun elämässä. En ole tyytyväinen kehooni, mutta en myöskään vielä täysin valmis muuttamaan elintapojani niin paljon, että pääsisin ongelmasta välittömästi eroon. Pikkuhiljaa yritän löytää jotain kompromissia herkkuhimojeni ja haluamani vartalon edellyttämien elintapojen välillä. Mutta pienet on murheet, kun niitä on vain nämä kaksi.

Oon seksuaalisestasuuntautumisestani huolimatta ollut kerran parisuhteessa ja tuo ihminen oli ja on edelleen minulle hyvin tärkeä. Olen kuitenkin lopultakin päässyt yli. Kauan se kesti, varmaan lähemmäs 2,5 vuotta. Aika todellakin parantaa haavat, vaikka kerran luulin, etten koskaan toivu.

 Jep. Ei siitä pääse mihinkään. Jos kyse ei ole tekstiviestistä tai blogitekstistä, jossa hyväksyn tietyssä määrin puhekielen ilmauksia, mä oon aika mahdoton. Ja kyllä, ihminen antaa itsestään tyhmemmän vaikutelman, jos sortuu jatkuvasti runsaisiin kielioppivirheisiin.

Silloin kun on kyse tästä maailmasta, mä oon syvällisellä linjalla. Keskustelen mielelläni politiikasta, filosofiasta ja tieteestä. Mutta kun mä rentoudun, mä haluan joko hömppälinjaa tai sitten ihan puhdasta fantasiaa. Arjen vastapainoksi tuo ylläoleva sarja on ihanan turhamainen ja pinnallinen. 

Oon ollut pitkässä parisuhteessa ja avoliitossa, joten katson olevani pätevä tekemään arvion, että mä todellakin olen mieluummin yksin. En halua tehdä kompromisseja, kun kyse on mun kodista ja elämästä. Yritin tässä vähän aikaa sitten kepillä jäätä, että olisinko valmis kokeilemaan deittailua, mutta totesin, että ajatus ahdisti minua todella todella paljon. Ei minusta enää ikinä ole siihen. Olen onnellisin näin. 

Minussa on vikani (esim. ylimielisyys, kärsimättömyys ja se etten aina pysy päätöksissäni), mutta kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen itseeni. En oikeastaan haluaisi olla mitään muuta kuin olen. Erityisen tyytyväinen mä olen siihen, että mä olen vahva ihminen. Elämä voi tarjota kovia tilanteita ja tarvitaan vahvuutta, että voi kääntää vaikeudet voitoksi. Ja elämä optimistina on niin paljon helpompaa, kuin pessimistinä, joka aina näkee asioista huonot puolet. Kenenkään elämä ei oo niin surkeaa kuin pessimistin eikä kenenkään niin mahtavaa kuin optimistin.